Lukuaika: 5 min.Julkisessa keskustelussa erotellaan tahaton ja vapaaehtoinen lapsettomuus, terveydenhuollossa taas sosiaaliset ja lääketieteelliset lapsettomuuden syyt. Tosiasiassa lapsettomuuden käsite kätkee alleen moninaistuvan joukon tilanteita, joissa ihmiset elävät lapsettomuuden kanssa. Lääketieteelliseen lapsettomuuteen liittyvä hedelmättömyyden käsite on myös vanhentunut aikana, jolloin teknologia mullistaa lapsen saamista.
Lapsettomuus- ja kohduttomuustutkijana olen pitkään seurannut lapsettomuuteen liittyvää kotimaista ja kansainvälistä keskustelua. Näissä keskusteluissa olen törmännyt lukuisiin tapoihin käyttää lapsettomuuden ja hedelmättömyyden käsitteitä.
Tutkijan työ tekee näkyväksi käsitteiden taustalla olevien ilmiöiden moniulotteisuuden. Arkikielessä käytettyinä lapsettomuuden ja hedelmättömyyden käsitteet eivät useinkaan tavoita ihmisten erilaisia tilanteita. Kun puhutaan esimerkiksi hedelmättömyydestä, ei useinkaan eritellä, mitä hedelmättömyydellä tarkkaan ottaen tarkoitetaan.
Lapsen saamisen kanssa kamppaileville hedelmättömyys-diagnoosin saaminen voi olla helpotus, koska tunnustettu ongelma usein avaa ovet lääketieteellisen avun piiriin. Toisaalta hedelmättömyys-diagnoosi voi olla sen saajalle stigma: Koska hedelmällisyys ja kyky lisääntymiseen on kulttuurisesti vahvasti kytkeytynyt sukupuoleen, diagnoosi voi vaikuttaa negatiivisesti omaan kokemukseen mieheydestä tai naiseudesta. Epätyypillisemmässä tapauksessa, kuten kohduttomuuden yhdeydessä, hedelmättömyys-diagnoosi voi tuntua loppuelämää ratkaisevasti muuttavalta asialta, koska tilanteeseen ei ole tarjolla valmiita ratkaisukeinoja.
Tässä tekstissä valotan tahattomaan lapsettomuuteen ja hedelmättömyyteen liittyvien todellisuuksien avaruutta ja kuvailen, millaisia hankaluuksia olen kohdannut näiden käsitteiden käytössä.
Lapsettomuuden taustalla voi olla lukuisia erilaisia syitä
Tahattomasti lapsettomien yhdistys Simpukka ry:n sivuilla esitellään lapsettomuuden taustoja ja tilanteita. Sivulla puhutaan muun muassa
- hedelmällisyyshäiriöisistä
- lapsettomuudesta, joka johtuu raskauden estävästä sairaudesta
- sekundaarisesta lapsettomuudesta eli toisen lapsen kohdalla lapsettomuutta kohdanneista
- elämäntilannelapsettomuudesta, jolla tarkoitetaan kumppanin puutteesta, seksuaalisesta suuntautumisesta tai kumppanin eriävästä toiveesta johtuvaa lapsettomuutta
- lapsettomuuden jälkeen yksin tai kaksin kumppaninsa kanssa elävistä
- lapsellisista lapsettomista eli henkilöistä, jotka lapsettomuuskokemuksen jälkeen ovat saaneet biologisen lapsen
- lapsen adoption tai sijaisvanhemmuuden kautta saaneista.
Mukana on hengästyttävän moninainen joukko erilaisia tilanteita, joissa lapsettomuuden kanssa eletään. Kaksi viimeisenä listassa olevaa esimerkkiä havainnollistavat, että kyse on toisinaan lapsettomuuden kokemuksesta, joka voi jäädä vaikuttamaan lapsettomuutta kohdanneen elämään, vaikka lapsen olisi lopulta saanut. Rajanveto lapsettomuuden ja ei-lapsettomuuden välillä ei ole selkeä, ja tilanteiden ja kokemusten moninaisuus tekee aihepiiristä keskustelun usein haastavaksi.
Itse lisäisin listaan myös lapsettomuuden, jossa lapsen saamisen yrittämistä estää yhteiskunnallinen sääntely. Lainsäädännöllä rajoitetaan tiettyjä tapoja saada lapsia, mistä kertoo esimerkiksi sijaissynnytyksen kielto tai hedelmöityshoidon evääminen esimerkiksi vammaisuuteen perustuen. Yksilön kohdalla myös rahan puute voi estää lapsettomuushoitoihin hakeutumisen, etenkin, jos hoitoja ei tarjota julkisessa terveydenhuollossa.
Raja vapaaehtoisen ja tahattoman lapsettomuuden välillä on myös jossain määrin liukuva. On vaikeaa vetää selkeää rajaa esimerkiksi siihen, millaista lapsettomuutta ilmastoahdistusta potevan tai vanhemmuuskyvykkyyttään epäilevän valinta olla hankkimatta lapsia on: onko kyseessä vapaaehtoinen valinta vai olosuhteista aiheutuva välttämättömyys?
Kun ihmisten henkilökohtaisista kokemuksista siirrytään tarkastelemaan lapsettomuuden sanoittamista terveydenhuollossa, törmätään usein käsitteisiin “sosiaalinen” ja “lääketieteellinen” lapsettomuus. Tällä tavoin pyritään karkeasti erottelemaan lapsettomuuden muotoja toisistaan, ja samalla tullaan asettaneeksi ne erilaiseen asemaan keskenään.
Tahattoman lapsettomuuden määritelmät ovat syntyneet lääketieteessä
Lääketieteellisellä lapsettomuudella tarkoitetaan lapsettomuutta, jonka taustalla on fysiologinen tai anatominen syy. Termiin sisältyy oletus heteroparisuhteesta, jolloin raskauden pitäisi alkaa nais–miesparin yhdyntöjen avulla. Hedelmättömyys-diagnoosi (eng. infertility) annetaan, mikäli raskaus ei ole alkanut 12 kuukauden suojaamattomien yhdyntöjen jälkeen tai nainen ei pysty kantamaan sikiötä täysiaikaiseksi.
Sosiaalisella lapsettomuudella taas viitataan muihin kuin fysiologisiin ja anatomisiin lisääntymisen haasteisiin, jotka johtuvat heteroseksuaalisen suhteen ”puuttumisesta”. Esimerkiksi naisparien ja itsellisten naisten lapsen saamiseen liittyviä haasteita on kutsuttu sosiaaliseksi lapsettomuudeksi.
Lääketieteellisen ja sosiaalisen lapsettomuuden erottelu perustuu heteronormatiivisuuteen, ja sitä voidaan hyvällä syyllä kutsua vanhentuneeksi ja syrjiväksi. Suomessa, kuten monessa muussakin maassa, julkinen terveydenhuolto on tarjonnut lapsettomuushoitoja ainoastaan lääketieteellisen lapsettomuus-diagnoosin saaneille. Lapsettomuushoitojen näkökulmasta eronteko sosiaalisten ja lääketieteellisten syiden välillä ei ole enää vuosikymmeniin ollut pätevä, koska lääketiede on jo pitkään pystynyt tarjoamaan apua lisääntymisen ‘sosiaalisiinkin’ haasteisiin. Vasta tänä vuonna sairaanhoitopiirit ovat avaamassa hoidot naispareille ja itsellisille naisille.
Sosiaalisten ja lääketieteellisten erojen korostaminen on kuitenkin jatkunut lääketieteen sisäisissä keskusteluissa ja julkisuudessa, koska lapsettomuus nähdään ensisijaisesti fysiologisena ongelmana, johon haetaan lääketieteestä apua. Adoptio tai muut ei-biologiset lapsi–vanhempisuhteet nähdään useimmiten vasta toiseksi parhaana vaihtoehtona. (Helosvuori 2013.)
Omassa kohduttomuutta käsittelevässä tutkimuksessani korostuu lisäksi lapsettomuuden kapea määritelmä lääketieteen sisällä. Yhdyntöihin perustuva lapsettomuuden määritelmä voi olla ulossulkeva heteroseksuaalisesta parisuhteesta riippumatta. Hedelmättömyysdiagnoosin rakentuminen kohtu-oletuksen varaan tekee kohduttomista naisista lääketieteessä ja terveydenhuollossa näkymättömiä. Haastattelemillani naisilla, joista osa on synnynnäisesti kohduttomia ja osa kohdunpoiston läpikäyneitä, oli vahva kokemus siitä, ettei heidän tilannettaan tunneta terveydenhuollossa eikä heidän lapsettomuuteensa ole tarjolla neuvoa tai apua.
Onko fysiologisista ja anatomisista syistä johtuva lapsettomuus aina hedelmättömyyttä?
Synnynnäisesti kohduttomat ja suuri osa kohdunpoiston läpikäyneistä ovat sukusolujen tuottamisen suhteen ja hormonitoiminnaltaan täysin naistyypillisiä, koska heidän munasarjansa toimivat. Heidän mahdollisuutensa saada lapsi ei ole alentunut tai estynyt sukusoluihin tai hormonitoimintaan liittyen vaan anatomisen epätyypillisyyden takia. Useimpia muita tilanteita, joissa raskaaksi tuleminen on vaikeutunut, voidaan Suomessa auttaa joukolla toimenpiteitä, joita kutsutaan hedelmällisyys– tai lapsettomuushoidoiksi, tai muilla kehon lisääntymiskykyä lisäävillä toimenpiteillä.
Hedelmällisyys- ja lapsettomuushoidoilla tarkoitetaan yleensä samaa asiaa. Englanninkielisessä tutkimuksessa on kuitenkin tehty ero hedelmättömyys ja lapsettomuus-käsitteiden välille. Naisen tapauksessa hedelmättömyydellä (infertility) viitataan fysiologisiin ja anatomisiin tekijöihin, jotka alentavat mahdollisuutta tulla raskaaksi. Lapsettomuudella (childlessness) viitataan siihen tosiasialliseen tilanteeseen, ettei lasta toiveista huolimatta ole.
Tätä käsitteellistä eroa voi halutessaan soveltaa niin, että hedelmällisyyshoidoilla pyritään lisäämään kehon omaa lisääntymiskykyä ja tehostamaan sen eri lisääntymiskomponenttien toimintaa. Lapsettomuushoidossa keskiössä on lapsen saaminen, jolloin ensisijaista ei välttämättä ole oman kehon biologisten resurssien maksimaalinen käyttöönotto vaan mukaan otetaan tarvittaessa esimerkiksi luovutettuja sukusoluja. Toki kummassakin tapauksessa tavoitteena on saada aikaan raskaus ja sitä kautta syntyvä lapsi.
Mitä hedelmällisyys siis on, millainen keho on hedelmätön? Entä mitä tarkoittaa steriiliys?
Hedelmättömyys ei aina tarkoita muuttumattomuutta tai yksiselitteisyyttä, vaan toisinaan on niin, että raskaaksi tulemisen kanssa vaikeuksia kohdannut voi myöhemmin tulla spontaanisti raskaaksi. Jatkuvasti kehittyvät lääketieteelliset hoidot pilkkovat lisääntymiseen tarvittavia ruumiillisia komponentteja yhä pienempiin toisistaan eroteltaviin osiin ja mahdollistavat teknologioiden ja ruumiinosien koreografian lapsen saattamiseksi maailmaan.
Soluja voidaan siirtää kehoista toisiin, ja luovutetuilla sukusoluilla alkunsa saaneet lapset ovatkin arkipäivää lapsettomuushoitojen maailmassa. Enää sytostaatteja ja sädehoitoa vaativa syövän hoitokaan ei välttämättä tuhoa sukusoluja, koska munasarjakudosta voidaan pakastaa ja myöhemmin siirtää takaisin kehoon. Keinoja lapsen saamisen mahdollistamiseen on etsitty myös elinsiirroista, ja kohdunsiirrot ovat uusin yritys tehdä ennen mahdottomana pidetystä mahdollista. Ja lisää on tulossa, koska parhaillaan tutkitaan, voisiko ihosoluista tuottaa sukusoluja.
Tästä seuraa, että sellaisten sanojen merkitys kuin hedelmällisyys ja steriiliys on väistämättä radikaalin uudelleenmäärittelytarpeen äärellä. Oman tutkimukseni kontekstissa uudelleenmäärittelylle on tarvetta jo nyt.
Käytetyt sanat vaikuttavat siihen, mitä voimme pitää mahdollisena
Onkin siis väärin puhua kohduttomista ja usein muistakin syistä lisääntymishaasteiden kanssa painivista henkilöistä tai heidän kehoistaan hedelmättöminä. Ainakin on tarpeen pysähtyä pohtimaan ja sanallisesti täsmentämään, mitä hedelmättömyydellä tarkoitetaan.
Lääketieteellinen puhe hedelmättömyydestä ja lainsäädännön rajoitukset hyödyntää olemassa olevaa lisääntymisteknologiaa, kuten sijaissynnytyshoitoa, vaikuttavat osaltaan siihen, nähdäänkö oma keho lisääntymiskykyisenä tai ’hedelmällisenä’ vai ei. Lisäksi yhteiskunnallinen ilmapiiri, lasten hankkimisen ja saamisen yhteydessä käytettävät käsitteet sekä lainsäädännön rajoittamat ja mahdollistamat palvelut muovaavat ihmisten mahdollisuuksia, haaveita ja tulevaisuuskuvia.
Kohduttomien näkökulmasta tämä tarkoittaa sitä, että tällä hetkellä suuri osa heistä näkee tulevaisuutensa lapsettomana itsestä riippumattomista syistä. He elävät yhteiskunnassa, jossa kohduton keho on ’hedelmätön’ ja lisääntymiseen ei saa apua.
Miten sitten löytäisimme vaihtoehtoja hedelmällisyys- ja lääketiedekeskeiselle keskustelukulttuurille, jota olen edellä kuvaillut? Lapsettomuuden ratkaisuiksi tulisi vahvemmin nostaa myös kaikki muut tavat saada lapsia ja elää lapsiperhe-elämää, kuin oman tai puolison kehon kautta synnytettävät lapset.
Mutta pelkkä puhekulttuurin muutos ei vielä tuo lasta toivovia ja vanhempia tarvitsevia lapsia yhteen. Tarvitaan myös sosiaali- ja perhepoliittisia päätöksiä ja halua siirtyä genetiikkaa ensisijaisena pitämästä lapsiperhemallista inklusiivisempaan ja moninaisempaan ymmärrykseen perhesuhteista.
Lähde
Helosvuori, Elina (2013) Joustava luonto hedelmöityshoidoissa. Sosiologia 50:3, 239–254.
Lue lisää aiheesta:
Linda Hart: Kenelle lapsettomuushoitoja julkisin varoin?
Kaisa Kivipuro: Monimutkainen äitiys
Kaisa Kivipuro: Kohduttoman tie vanhemmaksi vaatii strategiaa
