Kategoria: Koti

Aaveileva heteronormatiivisuus ja suru sateenkaarieroissa

Posted on by Annukka Lahti
Lukuaika: 3 min.

Heteronormatiivisuuden haamu kummittelee sateenkaari-ihmisten eroissa ja syventää suhteiden päättymisen aiheuttamaa surua

Läheiset tai ammattilaiset eivät aina osaa tunnistaa sateenkaarieroon liittyvää surua ja muita vaikeita tunteita, tai ottaa niitä tarpeeksi vakavasti[1].

Sateenkaari-ihmisten perhe- ja läheissuhteita koskevassa tutkimuksessa on kiinnitetty huomiota siihen, miten heteronormatiivinen perhekäsitys vaikuttaa suremisen ja surun arvottamiseen[2]. Kaikkien menetyksiä – esimerkiksi ystävän, samaa sukupuolta olevan kumppanin tai lemmikin menetystä – ei tunnisteta ja tunnusteta samalla tavalla[3].

Eronneiden tunnekokemusten vähättely asettaa heidät eriarvoiseen asemaan heteromuotoisista suhteista eronneiden kanssa, joiden ajatellaan käyvän läpi merkittävän stressaavaa elämäntapahtumaa[4].

Suhteen päättymisen aiheuttamassa surussa ei ole kyse yksittäisestä tapahtumasta, johon joko saa tukea tai ei. Tarkastelen eroja prosesseina, joissa suru ilmaantuu ja voimistuu (tai lievenee) yksittäisten selittävien tekijöiden sijaan monien tekijöiden yhteisvaikutuksena. Erot eivät ole vain (kahden) ihmisten välisiä, vaan eroja voi tarkastella myös sommittumina [5].

Niihin kietoutuvat esimerkiksi muut ihmiset (lapset, ystävät, sukulaiset, työkaverit), eläimet (esimerkiksi lemmikit), yhteiskunnalliset valtasuhteet ja ideaalit (esimerkiksi suhdenormit, LHBTIQ+ suhteiden status yhteiskunnassa, heteronormatiivisuus), materiaaliset ja ei-materiaaliset elementit (esimerkiksi asumisjärjestelyt, yhteinen koti, erilaiset substanssit, lainsäädäntö) sekä suhdehaaveet ja -ideaalit, joiden menettämistä usein myös surraan.

Vaikka voimakkaimmat tunnekokemukset liittyvät eroissa usein kumppanin menettämiseen, heteronormatiiviset ja syrjivät käsitykset LHBTIQ+ ihmisistä kietoutuvat eroihin monin, ajallisesti muuttuvin tavoin ja syventävät surua.

Erosta kertoessaan haastateltavani toivat usein esiin aiempia, esimerksi kaapista ulos tulemiseen liittyviä jännitteitä vanhempiensa kanssa. Tilanne oli kuitenkin saattanut ajan mittaan parantua ja kumppanista tulla osa perheyhteisöä. Menneet kokemukset siitä, ettei ole tullut täysin hyväksytyksi, saattoivat kuitenkin jäädä ”aaveilemaan” suhteiden yllä ja tulla uudestaan pintaan eron hetkellä.

Martta, 50-vuotias nainen, kertoo, miten hänen entisen kumppaninsa vanhemmat olivat suhtautuneet aluksi kielteisesti ja loukkaavalla tavalla lapsensa homoseksuaalisuuteen: ‘eheyttämiskurssille-tyyppisesti’. Martta ei ollut kuitenkaan kokenut enää heidän suhteensa aikana, ettei olisi tervetullut perheen pariin: ‘Ei mitään sellasta, että tuohon kotiin ei sitten voida mennä. … Päinvastoin … tottakai meille voi tulla kylään ja olla.’

Martalla oli kuitenkin tunne, ettei tärkeiden perheenjäsenten käsitys oikeanlaisesta perheestä ollut vuosienkaan myötä täysin muuttunut: ‘Siellä ihan perimmällä taustalla on semmonen [heteronormatiivinen käsitys perheestä]. Mikä tulee enemmän … ku puhutaan yleisellä tasolla tai … pariskunnista, avioliitoista, lapsista, tämmösistä’.

Myöhemmin haastattelussa Martta kuvaa, miten häntä on loukannut se, että hänen ex-kumppaninsa perhe ei ole kysynyt kertaakaan eron jälkeen, mitä hänelle kuuluu, vaikka hän oli osa perheyhteisöä monien vuosien ajan. Samantyyppistä yhteyden katkeamista tapahtuu varmasti myös heteroparien eroissa. Martan surua ex-kumppanin perheen katoamisesta hänen elämästään voimistaa aaveileva tunne siitä, että hänen ja hänen ex-kumppaninsa suhde ei ollut perheen silmissä aivan samanarvoinen kuin heteroseksuaaliset suhteet.

Heteronormatiivisuuden ”haamu” saattoikin tulla kummittelemaan eron hetkellä kummallisuuksina tai hiljaisuuksina. 30-vuotias Laura kuvaa:

Mun äitille se oli tosi vaikee paikka, että se oli nainen, kenen kanssa olin yhessä. Mut sitte hän, vuosien mit- … täysin tai ainaki musta tuntu sillon, että täysin hyväksyy. Mut sitten tuli se ero, niin sitten hän … anto ymmärtää et hyvä, että erositte. Se oli mun mielestä … mä pidin sitä ihan pöyristyttävänä, mutta en sanonu mitään.

Sateenkaarieroon liittyvä suru on monisyistä. Siihen kytkeytyy erilaisia tekijöitä, jotka saattavat voimistaa toistensa vaikutuksia. Kipeät menneisyyden kokemukset siitä, että ei ole tullut hyväksytyksi LHBTIQ+ ihmisenä saattavat tulla kummittelemaan eron hetkellä, syventäen surua nykyhetkessä.

 

[1] Lahti 2020, Lahti & Kolehmainen 2020

[2] Alasuutari 2020

[3] Alasuutari 2020

[4] Kolehmainen & Juvonen, 2018;  Lahti & Kolehmainen, 2020

[5] Suomen Akatemian rahoittama tutkijatohtorihanke ‘Kun sateenkaaren päässä on ero: sateenkaarierojen prosessit’ (Projekti 349408)

 

Lähteet

Alasuutari, Varpu (2020). Death at the End of the Rainbow: Rethinking Queer Kinship, Rituals of Remembrance and the Finnish Culture of Death. Turku: University of Turku.

Kolehmainen, Marjo & Juvonen, Tuula (2018). Introduction: Thinking with and through Affective Inequalities. Teoksessa T. Juvonen & M. Kolehmainen (Toim.) Affective Inequalities in Intimate Relationships, 2–15. London: Routledge.

Lahti, Annukka (2020). Sateenkaarierot suomessa. Teoksessa A. Lahti, K. Aarnio, A. Moring, & J. Kerppola (Toim.), Perhe- ja läheissuhteet sateenkaaren alla. Helsinki: Gaudeamus.

Lahti, Annukka & Kolehmainen, Marjo (2020). LGBTIQ+ break-up assemblages: At the end of the rainbow. Journal of Sociology 56(4), 608-628.

Ajan ulottuvuudet avaavat uudenlaisen ikkunan ystävyyden ajatteluun

Posted on by Aino Luotonen
Lukuaika: 4 min.

Ystävyyssuhteilla ei ole virallista määritelmää, ja ne voivat asettua osaksi elämää monenlaisilla tavoilla. Tarkastelu ajan ulottuvuuksien kautta auttaa ymmärtämään ystävyyssuhteiden moninaisuutta.

Aikuisten ystävyyssuhteilla ei ole virallista asemaa tai määritelmää. Ystävyyssuhde muodostuu siis vapaasti siinä olevien yksilöiden toiveiden ja pyrkimysten mukaan – ainakin periaatteessa. Ystävyyden ajattelun ytimessä ovat tasa-arvoisuus ja vastavuoroisuus. 

Moderni länsimainen ystävyyden ideaali perustuu ajatukselle kahdenvälisestä luottamuksellisesta ja emotionaalisesti läheisestä suhteesta, jossa osapuolet ovat vapaaehtoisesti, pyrkimättä hyötymään toisistaan.

Käytännön elämässä ystävyys kuitenkin muovautuu aina tietynlaisissa olosuhteissa, joihin vaikuttavat yksilöiden toiveiden ja tarpeiden lisäksi myös esimerkiksi heidän elämäntilanteensa, muut ihmiset sekä läheissuhteita koskevat kulttuuriset käsitykset. 

Esimerkiksi suhdetta puolisoon on totuttu ajattelemaan ensisijaisena ihmissuhteena ja läheinenkin ystävyyssuhde on tavallisesti hierarkiassa parisuhdetta alempana. Elämänkulun käännekohdat kuten parisuhde, lapsen syntymä tai muutto asettavat ystävät tilanteeseen, jossa on löydettävä uudenlaisia tapoja ylläpitää ystävyyssuhdetta. 

Tarkastelin tutkimuksessani aikuisten läheisiä ystävyyssuhteita ja sitä, millaisilla tavoilla ne asettuvat osaksi ihmisten arkielämää ja toisaalta elämää arjen ulkopuolella. Tutkimuksen osallistujat olivat tietynlaisessa elämänvaiheessa olevia pääkaupunkiseutulaisia: he olivat heteroavioliitossa olevia naisia ja miehiä, ja monilla oli yksi tai useampia pieniä lapsia. Molemmat puolisot osallistuivat tutkimukseen, mutta jokaista osallistujaa haastateltiin erikseen.  

Tutkimuksessani tuli esiin, että ystävyyssuhteet kietoutuvat arkielämään monin eri tavoin. Myös läheisyys syntyy ystävyyssuhteissa tällöin erilaisia reittejä. Tarkastelin ystävyyssuhteita erityisesti ajan ulottuvuuksien näkökulmasta.

 

Arkinen ystävyys tässä ja nyt

Naapuruussuhteita pidetään usein suhteina, joissa pyritään pitämään etäisyyttä ja kunnioittamaan toisen yksityisen elämän ja kodin rajoja. Tutkimuksessani kuitenkin tuli esiin, että naapureiden kanssa voi syntyä jopa läheisiä ystävyyssuhteita. Näin oli tapahtunut monille niistä, jotka viettivät pienten lastensa aikaa pihalla ja lähiympäristössä. Useimmiten ystävyys syntyi samankaltaisessa elämäntilanteessa olevan kanssa.

Tällaisissa ystävyyssuhteissa soitetaan ovikelloa ja lainataan sokeria, työkaluja tai tuoleja sekä tavataan pihalla lasten leikkiessä. Kylässä käydään sen kummemmin suunnittelematta, pihalla grillataan yhdessä, ja myös lastenhoitoapua annetaan puolin ja toisin. Saatetaan juhlia yhdessä syntymäpäiviä, vuoden vaihtumista tai vappua.

Kuva: Pixabay

Ystävyyssuhteet kietoutuvat kokonaisten perheiden arkielämään ja kiinnittyvät myös tiettyyn fyysiseen ympäristöön: koteihin ja niiden välittömään lähiympäristöön. Arjen tiivis jakaminen ja yksityisen kodin rajojen ylittäminen spontaanisti tuovat näihin ystävyyssuhteisiin läheisyyttä, ja ystävyys voi kehittyä nopeasti merkitykselliseksi. 

Tällaisia naapurustossa kehittyneitä, arkeen kiinnittyneitä ystävyyssuhteita eletään tässä ja nyt. Ajan ulottuvuuksien näkökulmasta ystävyys kiinnittyy voimakkaasti nykyhetkeen, ja menneisyys ja tulevaisuus eivät ole suhteelle kovin merkityksellisiä.

 

Ystävyys syklisessä ajassa

Kaikki ystävyyssuhteet eivät kuitenkaan asetu luontevaksi osaksi arkielämää vaan niitä pidetään yllä vakiintuneiden tapaamisten kautta. Useimmat meistä tunnistavat ystäväporukat, joilla on säännölliset saunaillat tai ravintolaillat tai tapa käydä tiettynä iltana pelailemassa jalkapalloa. Yhtä lailla vakiintunut tapa voi olla kahdella ystävyksellä, jotka käyvät viikoittaisella sauvakävelyllä yhdessä. 

Tutkimushaastatteluissani kuvailtiin myös ystävysten itse kehittämiä perinteitä, joita oli vaalittu vuosikausia. Yksi ystäväporukka oli esimerkiksi jo neljäntoista vuoden ajan juhlistanut itsenäisyyspäivää kokoontumalla tietyllä tavalla järjestämälleen illalliselle.

Ystävyyssuhteen ylläpito tällä tavoin vaatii kalenterien koordinointia ja suunnittelua, mutta tapaamisten muoto on kaikille selvä. Ystäväporukoiden vakiintuneet perinteet muodostavat toistuessaan rakenteen, joka kannattelee ystävyyssuhdetta ja takaa sen jatkuvuuden. Samalla tuttuina toistuvat tapaamiset tarjoavat mahdollisuuden luoda ja vahvistaa ystävysten yhteisiä muistoja.

Ajallisuutta tutkineen sosiologi Eviatar Zerubavelin mukaan aika voi samaan aikaan olla lineaarista eli eteenpäin menevää ja syklistä. Yksilöiden arjen rytmit ovat erilaisia ja ne kiinnittyvät myös elämän muihin rytmeihin. Ystävysten tapaamiset ovat ikään kuin pisteitä, joissa nämä monet rytmit kohtaavat. Kerta toisensa jälkeen toistuvat tapaamiset muodostavat vähitellen oman, syklisen rytminsä. 

Ystävyyssuhdetta eletään tässä syklisessä rytmissä, jossa ystävyyden menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus kietoutuvat yhteen.

 

Ystävyyssuhde voi haastaa arkisen kokemuksen lineaarisesta ajankulusta

Usein kuulee sanottavan, että tosi ystävyys kestää aikaa. Tutkimuksessani tuli esiin, että ’kestämisellä’ tarkoitettiin sitä, että ystävyys säilyi läheisenä ja merkityksellisenä myös sellaisina ajanjaksoina, jolloin ystävykset eivät tavanneet tai juurikaan pitäneet yhteyttä.

Ystävän tapaaminen pitkän erossaolon jälkeen kuvattiin merkitykselliseksi, tunteita herättäväksi hetkeksi. Haastateltavat kuvasivat jälleennäkemisiä siten, että niissä tuntui kuin ystävykset eivät olisi olleet erossa lainkaan.

Sosiologi Jennifer Masonin mukaan voimakkaat yhteenkuulumisen hetket, joissa tietoisuus erossa vietetystä ajasta häviää silmänräpäyksessä, haastavat tavanomaisen kokemuksemme ajan lineaarisesta kulusta ja asettuvat sen sijaan erilaiselle ajan ulottuvuudelle. Haastateltavani kuvailivat juuri tällaisia voimakkaan yhteenkuulumisen hetkiä.

Kuva: Pixabay

Tapaamisia ja niiden tunnelatausta muisteltiin ja vaalittiin, ja tulevia kohtaamisia pohdittiin ja odotettiin. Niistä muodostui merkityksellisiä hetkiä sellaisissa emotionaalisesti läheisissä, pitkäaikaisissa ystävyyssuhteissa, joissa yhteydenpito oli vähäistä ja tapaamiset esimerkiksi maantieteellisen etäisyyden vuoksi harvinaisia.

Ystävyyssuhteen läheisyyden ja yhteen kuulumisen tunteen syntymisessä ja jatkumisessa keskeisiä olivat jälleennäkemisen hetket. Näiden lineaarisen ajan ulkopuolella olevien hetkien vaaliminen omassa mielessä toimi ystävyyttä ylläpitävänä voimana. Yhteenkuulumisen hetkiä paitsi muisteltiin myös ennakoitiin ja odotettiin. 

Ystävyyden perustana oli pitkä jaettu historia, jonka kautta ystävyyttä yhä tulkittiin, mutta samalla se kietoutui sekä nykyisyyteen että tulevaisuuteen. 

 

Ajan ulottuvuudet avaavat ystävyyden moninaisuutta

Tutkimuksessani tuli esiin, että haastateltavat eivät asettaneet erilaisia ystävyyssuhteita hierarkkiseen järjestykseen. Ystävyyssuhteet saattoivat nivoutua osaksi arkista perhe-elämää tässä ja nyt. Toisaalta ne saattoivat tarjota samankaltaisina tapaamisina toistuvan jatkumon, jossa läsnä olivat niin menneisyys, tämä hetki kuin tulevaisuuskin.

Mutta ystävyyssuhteet saattoivat myös olla merkityksellisiä nimenomaan arkielämän ulkopuolella, kahdenvälisenä suhteena, joka vain harvoin realisoitui yhteydenpitona tai tapaamisina. Näissä ystävyyssuhteissa merkityksellistä oli vahva yhteinen historia, mutta lisäksi myös lineaarisen ajan haastavat voimakkaat yhteenkuulumisen hetket sekä niiden muistelu ja ennakointi.

Ystävyyssuhteiden tarkastelu ajan ulottuvuuksien näkökulmasta auttaa ymmärtämään, miten monilla tavoilla ystävyys voi asettua osaksi arkielämää tai toisaalta arkielämän ulkopuolelle. Samalla se tekee näkyväksi, että ihmisillä on monenlaisia tapoja pitää kiinni ystävistä ­esimerkiksi silloin, kun perhe-elämän uusien vaatimusten myötä ystävyyssuhteita on järjestettävä uudelleen.

 

Lähteet:

Luotonen, Aino (2022) Temporalities of Friendship: Adults’ Friends in Everyday Family Life and Beyond, Sociology. https://journals.sagepub.com/doi/full/10.1177/00380385221090863

Mason, Jennifer (2018) Affinities: Potent Connections in Personal Life. Cambridge: Polity Press.

Zerubavel, Eviatar (2003) Time Maps: Collective Memory and the Social Shape of the Past. Chicago ja Lontoo: The University of Chicago Press.

Kommuuni, kimppakämppä, yhteisö vai ihan vaan koti?

Posted on by Kitti Suoranta
Lukuaika: 3 min.

Yhteisölliseen asumiseen viitataan monella nimellä, mutta millaisia merkityksiä eri nimityksiin liittyy? Suurimmat erot löytyvät yhdessä asumiseen liittyvistä pyrkimyksistä ja toiveista.

”Mä kysyin monilta ihmisiltä, kun ihmiset puhuu kommuunista ja kimppakämpästä, niin mä kysyin että mikä niiden ero on. Kaikki sano että ei mikään. Mä en usko sitä. Nyt kun mä oon asunu täällä ja tutustunu eri juttuihin, niin mä en usko että kommuunin ja kimppakämpän välillä ei oo eroa.”

Haastattelin väitöstutkimukseeni suomea vieraana kielenä puhuvaa Tommya, 26, joka oli yrittänyt selvittää suomalaisilta, mikä on kommuunin ja kimppakämpän ero. Suomenkieliset tuttavat olivat järjestelmällisesti vastanneet kommuunin ja kimppakämpän olevan sama asia, mutta vastaus ei vakuuttanut.

Tommy oli lopulta etsinyt kodikseen vain kimppakämpäksi kutsuttuja paikkoja, sillä hän ei halunnut asumaan kommuuniin. Tommyn lähtömaassa kommuuni-sana yhdistettiin hippiyteen ja oletukseen, että kommuunin asukkaat muodostavat keskenään elämänsä keskeisimmän sosiaalisen verkoston. Tätä hän ei toivonut.

Tommyn epäilys suomalaisten tuttavien kertomaan paljastaa hienovaraisen epätietoisuuden yhteisöllistä asumista kuvaavan sanaston kohdalla. Juuri tätä kysymystä myös minulta kysytään usein, kun puhun tutkimuksestani julkisesti: mitä eroa on kimppäkämpällä, kommuunilla ja yhteisöllä?

Niin, onko niillä eroa? Kuka on oikeassa, Tommy vai Tommyn suomalaiset tuttavat?

Olen haastatellut suomalaisten kommuunien ja kimppakämppien läheissuhteita käsittelevään väitöstutkimukseeni yli kolmeakymmentä yhteisöasujaa. Kysyin haastateltaviltani, millä sanalla he kuvaavat kotiaan. Osa päätyi pohtimaan pitkästikin eri sanojen sisältämiä merkityksiä. Merkityksissä oli paljon yksilöllistä vaihtelua, mutta joitakin laajempia yhdistäviä teemoja pohdinnoista nousi esiin.

 

Samanlaisia käytäntöjä, mutta erilaisia toiveita

Käytännössä kodin suhteet ja arjen järjestelyt olivat samankaltaisia haastateltavieni kodeissa riippumatta siitä, millä nimellä he kotiaan kutsuivat. Haastateltavat arvostivat kämppisten kanssa yhdessä vietettyä aikaa, mutta olivat tarkkoja jokaisen oikeudesta yksityisyyteen ja omaan tilaan.

Suhteet kämppiksiin puolestaan olivat vaihtelevia – samassa taloudessa saattoi asua sekä läheisiä ystäviä että toisilleen vieraampia ihmisiä. Useimmat iloitsivat siitä, että seuraa löytyi halutessa lähietäisyydeltä ja arkisia asioita pystyi jakamaan toisten kanssa spontaanisti.

Yleensä asukkailla oli oma yhden hengen ruokataloutensa, mutta kämppisten ruokia lainattiin ja omia tarjottiin muille satunnaisesti. Siivoamista ja muita käytännön velvollisuuksia, kuten laskujen maksua, jaettiin yleensä erilaisilla kiertävillä vuoroilla ja jaetuilla vastuualueilla. Sosiaalisiin suhteisiin liittyvät vastuut, kuten kodin ilmapiiristä ja ihmisten välisistä suhteista huolehtiminen, olivat hankalammin sanallistettavissa ja jakautuivat yleensä epätasaisesti.

Toiveiden ja pyrkimysten tasolla yhteisöllisen asumisen nimityksissä oli sen sijaan eroja. Ihmiset, jotka kutsuivat kotiaan kommuuniksi tai yhteisöksi, toivoivat enemmän yhteisiä asioita kodin elämään. Tällaisia olivat esimerkiksi yhteiset ruokahetket, yhteinen tekeminen ja harrastukset, jaetut arvot ja ideologiat sekä jaettu ruokatalous.

Myös yhteisöasujien välisiltä suhteilta toivottiin enemmän kuin saman katon alla olemista. Uusia asukkaita pyrittiin valitsemaan sillä perusteella, että heidän kanssaan voisi mahdollisesti syntyä henkilökohtainen ja tärkeä suhde.

Sanat kommuuni ja yhteisö siis yhdistyivät tiettyihin yhteisöllistä asumista koskeviin odotuksiin, jotka eivät kuitenkaan käytännössä aina toteutuneet.

 

Kimppakämpän joustavat merkitykset

Haastateltavieni tulkinnoissa kimppakämppä-sanan merkitykset viittasivat vaihtelevasti joko läheisempiin tai etäisimpiin suhteisiin kämppisten kanssa. Tommy selitti omia kimppakämppä-sanaan liittyviä käsityksiään vertaamalla sitä muihin yhteisöasumista kuvaaviin sanoihin. Hänelle kimppakämppä merkitsi solun ja kommuunin välimallia, jossa kämppiksiin muodostetaan jonkinlainen suhde, mutta ystävyys ei ollut välttämätöntä.

Solu edusti monille yhteisöasumisen epäsosiaalisinta muotoa, jossa kämppissuhteilta ei välttämättä odotettu mitään yhteisiä tai yhdistäviä asioita. Kukaan haastateltavistani ei kokenut asuvansa solussa.

Susannalle, 29, kimppakämppä puolestaan merkitsi kommuunia vakaampia ihmissuhteita. Hänelle kämppikset olivat erittäin tärkeitä ystäviä ja hänen suhteissaan olikin huomattavan paljon sellaisia yhteisöllisiä elementtejä, joita monet kommuuni- ja yhteisö-sanoja käyttävät kaipasivat omaan kotiinsa.

Susanna ja jotkut muut haastateltavat myös ajattelivat, ettei pienilukuinen ihmisjoukko voisi muodostaa kommuunia, vaan se vaatisi enemmän asukkaita. Yhteisö- ja kimppakämppä -sanojen etuina pidettiin sitä, etteivät ne herättäneet odotuksia ihmisten suuresta lukumäärästä.

 

Kommuuni-sanasta kuuluvat menneisyyden kaiut

Vaikka sanat kommuuni ja yhteisö sisälsivät molemmat toiveen kodin yhteisöllisyydestä, myös niiden väliltä löytyi merkityseroja.

Kommuuni toi joidenkin haastateltavieni mieliin kaikuja 1960- ja 70-lukujen kommuuniliikehdinnästä. Kommuuni-sanaan liitettiin juhliminen, pilven polttaminen ja vapaat seksisuhteet. Sanan saatettiin myös ajatella herättävän tällaisia mielleyhtymiä toisissa ihmisissä. Pirjo, 60, kertoikin käyttävänsä sanaa ilkikurisesti silloin, kun halusi hieman provosoida ikätovereitaan.

Yksittäiset ihmiset suhtautuivat yllä mainittuihin asioihin tietysti eri tavoin. Siinä missä toisille mielikuvat pilven polttelusta ja moninaisista seksisuhteista olivat neutraaleja tai positiivisia seikkoja, toiset halusivat erottautua niistä. Saija, 36, teki eroa päihteiden käyttöön puhumalla kodistaan yhteisönä ja nosti positiivisena piirteenä esiin yhteisön jaetut ekologiset arvot:

”Et mun mielestä tää yhteisö on enemmän niinku semmonen moderni termi. Tai kuvaa sitä minkälaisii yhteisöt on nykyään. […] Mun mielestä se jotenki, se liittyy kivasti siihen yhteisöllisyyteen, ja sit meilläki vähäpäihteisyys on semmonen tärkee arvo, ja kaikki tää ekologisuus ja kierrätys.”

 

Kodista puhuminen korostaa suhteiden läheisyyttä

Jotkut haastateltavistani myös korostivat sitä, että asuinpaikka oli heille ensisijaisesti koti. Toiset käyttivät mieluummin ilmausta ”asun kämppisten kanssa” kuin mitään yksittäistä sanaa. Jotkut käyttivät myös perheeseen viittaavia ilmaisuja, kuten ”kämppisperhe” tai ”asumme kuin siskot ja veljet”.

Näillä sanavalinnoilla haastateltavat korostivat suhteidensa keskinäistä läheisyyttä. He kokivat, etteivät sanat yhteisö, kimppakämppä tai kommuuni tavoittaneet tätä suhteiden syvää merkitystä.

Se, mitä kotien käytännöissä ja suhteissa konkreettisesti tapahtuu, ei siis lopulta selitä merkityseroja asumismuodosta käytettyjen sanojen välillä. Pikemminkin kyse on niistä toiveista ja pyrkimyksistä, joita ihmisillä on kotinsa suhteen – siitä, millaisia ominaisuuksia kotinsa elämästä he haluavat korostaa sekä siitä, miten ihmiset suhtautuvat yhteisöllisen asumisen historiaan.

Merkitykset olivat kuitenkin liukuvia, päällekkäisiä ja yksilöllisiä. Ihmist myös käyttivät huolettomasti useita sanoja rinnakkain. Yhteisöllinen asuminen onkin luonteeltaan monimuotoista. Toiveiden ja niiden käytännön toteutumisen välillä on yleensä aina eroa, mihin yhteisöasujat suhtautuvat joustavasti.

Sanaston mukautuvuuden voi nähdä osaltaan kuvastavan tätä yhteisöllisen asumisen kulttuurisesti vakiintumatonta luonnetta, jossa käytännöt, toiveet, historiat ja suhteet risteävät yhä uusin tavoin.

Haastateltavien nimet on muutettu

 

Anna Heinonen (YTM) on sukupuolentutkimuksen väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa. Hän tutkii läheissuhteita suomalaisissa kommuuneissa.

 

Kuva: Ma7eo/Unsplash

Suvussa kulkeva käyttöesine luo sukulaisuuden tunnetta

Posted on by Aino Luotonen
Lukuaika: 4 min.

Vanhoilla, sukulaisilta saaduilla käyttöesineillä on tunnearvoa. Mitä tunnearvolla oikeastaan tarkoitetaan? Miksi vanhoja tavaroita tai vaatteita säilytetään, ja kuka niitä saa käyttää? 

Viime vuosina on tullut suosituksi ajatella kodin esineistöä konmarituksen näkökulmasta: turhasta tavarasta on syytä päästä eroon. Sisustusohjelmat ja -blogit ovat tehneet kodin sisustamisesta projektin, jossa myös kodin esineistöä arvioidaan kriittisesti. Millainen paikka ja merkitys on kodin käyttöesineillä, joita ei ole itse valittu vaan ne ovat siirtyneet sukulaiselta toiselle? 

Aino: “Minulla on vanha vohvelirauta, nykyaikaisiin rautoihin verrattuna raskas ja hankalan muotoinen kaartuvine jalkoineen. Siinä ei ole säätönappulaa vaan rautaa kuumennetaan yksinkertaisesti laittamalla töpseli seinään. Kun vohvelit paistamisen loppuvaiheessa alkavat tummua liikaa, on aika vetää töpseli seinästä hetkeksi. 

Rauta on sellainen kuin monet laadukkaat vanhat käyttöesineet tapaavat olla: luotettava, sitkeä ja konstailematon. Rauta kuului mummolleni, ja hänen kuolemansa jälkeen viitisentoista vuotta sitten sain raudan isältäni. Otin sen vastaan siksi, että arvelin haluavani paistaa vohveleita. En osannut arvata, että vohvelirauta toisi mukanaan myös eläviä muistoja.”

Ella: “Äitini kuoli kesän alussa. Kesäkuukaudet menivät surun sumussa. Yhtenä syksyn viikonloppuna ryhdistäydyimme siskoni kanssa ja tyhjensimme haikein mielin äidin vaatekaapit. Tehtävä oli vaikea, mutta liian raskas jätettäväksi lesken harteille. Äidillä oli paljon hyvin säilyneitä vaatteita, joista jotkut sopivat myös meille. 

Osan vaatteista laitoimme kierrätykseen. Tuntui helpommalta lahjoittaa meille sopimattomat vaatteet tuntemattomille kuin tarjota äidin vaatteita tuttaville. Pohdin siskolle, että häntä lukuun ottamatta en halua nähdä ketään muuta äidin vaatteissa. Siskoni nyökkäili ja vastasi, että pelkää sitä, ettei kukaan muu osaisi kantaa vaatteita sillä arvokkuudella, jonka äiti ansaitsee. Paljon laitoimme pois, mutta paljon myös säästimme meille sopivia vaatteita.”

 

Esineet tuovat jatkuvuutta sukupolvien välille

Sosiologista tutkimusta perimisestä on tehty jonkin verran, mutta tutkimukset ovat usein keskittyneet esimerkiksi luokan ja sukupuolierojen uusintamiseen perimiskäytännöissä. Helen Holmes sen sijaan tarkastelee tuoreessa tutkimuksessaan esineiden siirtymistä suvussa erilaisten käytäntöjen kautta sekä sitä, millaisia uusia käyttötarkoituksia esineet saavat. 

Kuva: Pixabay

Joskus eteenpäin luovutettavat esineet voivat olla arvokkaita, joko symbolisessa tai rahallisessa merkityksessä, kuten hyllyjen päälle koristeeksi päätyvät suvun perintöesineet. Usein eteenpäin luovutetaan kuitenkin tavanomaisia ja arkisia käyttöesineitä, jolloin esineiden tunnearvo sulautuu yhteen niiden käytettävyyden kanssa. Esineet toimivat edelleen, tai kuten Holmes asian ilmaisee: ‘they still do the job’. 

Holmesin mukaan esineiden eteenpäin luovuttaminen sukulaiselta toiselle sekä niiden käyttö ovat tapoja luoda sukulaisuuden tunnetta. Ajatus perustuu perhesosiologiassa keskeiseen, David Morganin kehittelemään ajatukseen perhesuhteista käytäntöinä: perhe, tai suku, ei ole yksikkö, vaan perhettä ja sukulaisuutta ‘tehdään’ aktiivisesti toiminnan eli erilaisten käytäntöjen kautta. Holmesin tutkimuksessa sukulaisuutta luovien käytäntöjen keskiössä on subjektin sijaan objekti, suvussa kulkeva esine.

Ella: “Äidin vaatteita läpi käydessämme siskon mieleen muistui äidin nuoruudenaikainen tummanvihreä mokkahame, jonka löysin nuorena mummon vintiltä. Vihreä mokkahame on kaunis ja huokuu 1970-luvun röyhkeää muotimaailmaa. Hame teki minuun suuren vaikutuksen ja pyysin äidiltä lupaa ottaa hame käyttööni. Harmikseni mokkahame pyöri auttamattomasti lanteillani, mutta oli sopiva minua pidemmälle siskolle, jonka vaatekaapissa hame on näihin päiviin asti säilynyt. 

Mokkahame on edelleen täysin käyttökelpoinen, ompeleet ovat napakat ja mokkapinta moitteeton. Se on kuitenkin käynyt siskolle liian pieneksi. Sisko tarjosi hametta minulle. Olin kasvanut mekolle sopivan kokoiseksi – äidiltä minulle, minulta siskolle, siskolta minulle.”

 

Vanhojen esineiden käyttö herättää muistot eloon

Käytettävyyden ja esteettisyyden kaltaisten ominaisuuksien lisäksi liitämme esineisiin tunteita, vaikka nykyisen konmaritus-ajattelun aikana emme ehkä ole tottuneet tunnistamaan niitä. Usein kuulee sanottavan, että jollakin esineellä on ’tunnearvoa’, mutta mitä sillä oikeastaan tarkoitetaan? Yksi esineiden tunneulottuvuus on yhteenkuuluvuus perheeseen tai sukuun. Tunne ei kuitenkaan liity välttämättä vain itse esineeseen vaan nimenomaan sen käyttöön. 

Kuva: Pixabay

Sukulaisuuden tunteen vahvistaminen esineiden kautta liittyy ajatukseen siitä, että läheissuhteet muotoutuvat tapaamisen ja yhteydenpidon lisäksi myös silloin, kun muistelemme yhteisiä aikoja, ajattelemme toista ihmistä sekä kuvittelemme ja suunnittelemme tulevaisuuden kohtaamisia. Jennifer Mason käsittelee kirjassaan aistikokemusten merkitystä muistojen syntymiselle ja niiden merkitystä läheissuhteille. Käyttöesineet herättävät eloon muistot ja niihin liittyvät aistikokemukset.

Janet Finch ja Jennifer Mason ovat aiemmin tuoneet esiin, miten tunteet, muistot ja kokemus sukulaisuudesta kietoutuvat perimiseen. Holmes puolestaan osoittaa tutkimuksessaan, kuinka  muistot esineen edeltävästä omistajasta sekä tähän liitetyt tunteet sulautuvat yhteen esineen käyttöarvon kanssa. Esineen käytön kautta voimistetaan ja uudistetaan yhteenkuuluvuutta sukuun ja perheeseen. 

Aino: “Kun nykyään paistan mummon vanhalla raudalla vohveleita, mieleeni palautuvat vuosien ajalta kertyneet muistot vohvelikesteistä. Muistoissa yhdistyvät vohvelihetken ja mummolan tunnelma: vohvelien tuoksu ja niiden paistamisesta sakea huoneilma, mummon pieni ja vahva, yhdeksääkymmentä lähestyessä hauraammaksi käyvä olemus, suorasukainen puhetapa, vaalea nahkanojatuoli, jossa istuin lukemassa vohvelien paistuessa, raanu seinällä, pienen kodin suuri kirjahylly. 

Vohvelirautani toimii erinomaisesti ja se on karulla tavalla kaunis keittiöväline, jonka käyttäminen tuo elävästi mieleeni kerrostuneita muistoja – jollakin tapaa konkreettisemmin kuin esimerkiksi valokuvien katselu. Hetkittäin myös pohdin, vieläkö tulee yksi sukupolvi sukumme lapsia, jotka syövät tällä raudalla paistettuja vohveleita ja antavat raudan kannettavaksi taas yhden kerroksen muistoja.”

 

Muut Aino Luotosen artikkelit:

Ystävien virtuaalisista illanistujaisista jää puuttumaan jotain tärkeää
Äitiys on samaan aikaan henkilökohtaista ja universaalia
Oikeat häät – ensitreffeillä?
Perheen ydin ei ole ydinperhe – mutta mitä se sitten on?
Meillä kaikilla on kaksi perhettä
Perhe vai ystävät – vai molemmat?

Muut Ella Sihvosen artikkelit:

Koronakeväänä etätyö ja perhe-elämä sulautuvat yhteen
Äiti kirjoittaa nyt yhteenvetoa
Ensin vanhemmuus katosi, sitten sitä ryhdyttiin tukemaan
Kaksijakoisuuden tuolle puolen
Intensiivisyyden vaatimus tekee vanhemmuudesta hektisen projektin

Iäkkäiden ongelmat kasaantuvat eristyksessä

Posted on by Kitti Suoranta
Lukuaika: 2 min.

Ikääntyneiden perheissä tuen tarve on koronakriisin aiheuttamien poikkeusolojen vuoksi lisääntynyt. Tukipalveluja on kuitenkin käytettävissä vähemmän kuin aiemmin. Millainen todellisuus odottaa hoivayksiköiden ja kotien suljettujen ovien takana?

Koronaviruksen leviämistä ehkäisevät rajoitukset sulkivat monien ikääntyneiden käyttämät palvelut. Samalla myös sulkeutuivat kotien ovet, koska suosituksissa korostettiin sosiaalisten kontaktien välttämistä ja eristäytymistä yli 70-vuotiaiden kohdalla. Kodeissa on sen jälkeen yritetty selvitä mitä erilaisimmissa elämäntilanteissa. Moni ikääntynyt on jäänyt vaille sellaista tukea, joka on kannatellut arjessa ja vaikeissa tilanteissa.

Tästä yksi esimerkki ovat ikääntyneet omaishoitoperheet, joissa tyypillisesti puoliso toimii hoivanantajana kotioloissa. Nämä perheet tarvitsevat usein tuekseen esimerkiksi lyhytaikaisia hoitojaksoja ja viikoittaista päivätoimintaa. Nyt näitä kodin ulkopuolisia hoivapalveluja on erittäin rajoitetusti saatavilla. Osa iäkkäistä on itse lopettanut tai keskeyttänyt säännöllisiä, tapaamiseen perustuvia palveluja tautiriskin vuoksi, tai palvelut ovat keskeytyneet palvelujärjestelmään tehtyjen rajoitusten takia. Kotihoitoa on mahdollista saada, mutta vaihtuvat hoitajat kotitilassa saattavat näyttäytyä tartuntavaarana. Kun ammatilliset kontaktit poikkeusoloissa puuttuvat, ikääntyneiden kasaantuvat ongelmat saattavat jäädä huomaamatta.

Keskusteluissani Helsingissä gerontologista sosiaalityötä tekevien kanssa ilmeni, että ikääntyneiden tuen tarpeet ovat kuitenkin todennäköisesti poikkeusolojen aikaan kasvaneet: päihteiden käytön ongelmat ovat lisääntyneet ja taloudellinen tilanne on asiointipelon ja asioinnin sähköistymisen vuoksi heikentynyt. Pelko ja sosiaalisen elämän puute ovat kasvattaneet erityisesti mielenterveysongelmista kärsivien turvattomuutta. Nämä ongelmat, tuen puute sekä aiemmat sosiaaliset vaikeudet lisäävät myös kaltoinkohtelun riskiä ikääntyneiden perheissä. Elämänpiirin kaventuessa, kodin seinien sisällä tilanteet voivat kärjistyä.

Ikääntyneiden perhe- ja läheissuhteiden tukeminen ja niissä ilmeneviin hyvinvointia vaarantaviin ongelmiin puuttuminen on yksi gerontologisen sosiaalityön tehtävistä. Usein vuosikymmenien aikana muodostuneiden sosiaalisten ongelmien purkaminen edellyttää pitkiä ja toistuvia tapaamisia, sekä läheisverkostojen että viranomaistoimijoiden välillä. Koronan vuoksi sosiaalityöntekijöiden on kuitenkin täytynyt tasapainoilla ikääntyneiden terveyden suojaamisen sekä tukemisen keinojen välillä. Käyntien rinnalle ovat tulleet erilaiset etäyhteydet, joiden varassa perheiden tilanteita täytyy nyt toisinaan arvioida. Tilanne edellyttää myös uudenlaista eettistä harkintaa. Sekä sairastumisen että tartuttamisen riskiä tulee punnita esimerkiksi pohtiessa kumpi on asiakkaan kannalta parempi ratkaisu, jäädä kotiin jaksamisensa rajoilla sinnittelevän omaishoitajan kanssa vai siirtyä kriisipaikalle hoivayksikköön.

Monet vanhenemisen tutkijat ovat myös pohtineet, mitä eristäminen ja suljetut ympäristöt ovat merkinneet joidenkin ikääntyneiden elämäntilanteille. Koronakriisi on jättämässä kipeitä kokemuksia ikääntyviin perheisiin, johtuen läheisten hoivakotikuolemista sekä vierailurajoituksien estämästä yhdessäolosta elämän loppuvaiheessa.

Odotettavissa on, että poikkeusolojen kuormittuneesta elämänvaiheesta johtuvat kärjistyneet ongelmat tulevat kunnolla  näkyville vasta kun suljettujen hoivapalvelujen ja ikääntyneiden kotien ovet jälleen avautuvat. On syytä kohdentaa katsetta viruksen torjunnan ohella myös näihin iäkkäiden uusiin avun tarpeisiin. Koronarajoitusten jälkeisessä ajassa on hoivan ja kuntoutuksen lisäksi kasvanut sosiaalisen tuen ja sosiaalityön tarve.

Koronakriisiä seuranneet rajoitukset vaikuttavat ihmisten läheissuhteisiin eri tavoin, riippuen esimerkiksi iästä, elämäntilanteesta, asumisjärjestelyistä sekä läheissuhteiden määrästä. Läheissuhteet poikkeustilassa -sarjan teksteissä tarkastellaan pandemian seurauksia ihmisten väliselle kanssakäymiselle erilaisissa elämänvaiheissa.

Mia Niemi (YTM, KM) on sosiaalityöntekijä ja tohtorikoulutettava Helsingin yliopiston sosiaalitieteiden tohtoriohjelmassa. Hän tarkastelee sosiaalityön väitöstutkimuksessaan gerontologinen sosiaalityön asiakkaina olevien ikääntyneiden perhesuhteiden merkityksiä sekä perhe-elämässä ilmeneviä sosiaalisia ongelmia.

Sarjan muut kirjoitukset

Kitti Suoranta: Orgiat ruton jälkeen?

Kaisa Kuurne & Johanna Sarlio-Nieminen: Synnytysosastojen koronarajoitukset paljastavat synnyttäjien ja sairaalan näkökulmaerot

Anna Heinonen: Kommuunikodissa kämppis voi olla lähellä mutta vieras

Ella Sihvonen: Koronakeväänä etätyö ja perhe-elämä sulautuvat yhteen

Aino Luotonen: Ystävien virtuaalisista illanistujaisista jää puuttumaan jotain tärkeää

Anna-Maija Castrén: Pysykää kotona! Missä niistä?

Heidi Ruohio: Poikkeustila vaikuttaa kansainvälisiin adoptioihin

Anu Kinnunen: Takaisin kotiin

Vaula Tuomaala: Vauvan kanssa välitilassa

Kommuunikodissa kämppis voi olla lähellä mutta vieras

Posted on by Kaisa Kivipuro
Lukuaika: 2 min.

Poikkeustilan aikana kodin ihmissuhteet saavat entistä suuremman merkityksen. Kommuunikodeissa fyysisesti lähellä olevaan kämppikseen saattaa kuitenkin olla etäinen suhde, mikä mutkistaa yhteiseloa pandemian aikaan.

Millaista on poikkeustilan aikainen arki kodeissa, joissa elää yhdessä monta aikuista? Erilaisissa yhteisöllisissä kodeissa eletään monenlaisissa järjestelyissä ja monenlaisissa suhteissa. Siinä missä osa yhdessä asuvista ihmisistä saattaa olla parhaita ystäviä keskenään, osa kokee hädin tuskin tuntevansa asuinkumppaneitaan. 

Jotkut suhteet siis perustuvat yksinomaan yhdessä asumiseen, kun taas toisiin kuuluu myös kaveruutta, ystävyyttä tai vaikkapa yhteisten projektien toteuttamista. Lisäksi kommuuneissa eletään parisuhteissa ja lapsiperheissä.

Yhteisöllisissä kodeissa käydään neuvottelua siitä, missä määrin ihmiset vastaavat vain omista asioistaan ja missä määrin taas ihmisistä muodostuu yhtenäinen, toisistaan riippuvainen joukko. Joistain asioista, kuten ruokatalouden järjestämisestä tai yksityisyyttä koskevista säännöistä, voidaan sopia selväsanaisesti. 

Jotkut käytännöt sen sijaan muotoutuvat ilman tietoista sopimista arjen tilanteissa: voinko koputtaa kämppiksen suljettuun oveen, voinko lainata kämppiksen ruokia, jos minulta puuttuu jotakin, uskallanko kertoa kämppiksille suruistani ja huolistani, hoidanko yhteisistä tiloista omat jälkeni, vai siivoanko myös muiden sotkuja?

Koronaeristyksen aikana kämppiksistä on monille tullut ihmisiä, joiden kanssa viettää väistämättä eniten aikaa. Sellaisissa suhteissa, joissa ajan, tilan ja seuran jakaminen on mieluisaa, kämppikset ovat monelle onni ja turva. Kun suhde kämppiksiin on fyysisestä läheisyydestä huolimatta etäinen, tilanne voi olla hankala. 

Normaalitilanteessa yhteisyyttä ja erillisyyttä rajataan muun muassa omaan huoneeseen vetäytymisellä, ajan viettämisellä poissa kotoa tai erilaisilla arjen koreografioilla, joissa mahdollisesti törmäyksiä aiheuttavien paikkojen, kuten keittiön käyttöä porrastetaan. Kun kaikki ovat kotona koko ajan, kämppiksiä on vaikea paeta mihinkään. 

Erillisyyttä ja yhteisyyttä koettelee koronatilanteessa myös tartuntariski. Kodin tilallisen läheisyyden vuoksi virusten leviämistä asukkaiden kesken on todennäköisesti hyvin hankala rajoittaa. 

Poikkeusarjessa korostuukin se kommuunisuhteisiin liittyvä ristiriita, että ihmiset eivät välttämättä koe olevansa läheisiä niiden ihmisten kanssa, joiden kanssa he jakavat arkielämää. Uskonkin, että useimmat yhteisöasujat joutuvat tällä hetkellä pohtimaan, ovatko kämppikset eristystä ja turvavälejä vaativia ”muita ihmisiä” vai hoivaa ja kosketusta jakavia läheisiä, joiden kanssa ollaan valmiita sairastamaan samat taudit.

Ei ole itsestään selvää, että kämppikset rajoittaisivat muita sosiaalisia suhteitaan samankaltaisesti. Kommuuneista avautuu laaja suhdeverkosto ystäviin, seurustelukumppaneihin, perheenjäseniin ja edelleen toisiin kimppakämppiin. Koska kämppiksillä ei oletusarvoisesti ole määräysvaltaa toistensa toimiin, jää sen arviointi, ketä kodin ulkopuolella on soveliasta tavata, helposti jokaisen itsenäisesti harkittavaksi. Kämppiksille voi olla epäselvää, kuinka suuri kodin piirissä vaikuttava ihmissuhteiden verkosto ja sitä kautta tuleva tartuntariski on.

Vaikka kaikki pyrkisivät käyttäytymään kämppissuhteissa vastuullisesti epidemian aikana, kokemus suhteen laadusta ja läheisyyden asteesta vaikuttavat siihen, tuntuuko turvallisemmalta pitää fyysistä etäisyyttä, vai olla lähellä. Kämppiksillä voi olla keskenään eriävät näkemykset asiasta.

Yhteisöasujat ovat pääosin taitavia neuvottelijoita, mikä on varmasti eduksi myös poikkeustilanteeseen sopeutumisessa. On kuitenkin selvää, että ihmissuhteiden keskittyminen kotiin vaikuttaa myös yhteisöllisiin koteihin. Luoko koronatilanne jonkinlaista muuttoliikettä kommuuneihin ja pois? Ainakin olen ollut havaitsevinani, että monelle nyt yksinasuvalle koronakevään eristäytyneisyys on ollut sysäys alkaa etsiä kotia, jossa olisi myös muita ihmisiä.

Koronakriisiä seuranneet rajoitukset vaikuttavat ihmisten läheissuhteisiin eri tavoin, riippuen esimerkiksi iästä, elämäntilanteesta, asumisjärjestelyistä sekä läheissuhteiden määrästä. Läheissuhteet poikkeustilassa -sarjan teksteissä tarkastellaan pandemian seurauksia ihmisten väliselle kanssakäymiselle erilaisissa elämänvaiheissa.

Anna Heinonen (YTM) on sukupuolentutkimuksen väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa. Väitöstutkimuksessaan Heinonen tutkii läheissuhteita suomalaisissa kommuuneissa.

Sarjan muut kirjoitukset

Kitti Suoranta: Orgiat ruton jälkeen?

Kaisa Kuurne & Johanna Sarlio-Nieminen: Synnytysosastojen koronarajoitukset paljastavat synnyttäjien ja sairaalan näkökulmaerot

Mia Niemi: Ikääntyneiden ongelmat kasaantuvat eristyksessä

Ella Sihvonen: Koronakeväänä etätyö ja perhe-elämä sulautuvat yhteen

Aino Luotonen: Ystävien virtuaalisista illanistujaisista jää puuttumaan jotain tärkeää

Anna-Maija Castrén: Pysykää kotona! Missä niistä?

Heidi Ruohio: Poikkeustila vaikuttaa kansainvälisiin adoptioihin

Anu Kinnunen: Takaisin kotiin

Vaula Tuomaala: Vauvan kanssa välitilassa

Pysykää kotona! Missä niistä?

Posted on by Anna-Maija Castrén
Lukuaika: 2 min.

Vuoroasuminen tarkoittaa lasten jatkuvaa siirtymistä kodista toiseen. Poikkeusoloissa tähän sisältyy tartuntariski, jonka arvioimisen ei pitäisi jäädä lasten ja nuorten harteille.

Kotona pysyminen on nyt hyve. Tiedotusvälineet pursuavat ohjeita viihtymiseen: askartelua, siivousvinkkejä, neuvoja niiden tilanteiden varalle, kun neljän seinän sisälle suljetut perheenjäsenet käyvät toistensa hermoille. Näissä ohjeissa koteja on yksi ja se on paikka, jossa kaikki perheenjäsenet asuvat yhdessä.

Vanhempien eron jälkeen suurin osa lapsista ja nuorista elää kahdessa kodissa ja liikkuu kotien väliä erilaisilla aikatauluilla. Joku vaihtaa kotia 3-4 päivän vuoroissa, toinen viikoittain, kolmas joka toinen viikonloppu. Yhteistä on jatkuva liikkeellä oleminen.

Lapset eivät liiku vain rakennusten ja asuntojen välillä, vaan myös erilaisten perhekokoonpanojen välillä. Vanhemmilla voi olla uusia kumppaneita, uusia lapsia ja lapsia kumppanin aiemmista liitoista.

Epidemia-arjessa kahteen osoitteeseen jakaantunut perhe tarkoittaa pitkiä suhdeketjuja ja tekee näkyväksi toisiinsa kytkeytyvien ihmisten rihmaston. Kotien väliä kulkeva lapsi on siis silta kahden perheverkoston välissä. Sosiaalisten kontaktien kautta leviävälle virukselle lapsi on myös lenkki tartuntaketjussa, vaikka tutkimustieto lapsista tartuttajina on toistaiseksi moninaista.

Tartunnan vaara nostaa vuoroasumisen uudenlaiseen valoon. Millaisia riskejä lasten liikkumiseen liittyy? Kuka saa arvioida, milloin riski on niin suuri, että kenties kivuliaiden neuvottelujen tuloksena syntynyttä järjestelyä ei tarvitsekaan noudattaa? Voiko tartunnan vaaraa käyttää tekosyynä tapaamisten välttelyyn?

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos korostaa ohjeissaan lapsen oikeutta tavata molempia vanhempiaan myös poikkeusoloissa. Vanhempia kehotetaan yhteistyössä sopimaan muutoksista. Neuvo on järkevä mutta hyödytön, jos suhteet vanhempien välillä ovat jännittyneet ja yhteisymmärrys hauras.

Lasten ja nuorten sopeutumista vanhempien eroon arvioidaan usein sillä, miten hyvin alituiset siirtymät ja elämä kahdessa kodissa sujuvat. Suostuminen mitä erikoisempiin järjestelyihin on kuitenkin myös lasten ja nuorten keino ehkäistä vanhempien riitoja.

Poikkeusolot nostavat esiin yhteiskunnan haavoittuvuuksia. Yksi sellainen on viranomaisten suuri luottamus vanhempien kykyyn sopia lapsen asioista. Tämä voi jättää lapsen ja nuoren yksin tasapainoilemaan liikkeessä olemisen ja paikoillaan pysymisen välillä. Mennäkö toiseen kotiin, vaikka huolestuttaa? Vai jättääkö menemättä senkin uhalla, että ratkaisusta syntyy suukopua vanhempien kesken? Asemalleen perheverkostojen silloittajana hän ei voi mitään, oli riski tartuntaan sitten suuri tai pieni.

Koronakriisiä seuranneet rajoitukset vaikuttavat ihmisten läheissuhteisiin eri tavoin, riippuen esimerkiksi iästä, elämäntilanteesta, asumisjärjestelyistä sekä läheissuhteiden määrästä. Läheissuhteet poikkeustilassa -sarjan teksteissä tarkastellaan pandemian seurauksia ihmisten väliselle kanssakäymiselle erilaisissa elämänvaiheissa.

Sarjan muut kirjoitukset

Kitti Suoranta: Orgiat ruton jälkeen?

Kaisa Kuurne & Johanna Sarlio-Nieminen: Synnytysosastojen koronarajoitukset paljastavat synnyttäjien ja sairaalan näkökulmaerot

Mia Niemi: Ikääntyneiden ongelmat kasaantuvat eristyksessä

Anna Heinonen: Kommuunikodissa kämppis voi olla lähellä mutta vieras

Ella Sihvonen: Koronakeväänä etätyö ja perhe-elämä sulautuvat yhteen

Aino Luotonen: Ystävien virtuaalisista illanistujaisista jää puuttumaan jotain tärkeää

Heidi Ruohio: Poikkeustila vaikuttaa kansainvälisiin adoptioihin

Anu Kinnunen: Takaisin kotiin

Vaula Tuomaala: Vauvan kanssa välitilassa

Takaisin kotiin

Posted on by Anu Kinnunen
Lukuaika: 2 min.

Pandemia on pakottanut tutkijoita palamaan kotimaihinsa. Yksineläviä tutkiva Anu Kinnunen keskeytti tutkijavaihdon Portugalissa ja järjesti oman arkensa yksinelävänä uusiksi.

“Hi! I moved to Finland for unlimited period, stay safe!”

Korona katkaisi tutkijavierailuni Portugaliin. Palaan kotimaahan ja karanteeniin maaliskuun puolivälissä.

Kansainvälistyminen on akateemisessa maailmassa tärkeää. Kansainväliset kontaktit ja tutkimukseen perehtyminen ulkomailla ovat keskeinen osa tutkijaksi kasvamista. Näin ajattelevat myös tutkimusten rahoittajat. Koronan vuoksi vaihto-opiskelijat on nyt kutsuttu kotiin ja useat kansainväliset konferenssit siirtyvät vuodella, koska online-tapahtumiksi nämä satojen tai tuhansien osallistujien tapahtumat eivät helposti taivu.

Omalla kohdallani tutkijavierailun keskeytyminen vaikuttaa myös uudessa maassa orastaneisiin ihmissuhteisiin. Paikalliset verkostoni Portugalissa koostuivat tutkijakollegoista ja Tinder/Bumble-tuttavista. Newton-kissa kehräsi luonani päivittäin, mutta nyt sekin on lentänyt Brasiliaan kämppikseni mukana.

“Hi! I moved to Finland for unlimited period, stay safe!”

Sama viesti lähtee moneen suuntaan. Korona huojuttaa vahvasti tuoreita ystävyyssuhteitani. Tai ehkä se olenkin minä, joka suuntaa nyt huomionsa toisaalle. Vanhojen, pitkäaikaisten suhteiden luotettavuus korostuu kriisin kynnyksellä.

Suomessa karanteenissa minulla on aikaa pohtia, mikä on minun koronaperheeni. Iäkkäitä vanhempia en ainakaan aio alkuun tavata. Niin rakas kuin oma koti onkin, linnoittautuminen sinne tuntuu yksinäiseltä. Päätän muuttaa ystäväni luokse ennalta määräämättömäksi ajaksi.

Ystäväni lisäksi en tapaa ensimmäisen kahden viikon aikana ketään, mutta en koe itseäni kovinkaan eristäytyneeksi. Ajatus siitä, että voin joka aamu liittyä online-meditaatioon tai osallistua alone-together-tansseihin, rauhoittaa. Netissä on nyt juuri sellaista pöhinää, jota ensimmäisten viikkojen aikana Portugalissa kaipasin. Yhteisöt, joihin kuulun, ovat yht’äkkiä saatavilla helpommin kuin koskaan aikaisemmin. Väitöskirjan tekeminen karanteenissa luonnistuu hyvin. Oikeastaan päivittäinen tekeminen ei kovin paljoa poikkea työskentelystäni Portugalilaisessa kirjastossa.

Yksin elävän ihmisen kohdalla korona-aika nostaa esiin elämän merkitykselliset ihmissuhteet erityisellä tavalla. Jos voin tavata vain yhtä henkilöä, kenet valitsen? Parisuhteessa elävillä vastaus on usein varsin helppo. Sinkkujen kohdalla tilanne voi olla toinen. Monilla sinkuilla on erilaisia verkostoja ja kaveriporukoita, muttei välttämättä yhtä niin läheistä ihmistä, jonka luokse voisi muuttaa. Toisaalta pitkään yksin asuneelle toisen luokse muuttaminen voi tuntua ahdistavalta. Meillä on usein ajatus, että yksin pitää pärjätä.

Yksilökeskeisessä maailmankuvassa yksilö nähdään kaiken keskipisteenä ja vastuullisena omista olosuhteistaan ja valinnoistaan. Korona herättää meidät keskinäisestä kilpailusta kollektiiviseen toimintaan ja ajatteluun, kuten tutkija Timo Miettinenkin on huomauttanut.

Torikokoukset on kielletty, mutta kollektiivisuudella tarkoitankin itseä laajempaa huomiointia ja välittämistä. Kuinka voin osaltani edesauttaa kaikkien parasta mahdollista selviämistä tässä tilanteessa? Tekojen ei aina tarvitse olla suuren suuria. Voi vaikka kutsua ystävän kävelylle, joko turvavälillä tai puhelinyhteyden välityksellä, tai kysyä, miten sukulaiset ja tuttavat ovat eristyksissä pärjänneet.

Yksineläviä korona varmastikin herättää pohtimaan, miten jatkossa voi varautua tilanteeseen, jossa suositellaan sosiaalista eristäytymistä. Ehkä etukäteen sopiminen siitä, keneen tällaisissa tilanteissa voi turvautua, yleistyy.

Miten käy tutkijavaihtoni? Jätin lakanakassin odottamaan Portugaliin ja suunnittelen palaavani Coimbraan vielä syksyllä. Tuskin kukaan vielä tietää, millainen kolaus korona lopulta on kansainvälisyyteen kannustavalle tutkijayhteisölle. Palataanko takaisin siihen, miten toimittiin ennen, vai muuttuuko akateemisessa työssä jokin pysyvästi?

Koronakriisiä seuranneet rajoitukset vaikuttavat ihmisten läheissuhteisiin eri tavoin, riippuen esimerkiksi iästä, elämäntilanteesta, asumisjärjestelyistä sekä läheissuhteiden määrästä. Läheissuhteet poikkeustilassa -sarjan teksteissä tarkastellaan pandemian seurauksia ihmisten väliselle kanssakäymiselle erilaisissa elämänvaiheissa.

Sarjan muut kirjoitukset

Kitti Suoranta: Orgiat ruton jälkeen?

Kaisa Kuurne & Johanna Sarlio-Nieminen: Synnytysosastojen koronarajoitukset paljastavat synnyttäjien ja sairaalan näkökulmaerot

Mia Niemi: Ikääntyneiden ongelmat kasaantuvat eristyksessä

Anna Heinonen: Kommuunikodissa kämppis voi olla lähellä mutta vieras

Ella Sihvonen: Koronakeväänä etätyö ja perhe-elämä sulautuvat yhteen

Aino Luotonen: Ystävien virtuaalisista illanistujaisista jää puuttumaan jotain tärkeää

Anna-Maija Castrén: Pysykää kotona! Missä niistä?

Heidi Ruohio: Poikkeustila vaikuttaa kansainvälisiin adoptioihin

Vaula Tuomaala: Vauvan kanssa välitilassa

Hävitetäänkö konmarituksen mukana muutakin kuin tavaraa?

Posted on by Aino Peltokangas
Lukuaika: 3 min.

Esineet ovat keskeinen osa kodin arkea. Mutta miksi turhaksikin käyneestä tavarasta voi olla vaikeaa luopua? 

Katselin kesälomalla suoratoistopalvelu Netflixissä pyörivää reality-sarjaa Marie Kondo: Kodit järjestykseen. Sarjassa tavararunsauden keskellä asuvat amerikkalaisperheet yrittävät saada kodin kaaosta haltuunsa. Apunaan heillä on Konmari-siivousmenetelmän kehittänyt ja suositun oppaan kirjoittanut ammattijärjestäjä Marie Kondo. 

Konmari-menetelmän tarkoituksena on opettaa ihmisille kodin siivoamista tavaramääriä karsimalla ja oikeaoppisella järjestämisellä. Taustalla on ajatus siitä, että ihmiset pohtisivat suhdettaan tavaroihin ja niiden tarpeellisuutta: onko jokin esine oikeasti ilon aihe sen hetkisessä elämässä vai ei? Keskeistä on, että tavaroita ei saisi olla liikaa, jotta niiden äärelle pääsisi arkielämässä helposti. Näin ollen turhista tavaroista olisi hyvä päästä eroon.

Sosiologi Veera Kinnunen huomasi väitöskirjatutkimuksessaan, että ihmisten on usein helppo nimetä itselleen muutamia tärkeimpiä kodin esineitä, joihin heillä on vahva tunneside ja joita he mielellään ottavat esimerkiksi muuton yhteydessä mukaansa uuteen kotiinsa. Muutto on Kinnusen mukaan sellainen tapahtuma, jossa omaa suhdetta kodin tavaroihin tulee käytyä läpi, sillä tavarat ovat silloin eri tavalla esillä kuin normaalisti. 

Usein esineiden merkitykset jäävät kuitenkin arkielämässä piiloon, kuten sosiologi Turo-Kimmo Lehtonen on tuonut esille. Vaikka tavaroita on ympärillämme enemmän kuin koskaan, olemme Lehtosen mukaan etääntyneet monista niiden arkielämään liittyvistä merkityksistä. Elämänmuotomme kestämättömyyteen liittyvän huolen keskellä  tavarat voivat tuntua helposti pelkästään ylimääräisiltä ja toisarvoisilta. Esineillä on kuitenkin, Lehtosen hyödyntämän uusmaterialistisen näkökulman mukaan, myös tärkeä vuorovaikutuksellinen rooli arkielämässä. Esineet muun muassa välittävät toisillemme tietoa arvostuksistamme. Lehtosen mukaan ihmisten välisiä vuorovaikutussuhteita olisikin mahdollisuus ymmärtää entistä paremmin kysymällä, miten yhdessä oleminen rakentuu esineiden kanssa. 

 

Esineet tuovat perheenjäseniä yhteen ja kertovat perheen tarinaa

Amber Eppin ja Linda Pricen mukaan kodin tavarat ja perhesuhteet ovat monella tapaa yhteydessä toisiinsa. Esineet voivat esimerkiksi sitoa perhettä osaksi perhehistoriaa. Niihin voi yhdistyä muistoja ihmisistä ja tapahtumista tai tärkeitä arvoja. Lisäksi esineet voivat tuoda konkreettisesti perheenjäseniä ja läheisiä kotona yhteen, ohjata yhdessä olemisen tapoja ja tukea yhteistä tekemistä.

Eppin ja Pricen tutkimukseen osallistuneelle kuusihenkiselle lapsiperheelle yksi tärkeimmistä kodin esineistä oli suuri ruokapöytä. Pöytään liittyi rakkaita muistoja lapsuudenkodista, perheen ja suvun yhdessäolosta ja juhlahetkistä, sillä se oli peritty lasten isovanhemmilta. 

Pöytä oli joka päivä ahkerassa käytössä ja perhe kokoontui usein ruokailemaan ja viettämään yhdessä aikaa sen ympärille. Sen äärellä esitettiin näytelmiä, luettiin ja toteutettiin paljon erilaisia kädentaitoihin liittyviä harrastus- ja työprojekteja. Tämän lisäksi pöytä oli keskeisessä asemassa erilaisissa juhlatilanteissa. Perheenjäsenet kertoivat, että pöydän korvautuminen muuton yhteydessä uudella pöydällä oli jopa vähentänyt yhteistä tekemistä ja yhdessäolon tunnelmaa.

 

Merkitysten taustalla on yhteisiä ihanteita

Vaikka kodin sisustamisesta on tullut 1950-luvulta lähtien yhä yksilöllisempää, on monien tavaroiden merkitysten taustalla yhä edelleen myös jaettuja ihanteita. Ajatus esimerkiksi pöydän ja muun kodin esineistön merkityksestä perheyhteyttä tukevana elementtinä ei ole uusi, kuten suomalaista esinehistoriaa ja kulutuskulttuuria tutkinut Minna Sarantola-Weiss on tuonut tutkimuksessaan esille.

Eurooppalaiset perheihanteet muuttuivat 1800-luvun aikana ydinperhettä korostavaksi. Tämän myötä myös kodin fyysiseen ympäristöön liittyvät odotukset kiinnittyivät yhä enemmän perheeseen, perheen hyvinvointiin ja perheenjäsenten yhdessäoloon. Kodin toiminnallisuutta, kuten tilojen ja esineiden soveltuvuutta arkikäyttöön pidettiin entistä tärkeämpänä. 

Annie Spratt

Suomessa kotitalouksien vaurastuminen ja huonekalujen massatuotantoon siirtyminen 1960-luvulla vaikuttivat siihen, että esimerkiksi aikaisemmin ylellisenä pidetystä sohvasta tuli tärkeä osa kodin esineistöä ja siitä muodostui myös perheen yhdessäolon symboli.

 

Suhde esineisiin voi rakentua aina uudelleen

Esineillä on paljon erilaisia tärkeitä, pitkällekin ulottuvia, yksilöllisiä ja jaettuja merkityksiä. Ei ole mikään ihme, että Marie Kondon Kodit järjestykseen -ohjelman perheet ovat ajoittain aika ihmeissään käydessään läpi tavaroitaan ja miettiessään, ovatko ne tarpeeksi arvokkaita säilytettäväksi vai eivät. 

Eppin ja Pricen mukaan esineiden ja tavaroiden merkitykset ovat kodin arjessa kuitenkin aina aikaan ja paikkaan sidottuja ja näin ollen muuttuvia. Tärkeänäkin pidetyn ja ahkerassa käytössä olevan esineen merkitys saattaa muuttua perhesuhteissa tai kodin fyysisessä ympäristössä tapahtuvien muutosten takia.

Tutkimustiedon valossa on  helppo ymmärtää, miksi turhaksi käyneestä esineestä voi olla joskus vaikea luopua. Veera Kinnusen tutkimuksesta käy ilmi, että tunnearvoa sisältävä esine halutaan usein pitää luopumisen jälkeen lähellä, perheessä tai suvussa. 

Eppin ja Pricen tutkimuksen perhe yritti muuton jälkeen mahduttaa suurta ruokapöytäänsä ensin ruokahuoneeseen ja sitten muihin kodin tiloihin siinä onnistumatta. Vaikka pöytä ei sopinut enää suuren kokonsa takia arkikäyttöön, se päätettiin säilyttää, jotta se voitiin ottaa esille erilaisia erityisiä tilanteita, kuten tärkeitä kouluprojekteja ja juhlatilaisuuksia varten. Perhe ryhtyi jopa suunnittelemaan keittiön laajennusta, jotta pöytä saataisiin takaisin omalle ja arvoiselleen paikalle perheen elämässä. 

Tällaisista vaihtoehdoista ei Marie Kondon tehokkaissa opeissa hiiskuta ollenkaan.

 

Johdatus ystävyyden ajattelemiseen

Posted on by Kaisa Kivipuro
Lukuaika: 5 min.

Ystävyydet ovat on usein ihmisille tärkeitä, läheisiä ja pitkäaikaisia ihmissuhteita. Tarkemmin katsottuna ystävyys kuitenkin pakenee selkeitä määrittelyitä. Mistä kaikesta ystävyydessä on oikein kysymys?

Mikä on ystävä? Miten se eroaa kaverista, tuttavasta, kollegasta, seurustelukumppanista, elämänkumppanista, naapurista, perheenjäsenestä ja sukulaisesta, joista kaikkia saatamme toisinaan nimittää ystäviksemme? 

Havahduin keväällä siihen, etten oikeastaan osaa kuvitella ystävyyksiä. Osaan kyllä ajatella omia ystävyyksiäni, mutta en osaa kuvitella laajemmin, miten ystävyydet syntyvät, mitä ystävyyksissä tapahtuu ja miten ystävyydet kehittyvät. En myöskään ole tarkemmin pohtinut, miten ystävyyssuhteisiin vaikuttavat vaikkapa sukupuoli, ikä, elämänvaihe – tai sitä, millaista on sitoutuminen ystävyyssuhteissa.

Vaikka ystävyys on ihmisille merkittävä tuen, hyväksynnän ja hyvän olon lähde, se on jäänyt läheissuhteiden tutkimuksessa ja poliittisessa keskustelussa marginaaliin. Ystävyyden merkitys nousee otsikoihin lähinnä silloin, kun siitä on pulaa. 

Oman kokemukseni perusteella toisten ihmisten ystävyydet jäävät helposti sivuun myös arkisissa keskusteluissa. Vai milloin viimeksi kysyit tuttavaltasi hänen mainitessaan ystävän, josta et ollut ennen kuullut: ”Ai kukas se on? Missä te tapasitte? Mistä sä kiinnostuit siinä?”

Kuva: Karoliina Paappa, Series: Die-Cut, At Her Table, 2011.

Ystävyys on hankala luokiteltava, sillä se pakenee määrittelyjä, huomauttavat brittisosiologit Liz Spencer ja Ray Pahl. He jaottelevat ystävyydet suuntaa antavasti kahdeksanportaiselle asteikolle. Asteikko sisältää muun muassa yksinkertaisen (työ)toveruuden, hauskanpitoystävän ja lohduttajan sekä monipuolisen ja syvän sielunkumppanuuden. 

Ystävyydet voivat Spencerin ja Pahlin mukaan asettua yhteen tai useampaan näistä kategorioista, tai ystävyydet voivat liikkua kategoriasta toiseen. Ihmiset myös kaipaavat elämäänsä erilaisia ystäviä, eikä kaikista suhteista odoteta syntyvän syviä sielunkumppanuuksia. Myös hauskanpidolla on arvonsa. (1.)

 

Ystävyyden ja parisuhteen erot

Koska ystävyyden ei tarvitse edetä valmiiksi kirjoitetun kaavan mukaan, tai edetä ollenkaan, suhde on melko vapaasti neuvoteltavissa ja järjestettävissä juuri siten kuin ystävyyden osapuolille sopii. Sosiologi Harry Blatterer on kutsunut tätä ystävyyssuhteen institutionaaliseksi vajaukseksi. Käsitteellä Blatterer viittaa sosiologiseen ajatukseen instituutioista sosiaalisten suhteiden järjestelminä tai suhteita koskevina käyttäytymissääntöinä. Verrattuna esimerkiksi parisuhteeseen, joka kiinnittyy avioliiton ja romanttisen rakkauden instituutioihin, institutionaalisesti vajaana suhteena ystävyys on vapaa valmiiksi kirjoitetuista suhteen kaavoista ja sillä on kenties potentiaalia haastaa suhteisiin sisältyviä normatiivisia oletuksia. Toisaalta sama vajaus luo ystävyyssuhteille rajoituksia (2). 

Valtioinstituutioissa, kuten avio- ja avoliittoa koskevassa lainsäädännössä tai Kelan asumistukipolitiikassa, ihmisten välisiä suhteita määritellään parisuhde- ja perhekeskeisesti. Toisin kuin ystävyyssuhteella, avio- tai avoliitolla on vaikutusta muun muassa toimeentuloon, verotukseen, perimykseen ja mahdollisuuteen virallistaa suhteita. Ystävyys on parisuhteeseen nähden toissijaista myös suhteiden kulttuurisessa hierarkiassa eli siinä, mitä suhteita kulttuurissamme pidetään arvossa. 

Ystävyyden arvottaminen parisuhteisiin nähden toissijaisiksi vaikuttaa siihen, miten ystävyyteen esimerkiksi sitoudutaan. Ystävyydessä ei pidetä normaalina sitä, että suhteen odotettaisiin etenevän kohti yhteen muuttamista, tai että suhde haluttaisiin lainvoimaisesti virallistaa. Harva myöskään asettaa ystävyyttä parisuhteen edelle tehdessään elämänvalintoja.

Intiimien suhteiden alueella ystävyyden rajat määrittyvät usein parisuhteesta käsin. Keskeisesti ystävyyden ja parisuhteen välistä rajaa määrittää seksi. Koska seksi kuuluu kulttuurissamme oletuksena romanttisiin suhteisiin, ystävyyksien odotetaan vastakohtaisesti olevan ei-seksuaalisia. Jos ystävyyteen kaikesta huolimatta kuuluu seksiä, suhdetta joudutaan tarkkailemaan ja hallinnoimaan, jottei siitä vahingossa tule ”enemmän kuin ystävyyttä”, eli rakkaussuhdetta. 

 

Ystävyyden yksityiset ja julkiset tilat

Ystävyys yhdistyy ambivalentisti sekä yksityiseen että julkiseen: samalla kun se on selvästi henkilökohtainen ja intiimi suhde, sen ei oleteta tapahtuvan yksityisen kodin tilassa, tai ainakaan rakentavan sitä. 

Kodin rakentaminen ystävyydelle haastaa osaltaan tätä (keinotekoista) julkisen ja yksityisen jaottelua. Käynnissä olevassa väitöstutkimuksessani haastattelen kommuuneissa asuvia ihmisiä heidän suhteistaan. Jaetulla kodin tilalla on vaikutuksensa ystävyyteen. Monet haastateltavistani kertovat, että yhteinen koti syventää ystävyyttä, tehden siitä ”perheen kaltaista”. Samaan aikaan uusi läheisyys ystäväkämppisten kanssa saattaa myös tuntua kiusalliselta, sillä tilallinen läheisyys ja yhdessä vietetyn ajan runsaus paljastaa ihmisistä enemmän kuin ystävyyksissä on ollut tapana.

Sitä vastoin ystävät on totuttu liittämään julkiseen tilaan. Ystävien tapaaminen kaljalla, kahvilla tai ulkona syömässä on tuttu näky kulttuurisessa kuvastossamme. Ajatelkaa vaikka Sinkkuelämää-tv-sarjan brunssilla istuvia ystäviä, tai brittisarjojen pubeissa tapaavia miehiä. Kaljan, kahvin, ruuan ja jaetun pöydän yli on hyvä harjoittaa ”vastavuoroista avautumista”, jota pidetään nyky-yhteiskunnassamme yhtenä merkittävänä suhteiden tekemisen tapana. Ajatuksista ja tunteista kertominen vastavuoroisesti synnyttää avoimuuteen ja luottamukseen perustuvaa suhdetta keskustelukumppanin kanssa.

Kysyin Facebook-seinälläni, mitä ihmiset tekevät ystäviensä kanssa.  Vastausten perusteella ystävien kanssa ollaan usein aktiivisia: esimerkiksi urheillaan, käydään erilaisissa tapahtumissa ja paikoissa, juhlitaan ja pelataan pelejä. Monesti tekeminen on sellaista, että mahdollisuus keskustelulle omista asioista, muista ihmisistä tai yhteiskunnallisista teemoista säilyy.

Toisinaan ystävät köllöttelevät yhdessä. Kuva: Nicola Anderson / Unsplash.

Mutta ystävyyssuhteissa tapahtuu kuitenkin myös asioita, jotka eivät sovi omasta elämästä kahvin ääressä kertomisen mielikuvaan. Kommentoijien mukaan ystävien kanssa ollaan hiljaa, istutaan ja makoillaan sohvilla ja lattioilla, rukoillaan. Erään kommentoijan mukaan ”parasta on, jos on samojen kavereiden kanssa hieman pidemmän aikaa samassa tilassa (esim. viikonlopun yli), niin voi vaan päämäärättömästi hengata”. Toinen kertoo, että ”tietyt kaverit tulee mun luo pitämään seuraa kun siivoon tai toisinpäin”. 

Ystävyys ei siis aina jäsennykään lyhyinä, ajallisesti rajattuina kahvihetkinä julkisilla paikoilla, vaan usein ihmisten kodeissa ja muissa yksityisissä tiloissa ajallisesti pitkäkestoisena olemisena. Näissä hetkissä ei niinkään kertoilla muualla tapahtuvasta elämästä, vaan elellään yhdessä ilman sen kummempaa päämäärää. Ystävyyksiin liittyy myös paljon arkista huolenpitoa ja hoivaa, joka voi olla hauskaa yhdessä olemista – vaikka ruoanlaittoa  yhdessä, tai toisen auttamista, kuten tämä kommentti paljastaa: 

[…] saman kaverin kanssa kierrettiin ekotorit ja Ikea, että löydettiin pöytiä ja hyllyjä molempien tarpeisiin. Sitten roudattiin ne sisälle ja tehtiin välissä ruokaa. Ensi viikolla ajetaan autolla Baltian läpi Puolaan ja haetaan sen koira kotiin, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan.

 

Miten paljon ystävyys joustaa?

Yksi ystävyyden keskeinen piirre lienee ajatus siitä, että ystävyys joustaa sekä ajallisesti että tilallisesti: ystävyys säilyy myös etäisyyden päästä. Tätä voidaan ajatella jälleen ystävyyden institutionaalisen vajauksen kautta sekä vapautta tuovana, että normatiivisesti ystävyyttä rajoittavana tekijänä.

Tutkimushaastatteluissani on käynyt ilmi, että ystävyys antaa myöten sellaisille elämänmuutoksille, kuin yhteisestä kodista pois muuttaminen, tai toiseen kaupunkiin lähteminen. Ystäviä ei myöskään menetä, vaikka heitä ei aina ehtisi näkemään. Toisaalta etäisyys saattaa harmittaa, mutta normatiivinen ajatus siitä, että ystävyyttä ei suhteena priorisoida, voi tehdä yhteistä aikaa koskevien vaatimusten esittämisen hankalaksi.

Ja vaikka ystävyys voi säilyä ajallisesta tai maantieteellisestä etäisyydestä huolimatta,  on kiinnostavaa ajatella myös sitä, miten ystävyys joustaa läheisyyden suhteen. Käsitykset riittävästä, sopivasta tai oikeanlaisesta läheisyydestä ystävyydessä saattavat myös kiusaannuttaa esimerkiksi yhteisessä kodissa asuvia ystävyksiä, kuten tutkimushaastatteluni ovat osoittaneet.

Ystävyyssuhteiden erityisyys, vapaudet ja rajoitukset tarjoavat uusia näkökulmia ihmissuhteiden ajattelemiseen niin tutkimuksessa kuin arjessa. Ystävyyden käytännöissä ja sen muotoutumisessa erilaisissa suhteissa, elämänvaiheissa, paikoissa, kulttuureissa ja rakenteissa riittää vielä rutkasti tutkittavaa.

Tuodaksemme näkyviin läheissuhteiden moninaisuutta ja rikkautta voisimme ottaa ystävyyden useammin huomioon myös arkisissa keskusteluissamme ja kysyä: ”Ai kukas se on? Missä te tapasitte? Mistä sä kiinnostuit siinä?” 

 

Anna Heinonen (YTM) on sukupuolentutkimuksen väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa. Väitöstutkimuksessaan Heinonen tutkii läheissuhteita suomalaisissa kommuuneissa.

 

Lähteet

(1) Spencer, Liz & Pahl, Ray  (2006) Rethinking Friendship, Hidden Solidarities Today. New Jersey: Princeton University Press.

(2) Blatterer, Harry (2015) Everyday Friendships, Intimacy as Freedom in a Complex World. Basingstoke: Palgrave Macmillan.

 

Lue aiheesta lisää

Perhe vai ystävät – vai molemmat?

Kenelle ovi avataan? Yksityisen kodin sosiaaliset rajat

Transparent-sarja avaa ikkunan perheiden tulevaisuuteen