Kategoria: Vanhemmuus

Rahapeliongelma koettelee läheissuhteita – osallistu tutkimukseen

Posted on by Anna Heinonen
Lukuaika: 3 min.

Mitä perheenjäsenten välisille suhteille, kiintymykselle ja vuorovaikutukselle tapahtuu, kun yhdellä heistä on rahapeliongelma? Perheelle yllätyksenä tuleva rahapeliongelma on kuin kutsumaton vieras perheen elämässä. Rahapeliongelma kietoutuu perheessä usein menetyksen ja vieraantumisen tunteisiin, mutta myös toivon pilkahduksia ja mahdollisuuksia rakentaa yhteyttä uudelleen voi löytyä. Kutsumme rahapelaajien läheisiä osallistumaan tutkimukseemme kertomalla kokemuksistaan. Osallistumisohjeet kirjoituksen lopussa.

Suomessa elää satoja tuhansia henkilöitä, joiden läheisellä on rahapeliongelma. Sosiaalisia, taloudellisia ja (mielen)terveydellisiä haittoja aiheuttava rahapelaaminen on koko perheen ongelma. Parisuhteeseen ja vanhemmuuteen liittyvät ristiriidat ovat rahapeliongelman kanssa kipuilevissa perheissä yleisiä. Pelaava puoliso ei välttämättä pysty sitoutumaan perheen elämään, koska rahapelaaminen vaikuttaa hänen käyttäytymiseensä ja hallitsee hänen ajatuksiaan. Rahapeliongelmaan liittyy usein salailua, häpeää ja syyllisyyden tunteita, jotka estävät rahapelaajaa kertomasta läheisilleen taloudellisesta tilanteestaan tai velkaantumisestaan.

Perheen ongelmat voivat vaikuttaa erityisesti kotona asuviin alaikäisiin lapsiin. Lapset voivat masentua, surra ja suuttua vanhemman rahapelaamisen vuoksi. Vanhemmat voivat purkaa turhautumistaan lapsiinsa, mutta toisaalta he voivat myös suhtautua lapsiinsa ajoittain välinpitämättömästi etsiessään ratkaisuja parisuhdevaikeuksiinsa tai perheen taloudelliseen tilanteeseen. Perheen lapset voivat myös joutua huolehtimaan sisaruksistaan tai pohtimaan perheen taloudelliseen tilanteen vaikutuksia omaan elämäänsä.

Vähemmän tiedetään aikuisista lapsista, jotka joutuvat huolehtimaan rahapelaavasta vanhemmasta, ja vanhemmista, jotka huolehtivat rahapelaavasta aikuisesta lapsestaan. Aikuisten lasten kohdalla lasten ja vanhempien roolit voivat mennä sekaisin, kun aikuiset lapset joutuvat auttamaan pelaavaa vanhempaansa selviytymään taloudellisesti ja huolehtimaan hänen hyvinvoinnistaan. Toisaalta vanhempien rooli huolehtijoina voi pitkittyä, kun aikuinen lapsi ei pysty hallitsemaan rahapelaamistaan ja tarvitsee vanhempiensa taloudellisen avun lisäksi heidän henkistä tukeaan.

 

Rahapeliongelma vieraana perheessä

Ajatus vieraasta perheessä on lähtöisin perhesosiologi Riitta Jallinojalta, joka viittaa vieraalla johonkuhun tai johonkin, joka ei kuulu perheeseen ja joka on epätoivottuna torjuttava. Esimerkiksi alkoholismi voi olla vieras, joka saa perheenjäsenet reagoimaan siihen kuin uhkaan. Läheisen ongelma voi saada muut perheenjäsenet turhautumaan, pelkäämään ja pohtimaan keinoja, joilla ongelmasta voisi päästä eroon. 

Toisaalta ongelma saatetaan myös salata muilta sukulaisilta ja ystäviltä, jotta läheiseen tai perheeseen ei suhtauduttaisi kielteisesti. Pahimmillaan ongelma voi vieraannuttaa perheenjäsenet toisistaan. Ongelman kanssa kamppailevasta läheisestä tulee outo vieras, johon ei enää tunneta yhteyttä, ja joka halutaan sulkea perheen ulkopuolelle esimerkiksi päättämällä parisuhde. 

Läheisestä, jolla on ongelma, voi tulla kuvaannollisesti jopa muukalainen, joka joutuu neuvottelemaan paikastaan perheessä ja suvussa. Muukalaisella on edelleen oma paikkansa perheessä ja suvussa, koska hän on jonkun puoliso, vanhempi, sisarus, lapsi ja lapsenlapsi, mutta häneen voidaan suhtautua toisin kuin ennen. Ongelmansa takia läheinen ei välttämättä pysty täyttämään häneen kohdistuvia odotuksia, jolloin muut perheenjäsenet pettyvät häneen. Ongelmasta on kuitenkin mahdollista selviytyä ja luoda uudelleen yhteys perheenjäsenten välille.

Erik McLean/Unsplash

Läheisen rahapeliongelmaan liittyvät menetyksen tunteet

Rahapelaavan läheisen kanssa eläminen sisältää usein menetyksen tunteita. Vaikka läheiset suhteet ovat yksilölle kiintymyksen, rakkauden ja tuen lähde, ne voivat tuoda mukanaan myös menetyksiä. Läheisen rahapeliongelma voi aiheuttaa perheenjäsenille surua perheen tai parisuhteen yhtenäisyyden järkkymisestä.

Alaikäisten lasten kokemuksia vanhemman rahapeliongelmasta on kutsuttu läpitunkevaksi menetykseksi. Tällaisella menetyksellä viitataan vanhemman käyttäytymiseen, sukulaissuhteiden hiipumiseen, turvallisuuden tunteen ja luottamuksen horjumiseen sekä perheen kokemiin taloudellisiin vaikeuksiin. Rahapeliongelman takia vanhempi voi vaikuttaa poissaolevalta tai on usein poissa, ja lapsilla ei välttämättä ole kunnollista suhdetta isovanhempiin, joilta ongelmaa yritetään salata.

Vaikeissa ja ristiriitaisissa elämäntilanteissa tunteet voivat kuitenkin olla sekä myönteisiä että kielteisiä. Erilaisten tunteiden yhteen kietoutumista kuvaavat hyvin esimerkiksi sellaiset ajanjaksot, jolloin rahapelaaja ei pelaa ja keskinäistä luottamusta on mahdollista rakentaa uudelleen. Pelaava läheinen voi ongelmastaan huolimatta olla myös rakastava puoliso ja hyvä vanhempi.

 

Uusi tutkimus rahapelaajien läheisistä ja heidän perhesuhteistaan

Rahapeliongelman vaikutuksista läheisten perhesuhteisiin on tutkittu vasta vähän Suomessa. Uudessa tutkimushankkeessamme haluamme selvittää, mitä perhesuhteille, kiintymykselle ja vuorovaikutukselle tapahtuu, kun perheenjäsenellä on rahapeliongelma. Olemme kiinnostuneita erityisesti siitä, miten perheenjäsenet – vanhemmat, puolisot ja lapset – kokevat tilanteen, millaisia tunteita se herättää, ja miten perheen dynamiikka muuttuu rahapeliongelman myötä. Lisää tietoa tutkimushankkeestamme löytyy verkkosivuiltamme.

Toivomme rahapelaajien läheisten kirjoittavan meille omin sanoin, kuinka he ovat kokeneet rahapeliongelman vaikutukset, minkälaisia tunteita läheisen rahapelaaminen on herättänyt heissä, miten rahapeliongelma on vaikuttanut vanhemmuuteen ja lasten asemaan perheessä, ja miten rahapeliongelmasta voi selvitä.

Jos innostuit kirjoittamaan, voit kirjoittaa Webropol-sivuston kautta tai lähettää kirjoituksesi sähköpostiosoitteeseen: VIMERA-hanke[at]thl.fi.

 

Dosentti Johanna Järvinen-Tassopoulos toimii tutkimuspäällikkönä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella. Hän tutkii rahapelaamisen kielteisiä seurauksia lapsiperheissä 

Dosentti Henna Pirskanen toimii apulaisprofessorina Lapin yliopistossa. Hän tutkii lasten ja nuorten surua perhe- ja läheissuhteissa.

Lapsen käytösoireilu vaatii eri ammattialojen yhteistyötä

Posted on by Anna Heinonen
Lukuaika: 3 min.

Lapsen käytösoire on ilmiö, jonka ratkaisemiseksi tarvitaan palveluita sekä lapselle että perheelle. Käytöksellä oireilevan lapsen kotikasvatus vaatii tukea vanhemmalle, jotta hän pystyisi ohjaamaan lasta kohti myönteistä käyttäytymistä. Yhtäaikainen monen palvelun tarve kuormittaa valmiiksi uupuneita perheitä lisää. Palveluiden koordinointia ei pitäisi jättää perheen tehtäväksi, vaan palvelut tulisi sovittaa yhteen sosiaalihuollon, terveydenhuollon ja perusopetuksen yhteistyönä.

Harva lapsi haluaa tahallaan olla hankala tai epäonnistua ihmissuhteissaan. Useimmiten lapsi haluaa toimia oikein, mutta häneltä puuttuu itsesäätelyn taito. Uhmakkaan tai tulistuvan käytöksen taustatekijöinä voi olla monenlaisia lapsen terveydentilasta, kasvuympäristöstä, kasvatuksen tavoista tai perheen elämäntilanteesta johtuvia tekijöitä.

Haasteena perheen kanssa työskenteleville ammattilaisille, kuten opettajille, lääkäreille tai sosiaalityöntekijöille on se, että käytökseen vaikuttavia taustatekijöitä ei voi tunnistaa suoraan käyttäytymisen perusteella. Lapsen käytös voi vaikuttaa aikuisista tahalliselta. Kyseessä voi kuitenkin olla esimerkiksi reaktio liian vahvaan aistiärsykkeeseen tai tilanne, jossa lapsi ei hahmota, mitä häneltä odotetaan. Seurauksena purkautuva kiukku näyttää aikuisesta silti aina samalta. Haaste voi myös juontaa juurensa kokonaan toisesta ympäristöstä ja purkautua kiukkuna toisessa.

Moninaisten aiheuttajien vuoksi käytöshaasteesta syntyy yhtä aikaa tarve sosiaalihuollon, terveydenhuollon ja perusopetuksen hallinnonalojen palveluille. Käytösoireilu vaatii eri ammattialojen yhteistyötä: yhteistä ymmärrystä käytöshaasteen syistä ja onnistunutta tiedonkulkua. Laaja-alaista pulmaa ei voida ratkaista pistemäisillä, yksittäisiin asioihin kohdistuvilla palveluilla, vaan palvelut on koottava yhteen perhettä parhaiten palvelevaksi kokonaisuudeksi.

Koulussa näkyvä käyttäytymisen säätelyn haaste saattaa kieliä koulunkäynnin tuen tarpeesta tai hoidon ja kuntoutuksen tarpeesta, mutta myös kotikasvatuksen tuen tarpeista. Kotona näkyvä tulistuminen taas saattaa olla kuormitusoire, joka johtuu samoista tarpeista: se muuttuu näkyväksi vasta kotona, kun lapsi ei enää jaksa ponnistella tunnesäätelyn kanssa.

Koulun opiskeluhuollossa sosiaalihuolto, terveydenhuolto ja oppimisen tuki kohtaavat lapsen omassa arjessa, missä ammattilaiset pystyvät arvioimaan eri elämänalueiden palvelutarpeita yhdessä perheen kanssa. Monialaisessa yksilökohtaisessa opiskeluhuoltoryhmässä lapsen asiat tulevat helposti samaan pöytään perheen luvalla.

 

Arkiympäristön muokkaaminen tukee lasta

Käytöshaasteisten lasten säätelytaitoja ja myönteisiä toimintamalleja voidaan vahvistaa paitsi erilaisten terveydenhuollon vastuulle kuuluvien terapeuttisten ohjelmien, lyhytpsykoterapian ja toimintaterapian avulla, myös panostamalla arkiympäristöön. Sopivassa ympäristössä lapsi kuormittuu vähemmän ja pystyy paremmin säätelemään tunteitaan ja toimintaansa, jolloin sosiaalisissa tilanteissa syntyy onnistumisia. Paikoin tämä tarkoittaa fyysisen ympäristön muokkaamista, joskus taas vanhemman tai opettajan toiminnan muutosta.

Myös ympäristön muutos vaatii moniammatillista työtä. Käytökseen vaikuttavien syiden, kuten hahmottamisen tai aistisäätelyn pulmien selvittäminen terveydenhuollossa auttaa opettajia ja vanhempia muokkaamaan ympäristöä sellaiseksi, että lapsi pystyisi onnistumaan siellä paremmin.

Sosiaalihuollon kasvatus- ja perheneuvonta taas tarkastelee vuorovaikutusta, perheen keskinäistä olemisen tapaa ja tukee vanhempien toimintaa niin, että se ottaisi paremmin huomioon lapsen erityistarpeet. Sosiaalihuolto on vastuussa myös niistä palveluista, jotka turvaavat perheen jaksamista. Sosiaalityö tarvitsee kuitenkin tuekseen terveydenhuollon tutkimuksia erityistarpeisiin liittyen.

 

Cardia Gong / Unsplash

Palveluiden tavoitteet perhearjessa

Kaikki ammatillinen toiminta sekä sosiaali- että terveydenhuollossa ja perusopetuksessa on tavoitteellista toimintaa. Ammattilaiset asettavat lapselle ja perheelle tavoitteita, jotka tähtäävät parempaan arjessa pärjäämiseen. Perheen aikuisten ja lasten tulee harjoitella näitä tavoitteita arjen toiminnoissa. Ilman kotikasvattajia salissa tehdyn terapian tulokset tai luokassa harjoitellut sosiaaliset taidot eivät siirry lapsen vapaa-aikaan ja päivittäiseen arkeen. Vanhemmilla on keskeinen rooli taitojen harjoittelussa.

Palveluita tulisi sovittaa yhteen niin, että perheet saavat tarvitsemansa avun harjoiteltavien taitojen juurruttamiseen. Lisäksi eri alojen ammattilaisten on huolehdittava, että kasvattajilla on tieto kunkin palvelun tavoitteesta, ymmärrys lapsen haasteista ja osaamista harjoitella vaikeitakin asioita kotona.

Erilaisia palveluja yhteen sovittaessa on tärkeää varmistaa, etteivät eri ammattilaiset kohdista perheeseen liikaa päällekkäisiä vaatimuksia samaan aikaan. On liikaa odottaa, että vanhemmat, joita uhmakas lapsi haastaa arjessa, jaksavat harjoitella yhtä aikaa toimintaterapian kiukunhillintäkeinoja sekä erilaisten vanhemmuustaito-ohjelmien tilanteiden ennakointia. Uupunut vanhempi ei pysty tukemaan arjessa parhaalla tavalla lapsen ja ammattilaisen tekemää työtä. Lapsiperheiden ja oppilashuollon palveluiden saatavuudessa on kuitenkin ollut merkittäviä ongelmia, jolloin yhteensovittaminen on entistä tärkeämpää.

Käytöksellä oireilevat lapset perheineen ovat paljon puhutun sote-integraation erityisryhmä, jossa palveluiden yhteensovittaminen on erityisen haastavaa ja muutokset perheiden tilanteissa nopeita. Kuormittuneet perheet tulee tunnistaa ajoissa ja tutkimuksia sekä palveluita myöntää varhaisessa vaiheessa ongelmien kasaantumisen ehkäisemiseksi. Systeemin tulee reagoida ketterästi perheiden tarpeisiin, minkä vuoksi kaikkien yhteistyössä mukana olevien ammattilaisten tulee olla tietoisia toistensa toiminnasta. Tätä koko verkoston vaikuttavuutta ei saada aikaan hallinnonalojen siiloista yksin kurkistellen.

 

Kati Saurula (KM, sosionomi AMK) on Itä-Suomen yliopiston sosiaalioikeuden väitöskirjatutkija, joka tutkii käytöksellä oireilevan lapsen ja hänen perheensä peruspalveluiden yhteensovittamista. Saurula lähestyy lapsiperheiden palveluita monitieteisesti ja on kiinnostunut käytöshaasteisiin liittyvien peruspalveluiden moniammatillisesta yhteistyöstä.

Sateenkaarevat isät, näkymättömät vanhemmat?

Posted on by Esa Setälä
Lukuaika: 4 min.

Isyys on edelleen tiukasti sidottu oletukseen, jonka mukaan isä on cismies heteroperheessä. Kysymys siitä, kuka saa olla isä ja kenen isyys tunnistetaan, kytkeytyy tiiviisti lainsäädäntöön, yhteiskunnalliseen hyväksyntään ja kulttuurisiin käsityksiin perheestä.

Mitä tarkoittaa olla isä sateenkaarevassa perheessä? Voiko isä olla transsukupuolinen tai homo? Kuka saa olla isä ja kenen isyys tunnistetaan?

Sateenkaareva isyys jää usein yhteiskunnallisessa keskustelussa vaille näkyvyyttä. Väitöskirjatutkimusta varten tekemässäni haastattelussa Tuomas totesi seuraavasti:

”Usein tuntuu että se miesnäkökulma ja sateenkaari-isät [unohdetaan]. Toivonkin, että sateenkaari-isien asemaa edistetään. Tuntuisi tärkeältä, että [vanhemmuuden ja perheiden] kirjo tulisi esille: Täällä on myös sateenkaari-isiä.”

Huoli siitä, ettei sateenkaariperheiden isien ääni kuulu yhteiskunnassamme on tunnistettu myös tutkimuksessa. Sateenkaariperheiden isistä on toistaiseksi varsin vähän tutkimustietoa eikä isiä saada helposti mukaan tutkimuksiin [1].

Sateenkaarevien isien kokemuksia on kuitenkin kuultu kulttuurituotteissa. Esimerkiksi ex-kansanedustaja, näyttelijä ja tanssija Jani Toivola on puhunut isyydestä sosiaalisen median kanavillaan, kirjoissaan ja teatterin lavalla. Myös vuonna 2023 julkaistussa YLEn dokumenttisarjassa Suomi on Queer erilaiset isät ja isähahmot pääsevät ääneen. 

Kaksi viime vuonna julkaistua teosta avaavat poikkeuksellisella tavalla sateenkaarevien isien kokemuksia. Nooa Sammalkäpy kuvaa dokumenttisarjassa transmiehen matkaa isäksi ja Kaj Korkea-aho kertoo kirjassaan kumppanuusvanhemmuudesta.

 

Yksin isäksi: transmiehen matka kohti itsellistä vanhemmuutta

Dokumenttisarjassa kuvataan Sammalkävyn matkaa itselliseksi isäksi. Sammalkäpy on transmies. Hän käyttää testosteronihoitoja, jotka on laitettava tauolle raskauden käynnistämiseksi.

Transihmisille avautui vuonna 2023 voimaan astuneen translain myötä uudenlaisia tapoja lapsiperheellistyä. Uudessa laissa erotettiin juridinen ja lääketieteellinen sukupuolenkorjaus. Samalla sterilisaatiovaatimus poistettiin ja juridisen sukupuolimerkinnän vahvistaminen helpottui. Henkilölle voidaan nyt antaa hedelmöityshoitoja riippumatta oikeudellisesta sukupuolesta. Tämä edistää transihmisten mahdollisuuksia vanhemmuuteen.

Ruotsalainen sosiaalipsykologi Anna Malmquist on tutkinut transmiehiä, jotka muodostavat cismiehen kanssa lapsiperheen. Malmquistin haastattelemat synnyttäneet transmiehet, isät, ovat joutuneet tasapainoilemaan monien sukupuoleen ja perheellistymiseen liittyvien jännitteiden keskellä. Isät ovat joutuneet miettimään identiteettiään ja maskuliinisuuttaan, suhdetta kumppaniinsa ja ympäröivään yhteiskuntaan.

Dokumentissa kuvattu Sammalkävyn matka on samankaltainen kuin Malmquistin haastattelemien isien kokemukset. Sammalkävyn täytyy navigoida hormonien aiheuttamien tunnemyrskyjen ja ympäristön ennakkoluulojen keskellä. Hänen on pohdittava vaihtoehtoja ja varauduttava hedelmöityshoitojen korkeisiin kustannuksiin. Dokumentin kuvaaja on Sammalkävyn poikaystävä, joka ei jaa lapsihaavetta kumppaninsa kanssa. Tämä aiheuttaa hankauksia ja kitkaa suhteeseen.

 

Äitiä etsimässä: cishomomiesparin tarina kumppanuusvanhemmuudesta ja lapsiperheellistymisestä

Korkea-aho kuvaa kirjassaan hänen ja puolisonsa yritystä löytää henkilö, joka haluaisi äidiksi heidän lapselleen. Tietokirjan ja autofiktion välimaastoon sijoittuva kirja sai alkunsa tarpeesta herättää keskustelua vaietusta aiheesta: miespareista, jotka haaveilevat isyydestä kumppanuusvanhemmuuden kautta. Kumppanuusvanhemmuudella tarkoitetaan vanhemmuuden jakamista ilman vanhempien välistä rakkaussuhdetta. Se on sopimiseen, yhteiseen haluun ja toiveeseen perustuvaa suunnitelmallista vanhemmuutta.

Tutkimuksessa on huomattu, että sateenkaari-ihmiset joutuvat pohtimaan lapsiperheellistymistä muita enemmän ja sopimaan esimerkiksi taloudellisista vastuista ennen lapsen syntymää. Haluttu perhemuoto ja lapsen saamisen tapa vaikuttavat siihen, mistä kaikesta ja keiden kanssa prosessissa neuvotellaan. Korkea-aho kirjoittaakin, että ”vanhemmuuden idea oli niin monien mahdottomuuksien takana, etten innostunut siitä koskaan tosissani”.

Adoptointi on käytännössä mahdollista vain niille harvoille, joilla on käytössään poikkeuksellisen hyvät taloudelliset resurssit. Sijaissynnytys on Suomessa tällä hetkellä kiellettyä. Perheen ulkopuolisia tai kansainvälisiä adoptioita ei myöskään tehdä samaa sukupuolta oleville pareille juuri lainkaan [2]. Cissukupuolisten miesparien ja itsellisten cismiesten yleisin lapsiperheellistymisen muoto onkin kumppanuusvanhemmuus.

Korkea-aho toteaa kirjassaan joutuneensa ”koko ikänsä maleksimaan yhteiskunnan ja juridiikan harmaavyöhykkeellä”. Hän viittaa siihen, että homoseksuaalisuus oli rikos vuoteen 1971 ja sairaus vuoteen 1981 saakka. Vuonna 1971 voimaan tullut  kehotuskielto oli voimassa vuoteen 1999. Tasa-arvoinen avioliittolakikin astui voimaan vasta vuonna 2017. Ei siis ole ihme, että isyyys ja lapsen saaminen näyttivät 80-luvun alussa syntyneelle Korkea-aholle saavuttamattomilta, jopa kielletyiltä tavoitteilta elämässä.

Vaikka sateenkaari-ihmisten elämän sääntelyssä on siirrytty “rikoslaista kohti perhelainsäädäntöä” [3], nykyjärjestelmä asettaa edelleen perheet eriarvoiseen asemaan. Lainsäädäntöön sisältyvä ydinperheen normi tarkoittaa, että järjestelmä tukee ennen kaikkea niitä perheitä, joissa on kaksi samassa taloudessa asuvaa vanhempaa. Esimerkiksi kumppanuusvanhemmat joutuvat pohtimaan, mikä lapsen osoite on, sillä lapsella voi olla vain yksi virallinen osoite ja tämän perusteella maksetaan erilaisia tukia. On myös varmistettava, että kaikki lapseen liittyvä tieto kulkeutuu terveydenhuollosta kaikille vanhemmille.

Vanhempi ja lapsi rannalla.
Kuva: Tim Mossholder

Sateenkaareva isyys osana muuttuvaa perhekuvaa

Yksin isäksi ja Äitiä etsimässä tekevät näkyväksi isyyden ja lapsiperheellistymisen monimuotoisuutta. Ne kertovat siitä, mitä tutkimus ei aina onnistu tavoittamaan.

Sateenkaareva isyys voi toteutua monin tavoin ja monia eri reittejä pitkin. Sammalkävyn ja Korkea-ahon tarinat tarjoavat kaksi esimerkkiä. Sateenkaareva isyys ei kuitenkaan ole selviö, vaan vaatii resursseja, neuvottelua, juridista ja yhteiskunnallista kamppailua sekä tunteiden käsittelemistä tilanteissa, joihin ei aina ole valmista mallia.

Isyyden moninaisuutta käsittelevää tutkimusta tarvitaan lisää. Yhteiskunnan, vanhemmuuden ja perheiden monimuotoistuessa tutkimuksella on keskeinen rooli siinä, kenen kokemukset tulevat kuulluiksi ja ymmärretyiksi.

 

[1] Aarnio ym. 2020a; Koskela ym. 2023

[2] Moring 2020

[3] Aarnio ym. 2020b

 

Lähteet

Aarnio, Kia, Lahti, Annukka, Kerppola, Jenni, Moring, Anna (2020b) Johdanto: Moninaisia perheitä ja läheisiä sateenkaaren alla. Teoksessa Annukka Lahti, Kia Aarnio, Anna Moring, & Jenni Kerppola (toim.) Perhe- ja läheissuhteet sateenkaaren alla. Helsinki: Gaudeamus, 9–27.

Aarnio, Kia, Moring, Anna, Kerppola, Jenni, Lahti, Annukka (2020a) Lopuksi. Teoksessa Annukka Lahti, Kia Aarnio, Anna Moring, & Jenni Kerppola (toim.) Perhe- ja läheissuhteet sateenkaaren alla. Helsinki: Gaudeamus, 275–278.

Koskela, Miia, Ikonen, Riikka, Kylmä, Jari (2023) “Missä äiti on?”: Sateenkaariperheiden isien elämää – systemaattinen kirjallisuuskatsaus. Yhteiskuntapolitiikka 88 (4), 383–391.

Moring, Anna (2020) Sateenkaarevat perhe- ja läheissuhteet lainsäädännössä. Teoksessa Annukka Lahti, Kia Aarnio, Anna Moring, & Jenni Kerppola (toim.) Perhe- ja läheissuhteet sateenkaaren alla. Helsinki: Gaudeamus, 115–131.

 

1. kuva Ante Hamersmit / Unsplash

2. kuva Tim Mossholder / Unsplash

Perheellistymisen uudet haasteet – vanhemmuuden ihanteet, eriarvoisuus ja epävarma tulevaisuus

Posted on by Ella Sihvonen
Lukuaika: 4 min.

Syntyvyyden lasku herättää huolta, mutta mitä keskustelusta jää huomaamatta? Vanhemmuuden paineet, perheellistymisen haasteet ja perhekäsityksen rajat ovat esimerkkejä syntyvyyskeskustelun sokeista pisteistä, joihin harvemmin kiinnitetään huomiota. Tieteen päivien paneelissa Perheellistymisen muutos keskustelimme näistä kysymyksistä Aino Luotosen ja Riikka Homasen kanssa.

Perheellistymisen muutoksista puhutaan tänä päivänä syntyvyyden kysymyksenä. Syntyvyys on laskenut voimakkaasti Suomessa ja muissa länsimaissa, ja Tilastokeskuksen alustavien tietojen mukaan vuonna 2024 saavutettiin suomalaisen mittaushistorian matalin syntyvyys. Syitä syntyvyyden laskulle on etsitty monesta suunnasta aina kumppanin löytämisen vaikeudesta perhepolitiikkaan.

Osallistuin Tieteen päivillä paneelikeskusteluun perheellistymisen muutoksista yhdessä Aino Luotosen (Itä- Suomen yliopisto, paneelin puheenjohtaja) ja Riikka Homasen (Lapin yliopisto) kanssa. Myös me käsittelimme syntyvyyttä, mutta tyypillisimpien väestöpoliittisten aiheiden sijaan keskustelimme lapsiperheellistymiseen ja vanhemmuuteen kohdistuvista paineista ja odotuksista sekä perheellistymiseen liittyvästä epätasa-arvosta.

 

Raskas taakka vai rakkauden ja ilon lähde?

Väitöstutkimuksessani tarkastelin vanhemmuutta tukevia hankkeita, niiden tavoitteita ja niissä käytettyä puhetapaa vanhemmuudesta. 2000-luvun alkupuolella julkisessa keskustelussa ja julkisin varoin rahoitetuissa hankkeissa omaksuttiin erityinen puhetapa vanhemmuuden katoamisesta, joka yhdistyi angloamerikkalaisesta maailmasta lainattuun ajatukseen vanhemmuuden deterministisyydestä.

Vanhemmuuden deterministisyydellä tarkoitetaan ajattelutapaa, jonka mukaan vanhempien valinnat ja kasvatustyyli määrittävät lasten kehitystä ja tulevaisuuden mahdollisuuksia. Ratkaisuna tarjottiin refleksiivistä toimijuutta, eli ajatusta siitä, että vanhempien tulee tietoisesti tarkastella, arvioida ja jatkuvasti kehittää omaa vanhemmuuttaan ja vuorovaikutusta lapsen kanssa. Tämä liittyy myös intensiivisen vanhemmuuden ihanteeseen, jossa vanhemmuus nähdään vahvaa sitoutumista vaativana tehtävänä, joka edellyttää vanhemmilta monenlaisia voimavaroja.

Väitöskirjani loppupäätelmissä pohdin, ettei ehkä ole kovin yllättävää, miksei nuorempi sukupolvi ole erityisen innokas hankkimaan lapsia. Vanhemmuuteen kohdistuvat odotukset ja niitä välittävät kuvastot kun tekevät siitä ensisijaisesti raskaan, vaativan ja kuormittavan tehtävän, jossa pienilläkin valinnoilla nähdään olevan kauaskantoisia seurauksia lapsen tulevaisuudelle: rakkauden ja ilon sijaan vanhemmuus näyttää raskaalta taakalta.

Keskustelumme paneelissa ei kuitenkaan pysähtynyt tähän teemaan. Toinen teema, joka usein unohtuu, on kysymys perheellistymisen eriarvoisuudesta. Kenen syntyvyydestä oikeastaan ollaan huolissaan?

Kuvassa tyttö laskee kelkalla mäkeä ja kirkuu ilosta!
Kuva: Pixabay

Kenellä on oikeus perheeseen?

Riikka Homanen on tutkinut monia syntyvyyteen kytkeytyviä aiheita kuten neuvolajärjestelmää ja vanhemmuuden rakentumista institutionaalisissa kohtaamisissa. Vaikka suomalainen perhepolitiikka ei enää perustu eugenistisiin ajatuksiin, käytännöissä on yhä eriarvoistavia rakenteita – mukaan lukien sukupuolitetut rakenteet – jotka suosivat tiettyjä ryhmiä. Esimerkiksi yhteiskunnallisessa keskustelussa ollaan yhtä aikaa huolissaan syntyvyyden laskusta ja toisaalta joidenkin etnisten väestöryhmien korkeista lapsiluvuista, erityisesti äitien työssäkäynnin kannalta.

Homanen nosti keskustelussa esiin myös lisääntymisterveydenhuollon ja teknologian kehityksen. Nämä ovat jo muuttaneet ja tulevat hänen mukaansa tulevaisuudessa muuttamaan vielä entistä radikaalimmin käsitystä lisääntymisestä ja vanhemmuudesta. Eettisten haasteiden lisäksi lisääntymisterveydenhuoltoon liittyy syrjiviä käytäntöjä. Esimerkiksi sateenkaariperheille ja itsellisille naisille ei myönnetä Kela-korvausta hedelmöityshoitoihin, sillä korvaus kattaa hoidot ainoastaan silloin, kun lapsettomuus johtuu sairaudesta. Tämä rajaus asettaa osan perheistä eriarvoiseen asemaan suhteessa kahden heterovanhemman perheisiin.

Samaan aikaan perheellistymistä toivotaan erityisesti valkoisilta, keskiluokkaisilta heteropariskunnilta, joihin myös vallitsevat vanhemmuuden ihanteet, kuten intensiivinen vanhemmuus, istuvat hyvin. Tällainen vanhemmuuden ihanne korostaa vahvaa sitoutumista lapseen ja vaatii vanhemmilta merkittäviä taloudellisia, ajallisia ja emotionaalisia resursseja.

Aino Luotonen on tutkinut sitä, keitä perheeseen kuuluu, ja nosti paneelissa esiin myös, ettei perhe tarkoita vain lapsiperhettä eikä perheellistyminen vain lasten saamista. Tämä näkökulma laajentaa keskustelua siitä, kenellä on oikeus perheeseen ja millaisissa muodoissa perheellistyminen voi tapahtua.

Kuvassa on lumeen piirrettu sydän <3
Kuva: Pixabay

Tulevaisuus huolestuttaa nuoria aikuisia

Vanhemmuuden ihanteet ja niihin liittyvät vaatimukset ovatkin vahvasti keskiluokkaisia. Esimerkiksi intensiivisen vanhemmuuden ihanne edellyttää vanhemmilta huomattavaa panostusta ja voi tuntua nuorista aikuisista raskaalta velvoitteelta.

Luotonen ja hänen kollegansa ovat haastatelleet tutkimuksessaan nuoria aikuisia, jotka tunnistavat nämä paineet ja kokevat niiden vaikuttavan perheellistymispäätöksiinsä. Lisäksi monet nuoret aikuiset ovat huolissaan tulevaisuudesta – poliittinen epävakaus, ympäristökriisi ja taloudellinen epävarmuus saavat heidät epäröimään lasten hankintaa.

Perheellistymisiässä olevat sukupolvet näyttävät sisäistäneen vanhemmuuden deterministisyyden. Tähän liittyy odotus tai pakko alituisesti reflektoida, pohtia ja tarkkailla vanhemman toiminnan vaikutusta lapseen, mikä saattaa osaltaan johtaa lapsenhankinnan lykkäämiseen.

Kirjoittaessani väitöstilaisuuden lectio praecursoria luin sattumalta lehtiartikkelin, jossa nuori intellektuelli pohti futuristisesta näkökulmasta tulevaisuutta ja sen haasteita. Yksi hänen radikaaleista ideoistaan oli ajatus, että vanhemmaksi tulisi päästä vain suorittamalla koe, joka osoittaa riittävän vanhemmuuden osaamisen. Tämä ajatus ei ainoastaan toista vanhemmuuteen kohdistuvaa huolta, vaan myös osoittaa, kuinka syvälle juurtuneita nämä odotukset ovat – jopa siinä määrin, että ne näyttäytyvät hallittavissa olevana taitona, jota voidaan mitata ja testata.

Kuvassa aikuinen laskettelee pienten lasten kanssa haastavissa olosuhteissa kohti sumua ja tuntematonta.
Kuva: Pixabay

Epilogi

Tieteen päivien paneelissa keskityimme perheellistymisen kysymyksiin, emme pohtineet ratkaisuja alhaiseen syntyvyyteen, vaikka ne monia tahoja ymmärrettävästi kiinnostavatkin. Noin vuosi sitten keskustelin korealaisista tutkijoista ja virkahenkilöistä koostuvan ryhmän kanssa Kelan tutkimusyksikössä – keskustelu oli erityisen ajatuksia herättävä. Esittelin vierailijoille suomalaista sosiaaliturvajärjestelmää ja perhe-etuuksia. Etelä-Koreassa perheiden tukeminen sosiaaliturvajärjestelmän avulla on vähäistä, ja syntyvyys on ollut pitkään maailman alhaisimpia: vuonna 2023 kokonaishedelmällisyysluku oli 0,72. Vierailijat kuuntelivat esitystäni kiinnostuneina, mutta jäivät ihmettelemään, miksi Suomessakin syntyvyys on niin matala, vaikka perheellistyminen on otettu laajasti huomioon sosiaaliturvaetuuksissa.

Tämä kertoo ilmiön globaalista luonteesta – ainakin läntisissä teollisuusmaissa – ja osoittaa, että perheellistymisen muutokset ovat jaettu ilmiö monissa maissa. Samalla se korostaa, kuinka vaikeaa perheellistymiseen vaikuttaminen poliittisilla toimilla on. Ilmiö on moniulotteinen ja elää omaa elämäänsä yhteiskunnallisista tukijärjestelmistä huolimatta.

Tieteen päivät on kaikille tieteestä kiinnostuneille suunnattu tapahtuma, jossa eri alojen tutkijat kertovat tutkimuksistaan ja keskustelevat yleisön kanssa. Perheellistymisen muutos -paneelikeskustelu järjestettiin 9.1.2025 Helsingissä.  

 

Parisuhdeseksi on tasa-arvokysymys

Posted on by Annukka Lahti
Lukuaika: 4 min.

Seksologisen parisuhdetyön ammattilaiset tuovat heteroparisuhteen seksistä puhuessaan painokkaasti esille vastavuoroisuuden tärkeyttä. Heteroparisuhteiden  laajemmat tasa-arvokysymykset usein sivuutetaan.  Seksiin vaikuttavat kuitenkin olennaisesti ne tavat, joilla heteroparisuhteissa muutoin eletään.

Tarkastelin sukupuolentutkimuksen alan väitöstutkimuksessani suomalaisten seksologisen parisuhdetyön ammattilaisten käsityksiä heteroparisuhteen seksuaalisuudesta, seksistä, halusta ja näihin liittyvistä ongelmista.

Seksologisella parisuhdetyöllä tarkoitan sellaista ammatillista ohjaus-, neuvonta- ja terapiatyötä, jonka fokuksessa ovat parisuhteen seksuaalisuus ja seksi. Työtä ohjaa huoli parisuhteiden seksuaalisista ongelmista ja sitä tehdään parisuhteiden seksuaalisen hyvinvoinnin nimissä.

 

Seksologien seksikeskeinen näkökulma heteroparisuhteeseen

Seksologisessa parisuhdetyössä seksuaalisuus ymmärretään jokaisen yksilön sisäisenä ominaisuutena ja parisuhdetta tarkastellaan ensisijaisesti seksuaalisena ihmissuhteena.

Ammattilaisten tulkinnoissa seksillä on heteroparisuhteessa tärkeä merkitys. Seksin ajatellaan ilmentävän parisuhteessa rakkautta ja huolenpitoa sekä edistävän parisuhteessa olevan ihmisen terveyttä ja kokonaisvaltaista hyvinvointia. Ammattilaiset toistavat ajatusta, että seksi sitoo kumppanit yhteen ja tekee parisuhteesta onnellisen ja kestävän.

Seksuaalisen tyytyväisyyden merkitystä painottava seksologinen näkökulma on tärkeä parisuhdetyössä, koska heteroparisuhteessa olevilla ihmisillä on usein toive, että oma parisuhde tarjoaa mahdollisuuden antoisaan seksielämään.

Näkökulmalla on kuitenkin rajansa. Se esimerkiksi ohjaa käsittelemään seksiä usein täysin irrallaan laajemmasta heteroseksuaalisesta kontekstista.

 

Haluttomuus seksiin on ratkaisua vaativa ongelma

Seksologisen parisuhdetyön seksikeskeiset lähtökohdat huomioon ottaen ei ole yllättävää, että työssä kannetaan erityistä huolta parisuhteessa olevien ihmisten seksuaalisesta halusta ja parisuhteen seksin määrästä.

Seksologisen tutkimuksen ja ammattilaisten asiakastyökokemuksen perusteella suomalaisissa heteroparisuhteissa yleisin seksuaaliongelma on kumppanien seksuaalisen halukkuuden ja kiinnostuksen (määrällinen) erilaisuus. FINSEX-tutkimuksen perusteella heteroparisuhteessa seksiä vähemmän haluava osapuoli on useimmiten nainen. Myös heteromiehet voivat olla haluttomia, mutta vähäinen tai puuttuva seksin halu nähdään erityisesti parisuhteessa olevien heteronaisten seksuaaliongelmaksi.

Halun vähäisyys nähdään ongelmallisena ja hoitoa vaativana, koska haluttomuuden seurauksena parisuhdeseksi usein vähenee tai loppuu kokonaan. Parisuhteessa olevien ihmisten halun vähäisyys on paitsi seksologinen myös kulttuurinen huolenaihe, mistä kertoo esimerkiksi se, että se on median seksikeskustelujen kestoteema. Varsinkin heteronaisten seksuaalisesta haluttomuudesta on keskusteltu jo kyllästymiseen asti.

Seksologian ammattilaiset tarjoavat erilaisia selityksiä halun vähäisyyteen. Lähtökohta on, ettei kukaan ole omasta tahdostaan haluton, vaan että haluttomuuteen on aina jokin mielekäs syy. Haluttomuuden selitykset voi karkeasti jakaa yksilöön itseensä liittyviin biologisiin tai psyykkisiin tekijöihin ja parisuhteeseen eli kumppanien väliseen tunne- ja seksisuhteeseen liittyviin tekijöihin.

Haluttomuus tulkitaan useimmiten nimenomaan parisuhdeongelmaksi, jonka syyt löytyvät kommunikaatioon ja vuorovaikutukseen liittyvistä vaikeuksista. Syyn tunnistamisen nähdään olevan avain haluttomuuden ratkaisemiseen.

 

 

Onko heteroparisuhteessa tärkeämpää säännöllinen seksi vai tasa-arvo?

Vaikka miesten kotitöihin ja lastenhoitoon käyttämä aika on lisääntynyt, naiset käyttävät näihin silti edelleen enemmän aikaa kuin miehet. Kotitöiden jakaminen on tutkitusti yksi yleisimmistä ristiriitojen aiheuttajista heteroparisuhteissa. Usein naiset kokevat olevansa liikaa vastuussa kotitöistä ja muusta kotiin liittyvästä huolenpitotyöstä ja ovat tyytymättömiä ja turhautuneita vastuun epätasaiseen jakautumiseen (1).

Kotitöissä ei ole kyse vain käytännön työnjaosta, sillä niiden tekeminen tulkitaan myös välittämisen ja huolenpidon ilmaisuksi. Kotitöiden kautta käsitellään myös kysymyksiä sukupuolten välisestä tasa-arvosta ja oikeudenmukaisuudesta sekä parisuhteessa vallitsevasta vastavuoroisuudesta ja kumppanin arvostamisesta.

Heteroparisuhteessa olevien kokemuksia tutkineet Sinikka Elliot ja Debra Umberson havaitsivat, että seksuaalisuus on mutkikkaassa yhteydessä arjen järjestelyihin, kuten kotitöihin, rahan- ja ajankäyttöön sekä parisuhdetta koskevaan päätöksentekoon.

Seksologisessa parisuhdetyössä seksiä pyritään kuitenkin usein käsittelemään irrallaan muista parisuhdekäytännöistä ja sosiaalisista ja materiaalisista sidoksista, kuten yhteisistä lapsista tai taloudellisista sitoumuksista. Ne paitsi sitovat kumppaneita yhteen, myös tekevät parisuhteesta eroamisen vaikeammaksi.

Seksologinen seksikeskeinen näkökulma konkretisoituu tavassa, jolla ammattilaiset käsittelevät naisten haluttomuutta. Vähäistä halua ja kiinnostusta seksiin saatetaan selittää esimerkiksi naisten ansiotyön ja kotityön kaksoistaakan aiheuttamalla uupumuksella tai naisten tyytymättömyydellä epätasa-arvoiseen työn- ja vastuunjakoon.

Ammattilaiset siis kyllä tunnistavat heteroparisuhteiden epätasa-arvoiset sukupuolittuneet käytännöt. Satunnaisia kommentteja lukuun ottamatta aineistossani ei kuitenkaan arvioida kriittisesti sitä, että vastuu kotitöistä ja huolenpidosta on heterosuhteessa tyypillisesti naisilla. Tämä ikään kuin vain todetaan vallitsevana asiantilana, joka mahdollisesti vähentää halua seksiin.

Ammattilaiset eivät käsittele myöskään sitä, miten parisuhteen osapuolet voisivat muuttaa toimintaansa siten, että työnjako ja vastuunkanto olisivat oikeudenmukaista ja tasa-arvoista.

Sen sijaan saatetaan opastaa siinä, miten konkreettisesta epätasa-arvosta tai epäoikeudenmukaisuuden kokemuksesta huolimatta naiset voisivat huolehtia siitä, että parisuhteessa on seksiä. Tällainen lähestymistapa antaa ymmärtää, että parisuhteessa säännöllinen seksi on tasa-arvoa tärkeämpää.

Kun seksologisen parisuhdetyön ammattilaiset puhuvat parisuhteen seksuaalisuudesta, he tuovat esille vastavuoroisuuden tärkeyttä ja yksipuolisuuden haitallisia seurauksia. Laajemmat kysymykset sukupuolten tasa-arvosta kuitenkin usein sivuutetaan. Seksologinen näkökulma tasa-arvoon olettaa, että heteroparisuhde voisi olla seksuaalisesti tasa-arvoinen ilman, että puututaan heteroparisuhteen muiden arkikäytäntöjen epätasa-arvoon (2).

 

Kotityökielto keinoksi lisätä oikeudenmukaisuutta ja seksiä?

Parisuhdeseksiä ja halua koskevassa keskustelussa olisi tärkeä huomioida, että seksiin vaikuttavat olennaisesti ne tavat, joilla heteroparisuhteissa muutoin käytännössä eletään. Esimerkiksi juuri arkijärjestelyjen tasa-arvolla näyttää olevan merkitystä halun ja seksin kannalta.

Naisten kokemus työnjaon oikeudenmukaisuudesta on yhteydessä parisuhdetyytyväisyyteen. Tyytyväisyys parisuhteeseen puolestaan saattaa lisätä halua seksiin oman mieskumppaninsa kanssa. (3)

Tutkijat ehdottavat, että tutkimustulosta voitaisiin testata käytännössä siten, että seksiin haluttomille naisille määrättäisiin koti- ja metatyökielto (“housework and mental load ban”). Sen aikana mieskumppani ottaisi päävastuun kodin huolenpitotyöstä. Kokeilun jälkeen katsottaisiin, oliko toimintatapojen muutoksella vaikutusta naisten seksin haluun.

Ehdotus on kiinnostava lisä seksologisessa parisuhdetyössä haluttomuuden hoitoon käytetyille menetelmille. Tällainen on esimerkiksi yhdyntäkielto (“sex ban”), jonka tavoitteena on vähentää paineita vastata seksiä koskeviin odotuksiin sekä löytää muunlaisia tapoja seksuaalisen läheisyyden ja nautinnon kokemiseen.

Koti- ja metatyökielto voisi olla heteroparisuhteissa konkreettinen keino puuttua tilanteeseen silloin, kun nainen on kiinnostunut seksistä, mutta haluton siihen epätasa-arvosta johtuvan uupumuksen ja/tai tyytymättömyyden vuoksi. Tällöin tartuttaisiin itse ongelmaan – eli huolenpitovastuun epäoikeudenmukaisuuteen ja epätasa-arvoon – eikä vain siihen, miten nainen saataisiin kaikesta huolimatta haluamaan ja harjoittamaan (enemmän) seksiä.

 

(1) Jurva & Lahti 2019

(2) Haataja 2019: 48

(3) Johansen ym. 2023

 

Lähteet

Elliot, Sinikka, Umberson, Debra (2008) The Performance of Desire: Gender and Sexual Negotiation in Long-Term Marriages [https://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1111/j.1741-3737.2008.00489.x]. Journal of Marriage and Family, 70(2), 391–406.

Haataja, Marika (2019) Ohjattuja seksuaalisia nautintoja [https://trepo.tuni.fi/handle/10024/116918]. Tampere: Tampereen yliopisto.

Johansen, Eva, Harkin, Astrid, Keating, Fionna, Sanchez, Amelia, Buzwell, Simonne (2023) Fairer Sex: The Role of Relationship Equity in Female Sexual Desire [https://www.tandfonline.com/doi/full/10.1080/00224499.2022.2079111]. The Journal of Sex Research, 60(4), 498–507.

Jurva, Raisa, Lahti, Annukka (2019) Challenging Unequal Gendered Conventions in Heterosexual Relationship Contexts through Affective Dissonance [https://doi.org/10.1080/08038740.2019.1682662]. NORA – Nordic Journal of Feminist and Gender Research, 27(4), 218–230.

 

Maiju Parviainen (FT) työskentelee tutkijatohtorina Itä-Suomen yliopistossa Kun sateenkaaren päässä on ero – sateenkaarieron prosessit -tutkimushankkeessa. Hän tutki väitöskirjassaan suomalaisten seksologisen parisuhdetyön ammattilaisten käsityksiä ja tulkintoja heteroparisuhteen seksuaalisuudesta, seksistä, halusta ja niihin liittyvistä ongelmista.

Brasilian kaduilla olevien lasten ja nuorten perhesuhteet

Posted on by Kitti Suoranta
Lukuaika: 4 min.

Uhreja, orpoja, hylättyjä? Mielikuvia Brasilian ’katulapsista’ on monenlaisia. Nämä lapset ja nuoret eivät kuitenkaan ole täysin irrallaan. Suurimmalla osalla heistä on perhe ja koti katuelämän ohella. Brasilian Recifen kadulla olevat lapset ja nuoret kuvasivat perhesuhteitaan merkityksellisinä mutta jännitteisinä.

Laajalti käytetyn määritelmän mukaan ’katulapset’ ovat alle 18-vuotiaita lapsia ja nuoria, jotka ovat riittämättömästi suojeltuja tai valvottuja ja joille ’kadusta’ on tullut koti tai paikka, jossa tienata elantoa. (Thomas de Benítez, 2011).

Tutkimukseni (Lehtonen 2021; Lehtonen 2023) aiheena on brasilialaisen Recifen kaupungin kadulla olevien lasten ja nuorten perhesuhteet. Vuosina 2018–2019 kuljin paikallisen kansalaisjärjestön matkassa tehden etnografista tutkimusta, ja haastattelin tutkimukseeni kymmentä kadulla olevaa lasta ja nuorta.

Kaikilla tutkimukseni osallistujilla oli side sekä ainakin yhteen perheenjäseneen että katuelämään. Nämä siteet olivat kuitenkin erilaisia. Osa vietti kadulla myös öitä, osa oleskeli kadulla päivisin mutta palasi perheensä luo yöksi. Jotkut olivat kadulla perheenjäsentensä kanssa. Myös samalla lapsella tai nuorella katu- ja perhetilanne saattoi vaihdella.

Lasten ja nuorten elämää määritti kiertokulku paitsi kadun ja auttajatahojen, myös eri perheenjäsenten välillä. Lapsilla ja nuorilla oli siten elämässään useita merkityksellisiä paikkoja ja ihmisiä, joiden välillä he liikkuivat joustavasti ja itsenäisesti.

 

Vastavuoroisuutta, tukea, yhteisiä unelmia ja haastavia tunteita

Tutkimukseen osallistuneilla lapsilla ja nuorilla oli monimuotoisia perhetaustoja, mutta yhteistä oli, että he kokivat perhesiteensä tärkeinä. Lasten perhesuhteita määrittivät toisistaan riippuvat vastuut, huoli ja haastavat tunteet, sekä yhteiset unelmat ja tuki. Näiden kautta perheet pyrkivät selviytymään vaikeissa elinolosuhteissaan.

Tutkimukseen osallistunut 12-vuotias Bruno kuvasi haluaan osallistua perhe-elämän ylläpitoon: ”Kun olin nuorempi, olin äitini kanssa asemalla, kun hän oli siellä kerjäämässä. Myin myös purkkaa. Myyn edelleen, ja kerjään. Haluan rahaa itselleni, mutta joskus vien sitä äidilleni. Hän ei pakota minua, mutta haluan auttaa häntä.”

Monet lasten ja nuorten kuvaukset perheistään olivat ristiriidassa ihanteeseen, jonka mukaan perheiden tulisi yksinomaan huolehtia lapsistaan eikä toisin päin. Perhesuhteet olivat vastavuoroisia, ja lapset ja nuoret osallistuivat aktiivisesti perheidensä hyvinvoinnin edistämiseen. (Lehtonen, 2023).

17-vuotias Larissa taas kuvasi äitinsä huolta sekä hänen perheensä toiveita: ”Viime päivinä olin kadulla paljon. Nukuin kadulla ja hän (äiti) tuli hakemaan mut kotiin. Joskus menen hänen kanssaan, joskus en. Mutta tällä kertaa menin koska ikävöin häntä. Hän on ollut kadulla ennen, hän tietää kuinka vaarallista siellä on. […] Perheeni toivoo, että palaisin kotiin.”

Kysyin Larissalta millaisia muita toiveita hänen perheellään on Larissaa kohtaan, ja hän vastasi: ”Siskoni haluaa, että lopettaisin liiman ja tupakan. Äitini toivoo että menisin kouluun, hän puhuu siitä aina. […] Palaan vielä kouluun. Jos Jumala haluaa.”

Tutkimukseen osallistuneet lapset ja nuoret kuvasivat omia unelmiaan samanlaisiksi, kuin mitä he arvelivat heidän perheenjäsentensä toivovan heille. Lapset ja nuoret kertoivat haluavansa oman perheen, kouluttautua ja saada työpaikan, sekä lopettaa päihteidenkäytön ja kadulla olon. Monet eivät kuitenkaan kokeneet näitä unelmia mahdollisiksi siinä todellisuudessa, jossa he elivät.

Toisinaan perhesuhteet olivat haastavia ja jännitteisiä, kuten 17-vuotias Gabriel kuvasi: ”Äitini heitti mut ulos kotoa isäpuoleni takia. Kun hän on isäpuoleni kanssa, hän on erilainen, hän muuttui paljon. Ja heitti mut ulos. […] Mutta en välitä enää. Nukun mieluummin kadulla. […] En halua heidän kanssaan parempaa suhdetta.”

Jotkut perhetilanteet olivat hyvin monimutkaisia, ja niihin saattoi sisältyä väkivaltaa ja konflikteja. Perheestä puhuminen oli haastavaa monille lapsille. Keskeistä näin haavoittuvassa asemassa olevien lasten ja nuorten kanssa on herkistyä heidän yksilöllisille tarpeilleen ja antaa heille aikaa kertoa tilanteestaan sitten, kun he ovat siihen valmiita.

Mahdollisista ristiriitaisista tunteista ja konflikteista huolimatta perhesuhteet olivat lapsille ja nuorille merkityksellisiä. Lasten ja nuorten hyvinvointi oli sidoksissa heidän läheistensä hyvinvointiin – mutta myös perheet ovat huolenpidon tarpeessa.

 

Hylättyjen lasten sijaan tulisi puhua hylätyistä perheistä

Mitä kadulla olevien lasten ja nuorten tilanteen edistämiseksi voidaan tehdä? Lapsiin ja nuoriin ei tulisi suhtautua irrallaan perheistään kadulla olevina saarekkeina. Perhetilanne tulisi aina pyrkiä selvittämään ja perheiden rooli tulisi tunnistaa, jotta lapsille, nuorille ja heidän perheilleen voidaan tarjota tukea.

Lapset ja nuoret ilmaisivat toistuvasti halua parantaa yhteyttä perheisiinsä. Osa oli palannut perheidensä luokse, vaikka olisivat olleet kadulla pitkään. Monissa tapauksissa perheiden jälleenyhdistämisen tulisi olla työskentelyn keskeinen tavoite. On kuitenkin tilanteita, joissa tämä ei ole lapsen tai nuoren edun mukaista. Tällöin tulisi tavoitella perheenyhdistämistä sukulaisille, tai muita vaihtoehtoisia ratkaisuja.

Lapsia ja nuoria ei tulisi nähdä mustavalkoisesti perheidensä laiminlyöminä tai hylkääminä orpoina. On huomionarvoista, että katuelämä on usein ylisukupolvista. Monet lapset ja nuoret ovat alkaneet viettää aikaa kadulla perheenjäsentensä kanssa. Osalla on perheenjäseniä, joilla on ollut lapsesta asti side katuelämään.

Sen sijaan, että lasten tilanteesta syytetään heidän perheitään ja perheet leimataan itsestään selvästi kyvyttömiksi huolehtimaan lapsista, tulisi ilmiötä tarkastella laajemmin. Äärimmäinen köyhyys, eriarvoisuus, ja Brasilian valtion kyvyttömyys auttaa näitä perheitä ovat juurisyitä lasten ja nuorten kadulla oloon.

Osallistujien nimet on muutettu. Sitaatit ovat alun perin portugalinkielisiä.

Lähteet

Lehtonen, Annika (2021) ”They wish I would come back home”: An ethnographic study of street children’s family relations in Recife, Brazil. Pro gradu -tutkielma, Tampereen yliopisto. https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202104142967.

Lehtonen, Annika (2023). ‘She does not make me do it, but I want to help her’: Relational family interdependence of street-connected youth in Recife, Brazil. Childhood, 0(0). https://doi.org/10.1177/09075682231200792

Thomas de Benítez, Sarah (2011) State of the World’s Street Children: Research. London: Consortium for Street Children.

 

 

Annika Lehtonen (YTM) on sosiaalityön väitöskirjatutkija Tampereen yliopistossa. Väitöstutkimuksen aiheena on kadulla olevien lasten ja nuorten perhesuhteet sekä liikkuvuus kadun ja perheen välillä Brasilian Recifessä ja Salvadorissa.

Miksi äitiys kaduttaa?

Posted on by Annukka Lahti
Lukuaika: 4 min.

Äitiyden odotetaan tekevän onnelliseksi, mutta kokemus voikin olla erilainen: liian painavaa vastuuta, musertavaa syyllisyyttä ja totaalista yksinjäämistä. Hyvän äitiyden ja yksinpärjäämisen ihanteet tekevät avun pyytämisestä ja saamisesta haasteellista.

Perheellistymiseen liitetään monenlaisia odotuksia siitä, miten oma perhe tekee onnelliseksi. Monet äitiyttä pohtivat suunnittelevat myös jakavansa vanhemmuuden vastuut puolison kanssa tasavertaisesti ja arvioivat saavansa tukea ja apua läheisiltään. Silloin kun lisäapua tarvitaan, ovat hyvinvointivaltion palvelut ja turvaverkot olemassa.

Mutta entä jos nämä odotukset onnellisuudesta, tasavertaisesta työnjaosta ja turvaverkkojen toimivuudesta eivät täytykään? Joillekin äideille pettymykset ovat niin karvaita, että he huomaavat katuvansa äitiyttä ja perheen perustamista.

Tässä tekstissä analysoimme odotusten ja kokemusten välisestä ristiriidasta kumpuavia äitiyden katumuksen tunteita. Teksti perustuu vanhemmuuden katumuksen kokemuksia kartoittavaan kirjoitusaineistoon, joka on kerätty yhteistyössä Helsingin Sanomien kanssa vuonna 2019. Aineistonkeruuseen osallistui yli 149 vanhempaa, joista 128 oli naisia.

Aineistonkeruuseen osallistui hieman yllättäen myös vanhempia, jotka eivät tunteneet katumusta, vaan halusivat kertoa kokemuksistaan vanhempia. Kuten eräs vastaaja totesi, “en varsinaisesti kadu, mutta mietin voisivatko asiat olla toisin”. Näiden vastaajien kokemukset olemme rajanneet aineiston ulkopuolelle. Näin analyysissa mukana ovat vain niiden äitien vastaukset, jotka ovat selkeästi ilmaisseet katuvansa äitiyttä. Vastaajista suurin osa oli korkeakoulutettuja, parisuhteessa olevia pienten lasten äitejä.

 

Odotusten ja kokemusten välinen ristiriita

Feministiteoreetikko Sara Ahmedin mukaan heteroseksuaalisen parisuhteen varaan rakentuva ydinperhe on voimakas onnellisuusobjekti, johon latautuu runsaasti odotuksia perheen onnelliseksi tekevästä voimasta. Perheeseen liitetyt odotukset onnellisuudesta voivat myös tehdä toisenlaisten tulevaisuuksien kuvittelemisen vaikeaksi. Olemme tottuneet ajattelemaan, että lapsettomuuteen saattaa liittyä katumusta siitä, ettei lapsia tullut hankittua, mutta lapsia ja äitiyttä ei voi katua.

Tämä perheeseen ja lapsiin liittyvä onnellisuusodotus näkyi aineistossa selvästi. Samaan aikaan lapsetonta elämää oli vaikea kuvitella onnelliseksi. Yksi toistuvista teemoista oli kuitenkin naisten äitiyteen ja perheeseen liittämien odotusten ja kokemusten välinen ristiriita. Kuten eräs vastaaja kirjoitti:

Olin aina ajatellut, että perheellisillä on kivempaa. Olen ainoa lapsi, joka asui äitinsä kanssa, ja minusta se oli huono kasvuympäristö, olisin halunnut kasvaa perheessä. Jotenkin ajattelin myös, että lapsettomien aikuisten elämän näytti täyttävän työ tai yksinäisyys ja että se on tylsää. 

Äidit kuvasivat katumuksen tunteidensa liittyvän siihen, miten äitiys ei tehnytkään heitä onnelliseksi. Sen sijaan äitiys onkin tuonut mukanaan negatiivisiksi ja vaikeiksi koettuja tunteita, kuten syyllisyyttä, riittämättömyyttä ja uupumusta. Hyvin yleisiä olivat myös kuvaukset oman ajan, tilan ja vapauden kaipuusta:

Olen akateeminen, nähnyt maailmaa ja lisäksi ammatiltani opettaja, mutta silti en tajunnut etukäteen miten intensiivistä vanhemmuus on. Kaikki puitteet ovat kunnossa ja rahahuoliakaan ei ole, mutta jatkuva riittämättömyyden tunne jäytää. Omaa aikaa ei ole ikinä, eikä edes tilaa ajatella. Vakuuttelen itselleni päivittäin, että olisin katunut tosi paljon jos en olisi tehnyt lasta ja olisin jäänyt elämässä paljosta paitsi ja kuollut yksin, mutta silti kaipaan omaa aikaa ja tilaa ja sitä että maailma olisi vielä avoin.

Kuten Orna Donath on omassa äitiyden katumusta koskevassa uraa uurtavassa tutkimuksessaan tuonut esiin, katuvien äitien kokemukset eivät sinänsä ole poikkeuksellisia. Esimerkiksi oman ajan ja tilan puute sekä ajoittaiset syyllisyyden ja pettymyksen tunteet ovat monille äideille osa äitiydessä koettuja tunteita ja ristiriitoja. Poikkeuksellista on kuitenkin se, millaisiin johtopäätöksiin katuvat äidit omien kokemustensa pohjalta tulevat, sillä he kokevat äitiyden lopulta ottavan enemmän kuin antavan. He eivät ryhtyisi äidiksi, jos tietäisivät sen mukanaan tuomat vaikeat tunteet ja vastuut.

 

Äitien yksinäinen vastuu

Vanhemmaksi tulevilla on odotuksia vanhemmuuden vastuiden jakautumisesta puolisoiden kesken. Vaikka isien osallistuminen lastenhoitoon ja kotitöihin on lisääntynyt viime vuosikymmeninä, perheiden sisäiset hoivavastuut voivat olla edelleen vahvasti sukupuolittuneita. Ristiriitoja syntyy, kun odotukset jaetusta vanhemmuudesta törmäävät arjessa elettyyn epätasa-arvoon. Odotusten ja kokemusten välinen ristiriita saattoi olla niin voimakas, että se ilmeni katumuksen tunteina:

Isä ei osallistunutkaan lapsiperhearkeen ja jäin yksin. Se tuli suurena yllätyksenä ja aiheutti vihan tunteita siitä kuinka suuri vastuu jäi yksin minulle ja hän pystyi ikään kuin perääntymään. Jos hän ei hoida, minun on pakko. Jos olisin tämän tiennyt lapsia ei todellakaan olisi tullut. 

Lasten syntymään liittyy odotuksia myös sukulaisten ja läheisten osallistumisesta lasten hoivaan ja lapsiperhearkeen. Suomessa neljä viidestä isovanhemmasta osallistuukin lastenlastensa hoitamiseen. Noin puolet vanhemmista saa lastenhoitoon apua myös sisaruksiltaan, ja noin joka kolmas ystäviltään. Osa katuvista äideistä koki totaalista, laajempaan sosiaaliseen ympäristöön liittyvää yksinjäämistä hoivavastuun kanssa:

Myös yllättävän syvää katkeruutta lähipiiriä kohtaan koska olemme jääneet lähes täysin tukiverkoitta (oma äiti on kuollut mutta muuten isovanhempia kyllä olisi ja kummeja mutta he eivät tajua auttaa).

 

Muutoksen mahdollisuudet?

Osa vastaajista pohti ratkaisuja katumuksen tunteita aiheuttaviin vaikeuksiin, kuten vastuun kasautumiseen äidin harteille ja uupumukseen. He pohtivat, miten voisivat saada kaivattua väljyyttä arkeen ja tehdä siitä itselleen elettävämpää. Samalla he kuvasivat kuitenkin myös tunteita ja ihanteita, jotka muodostivat esteitä muutosten tekemiselle:

Yritän löytää ratkaisuja uupumukseen ja harkitsen koko ajan perheneuvolaan soittamista, lastenhoitopalvelua ja siivoojan palkkaamista, mutta toistaiseksi huono omatunto läsnäolon vähenemisestä estää tekemästä oikeita muutoksia.

Vastaajan pohdinnan voi nähdä kertovan lapsen tarpeiden asettamisesta etusijalle ja hyvän äitiyden kulttuurisista ihanteista, jotka korostavat äidin läsnäolon merkitystä lapsen hyvinvoinnille. Siten syyllisyyden tunteet ja hyvän äitiyden ihanteet toimivat muutosta estävinä tekijöinä.

Katumuksen tunteiden vuoksi muutoksia elämässään tehneet vastaajat kuvasivat näitä muutoksia lyhyesti ja toteavasti: “muutin pois perheen luota” ja “erosin, muutin”. Pidemmissä kuvauksissa tuotiin esille sitä, miten äitien oli vaikea neuvotella enemmän tilaa itselleen ydinperhe-arjessa. Tällöin ratkaisuna saatettiin nähdä ero lapsen toisesta vanhemmasta ja lasten vuoroasuminen, joka oli mahdollistanut joillekin äideille enemmän omaa aikaa ja tilaa:

Erosin lasten isästä vaikka tiesin sen vaikuttavan lapsiin jollain tasolla. Se oli ainut keino millä sain omaa elämääni edes hieman takaisin kun lapset on isällään.

 

Tabun rikkojat

Äitiys voi siis kaduttaa, kun perhe-elämä ei täytä äitiyteen ja ydinperhe-elämään ladattuja odotuksia onnellisuudesta ja hoivan tasa-arvoisesta jakautumisesta. Äitiyden katumus on kuitenkin pitkään pysynyt piilossa, osin koska äitiyden negatiivisista puolista julkisesti puhuviin naisiin suhtaudutaan vaihtelevasti, jopa vihamielisesti.

Äitiyden katumusta saatetaan myös pitää merkkinä mielenterveyden ongelmista, tai jopa leimata katuva äiti lapsia vihaavaksi hirviöksi. Siitä huolimatta naiset ovat alkaneet puhua katumuksesta, anonyymeilla keskustelupalstoilla, osallistumalla tutkimuksiin tai jopa julkisesti.

Osa äideistä haluaa rikkoa katumusta ympäröivän hiljaisuuden ja lisätä ymmärrystä äitien tunteiden moninaisuudesta. Tutkimusta katumuksen kokemuksen moninaisista psykologisista, sosiaalisista ja yhteiskunnallisista juurista tarvitaan.

 

Lähde

(1) Mustosmäki, Armi & Sihto, Tiina (2023). Äitiyden katumus. Teoksessa Tiina Sihto & Paula Vasara (toim.) Hoivan pimeä puoli. Helsinki: Gaudeamus.

 

Kirjoittajat

Armi Mustosmäki (YTT) toimii akatemiatutkijana Itä-Suomen yliopistossa yhteiskuntatieteiden laitoksella. Hän on tutkinut äitien negatiivisia, kiellettyjä tunteita ja niistä käytyä (julkista) keskustelua sekä pohjoismaista mallia ja työelämän muutosta.

Tiina Sihto (YTT) toimii tutkijatohtorina Helsingin yliopistossa SustAgeable-hankkeessa sekä jäsenenä Ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksikössä. Sihdon tutkimuksellinen kiinnostuksensa kohdistuu erityisesti hoivan kysymyksiin. Hän on toinen teoksen Hoivan pimeä puoli toimittajista.

Tuore perhevapaakysely tuottaa tietoa kotihoidontuen käytöstä

Posted on by Anu Kinnunen
Lukuaika: 4 min.

Kotihoidon tuki on suosittu, mutta ristiriitainen etuus. Koska valtaosa tuen saajista on naisia, tuen on arvioitu heikentävän naisten asemaa työmarkkinoilla. Erikoistutkija Anneli Miettinen Kelan tutkimuksesta avaa tätä ristiriitaa tarkemmin haastattelussa.

Lähes 15 000 vanhemman sähköpostiin kilahti keväällä 2022 kysely perhevapaista. Kansaneläkelaitos (Kela) toteutti yhteistyössä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kanssa laajan Perhevapaakyselyn lähes 10 vuoden tauon jälkeen. Kyselyllä selvitetään perhevapaiden käytön syitä ja esteitä. Tällä kertaa kysely keskittyi erityisesti työn ja perheen yhteensovittamiseen. Kyselyn avulla voidaan vastata moniin sellaisiin kysymyksiin, joihin rekisteritutkimukset eivät anna vastauksia.

Koska kyselyaineisto kerättiin ennen elokuussa 2022 voimaan astunutta perhevapaauudistusta, kysely ei tarjoa tietoa uuden perhevapaajärjestelmän mukaisten perhevapaiden käytöstä. Perhevapaakyselyn ensimmäiset tulokset on julkaistu THL:n Tutkimuksesta tiiviisti -julkaisussa.

Syksyllä 2022 voimaan tulleessa perhevapaauudistuksessa keskityttiin vanhempainvapaisiin, mutta uudistuksessa ei puututtu kotihoidon tukeen. Onko tämä paljon käytetty etuus seuraava perhevapaita koskevan uudistuksen teema? Kotihoidon tukea voi saada, jos alle 3-vuotiaalla lapsella ei ole kunnallista varhaiskasvatuspaikkaa ja vanhempainrahakausi on päättynyt.

Kotihoidon tukea käytetään Suomessa paljon ja sitä käyttävät ensisijaisesti äidit (2). Myös Perhevapaakyselyyn vastanneista 1-2-vuotiaiden lasten äideistä lähes 80 prosenttia oli ollut tai oli parhaillaan kotihoidon tuella. Lähes kolmannes suunnitteli olevansa tai oli ollut kotihoidon tuella yli vuoden. 

 Taulukko 1. Äitien kotihoidon tuen käyttö ja käytön pituus (toteutunut ja suunniteltu)

Lähde: Perhevapaakysely 2022 (1)

Oliko äiti ollut lapsen kanssa kotona kotihoidon tuella
(N = 1824)		 Kuinka monta kuukautta äiti oli ollut tai aikoi kaikkiaan olla kotihoidon tuella tämän lapsen kanssa  (N = 1400)
% %
Kyllä, olin aikaisemmin 41 1-12 kk 68
Kyllä, olen parhaillaan 38 yli 12 kk 32
En, mutta aion olla 1 Yhteensä 100
En, enkä aio olla 16
En, enkä osaa vielä sanoa 4
Yhteensä 100

Perhevapaakyselyn tulosten mukaan äitien lapsen kotihoidolle antamat keskeisimmät syyt ovat halu viettää enemmän aikaa lapsen kanssa ja hoitaa lasta kotona pidempään. Lisäksi moni kyselyyn vastanneista äideistä piti lasta liian pienenä kodin ulkopuoliseen hoitoon ja  kotihoitoa lapsen kannalta tärkeänä.

Haastattelin kyselyssä esiin nousseista  tutkimustuloksista aiheeseen perehtynyttä Kelan erikoistutkijaa Anneli Miettistä.

 

Miksi lapsen kotihoito on monelle tärkeä?

Monissa aiemmissa kyselyissä on tullut esiin vanhempien näkemys siitä, että lapsi on vasta 1,5–2-vuotiaana sopivan ikäinen aloittamaan kodin ulkopuolisessa varhaiskasvatuksessa. Ansiosidonnainen vanhempainvapaa loppui ennen perhevapaauudistusta siinä vaiheessa, kun lapsi oli noin 9–10 kuukauden ikäinen, ja moni perhe on halunnut jatkaa lapsen hoitamista kotona kotihoidon tuen turvin ainakin jonkin aikaa.

 

Poikkeavatko suomalaiset vanhemmat kotihoitomieltymyksissään muista Pohjoismaista?

Ruotsissa ja Norjassa on perheille ollut tarjolla vastaavanlainen kotihoidon tuen järjestelmä, mutta tuen käyttö on ollut selvästi vähäisempää kuin Suomessa. Ruotsi myös luopui siitä kokonaan jo vuonna 2016 ja Norjassakin tukijakso ulottuu nykyään enää siihen saakka, kunnes lapsi täyttää kaksi vuotta. Lisäksi tukea on siellä voinut käyttää osa-aikaisen kotihoidon ja osa-aikaisen varhaiskasvatuksen yhdistämiseen. Muissa Pohjoismaissa lapset aloittavat varhaiskasvatuksessa selvästi nuorempana kuin Suomessa.

Suomalaisten kotihoitomieltymykset kuitenkin muuttuvat vähitellen. Perhevapaakyselyn tuloksista ilmenee, että hoitovapaajaksojen pituudet ovat lyhentymässä. Yli vuoden mittaisia vapaita käytetään kuitenkin edelleen paljon.

 

Ketkä hoitavat lasta pisimpään kotihoidon tuella?

Kotihoidon tukea käyttävät eniten matalasti koulutetut ja heikosti työmarkkinoille sijoittuvat äidit sekä äidit, joilla ei ole ollut työsuhdetta lapsen syntymän aikaan tai työsuhde oli määräaikainen.

 

Miksi ennen lapsen syntymää hauraassa työasemassa olevat äidit käyttävät kotihoidon tukea pidempään kuin ennen lapsen syntymää vakaassa työasemassa olevat äidit?

Tämä on vaikea kysymys. Osaksi kyse voi olla siitä, että kotihoidon tukijärjestelmä koetaan vakiintuneena käytäntönä. Tukea on helppo hakea vanhempainvapaan päättyessä samalla kun äiti pohtii työelämään siirtymistä ja työnhaun aloittamista. Kotihoidon tuki tarjoaa ehkä mahdollisuuden omatahtisempaan työnhakuun kuin jos äiti hakeutuisi aktiiviseksi työnhakijaksi työvoimatoimistoon. Vahvemmin työelämässä ennen lapsen syntymää kiinni olleet äidit voivat puolestaan kokea huolta ura- tai etenemismahdollisuuksistaan ja palaavat sen vuoksi nopeammin takaisin töihin.

Kotihoidon tukea saatetaan myös käyttää erilaisissa siirtymävaiheissa.  Jos perheessä suunnitellaan perheenlisäystä tai uusi lapsi on jo tuloillaan, halutaan ehkä ulottaa hoitovapaajakso aina siihen saakka, kunnes jäädään äitiysvapaalle uudesta lapsesta.

Meillä on paljon yhden vanhemman perheitä, joilla ei välttämättä ole taloudellisista syistä mahdollisuutta jäädä kotihoidon tuelle.

 

Eroavatko yhden vanhemman perheet kahden vanhemman perheistä kotihoidon tuen käytön suhteen?

Yksinhuoltajat käyttävät kotihoidon tukea pidempiä jaksoja kuin kahden vanhemman perheet. Yksinhuoltajilla työhön paluuta vaikeuttaa vastuu arjesta ainoana vanhempana. Yksinhuoltajan on yksin selviydyttävä varhaiskasvatukseen viemisestä ja hakemisesta sekä muista lapsen hoitoon liittyvistä tehtävistä. Tämä asettaa työlle erilaisia vaatimuksia muun muassa työaikojen ja joustojen suhteen.

Yksinhuoltajataloudet saavat myös jonkin verran useammin kuin kahden vanhemman taloudet erilaisia sosiaaliturvaetuuksia, mikä voi osaltaan vähentää kannustimia siirtyä työmarkkinoille.

 

Miten kotihoidon tukijärjestelmä voisi huomioida yhden vanhemman perheet nykyistä paremmin?

Yhden vanhemman perheet eivät muodosta homogeenista joukkoa ja monissa niin sanotuissa yhden vanhemman perhetilanteissa lapsella on toinen vanhempi, jonka perhetilanne vaikuttaa etuuksiin ja palveluihin. Esimerkiksi eroperheiltä vaaditaan yhtenevää ratkaisua kotihoidon tuen käytön osalta. Tämä tarkoittaa, että lapsella ei ole toisen huoltajansa perheessä oikeutta varhaiskasvatukseen, mikäli lapsen toinen vanhempi haluaa hoitaa lasta kotona kotihoidon tuella. Tämä on ongelmallista esimerkiksi vuoroasuvien lasten kohdalla, jos kotien tarpeet lapsen hoidon järjestämisen osalta eroavat toisistaan.

 

Olette vasta aloittaneet perhevapaakyselyn laajan aineiston analysoinnin. Miten kyselytutkimuksen toteuttaminen onnistui?

Vaikka kyselytutkimukset ovat kärsineet jo pitkään laskevista vastaajamääristä, Kelan toteuttamiin kyselyihin on saatu kohtuullisesti vastauksia. Niin tälläkin kertaa. Erityisesti ilahduttaa se, että saimme runsaasti erilaisissa elämäntilanteissa olevia, eri-ikäisiä ja eri puolilla Suomea asuvia vastaajia. Isät vastaavat yleensä kyselytutkimuksiin äitejä heikommin, mutta perhevapaakyselyssä heitä oli mukana kiitettävästi.

 

Mihin kysymyksiin toivot erityisesti löytäväsi vastauksia?

Itseäni kiinnostavat erityisesti juuri nämä kotihoidon tuen kysymykset. Haluaisin ymmärtää paremmin toisaalta sitä, mitkä työelämästä kumpuavat tekijät selittävät kotihoidon tuen käyttöä ja toisaalta sitä, miten lapsen hoitoon liittyvät asenteet vaikuttavat perhevapaiden käyttöön. Myös kotihoidon tukea käyttävien isien perustelut kotihoidon tuen käytölle kiinnostavat.

Jos saisit resurssit tutkia perheitä millaisella asetelmalla tai tutkimuksella tahansa, millaisen tutkimuksen toteuttaisit?

Jos nyt ajattelen perhevapaita, niin haluaisin seurata pitkittäisasetelmalla samoja perheitä pidemmän aikaan. Haluaisin päästä vertaamaan vapaiden käyttöön liittyviä aikeita ja ajatuksia myöhempään toteutuneeseen käyttöön. Minua kiinnostavat erityisesti myös perheiden sisäiset neuvottelut perhevapaiden käytöstä ja vanhempien roolit perhevapaiden käyttöä koskevassa päätöksenteossa.

 

Lähteet

(1) Närvi, Johanna & Kinnunen, Anu & Lammi-Taskula, Johanna & Miettinen, Anneli & Saarikallio-Torp, Miia (2023). Äitien kotihoidon tuen käytössä näkyvät niin työtilanne kuin hoivaihanteet – Perhevapaakyselyn 2022 tuloksia. Tutkimuksesta tiiviisti 7/2023, Suomen sosiaalinen tila 1/2023. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-408-033-0

(2) Räsänen, Tapio & Österbacka, Eva (2023). Lastenhoidon tukien uudistus voi lisätä tasa-arvoa sekä sukupuolten että sosioekonomisten ryhmien välillä. Tietoa päätösten tueksi 2/2023. Flux Policy Brief.  https://fluxconsortium.fi/fi/lastenhoidon-tukien-uudistus-voi-lisata-tasa-arvoa-seka-sukupuolten-etta-sosioekonomisten-ryhmien-valilla/

Kuva: Perheyhteiskunta.fi / Janita Vilkman

Katso lisää perhevapaakyselystä https://tietotarjotin.fi/tutkimushanke/118432/perhevapaakysely-2022 

 

Sateenkaariperheen alkuvaiheessa neuvotellaan lapsen hankkimisen oikeutuksesta, rahasta ja sukusolujen luovuttajasta

Posted on by Kitti Suoranta
Lukuaika: 3 min.

Lasta haluavat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat joutuvat sopimaan monista asioista sekä perheen sisällä että ulkopuolisten kanssa. Perheytymisprosessi käynnistyy lapsitoiveesta ja johtaa harkinnan, suunnittelun, erilaisten neuvotteluiden ja käytännön toimien kautta lopulta lapsen saapumiseen. Haluttu perhemuoto ja lapsen saamisen tapa vaikuttavat siihen, mistä kaikesta ja keiden kanssa prosessissa neuvotellaan.

’’Meillä oli luovuttajan kanssa selvät sävelet: hän oli vain luovuttaja ja ei missään tekemisissä perheemme kanssa. Sovittiin, että voidaan moikata jos kadulla tavataan. Sovimme myös, että hinta on parikymppiä. Hän ei olisi halunnut ottaa rahaa, mutta halusin maksaa. Se tuntui jotenkin selvemmältä.’’

Yksin lapsen hankkinut sateenkaariperheen äiti Nella kuvailee näin sukusolujen luovuttajan kanssa sopimiaan asioita. Nella halusi yrittää saada lapsen koti-inseminaatiolla ja oli etsinyt sukusolujen luovuttajaa internetin keskusteluryhmän kautta. Hän oli miettinyt etukäteen asiat, joista halusi sopia ja valinnut lopulta kahdesta ehdokkaasta sen, jonka kanssa oli päässyt haluamaansa lopputulokseen.

Nella on yksi väitöskirjatutkimukseeni liittyvään kyselyyn vastanneista. Hänen lisäkseen 73 sateenkaariperheen vanhempaa vastasi avoimiin kysymyksiin lapsen hankkimisesta. Vastaajien yleisin perhemuoto oli naisparin lapsiperhe. Muita perhemuotoja olivat yhden vanhemman sateenkaariperhe, miesparin lapsiperhe, kumppanuusvanhemmuus kahden ystävän välillä sekä kolmi- ja neliapilaperhe. Suurin osa lapsista oli syntynyt perheisiin – muita tapoja saapua perheeseen olivat ulkoinen adoptio ja lapsen sijoittaminen perheeseen.

 

Olemmeko valmiita saamaan lapsen – ja onko maailma tarpeeksi valmis?

’’Emme olleet kaikesta samaa mieltä. Mietimme, miten miespari otetaan vastaan eri yhteyksissä, kun mies hoivan antajana on monelle melko tuntematon asia. Meillä oli paljon keskusteluja siitä, kuinka voisimme suojella lasta ennakkoluuloilta. Mietimme jopa, onko oikein hankkia lapsi. Olisiko hänen elämänsä liian vaikeaa?’’

Janne kuvailee pohdintaa, jota he olivat käyneet puolisonsa kanssa toiveistaan saada lapsi. Osa kyselyyn vastaajista kertoi neuvotelleensa kumppaninsa kanssa jopa useita vuosia lapsen hankkimisesta. Toiveet saada lapsi olivat olleet voimakkaita, mutta samalla pelko ympäröivän maailman suhtautumisesta sateenkaariperheen lapseen oli aiheuttanut huolta. Pelot syrjinnästä tai lapsen kiusatuksi tulemisesta olivat kuitenkin osoittautuneet turhiksi.

 

Sukusoluja tutulta, tuntemattomalta vai joltain siitä väliltä?

Osa kyselyyn vastanneista naispareista ja itsellisesti lapsen hankkineista naisista oli halunnut käyttää nimenomaan tunnetun luovuttajan sukusoluja. Osa oli etsinyt Nellan tavoin luovuttajaa, jonka henkilöllisyys olisi tiedossa, mutta joka ei ollut tuttu entuudestaan. Toiset taas olivat halunneet tutun luovuttajan lähipiiristään.

Osalle vastaajista oli myös ollut alusta alkaen selvää, että he haluavat käyttää täysin anonyymin luovuttajan sukusoluja, kun taas toiset olivat päätyneet täysin anonyymiin luovuttajaan harkinnan jälkeen tai siinä tapauksessa, ettei sopivaa tuttua luovuttajaa ollut löytynyt.

Naisparit olivat keskustelleet siitä millaisia ominaisuuksia he toivoivat luovuttajalta ja millainen rooli tunnetulla luovuttajalla olisi perheen elämässä. Lapseen liittyvistä oikeuksista ja velvollisuuksista tai niiden puuttumisesta oli myöhemmin sovittu mahdollisten luovuttajien kanssa. Naisparien keskinäiset neuvottelut olivat osalla liittyneet siihen, kumpi yrittäisi tulla raskaaksi ja synnyttäisi lapsen. He olivat myös sopineet mitä kautta tarvittavat sukusolut hankittaisiin ja käytettäisiinkö hedelmöityshoitoklinikan palveluja vai koti-inseminaatiota.

 

Miten paljon lapsi saa maksaa?

Lähes kaikki vastaajat olivat neuvotelleet rahasta lapsen hankinnan yhteydessä. Tunnetun sukusolujen luovuttajan kanssa oli saatettu sopia siitä, maksetaanko siittiöistä korvausta. Yksityisen hedelmöityshoitoklinikan palveluja käyttäneet olivat pohtineet, miten pitkään hoitoja jatkettaisiin ja paljonko niihin oltaisiin valmiita käyttämään rahaa. Osa vastaajista oli käynyt myös lainaneuvotteluja pankin tai lähipiiriinsä kuuluvan henkilön kanssa hoitojen rahoituksesta. Lapseen liittyvien kustannusten jakamisesta oli neuvoteltu erityisesti niissä sateenkaariperheissä, jotka muodostuivat useammasta kuin yhdestä kotitaloudesta.

Monien osapuolten kanssa käydyt neuvottelut käsittelivät käytännön seikkojen ohella lapsen perheyhteisössä noudatettavia perinteitä ja lapsen kasvatusta. Lapsuudenperheen, muiden sukulaisten ja ystävien kanssa oli sovittu etukäteen tuesta ja käytännön avusta, jota he voisivat antaa vanhemmille lapsen saavuttua perheeseen.

 

Kaikkien osallisten on hyvä tietää, mitä haluavat

Arkielämä ja vanhempien keskinäiset suhteet olivat lapsen saavuttua perheeseen sujuneet sitä paremmin, mitä varhaisemmassa vaiheessa ja perusteellisemmin kaikki mukana olleet olivat päässeet sopimaan asioista keskenään. Neuvotteluja yhdessä lasta hankkivien osapuolten välillä pystyttiin käymään reilusti vain silloin, kun kaikki osalliset tiesivät, mitä haluavat.

Lasta haluavien olisikin hyvä ensin miettiä omalta osaltaan, millaiset asiat ovat heille tärkeitä vanhemmuuteen liittyen ja mistä he eivät ole valmiita tinkimään. Näiden pohdintojen merkitys kasvoi entisestään, jos lapsen saamiseen liittyi enemmän kuin kaksi aikuista ja/tai useampi kuin yksi kotitalous.

 

Väitöskirjatutkija Sonja Anttila (KM, KtaO, lo) tarkastelee tutkimuksessaan sateenkaariperheellisten perheytymisprosesseja neuvotteluiden, taloudellisten resurssien ja moninaisten läheissuhteiden merkitysten kautta. Hän työskentelee tällä hetkellä yliopisto-opettajana Helsingin yliopistossa. Väitöstutkimusta ovat rahoittaneet Home economics education for diversities-tutkimushanke, Elli Sunisen & Rachel Trobergin säätiö, Suomalainen Konkordialiitto ja Tampereen talouskoulun säätiö.

Kuvat: Pexels

Koronakriisi nosti esille palkkatöiden reunamilla toimivat perheet

Posted on by Kitti Suoranta
Lukuaika: 3 min.

Yhä suurempi joukko naisia työskentelee pysyvän palkkatyön ulkopuolella. Yrittäjämuotoisia töitä, keikka-, pätkä- ja silpputöitä tekevät pienten lasten äidit ovat eläneet epävarmuuden sävyttämässä maailmassa jo ennen koronakriisiä.

Tällä hetkellä yhteiskuntaa avataan ja etätöistä palataan vähitellen toimistoihin – tai ne palaavat, joilla on toimisto. Pienten lasten äidit ovat usein tilanteissa, joissa pysyvän palkkatyön suoma taloudellinen ja oikeudellinen turva puuttuvat ja työn tekemisen paikat vaihtuvat.

Koronapandemia ei ollut vielä näköpiirissä, kun haastattelin palkkatyön reunamilla toimivia pienten lasten äitejä väitöstutkimustani varten. Väitöskirjani osoittaa, että yhteiskunnalliset muutokset koskettavat erityisen voimakkaasti naisia, äitejä ja vakaan palkkatyön ulkopuolella työskenteleviä.

Nimitän väitöskirjassani palkkatyön reunamiksi sellaisia työmarkkinatilanteita, joissa tehdään muun muassa freelancer-töitä, keikkatöitä ja pienimuotoista yrittäjyyttä. Kokoaikaisen, jatkuvan palkkatyön sijaan yhä kasvava osa ihmisistä saa toimeentulonsa epävarmoista ja vaihtuvista työprojekteista.

Palkkatyön reunamat ovat tulleet uudenlaisella tavalla näkyville viimeisen puolentoista vuoden aikana erityisesti kulttuurialan, yrittäjien ja hoitajien ahdingon vuoksi. Nämä ovat myös niitä ammattiryhmiä, joita haastattelin tutkimustani varten alojen prekaariuden vuoksi. Prekaariuden yksi piirre on työsuhteiden epätyypillisyys.

Maailmanlaajuinen kriisi toi parrasvaloihin sen elämän epävarmuuden lisääntymisen, mikä oli pienemmässä mittakaavassa olemassa jo aiemmin. Prekaarin työn teettämisen muodot tarjoavat hauraan perustan ihmisten tulevaisuuden suunnitelmille ja toiveille perheen perustamisesta tai sen kasvattamisesta.

 

Tulevaisuuden varmistelua ja notkeaa sopeutumista

Prekarisoituneilla työmarkkinoilla monet naiset tekevät yrittäjämäisiä töitä ja sellaisia digiajan mahdollistamia töitä, joita voi tehdä kotoa käsin. Tulevaisuutta turvataan myös kouluttautumalla jatkuvasti lisää.

Palkkatyön reunamat kutsuvat erityisesti pienten lasten äitejä, jotka etsivät luovia ratkaisuja työn ja perheen yhteensovittamiseen, osaamisensa kehittämiseen ja toimeentuloon. Tutkimuksessani kohdistin huomioni tähän ryhmään, joka on jäänyt näkymättömiin niin yhteiskunnallisessa keskustelussa kuin sosiaalipoliittisessa päätöksenteossa.

Oletin tutkimuksessani, että yhteiskunnalliset muutokset koskettavat tiukimmin niitä, jotka toimivat jatkuvan palkkatyön oikeudellisen suojan ulkopuolella. Tämä olettamus on toteutunut pandemian vaikuttaessa kovimmin jo valmiiksi prekaareissa asemissa työskenteleviin.

Olen seurannut sitä notkeutta, jolla erityisesti naisyrittäjät ovat sopeutuneet muuttuviin työtilanteisiin. Esimerkiksi käsityöyrittäjät alkoivat myydä personoituja maskeja ja monet hyvinvointipalvelut käänsivät palvelunsa etäyhteyksillä saavutettaviksi hyvin nopeassa aikataulussa.

 

Perheiden arkea palkkatyön reunamilla

Notkeasta työmarkkinoilla luovimisesta huolimatta uudenlainen arki koronakriisin keskellä on ollut vaativaa. Kevään 2020 poikkeusolotila siirsi lapset ja nuoret etäopetukseen  –  karanteenit, lasten flunssat ja eristäytyminen ovat pitäneet perheitä kotona sen jälkeenkin. Kaikki harrastustoiminta ei ole vieläkään palannut normaaliksi.

Monet tutkijat ovat aiheellisesti otaksuneet, että arjen pyörityksen tiivistyminen kotiin on tarkoittanut lasten hoivan ja kotityövastuiden kasautumista entisestään äideille. Pandemia on nähty mahdollisena takaiskuna tasa-arvolle niin perheissä kuin työelämässäkin.

Väitöskirjassani osoitin, että epätyypilliset työt ja muuttuvat tilanteet työelämässä luovat myös uudenlaisia mahdollisuuksia hoivan järjestämiseen. Etenkin nuoret vanhemmat neuvottelevat hoivan jakamisesta yli ydinperheen perinteisten rajojen. Ystävät, hoitoringit ja isovanhemmat mahdollistavat töiden tekemistä epätyypillisiin aikoihin ja myös kaukana kotoa.

Hoivan jakaminen on tarpeen siksikin, että varhaiskasvatus pystyy vastaamaan heikosti epätyypillisiä töitä tekevien perheiden tarpeisiin. Uskon lapsiperheiden kärsineen koronakriisin aikana siitä, etteivät isovanhemmat ole voineet osallistua lastenlastensa hoitoon entiseen tapaan.

Koronakriisin vaikutuksia lapsiperheisiin on tutkittu jo jonkin verran. Turun yliopiston tutkijoiden mukaan korona-arki on kohdellut ihmisiä epätasa-arvoisesti. Pinnan alla kyteneet ongelmat ovat nousseet esille jatkuvan yhdessäolon seurauksena. Kriisi on koskettanut voimakkaimmin jo ennestään haavoittuvassa asemassa olevia perheitä, kuten yksinhuoltajaperheitä ja perheitä, joissa on erityistä tukea tarvitsevia lapsia.

 

Prekaareissa töissä elämä oli haurasta jo ennen pandemiaa

Omassa tutkimuksessani palkkatöiden reunamilla työskentelevät äidit kertoivat työn ja kodin välisen rajan sekoittumisesta ja sen mukanaan tuomista haasteista. Nyt työn ja perheen välinen raja on hämärtynyt myös niissä perheissä, joissa vakaa palkkatyö ja sen mukanaan tuomat arkiset rutiinit, kuten työmatkat ovat pitäneet elämän eri osa-alueet aiemmin erillään.

Pandemia-aikana perheistä näytetään kerrottavan medioissa kahdenlaista tarinaa. Toisaalla taloudellinen epävarmuus kiristää ilmapiiriä ja kerryttää arkisia haasteita, kun taas toisaalla kerrotaan ulkoilun täyttämistä vapaasti organisoiduista päivistä, joita helpotetaan ravintolasta kotiin tilatuilla päivällisillä.

Toivon, että keskustelussa pandemian vaikutuksista perheisiin ja läheissuhteisiin otetaan huomioon perheiden tilanteet myös tätä polarisoitunutta kuvaa moninaisemmin. Enemmän huomiota on kiinnitettävä epätyypillisten työsuhteiden tuottamaan turvattomuuteen työmarkkinoilla ja lapsiperheille tarjolla olevien palvelujen ajantasaisuuteen.

 

YTT Lilli Aini Rokkonen väitteli yhteiskuntapolitiikasta Itä-Suomen yliopistossa 27.11.2020. Hän työskentelee erityisasiantuntijana kansainvälisessä yliopistojen kehittämishankkeessa.

 

Kuvat: Stock Snap, Leah Kelley/Pexels