Päättyneiden suhteiden tavarataivaassa

Lukuaika: 3 min.

Esineet heräävät henkiin Helsingin kaupunginmuseon Museum of Broken Relationships -näyttelyssä, johon on koottu päättyneisiin suhteisiin liittyviä tavaroita ja tarinoita. Vierailimme näyttelyssä ja kirjasimme ylös sen herättämät ajatukset.

Puolison tuhkaa filmipurkissa. Tyhjiä lääkelevyjä muistuttamassa, miten suhde voi viedä lähes hengen ja samalla vapauttaa. Aivokuvat, jotka paljastavat todellisen minän. Korkokengät symboloimassa suhteen valtahierarkioita. Koiran panta muistuttamassa siitä, kuka suhteessa kasvatti ja ketä.

Suhteessa ei ole koskaan vain kahta henkilöä, jotka kohtaavat ja elävät lyhyemmän tai pidemmän ajan yhdessä. Näyttely paljastaa konkreettisella tavalla, miten läheissuhteet rakentuvat materiaalisten esineiden ja asioiden avulla ja niiden kanssa. Pääosa näyttelyssä annetaan esineille, joiden kautta ulkopuolinen päästetään kokemaan näitä suhteita. Näin yksityiseksi käsitetty, intiimikin suhde asetetaan julkisesti tarkasteltavaksi – mutta juhlallisesti, taideteoksena, esinettä ja suhdetta kunnioittaen.

Museum of Broken Relationships 2

***

Suurin osa näyttelyn tarinoista käsitteli parisuhdetta. Parisuhteet voivat loppua eri tavalla kuin sukulaissuhteet ja ovat intiimimpiä kuin ystävyyssuhteet. Ehkä siksi niihin liittyykin suuria tunteita.

Usein ajatellaan, että päättyneestä parisuhteesta pitäisi päästä yli. Ei varmaan vähiten sen vuoksi, että lyhyeen ja kuvitteelliseenkin parisuhteeseen liitetään paljon tulevaisuuden haaveita, toisinaan ehkä epärealistisiakin – mutta myös mahdollisia!

Näyttelyyn farkkurotsin tuonut oli odottanut tapaamaansa ihmistä neljä vuotta sitä hakemaan. Näin oli sovittu. Farkkurotsin tarinan kertoja toteaa: ”Jos rakastat toista, anna hänen mennä, sillä jos hän palaa, hän on aina ollut sinun. Jos hän ei palaa, hän ei koskaan ollut sinun.”

***

Esineen lahjoittaminen näyttelylle symboloi valmiutta irtautua jo rikkoutuneesta suhteesta. Parisuhteesta kiinni pitäminen voi ilmetä siitä muistuttavaan esineeseen tarrautumisena. Suhde säilyy mielessä pitkiäkin aikoja sen päättymisen jälkeen. Lisäksi suhde voi päättyä suhteen osapuolilla eri aikaan.

Näyttelyssä suhteen rikkoutuneisuudesta kertovat esineet saattoivat olla mitä tahansa. Ne muistuttivat jostakin tapahtumasta (häät, lahja) tai toistuvista yhteisistä tapahtumista (sienikori). Kulttuurissamme sormus esineenä viestittää muille yhdessäolosta, mutta sormusta näyttelyssä ei kuitenkaan ollut. Näyttelyn esineiden viesti oli yksityisempi. Niistä oli tullut suhteen aikana tai kenties vasta eron jälkeen suhdetta symboloivia esineitä. Ulkopuolinen ei näkisi niissä muistoa suhteesta, ellei esineitä olisi tuotu tähän näyttelyyn.

Tietäisitkö sinä, mikä olisi se esine, jonka veisit Broken Relationships -näyttelyyn, jos suhteesi loppuisi?   

***

Äidin maalaama häähuntu liehuu tuulessa auringon paistaessa. Hunnun viesti: “Ei ollut yhteinen tulevaisuutemme kuitenkaan unelmiemme kaltainen, mutta opin sen avulla jotain suurta: rakastamaan itseäni. Mitä elämältä muuta voisi toivoa? Ikuisesti kiitollinen”.

Näyttely muistuttaa kaikessa koskettavuudessaan, että rakkaus lähtee lopulta meistä itsestämme. Ei ole ketään toista, joka voisi tehdä meistä ikuisesti onnellisen. Ihmiset elämässämme tulevat ja menevät. Toiset viipyvät pidempää, toiset käyvät vain kääntymässä. Aina valinnat eivät ole omiamme ja joudumme sopeutumaan tuskallisiinkin tilanteisiin. Ne kaikki opettavat meille kuitenkin jotain elämästä, rakkaudesta, itsestämme.

Näyttelystä huokui viesti siitä, kuinka vaikeistakin tilanteista voi selvitä. Rikkoutuneet suhteet joutavat lopulta vaikka museoon. Yhdessä teoksen tarinassa todettiin: “P.S. Myydään vanha omakotitalo kulttuurialueella”. Omaan museoon ei kannata jäädä asumaan.

Museum of Broken Relationships

***

Ovatko esineet elottomia? Useimmiten ne käsitetään sellaisiksi, mutta Museum of Broken Relationships -näyttelyssä on nähtävissä esimerkkejä esineistä, jotka keräävät niin paljon merkityksiä, että esineiden lahjoittajien voi tehdä pahaa elää niiden kanssa.

Sosiaaliantropologian oppi-isä Marcel Mauss käsittelee klassikoksi muodostuneessa teoksessaan Lahja maorien käsitettä hau, joka viittaa esineiden tai asioiden henkeen. Ihmisten välisissä suhteissa annetaan ja otetaan monia aineettomia ja aineellisia asioita, jotka voivat olla sekä ihastuttavia että kauhistuttavia.

Kuten Mauss toteaa, haun hengessä myös hylätyt esineet kantavat mukanaan jotain alkuperäisestä omistajastaan ja esineiden antajilla voi olla vaikutusvaltaa niiden vastaanottajiin – tässä tapauksessa myös suhteen loputtua ja jopa haudan takaa.

***

Siskoni kuoli viime syksynä. Pidin häneltä jäänyttä huivia kaulassani melkein koko talven. Sen syvä punainen muistutti elämästä, joka voi päättyä varhain ja samalla suhteesta ihmiseen, joka jatkuu niin kauan kuin itse elän.

Kevään tullen hattuhyllylle unohtunut huivi palasi mieleeni Särkyneiden suhteiden museossa. Näyttelyn tavarat ja tarinat avaavat ikkunoita mikrokosmoksiin, lyhyempiin tai pidempiin hetkiin, joissa kaksi ihmistä on kurottanut kohti toisiaan. Yksityiset kokemukset muodostavat näyttelyssä universaalia kertomusta toistavan tilkkutäkin. Vaikka yksinäisyys voi eron hetkellä tuntua musertavalta, tuota samaa yksinäisyyttä on kokenut moni, ehkä jokainen.

Rakkaudesta, erosta ja kuolemasta kerrotut tarinat paljastavat, että käsitys ihmisestä suljettuna yksikkönä on illuusio. Merkittävät toiset pysyvät meissä ja vaikuttavat itseymmärrykseemme myös silloin, kun he eivät enää ole fyysisesti elämässämme läsnä.

Joskus kohtaaminen voi järisyttää minuuden perustuksia, tai ero tai kuolema muuttaa äkisti käsitystä omasta paikasta maailmassa. Useimmiten kyse on jostain hienovaraisemmasta. Kuten vaikkapa omalla kohdallani sellaisesta, että kaulaan kiedottu punainen huivi muistuttaa oikealla hetkellä siskon rohkaisevasta katseesta.

 

Teksti: Linda Hart, Anu Kinnunen, Kaisa Kivipuro, Anne Mattila, Vaula Tuomaala ja Elina Turjanmaa
Kuvat: Helsingin kaupunginmuseo

Museum of Broken Relationships Helsingin kaupunginmuseossa 13.5.–11.9.2016.
Ilmainen sisäänpääsy!

Intensiivisyyden vaatimus tekee vanhemmuudesta hektisen projektin

Lukuaika: 3 min.

Tutkijat ovat alkaneet kutsua nykyvanhemmuutta intensiiviseksi vanhemmuudeksi. Sillä tarkoitetaan aikaa vievää, asiantuntijoihin tukeutuvaa ja lapsilähtöistä kasvatusta. Auttaako intensiivisen vanhemmuuden tarkastelu meitä ymmärtämään paremmin vanhemmuuden haasteita?

Nykyvanhemmuus on monimutkaista, ainakin vanhemmuudesta käydyn julkisen keskustelun perusteella. Kasvatuksen asiantuntijat ja maallikot keskustelevat milloin vanhempien kyvyttömyydestä asettaa lapsille jämäkästi rajoja, milloin kykenemättömyydestä huomioida ja kunnioittaa lasten erityisiä tarpeita.

Keskusteluissa kauhistellaan toisaalta sitä, että lapsilta ei tohdita kieltää mitään. Toisaalta taas tähdennetään, miten lapsia voidaan ohjeistaa lempeän kasvatuksen keinoin käyttämättä lainkaan ei-sanaa.

Lisäksi keskustelua syntyy edelleen muun muassa riittävästä läsnäolosta, lastenhoitoratkaisuista, sisarusten sopivasta ikäerosta, imetyksestä, valmisruuista sekä erilaisista lastenhoitovarusteista ja niiden tarpeellisuudesta tai tarpeettomuudesta.     

 

Vanhemmuuden asiantuntijoiden joukko laajenee

Tutkijat ovat alkaneet käyttää nykyvanhemmuudesta nimitystä intensiivinen vanhemmuus. Sillä tarkoitetaan lapsilähtöistä ja asiantuntijoihin nojaavaa valinta- ja identiteettityötä, jota vanhemmat tekevät lasten kasvatukseen ja hoivaan liittyen.  

Tutkijoiden mukaan vanhemmuuden asiantuntijoiden määrä on kasvanut räjähdysmäisesti (esim. Lee ym. 2014). Asiantuntijuuden määrän kasvun ei luulisi tekevän vanhemmuudesta vaikeampaa. Asiantuntijoiden tehtävänähän on kertoa, miten lapsia kannattaa hoitaa, minkä voisi kuvitella helpottavan vanhempien työtä.

Silti vanhemmuus ei vaikuta yksinkertaistuneen asiantuntijatiedon lisääntymisen myötä, pikemminkin päinvastoin. Asiantuntijatiedon moninaisuus saattaa tehdä vanhemmuudesta monimutkaista erityisesti, jos asiantuntijoiden ohjeistukset ovat keskenään ristiriitaisia. Ilmiö on tuttu myös muilla elämänalueilla, esimerkiksi terveyden ja ravinnon alaan liittyvissä aiheissa.    

Ammatillisten asiantuntijoiden, kuten psykologien, lääkäreiden, terveydenhoitajien, ammattikasvattajien, sosiaalityöntekijöiden ja terapeuttien lisäksi vanhemmuuteen liittyviin keskusteluihin osallistuu myös joukko aktiivivanhempia, jotka ovat löytäneet jonkin erityisen ja hyväksi havaitsemansa tavan toimia vanhempana.

13383531_10154105468144002_1081495294_o

 

Intensiiviset vanhemmat identiteettiään rakentamassa

Aktiivivanhemmat muodostavat  erityisalansa mukaisesti nimettyjä vertaisryhmiä, kuten kiintymyssuhdevanhemmat, kestovaippamyönteiset, imetysmyönteiset tai kantoliinamyönteiset vanhemmat. Vaikka näiden ryhmittymien tavoitteet liittyy lasten hoivaan, ryhmät liittyvät erityisesti vanhempien identiteettiin.

Erilaisten vanhemmusryhmittymien ja asiantuntijuuksien lisääntyminen pakottaa vanhemmat oman toiminnan ja valintojen alituiseen kriittiseen tarkasteluun. Intensiivinen vanhemmuus on nostettu kuvaamaan tätä vanhemmuuteen liittyvää valinta- ja identiteettityötä. Kyse ei siis ole ainoastaan lasten kasvatuksesta, jota kodin ohella toteutetaan esimerkiksi varhaiskasvatuksen ja koulun yhteydessä, vaan vanhempien ja lasten välisistä suhteista sekä vanhempien identiteetistä (Faircloth ym. 2013).

Aktiiviset ja tietoiset lasten hoivaan liittyvät valinnat ja etenkin kasvatuksen lapsilähtöisyys osoittavat lasten kasvatuksen asiantuntijoiden mukaan vastuullisuutta, joka on intensiivisen vanhemmuuden ytimessä. Asiantuntijat ja vertaisryhmät esittävät lasten kasvatukseen liittyvät valinnat myös usein eksklusiivisina eli toisia valintoja poissulkevina, mikä saattaa tehdä vanhemmuudesta raskasta.

Esimerkiksi lapsen läheisyyden tarpeen ja kehityksen kannalta kantoliina on oivallinen tapa kuljettaa lasta. Joskus lastenvaunut ovat kuitenkin kätevämpi vaihtoehto. Kantoliinan hyödyistä tietoinen vanhempi ei vaunuja käyttäessään kuitenkaan voi tyydyttää lapsen läheisyyden tarvetta, ja tietoisuus tästä voi tuntua lannistavalta.

Sellaisia keskustelunavauksia, joissa nostetaan esiin onnistuneita kokemuksia esimerkiksi imettämisen ja pulloruokinnan yhdistämisestä, tai ylipäänsä lapsen ja vanhempien tarpeiden yhdistämisestä, nähdään harvoin: ne sopivat huonosti yhteen lapsilähtöisen kasvatuksen ja hoivan ihanteen kanssa.    

 

Äitien kasvava vastuu

Asiantuntijoiden määrän kasvun ohella on kiinnitettävä huomiota myös asiantuntijuuden sisältöön, joka on tutkimusten mukaan muuttunut: keskeiseksi on muodostunut vanhemman – erityisesti äidin – ja lapsen välinen suhde (Faircloth ym. 2013). Intensiivinen vanhemmuus onkin luonteeltaan hyvin sukupuolittunutta ja luo paineita nimenomaan äideille (Hays 1996).  

Intensiivisen vanhemmuuden käsitteen avulla tutkijat ovat myös halunneet nostaa esiin nykyvanhemmuuteen liitetyn determinismin, millä tarkoitetaan sitä, että varhaislapsuuden kokemusten ajatellaan määrittävän vahvasti lapsen tulevaisuutta. Varhaislapsuuden kokemusten nähdään tästä näkökulmasta käsin olevan lähes yksinomaan riippuvaisia vanhempien tekemistä valinnoista (ks. Lee ym. 2014.)

Vanhemmat ovat siten paradoksaalisesti sekä vakava riski lapsen kehitykselle että ainoita merkittäviä toimijoita, jotka voivat taata lapsen tasapainoisen kehityksen. Tällainen ajattelutapa vahvistaa intensiivisen vanhemmuuden vaatimusta ja korostaa vanhempien tekemien virheellisten valintojen vakavuutta, mikä voi olla vanhemmalle lamaannuttavaa.     

 

Irti intensiivisyyden kahleista?

Intensiivisessä vanhemmuudessa yhdistyvät siis asiantuntijatieto, refleksiivisyys, lapsilähtöisyys ja vanhempien tietoiset valinnat. Tietoisuus valinnoista on oleellista. Tärkeää on myös, että valinnat perustuvat asiantuntijoiden tai vertaisryhmien esittämiin suosituksiin. Esimerkiksi lapsen sormiruokailua perustellaan lapsentahtisuudella, mikä ilmentää tietoista valintaa.

Tutkijoiden esiin nostamien näkökulmien valossa intensiivisyys tekee vanhemmuudesta hengästyttävää ja raskasta. Onko sitten mahdollista olla välittämättä asiantuntijoiden lausunnoista, eksklusiivisista ryhmittymistä ja polarisoituneista keskusteluista, kuten sosiologi Frank Furedi (2002) raflaavasti vihjaa teoksessaan Paranoid parenting: Why ignoring the experts may be best for your child.   

Tempautuminen irti intensiivisen vanhemmuuden vaateista on mahdollista, mutta hankalaa, koska intensiivisyydestä on tullut yleisesti hyväksytty normi, johon omaa vanhemmuutta peilataan.

Lapsen sormiruokailun perusteleminen vaikkapa vanhempien ruokarauhalla tuntuisi raikkaalta ja radikaalilta tuulahdukselta nykyvanhemmuuden ajoittain tunkkaiselta tuntuvassa ilmapiirissä.

 

Teksti: Ella Sihvonen
Kuva: Ryan McGuire, Gratisography

Lähteet:

Faircloth, Charlotte, Hoffmann, Diane M. & Layne, Linda L. (toim.) (2013) Parenting in Global perspective: Negotiating ideologies of kinship, self and politics. London: Routledge.

Furedi, Frank (2002) Paranoid parenting. Why ignoring the experts may be best for your child. London: Penguin Books.

Hays, Sharon (1996) The Cultural Contradictions of Motherhood. New Haven and London: Yale University Press.

Lee, Ellie, Bristow, Jennie, Faircloth, Charlotte & Macvarish, Jan (toim.) (2014) Parenting culture studies. Basingstoke: Palgrave.