Yhä suurempi joukko naisia työskentelee pysyvän palkkatyön ulkopuolella. Yrittäjämuotoisia töitä, keikka-, pätkä- ja silpputöitä tekevät pienten lasten äidit ovat eläneet epävarmuuden sävyttämässä maailmassa jo ennen koronakriisiä.
Tällä hetkellä yhteiskuntaa avataan ja etätöistä palataan vähitellen toimistoihin – tai ne palaavat, joilla on toimisto. Pienten lasten äidit ovat usein tilanteissa, joissa pysyvän palkkatyön suoma taloudellinen ja oikeudellinen turva puuttuvat ja työn tekemisen paikat vaihtuvat.
Koronapandemia ei ollut vielä näköpiirissä, kun haastattelin palkkatyön reunamilla toimivia pienten lasten äitejä väitöstutkimustani varten. Väitöskirjani osoittaa, että yhteiskunnalliset muutokset koskettavat erityisen voimakkaasti naisia, äitejä ja vakaan palkkatyön ulkopuolella työskenteleviä.
Nimitän väitöskirjassani palkkatyön reunamiksi sellaisia työmarkkinatilanteita, joissa tehdään muun muassa freelancer-töitä, keikkatöitä ja pienimuotoista yrittäjyyttä. Kokoaikaisen, jatkuvan palkkatyön sijaan yhä kasvava osa ihmisistä saa toimeentulonsa epävarmoista ja vaihtuvista työprojekteista.
Palkkatyön reunamat ovat tulleet uudenlaisella tavalla näkyville viimeisen puolentoista vuoden aikana erityisesti kulttuurialan, yrittäjien ja hoitajien ahdingon vuoksi. Nämä ovat myös niitä ammattiryhmiä, joita haastattelin tutkimustani varten alojen prekaariuden vuoksi. Prekaariuden yksi piirre on työsuhteiden epätyypillisyys.
Maailmanlaajuinen kriisi toi parrasvaloihin sen elämän epävarmuuden lisääntymisen, mikä oli pienemmässä mittakaavassa olemassa jo aiemmin. Prekaarin työn teettämisen muodot tarjoavat hauraan perustan ihmisten tulevaisuuden suunnitelmille ja toiveille perheen perustamisesta tai sen kasvattamisesta.
Tulevaisuuden varmistelua ja notkeaa sopeutumista
Prekarisoituneilla työmarkkinoilla monet naiset tekevät yrittäjämäisiä töitä ja sellaisia digiajan mahdollistamia töitä, joita voi tehdä kotoa käsin. Tulevaisuutta turvataan myös kouluttautumalla jatkuvasti lisää.
Palkkatyön reunamat kutsuvat erityisesti pienten lasten äitejä, jotka etsivät luovia ratkaisuja työn ja perheen yhteensovittamiseen, osaamisensa kehittämiseen ja toimeentuloon. Tutkimuksessani kohdistin huomioni tähän ryhmään, joka on jäänyt näkymättömiin niin yhteiskunnallisessa keskustelussa kuin sosiaalipoliittisessa päätöksenteossa.
Oletin tutkimuksessani, että yhteiskunnalliset muutokset koskettavat tiukimmin niitä, jotka toimivat jatkuvan palkkatyön oikeudellisen suojan ulkopuolella. Tämä olettamus on toteutunut pandemian vaikuttaessa kovimmin jo valmiiksi prekaareissa asemissa työskenteleviin.
Olen seurannut sitä notkeutta, jolla erityisesti naisyrittäjät ovat sopeutuneet muuttuviin työtilanteisiin. Esimerkiksi käsityöyrittäjät alkoivat myydä personoituja maskeja ja monet hyvinvointipalvelut käänsivät palvelunsa etäyhteyksillä saavutettaviksi hyvin nopeassa aikataulussa.
Perheiden arkea palkkatyön reunamilla
Notkeasta työmarkkinoilla luovimisesta huolimatta uudenlainen arki koronakriisin keskellä on ollut vaativaa. Kevään 2020 poikkeusolotila siirsi lapset ja nuoret etäopetukseen – karanteenit, lasten flunssat ja eristäytyminen ovat pitäneet perheitä kotona sen jälkeenkin. Kaikki harrastustoiminta ei ole vieläkään palannut normaaliksi.
Monet tutkijat ovat aiheellisesti otaksuneet, että arjen pyörityksen tiivistyminen kotiin on tarkoittanut lasten hoivan ja kotityövastuiden kasautumista entisestään äideille. Pandemia on nähty mahdollisena takaiskuna tasa-arvolle niin perheissä kuin työelämässäkin.
Väitöskirjassani osoitin, että epätyypilliset työt ja muuttuvat tilanteet työelämässä luovat myös uudenlaisia mahdollisuuksia hoivan järjestämiseen. Etenkin nuoret vanhemmat neuvottelevat hoivan jakamisesta yli ydinperheen perinteisten rajojen. Ystävät, hoitoringit ja isovanhemmat mahdollistavat töiden tekemistä epätyypillisiin aikoihin ja myös kaukana kotoa.
Hoivan jakaminen on tarpeen siksikin, että varhaiskasvatus pystyy vastaamaan heikosti epätyypillisiä töitä tekevien perheiden tarpeisiin. Uskon lapsiperheiden kärsineen koronakriisin aikana siitä, etteivät isovanhemmat ole voineet osallistua lastenlastensa hoitoon entiseen tapaan.
Koronakriisin vaikutuksia lapsiperheisiin on tutkittu jo jonkin verran. Turun yliopiston tutkijoiden mukaan korona-arki on kohdellut ihmisiä epätasa-arvoisesti. Pinnan alla kyteneet ongelmat ovat nousseet esille jatkuvan yhdessäolon seurauksena. Kriisi on koskettanut voimakkaimmin jo ennestään haavoittuvassa asemassa olevia perheitä, kuten yksinhuoltajaperheitä ja perheitä, joissa on erityistä tukea tarvitsevia lapsia.
Prekaareissa töissä elämä oli haurasta jo ennen pandemiaa
Omassa tutkimuksessani palkkatöiden reunamilla työskentelevät äidit kertoivat työn ja kodin välisen rajan sekoittumisesta ja sen mukanaan tuomista haasteista. Nyt työn ja perheen välinen raja on hämärtynyt myös niissä perheissä, joissa vakaa palkkatyö ja sen mukanaan tuomat arkiset rutiinit, kuten työmatkat ovat pitäneet elämän eri osa-alueet aiemmin erillään.
Pandemia-aikana perheistä näytetään kerrottavan medioissa kahdenlaista tarinaa. Toisaalla taloudellinen epävarmuus kiristää ilmapiiriä ja kerryttää arkisia haasteita, kun taas toisaalla kerrotaan ulkoilun täyttämistä vapaasti organisoiduista päivistä, joita helpotetaan ravintolasta kotiin tilatuilla päivällisillä.
Toivon, että keskustelussa pandemian vaikutuksista perheisiin ja läheissuhteisiin otetaan huomioon perheiden tilanteet myös tätä polarisoitunutta kuvaa moninaisemmin. Enemmän huomiota on kiinnitettävä epätyypillisten työsuhteiden tuottamaan turvattomuuteen työmarkkinoilla ja lapsiperheille tarjolla olevien palvelujen ajantasaisuuteen.
YTT Lilli Aini Rokkonen väitteli yhteiskuntapolitiikasta Itä-Suomen yliopistossa 27.11.2020. Hän työskentelee erityisasiantuntijana kansainvälisessä yliopistojen kehittämishankkeessa.
Kuvat: Stock Snap, Leah Kelley/Pexels
