Sateenkaarevia perhetarinoita -näyttely tekee sateenkaariperheiden arkea näkyväksi

Lukuaika: 4 min.

Museot osallistuvat toiminnallaan yhteiskunnallisiin keskusteluihin siitä, millaisena perhe ymmärretään tänä päivänä. Suomessa sateenkaariperheet tulivat museoiden kaapista ulos ensimmäistä kertaa Sateenkaarevia perhetarinoita -näyttelyssä. Mitä näyttely kertoo sateenkaariperheiden arjesta?

Tamperelainen Työväenmuseo Werstas teki suomalaista sateenkaarihistoriaa luomalla Sateenkaarevia perhetarinoita -näyttelyn sateenkaariperheiden arjesta 2020-luvun Suomessa. 

Ei ole yllättävää, että museo on juuri Werstas, sillä se on sosiaalihistorian valtakunnallinen vastuumuseo, jonka tallennusvastuuseen kuuluvat sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt. Näin ollen Werstaalla on Suomen ainoa LHBTIQ+-museokokoelma. Myös Sateenkaarevia perhetarinoita -näyttelyssä esillä olevat valokuvat liitetään osaksi kokoelmaa.

Näyttelyssä piirtyy näkymä kolmen erilaisen sateenkaariperheen jokapäiväiseen elämään, jota he ovat dokumentoineet kuuden kuukauden ajan.

Esille asetettu kokonaisuus on rakennettu perheiden ottamien dokumentaaristen kuvien ja kuraattorina toimineen valokuvaaja Meeri Koutaniemen toteuttamien muotokuvien ympärille. Valokuvien lisäksi perheiden arjesta kertovat perheiden valitsemat arkiset esineet, kuten maalipensselit, piirustukset ja lelut. Perheiden arkea avataan näyttelyssä myös tekstin muodossa.

 

Arjen perhekäytäntöjä

Perheiden ottamat kuvat näyttävät harrastuksia, aamu- ja iltatoimia ja ruokailuhetkiä. Lisäksi kuviin on tallennettu kotoilua, leikkiä ja pusuja, hassuttelua, perheenjäseniä ja ulkoiluretkiä. Kuvissa liikutaan jokapäiväisten rutiinien parissa sekä kodin sisäisessä maailmassa että kodin ulkopuolella.

Kuva: Aino Elme

Sosiologi David Morgan on kirjoittanut perhekäytännöistä, joita perheenjäsenet toteuttavat arjessaan. Morganin mukaan näillä arkisilla käytännöillä tehdään perhettä, luodaan suhteita ja ylläpidetään yhteenkuuluvuutta.

Perheiden ottamien kuvien voi ajatella olevan dokumentteja heidän arjen perhekäytännöistään, joilla he luovat perhettään. 

Myös kuvaaminen kuuden kuukauden ajan itsessään on ollut perhekäytäntö, joka on osoittanut sen, miten näyttelyyn osallistuneet ihmiset ovat määritelleet ja käsitteellistäneet omaa perhettään. Kuvissa jäsentyvät heidän subjektiiviset eli koetut näkemyksensä perheestään. Samalla kuvat valottavat niitä elettyjä arjen paikkoja, joissa kuvien ihmiset rakentavat perhesuhteitaan.

 

Tavallista arkea ja “opettelun pakkoa”

Kuvissa esiintyvät Jenna, Kia ja Leon Norrstam ovat kirjoittaneet arjestaan: 

“Olisi ihanaa, että muut tietäisi sateenkaariperheistä sen, että me eletään ihan tavallista lapsiperhearkea. Halutaan viestiä ihmisille myös sitä, että perhe on laajempi käsite kuin vain heteronormatiivinen ydinperhe. Ystävät ovat meille tärkeä osa arkea. Me toivotaan, että näistä kuvista näkyy rakkaus. Ja ehkä myös jotain, jonka tunnistat omaksesi.”

Kuva: Sanni Lämsä

Norrstamien perheen tekstissä korostuu tavallinen lapsiperhearki, joka on teemana näkynyt myös väitöskirjani aineistossa. Aiemmassa tutkimuksessakin on huomattu perheen tavallisuudesta puhuminen. Tavallisuutta saatetaan korostaa, sillä jokapäiväinen elämä ja sen rutiinit halutaan nähdä samanlaisina riippumatta siitä, millainen perheen kokoonpano on. Vaihdetaan vaippoja, syötetään soseita ja luetaan kirjoja, niin kuin haastateltavani Anu luetteli. [1] Toisaalta on kuitenkin huomattava, että tavallisuuden liiallinen korostaminen voi häivyttää sateenkaariperheiden yhteiskunnallisesti haavoittuvaa asemaa.

Elämäänsä dokumentoineet Elina, Eelia, Aino, Mikko, Mari ja Topi-koira ovat kommentoineet: 

“Vaikka elämme rakastavaa ja turvallista arkea, kohtaamme yhä vähemmistöstressiä ja ulkopuolisuuden hetkiä. Nämä kokemukset satuttavat ja uuvuttavat. Samalla ne muistuttavat siitä, miksi on tärkeää kertoa, näkyä ja jakaa.”

Vähemmistöstressi tarkoittaa ylimääräistä kroonista stressiä, joka kumpuaa vähemmistöasemasta. Sen taustalla ovat yhteiskunnassa vallitsevat normatiiviset oletukset heteroseksuaalisuudesta ja cissukupuolisuudesta. Näiden oletusten mukaan heterous on ainoa ja oikea seksuaalinen suuntautuminen, sukupuoli kaksinapainen ja sukupuolten ajatellaan täydentävän toisiaan. Nämä oletukset altistavat mahdollisesti väkivallalle, syrjinnälle ja häirinnälle.

Myös näyttelyprojektissa mukana olleen Sannin kirjoittamassa tarinassa sivutaan tällaisia kokemuksia: 

“Voi kunpa maailma kohtaisi meidät hyvin
Kunpa yhteiskunta ei ottaisi askeleita taaksepäin
[…]
Kunpa lapsi uskaltaisi kertoa ylpeänä tuleville koulukavereilleen millainen hänen perheensä on
Toisipa elämä rakkautta ja ilon hetkiä
ilman kapeakatseisuutta.”

Perheet elävät tavanomaista lapsiperhearkea, mutta koska he ovat sateenkaariperheitä, heidän arkeensa saattaa kuulua erityisiä kipukohtia. Nämä juontuvat yhteiskunnassa vallitsevista käytännöistä, jotka asettavat sateenkaariperheet eriarvoiseen tilanteeseen.

Kulttuurintutkija Sara Ahmedin mukaan “opettelun pakko” erottaa sateenkaariperheet muista perheistä. Tällä Ahmed tarkoittaa sitä, että sateenkaariperheet ovat joutuneet opettelemaan elämään sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvien normatiivisten oletusten muovaamassa maastossa. [2] Opettelun pakko on siis se, mikä tekee heistä erityisiä.

Näyttelyyn osallistuneiden perheiden arki on siis tasapainoilua tavallisuuden ja erityisyyden välillä.

 

Kaappien ovet aukesivat

Museoilla on kriittinen rooli toimia tässä ajassa yhteiskunnallisten keskustelujen avaajina. Tähän rooliin kytkeytyy myös kysymys siitä, ketkä tulevat nähdyiksi museon tiloissa. Sateenkaaripoliittisesta näkökulmasta katsottuna onkin merkityksellistä, että museoiden kaappien ovet aukesivat vihdoin sateenkaariperheille.

Kuva: Jenna Norrstam

Kaapilla sateenkaarikulttuurissa tarkoitetaan kysymystä siitä, voiko olla avoin omasta itsestään. Puhutaan kaapista tulemisesta ja sen jatkumosta [3]. Tässä yhteydessä tarkoitan kaapista tulemisella sitä, että museoiden kontekstissa tunnistetaan ja tunnustetaan näyttelyiden tasolla sateenkaariperheiden olemassaolo.

Sateenkaarevia perhetarinoita tekee kuitenkin vain pienen katsauksen sateenkaariperheiden maailmaan. Sateenkaariperheitä on monenmuotoisia ja tässä näyttelyssä nähtiin vain kolme esimerkkiä siitä, millaista on elää sateenkaarevassa perheessä. 

Museot osallistuvat tiedon, vallan ja kulttuuristen merkitysten rakentamiseen, kuten sosiologi Tony Bennett on todennut. Siksi on hyvä pysähtyä pohtimaan, millaisia perhemuotoja museot tuovat esiin. 

Toivottavasti tulevaisuudessa näemme monta uutta museonäyttelyä, jotka avaavat sateenkaarevaa perhe-elämää ja tekevät sateenkaari-ihmisten perhe- ja läheissuhteita entistä näkyvämmiksi.

 

Sateenkaarevia perhetarinoita
Työväenmuseo Werstas
20.9.2025 – 5.4.2026

 

[1] Haastateltavan nimi on muutettu
[2] Ahmed 2018, 202
[3] Kosofsky Sedgwick 2008

 

Lähteet

Ahmed, Sara (2018) Tunteiden kulttuuripolitiikka. Suomentanut Elina Halttunen-Riikonen. [Cultural Politics of Emotion, 2004]. Tampere: Niin & Näin.

Kosofsky Sedgwick, Eve (2008) The Epistemology of the Closet. Updated with a new preface. Berkeley and Los Angeles: University of California Press.

 

1. kuva Aino Elme / Lehdistökuva / Työväenmuseo Werstas

2. kuva Sanni Lämsä / Lehdistökuva / Työväenmuseo Werstas

3. kuva Jenna Norrstam / Lehdistökuva / Työväenmuseo Werstas

Sateenkaarevat isät, näkymättömät vanhemmat?

Lukuaika: 4 min.

Isyys on edelleen tiukasti sidottu oletukseen, jonka mukaan isä on cismies heteroperheessä. Kysymys siitä, kuka saa olla isä ja kenen isyys tunnistetaan, kytkeytyy tiiviisti lainsäädäntöön, yhteiskunnalliseen hyväksyntään ja kulttuurisiin käsityksiin perheestä.

Mitä tarkoittaa olla isä sateenkaarevassa perheessä? Voiko isä olla transsukupuolinen tai homo? Kuka saa olla isä ja kenen isyys tunnistetaan?

Sateenkaareva isyys jää usein yhteiskunnallisessa keskustelussa vaille näkyvyyttä. Väitöskirjatutkimusta varten tekemässäni haastattelussa Tuomas totesi seuraavasti:

”Usein tuntuu että se miesnäkökulma ja sateenkaari-isät [unohdetaan]. Toivonkin, että sateenkaari-isien asemaa edistetään. Tuntuisi tärkeältä, että [vanhemmuuden ja perheiden] kirjo tulisi esille: Täällä on myös sateenkaari-isiä.”

Huoli siitä, ettei sateenkaariperheiden isien ääni kuulu yhteiskunnassamme on tunnistettu myös tutkimuksessa. Sateenkaariperheiden isistä on toistaiseksi varsin vähän tutkimustietoa eikä isiä saada helposti mukaan tutkimuksiin [1].

Sateenkaarevien isien kokemuksia on kuitenkin kuultu kulttuurituotteissa. Esimerkiksi ex-kansanedustaja, näyttelijä ja tanssija Jani Toivola on puhunut isyydestä sosiaalisen median kanavillaan, kirjoissaan ja teatterin lavalla. Myös vuonna 2023 julkaistussa YLEn dokumenttisarjassa Suomi on Queer erilaiset isät ja isähahmot pääsevät ääneen. 

Kaksi viime vuonna julkaistua teosta avaavat poikkeuksellisella tavalla sateenkaarevien isien kokemuksia. Nooa Sammalkäpy kuvaa dokumenttisarjassa transmiehen matkaa isäksi ja Kaj Korkea-aho kertoo kirjassaan kumppanuusvanhemmuudesta.

 

Yksin isäksi: transmiehen matka kohti itsellistä vanhemmuutta

Dokumenttisarjassa kuvataan Sammalkävyn matkaa itselliseksi isäksi. Sammalkäpy on transmies. Hän käyttää testosteronihoitoja, jotka on laitettava tauolle raskauden käynnistämiseksi.

Transihmisille avautui vuonna 2023 voimaan astuneen translain myötä uudenlaisia tapoja lapsiperheellistyä. Uudessa laissa erotettiin juridinen ja lääketieteellinen sukupuolenkorjaus. Samalla sterilisaatiovaatimus poistettiin ja juridisen sukupuolimerkinnän vahvistaminen helpottui. Henkilölle voidaan nyt antaa hedelmöityshoitoja riippumatta oikeudellisesta sukupuolesta. Tämä edistää transihmisten mahdollisuuksia vanhemmuuteen.

Ruotsalainen sosiaalipsykologi Anna Malmquist on tutkinut transmiehiä, jotka muodostavat cismiehen kanssa lapsiperheen. Malmquistin haastattelemat synnyttäneet transmiehet, isät, ovat joutuneet tasapainoilemaan monien sukupuoleen ja perheellistymiseen liittyvien jännitteiden keskellä. Isät ovat joutuneet miettimään identiteettiään ja maskuliinisuuttaan, suhdetta kumppaniinsa ja ympäröivään yhteiskuntaan.

Dokumentissa kuvattu Sammalkävyn matka on samankaltainen kuin Malmquistin haastattelemien isien kokemukset. Sammalkävyn täytyy navigoida hormonien aiheuttamien tunnemyrskyjen ja ympäristön ennakkoluulojen keskellä. Hänen on pohdittava vaihtoehtoja ja varauduttava hedelmöityshoitojen korkeisiin kustannuksiin. Dokumentin kuvaaja on Sammalkävyn poikaystävä, joka ei jaa lapsihaavetta kumppaninsa kanssa. Tämä aiheuttaa hankauksia ja kitkaa suhteeseen.

 

Äitiä etsimässä: cishomomiesparin tarina kumppanuusvanhemmuudesta ja lapsiperheellistymisestä

Korkea-aho kuvaa kirjassaan hänen ja puolisonsa yritystä löytää henkilö, joka haluaisi äidiksi heidän lapselleen. Tietokirjan ja autofiktion välimaastoon sijoittuva kirja sai alkunsa tarpeesta herättää keskustelua vaietusta aiheesta: miespareista, jotka haaveilevat isyydestä kumppanuusvanhemmuuden kautta. Kumppanuusvanhemmuudella tarkoitetaan vanhemmuuden jakamista ilman vanhempien välistä rakkaussuhdetta. Se on sopimiseen, yhteiseen haluun ja toiveeseen perustuvaa suunnitelmallista vanhemmuutta.

Tutkimuksessa on huomattu, että sateenkaari-ihmiset joutuvat pohtimaan lapsiperheellistymistä muita enemmän ja sopimaan esimerkiksi taloudellisista vastuista ennen lapsen syntymää. Haluttu perhemuoto ja lapsen saamisen tapa vaikuttavat siihen, mistä kaikesta ja keiden kanssa prosessissa neuvotellaan. Korkea-aho kirjoittaakin, että ”vanhemmuuden idea oli niin monien mahdottomuuksien takana, etten innostunut siitä koskaan tosissani”.

Adoptointi on käytännössä mahdollista vain niille harvoille, joilla on käytössään poikkeuksellisen hyvät taloudelliset resurssit. Sijaissynnytys on Suomessa tällä hetkellä kiellettyä. Perheen ulkopuolisia tai kansainvälisiä adoptioita ei myöskään tehdä samaa sukupuolta oleville pareille juuri lainkaan [2]. Cissukupuolisten miesparien ja itsellisten cismiesten yleisin lapsiperheellistymisen muoto onkin kumppanuusvanhemmuus.

Korkea-aho toteaa kirjassaan joutuneensa ”koko ikänsä maleksimaan yhteiskunnan ja juridiikan harmaavyöhykkeellä”. Hän viittaa siihen, että homoseksuaalisuus oli rikos vuoteen 1971 ja sairaus vuoteen 1981 saakka. Vuonna 1971 voimaan tullut  kehotuskielto oli voimassa vuoteen 1999. Tasa-arvoinen avioliittolakikin astui voimaan vasta vuonna 2017. Ei siis ole ihme, että isyyys ja lapsen saaminen näyttivät 80-luvun alussa syntyneelle Korkea-aholle saavuttamattomilta, jopa kielletyiltä tavoitteilta elämässä.

Vaikka sateenkaari-ihmisten elämän sääntelyssä on siirrytty “rikoslaista kohti perhelainsäädäntöä” [3], nykyjärjestelmä asettaa edelleen perheet eriarvoiseen asemaan. Lainsäädäntöön sisältyvä ydinperheen normi tarkoittaa, että järjestelmä tukee ennen kaikkea niitä perheitä, joissa on kaksi samassa taloudessa asuvaa vanhempaa. Esimerkiksi kumppanuusvanhemmat joutuvat pohtimaan, mikä lapsen osoite on, sillä lapsella voi olla vain yksi virallinen osoite ja tämän perusteella maksetaan erilaisia tukia. On myös varmistettava, että kaikki lapseen liittyvä tieto kulkeutuu terveydenhuollosta kaikille vanhemmille.

Vanhempi ja lapsi rannalla.
Kuva: Tim Mossholder

Sateenkaareva isyys osana muuttuvaa perhekuvaa

Yksin isäksi ja Äitiä etsimässä tekevät näkyväksi isyyden ja lapsiperheellistymisen monimuotoisuutta. Ne kertovat siitä, mitä tutkimus ei aina onnistu tavoittamaan.

Sateenkaareva isyys voi toteutua monin tavoin ja monia eri reittejä pitkin. Sammalkävyn ja Korkea-ahon tarinat tarjoavat kaksi esimerkkiä. Sateenkaareva isyys ei kuitenkaan ole selviö, vaan vaatii resursseja, neuvottelua, juridista ja yhteiskunnallista kamppailua sekä tunteiden käsittelemistä tilanteissa, joihin ei aina ole valmista mallia.

Isyyden moninaisuutta käsittelevää tutkimusta tarvitaan lisää. Yhteiskunnan, vanhemmuuden ja perheiden monimuotoistuessa tutkimuksella on keskeinen rooli siinä, kenen kokemukset tulevat kuulluiksi ja ymmärretyiksi.

 

[1] Aarnio ym. 2020a; Koskela ym. 2023

[2] Moring 2020

[3] Aarnio ym. 2020b

 

Lähteet

Aarnio, Kia, Lahti, Annukka, Kerppola, Jenni, Moring, Anna (2020b) Johdanto: Moninaisia perheitä ja läheisiä sateenkaaren alla. Teoksessa Annukka Lahti, Kia Aarnio, Anna Moring, & Jenni Kerppola (toim.) Perhe- ja läheissuhteet sateenkaaren alla. Helsinki: Gaudeamus, 9–27.

Aarnio, Kia, Moring, Anna, Kerppola, Jenni, Lahti, Annukka (2020a) Lopuksi. Teoksessa Annukka Lahti, Kia Aarnio, Anna Moring, & Jenni Kerppola (toim.) Perhe- ja läheissuhteet sateenkaaren alla. Helsinki: Gaudeamus, 275–278.

Koskela, Miia, Ikonen, Riikka, Kylmä, Jari (2023) “Missä äiti on?”: Sateenkaariperheiden isien elämää – systemaattinen kirjallisuuskatsaus. Yhteiskuntapolitiikka 88 (4), 383–391.

Moring, Anna (2020) Sateenkaarevat perhe- ja läheissuhteet lainsäädännössä. Teoksessa Annukka Lahti, Kia Aarnio, Anna Moring, & Jenni Kerppola (toim.) Perhe- ja läheissuhteet sateenkaaren alla. Helsinki: Gaudeamus, 115–131.

 

1. kuva Ante Hamersmit / Unsplash

2. kuva Tim Mossholder / Unsplash

Sateenkaariperheet törmäyskurssilla yhteiskunnan palvelujärjestelmän kanssa

Lukuaika: 3 min.

Sateenkaariperheiden vanhemmat törmäävät perhemuotoaan koskeviin normatiivisiin oletuksiin. Törmäykset voivat satuttaa, mutta ne voivat myös johtaa arjen vastarintaan.

Cis- ja heteronormatiivisella ydinperheellä tarkoitetaan perhettä, jonka muodostavat yksi isä, yksi äiti ja heidän yhteiset geneettis-biologiset lapsensa. Ydinperhe vastaa usein sitä, mitä perheen ajatellaan palvelujärjestelmässä tarkoittavan.

Yhteiskunnassa on vasta viime aikoina alettu tunnistaa paremmin perheiden monimuotoisuutta. Sateenkaariperheiden asema ei kuitenkaan ole täysin yhdenvertainen ydinperheiden kanssa. Esimerkiksi suomalainen lainsäädäntö ei aina tunnista sateenkaariperheiden kaikkia vanhempia eikä sateenkaariperheitä myöskään tueta palveluissa ja sosiaaliturvassa yhdenvertaisesti. (1)

Tämä teksti perustuu sukupuolentutkimuksen maisterintutkielmaani, jota varten haastattelin viittä sateenkaariperheen vanhempaa vuosina 2020–2021.

Haastateltavani Anun mukaan suomalaisen yhteiskunnan epäkohtien takia sateenkaariperheet joutuvat tilanteisiin ”missä joutuu yhteiskunnan kanssa törmäyskurssille”.

Salla taas kertoi ”törmäävänsä viikoittain” cis- ja heteronormatiivisiin oletuksiin itsestään, perheestään ja entisestä puolisostaan: ”mä törmään viikoittain kun ihmiset tekee oletuksen siitä että me oltais heterosuhteessa tai mun exän kanssa et me oltais oltu lesbosuhteessa vaikka hän ei ole nainen et jos mä haluun avata mun asioita [viranomaisille ja] ammattilaisille niin sitten täytyy ne kumota ne heidän oletuksensa [ensin]”.

Helena mainitsi erityisesti lastenvalvojan ja perheneuvolan paikkoina, joissa hän on joutunut törmäämään normatiivisiin oletuksiin itsestään ja perhemuodostaan.

Vanhempien kokemukset ovat samankaltaisia kuin aiemmassa tutkimuksessa on tullut esiin. (2) Haastattelemani vanhemmat esittivät toiveen siitä, että lomakkeissa olisi tilaa määritellä itsensä ja perhesuhteensa, jotka muuten jäävät näkymättömiin. Erityisesti sosiaaliset vanhemmat kokevat itsensä näkymättömiksi. Heitä ei tunnisteta ja tunnusteta vanhemmiksi perhepalveluissa, vaikka he ovat tosiallisesti ja aktiivisesti mukana lapsen arjessa.

 

Kenelle yhteiskunnan palvelut on suunnattu?

Viranomaisilla ja ammattilaisilla voi olla oletuksia siitä, millainen on tyypillinen perhe ja ketkä perheen voivat perustaa. Oletukset voivat johtua työntekijöiden asenteista ja tietämättömyydestä. Toisaalta esimerkiksi lainsäädäntö ei aina tunnista perheiden moninaisuutta. (3)

Sateenkaariperheiden kohdalla törmääminen normatiivisiin oletuksiin perheestä paljastaa yhteiskunnallisen epätasa-arvoisuuden. Tämä tulee haastatteluaineistostani selkeästi esiin: haastattelemani vanhemmat joutuvat jopa viikoittain korjaamaan cis- ja/tai heteronormatiivisia oletuksia, joita heidän perheistään tehdään.

Suomalaiseen yhteiskuntaan on ikään kuin sisäänrakennettu olettama cis- ja heteronormatiivisesta ydinperheestä, jolle kaikki palvelut ja tukitoimet on suunnattu. Olettama sulkee ulos ja toiseuttaa sateenkaariperheitä.

Tilastojen mukaan vuonna 2019 Suomessa asui noin 900 sateenkaarevaa lapsiperhettä. Määrät tosin ovat todellisuudessa suurempia, sillä tilastot eivät ota huomioon perhesuhteiden kirjoa. (4)

Sateenkaariperheissä elävillä on oikeus saada kunnioittavaa palvelua ja apua tarvittaessa, eikä heidän tulisi joutua selittelemään perhemuotoaan esimerkiksi neuvolassa tai lääkärissä – tai joutua pohtimaan sitä, millaisiin asenteellisiin kysymyksiin tällä kertaa törmää. Selittely ja oletusten korjaaminen on kuormittavaa ja vie paljon vanhempien voimavaroja.

 

Törmäämisestä vastarintaan

Yhteiskunnan cis- ja heteroydinperheolettama on kuin muuri, johon sateenkaariperheet törmäävät, kun he eivät solahda tai mahdu olemassa olevaan olettamaan perheestä.

Törmääminen on helposti visualisoitavissa oleva kielikuva. Ei ole vaikeaa kuvitella, kuinka sateenkaariperhe voi törmätä edessä olevaan muuriin, ja miltä tuo törmääminen saattaa tuntua. Törmääminen saattaa satuttaa tai aiheuttaa epävarmuutta ja törmäystilanteita voi etukäteen pelätä.

Anu toi esiin ”et ku törmää jatkuvasti ja toistuvasti se sit niinku rupee ärsyttämään jossain vaiheessa”. Ärsyyntymisen takia hän on myös antanut palautetta huonosta kohtelusta, cis- ja heteronormatiivisista lomakkeista ja infolapuista.

Hän kertoi muun muassa vaatineensa neuvolassa lomakkeita, joissa ei puhuta ”isästä ja äidistä” vaan sukupuolineutraalisti ”vanhemmista”. Näissä tapauksissa törmääminen on johtanut arjen vastarintaaan, vikurointiin cis- ja heteronormatiivisia oletuksia ja rakenteita vastaan arjessa.

Haastateltavani Anu ei jäänyt törmäyksen jälkeen paikoilleen vaan nousi vastarintaan. Tällainen toiminta kenties mahdollistaa sen, että tulevat sateenkaariperheet voivat kulkea samasta paikasta ilman törmäystä.

Ei ole kuitenkaan tarkoituksenmukaista vaatia kaikkia sateenkaariperheitä kapinoimaan ja ryhtymään arjen vastarintaan. Sen sijaan yhteiskunnan tulee muuttua siten, ettei edellä mainitun kaltaisia törmäyksiä pääse syntymään; että kaikki voivat luovia elämässään eteenpäin ilman suurempia törmäyksiä.

Haastateltavien nimet on muutettu.

 

[1] Koulu ym. 2023; Kerppola 2020; Moring 2020

[2] Kerppola 2020; Koulu ym. 2023: 142

[3] Koulu ym. 2023

[4] Koulu ym. 2023: 32–43, 49–51

 

Lähteitä:

Kerppola, Jenni (2020) Sateenkaarivanhemman osallisuus lasten ja perheiden palveluissa. Teoksessa Annukka Lahti, Kia Aarnio, Anna Moring & Jenni Kerppola (toim.) Perhe- ja läheissuhteet sateenkaaren alla. Helsinki: Gaudeamus, 90–103.

Koulu, Sanna, Sihvonen, Ella, Aarnio, Kia & Moring, Anna (2023) Laki ja perheiden monimuotoisuus. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2023: 22. Valtioneuvoston kanslia: Helsinki.

Moring, Anna (2020) Sateenkaarevat perhe- ja läheissuhteet lainsäädännössä. Teoksessa Annukka Lahti, Kia Aarnio, Anna Moring & Jenni Kerppola (toim.). Perhe- ja läheissuhteet sateenkaaren alla. Helsinki: Gaudeamus, 115–131.

Setälä, Esa (2021) Sateenkaariperheet Suomessa: arki, kokemukset, oma ääni: sateenkaariperheiden haastattelujen affektiivis-diskursiivinen analyysi. Pro gradu -tutkielma. Helsinki: Helsingin yliopisto.

 

Esa Setälä (FM) on sukupuolentutkimuksen väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa. Hän tutkii sateenkaariperheissä elävien vanhempien arjen kokemuksia. Hänen tutkimustaan ovat rahoittaneet Kansan Sivistysrahasto ja OLVI-säätiö.