Kategoria: Yhdenvertaisuus

Brasilian kaduilla olevien lasten ja nuorten perhesuhteet

Posted on by Kitti Suoranta
Lukuaika: 4 min.

Uhreja, orpoja, hylättyjä? Mielikuvia Brasilian ’katulapsista’ on monenlaisia. Nämä lapset ja nuoret eivät kuitenkaan ole täysin irrallaan. Suurimmalla osalla heistä on perhe ja koti katuelämän ohella. Brasilian Recifen kadulla olevat lapset ja nuoret kuvasivat perhesuhteitaan merkityksellisinä mutta jännitteisinä.

Laajalti käytetyn määritelmän mukaan ’katulapset’ ovat alle 18-vuotiaita lapsia ja nuoria, jotka ovat riittämättömästi suojeltuja tai valvottuja ja joille ’kadusta’ on tullut koti tai paikka, jossa tienata elantoa. (Thomas de Benítez, 2011).

Tutkimukseni (Lehtonen 2021; Lehtonen 2023) aiheena on brasilialaisen Recifen kaupungin kadulla olevien lasten ja nuorten perhesuhteet. Vuosina 2018–2019 kuljin paikallisen kansalaisjärjestön matkassa tehden etnografista tutkimusta, ja haastattelin tutkimukseeni kymmentä kadulla olevaa lasta ja nuorta.

Kaikilla tutkimukseni osallistujilla oli side sekä ainakin yhteen perheenjäseneen että katuelämään. Nämä siteet olivat kuitenkin erilaisia. Osa vietti kadulla myös öitä, osa oleskeli kadulla päivisin mutta palasi perheensä luo yöksi. Jotkut olivat kadulla perheenjäsentensä kanssa. Myös samalla lapsella tai nuorella katu- ja perhetilanne saattoi vaihdella.

Lasten ja nuorten elämää määritti kiertokulku paitsi kadun ja auttajatahojen, myös eri perheenjäsenten välillä. Lapsilla ja nuorilla oli siten elämässään useita merkityksellisiä paikkoja ja ihmisiä, joiden välillä he liikkuivat joustavasti ja itsenäisesti.

 

Vastavuoroisuutta, tukea, yhteisiä unelmia ja haastavia tunteita

Tutkimukseen osallistuneilla lapsilla ja nuorilla oli monimuotoisia perhetaustoja, mutta yhteistä oli, että he kokivat perhesiteensä tärkeinä. Lasten perhesuhteita määrittivät toisistaan riippuvat vastuut, huoli ja haastavat tunteet, sekä yhteiset unelmat ja tuki. Näiden kautta perheet pyrkivät selviytymään vaikeissa elinolosuhteissaan.

Tutkimukseen osallistunut 12-vuotias Bruno kuvasi haluaan osallistua perhe-elämän ylläpitoon: ”Kun olin nuorempi, olin äitini kanssa asemalla, kun hän oli siellä kerjäämässä. Myin myös purkkaa. Myyn edelleen, ja kerjään. Haluan rahaa itselleni, mutta joskus vien sitä äidilleni. Hän ei pakota minua, mutta haluan auttaa häntä.”

Monet lasten ja nuorten kuvaukset perheistään olivat ristiriidassa ihanteeseen, jonka mukaan perheiden tulisi yksinomaan huolehtia lapsistaan eikä toisin päin. Perhesuhteet olivat vastavuoroisia, ja lapset ja nuoret osallistuivat aktiivisesti perheidensä hyvinvoinnin edistämiseen. (Lehtonen, 2023).

17-vuotias Larissa taas kuvasi äitinsä huolta sekä hänen perheensä toiveita: ”Viime päivinä olin kadulla paljon. Nukuin kadulla ja hän (äiti) tuli hakemaan mut kotiin. Joskus menen hänen kanssaan, joskus en. Mutta tällä kertaa menin koska ikävöin häntä. Hän on ollut kadulla ennen, hän tietää kuinka vaarallista siellä on. […] Perheeni toivoo, että palaisin kotiin.”

Kysyin Larissalta millaisia muita toiveita hänen perheellään on Larissaa kohtaan, ja hän vastasi: ”Siskoni haluaa, että lopettaisin liiman ja tupakan. Äitini toivoo että menisin kouluun, hän puhuu siitä aina. […] Palaan vielä kouluun. Jos Jumala haluaa.”

Tutkimukseen osallistuneet lapset ja nuoret kuvasivat omia unelmiaan samanlaisiksi, kuin mitä he arvelivat heidän perheenjäsentensä toivovan heille. Lapset ja nuoret kertoivat haluavansa oman perheen, kouluttautua ja saada työpaikan, sekä lopettaa päihteidenkäytön ja kadulla olon. Monet eivät kuitenkaan kokeneet näitä unelmia mahdollisiksi siinä todellisuudessa, jossa he elivät.

Toisinaan perhesuhteet olivat haastavia ja jännitteisiä, kuten 17-vuotias Gabriel kuvasi: ”Äitini heitti mut ulos kotoa isäpuoleni takia. Kun hän on isäpuoleni kanssa, hän on erilainen, hän muuttui paljon. Ja heitti mut ulos. […] Mutta en välitä enää. Nukun mieluummin kadulla. […] En halua heidän kanssaan parempaa suhdetta.”

Jotkut perhetilanteet olivat hyvin monimutkaisia, ja niihin saattoi sisältyä väkivaltaa ja konflikteja. Perheestä puhuminen oli haastavaa monille lapsille. Keskeistä näin haavoittuvassa asemassa olevien lasten ja nuorten kanssa on herkistyä heidän yksilöllisille tarpeilleen ja antaa heille aikaa kertoa tilanteestaan sitten, kun he ovat siihen valmiita.

Mahdollisista ristiriitaisista tunteista ja konflikteista huolimatta perhesuhteet olivat lapsille ja nuorille merkityksellisiä. Lasten ja nuorten hyvinvointi oli sidoksissa heidän läheistensä hyvinvointiin – mutta myös perheet ovat huolenpidon tarpeessa.

 

Hylättyjen lasten sijaan tulisi puhua hylätyistä perheistä

Mitä kadulla olevien lasten ja nuorten tilanteen edistämiseksi voidaan tehdä? Lapsiin ja nuoriin ei tulisi suhtautua irrallaan perheistään kadulla olevina saarekkeina. Perhetilanne tulisi aina pyrkiä selvittämään ja perheiden rooli tulisi tunnistaa, jotta lapsille, nuorille ja heidän perheilleen voidaan tarjota tukea.

Lapset ja nuoret ilmaisivat toistuvasti halua parantaa yhteyttä perheisiinsä. Osa oli palannut perheidensä luokse, vaikka olisivat olleet kadulla pitkään. Monissa tapauksissa perheiden jälleenyhdistämisen tulisi olla työskentelyn keskeinen tavoite. On kuitenkin tilanteita, joissa tämä ei ole lapsen tai nuoren edun mukaista. Tällöin tulisi tavoitella perheenyhdistämistä sukulaisille, tai muita vaihtoehtoisia ratkaisuja.

Lapsia ja nuoria ei tulisi nähdä mustavalkoisesti perheidensä laiminlyöminä tai hylkääminä orpoina. On huomionarvoista, että katuelämä on usein ylisukupolvista. Monet lapset ja nuoret ovat alkaneet viettää aikaa kadulla perheenjäsentensä kanssa. Osalla on perheenjäseniä, joilla on ollut lapsesta asti side katuelämään.

Sen sijaan, että lasten tilanteesta syytetään heidän perheitään ja perheet leimataan itsestään selvästi kyvyttömiksi huolehtimaan lapsista, tulisi ilmiötä tarkastella laajemmin. Äärimmäinen köyhyys, eriarvoisuus, ja Brasilian valtion kyvyttömyys auttaa näitä perheitä ovat juurisyitä lasten ja nuorten kadulla oloon.

Osallistujien nimet on muutettu. Sitaatit ovat alun perin portugalinkielisiä.

Lähteet

Lehtonen, Annika (2021) ”They wish I would come back home”: An ethnographic study of street children’s family relations in Recife, Brazil. Pro gradu -tutkielma, Tampereen yliopisto. https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202104142967.

Lehtonen, Annika (2023). ‘She does not make me do it, but I want to help her’: Relational family interdependence of street-connected youth in Recife, Brazil. Childhood, 0(0). https://doi.org/10.1177/09075682231200792

Thomas de Benítez, Sarah (2011) State of the World’s Street Children: Research. London: Consortium for Street Children.

 

 

Annika Lehtonen (YTM) on sosiaalityön väitöskirjatutkija Tampereen yliopistossa. Väitöstutkimuksen aiheena on kadulla olevien lasten ja nuorten perhesuhteet sekä liikkuvuus kadun ja perheen välillä Brasilian Recifessä ja Salvadorissa.

Sateenkaariperheet törmäyskurssilla yhteiskunnan palvelujärjestelmän kanssa

Posted on by Kitti Suoranta
Lukuaika: 3 min.

Sateenkaariperheiden vanhemmat törmäävät perhemuotoaan koskeviin normatiivisiin oletuksiin. Törmäykset voivat satuttaa, mutta ne voivat myös johtaa arjen vastarintaan.

Cis- ja heteronormatiivisella ydinperheellä tarkoitetaan perhettä, jonka muodostavat yksi isä, yksi äiti ja heidän yhteiset geneettis-biologiset lapsensa. Ydinperhe vastaa usein sitä, mitä perheen ajatellaan palvelujärjestelmässä tarkoittavan.

Yhteiskunnassa on vasta viime aikoina alettu tunnistaa paremmin perheiden monimuotoisuutta. Sateenkaariperheiden asema ei kuitenkaan ole täysin yhdenvertainen ydinperheiden kanssa. Esimerkiksi suomalainen lainsäädäntö ei aina tunnista sateenkaariperheiden kaikkia vanhempia eikä sateenkaariperheitä myöskään tueta palveluissa ja sosiaaliturvassa yhdenvertaisesti. (1)

Tämä teksti perustuu sukupuolentutkimuksen maisterintutkielmaani, jota varten haastattelin viittä sateenkaariperheen vanhempaa vuosina 2020–2021.

Haastateltavani Anun mukaan suomalaisen yhteiskunnan epäkohtien takia sateenkaariperheet joutuvat tilanteisiin ”missä joutuu yhteiskunnan kanssa törmäyskurssille”.

Salla taas kertoi ”törmäävänsä viikoittain” cis- ja heteronormatiivisiin oletuksiin itsestään, perheestään ja entisestä puolisostaan: ”mä törmään viikoittain kun ihmiset tekee oletuksen siitä että me oltais heterosuhteessa tai mun exän kanssa et me oltais oltu lesbosuhteessa vaikka hän ei ole nainen et jos mä haluun avata mun asioita [viranomaisille ja] ammattilaisille niin sitten täytyy ne kumota ne heidän oletuksensa [ensin]”.

Helena mainitsi erityisesti lastenvalvojan ja perheneuvolan paikkoina, joissa hän on joutunut törmäämään normatiivisiin oletuksiin itsestään ja perhemuodostaan.

Vanhempien kokemukset ovat samankaltaisia kuin aiemmassa tutkimuksessa on tullut esiin. (2) Haastattelemani vanhemmat esittivät toiveen siitä, että lomakkeissa olisi tilaa määritellä itsensä ja perhesuhteensa, jotka muuten jäävät näkymättömiin. Erityisesti sosiaaliset vanhemmat kokevat itsensä näkymättömiksi. Heitä ei tunnisteta ja tunnusteta vanhemmiksi perhepalveluissa, vaikka he ovat tosiallisesti ja aktiivisesti mukana lapsen arjessa.

 

Kenelle yhteiskunnan palvelut on suunnattu?

Viranomaisilla ja ammattilaisilla voi olla oletuksia siitä, millainen on tyypillinen perhe ja ketkä perheen voivat perustaa. Oletukset voivat johtua työntekijöiden asenteista ja tietämättömyydestä. Toisaalta esimerkiksi lainsäädäntö ei aina tunnista perheiden moninaisuutta. (3)

Sateenkaariperheiden kohdalla törmääminen normatiivisiin oletuksiin perheestä paljastaa yhteiskunnallisen epätasa-arvoisuuden. Tämä tulee haastatteluaineistostani selkeästi esiin: haastattelemani vanhemmat joutuvat jopa viikoittain korjaamaan cis- ja/tai heteronormatiivisia oletuksia, joita heidän perheistään tehdään.

Suomalaiseen yhteiskuntaan on ikään kuin sisäänrakennettu olettama cis- ja heteronormatiivisesta ydinperheestä, jolle kaikki palvelut ja tukitoimet on suunnattu. Olettama sulkee ulos ja toiseuttaa sateenkaariperheitä.

Tilastojen mukaan vuonna 2019 Suomessa asui noin 900 sateenkaarevaa lapsiperhettä. Määrät tosin ovat todellisuudessa suurempia, sillä tilastot eivät ota huomioon perhesuhteiden kirjoa. (4)

Sateenkaariperheissä elävillä on oikeus saada kunnioittavaa palvelua ja apua tarvittaessa, eikä heidän tulisi joutua selittelemään perhemuotoaan esimerkiksi neuvolassa tai lääkärissä – tai joutua pohtimaan sitä, millaisiin asenteellisiin kysymyksiin tällä kertaa törmää. Selittely ja oletusten korjaaminen on kuormittavaa ja vie paljon vanhempien voimavaroja.

 

Törmäämisestä vastarintaan

Yhteiskunnan cis- ja heteroydinperheolettama on kuin muuri, johon sateenkaariperheet törmäävät, kun he eivät solahda tai mahdu olemassa olevaan olettamaan perheestä.

Törmääminen on helposti visualisoitavissa oleva kielikuva. Ei ole vaikeaa kuvitella, kuinka sateenkaariperhe voi törmätä edessä olevaan muuriin, ja miltä tuo törmääminen saattaa tuntua. Törmääminen saattaa satuttaa tai aiheuttaa epävarmuutta ja törmäystilanteita voi etukäteen pelätä.

Anu toi esiin ”et ku törmää jatkuvasti ja toistuvasti se sit niinku rupee ärsyttämään jossain vaiheessa”. Ärsyyntymisen takia hän on myös antanut palautetta huonosta kohtelusta, cis- ja heteronormatiivisista lomakkeista ja infolapuista.

Hän kertoi muun muassa vaatineensa neuvolassa lomakkeita, joissa ei puhuta ”isästä ja äidistä” vaan sukupuolineutraalisti ”vanhemmista”. Näissä tapauksissa törmääminen on johtanut arjen vastarintaaan, vikurointiin cis- ja heteronormatiivisia oletuksia ja rakenteita vastaan arjessa.

Haastateltavani Anu ei jäänyt törmäyksen jälkeen paikoilleen vaan nousi vastarintaan. Tällainen toiminta kenties mahdollistaa sen, että tulevat sateenkaariperheet voivat kulkea samasta paikasta ilman törmäystä.

Ei ole kuitenkaan tarkoituksenmukaista vaatia kaikkia sateenkaariperheitä kapinoimaan ja ryhtymään arjen vastarintaan. Sen sijaan yhteiskunnan tulee muuttua siten, ettei edellä mainitun kaltaisia törmäyksiä pääse syntymään; että kaikki voivat luovia elämässään eteenpäin ilman suurempia törmäyksiä.

Haastateltavien nimet on muutettu.

 

[1] Koulu ym. 2023; Kerppola 2020; Moring 2020

[2] Kerppola 2020; Koulu ym. 2023: 142

[3] Koulu ym. 2023

[4] Koulu ym. 2023: 32–43, 49–51

 

Lähteitä:

Kerppola, Jenni (2020) Sateenkaarivanhemman osallisuus lasten ja perheiden palveluissa. Teoksessa Annukka Lahti, Kia Aarnio, Anna Moring & Jenni Kerppola (toim.) Perhe- ja läheissuhteet sateenkaaren alla. Helsinki: Gaudeamus, 90–103.

Koulu, Sanna, Sihvonen, Ella, Aarnio, Kia & Moring, Anna (2023) Laki ja perheiden monimuotoisuus. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2023: 22. Valtioneuvoston kanslia: Helsinki.

Moring, Anna (2020) Sateenkaarevat perhe- ja läheissuhteet lainsäädännössä. Teoksessa Annukka Lahti, Kia Aarnio, Anna Moring & Jenni Kerppola (toim.). Perhe- ja läheissuhteet sateenkaaren alla. Helsinki: Gaudeamus, 115–131.

Setälä, Esa (2021) Sateenkaariperheet Suomessa: arki, kokemukset, oma ääni: sateenkaariperheiden haastattelujen affektiivis-diskursiivinen analyysi. Pro gradu -tutkielma. Helsinki: Helsingin yliopisto.

 

Esa Setälä (FM) on sukupuolentutkimuksen väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa. Hän tutkii sateenkaariperheissä elävien vanhempien arjen kokemuksia. Hänen tutkimustaan ovat rahoittaneet Kansan Sivistysrahasto ja OLVI-säätiö.

Aaveileva heteronormatiivisuus ja suru sateenkaarieroissa

Posted on by Annukka Lahti
Lukuaika: 3 min.

Heteronormatiivisuuden haamu kummittelee sateenkaari-ihmisten eroissa ja syventää suhteiden päättymisen aiheuttamaa surua

Läheiset tai ammattilaiset eivät aina osaa tunnistaa sateenkaarieroon liittyvää surua ja muita vaikeita tunteita, tai ottaa niitä tarpeeksi vakavasti[1].

Sateenkaari-ihmisten perhe- ja läheissuhteita koskevassa tutkimuksessa on kiinnitetty huomiota siihen, miten heteronormatiivinen perhekäsitys vaikuttaa suremisen ja surun arvottamiseen[2]. Kaikkien menetyksiä – esimerkiksi ystävän, samaa sukupuolta olevan kumppanin tai lemmikin menetystä – ei tunnisteta ja tunnusteta samalla tavalla[3].

Eronneiden tunnekokemusten vähättely asettaa heidät eriarvoiseen asemaan heteromuotoisista suhteista eronneiden kanssa, joiden ajatellaan käyvän läpi merkittävän stressaavaa elämäntapahtumaa[4].

Suhteen päättymisen aiheuttamassa surussa ei ole kyse yksittäisestä tapahtumasta, johon joko saa tukea tai ei. Tarkastelen eroja prosesseina, joissa suru ilmaantuu ja voimistuu (tai lievenee) yksittäisten selittävien tekijöiden sijaan monien tekijöiden yhteisvaikutuksena. Erot eivät ole vain (kahden) ihmisten välisiä, vaan eroja voi tarkastella myös sommittumina [5].

Niihin kietoutuvat esimerkiksi muut ihmiset (lapset, ystävät, sukulaiset, työkaverit), eläimet (esimerkiksi lemmikit), yhteiskunnalliset valtasuhteet ja ideaalit (esimerkiksi suhdenormit, LHBTIQ+ suhteiden status yhteiskunnassa, heteronormatiivisuus), materiaaliset ja ei-materiaaliset elementit (esimerkiksi asumisjärjestelyt, yhteinen koti, erilaiset substanssit, lainsäädäntö) sekä suhdehaaveet ja -ideaalit, joiden menettämistä usein myös surraan.

Vaikka voimakkaimmat tunnekokemukset liittyvät eroissa usein kumppanin menettämiseen, heteronormatiiviset ja syrjivät käsitykset LHBTIQ+ ihmisistä kietoutuvat eroihin monin, ajallisesti muuttuvin tavoin ja syventävät surua.

Erosta kertoessaan haastateltavani toivat usein esiin aiempia, esimerksi kaapista ulos tulemiseen liittyviä jännitteitä vanhempiensa kanssa. Tilanne oli kuitenkin saattanut ajan mittaan parantua ja kumppanista tulla osa perheyhteisöä. Menneet kokemukset siitä, ettei ole tullut täysin hyväksytyksi, saattoivat kuitenkin jäädä ”aaveilemaan” suhteiden yllä ja tulla uudestaan pintaan eron hetkellä.

Martta, 50-vuotias nainen, kertoo, miten hänen entisen kumppaninsa vanhemmat olivat suhtautuneet aluksi kielteisesti ja loukkaavalla tavalla lapsensa homoseksuaalisuuteen: ‘eheyttämiskurssille-tyyppisesti’. Martta ei ollut kuitenkaan kokenut enää heidän suhteensa aikana, ettei olisi tervetullut perheen pariin: ‘Ei mitään sellasta, että tuohon kotiin ei sitten voida mennä. … Päinvastoin … tottakai meille voi tulla kylään ja olla.’

Martalla oli kuitenkin tunne, ettei tärkeiden perheenjäsenten käsitys oikeanlaisesta perheestä ollut vuosienkaan myötä täysin muuttunut: ‘Siellä ihan perimmällä taustalla on semmonen [heteronormatiivinen käsitys perheestä]. Mikä tulee enemmän … ku puhutaan yleisellä tasolla tai … pariskunnista, avioliitoista, lapsista, tämmösistä’.

Myöhemmin haastattelussa Martta kuvaa, miten häntä on loukannut se, että hänen ex-kumppaninsa perhe ei ole kysynyt kertaakaan eron jälkeen, mitä hänelle kuuluu, vaikka hän oli osa perheyhteisöä monien vuosien ajan. Samantyyppistä yhteyden katkeamista tapahtuu varmasti myös heteroparien eroissa. Martan surua ex-kumppanin perheen katoamisesta hänen elämästään voimistaa aaveileva tunne siitä, että hänen ja hänen ex-kumppaninsa suhde ei ollut perheen silmissä aivan samanarvoinen kuin heteroseksuaaliset suhteet.

Heteronormatiivisuuden ”haamu” saattoikin tulla kummittelemaan eron hetkellä kummallisuuksina tai hiljaisuuksina. 30-vuotias Laura kuvaa:

Mun äitille se oli tosi vaikee paikka, että se oli nainen, kenen kanssa olin yhessä. Mut sitte hän, vuosien mit- … täysin tai ainaki musta tuntu sillon, että täysin hyväksyy. Mut sitten tuli se ero, niin sitten hän … anto ymmärtää et hyvä, että erositte. Se oli mun mielestä … mä pidin sitä ihan pöyristyttävänä, mutta en sanonu mitään.

Sateenkaarieroon liittyvä suru on monisyistä. Siihen kytkeytyy erilaisia tekijöitä, jotka saattavat voimistaa toistensa vaikutuksia. Kipeät menneisyyden kokemukset siitä, että ei ole tullut hyväksytyksi LHBTIQ+ ihmisenä saattavat tulla kummittelemaan eron hetkellä, syventäen surua nykyhetkessä.

 

[1] Lahti 2020, Lahti & Kolehmainen 2020

[2] Alasuutari 2020

[3] Alasuutari 2020

[4] Kolehmainen & Juvonen, 2018;  Lahti & Kolehmainen, 2020

[5] Suomen Akatemian rahoittama tutkijatohtorihanke ‘Kun sateenkaaren päässä on ero: sateenkaarierojen prosessit’ (Projekti 349408)

 

Lähteet

Alasuutari, Varpu (2020). Death at the End of the Rainbow: Rethinking Queer Kinship, Rituals of Remembrance and the Finnish Culture of Death. Turku: University of Turku.

Kolehmainen, Marjo & Juvonen, Tuula (2018). Introduction: Thinking with and through Affective Inequalities. Teoksessa T. Juvonen & M. Kolehmainen (Toim.) Affective Inequalities in Intimate Relationships, 2–15. London: Routledge.

Lahti, Annukka (2020). Sateenkaarierot suomessa. Teoksessa A. Lahti, K. Aarnio, A. Moring, & J. Kerppola (Toim.), Perhe- ja läheissuhteet sateenkaaren alla. Helsinki: Gaudeamus.

Lahti, Annukka & Kolehmainen, Marjo (2020). LGBTIQ+ break-up assemblages: At the end of the rainbow. Journal of Sociology 56(4), 608-628.

Perhesuhteet haastavat lakeja muuttumaan

Posted on by Kitti Suoranta
Lukuaika: 3 min.

Perheitä koskeva lainsäädäntö laahaa monimuotoisen todellisuuden jäljessä. Lakien ydinperhelähtöinen logiikka ei tunnista perheiden erilaisia tilanteita ja tärkeät lakimuutokset törmäävät liian usein poliittisen tahdon tai ohjauksen puutteeseen.

Perhesuhteita koskevalla lainsäädännöllä on perinteisesti nähty kolme rinnakkaista tehtävää: 1) Tiettyjen suhteiden sääntely, jonka avulla perustetaan oikeudellinen perhesuhde, esimerkiksi vanhemmuuden vahvistaminen tai avioliitto. 2) Taloudellisten suhteiden ja tulonsiirtojen sääntely, esimerkiksi perintöoikeus ja sosiaaliturva. 3) Heikompien osapuolten suojaaminen hyväksikäytöltä ja taloudelliselta ahdingolta, esimerkiksi avio-oikeus puolison omaisuuteen tai rintaperillisen lakiosa.

Työssäni Monimuotoiset perheet -verkostossa olen havainnut, että lainsäädäntö yhtäältä ohjaa perheitä tekemään tietynlaisia ratkaisuja, ja toisaalta hankaloittaa perheiden elämää silloin, kun ne eivät sovi sääntelyn raameihin.

 

Lain logiikka ja muutoksen moninaisuus

Elämme tilanteessa, jossa yhdenvertaisuusajattelun vahvistumisen myötä on vaikea säätää uusia lakeja ilman, että niissä huomioidaan perheiden monimuotoisuus. Perhelainsäädännön logiikka perustuu kuitenkin edelleen oletukselle kahdesta eri sukupuolta olevasta vanhemmasta ja heidän lapsistaan. Tämä vaikuttaa myös siihen, millaisia perhesuhteita lait tunnistavat.

Lainsäädäntötyössä lähdetään liikkeelle olemassa olevasta sääntelystä. Esimerkiksi avoliittoja vastaava logiikka löytyy avioliitosta. Sen sijaan monisuhteiden suojaaminen on vaikeampaa, koska niille ei nykylaissa ole kunnollista vertailukohtaa. Myöskään useamman kuin kahden vanhemman juridinen vahvistaminen lapselle ei sovi sellaisenaan nykyiseen lainsäädäntöön.

Lisäksi lainsäädäntö asettaa haasteita arkisissa tilanteissa. Esimerkiksi vanhempien eron jälkeen kahdessa eri kunnassa vuoroasuva lapsi voi saada palveluja vain kotikunnastaan, akuuttia sairaanhoitoa lukuunottamatta.

Muualla kirjoilla olevaa lasta ei myöskään katsota osaksi vanhempansa ruokakuntaa. Siksi asumistukea ei voida maksaa kuin toiselle vanhemmista, vaikka tilantarve on molemmissa kodeissa. Sisarusalennuksia esimerkiksi päivähoitomaksuista ei myönnetä, jos lapset eivät virallisesti asu samassa osoitteessa.

Kun lakia lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta muutettiin, selvitettiin mahdollisuutta siihen, että lapsi voisi olla kirjoilla kahdessa osoitteessa. Tämä tyrmättiin sillä perusteella, että kotikuntalain muutosta ei voida tehdä vain alaikäisten osalta, vaan se vaatisi kaksoiskuntalaisuuden selvittämistä laajemmin.

Perheiden näkökulmasta on turhauttavaa, että kesämökkiläisten kaksoiskuntalaisuus seisoo sen tiellä, että vuoroasuva lapsi voitaisiin tunnistaa osaksi molempia kotikuntiaan.

 

Lainsäädännön on muututtava – mutta mihin suuntaan?

Työssäni olen päivittäin tekemisissä niiden haasteiden kanssa, joita perheen jäykkä määritelmä lainsäädännössä aiheuttaa. Suurimmat ongelmat liittyvät sosiaaliturvan rakenteisiin. Perheiden väärintunnistaminen sosiaaliturvajärjestelmässä voi pahimmillaan synnyttää riippuvuustilanteita, jotka altistavat taloudelliselle hyväksikäytölle.

Esimerkiksi erotilanteessa asumistuen tiukat rajat voivat nostaa kynnystä erota lapsen toisesta vanhemmasta. Toisaalta yksinhuoltaja, jonka uusi puoliso muuttaa samaan talouteen, menettää osan omasta ja lapsensa sosiaaliturvasta, koska uuden puolison tulot vaikuttavat ruokakunnan tuloihin. Uusi puoliso ei kuitenkaan ole vastuussa puolisonsa lapsen toimeentulosta, mikä voi ajaa lapsen vanhemman taloudellisesti ahtaalle.

Kun lainsäädännön logiikka ei taivu monimuotoisuuden tunnistamiseen, jo käynnissä olevat lakimuutokset jäävät helposti torsoiksi. Esimerkiksi valmisteilla olevassa vanhemmuuslaissa tarve oikeudellisen vanhemmuuden uudelleen ajattelemiseen on ilmeinen niin sateenkaariperheiden, uusperheiden kuin huostaanoton seurauksena sijoitettujen lasten kannalta.

Lakia on kuitenkin lähdetty rakentamaan teknisenä uudistuksena, jossa yhdistetään äitiyslaki ja isyyslaki ilman suurempia sisältömuutoksia. Vaikka järjestöt ja asiantuntijat ovat toistuvasti tuoneet esiin tarpeen tosiasiallisten vanhemmuussuhteiden juridiselle tunnistamiselle, ilman oikeusministerin mandaattia lainvalmistelu joudutaan tekemään suppeasta lähtökohdasta.

Parhaillaan on siis valmistumassa laki, josta jo etukäteen tiedetään, ettei se tule toimimaan.

 

Etsintäkuulutus: ennakkoluulottomuus

Minkä pitäisi muuttua, jotta kaikkien perheiden olennaiset perhesuhteet ja tuen tarve tunnistettaisiin?

Palaan ajatukseen lainsäädännön logiikasta. Tähän mennessä perheiden monimuotoisuus on haluttu tunnistaa ja tunnustaa osana nykyisen lainsäädännön puitteita. Tässä ollaan jo melko pitkällä. On enää vähän lakeja, jotka kohtelevat kahta verrannollisessa tilanteessa olevaa perhettä eri tavoin.

Seuraavaksi pitää ottaa ne askeleet, jotka vievät perhelainsäädäntöä kohti sitä, että sääntelyn logiikka poikkeaa kahden eri sukupuolta olevan vanhemman ja heidän lastensa perheestä.

Voisiko esimerkiksi perinnön lakiosaa laajentaa rintaperillisten ohella uusperheen bonuslapsille? Voisiko lapsella olla enemmän kuin kaksi juridista vanhempaa? Voisiko vanhemman sukupuolikirjaus väestörekisterissä olla se, minkä tämä kokee oikeaksi? Voisiko ulkomailta muuttaneella perheenyhdistäjällä olla oikeus tuoda mukanaan oman määritelmänsä mukainen perhe?

Kun lainsäädäntöä mietitään uudelleen, tulee ratkaistavaksi monia kysymyksiä, joista osa on myös taloudellisia. Asumistuen maksaminen vuoroasuvasta lapsesta kahteen kotiin ei ole ilmaista, ei myöskään sosiaaliturvan perhekäsityksen laajentaminen. Lähtökohdaksi on kuitenkin otettava se, että perhesuhteiden tunnistaminen saa maksaa, koska niiden tunnistamatta jättäminen maksaa vielä enemmän.

Nykyjärjestelmä asettaa erilaiset perheet eriarvoiseen asemaan. Lainsäädäntöön sisältyvä ydinperheen normi tarkoittaa, että järjestelmä tukee ennen kaikkea niitä perheitä, joissa vanhempia on kaksi ja he asuvat samassa taloudessa. Tämä huonontaa jo ennestään hauraissa perhetilanteissa elävien ihmisten asemaa.

Ajattelen, että yhteiskunta on olemassa perheitä varten, ei toisinpäin. Jos tämä hyväksytään lähtökohdaksi, on perheet pystyttävä tunnistamaan kaikessa monimuotoisuudessaan. Sen on tarkoitettava paitsi lainsäädännön ydinperhelogiikasta poikkeamista, myös rahallisia panostuksia perheiden tukemiseen kaikissa elämäntilanteissa. Se on pidemmällä tähtäimellä myös yhteiskunnan etu.

 

FT Anna Moring on johtava asiantuntija Monimuotoiset perheet -verkostossa. Hän on tarkastellut tutkimuksissaan perheihanteita, sukulaisuuteen liittyviä normeja ja viimeksi suomalaisten perhevapaiden historiaa monimuotoisten perheiden näkökulmasta.

 

Kuva: Pixabay

Kuka saa lisääntyä?

Posted on by Kitti Suoranta
Lukuaika: 4 min.

Sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuus altistaa ihmisiä erityisille haavoittuvuuksille. Perheellistymisen yhteydessä syrjinnän kytköksiä synnyttävät lapsettomuushoitojen pullonkaulat, transsukupuolisten henkilöiden sterilointipakko ja sijaissynnytyskielto. Millaisella sateenkaariperhepolitiikalla näitä voidaan purkaa?

Koronapandemian levittyä Suomeen ensimmäisten varotoimien joukossa hedelmöityshoitoja antavat julkiset ja yksityiset tahot päättivät keskeyttää hoidot huhtikuussa 2020. Terveysviranomaiset eivät kuitenkaan kehottaneet yhdyntäseksillä lisääntyviä välttämään raskauden tavoittelua, eikä raskaana olevia määritelty riskiryhmään kuuluvaksi. Hedelmöityshoitojen keskeyttämistä perusteltiin SARS-Cov-2-viruksen tuntemattomuudella, mahdollisilla sikiövaikutuksilla sekä hoitokapasiteetin ja -henkilökunnan keskittämisellä pandemian hoitoon.

Vaikka hoitoja jatkettiin suhteellisen pian ja varovaisuutta tuntemattoman edessä voi pitää eettisesti puollettavana strategiana, tilanne osoitti kouriintuntuvasti, miten lisääntymisteknologioiden tarve altistaa ihmiset haavoittuvuuksille.

Haavoittuvuudella tarkoitan esimerkiksi intiimiyden, toimijuuden ja kiintymyksen piirissä tarkasteltavia riskejä, jotka rakentuvat kytköksissä sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuuteen sekä esimerkiksi luokkaan ja  rodullisuuteen. Vaikkapa rodullistettu, turvapaikanhakijana Suomeen saapunut transsukupuolinen henkilö altistuu erilaisille haavoittuvuuksille kuin kuin valkoinen keskiluokkainen transsukupuolinen henkilö.

Haavoittuvuus tuleekin siis  ymmärtää kerroksellisesti rakentuneena. Vaikka henkilö olisi  suuremmassa syrjintäriskissä tietyssä konteksissa, hän ei ole sitä kaikissa konteksteissa, eikä haavoittuvuus koskaan tarkoita absoluuttista toimijuuden puutetta. Esimerkiksi hedelmöityshoitoja tarvitsevien keskinäistä eriarvoisuutta ruokkii se, että toisilla on taloudellinen mahdollisuus hakeutua yksityisten terveyspalveluntarjoajien piiriin.

 

Haavoittuvuus on kerroksellista

Sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuuteen liittyy erityisiä haavoittuvuuksia: kytköksiä, joilla sukupuoleltaan ja seksuaalisuudeltaan moninaiset henkilöt joutuvat syrjintäriskiin. Olen tutkimuksessani tarkastellut näitä queer-haavoittuvuuksiksi nimeämiäni riskejä ja kytköksiä (1, 2, 3).

Haavoittuvuutta on käytetty voimattomuuden leimakirveenä, jolla on pyritty häivyttämään queer-toimijuutta kytkemällä sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuus kykenemättömyyteen ja moraalittomuuteen. Queer-haavoittuvuudet tarjoavat vaihtoehdon tälle leimaavalle käsitykselle haavoittuvuudesta, jolla sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuutta on patologisoitu, marginalisoitu ja moralisoitu. Kerroksellisuus mahdollistaa ymmärryksen toimijasta, joka voi altistua riskeille eli olla monella tapaa haavoittuva, mutta samaan aikaan haavoittuvuuden ulottumattomissa.

Lisääntymisteknologioiden kontekstissa lapsettomuushoitoihin liittyvä sukupuolittunut lainsäädäntö lisää queer-haavoittuvuuksia. Tämä realisoituu syrjintänä silloin, kun LHBTQI+-ihmiset eivät täytä lääketieteellisesti määritellyn lapsettomuuden kriteereitä. Sairaanhoitopiirien johtajaylilääkäreitä on jouduttu muistuttamaan yhdenvertaisesta kohtelusta uhkasakolla. Tällaista perhepolitiikkaa hallitsee hetero- ja cisnormativiisuus, jolle ei ole löydettävissä eettisiä perusteita. Tästä hyvä esimerkki on myös se, kuinka perheen ulkoinen adoptio oli samaa sukupuolta oleville pareille mahdotonta avioliittolain vuoden 2017 uudistukseen asti, joka mahdollisti sen ikään kuin sivuvaikutuksena.

Sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuus on siis erityinen perhepoliittinen kysymys. Esimerkiksi transsukupuolisten henkilöiden tai miesparien perheellistymiseen liittyy erityisiä queer-haavoittuvuuksia. Näitä kysymyksiä voisi nähdäkseni tarkastella sateenkaariperhepolitiikkana.

Paitsi sateenkaariperhepoliittisesti, myös eettisesti erityisen haavoittuvassa asemassa ovat sukupuoleltaan moninaiset henkilöt, jotka haluavat sukupuolenkorjaushoitoja ja toivovat lapsia. Suomen lainsäädäntö edellyttää yhä sukupuoltaan korjaavalta henkilöltä lisääntymiskyvyttömyyttä, mikä on Pohjoismaissa täysin poikkeuksellista. Niin kutsuttua sterilisaatiopakkoa ovat moittineet lukuisat ihmisoikeustoimijat niin kansainvälisellä kuin kansallisellakin tasolla. Lisääntymiskyvyttömyyden vaatimukselle ei ole löydettävissä eettisesti kestäviä perusteita.

Perheyhteiskunta.fi / Janita Vilkman
Perheyhteiskunta.fi / Janita Vilkman

 

Sijaissynnytyksen salliminen auttaisi lapsettomuudesta kärsiviä miespareja

Sateenkaariperheitä on aina muodostettu myös virallisten diskurssien ulkopuolella. Sijaissynnytys ─ järjestely, jossa henkilö kantaa ja synnyttää lapsen, jonka luovuttaa aiotun vanhemman tai vanhempien kasvatettavaksi ─ on paitsi eettinen kysymys, myös sateenkaariperhepoliittinen kysymys, sillä se ratkaisisi monen miesparin lapsettomuusongelman.

Suomessa ei tällä hetkellä ole mahdollista tehdä laillisia sijaissynnytysjärjestelyjä. Lakia olisi tältä osin syytä uudistaa pikimmiten: virallisten järjestelyjen mahdottomuus korkean lisääntymisterveyden ja globaalisti verraten pienten tuloerojen maissa hyödyttää voiton maksimointiin perustuvaa, usein kaikkia osapuolia epäeettisesti kohtelevaa lisääntymisteollisuutta.

Sijaissynnytyslainsäädäntöä ei kuitenkaan voida eettisesti kestävästi rakentaa hedelmöityshoitoajatukselle erityisesti kahdesta syystä. Ensinnäkin siksi, että sijaissynnyttäjän rooli on epämääräinen, haavoittuva ja välinearvoinen, jos hänet/hänen reproduktiotyönsä mielletään hoitona toisen henkilön tai peräti heteroavioparin, lapsettomuuteen. Toiseksi sijaissynnytys hoitona ei huomioi queer-haavoittuvuuksia vaan uusintaa hedelmöityshoitojen syrjivää logiikkaa, josta LHBTQI+-henkilöt kärsivät jo nyt.

Säätelemällä sijaissynnytysjärjestelyjä erityisenä kaupallisen intimiteetin työnä pystyttäisiin ottamaan haltuun niin sijaissynnyttäjän, tulevien vanhempien kuin lapsenkin oikeuksiin liittyviä pulmia ja etsimään tasapainoa reproduktio-oikeuksien ja globaalin reproduktio-oikeudenmukaisuuden välillä.

 

Kohti oikeudenmukaista lisääntymistä (ja realistisia tilastoja)

Sateenkaariperheiksi kutsutaan yleisesti sellaisia lapsiperheitä tai perhettä suunnittelevia, joissa ainakin yksi vanhempi on lesbo-, homo-, biseksuaali, transsukupuolinen, queer, intersukupuolinen tai muutoin sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuuteen identifioituva henkilö, mihin viitataan lyhenteellä LHBTQI+ (4, 5).

Kahden sukupuolen tilastoimismalli ja ydinperherakenteeseen (kaksi vanhempaa ja lapsia) nojaava käsitteellistäminen muodostavat puutteellisen kuvan sateenkaariperheiden todellisuudesta. Vuonna 2019 Suomessa oli perhetilaston mukaan 873 sateenkaariperhettä. Näistä saman sukupuolen avioparien ja rekisteröityjen parien lapsiperheistä miltei kaikki oli naisparien lasten muodostamia perheitä.

Apilaperherakenteella tarkoitetaan puolestaan perhettä, jossa lapsella on useampi vanhempi, jotka voivat olla tai olla olematta polyamorisissa suhteissa keskenään. Tähän viitataan termillä vastuullinen monisuhteisuus. Käytännössä monessa uusperheessäkin on apilaperherakenne, joskin rakenteen oleellinen määrittäjä on sitoutuminen nimenomaan vanhemmuuteen, ei tiettyyn aikuisosapuoleen. Lapsella ei tällä hetkellä ole  juridista oikeutta useampaan kuin kahteen vanhempaan, minkä monet apilaperheet ja monisuhteiset kokevat kipeästi.

Tilastojen hetero- ja cisnormatiiviset vinoumat piilottavat perheiden monimuotoisuuden ja siten luovat puutteellista perhe- ja lisääntymispoliittista tietoa. Perhepolitiikkaa on hedelmällistä tarkastella queer-haavoittuvuuksien näkökulmasta. Näin rakentuva sateenkaariperhepolitiikka auttaa hahmottamaan sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuutta. Queer-haavoittuvuuksia kartoittamalla pääsee myös lisääntymisen oikeudenmukaisuutta vahvistavien uudistustarpeiden jäljille.

Lisätietoa Sateenkaariperheistä ja sateenkaariperheellistymisestä, perheiden moninaisuudesta ja trans-asioista saat Sateenkaariperheiltä, Monimuotoisilta perheiltä, Sukupuolen moninaisuuden keskukselta ja Trasekilta.

 

Perheet ovat aina olleet monimuotoisia ja lapsia on saapunut perheisiin erilaisia reittejä. Vaikka uudenlaiset tavat saada lapsia jättävät merkkejään vanhemmuuteen, hoiva on säilynyt perhe-elämän keskiössä. Perhe 2.0 -kirjoitussarjassa pohditaan lapsiperheellistymisen uudempia muotoja ja vanhemmuuksien tulevaisuutta. 

Sarja tuotetaan yhteistyössä Lisääntymisen tulevaisuus -hankkeen kanssa. Hankkeen kaikille avoin webinaari “Tulevaisuuden perhe – Miltä se näyttää?” järjestetään 3.11.2020.

 

Lähteet

(1) Sudenkaarne, Tiia (2018) Queering Bioethics: A Queer Bioethical Inventory of Surrogacy. Journal of Ethics, Medicine and Public Health 6: 117–125.

(2) Sudenkaarne , Tiia (2019) Queering Vulnerability: A Layered Bioethical Approach. Journal of the Finnish Anthropological Society 43(3): 73–90.

(3) Sudenkaarne, Tiia (2020) LGBTQI+ Bioethics: The Need and The Foundation. Journal of Ethics, Medicine and Public Health 13.

(4) Pohjanpää, Kirsti (2013) Seksuaalivähemmistöistä on niukasti tilastotietoa. Hyvinvointikatsaus 3/2013. Tilastokeskus.

(5) Moring, Anna (2013) Oudot perheet: Normeja ja ihanteita 2000-luvun Suomessa. Väitöskirja. Filosofian, historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos. Helsinki: Helsingin yliopisto.

 

VTM, FM Tiia Sudenkaarne on Tampereen yliopiston apurahatutkija ja Turun yliopiston väitöskirjatutkija. Hän viimeistelee sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuuden bioetiikkaa käsittelevää väitöskirjaansa Riikka Homasen johtamassa projektissa Technology, Ethics and Reproduction: Controversy in the Era of Normalisation, jota rahoittaa Koneen säätiö. Hän on mukana Lisääntymisen tulevaisuus -hankkeessa, joka on Suomen kulttuurirahaston Argumenta-hanke. Hän on myös queer-nainen ja sateenkaariperheen äiti.

 

Sarjan muut kirjoitukset

Siru Lehto: Psykososiaalinen tuki jää lapsettomuuden hoidossa lisääntymisteknologian jalkoihin

Petteri Eerola: Muuttuvan isyyden jäljillä

Elina Helosvuori: Hedelmöityshoidot ovat erityinen tapa tulla vanhemmaksi

Elli Lehikoinen: Fiktion valta ja lisääntyminen

Adoption monet hierarkiat

Posted on by Heidi Ruohio
Lukuaika: 3 min.

Kansainvälinen adoptio on toimi, jossa eri maiden viranomaiset omien lakien ja kansainvälisten sopimusten mukaisesti pyrkivät löytämään perhettä vailla olevalle lapselle vanhemmat toisesta maasta. Niin adoptiolasta toivovat kuin adoptoitavat lapset ovat eriarvoisessa asemassa sen suhteen, kuka aikuinen voi adoptoida tai kuinka helppoa lapselle on löytää perhe.

Kun lasta toivova heteropariskunta toivoo lasta, heillä on todennäköisesti mielessään toive itse synnytetystä ja geneettisesti omasta lapsesta. Mikäli lasta ei onnistuta saamaan ilman apua, moni hakee selvyyttä tilanteeseen ja apua lapsen saamisen haasteisiin lääkäriltä.

Anneli Miettinen on tutkinut hedelmöityshoidoissa olevien suomalaisten heteropariskuntien lapsensaamisen toiveita. Hänen tutkimuksensa mukaan hedelmöityshoidoissa olevien parien ensisijainen toive on saada lapsi, joka on geneettisesti sukua molemmille vanhemmilleen. Kyselyyn vastanneista 93 prosenttia suhtautui koeputkihedelmöitykseen positiivisesti, mikäli hoidossa käytettäisiin parin omia sukusoluja. Noin puolet kyselyyn vastanneista, naisista suurempi osa kuin miehistä, suhtautui vastaamishetkellä myönteisesti myös vieraiden sukusolujen käyttöön hedelmöityshoidoissa. (1)

Mikäli lasta ei saataisi lahjasukusolujenkaan avulla, osa pareista oli valmiita harkitsemaan adoptiota. Hedelmöityshoidoissa olleista naisista 36 prosenttia ja miehistä 29 prosenttia suhtautui positiivisesti adoptioon lastensaamisen keinona. (1) 

Adoptio näyttäytyy siis viimesijaisena keinona kyselyssä kartoitettujen lastensaamistapojen hierarkiassa. Adoptioprosessi on usein pitkä ja henkisesti haastava, mikä voi osaltaan vähentää kiinnostusta ryhtyä adoptioprosessiin. Lisäksi jotkut  maat vaativat lääkärintodistusta tahattomasta lapsettomuudesta adoptiolasta toivovilta hakijoilta. 

 

Adoptiolasten kysyntä ja tarjonta muodostavat hierarkian adoptiolasten välille

Kansainvälistä adoptiota voidaan lähestyä kysynnän ja tarjonnan välisen suhteen kautta (2). Haagin sopimus määrittelee kansainvälisten adoptioiden periaatteita. Sen mukaan kansainvälinen adoptio ei saa olla ensimmäinen vaihtoehto lastenkodissa asuvalle lapselle. Ensisijaisesti lapselle on pyrittävä löytämään uusi adoptio- tai sijaisperhe lapsen kotimaasta. Vasta tämän jälkeen voidaan harkita lapsen adoptoimista ulkomaille. 

Kansainvälisen adoption määrät ovat olleet maailmanlaajuisesti laskussa. Tähän on vaikuttanut yhtäältä Haagin sopimuksessa mainittu vaade etsiä lapselle ensisijaisesti perhe lapsen kotimaasta ja toisaalta lastensuojelutyön kehittyminen maissa, jotka luovuttavat lapsia kansainväliseen adoptioon. 

On kuitenkin lapsia, joille on vaikea löytää uutta perhettä kotimaasta. Kansainväliseen adoptioon annetut  lapset ovat keskimäärin aiempaa vanhempia ja useammin erityistarpeisia. Adoptiovanhemmuutta toivovat joutuvat puolestaan pohtimaan yhä tarkemmin sitä, millaisia erityistarpeita ja sairauksia ovat valmiita lapsella hyväksymään.

Kuva: Perheyhteiskunta.fi / Janita Vilkman

Adoptiohakijoiden lapsitoiveita on tutkittu useissa tutkimuksissa eri puolilla maailmaa. Näissä tutkimuksissa korostuu adoptiohakijoiden toive mahdollisimman vaaleaihoisesta, terveestä ja nuoresta lapsesta. Tytöt ovat toivotumpia kuin pojat (2). Toive vaaleaihoisesta lapsesta kertoo sekä yhdennäköisyyden toiveesta lapsi–vanhempi-suhteessa että etnisistä ja rodullistetuista hierarkioista, jossa vaalea ihonväri on toivotumpi kuin tumma. 

Etniset ja rodullistetut hierarkiat konkretisoituvat adoptiovanhempien lapsitoiveissa, mutta näkyvät myös adoptoitujen ja adoptioperheiden arjessa siinä, miten muut ihmiset suhtautuvat heihin (3). Toive vaaleaihoisesta lapsesta liittyy pelkoon rasismista, jota tummaihoinen lapsi saattaisi joutua kohtaamaan (2).

 

Adoptiohakijoille asetetut kriteerit estävät osalta adoption toteutumisen kokonaan

Kansainvälisessä adoptiossa kohtaavat erilaiset kulttuuriset käsitykset siitä, mitä pidetään ihanteellisena perheenä ja hyvänä vanhemmuutena. Adoptiovanhemmille asetetut kriteerit vaihtelevat eri maissa sen mukaan, mitä eri kulttuureissa pidetään sopivana perustana lapsiperheellistymiselle. Lapsettomat ja avioituneet heteropariskunnat ovat yleensä vahvoilla, mutta myös sopivaa ikää, uskonnollista vakaumusta tai tietynlaista koulutusta voidaan pitää hyvän adoptiovanhemman mittarina. (4) 

Suomalaiset adoptiopalveluantajat listaavat nettisivuillaan ulkomaisten palvelunantajiensa kriteerejä. Yleisimmin ne koskevat adoptiohakijoiden ikää, taloudellista varallisuutta, parisuhteen kestoa sekä sitä, hyväksytäänkö yksinhakijoita vai ainoastaan pariskuntia. Lisäksi kohdemaat vaativat adoptiohakijoilta hyvää fyysistä ja psyykkistä terveydentilaa sekä etukäteen käytyä adoptiovalmennusta. 

Esimerkiksi Kiinasta adoptoivien hakijoiden avioliiton on tullut kestää vähintään kaksi vuotta. Mikäli jompikumpi pariskunnan osapuolista on ollut aiemmin naimisissa, yhteisen liiton on täytynyt kestää vähintään viisi vuotta. Lisäksi vuosittaiset nettotulot on oltava perheenjäsentä kohti vähintään 10 000 USD (mukaan lukien tuleva lapsi). Thaimaassa taas yli 45 vuotta täyttäneet hakijat voivat toivoa vain yli neljävuotiasta lasta eikä adoptiohakijoilla saa olla merkittävää ylipainoa. 

Adoptiovanhemmaksi toivova voi kohdata kohtuuttomilta tuntuvia vaatimuksia, kun hänen soveltuvuuttaan adoptiovanhemmaksi arvioidaan. Asetetut kriteerit rajaavat adoptiohakijoiden mahdollisuuksia adoptoida tietystä kohdemaasta, ja osalle hakijoista ei välttämättä löydy kohdemaata, jonka kriteerit he täyttäisivät. 

Adoptioon liittyvien erilaisten hierarkioiden tarkastelu paljastaa yhtäältä ne aikuiset, jotka eivät halustaan huolimatta pysty adoptoimaan ja toisaalta lapset, jotka eivät koskaan saa pysyvää perhettä. Adoption ulkopuolelle jäävät lapset ovat lapsia, jotka niin Suomessa kuin ulkomailla asuvat koko ikänsä lastenkodeissa tai muissa sijaishuollon paikoissa. 

 

Lähteet

(1) Miettinen, Anneli (2011) Äidiksi ja isäksi hedelmöityshoidolla. Väestöliitto Väestöntutkimuslaitos. Katsauksia E 40/2011.

(2) Högbacka, Riitta (2008) The Quest for a Child of One’s Own: Parents, Market and Transnational Adoption. Journal of Comparative Family Studies, 39:3, 311–330. 

(3) Högbacka, Riitta & Ruohio, Heidi (2020 tulossa) Black and White Strangers: Adoption and Ethnic Hierarchies in Finland. Teoksessa Hübinette, Tobias, Indigo Willing & Jenny Wills (toim.) Adoption and Multiculturalism: Europe, the Americas, and the Pacific. University Michigan Press. 

(4) De Graeve, Katrien (2014) Queering the family? A multi-layered analysis of relations of inequality in transnational adoption. Culture, Health & Sexuality 16:6, 683–696.

 

Lue lisää aiheesta:

Heidi Ruohio: “Kenen nenä mulla on?”

Kaisa Kivipuro: Kuka voi turvata lapselle tasapainoisen kehityksen?

Kaisa Kivipuro: Kohduttoman tie vanhemmaksi vaatii strategiaa

Näiden todistajien läsnä ollessa kysyn teiltä: Tahdotteko säilyttää avioliittoinstituution?

Posted on by Kaisa Kivipuro
Lukuaika: 3 min.

”Avioliiton tarkoituksena on perheen perustaminen siihen kuuluvien yhteiseksi parhaaksi ja yhteiskunnan säilymiseksi.” Näin lausutaan suomalaisessa vihkikaavassa riippumatta siitä, tapahtuuko avioliittoon vihkiminen maistraatissa vai kirkollisin menoin. Vihkikaavan määritelmässä perhe tiivistyy siis pariskuntaan, mutta onko seurustelematon ihminen automaattisesti perheetön?

Halu jakaa oma elämä jonkun toisen – tai useamman – ihmisen kanssa ja kokea kuuluvuutta lienee yleisinhimillinen. Läheissuhteiden verkostot, joihin kuuluu huolenpitoa ja välittämistä, voivat olla muodoltaan hyvin monenlaisia. Siksi onkin hullunkurista, että avioliitolla on niin vahva asema läheissuhteiden sääntelyssä.

Avioliitto instituutiona jäsentää monella tavalla yksityisiä ja yhteiskunnallisia suhteita sekä juridisesti että ajattelumme tasolla. Avioliitto linkittyy esimerkiksi sosiaaliturvaan, verotukseen, perimykseen ja kansainvälisiin perhesuhteisiin.

Michael Warnerin (2000) mukaan avioliitto on itsessään eriarvoistava järjestely, joka aina toiseuttaa muulla tavoin eläviä: olivatpa he sitten sinkkuja, leskiä tai muissa suhdemuodoissa kuin yhdessä asuvia ja parisuhteessa keskenään olevia ihmisiä (1). Tämä tarkoittaa sitä, että avio(hetero)pari normalisoituu intiimisuhteiden ideaaliksi, johon kaikkia muita valittuja läheissuhdemuotoja verrataan. Normista poikkeavat suhdemuodot, kuten moniskunnat ja toisaalta suhdelaadut, eli muut kuin romanttisseksuaaliset suhteet, näyttäytyvät tällöin toissijaisina, poikkeuksina ja perusteluja vaativina valintoina.

 

Parisuhdekeskeisyys peittää läheissuhteiden moninaisuuden

Vaikka avioliitolla on etuoikeutettu asema läheissuhdehierarkiassa, ovat avoliitot ja seurustelusuhteet nousseet vähitellen sen rinnalle yleisesti hyväksytyiksi tavoiksi elää läheissuhteissa. Kahdenvälisestä romanttisseksuaalisesta ihmissuhteesta, eli parisuhteesta, on tullut keskeinen tapa järjestää läheissuhde, ja se nähdään usein siirtymävaiheena lapsiperheellistymiseen.

Parisuhteen ensisijaistamisen ongelmallisuus nousi vahvasti esille gradussani. Tutkin siinä nuoria aikuisia ihmisiä, jotka oman määrittelynsä mukaan eivät ole koskaan seurustelleet. Kaikki ihmiset eivät halua seurustella ylipäätään ja toisaalta, kaikki ihmiset eivät päädy seurustelukumppani(e)n kanssa yhteen välttämättä ikinä, vaikka haluaisivatkin. Syyt tähän ovat moninaisia. Kiinnostavampaa kuin perätä perusteluja normin vastaiselle tilanteelle, on kysyä, että miksi me rajaamme lain tasolla osan ihmisistä ulos hoivan järjestämisen edellytyksistä.

Eikö lain tulisi turvata ihmisiä syrjimättömästi riippumatta siitä, minkä tyyppisiä ihmisten läheissuhteet ovat? Esimerkiksi sen, ketkä nähdään hätätilanteessa henkilön omaisiksi ei tulisi olla sidottu asianomaisen parisuhdestatukseen, eikä yhteisen lapsen vanhempien voida olettaa olevan tai olleen keskenään parisuhteessa. Oikeustieteen professori Anu Pylkkäsen (2012) tavoin voidaan kysyä: miksi läheissuhteita koskevan sääntelyn pitäisi rajoittua kahden hengen suhteeseen tai ylipäätään kiinnittyä seurusteluun?

Kuva: Broadly Gender Photostock

 

Romanttisen rakkauden ylivoima

Länsimainen ymmärrys parisuhteesta linkittyy erottamattomasti romanttiseen rakkauteen, eikä sitä voida täysin irrottaa avioliittoinstituutiosta. Anttila (2001) tiivistää, että romanttinen rakkaus on länsimaisessa modernisaatiossa syntynyt kulttuurinen rakkauskäsitys ja arvo, jota nykyisin tavoitellaan. Rakkauteen perustuva, toimiva parisuhde koetaan työn ja terveyden ohella yhdeksi keskeisimmäksi onnellisen elämän osatekijäksi. Kulttuuriimme kasvavat ihmiset oppivat jo varhain ja monista toisiaan tukevista lähteistä parisuhteen merkityksen. (2)

Parisuhdenormatiivisuus viittaa vallalla oleviin käsityksiin ja käytäntöihin, joiden mukaan kahdenvälisen romanttisen rakkaussuhteen tulisi olla yksilölle ensisijainen ihmissuhdetyyppi (3). Tällainen rakkaussuhde näyttäytyy meille – euroamerikkalaisessa kulttuurissa kasvaneille ja eläville ihmisille – normaalina ja universaalina tavoitteena elämässä. Parisuhdenormatiivisuus (englanniksi amatonormativity) on rakenteena hyvin eurosentrinen, sillä selvää on, että tällainen ihmissuhdemuoto ei ole ainoa oikea tai ihmiselle synnynnäinen tapa järjestää läheissuhteita, vaan historiassa muovautunut ja muuttuva.

Parisuhdenormatiivisuuden käsite kuvaa siis Suomessakin vallalla olevaa kulttuurista rakennetta, jossa yhdistyy romanttisen rakkauden ja eksklusiivisen suhdemuodon ensisijaisuus. Rakenne on tunnistettava, sillä parisuhde-eetos näkyy toistuvana kuvastona valtakulttuurissamme: se ulottuu pariterapiasta tv-sarjoihin ja parisuhdeoppaista terveystiedon opetukseen. Vähittäistä kuvaston moninaistumista on kuitenkin ollut havaittavissa – erityisesti populaarikulttuurissa.

Se, että hahmotamme seurustelun parisuhde- ja avioliittokeskeisesti, kaventaa käsitystämme seurustelusta. Kaikki seurustelusuhteet eivät nimittäin noudata ennalta määriteltyä etenemiskaavaa, jossa suhteen oletetaan kehittyvän tapailusta seurusteluksi ja siitä yhteen muuton kautta kohti avioliittoa.

Kaikki seurustelusuhteet eivät myöskään ole kahden ihmisen välisiä, suljettuja tai heteroseksuaalisia, jos ne ovat seksuaalisia lainkaan. Se puolestaan, että hahmotamme perhesuhteet vain seurustelun ympärille rakentuviksi, kaventaa ymmärrystämme läheissuhteista huomattavasti.

 

Ketkä tulevat tunnistetuiksi perheellisinä?

Graduni yksi johtopäätöksistä on, että seurustelematon ihminen mielletään helposti perheettömäksi – etenkin, jos hänellä ei ole lapsia. Graduani varten haastattelemistani ihmisistä kaikki sattuivat olemaan lapsettomia. Heidän kokemuksensa osoittavat, että ystävien kutsuminen ”valituksi perheeksi” jää helposti kovin nimelliseksi, jos oma lähipiiri ympärillä järjestäytyy parisuhdekeskeisesti. Tyypillistä on, että merkittävimmät elämänvalinnat, kuten asuminen, rahan jakaminen ja lastenkasvatus, tehdään seurustelukumppani(e)n, eikä esimerkiksi ystävien kanssa.

Kuten yhteiskunnallisten rakenteiden kanssa aina, parisuhdenormatiivisuudenkin tapauksessa kyse on vallasta. Parisuhdekeskeisesti rakennettu elämäntapa ja parisuhteessa olevat henkilöt nauttivat Suomessa etuoikeuksia niin sosiaalisella, taloudellisella kuin symbolisellakin tasolla.

Parisuhdenormin ulkopuolella elävä joutuu puolestaan tekemään hartiavoimin töitä, jotta hänen lähipiirinsä tulisi tunnustetuksi hänen sosiaalisena turvaverkkonaan. Yhdenvertainen kohtelu ei tällöin yksinkertaisesti toteudu yhteiskunnassamme.

Parisuhde- ja ydinperheajattelulla – ja sen ytimessä olevalla avioliittoinstituutiolla – on historialliset ja kulttuuriset juurensa, joita me ylläpidämme käytöksellämme ja lainsäädännöllämme. Näin ollen meillä on myös mahdollisuus toimia toisin. Haastan sinua pysähtymään hetkeksi tämän kysymyksen ääreen: olisitko sinä valmis marssimaan kaduille vaatimaan avioliittoinstituution purkamista? Ja jos et, niin mikset?

 

Mariia Koistinen, VTK, FM, tutki normikriittisessä gradussaan nuorten aikuisten seurustelemattomuuden kokemuksia ja parisuhdenormatiivisuutta. Hän on sukupuolentutkimuksen opinnoissaan keskittynyt vaihtoehtoisiin läheissuhteisiin ja perhemalleihin.

 

Lähteet

(1) Warner, Michael (2000) The trouble with normal: Sex, politics, and the ethics of queer life. Cambridge (Mass.): Harvard University Press.

(2) Anttila, A. (2001). Elämän kovuus ja rakkauden rajallisuus. Varhaisnuorten kirjoituksia Koululainen-lehden ja Internetin keskustelupalstoilla. Nuorisotutkimus, 19(2), 21-35.

(3) Brake, Elizabeth (2012) Minimizing Marriage: Marriage, Morality, and the Law. New York: Oxford University Press.

 

Lue aiheesta lisää:

Vapauden varjopuoli – sinkku kohtaa asenteellisuutta ja leimaamista

Perheen arvoitus

Avioliittolaki ei turvaa lapselle äitiä ja isää

Työn ja perheen yhdistäminen koskee myös yksinasuvia

Posted on by Anu Kinnunen
Lukuaika: 3 min.

Väestöliiton tutkimusprofessori Osmo Kontula on tutkinut suomalaisia jo vuosikymmenien ajan. Nyt hänellä on tuoretta tietoa siitä, millaisia ovat suomalaisten yksinasuvien tarpeet sekä perheellisten toiveet poliitikoille.

 

Osmo Kontula, mitkä aiheet ovat suomalaisessa perhepolitiikassa pinnalla juuri nyt?

Suomalainen perhepolitiikka käsittää erilaisia yhteiskunnallisia perheille suunnattuja tulonsiirtoja ja yhteiseen aikaan liittyviä järjestelyjä. Poliitikot ovat keskittyneet puhumaan perhevapaauudistuksesta, jossa on nähty tarpeellisena siirtää vastuuta lastenhoidosta enemmän myös isille.

Sen sijaan kansalaisten näkemys on hieman toisenlainen. Vuonna 2018 tehdyssä Perhebarometri-tutkimuksessa selvisi, että suomalaisten tärkeimpänä toiveena on työn joustavuuden lisääminen. Isyysloman pidentäminen on sekin kansalaisten toivelistalla, mutta ei yllä tärkeimpien toiveiden joukkoon.

Tutkimukseen vastanneiden toiveissa oli, ettei tarvitsisi olla niin kaavamaisesti joko päätoimisesti töissä tai vaihtoehtoisesti kotona hoitamassa lasta. Tilausta olisi erilaisille osa-aikatyön malleille, työajan jaksottamiselle ja muunlaisille järjestelyille, joita nykyisen politiikan ei nähdä tukevan kylliksi.

 

Mitä kysymyksiä yksinhuoltajuuteen liittyy?

Vanhempien erotilanteessa yleisimmin päädytään lasten yhteishuoltajuuteen, mutta käytännössä jompikumpi vanhemmista ottaa tai joutuu ottamaan lapsesta päävastuun. Yhteishuoltajuuden aikana nykyinen tukijärjestelmä ei tunnista, että lapsen hoidon kulut kohdistuvat tosiasiallisesti molemmille vanhemmille. Tuen maksaminen on mahdollista vain yhdelle vanhemmalle. Vanhemmat joutuvat neuvottelemaan, kuinka lapsen hoitoon ja kustannuksiin osallistutaan.

On tietysti heitäkin, jotka päättävät hankkia lapsen yksin. Yksinhuoltajuuden valinneita on kuitenkin paljon vähemmän kuin tilanteeseen yllättäen joutuneita.

Yhden ansaitsijan taloudessa elävät yksinhuoltajat kokevat muita vanhempia enemmän taloudellisia vaikeuksia, sillä yksin on vaikeampi selvitä kaikista niistä kustannuksista, joita lapsen ja perheen hoitamiseen liittyy.

Kuva: Sonya Mantere / perheyhteiskunta.fi

 

Mikä yksinasuvien kokemuksissa puhutteli sinua erityisesti?

Yksineläjiä koskevassa tutkimuksessa päällimmäisenä nousi esiin henkisen avun ja tuen tarve. Vaikka vastaajat korostivat omaa pärjäämistään, he kaipasivat elämäänsä ihmistä, joka kuuntelisi ja tukisi tarvittaessa. Ihmiselle on usein tärkeää päästä keskustelemaan jonkun kanssa asioista, jotka mieltä painavat

Myös konkreettisen avun tarve nousi selvityksessä esiin. On asioita, joita yksinasuvat eivät pysty itse hoitamaan, mutta apua ei välttämättä kuitenkaan helposti löydy.  Apua voidaan tarvita esimerkiksi lääkärikäyntiin tai jonkin muun arkirutiinista poikkeavan asian hoitamiseen. Erityisesti iäkkäämpien keskuudessa konkreettisen avun tarve näyttäytyi isona huolena. Politiikassa ja olemassa olevissa tukijärjestelmissä ei huomioida kylliksi tällaisia yksinasuvien tarpeita.

 

Miten yhteiskuntamme yksinasuvat voitaisiin paremmin huomioida?

Yksinasuvat kokivat, että heidän olemassaolonsa unohtuu esimerkiksi silloin, kun vaalien alla puhutaan vain perheiden tarpeista ja ongelmista.

Toinen tutkimuksessa esiin tullut seikka liittyy työelämään. Yksineläjät kokevat usein olevansa huonommassa asemassa, kun työyhteisössä neuvotellaan ylitöistä ja lomien ajoittamisesta. Usein perheellisten tarpeita huomioidaan paremmin ja yksinasuvat joutuvat joustamaan. Yleinen ajattelumalli tuntuu olevan, että yksineläjillä on paremmin aikaa tehdä ylitöitä tai mahdollisuus järjestää lomansa silloin, kun se perheellisille sopii.

Kun puhutaan työn ja perheen yhdistämisestä, sen pitäisi koskea samalla tavalla myös yksinasuvia. Pohjimmiltaan on kysymys oikeudenmukaisuuden kokemuksesta ja tasa-arvoisuudesta ja millä tavalla siihen päästään.

 

Sinulla on takanasi pitkä tutkijanura, yli 400 julkaisua ja 50 tietokirjaa. Mitkä tutkimuskohteet ovat olleet sinulle kaikkein rakkaimmat?

Palkitsevinta on, jos pystyy tutkimalla löytämään jotakin uutta ja olemaan mukana muovaamassa yleistä mielikuvaa siitä, mitä täällä maailmassa oikeasti tapahtuu. Ehkä se tuottaa suurinta tyydytystä, jos voi lyödä faktat pöytään ja oikoa julkisuudessa olevaa väärää käsitystä jostakin asiasta. Esimerkki tästä oli, kun raportoin, että 1990-luvun laman yhteydessä Suomessa nähtiin oikeasti nälkää. Leipäjonot ilmestyi katukuvaan vasta myöhemmin.

Lapsi syntyy kohdusta, mutta tekeekö kohtu myös naisen?

Posted on by Kaisa Kivipuro
Lukuaika: 3 min.

Kohdunsiirroilla voidaan nykyisin auttaa kohduttomia naisia lapsen saamisessa “perinteisin” keinoin, oman kehon kautta. Kriitikoiden mielestä kohdunsiirto on epäfeministinen teko.

Ensimmäisestä onnistuneesta kohdunsiirrosta kerrottiin mediassa laajasti, kun lapsi syntyi siirron tuloksena Ruotsissa vuonna 2014. Sen jälkeen Ruotsissa on kohdunsiirtojen avulla syntynyt aiemmin kohduttomille naisille seitsemän lasta ja Yhdysvalloissa kaksi. Useissa Euroopan maissa, kuten Iso-Britanniassa, Tsekeissä ja Saksassa on aloitettu kohdunsiirtojen tekeminen.

Kohdunsiirrolla tarkoitetaan elinsiirtoa, jossa naisen kohtu siirretään toisen, kohduttoman naisen kehoon. Lasta toivovan parin sukusoluilla on ennen kohdunsiirtoa tehty IVF-hoito, jonka tuloksena syntyneet alkiot pakastetaan. Noin vuoden kuluttua kohdunsiirrosta voidaan pakastettu alkio siirtää siirtokohtuun raskauden alkuun saattamiseksi.

Kohdunsiirroissa luovuttajana on ollut toistaiseksi elävä henkilö, tyypillisimmin kohdun vastaanottajan äiti. Tsekkiläiset lääkärit ovat suunnitelleet kohtusiirteen käyttöä myös  kuolleelta luovuttajalta. Onnistuneista toimenpiteistä huolimatta kohdunsiirrot eivät ole vielä missään virallinen osa lapsettomuuden hoitokäytäntöä.

 

Onko kohdunsiirto epäfeministinen teko?

Kohdunsiirto on yksi tuoreimmista innovaatioista lapsettomuushoitojen saralla. Siirroista hyötyvät kohduttomat naiset, jotka ovat joko syntyneet ilman kohtua tai joiden kohtu on jouduttu poistamaan esimerkiksi syövän takia.

Kuten muutkin lisääntymisteknologiat, kohdunsiirto on lääketieteen edistyksen tuottama keino saada toivottu lapsi. Uusia lisääntymisteknologioita on perinteisesti pidetty eettisesti epäilyttävinä toimenpiteinä. Kohdunsiirroista käydäänkin nyt samantapaista kriittistä keskustelua kuin esimerkiksi IVF-hoidoista ja sijaissynnytyksen sallimisesta on käyty.

Honey Fangs / Unsplash

Kohdunsiirtoja koskevaan eettiseen keskusteluun osallistui keväällä 2018 kasvojensiirtoja tutkinut apulaisprofessori Sharronna Pearl Pennsylvanian yliopistosta. Hän pitää kohdunsiirtoja epäfeministisinä tekoina.Kohdunsiirtoon hakeutuvat tukevat Pearlin mukaan valinnallaan kulttuurista normia, joka typistää naiseuden raskauteen ja synnyttämiseen. Äidiksi tulemiseen löytyy myös tapoja, jotka eivät vahvista raskauden kokemuksen merkitystä naisen identiteetille, Pearl korostaa.

Olen perehtynyt aiheeseen omassa väitöstutkimuksessani, jota varten olen haastattellut suomalaisia kohduttomia naisia. Sen valossa asia ei ole näin yksinkertainen.

 

Kohtu naiseutta vai lisääntymistä varten?

Kohdun merkitys ei tyhjene naiseuden kokemukseen. Se on myös paikka, jossa sikiö kasvaa ennen syntymäänsä. Kohdunsiirtojen asiantuntija, professori Mats Brännström korostaa, että onnistuneen kohdunsiirron määritelmä perustuu siirtokohdusta syntyneeseen elävään lapseen. Tavoitteena ei siis ole saada kohduttomaan kehoon kohtua, vaan kohdusta syntyvä lapsi.

Suurin osa haastattelemistani kohduttomista naisista ei korostanut toivetta kokea raskautta tai ollut halukkaita hakeutumaan leikkaukseen siihen sisältyvien terveydellisten riskien takia. He kiinnittivät kohdun merkityksen ensisijaisesti lisääntymiseen ja lapseen, joka voi syntyä myös toisen kohdusta joko sijaissynnytyksellä tai adoptioprosessin kautta.

Koska lapsen saaminen ei ainakaan vielä ole mahdollista ilman kehossa sijaitsevaa kohtua, niin ”jossain ja jollain sen kohdun on oltava”, kuten yksi haastateltavani asiaa konkretisoi.

Jos kohduton haluaa saada lapsen, miksi hän ei sitten hankkisi lasta muilla tavoin kuin kohdunsiirrolla?

 

Kohduton on lisääntymisensä osalta marginaalissa

Kohduttoman lapsiperheellistyminen ei ole yksinkertainen prosessi. Suomessa ainoa lain sallima keino on adoptio, mutta tällöin perheellistyminen ei ole kiinni vain lapsettoman halusta adoptoida. Adoption byrokraattinen ja emotionaalinen haastavuus, kallis hinta, adoptiolasten erityistarpeisuus ja pieni määrä ehkäisevät adoptioprosessiin hakeutumista ja vaikeuttavat adoptiolapsen saamista. Geneetttisesti oman lapsen saaminen on kohduttomalle mahdollista kohdunsiirron ohella ainoastaan sijaissynnytyksellä, joka on kielletty Suomessa.

Siten kohduttomat ja heidän puolisonsa ovat suomalaisessa yhteiskunnassa lisääntymisensä osalta marginaalissa: heidän ulottuvillaan on huomattavasti vähemmän keinoja lapsen saamiseksi kuin muilla. Tutkimukseni perusteella heidän toiveenaan ei kuitenkaan ole kohtusiirteen saaminen, vaan adoptioprosessin inhimillistäminen ja ei-kaupallisen sijaissynnytyksen salliminen.

Rob Potter / Unsplash

 

Naiseuden ja äitiyden kategorioiden uudelleenmäärittely ei ole kohduttomien tehtävä

Inhimillisesti on kuitenkin ymmärrettävää, että kohdunsiirto voi näyttäytyä vaihtoehtona tilanteessa, jossa yhteiskunta ei tarjoa muita reittejä vanhemmuuteen. Mutta Pearl haluaa vaikuttaa kohduttomien päätökseen hakeutua kohdunsiirtoihin vetoamalla toimenpiteen epäfeministisyyteen.

Pearl tuntuu toivovan, että kohduttomat henkilöt ohittaisivat toiveensa saada itse synnytetty lapsi, olisivat feministejä ja kieltäytyisivät kohdunsiirrosta. Hän vaatii kohduttomilta edelläkävijyyttä tiellä kohti parempaa yhteiskuntaa, jossa raskaus ja naiseus eivät olisi synonyymeja keskenään.

Pearl asettelee siis kohduttomille feministisen sankarin viittaa, mutta tekee sen kohdullisten eikä kohduttomien tarpeista käsin. Tämä on epäreilua, sillä kohduttomia naisia ei voida vastuuttaa kulttuurisista käsityksistä, joissa raskaus nähdään olennaisena osana naiseutta. Yksilöllä ei ole velvollisuutta muuttaa sukupuolitetuille kehoille annettuja kollektiivisia merkityksiä.

Yhdessä asiassa Pearlin kirjoitus kuitenkin osuu maaliin: äitiyden ja naiseuden sekä isyyden ja mieheyden ahtaita kategorioita pitää kyseenalaistaa. Sen ei kuitenkaan tulisi tapahtua kohdunsiirtoon hakeutuvia syyllistämällä vaan pyrkimällä muuttamaan käytäntöjä, jotka niputtavat tietynlaiset kehot ja vanhemmuuden muodot yhteen.

Kohdunsiirrot voivat potentiaalisesti olla tämän kulttuurisen muutoksen käännekohta. Tulevaisuudessa tullaan todennäköisesti yrittämään kohdunsiirtoa myös mieheksi määriteltyyn kehoon. Tällöin naisen ei enää itsestään selvästi tarvitse olla synnyttäjä.

Transparent-sarja avaa ikkunan perheiden tulevaisuuteen

Posted on by Kitti Suoranta
Lukuaika: 4 min.

Palkittu amerikkalainen Transparent on hienointa ja koskettavinta televisiota pitkään aikaan. Sarja kuvaa mestarillisesti perheiden ja identiteettien monimuotoistumista yhä vapaamman seksuaalimoraalin maailmassa.

Sarah: ”Siis aiotko nyt ruveta pukeutumaan kuin nainen, ihan koko ajan?”
Mort/Maura: ”Ei kulta. Olen koko elämäni pukeutunut mieheksi. Tämä on se, mitä olen oikeasti.”

Transparent-sarjan alussa seitsemääkymppiä lähestyvä emeritusprofessori Mort Pfefferman joutuu vahingossa tyttärensä Sarahin kiihkeän suudelman todistajaksi. Sarah on naimisissa oleva keski-ikäinen perheenäiti ja suudelman toinen osapuoli hänen entinen tyttöystävänsä. Mutta Mort itse on tyttärelleen selityksen velkaa, sillä hänellä on naisen vaatteet päällään. Mort kertoo olevansa transnainen, uudelta nimeltään Maura (1).

Transparent seuraa Mauran transprosessia ja sen käynnistämiä mullistuksia Mauran ex-vaimon sekä aikuisten lasten identiteeteissä ja keskinäisissä suhteissa. Sarja kuvaa tarkkanäköisesti seksuaali- ja yksityiselämän murroksia, joista akateeminen tutkimus on yrittänyt saada selkoa koko 2000-luvun.

Transparentin on toteuttanut palkittu käsikirjoittaja ja tuottaja Jill Soloway tiimeineen. Soloway kuuli oman isänsä transsukupuolisuudesta muutama vuosi sitten puhelinkeskustelussa ja tajusi saman tien, että aiheesta tulisi loistava tv-sarja

Soloway halusi tarinaansa toimijoiksi ihmisiä, jotka on televisiossa usein esitetty lähinnä toiseuden ja poikkeavuuden edustajina. Transparent astuu keskelle sukupuolen, seksuaalisuuden ja perhesuhteiden monimuotoisuutta, jota on suomalaisessa yhteiskunnassa ja mediassa vasta alettu käsitellä.

 

Irti kaksinapaisesta sukupuolesta ja seksuaalisuudesta

Transparent on osuva esitys maailmastamme, jossa perheen ja sukulaisuuden määritelmät sekä tosiasialliset perhesiteet ovat joustavampia kuin vielä vähän aikaa sitten voitiin kuvitella. Mitä perhe- ja läheissuhteille tapahtuu, kun perheenjäsenten identiteetit irtoavat totutuista kahtiajaoista, kuten nainen-mies tai hetero-homo? Millaisiksi perhe ja lähisuku muodostuvat, jos perheenjäsenet eivät mahdukaan näiden pysyviksi oletettujen sukupuoli- ja seksuaalikategorioiden sisään?

Sukupuolen ja seksuaalisuuden kerroksellisuus ja ajallinen muutos tulevat esiin henkilöhahmojen tarinoiden kautta. Esimerkiksi Mauran monimutkaisessa ja ristiriitaisessa henkilöhahmossa transsukupuolisuus on vain yksi piirre. Sarah taas kulkee mieheensä Leniin kyllästyneen kotiäidin roolista lesbosuhteeseen, siitä maksullisen dominan alistettavaksi ja lopulta takaisin parisuhteeseen ex-miehensä kanssa. Sarah ei ole hetero tai lesbo eikä ehkä edes bi, vaan ylipäänsä seksuaalinen ja jatkuvassa etsinnän tilassa.

Mauran toinen tytär Ali on puolestaan sarjan alussa pilveä polttava haahuilija, joka harrastaa irtosuhteita miesten kanssa. Alin identiteettimatka kulkee käsi kädessä poliittisen ja yhteiskunnallisen heräämisen kanssa. Hän opiskelee sukupuolentutkimusta ja tajuaa olevansa lesbo. Myöhemmin matkalla Israelissa Ali tutustuu palestiinalaisiin aktivisteihin ja ymmärtää olevansa sittenkin muunsukupuolinen.

 

Perheen rajat liikkuvat mutta rakkaus säilyy

Sarjassa vietetyt Sarahin isot, romanttiset lesbohäät juutalaisrituaaleineen voi nähdä kuvauksena ydinperheen rajojen laventumisesta. Länsimaisessa kulttuurissa samaa sukupuolta olevien vanhempien perheitä ei enää pidetä epätavallisina, vaan ydinperhe käsitteenä on avautunut ottamaan ne sisäänsä. Suomessakin uuden äitiyslain myötä naisparit lapsineen ovat lain edessä samalla viivalla heteroparien kanssa. Aiemmin naisparin toisen puolison piti adoptoida lapsi, jonka hänen puolisonsa oli synnyttänyt, mutta pian juridiseksi vanhemmaksi rekisteröinti hoituu neuvolassa.

Maura puhuu läheisimmistä ystävistään valittuna perheenään. Termi tuli yleiseen tietoisuuteen 1990-luvun alussa antropologi Kath Westonin homojen ja lesbojen sukulaisuutta käsittelevän tutkimuksen myötä (2). Tuolloin kaapista ulos tuleminen tarkoitti usein siteiden katkeamista lapsuuden perheeseen ja sukulaisiin. Koska perhesuhteiden jatkuvuuteen ei voinut luottaa, pysyvistä ystävyyssuhteista tuli sitäkin tärkeämpiä. Westonin haastattelemille ihmisille perheenjäsenyyden kriteerit olivat ystävyyssuhteiden pitkä kesto ja keskinäinen rakkaus.

Transparent sijoittuu hetkeen, jossa tärkeimpien suhteiden nimeäminen valituksi perheeksi on ainakin Amerikassa leviämässä valtavirtaan. Chicagossa ja Los Angelesissa voi nykyään käyttää palkallisia sairaslomapäiviä siihen, että hoitaa itselleen läheistä ihmistä, ei vain perhelainsäädännön tunnistamaa perheenjäsentä. Valitut perheet eivät enää kuvaa vain lesbojen ja homojen läheisimpien piirejä, vaan ylipäänsä ihmisten yksilöllisiä läheissuhteiden muodostelmia.

Vaikka moni voi kokea sarjan henkilöhahmojen väliset suhteet itselleen vieraina, kuvaus perheestä ja lähisuvusta huolenpidon ja rakkauden tyyssijana on varmasti kaikille tunnistettavaa kulttuurista kuvastoa. Mauran läheisimpien piiri on hyväksyvä ja sisäänsä sulkeva perheyhteisö. Juhlapyhinä ja perhejuhliin kokoonnutaan yhteen, ja paikalla ovat Mauran omat ja lasten eksät ja nyksät, uudelleen löytyneet sukulaiset ja tärkeimmät ystävät.

 

Marginaalista nousee uusi perhe?

Uusimmissa jaksoissa Transparent astuu perheiden ja seksisuhteiden kuvauksessaan vielä vähemmän kartoitetulle maaperälle. Eronneet ja takaisin yhteen päätyneet Sarah ja Len ryhtyvät yhdessä suhteeseen nuoremman naisen kanssa. Katsojalle vihjataan, että Sarahin ja Lenin tyttöystävä saattaa tulla raskaaksi. Ovi jätetään auki yksiavioisesta parisuhteesta irronneen vanhemmuuden käsittelylle.

Sarahin tarinan myötä Transparent hyppää kulttuuriselle aallolle, jossa kahden henkilön väliselle romanttiselle rakkaudelle perustuva parisuhde alkaa purkautua itsestään selvänä intiimielämän järjestämisen mallina. Vastuullinen monisuhteisuus eli samanaikaiset seurustelusuhteet useamman henkilön kanssa ovat Suomessakin tulleet tutummiksi. Suomalaista tutkimusta aiheesta ei ole, mutta viidesosa amerikkalaisista sinkuista on harjoittanut vastuullista monisuhteisuutta.

Kenties perhe-elämän uudet suunnat nousevat esiin ydinperheideaalin katvealueilta, monisuhteisuudesta, polyamorisista perheistä tai kumppanuusvanhemmuudesta, joka ei pohjaa vanhempien parisuhteelle. Jo tällä hetkellä Kaliforniassa on mahdollista rekisteröidä lapselle useampi kuin kaksi vanhempaa. Suomessakin tv-kanava etsii osallistujia ohjelmaan, jossa saatetaan yhteen kumppanuusvanhemmuudesta kiinnostuneita ihmisiä.

Transparent levittää eteemme maailman, jossa sukupuolten kirjo, seksuaalisuuden eri muodot sekä perhesuhteiden moninaisuus on tavanomaista elettyä elämää, niin arjessa kuin juhlassa. Soloway on kertonut halunneensa tehdä sarjan rakkaudenosoitukseksi omalle vanhemmalleen. Tässä hän on todellakin onnistunut. Kaikesta inhimillisestä itsekeskeisyydestään huolimatta Transparentin henkilöhahmot rakastavat ja kannattelevat perhettään ja toisiaan ehdoitta.

 

Kirjoittaja: Kitti Suoranta
Kuvat: Sony Pictures Television

Transparent on katsottavissa Amazon Primessä ja Viaplayssa. Katso Transparentin traileri tästä.

Lähteet

(1) Transparentissa Mauran roolia näytellyt Jeffrey Tambor on sittemmin hyllytetty sarjasta seksuaaliseen häirintään liittyvien syytösten vuoksi.

(2) Weston, Kath (1991) Families We Choose. Lesbians, Gays, Kinship. New York: Columbia University Press.