Kategoria: Parisuhteettomuus

Sinkkuus murtaa parisuhdenormia

Posted on by Anu Kinnunen
Lukuaika: 3 min.

Parisuhdenormi sisältää oletuksen parisuhteesta ainoana oikeana tapana elää aikuiselämää. Yleistyvä sinkkuus haastaa elämänkulkuun liittyvän kulttuurisen käsikirjoituksemme parisuhdekeskeisyyden.

11.11. vietetään sinkkujen päivää. Kiinalaisessa nettikaupassa se tarkoittaa vuoden suurinta päivämyyntiä. Vuonna 2021 kyseisenä päivänä ostoksia tehtiin 13,6 miljardin euron edestä. Sinkkujen päivää vietetään maailmalla ostospäivänä, jolloin sinkut voivat ostaa itselleen mukavia asioita. Voisiko sinkkupäivä olla muutakin? Voisiko se olla esimerkiksi ilon ja juhlan päivä sille, että on täysin hyväksyttävää elää myös ilman kumppania tai lapsia? 

Lähdin tekemään tutkimusta sinkkuudesta tehtyäni useamman vuoden terapiatyötä sinkkujen kanssa. Tuntui, että monilla oli tarve löytää kumppani. Sinkkuus koettiin usein haastavana, mutta monet elävät kuitenkin mieluummin yksin kuin huonossa parisuhteessa.

Sinkkujen määrästä ei ole käytettävissä tilastotietoa, mutta tämän ryhmän suuruutta voi arvioida yksinasuvien tilastojen perusteella. Kaikki sinkut eivät kuitenkaan asu yksin eivätkä kaikki yksinasuvat ole sinkkuja. Tutkimuksessani olen rajannut sinkuiksi henkilöt, joilla ei ole tutkimushetkellä vakituista kumppania. Sinkuilla on siten voinut olla aikaisempia seurustelusuhteita, avoliittoja ja/tai avioliittoja, ja he voivat asua joko yksin, yhteisöissä tai lastensa kanssa. Sinkuiksi olen laskenut tutkimuksessa mukaan myös lesket tai muutoin kumppaninsa menettäneet. 

Vaikka kyseessä on verraten suuri väestöryhmä, sinkkujen hyvinvoinnista tiedetään varsin vähän. Sinkkujen hyvinvointiin vaikuttaa yksilöllisten ominaisuuksien lisäksi sinkkuuden hyväksyminen yhtenä tavanomaisena tapana elää aikuiselämää. Parisuhteen ajatellaan usein olevan normaali, luonnollinen ja toivottu tapa elää aikuisuutta (1) ja tätä kuvataan tutkimuskirjallisuudessa parisuhdenormin käsitteellä. Normi näkyy arkielämässä monenlaisina oletuksina, odotuksina ja toiveina. Normi vaikuttaa myös tiedostamattomalla tasolla arvostuksiin, valintoihin ja tekoihin. 

 

Parisuhdenormi säätelee hyväksyttyä elämäntapaa

EU:n Intimate citizenship –tutkimushankkeessa (1) selvitettiin eurooppalaisissa yhteiskunnissa vallitsevaa parisuhdeajattelua ja tunnistettiin parisuhdenormin ilmenemismuotoja. Parisuhdenormi liittyy läheisesti sinkkujen kumppanitoiveisiin ja kokemukseen sinkkuudesta. On esimerkiksi tärkeää, että perhe hyväksyy valitun kumppanin. Ajatus siitä, että nykypäivänä kumppanin valinta ei olisikaan puhtaasti yksityisasia, voi tuntua monesta sinkusta yllättävältä. Tarve sille, että muut hyväksyvät oman kumppanin, on kuitenkin yleisesti jaettu.

Toinen normin ilmenemismuoto on toive siitä, että kumppanilla olisi jokseenkin samanlainen tausta kuin itsellä. Tällä viitataan erilaisiin kulttuurisiin, etnisiin ja uskonnollisiin taustoihin, joiden oletetaan  olevan yhtenäiset. Sen ohella, että toivotaan oman perheen hyväksyvän kumppaniehdokkaan, voi normi ilmetä myös sisäistettynä ajattelumallina siitä, millainen kumppani on itselle sopiva. 

Avioliitto tai elämän mittainen sitoutuminen on osa parisuhdenormia ja liittää sen yhteen heteronormatiivisen ydinperheajattelun kanssa. Pitkittynyt sinkkuus ja avio-/avoerot näyttäytyvät näin ajateltaessa epäonnistumisina, kuten myös lyhyemmät suhteet niiden sisällöllisestä annista riippumatta. Seksin tulisi olla parisuhdeseksiä. Parisuhteen ulkopuoliset tai esimerkiksi sinkkujen seksisuhteet eivät mahdu tällaiseen ajatteluun. Sinkun mahdollinen omakohtainen kokemus lyhyemmistä suhteista merkityksellisinä ja antoisina mitätöityy. 

Parisuhdenormi sisältää ajatuksen romanttisesta rakkaudesta ja sellaista varmaan moni sinkkukin toivoo kohdalleen. Myös sitoutuminen vaivannäköön on parisuhdenormin ilmenemismuoto: suhteen eteen tulee ponnistella vaikeuksista huolimatta. Ulkopuolisen avun hakeminen ennen lopullista eropäätöstä on osa työtä, jota parisuhteen eteen kuuluu tehdä. (1)

Koska parisuhdenormiin kuuluu kumppaniin sitoutuminen varhaisella aikuisiällä, asettuu sinkkuus nuoruuteen sijoittuvaksi elämänvaiheeksi ennen vakituisen kumppanin löytymistä. Tässä parisuhdenormi kytkeytyy ajatukseen oletetusta elämänkulusta (2), jossa nuoruutta ja opiskelua seuraa työelämään siirtyminen, parisuhteeseen asettuminen ja lasten saaminen. Nuoruusaikaa pidemmälle ulottuva sinkkuus, suhteiden katkeamiset, terveyden aiheuttamat haasteet parisuhteille tai kumppanin ennenaikainen kuolema istuvat kaikki huonosti tällaiseen ajattelumalliin.

 

Onko vastavirtaan kulkeminen mahdollista?

Parisuhdenormatiivisuutta uusinnetaan lainsäädännössä ja erilaisissa sosiaalisissa käytännöissä. Vaikka lainsäädäntöä on Suomessa muutettu sallimaan moninaisempia perhemuotoja, pariskunnat ja lapsiperheet saavat yhä useita etuuksia yksinasuviin verrattuna (esimerkiksi työmarkkinatuen tulorajan kohdalla). 

Sinkkuuden ymmärtämisen kannalta on tärkeää tarkastella yksittäisten yksilöiden kokemusten lisäksi myös laajempaa yhteiskunnallista keskustelua, arvomaailmaa ja toimintaympäristöä. Media voi osaltaan joko purkaa tai vahvistaa yhteiskunnan normeja ja vaikuttaa näin myös sinkkujen hyvinvointiin ja käsityksiin oman elämän hyväksyttävyydestä. Omaan elämään haitallisesti vaikuttavien normien tappotalkoissa voi olla mukana pitämällä huolta itsestään ja elämällä oman näköistä elämää. 

 

Lähteet

(1) Roseneil Sasha, Crowhurst Isabel, Hellesund Tone, Santos Ana Cristina & Stoilova Mariya (2020) The Tenacity of the Couple-Norm: Intimate citizenship regimes in a changing Europe. London: UCL Press.

(2) Beck, Ulrich (1992) Risk Society: Towards new modernity. London: Sage.

(3) Ahmed, Sara (2010) The Promise of Happiness. London: Duke University Press.

(4) Sihto Tiina, Lahti Annukka, Elmgren Heidi & Jurva Raisa (2018) Naisvalitus ja parisuhteen epätasa-arvot. Teoksessa Petteri Eerola & Pirskanen Henna  (toim.) Perhe ja tunteet. Helsinki: Gaudeamus.

Kuva: Matti Pikkujämsä

 

Anu Kinnusen väitöskirja Sinkkuus Suomessa – Monimenetelmäinen tutkimus parisuhdenormatiivisuudesta ja hyvinvointitekijöistä tarkastettiin Tampereen yliopiston Yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa 19.11.2021. Vastaväittäjänä toimi professori Kimmo Jokinen Jyväskylän yliopistosta ja kustoksena professori Piia Jallinoja Tampereen yliopistosta. Väitöskirja löytyy kokonaisuudessaan täältä.

 

 

Ihmissuhteet ja terveys tuovat mies- ja naissinkuille eri tavoin onnea

Posted on by Anu Kinnunen
Lukuaika: 3 min.

Sosiaaliset suhteet lisäävät ihmisten onnellisuutta. Suomalaisia sinkkuja koskevan tuoreen tutkimuksen perusteella etenkin naisten onnellisuus on vahvasti kytköksissä sosiaalisiin suhteisiin. Sinkkumiehillä terveellinen elämä luo pohjaa onnellisuudelle.

Onnellisuutta tarkastelevissa väestökyselyissä Suomi pärjää loistavasti, mutta aurinko ei paista samalla lailla kaikille. Onnellisuus jakautuu epätasaisesti myös sinkkujen keskuudessa. Tässä tekstissä luen sinkkuihin naimattomien lisäksi eronneet ja lesket. Sinkku on siis asumismuodostaan riippumatta henkilö, jolla ei ole vakituista kumppania. Sinkulla voi olla kanssaan tai muualla asuvia lapsia.

Suomalaisessa seksuaalisuutta, hyvinvointia ja asenteita tarkastelevassa FINSEX-tutkimuksessa kysytään onnellisuudesta. Tässä kirjoituksessa tarkastelen FINSEX-kyselyaineiston analyysiin pohjaten, millaisista tekijöistä sinkkumiesten ja -naisten onnellisuus muodostuu. Sinkuilta kysyttiin tutkimuksen yhteydessä “Millaisena pidätte elämäänne juuri nyt?” Vastausvaihtoehtoina oli viisiportainen asteikko hyvin onnellisesta hyvin onnettomaan. Tutkimuksessa selvisi, että onnellisuus on yhteydessä moniin eri tekijöihin. (1).

 

Yksinäisyys vähentää sinkkujen onnellisuutta

Tutkimuksemme mukaan sinkkunaiset ovat sinkkumiehiä huomattavasti onnellisempia. Naisista 60 prosenttia vastasi olevansa onnellinen, kun vastaava prosentti miesten kohdalla oli vain 40 (ikäryhmä 25-64 -vuotiaat sinkut vuosina 1992-2015, N=944). (1)

Tutkimuksessamme sinkkunaisilla keskeinen onnellisuustekijä oli vähäiseksi koettu yksinäisyys, joka liittyy riittäviksi koettuihin sosiaalisiin suhteisin. Aikaisemman tutkimuksen perusteella naisten ja miesten tiedetään kokevan yksinäisyyttä hieman eri tavoin. Naisille on tyypillisempää  yksinäisyyden kytkeytyminen sosiaalisiin suhteisiin: yksinäinen nainen kokee sosiaalisen verkostonsa heikoksi eikä tunne kuuluvansa mihinkään ryhmään. (2)

Näyttää siltä, että sinkkunaiset pystyvät sinkkumiehiä paremmin luomaan sellaisia sosiaalisia suhteita, joihin he ovat tyytyväisiä. Jos näitä suhteita ei jostain syystä ole, naiset kokevat itsensä huomattavasti sinkkumiehiä useammin onnettomiksi. (1)

Sinkkunaisten yksinäisyyden kokemukseen liittyvää vähäisempää onnellisuutta saattavat osaltaan vahvistaa kulttuuriset odotukset, joiden mukaan naisten kuuluu olla erityisen kykeneviä luomaan sosiaalisia suhteita. Kun nämä odotukset eivät omalla kohdalla täyty, voi yksinäisyys tuntua erityisen raskaalta.

Tutkimusten mukaan miehille tyypillisempää on kokemus emotionaalisesta yksinäisyydestä. Ihmisiä on ehkä ympärillä, mutta läheiset ja luottamukselliset suhteet puuttuvat. (2) Sinkkumiehet olivat  sinkkunaisia useammin yksinäisiä, ja vain alle viidennes miehistä ei kokenut itseään lainkaan yksinäiseksi. (1).

FINSEX-tutkimukseen vastanneiden sinkkujen kanssa asui usein myös lapsia. Lapset eivät kuitenkaan merkittävästi vähentäneet yksinäisyyden kokemuksia tai lisänneet sinkkujen onnellisuutta (1). Näyttääkin siltä, että yksinäisyyden kokemuksen kannalta merkittävää on juuri toisten aikuisten seura.

Kuva: Perheyhteiskunta.fi / Janita Vilkman

Terveyden lisäksi onnellisuutta liikunnasta ja henkisyydestä

Tutkimuksessamme havaitsimme, että sinkkumiehet kokivat naisia useammin vaikeuksia kumppanin löytämisessä, ja että naisten joukosta löytyi enemmän sinkkuja, jotka eivät kaivanneet kumppania lainkaan (1). Aikaisemmassa tutkimuksessa on todettu, että osa sinkkumiesten psykosomaattisesta oireilusta, kuten unettomuudesta, ahdistuneisuudesta ja painajaisista, liittyy toteutumattomiin parisuhdetoiveisiin (2). Miehet siis toivoivat parisuhdetta naisia useammin, mutta samalla kokivat kumppanin löytämisen vaikeammaksi, ja sen seurauksena osa heistä oireili psykosomaattisesti. Vähäinen psykosomaattinen oireilu oli sekä sinkkumiehillä että -naisilla yhteydessä onnellisuuteen.

Miesten kohdalla onnellisuus oli positiivisesti yhteydessä terveyden lisäksi liikunnallisuuteen ja raittiuteen. Naissinkut liikkuivat miehiä enemmän, mutta miehillä liikunta asettui selkeämmin onnellisuutta ennustavaksi tekijäksi. Naisten onnellisuutta puolestaan ennusti uskonnon kokeminen omassa elämässä tärkeäksi.

Tutkimus osoittaa sinkkujen onnen olevan yhteydessä moniin eri tekijöihin. Naisilla korostui uskonnollisuus, miehillä puolestaan liikunnallisuus ja kohtuus alkoholin käytössä. Vaikka sinkkumiesten ja -naisten välillä on eroja, omasta terveydestä huolehtiminen ja sosiaalisiin suhteisiin panostaminen lisäävät onnellisuutta niin naisilla kuin miehillä. (1). Tekojen ei tarvitse olla suuren suuria, mutta tärkeää on, että niitä on.

 

Lähteet

(1) Kinnunen, Anu & Kontula, Osmo (2021) Suhteetonta elämää – Parisuhteettomien onnellisuustekijät. Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön tutkimuksen aikakauslehti Janus 29 (2), 153–159.

(2) Junttila, Niina & Kainulainen, Sakari & Saari, Juho (2015) Mapping the lonely landscape: Assessing loneliness and its consequences. The Open Psychology Journal 8 (1), 89–96.

(3) Kinnunen, Anu & Kontula, Osmo (2018) Miesten parisuhteettomuuden yhteys hyvinvointiin. Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti 55 (1), 22–34.

Kuva: Perheyhteiskunta.fi / Janita Vilkman

Takaisin kotiin

Posted on by Anu Kinnunen
Lukuaika: 2 min.

Pandemia on pakottanut tutkijoita palamaan kotimaihinsa. Yksineläviä tutkiva Anu Kinnunen keskeytti tutkijavaihdon Portugalissa ja järjesti oman arkensa yksinelävänä uusiksi.

“Hi! I moved to Finland for unlimited period, stay safe!”

Korona katkaisi tutkijavierailuni Portugaliin. Palaan kotimaahan ja karanteeniin maaliskuun puolivälissä.

Kansainvälistyminen on akateemisessa maailmassa tärkeää. Kansainväliset kontaktit ja tutkimukseen perehtyminen ulkomailla ovat keskeinen osa tutkijaksi kasvamista. Näin ajattelevat myös tutkimusten rahoittajat. Koronan vuoksi vaihto-opiskelijat on nyt kutsuttu kotiin ja useat kansainväliset konferenssit siirtyvät vuodella, koska online-tapahtumiksi nämä satojen tai tuhansien osallistujien tapahtumat eivät helposti taivu.

Omalla kohdallani tutkijavierailun keskeytyminen vaikuttaa myös uudessa maassa orastaneisiin ihmissuhteisiin. Paikalliset verkostoni Portugalissa koostuivat tutkijakollegoista ja Tinder/Bumble-tuttavista. Newton-kissa kehräsi luonani päivittäin, mutta nyt sekin on lentänyt Brasiliaan kämppikseni mukana.

“Hi! I moved to Finland for unlimited period, stay safe!”

Sama viesti lähtee moneen suuntaan. Korona huojuttaa vahvasti tuoreita ystävyyssuhteitani. Tai ehkä se olenkin minä, joka suuntaa nyt huomionsa toisaalle. Vanhojen, pitkäaikaisten suhteiden luotettavuus korostuu kriisin kynnyksellä.

Suomessa karanteenissa minulla on aikaa pohtia, mikä on minun koronaperheeni. Iäkkäitä vanhempia en ainakaan aio alkuun tavata. Niin rakas kuin oma koti onkin, linnoittautuminen sinne tuntuu yksinäiseltä. Päätän muuttaa ystäväni luokse ennalta määräämättömäksi ajaksi.

Ystäväni lisäksi en tapaa ensimmäisen kahden viikon aikana ketään, mutta en koe itseäni kovinkaan eristäytyneeksi. Ajatus siitä, että voin joka aamu liittyä online-meditaatioon tai osallistua alone-together-tansseihin, rauhoittaa. Netissä on nyt juuri sellaista pöhinää, jota ensimmäisten viikkojen aikana Portugalissa kaipasin. Yhteisöt, joihin kuulun, ovat yht’äkkiä saatavilla helpommin kuin koskaan aikaisemmin. Väitöskirjan tekeminen karanteenissa luonnistuu hyvin. Oikeastaan päivittäinen tekeminen ei kovin paljoa poikkea työskentelystäni Portugalilaisessa kirjastossa.

Yksin elävän ihmisen kohdalla korona-aika nostaa esiin elämän merkitykselliset ihmissuhteet erityisellä tavalla. Jos voin tavata vain yhtä henkilöä, kenet valitsen? Parisuhteessa elävillä vastaus on usein varsin helppo. Sinkkujen kohdalla tilanne voi olla toinen. Monilla sinkuilla on erilaisia verkostoja ja kaveriporukoita, muttei välttämättä yhtä niin läheistä ihmistä, jonka luokse voisi muuttaa. Toisaalta pitkään yksin asuneelle toisen luokse muuttaminen voi tuntua ahdistavalta. Meillä on usein ajatus, että yksin pitää pärjätä.

Yksilökeskeisessä maailmankuvassa yksilö nähdään kaiken keskipisteenä ja vastuullisena omista olosuhteistaan ja valinnoistaan. Korona herättää meidät keskinäisestä kilpailusta kollektiiviseen toimintaan ja ajatteluun, kuten tutkija Timo Miettinenkin on huomauttanut.

Torikokoukset on kielletty, mutta kollektiivisuudella tarkoitankin itseä laajempaa huomiointia ja välittämistä. Kuinka voin osaltani edesauttaa kaikkien parasta mahdollista selviämistä tässä tilanteessa? Tekojen ei aina tarvitse olla suuren suuria. Voi vaikka kutsua ystävän kävelylle, joko turvavälillä tai puhelinyhteyden välityksellä, tai kysyä, miten sukulaiset ja tuttavat ovat eristyksissä pärjänneet.

Yksineläviä korona varmastikin herättää pohtimaan, miten jatkossa voi varautua tilanteeseen, jossa suositellaan sosiaalista eristäytymistä. Ehkä etukäteen sopiminen siitä, keneen tällaisissa tilanteissa voi turvautua, yleistyy.

Miten käy tutkijavaihtoni? Jätin lakanakassin odottamaan Portugaliin ja suunnittelen palaavani Coimbraan vielä syksyllä. Tuskin kukaan vielä tietää, millainen kolaus korona lopulta on kansainvälisyyteen kannustavalle tutkijayhteisölle. Palataanko takaisin siihen, miten toimittiin ennen, vai muuttuuko akateemisessa työssä jokin pysyvästi?

Koronakriisiä seuranneet rajoitukset vaikuttavat ihmisten läheissuhteisiin eri tavoin, riippuen esimerkiksi iästä, elämäntilanteesta, asumisjärjestelyistä sekä läheissuhteiden määrästä. Läheissuhteet poikkeustilassa -sarjan teksteissä tarkastellaan pandemian seurauksia ihmisten väliselle kanssakäymiselle erilaisissa elämänvaiheissa.

Sarjan muut kirjoitukset

Kitti Suoranta: Orgiat ruton jälkeen?

Kaisa Kuurne & Johanna Sarlio-Nieminen: Synnytysosastojen koronarajoitukset paljastavat synnyttäjien ja sairaalan näkökulmaerot

Mia Niemi: Ikääntyneiden ongelmat kasaantuvat eristyksessä

Anna Heinonen: Kommuunikodissa kämppis voi olla lähellä mutta vieras

Ella Sihvonen: Koronakeväänä etätyö ja perhe-elämä sulautuvat yhteen

Aino Luotonen: Ystävien virtuaalisista illanistujaisista jää puuttumaan jotain tärkeää

Anna-Maija Castrén: Pysykää kotona! Missä niistä?

Heidi Ruohio: Poikkeustila vaikuttaa kansainvälisiin adoptioihin

Vaula Tuomaala: Vauvan kanssa välitilassa

Sinkkuhäissä juhlitaan itseä

Posted on by Anu Kinnunen
Lukuaika: 3 min.

Sinkkuhäät lisäävät suosiotaan maailmalla wellness-kulttuurin ilmentymänä, mutta taustalla on myös sinkkujen halu viettää omaa merkityksellistä juhlapäivää. Sukupuolentutkimuksen professori Kinneret Lahad on tutkinut sinkkuhäitä eri maissa. 

”Jumalan edessä ja näiden ystävien läsnä ollessa kysyn sinulta, tahdotko ottaa itsesi aviopuolisoksesi, olla itsellesi uskollinen ja rakastaa itseäsi hyvinä ja pahoina päivinä, aina kuolemaan asti?”

Yhä useampi maailmalla vastaa tahdon. Itsensä kanssa naimisiin menoa, self marriagea, on alkanut näkyä etenkin yli kolmekymppisten naisten keskuudessa. Sinkkuhäihin kuuluvien valojen ja lupausten kautta tehdään näkyväksi halua sitoutua oman sisäisen totuuden noudattamiseen, itsemyötätuntoon ja itsearvostukseen.

Kinneret Lahad kertoo puhelinhaastattelussa, mitä itsensä kanssa naimisiinmeno tarkoittaa. “Kyseessä on joukko hieman toisistaan poikkeavia rituaaleja. Naimisiin mennään näyttävästi julkisissa tiloissa, kaupungintalolla ja kattoterasseilla, mutta myös joukkotapahtumissa erilaisilla festivaaleilla.”

Sinkkuhäät eivät ole virallinen avioliittoon vihkiminen vaan vapaamuotoinen vihkiseremonia. Rituaaliin voi kuulua valan lisäksi jokin symboli, esimerkiksi sormus. Seremoniassa on usein myös muita häille tyypillisiä elementtejä, kuten kaunis juhlapaikka, juhlavieraita ja tarjottavaa, valokuvaajaa unohtamatta. Häiden vuosipäivää juhlitaan myös tulevina vuosina.

Lahad sanoo, että ennen asiaan perehtymistä hän ei arvannut, kuinka laaja ilmiö on. Aineistoa kerätessään Lahad ja tutkimuksen toinen tekijä, antropologi Michal Kravel-Tovi löysivät nettikeskusteluita ainakin USA:sta, Englannista, Australiasta, Japanista, Taiwanista, Italiasta, Hollannista ja Saksasta. Markkinoille tulee koko ajan lisää juhlien järjestäjiä ja muiden kaupallisten palveluiden ja tuotteiden tarjoajia. Netistä löytyy kursseja ja pakkauksia rituaalin järjestämiseen.

 

Sinkkuhäissä ei ole sulhasta

Suurin osa nettikeskusteluihin osallistuneista sinkkuhäiden pohtijoista on keskiluokkaisia 30–40-vuotiaita naisia. Naimisiin itsensä kanssa menevät niin ikisinkut kuin eronneet. Lahad kertoo, että halu muodolliseen itsensä sitoutumiseen on joillekin seurausta elämän kriisistä, toisille omat häät juhlistavat jo pitkään jatkunutta itsetutkiskelua. Naimisiinmeno näyttäytyy sekä aikaisemman itsestään huolehtimisen jatkumona että haluna kääntää elämässä uusi lehti.

Lahad tarkentaa, että avioliitto-sanalla halutaan korostaa sitoutuneisuutta ja yhteenkuuluvuutta, ei niinkään rinnastaa puolisoiden väliseen avioliittoon. Sinkkuhäät eivät ole vähemmistön liikehdintää avioliittoa vastaan, vaan wellness-kulttuuriin läheisesti linkittyvää itsetutkiskelua ja itsen hyväksymistä, itseen ja omaan hyvinvointiin sitoutumista. Itsensä kanssa naimisiin menemisellä ei kuitenkaan sitouduta ikisinkkuuteen, vaan kumppani voi löytyä myöhemmin.

Tutkijoita yllätti, kuinka naisten tarinat ja koko aiheesta käytävä keskustelu keskittyy vahvasti hyvinvointiin. Parisuhteettomiin kohdistuvasta syrjinnästä tai yhteiskunnallisista epäkohdista ei puhuta näissä keskusteluissa lainkaan.

Kuva: edoughty.com, Eleanor Doughty

 

Sinkkujen oma rituaali 

Sinkkuhäät-ilmiötä tekee ymmärrettäväksi myös elämänkulkuun liittyvien rituaalien uusi suosio. Varsinkin Amerikassa järjestetään eroseremonioita, juhlia lapsen sukupuolen paljastumisen kunniaksi, munasolujen jäädyttämisjuhlia ja näyttäviä kihlajaisia. Sosiaalinen media on vahvasti mukana rituaalien leviämisessä.

Myös suomalainen juhlakulttuuri rakentuu pitkälti (ydin)perhekeskeisen elämäntavan varaan. Parin löytymistä juhlitaan tupaantuliaisin, kihlajaisin ja polttarein, häiden seuratessa huipentumana. Ennen lapsen syntymää järjestetään vauvakutsut vaippakakkuineen tai uutena ilmiönä äidin juhla, jossa siunataan odottavaa äitiä. Tämän jälkeen siirrytään juhlimaan ristiäisiä, lasten syntymäpäiviä, ripille pääsyä ja erilaisia valmistujaisia häiden vuosipäivää unohtamatta.

Lapsettomalla sinkulla ei ole vastaavia valmiita juhlinnan malleja. Omien 38-vuotissyntymäpäivien juhlinta ei välttämättä tunnu vieraiden kutsumisen arvoiselta. Jotkut pitävät Mää-juhlat, ihan vain juhlistaakseen hyviä vuosia sinkkuna. Siinä missä Mää-juhlissa itseä juhlitaan kertaluontoisesti, itsensä kanssa naimisiin menemiseen liittyy ajatus pitkäkestoisemmasta sitoutumisesta. Sinkkuhäiden vuosipäivää voi juhlistaa jatkossakin.

Lahad arvelee, että osa sinkuista tuntee, ettei kukaan juhli heitä. Nämä naiset löytävät sinkkuhäistä niin tavan juhlia omaa itseään kuin tulla samalla näkyviksi muille. Sinkkunaiset asetetaan yhteiskunnassa helposti odottavaan asemaan. Omat häät ovat sinkkuuden haltuunottamista, ja näkyväksi tuleminen oman rituaalin avulla vapauttaa. “Elämä ei ole heille sulhasen odottamista vaan itsensä toteuttamista ja rakastamista varten.”

 

Lähteet

Lahad, Kinneret & Kravel-Tovi, Michal (2019) Happily-ever after: Self-marriage, the claim of wellness, and temporal ownership. Sociological Review 1-16.

http://www.selfmarriageceremonies.com/

 

Lue lisää aiheesta:

Mariia Koistinen: Näiden todistajien läsnä ollessa kysyn teiltä: Tahdotteko säilyttää avioliittoinstituution?

Anu Kinnunen: Vapauden varjopuoli – sinkku kohtaa asenteellisuutta ja leimaamista

Näiden todistajien läsnä ollessa kysyn teiltä: Tahdotteko säilyttää avioliittoinstituution?

Posted on by Kaisa Kivipuro
Lukuaika: 3 min.

”Avioliiton tarkoituksena on perheen perustaminen siihen kuuluvien yhteiseksi parhaaksi ja yhteiskunnan säilymiseksi.” Näin lausutaan suomalaisessa vihkikaavassa riippumatta siitä, tapahtuuko avioliittoon vihkiminen maistraatissa vai kirkollisin menoin. Vihkikaavan määritelmässä perhe tiivistyy siis pariskuntaan, mutta onko seurustelematon ihminen automaattisesti perheetön?

Halu jakaa oma elämä jonkun toisen – tai useamman – ihmisen kanssa ja kokea kuuluvuutta lienee yleisinhimillinen. Läheissuhteiden verkostot, joihin kuuluu huolenpitoa ja välittämistä, voivat olla muodoltaan hyvin monenlaisia. Siksi onkin hullunkurista, että avioliitolla on niin vahva asema läheissuhteiden sääntelyssä.

Avioliitto instituutiona jäsentää monella tavalla yksityisiä ja yhteiskunnallisia suhteita sekä juridisesti että ajattelumme tasolla. Avioliitto linkittyy esimerkiksi sosiaaliturvaan, verotukseen, perimykseen ja kansainvälisiin perhesuhteisiin.

Michael Warnerin (2000) mukaan avioliitto on itsessään eriarvoistava järjestely, joka aina toiseuttaa muulla tavoin eläviä: olivatpa he sitten sinkkuja, leskiä tai muissa suhdemuodoissa kuin yhdessä asuvia ja parisuhteessa keskenään olevia ihmisiä (1). Tämä tarkoittaa sitä, että avio(hetero)pari normalisoituu intiimisuhteiden ideaaliksi, johon kaikkia muita valittuja läheissuhdemuotoja verrataan. Normista poikkeavat suhdemuodot, kuten moniskunnat ja toisaalta suhdelaadut, eli muut kuin romanttisseksuaaliset suhteet, näyttäytyvät tällöin toissijaisina, poikkeuksina ja perusteluja vaativina valintoina.

 

Parisuhdekeskeisyys peittää läheissuhteiden moninaisuuden

Vaikka avioliitolla on etuoikeutettu asema läheissuhdehierarkiassa, ovat avoliitot ja seurustelusuhteet nousseet vähitellen sen rinnalle yleisesti hyväksytyiksi tavoiksi elää läheissuhteissa. Kahdenvälisestä romanttisseksuaalisesta ihmissuhteesta, eli parisuhteesta, on tullut keskeinen tapa järjestää läheissuhde, ja se nähdään usein siirtymävaiheena lapsiperheellistymiseen.

Parisuhteen ensisijaistamisen ongelmallisuus nousi vahvasti esille gradussani. Tutkin siinä nuoria aikuisia ihmisiä, jotka oman määrittelynsä mukaan eivät ole koskaan seurustelleet. Kaikki ihmiset eivät halua seurustella ylipäätään ja toisaalta, kaikki ihmiset eivät päädy seurustelukumppani(e)n kanssa yhteen välttämättä ikinä, vaikka haluaisivatkin. Syyt tähän ovat moninaisia. Kiinnostavampaa kuin perätä perusteluja normin vastaiselle tilanteelle, on kysyä, että miksi me rajaamme lain tasolla osan ihmisistä ulos hoivan järjestämisen edellytyksistä.

Eikö lain tulisi turvata ihmisiä syrjimättömästi riippumatta siitä, minkä tyyppisiä ihmisten läheissuhteet ovat? Esimerkiksi sen, ketkä nähdään hätätilanteessa henkilön omaisiksi ei tulisi olla sidottu asianomaisen parisuhdestatukseen, eikä yhteisen lapsen vanhempien voida olettaa olevan tai olleen keskenään parisuhteessa. Oikeustieteen professori Anu Pylkkäsen (2012) tavoin voidaan kysyä: miksi läheissuhteita koskevan sääntelyn pitäisi rajoittua kahden hengen suhteeseen tai ylipäätään kiinnittyä seurusteluun?

Kuva: Broadly Gender Photostock

 

Romanttisen rakkauden ylivoima

Länsimainen ymmärrys parisuhteesta linkittyy erottamattomasti romanttiseen rakkauteen, eikä sitä voida täysin irrottaa avioliittoinstituutiosta. Anttila (2001) tiivistää, että romanttinen rakkaus on länsimaisessa modernisaatiossa syntynyt kulttuurinen rakkauskäsitys ja arvo, jota nykyisin tavoitellaan. Rakkauteen perustuva, toimiva parisuhde koetaan työn ja terveyden ohella yhdeksi keskeisimmäksi onnellisen elämän osatekijäksi. Kulttuuriimme kasvavat ihmiset oppivat jo varhain ja monista toisiaan tukevista lähteistä parisuhteen merkityksen. (2)

Parisuhdenormatiivisuus viittaa vallalla oleviin käsityksiin ja käytäntöihin, joiden mukaan kahdenvälisen romanttisen rakkaussuhteen tulisi olla yksilölle ensisijainen ihmissuhdetyyppi (3). Tällainen rakkaussuhde näyttäytyy meille – euroamerikkalaisessa kulttuurissa kasvaneille ja eläville ihmisille – normaalina ja universaalina tavoitteena elämässä. Parisuhdenormatiivisuus (englanniksi amatonormativity) on rakenteena hyvin eurosentrinen, sillä selvää on, että tällainen ihmissuhdemuoto ei ole ainoa oikea tai ihmiselle synnynnäinen tapa järjestää läheissuhteita, vaan historiassa muovautunut ja muuttuva.

Parisuhdenormatiivisuuden käsite kuvaa siis Suomessakin vallalla olevaa kulttuurista rakennetta, jossa yhdistyy romanttisen rakkauden ja eksklusiivisen suhdemuodon ensisijaisuus. Rakenne on tunnistettava, sillä parisuhde-eetos näkyy toistuvana kuvastona valtakulttuurissamme: se ulottuu pariterapiasta tv-sarjoihin ja parisuhdeoppaista terveystiedon opetukseen. Vähittäistä kuvaston moninaistumista on kuitenkin ollut havaittavissa – erityisesti populaarikulttuurissa.

Se, että hahmotamme seurustelun parisuhde- ja avioliittokeskeisesti, kaventaa käsitystämme seurustelusta. Kaikki seurustelusuhteet eivät nimittäin noudata ennalta määriteltyä etenemiskaavaa, jossa suhteen oletetaan kehittyvän tapailusta seurusteluksi ja siitä yhteen muuton kautta kohti avioliittoa.

Kaikki seurustelusuhteet eivät myöskään ole kahden ihmisen välisiä, suljettuja tai heteroseksuaalisia, jos ne ovat seksuaalisia lainkaan. Se puolestaan, että hahmotamme perhesuhteet vain seurustelun ympärille rakentuviksi, kaventaa ymmärrystämme läheissuhteista huomattavasti.

 

Ketkä tulevat tunnistetuiksi perheellisinä?

Graduni yksi johtopäätöksistä on, että seurustelematon ihminen mielletään helposti perheettömäksi – etenkin, jos hänellä ei ole lapsia. Graduani varten haastattelemistani ihmisistä kaikki sattuivat olemaan lapsettomia. Heidän kokemuksensa osoittavat, että ystävien kutsuminen ”valituksi perheeksi” jää helposti kovin nimelliseksi, jos oma lähipiiri ympärillä järjestäytyy parisuhdekeskeisesti. Tyypillistä on, että merkittävimmät elämänvalinnat, kuten asuminen, rahan jakaminen ja lastenkasvatus, tehdään seurustelukumppani(e)n, eikä esimerkiksi ystävien kanssa.

Kuten yhteiskunnallisten rakenteiden kanssa aina, parisuhdenormatiivisuudenkin tapauksessa kyse on vallasta. Parisuhdekeskeisesti rakennettu elämäntapa ja parisuhteessa olevat henkilöt nauttivat Suomessa etuoikeuksia niin sosiaalisella, taloudellisella kuin symbolisellakin tasolla.

Parisuhdenormin ulkopuolella elävä joutuu puolestaan tekemään hartiavoimin töitä, jotta hänen lähipiirinsä tulisi tunnustetuksi hänen sosiaalisena turvaverkkonaan. Yhdenvertainen kohtelu ei tällöin yksinkertaisesti toteudu yhteiskunnassamme.

Parisuhde- ja ydinperheajattelulla – ja sen ytimessä olevalla avioliittoinstituutiolla – on historialliset ja kulttuuriset juurensa, joita me ylläpidämme käytöksellämme ja lainsäädännöllämme. Näin ollen meillä on myös mahdollisuus toimia toisin. Haastan sinua pysähtymään hetkeksi tämän kysymyksen ääreen: olisitko sinä valmis marssimaan kaduille vaatimaan avioliittoinstituution purkamista? Ja jos et, niin mikset?

 

Mariia Koistinen, VTK, FM, tutki normikriittisessä gradussaan nuorten aikuisten seurustelemattomuuden kokemuksia ja parisuhdenormatiivisuutta. Hän on sukupuolentutkimuksen opinnoissaan keskittynyt vaihtoehtoisiin läheissuhteisiin ja perhemalleihin.

 

Lähteet

(1) Warner, Michael (2000) The trouble with normal: Sex, politics, and the ethics of queer life. Cambridge (Mass.): Harvard University Press.

(2) Anttila, A. (2001). Elämän kovuus ja rakkauden rajallisuus. Varhaisnuorten kirjoituksia Koululainen-lehden ja Internetin keskustelupalstoilla. Nuorisotutkimus, 19(2), 21-35.

(3) Brake, Elizabeth (2012) Minimizing Marriage: Marriage, Morality, and the Law. New York: Oxford University Press.

 

Lue aiheesta lisää:

Vapauden varjopuoli – sinkku kohtaa asenteellisuutta ja leimaamista

Perheen arvoitus

Avioliittolaki ei turvaa lapselle äitiä ja isää

Tuoko parisuhde miehille kaivattua hyvinvointia?

Posted on by Anu Kinnunen
Lukuaika: 3 min.

Parisuhteessa elävät miehet voivat paremmin kuin ilman parisuhdetta elävät. Kaikki vailla parisuhdetta elävät eivät kuitenkaan voi huonosti. Hyvinvoinnin näkökulmasta on tärkeää, miten parisuhteeseen tai sen puuttumiseen suhtautuu.

Useissa tutkimuksissa on todettu parisuhteessa elävien olevan onnellisempia kuin niiden, jotka eivät ole parisuhteessa (1). Vaikka tämä tieto pitääkin paikkansa, on samaan aikaan tärkeää ymmärtää myös se, että parisuhteessa erityisen huonosti voivat usein eroavat ja siirtyvät näin ongelmineen pois parisuhteessa olevien tilastoa ”rumentamasta”.

Tutkijana minua kiinnostaa ilman parisuhdetta elävien hyvinvointi ja sen yhteys parisuhdetoiveisiin. Sosiaalilääketieteellisessä aikakauslehdessä julkaistavassa artikkelissani tarkastelen ilman vakituista parisuhdetta elävien miesten (jatkossa parisuhteettomien) hyvinvointia psykosomaattisten oireiden, yksinäisyyden ja onnellisuuden ulottuvuuksilla. Tutkimuksessani luen parisuhteettomiksi myös eronneet ja lesket, mikäli heillä ei ole uutta vakituista suhdetta.

Hyödynnän tarkastelussani suomalaisten seksuaalikäyttäytymistä ja asenteita kuvaavaa FINSEX-aineistoa vuosilta 1992–2015. Tarkastelen iältään 25–64-vuotiaita miehiä, koska nuoremmilla parisuhdetilanteet vaihtelevat vielä paljon. Rajaustani vanhemmilla miehillä psykosomaattisten oireiden taustalla saattaa puolestaan olla enemmän muita terveydellisiä syitä kuin parisuhteettomuuteen liittyviä tekijöitä. Yli 64-vuotiaiden ikäluokassa myös odotukset parisuhteelle ovat erilaiset kuin nuoremmilla esimerkiksi perheellistymisen suhteen. FINSEX-aineiston vastaajista valtaosa eli parisuhteessa. Kaikkiaan tutkimukseen osallistuneista 2 797 miehestä 425 eli ilman parisuhdetta.

 

Psykosomaattiset oireet hyvinvoinnin mittareina

Tutkimuksessani selvitin erilaisten psykosomaattisten oireiden esiintyvyyttä FINSEX-kyselyyn vastanneiden miesten keskuudessa. Otin tarkasteluun esimerkiksi seuraavia oireita: unettomuus, painajaiset, ylirasittuneisuus ja ahdistuneisuus.

Tutkimukseni yhdeksi olennaisimmaksi havainnoksi muodostui se, että parisuhteettomat eivät ole yhtenäinen ryhmä. Ilman parisuhdetta elävät miehet jakautuvat sen mukaan, miten he suhtautuvat elämäntilanteeseensa ja toivovatko he itselleen parisuhdetta vai eivät. Itselleen vakituista kumppania toivovat miehet voivat huonommin kuin omaan parisuhteettomuuteensa tyytyväiset miehet.

Tämä näkyi esimerkiksi ahdistuneisuutena, jota esiintyi usein tai joskus viimeisen kuukauden aikana yli puolella (56 %) parisuhdetta toivovista miehistä. Vastaava prosenttiosuus miehillä, jotka eivät toivo parisuhdetta, oli noin 42. Ylirasittuneisuutta ja painajaisia oli niin ikään enemmän miehillä, jotka toivoivat parisuhdetta. Painajaisia näki edellisen kuukauden aikana joskus tai usein heistä kolmannes (31 %). Miehistä, jotka eivät toivoneet parisuhdetta, näki painajaisia vajaa viidennes (18 %).

Sen sijaan parisuhteessa elävillä miehillä oli parisuhteettomia vähemmän psykosomaattisia oireita. Tämänkaltainen tulos on havaittu myös aikaisemmissa tutkimuksissa. On kuitenkin syytä huomata, että parisuhteettomat miehet eivät häviä kaikilla hyvinvoinnin osa-alueilla parisuhteessa eläville miehille. Parisuhteessa olevat miehet olivat FINSEX-kyselyn mukaan ylirasittuneempia kuin yksin elävät miehet, jotka eivät toivoneet parisuhdetta. Ilmeisesti perhe-elämän kuorimittavuus näkyi ylirasituksena, sillä tällä mittarilla mitattuna parisuhteelliset eivät olleet erityisen hyvinvoivia.

 

Yksinäiset miehet toivovat parisuhdetta muita useammin

Toimivat ihmissuhteet parantavat elämänlaatua. Useissa  tutkimuksissa yksinäisyyden on puolestaan todettu alentavan elämänlaatua (2). Useille yksinäisyyden määritelmille on yhteistä se, että yksinäisyys nähdään sosiaalisten suhteiden puutteena tai henkilökohtaisena kokemuksena, joka ei välttämättä näy ulospäin. Yksinäisyys koetaan myös luonteeltaan epämiellyttäväksi, toisin kuin positiivinen yksin oleminen. Tutkimukseni aineistossa yksinäisyyttä esiintyi enemmän parisuhdetta toivovilla kuin parisuhteettomuuteensa tyytyväisillä miehillä. Kun jo yksinäisyyden määritelmässä todetaan, että yksinäisyyteen liittyy sosiaalisten suhteiden puutteita, on odotettavaa, että parisuhteettomista juuri parisuhdetta toivovat kokevat enemmän yksinäisyyttä.

Onnellisuuden kokemuksen kohdalla vastaavaa eroa ei näiden ryhmien välillä kuitenkaan ollut. Parisuhdetta toivovat miehet ja parisuhteettomina itsensä tyytyväiseksi tuntevat olivat jokseenkin yhtä onnellisia. Yksinäisyyden kokemus ei siis parisuhdetta toivovien miesten kohdalla ole suoraan yhteydessä elämän kokonaisonnellisuuteen.

On todettu, että koettuun onnellisuuteen vaikuttavat useat tekijät. Suomalaistutkimuksessa viiden kärjen muodostivat perhe, terveys, rakkaus, ystävät ja säännölliset tulot (3). Tämä lista on peräisin tutkimuksesta, jossa tutkittavat olivat pääasiassa parisuhteessa eläviä. Parisuhteettomilla onnellisuustekijöiden järjestys on todennäköisesti erilainen, sillä heillä ei useinkaan ole esimerkiksi perhettä, jonka kanssa asutaan yhdessä.

Tutkimukseni tulosten perusteella näyttää siltä, että kumppanitoive on vahvemmin yhteydessä ilman parisuhdetta elävien miesten yksinäisyyteen kuin onnellisuuteen. Tätä voi osaltaan selittää se, että onnellisuus liittyy elämässä useisiin eri osa-alueisiin, kun taas yksinäisyys kulminoituu sosiaalisissa suhteissa koettuihin puutteisiin. Parisuhteettomat, jotka eivät koe sosiaalisissa suhteissaan puutteita, voivat viihtyä hyvin yksin kokematta itseään kuitenkaan yksinäisiksi. Parisuhdetta toivovat sen sijaan kokevat yksinään olemisen ehkä erityisen epämiellyttävänä ja toivovat tilanteeseen muutosta esimerkiksi vakituisen parisuhteen muodossa. Ehkäpä parisuhdetoiveiden taustalla onkin miehillä enemmän halu pois epämiellyttävänä koetusta yksinäisyydestä kuin puuttuvan onnellisuuden tavoittelu.

Parisuhteessa elävät miehet olivat joka tapauksessa vähemmän yksinäisiä sekä onnellisempia kuin ne, joilla parisuhdetta ei ollut. Parisuhde näyttää siis lisäävän miesten hyvinvointia niin psykosomaattisten oireiden kuin onnellisuuden ja yksinäisyydenkin näkökulmista.

Vahva parisuhdetoive altistaa miehiä yksinäisyyden kokemukselle ja psykosomaattiselle oireilulle. Tämän vuoksi olisi tärkeää pohtia, miten näiden miesten yksinelämistä voitaisiin tukea siten, ettei liiallista painetta parisuhteen etsimiselle olisi tai ettei parisuhde näyttäytyisi ainoana keinona vähentää yksinäisyyden kokemusta. Kuten tutkimukseni elämäntilanteeseensa tyytyväiset parisuhteettomat miehet osoittavat, elämä voi olla tyydyttävää myös ilman parisuhdetta.

 

Kirjoittaja: Anu Kinnunen
Kuvitus: Sonya Mantere / perheyhteiskunta.fi

Teksti perustuu Sosiaalilääketieteellisessä aikakauslehdessä julkaistavaksi hyväksyttyyn artikkeliin Kinnunen, Anu & Kontula, Osmo: Miesten parisuhteettomuuden yhteys hyvinvointiin (2018).

Lähteet

(1) Kainulainen, Sakari (2014) Raha ja rakkaus hyvinvoinnin lähteinä. Yhteiskuntapolitiikka 79, 485–97.

(2) Cacioppo, John T. & Patric, William (2008) Loneliness: human nature and the need for social connection. New York: W. W. Norton & Company.

(3) Pessi, Anne Birgitta (2008) What constitutes Experiences of Happineness and Good Life: Building a Novel Model on the Everyday Experiences. Kirjassa: Tissari, Heli, Pessi, Anne Birgitta & Salmela, Mikko (toim.) Happiness: Cognition, Experience, Language. Helsinki: Helsinki Collegium for Advanced Studies.

 

Vapauden varjopuoli – sinkku kohtaa asenteellisuutta ja leimaamista

Posted on by Anu Kinnunen
Lukuaika: 3 min.

Ilman parisuhdetta elävä ihminen joutuu väistämättä kohtaamaan kulttuurissamme vallitsevan aikuisena elämisen mallin ja oman sopimattomuutensa siihen. Jos yhteiskunnan rakenteet suosivat parisuhteessa eläviä, voidaan puhua singlismistä eli parisuhteettomien syrjinnästä.

Iäkkäiden yksinäisyyttä tutkiva Elisa Tiilikainen esitti blogissamme toiveen siitä, että lapsettomana eläminen muuttuisi nuorempien sukupolvien kohdalla vähitellen hyväksytymmäksi. Yhteiskunnassamme vallitsee edelleen normatiivinen ajattelutapa, jossa parisuhde nähdään osana odotettua elämänkulkua ja vanhemmuus ”normaalina”. Ilman parisuhdetta elävä asettuu olemassaolollaan tätä järjestystä vastaan. Hän on ikään katsomatta poikkeama normista etenkin, jos ei edes toivo parisuhdetta.

Parisuhteettomuuteen johtavat polut ovat yksilöllisiä ja kokemukset vaihtelevia. Tutkimuksissa on kartoitettu esimerkiksi sitä, miten parisuhteettomat kokevat tilanteensa ja miten yksin eläminen vaikuttaa heidän käsityksiin itsestään.

 

Parisuhde oletusarvona

Arja Mäkinen (2008) tarkasteli sosiaalityön väitöskirjassaan yksin elävien naisten tapoja kohdata naiseuteen liittyviä odotuksia. Luodakseen itsestään mielikuvan normaalina aikuisena naisena, haastatellut pyrkivät esittämään itsensä ”oikeanlaisena” työntekijänä, seksikumppanina ja puolisoehdokkaana sekä äidin tehtäviä hoitamaan kykenevänä naisena.

Tutkimuksessa nousi selvästi esille se, kuinka naiset vertasivat itseään parisuhteessa oleviin. Vertaamalla he pyrkivät vakuuttamaan, ettei heissä ole mitään vikaa, vaikka kumppania ei olekaan.

Jill Reynolds ja Margaret Wetherel (2007) tutkivat puolestaan ilman parisuhdetta elävien naisten identiteettejä. He tunnistivat naisten kertomuksista erilaisia lähestymistapoja sinkkuuteen. Puutteen identiteetistä käsin parisuhteettomuuden nähtiin johtuvan ensisijaisesti yksilön puutteellisuudesta, kelpaamattomuudesta parisuhteeseen. Sosiaalisen kuulumattomuuden luokassa keskeistä oli naisten kokemus siitä, että heidät oli suljettu pariskuntien muodostaman sosiaalisen verkoston ulkopuolelle. Myönteisissä tulkinnoissa parisuhteettomuus nähtiin itsenäisyytenä ja vapautena sekä mahdollisuutena itsensä toteuttamiseen.

Parisuhde toimii usein linkkinä muihin sosiaalisiin suhteisiin, mikä voi vahvistaa parisuhteettoman tunnetta ulkopuolisuudesta. Kaisa Ketokiven (2012) lähisuhdeverkostoja koskevassa tutkimuksessa tuli esille, kuinka parisuhteessa elävien sosiaalisia verkostoja määritti juuri pariskuntana eläminen; sosiaalisten suhteiden piiri rakentui eräänlaisen pariskuntasosiaalisuuden varassa ilman yksilöiden omia ponnisteluja. Parisuhteettomilla sen sijaan läheisten suhteiden piirin rakentaminen vaati henkilökohtaista aktiivisuutta ja joustavuutta perhekäsityksissä.

anun-kuva

 

Singlismin teoria ja käytäntö

Parisuhteettoman kokemukseen tilanteestaan vaikuttanee osaltaan myös aikaisempi parisuhdehistoria sekä se, onko parisuhteettomuus väliaikaista ja itse valittua vai pitkittynyttä ja ei-toivottua. Lisäksi kokemukseen vaikuttavat  sinkun elämänpiiriin kuuluvat ihmiset.

Yhdysvaltalainen tutkija Bella DePaulo (2011) kutsuu ilman parisuhdetta elävien syrjintää singlismiksi. Yksityiselämän lähisuhteissa tämä voi ilmetä siten, että parisuhteeton tulee leimatuksi vanhaksipiiaksi, peräkammarinpojaksi tai liian hankalaksi ihmiseksi, tai hänet voidaan kokea uhaksi muiden parisuhteille.

Singlismi voi ilmetä myös rakenteellisella tasolla yhteiskunnan normistossa ja lainsäädännössä. Erilaisten tukien ja veroista tehtävien vähennysten määrittelyssä yksineläjät joutuvat avoliitossa asuvia huonompaan asemaan. Esimerkiksi työmarkkinatukea saavien kohdalla pääomatuloille asetetaan erilaiset rajat riippuen siitä, onko tuensaaja avoliitossa vai ei. Myös kotitalousvähennyksen henkilösidonnaisuutta voi pitää kahden hengen talouksia suosivana. Avio- tai avoparin kotitalouden maksimivähennys on siis kaksinkertainen yksin asuviin verrattuna.

On ilahduttavaa, että yksin asuvien tilanteeseen on alettu kiinnittää yhä enemmän huomiota. Helsingin kaupunki kokoaa Yksin kaupungissa -hankkeessaan tietoa yksinasuvien tilanteesta ja Yksinasuvat ry pyrkii ajamaan yksin elävien etuja. Parisuhteettomilla ei ole vielä omaa etujärjestöään, tosin useat heistä myös asuvat yksin ja hyötyisivät yksinasuvien tilanteen paremmasta huomioimisesta.

Elisa Tiilikaisen tavoin toivon kulttuurimme muokkautuvan pikkuhiljaa sellaiseksi, jossa yksilöt ovat vapaampia tekemään omaa elämäänsä koskevia valintoja ilman leimautumisen pelkoa. Toivottavaa olisi myös yksin asuvien näkökulman huomioiminen päätöksenteossa tasavertaisena perheiden näkökulman rinnalla.

 

Teksti: Anu Kinnunen
Kuvitus: Sonya Mantere / perheyhteiskunta.fi

Lähteet:

DePaulo, Bella (2011) Singlism: What It Is, Why It Matters, and How to Stop It. Lexington: DoubleDoor Books.

Ketokivi, Kaisa (2012) The Intimate Couple, Family and the Relational Organization of Close Relationships. Sociology 46:3, 473–489.

Mäkinen, Arja (2008) Oikeesti aikuiset. Puheenvuoroja yksineläjänaisen normaaliudesta, hyväksyttävyydestä ja aikuisuudesta. Tampere: Tampereen yliopisto.

Reynolds, Jill & Wetherell, Margaret (2003) The Discursive Climate of Singleness: The Consequences for Women’s Negotiation of a Single Identity. Feminism & Psychology 13:4, 489–510.