Sateenkaariperheet törmäyskurssilla yhteiskunnan palvelujärjestelmän kanssa

Lukuaika: 3 min.

Sateenkaariperheiden vanhemmat törmäävät perhemuotoaan koskeviin normatiivisiin oletuksiin. Törmäykset voivat satuttaa, mutta ne voivat myös johtaa arjen vastarintaan.

Cis- ja heteronormatiivisella ydinperheellä tarkoitetaan perhettä, jonka muodostavat yksi isä, yksi äiti ja heidän yhteiset geneettis-biologiset lapsensa. Ydinperhe vastaa usein sitä, mitä perheen ajatellaan palvelujärjestelmässä tarkoittavan.

Yhteiskunnassa on vasta viime aikoina alettu tunnistaa paremmin perheiden monimuotoisuutta. Sateenkaariperheiden asema ei kuitenkaan ole täysin yhdenvertainen ydinperheiden kanssa. Esimerkiksi suomalainen lainsäädäntö ei aina tunnista sateenkaariperheiden kaikkia vanhempia eikä sateenkaariperheitä myöskään tueta palveluissa ja sosiaaliturvassa yhdenvertaisesti. (1)

Tämä teksti perustuu sukupuolentutkimuksen maisterintutkielmaani, jota varten haastattelin viittä sateenkaariperheen vanhempaa vuosina 2020–2021.

Haastateltavani Anun mukaan suomalaisen yhteiskunnan epäkohtien takia sateenkaariperheet joutuvat tilanteisiin ”missä joutuu yhteiskunnan kanssa törmäyskurssille”.

Salla taas kertoi ”törmäävänsä viikoittain” cis- ja heteronormatiivisiin oletuksiin itsestään, perheestään ja entisestä puolisostaan: ”mä törmään viikoittain kun ihmiset tekee oletuksen siitä että me oltais heterosuhteessa tai mun exän kanssa et me oltais oltu lesbosuhteessa vaikka hän ei ole nainen et jos mä haluun avata mun asioita [viranomaisille ja] ammattilaisille niin sitten täytyy ne kumota ne heidän oletuksensa [ensin]”.

Helena mainitsi erityisesti lastenvalvojan ja perheneuvolan paikkoina, joissa hän on joutunut törmäämään normatiivisiin oletuksiin itsestään ja perhemuodostaan.

Vanhempien kokemukset ovat samankaltaisia kuin aiemmassa tutkimuksessa on tullut esiin. (2) Haastattelemani vanhemmat esittivät toiveen siitä, että lomakkeissa olisi tilaa määritellä itsensä ja perhesuhteensa, jotka muuten jäävät näkymättömiin. Erityisesti sosiaaliset vanhemmat kokevat itsensä näkymättömiksi. Heitä ei tunnisteta ja tunnusteta vanhemmiksi perhepalveluissa, vaikka he ovat tosiallisesti ja aktiivisesti mukana lapsen arjessa.

 

Kenelle yhteiskunnan palvelut on suunnattu?

Viranomaisilla ja ammattilaisilla voi olla oletuksia siitä, millainen on tyypillinen perhe ja ketkä perheen voivat perustaa. Oletukset voivat johtua työntekijöiden asenteista ja tietämättömyydestä. Toisaalta esimerkiksi lainsäädäntö ei aina tunnista perheiden moninaisuutta. (3)

Sateenkaariperheiden kohdalla törmääminen normatiivisiin oletuksiin perheestä paljastaa yhteiskunnallisen epätasa-arvoisuuden. Tämä tulee haastatteluaineistostani selkeästi esiin: haastattelemani vanhemmat joutuvat jopa viikoittain korjaamaan cis- ja/tai heteronormatiivisia oletuksia, joita heidän perheistään tehdään.

Suomalaiseen yhteiskuntaan on ikään kuin sisäänrakennettu olettama cis- ja heteronormatiivisesta ydinperheestä, jolle kaikki palvelut ja tukitoimet on suunnattu. Olettama sulkee ulos ja toiseuttaa sateenkaariperheitä.

Tilastojen mukaan vuonna 2019 Suomessa asui noin 900 sateenkaarevaa lapsiperhettä. Määrät tosin ovat todellisuudessa suurempia, sillä tilastot eivät ota huomioon perhesuhteiden kirjoa. (4)

Sateenkaariperheissä elävillä on oikeus saada kunnioittavaa palvelua ja apua tarvittaessa, eikä heidän tulisi joutua selittelemään perhemuotoaan esimerkiksi neuvolassa tai lääkärissä – tai joutua pohtimaan sitä, millaisiin asenteellisiin kysymyksiin tällä kertaa törmää. Selittely ja oletusten korjaaminen on kuormittavaa ja vie paljon vanhempien voimavaroja.

 

Törmäämisestä vastarintaan

Yhteiskunnan cis- ja heteroydinperheolettama on kuin muuri, johon sateenkaariperheet törmäävät, kun he eivät solahda tai mahdu olemassa olevaan olettamaan perheestä.

Törmääminen on helposti visualisoitavissa oleva kielikuva. Ei ole vaikeaa kuvitella, kuinka sateenkaariperhe voi törmätä edessä olevaan muuriin, ja miltä tuo törmääminen saattaa tuntua. Törmääminen saattaa satuttaa tai aiheuttaa epävarmuutta ja törmäystilanteita voi etukäteen pelätä.

Anu toi esiin ”et ku törmää jatkuvasti ja toistuvasti se sit niinku rupee ärsyttämään jossain vaiheessa”. Ärsyyntymisen takia hän on myös antanut palautetta huonosta kohtelusta, cis- ja heteronormatiivisista lomakkeista ja infolapuista.

Hän kertoi muun muassa vaatineensa neuvolassa lomakkeita, joissa ei puhuta ”isästä ja äidistä” vaan sukupuolineutraalisti ”vanhemmista”. Näissä tapauksissa törmääminen on johtanut arjen vastarintaaan, vikurointiin cis- ja heteronormatiivisia oletuksia ja rakenteita vastaan arjessa.

Haastateltavani Anu ei jäänyt törmäyksen jälkeen paikoilleen vaan nousi vastarintaan. Tällainen toiminta kenties mahdollistaa sen, että tulevat sateenkaariperheet voivat kulkea samasta paikasta ilman törmäystä.

Ei ole kuitenkaan tarkoituksenmukaista vaatia kaikkia sateenkaariperheitä kapinoimaan ja ryhtymään arjen vastarintaan. Sen sijaan yhteiskunnan tulee muuttua siten, ettei edellä mainitun kaltaisia törmäyksiä pääse syntymään; että kaikki voivat luovia elämässään eteenpäin ilman suurempia törmäyksiä.

Haastateltavien nimet on muutettu.

 

[1] Koulu ym. 2023; Kerppola 2020; Moring 2020

[2] Kerppola 2020; Koulu ym. 2023: 142

[3] Koulu ym. 2023

[4] Koulu ym. 2023: 32–43, 49–51

 

Lähteitä:

Kerppola, Jenni (2020) Sateenkaarivanhemman osallisuus lasten ja perheiden palveluissa. Teoksessa Annukka Lahti, Kia Aarnio, Anna Moring & Jenni Kerppola (toim.) Perhe- ja läheissuhteet sateenkaaren alla. Helsinki: Gaudeamus, 90–103.

Koulu, Sanna, Sihvonen, Ella, Aarnio, Kia & Moring, Anna (2023) Laki ja perheiden monimuotoisuus. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2023: 22. Valtioneuvoston kanslia: Helsinki.

Moring, Anna (2020) Sateenkaarevat perhe- ja läheissuhteet lainsäädännössä. Teoksessa Annukka Lahti, Kia Aarnio, Anna Moring & Jenni Kerppola (toim.). Perhe- ja läheissuhteet sateenkaaren alla. Helsinki: Gaudeamus, 115–131.

Setälä, Esa (2021) Sateenkaariperheet Suomessa: arki, kokemukset, oma ääni: sateenkaariperheiden haastattelujen affektiivis-diskursiivinen analyysi. Pro gradu -tutkielma. Helsinki: Helsingin yliopisto.

 

Esa Setälä (FM) on sukupuolentutkimuksen väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa. Hän tutkii sateenkaariperheissä elävien vanhempien arjen kokemuksia. Hänen tutkimustaan ovat rahoittaneet Kansan Sivistysrahasto ja OLVI-säätiö.

Kuka saa lisääntyä?

Lukuaika: 4 min.

Sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuus altistaa ihmisiä erityisille haavoittuvuuksille. Perheellistymisen yhteydessä syrjinnän kytköksiä synnyttävät lapsettomuushoitojen pullonkaulat, transsukupuolisten henkilöiden sterilointipakko ja sijaissynnytyskielto. Millaisella sateenkaariperhepolitiikalla näitä voidaan purkaa?

Koronapandemian levittyä Suomeen ensimmäisten varotoimien joukossa hedelmöityshoitoja antavat julkiset ja yksityiset tahot päättivät keskeyttää hoidot huhtikuussa 2020. Terveysviranomaiset eivät kuitenkaan kehottaneet yhdyntäseksillä lisääntyviä välttämään raskauden tavoittelua, eikä raskaana olevia määritelty riskiryhmään kuuluvaksi. Hedelmöityshoitojen keskeyttämistä perusteltiin SARS-Cov-2-viruksen tuntemattomuudella, mahdollisilla sikiövaikutuksilla sekä hoitokapasiteetin ja -henkilökunnan keskittämisellä pandemian hoitoon.

Vaikka hoitoja jatkettiin suhteellisen pian ja varovaisuutta tuntemattoman edessä voi pitää eettisesti puollettavana strategiana, tilanne osoitti kouriintuntuvasti, miten lisääntymisteknologioiden tarve altistaa ihmiset haavoittuvuuksille.

Haavoittuvuudella tarkoitan esimerkiksi intiimiyden, toimijuuden ja kiintymyksen piirissä tarkasteltavia riskejä, jotka rakentuvat kytköksissä sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuuteen sekä esimerkiksi luokkaan ja  rodullisuuteen. Vaikkapa rodullistettu, turvapaikanhakijana Suomeen saapunut transsukupuolinen henkilö altistuu erilaisille haavoittuvuuksille kuin kuin valkoinen keskiluokkainen transsukupuolinen henkilö.

Haavoittuvuus tuleekin siis  ymmärtää kerroksellisesti rakentuneena. Vaikka henkilö olisi  suuremmassa syrjintäriskissä tietyssä konteksissa, hän ei ole sitä kaikissa konteksteissa, eikä haavoittuvuus koskaan tarkoita absoluuttista toimijuuden puutetta. Esimerkiksi hedelmöityshoitoja tarvitsevien keskinäistä eriarvoisuutta ruokkii se, että toisilla on taloudellinen mahdollisuus hakeutua yksityisten terveyspalveluntarjoajien piiriin.

 

Haavoittuvuus on kerroksellista

Sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuuteen liittyy erityisiä haavoittuvuuksia: kytköksiä, joilla sukupuoleltaan ja seksuaalisuudeltaan moninaiset henkilöt joutuvat syrjintäriskiin. Olen tutkimuksessani tarkastellut näitä queer-haavoittuvuuksiksi nimeämiäni riskejä ja kytköksiä (1, 2, 3).

Haavoittuvuutta on käytetty voimattomuuden leimakirveenä, jolla on pyritty häivyttämään queer-toimijuutta kytkemällä sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuus kykenemättömyyteen ja moraalittomuuteen. Queer-haavoittuvuudet tarjoavat vaihtoehdon tälle leimaavalle käsitykselle haavoittuvuudesta, jolla sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuutta on patologisoitu, marginalisoitu ja moralisoitu. Kerroksellisuus mahdollistaa ymmärryksen toimijasta, joka voi altistua riskeille eli olla monella tapaa haavoittuva, mutta samaan aikaan haavoittuvuuden ulottumattomissa.

Lisääntymisteknologioiden kontekstissa lapsettomuushoitoihin liittyvä sukupuolittunut lainsäädäntö lisää queer-haavoittuvuuksia. Tämä realisoituu syrjintänä silloin, kun LHBTQI+-ihmiset eivät täytä lääketieteellisesti määritellyn lapsettomuuden kriteereitä. Sairaanhoitopiirien johtajaylilääkäreitä on jouduttu muistuttamaan yhdenvertaisesta kohtelusta uhkasakolla. Tällaista perhepolitiikkaa hallitsee hetero- ja cisnormativiisuus, jolle ei ole löydettävissä eettisiä perusteita. Tästä hyvä esimerkki on myös se, kuinka perheen ulkoinen adoptio oli samaa sukupuolta oleville pareille mahdotonta avioliittolain vuoden 2017 uudistukseen asti, joka mahdollisti sen ikään kuin sivuvaikutuksena.

Sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuus on siis erityinen perhepoliittinen kysymys. Esimerkiksi transsukupuolisten henkilöiden tai miesparien perheellistymiseen liittyy erityisiä queer-haavoittuvuuksia. Näitä kysymyksiä voisi nähdäkseni tarkastella sateenkaariperhepolitiikkana.

Paitsi sateenkaariperhepoliittisesti, myös eettisesti erityisen haavoittuvassa asemassa ovat sukupuoleltaan moninaiset henkilöt, jotka haluavat sukupuolenkorjaushoitoja ja toivovat lapsia. Suomen lainsäädäntö edellyttää yhä sukupuoltaan korjaavalta henkilöltä lisääntymiskyvyttömyyttä, mikä on Pohjoismaissa täysin poikkeuksellista. Niin kutsuttua sterilisaatiopakkoa ovat moittineet lukuisat ihmisoikeustoimijat niin kansainvälisellä kuin kansallisellakin tasolla. Lisääntymiskyvyttömyyden vaatimukselle ei ole löydettävissä eettisesti kestäviä perusteita.

Perheyhteiskunta.fi / Janita Vilkman
Perheyhteiskunta.fi / Janita Vilkman

 

Sijaissynnytyksen salliminen auttaisi lapsettomuudesta kärsiviä miespareja

Sateenkaariperheitä on aina muodostettu myös virallisten diskurssien ulkopuolella. Sijaissynnytys ─ järjestely, jossa henkilö kantaa ja synnyttää lapsen, jonka luovuttaa aiotun vanhemman tai vanhempien kasvatettavaksi ─ on paitsi eettinen kysymys, myös sateenkaariperhepoliittinen kysymys, sillä se ratkaisisi monen miesparin lapsettomuusongelman.

Suomessa ei tällä hetkellä ole mahdollista tehdä laillisia sijaissynnytysjärjestelyjä. Lakia olisi tältä osin syytä uudistaa pikimmiten: virallisten järjestelyjen mahdottomuus korkean lisääntymisterveyden ja globaalisti verraten pienten tuloerojen maissa hyödyttää voiton maksimointiin perustuvaa, usein kaikkia osapuolia epäeettisesti kohtelevaa lisääntymisteollisuutta.

Sijaissynnytyslainsäädäntöä ei kuitenkaan voida eettisesti kestävästi rakentaa hedelmöityshoitoajatukselle erityisesti kahdesta syystä. Ensinnäkin siksi, että sijaissynnyttäjän rooli on epämääräinen, haavoittuva ja välinearvoinen, jos hänet/hänen reproduktiotyönsä mielletään hoitona toisen henkilön tai peräti heteroavioparin, lapsettomuuteen. Toiseksi sijaissynnytys hoitona ei huomioi queer-haavoittuvuuksia vaan uusintaa hedelmöityshoitojen syrjivää logiikkaa, josta LHBTQI+-henkilöt kärsivät jo nyt.

Säätelemällä sijaissynnytysjärjestelyjä erityisenä kaupallisen intimiteetin työnä pystyttäisiin ottamaan haltuun niin sijaissynnyttäjän, tulevien vanhempien kuin lapsenkin oikeuksiin liittyviä pulmia ja etsimään tasapainoa reproduktio-oikeuksien ja globaalin reproduktio-oikeudenmukaisuuden välillä.

 

Kohti oikeudenmukaista lisääntymistä (ja realistisia tilastoja)

Sateenkaariperheiksi kutsutaan yleisesti sellaisia lapsiperheitä tai perhettä suunnittelevia, joissa ainakin yksi vanhempi on lesbo-, homo-, biseksuaali, transsukupuolinen, queer, intersukupuolinen tai muutoin sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuuteen identifioituva henkilö, mihin viitataan lyhenteellä LHBTQI+ (4, 5).

Kahden sukupuolen tilastoimismalli ja ydinperherakenteeseen (kaksi vanhempaa ja lapsia) nojaava käsitteellistäminen muodostavat puutteellisen kuvan sateenkaariperheiden todellisuudesta. Vuonna 2019 Suomessa oli perhetilaston mukaan 873 sateenkaariperhettä. Näistä saman sukupuolen avioparien ja rekisteröityjen parien lapsiperheistä miltei kaikki oli naisparien lasten muodostamia perheitä.

Apilaperherakenteella tarkoitetaan puolestaan perhettä, jossa lapsella on useampi vanhempi, jotka voivat olla tai olla olematta polyamorisissa suhteissa keskenään. Tähän viitataan termillä vastuullinen monisuhteisuus. Käytännössä monessa uusperheessäkin on apilaperherakenne, joskin rakenteen oleellinen määrittäjä on sitoutuminen nimenomaan vanhemmuuteen, ei tiettyyn aikuisosapuoleen. Lapsella ei tällä hetkellä ole  juridista oikeutta useampaan kuin kahteen vanhempaan, minkä monet apilaperheet ja monisuhteiset kokevat kipeästi.

Tilastojen hetero- ja cisnormatiiviset vinoumat piilottavat perheiden monimuotoisuuden ja siten luovat puutteellista perhe- ja lisääntymispoliittista tietoa. Perhepolitiikkaa on hedelmällistä tarkastella queer-haavoittuvuuksien näkökulmasta. Näin rakentuva sateenkaariperhepolitiikka auttaa hahmottamaan sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuutta. Queer-haavoittuvuuksia kartoittamalla pääsee myös lisääntymisen oikeudenmukaisuutta vahvistavien uudistustarpeiden jäljille.

Lisätietoa Sateenkaariperheistä ja sateenkaariperheellistymisestä, perheiden moninaisuudesta ja trans-asioista saat Sateenkaariperheiltä, Monimuotoisilta perheiltä, Sukupuolen moninaisuuden keskukselta ja Trasekilta.

 

Perheet ovat aina olleet monimuotoisia ja lapsia on saapunut perheisiin erilaisia reittejä. Vaikka uudenlaiset tavat saada lapsia jättävät merkkejään vanhemmuuteen, hoiva on säilynyt perhe-elämän keskiössä. Perhe 2.0 -kirjoitussarjassa pohditaan lapsiperheellistymisen uudempia muotoja ja vanhemmuuksien tulevaisuutta. 

Sarja tuotetaan yhteistyössä Lisääntymisen tulevaisuus -hankkeen kanssa. Hankkeen kaikille avoin webinaari “Tulevaisuuden perhe – Miltä se näyttää?” järjestetään 3.11.2020.

 

Lähteet

(1) Sudenkaarne, Tiia (2018) Queering Bioethics: A Queer Bioethical Inventory of Surrogacy. Journal of Ethics, Medicine and Public Health 6: 117–125.

(2) Sudenkaarne , Tiia (2019) Queering Vulnerability: A Layered Bioethical Approach. Journal of the Finnish Anthropological Society 43(3): 73–90.

(3) Sudenkaarne, Tiia (2020) LGBTQI+ Bioethics: The Need and The Foundation. Journal of Ethics, Medicine and Public Health 13.

(4) Pohjanpää, Kirsti (2013) Seksuaalivähemmistöistä on niukasti tilastotietoa. Hyvinvointikatsaus 3/2013. Tilastokeskus.

(5) Moring, Anna (2013) Oudot perheet: Normeja ja ihanteita 2000-luvun Suomessa. Väitöskirja. Filosofian, historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos. Helsinki: Helsingin yliopisto.

 

VTM, FM Tiia Sudenkaarne on Tampereen yliopiston apurahatutkija ja Turun yliopiston väitöskirjatutkija. Hän viimeistelee sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuuden bioetiikkaa käsittelevää väitöskirjaansa Riikka Homasen johtamassa projektissa Technology, Ethics and Reproduction: Controversy in the Era of Normalisation, jota rahoittaa Koneen säätiö. Hän on mukana Lisääntymisen tulevaisuus -hankkeessa, joka on Suomen kulttuurirahaston Argumenta-hanke. Hän on myös queer-nainen ja sateenkaariperheen äiti.

 

Sarjan muut kirjoitukset

Siru Lehto: Psykososiaalinen tuki jää lapsettomuuden hoidossa lisääntymisteknologian jalkoihin

Petteri Eerola: Muuttuvan isyyden jäljillä

Elina Helosvuori: Hedelmöityshoidot ovat erityinen tapa tulla vanhemmaksi

Elli Lehikoinen: Fiktion valta ja lisääntyminen