Kategoria: Sukulaisuus | Perheyhteiskunta

Kumppanuuden kokemukset rakentuvat arjen rytmeissä

Posted on 22 tammikuun, 202522 tammikuun, 2025 by Kitti Suoranta

Lukuaika: 4 min.

Tärkeät elämänkumppanuudet voivat syntyä perinteisten perhe- ja parisuhteiden ulkopuolella, esimerkiksi ystävän tai lemmikkieläimen kanssa. Kumppanuuden kokemukset rakentuvat arkisessa jakamisessa, kuten toistuvien yhteisten kahvihetkien tai harrastusten myötä. Arkiset ja pienetkin kumppanuuden käytännöt voivat muodostua vahvaksi elämää kannattelevaksi voimaksi.

Elämää kannattelevien kumppanuuden kokemusten ajatellaan usein kehkeytyvän parisuhteissa ja muissa sitoutuneissa kahdenvälisissä ihmissuhteissa. Mutta entä jos elämänkumppani onkin esimerkiksi eläinkumppani, kämppis, ystävä tai ex-parisuhdekumppani? Muunlaiset tärkeät kumppanuudet voivat jäädä huomaamatta parisuhdekeskeisessä kulttuurissa, eikä niiden ymmärtämiseen ole juurikaan vielä sanastoa ja kuvastoa.

Väitöstutkimukseni valottaa erilaisten kumppanuuden kokemusten muotoutumista arjessa. Havaitsin tutkimuksessani, että kumppanuuden arkiset rytmit, kuten yhteiset kävelyt tai kahvihetket, rakentavat yhdessäolon ja kuuluvuuden tunnetta. Nämä arkiset rytmit ja toistuvuudet kannattelevat myös tilanteissa, joissa kumppanuuteen liittyy muutoksia ja epävarmuuksia. Myös hetkelliset, satunnaiset ja muuttuvat yhteydet voivat muotoutua elämää kannatteleviksi rytmeiksi.

Haastattelin tutkimukseeni 20 ihmistä, jotka kertoivat elämän jakamisesta muiden kuin parisuhdekumppanien kanssa. Pyysin haastateltavia kertomaan heille tärkeistä arkisen jakamisen kokemuksistaan. Kumppanuus-käsitteen sisälle mahtuu monenlaisia suhdemuotoja ja tutkittavat saivat itse määrittää, mitä tarkoittivat kumppanuudella ja elämän jakamisella.

Haastatteluissa puhuttiin esimerkiksi siitä, millä tavoin kumppanuus on osa haastateltavien elämää ja miten kumppanuus toteutuu arjessa. Haastatteluja kerätessäni myös selvensin, että haastateltavien ei tarvitse itse käyttää kumppanuus-termiä omista elämän jakamisen kokemuksistaan.

Kumppanuuden arkiset rytmit

Tutkimusaineistossani esiintyy monia sellaisia kumppanuuksien arjessa tärkeitä asioita, joita ei välttämättä ensisilmäyksellä ajattelisi ”syvällisen” yhteyden olennaisina rakennusaineina. Voiko esimerkiksi yhdessä kahvittelu olla tärkeää kumppanuuden kokemuksessa? Rytmisyyden ja toistuvuuden näkökulma avaa mahdollisuuksia ymmärtää arjen kuuluvuuden ja yhteyden kokemuksia kehollisuuden ja materiaalisuuden kautta.

Kahvin juominen toistuu Nellan ja Paulan haastattelussa:

MINÄ: Mikä olis joku sellanen tyypillinen päivä, et mitä niinku teette yhdessä?

NELLA: Juodaan kahvia. [naurua]

PAULA: Niin. [naurua]

Kahvinjuonnista puhumisen voi tulkita hieman humoristisena vertauskuvana, jonka avulla Nella ja Paula kuvaavat arkisia hetkiä ja kahvin ääressä käytyjen keskustelujen merkityksellisyyttä.

Rytmisyyden näkökulmasta kahvi ei kuitenkaan ole vain vertauskuva jostakin muusta, vaan sillä on itsessään merkitystä. Kahvinjuonti on kehollinen kokemus. Kahvinjuonti järjestää kehoja toistensa läheisyyteen, tuo virkeyttä ja jaettua aistinautintoa. Kahvinjuontihetket rytmittävät yhdessä olemista nykyhetkessä. Lisäksi näihin hetkiin kiinnittyy menneiden kokemusten muistoja sekä odotuksia tulevasta.

Kumppanuuden arkiset rytmit voivat olla hyvää tekeviä hemmotteluhetkiä, kuten yllä kuvatut yhteiset kahvihetket. Toisaalta myös kiireeseen ja arjen paineisiin liittyvät toisteisuudet ovat nekin osa kumppanuutta.

Tomi kertoo haastattelussa koiran kanssa elämisestä ja arjen jakamiseen liittyvistä huolenpitoon, ajankäytöllisiin jännitteisiin ja valtasuhteisiin liittyvistä seikoista. Koiran ja ihmisen toiminnan rytmit ovat usein erilaisia, ja inhimillinen tapa ymmärtää kiirettä ja kellonaikoja voi rajoittaa tärkeiksi koettuja yhteisiä hetkiä. Sellaiset hetket, kun kiire lakkaa määrittämästä yhdessä olemisen ehtoja, rakentavat Tomin mukaan erityistä yhteyttä hänen ja Rekun välillä.

TOMI: Rekku vie minua uusiin paikkoihin ja opettaa uusia tapoja olla ja viestiä, mut ehkä ennen kaikkee… hän todella vie minut sinne niinkun suuren metsän keskimmäiselle puulle.

Rekku ohjaa Tomia ja opettaa häntä kohtaamaan sekä kumppaninsa että ympäröivän maailman uusin tavoin. Nämä hetket eivät poista ihmiskeskeistä ajan hallintaan liittyvää valtaa tai arjen pyörittämisen stressiä. Kumppanuus muodostuu monenlaisten ajallisuuksien yhteen lomittumisesta. Tämä rytminen syke pitää sisällään niin jännitteiset ja tylsätkin rutiinit kuin mitattavan ajan väistymisen intensiivisessä jaetussa kokemuksessa. Nämä rytmit voivat pitää sisällään pieniä arkisia asioita, joista lopulta koostuu merkityksellistä ja elämää kannattelevaa hoivaamisen ja jakamisen kokemusta.

Verkostomainen ja muuttuva kumppanuuskokemus

Kumppanuuden kokeminen erilaisten kohtaamisten ja käytäntöjen sykkeenä haastaa perinteistä ajatusta kumppanuudesta. Tutkimukseni osoittaa, että kumppanuuden kokemukset eivät muotoudu pelkästään saman kumppanin kanssa vähitellen syventyvänä suhteena.

ULLA-MAIJA: Ennen mä olisin varmaan ajatellu et joku semmonen et yhdessä käydään lenkillä tai mennään uimaan tai muuta, ettei se nyt voi olla niin syvällinen tai jotain, mut ne vaan sit, jotenkin ne on sit kuitenki … niinku pitää tietyin paikoin elossa ja sillai.

Haastattelemani Ulla-Maija kertoo, miten arkiset rutiinit, kuten kävelylenkit tai uimassa käyminen useamman eri ystävän kanssa tuovat hänelle täydeksi tulemisen tunnetta. Kokemus uimahetkistä yhden ja lenkkeilystä toisen ystävän kanssa rakentavat kumppanuuskokemuksen rytmistä kokonaisuutta. Näiden yhdessä tekemisten toistuvuus ja jatkuvuus arjessa on tärkeää. Samalla se on myös joustavaa: kokemus kumppanuudesta muotoutuu verkostomaisessa kokonaisuudessa, jossa eri tekijät voivat vaihdella ja muuttua. Tämä jatkuvuuden ja muutoksen kokonaisuus tuottaa Ulla-Maijalle elämää ylläpitävää merkityksellisyyttä arjessa.

Tärkeässä kumppanuuskokemuksessa voi olla kyse myös sellaisista kohdatuksi tulemisen tavoista ja ruumiillisista toistuvuuksista, jotka eivät ole sidottuja pelkästään kahdenvälisten suhteiden kehittymiseen.

Moninaisten kumppanuuskokemusten elämää kannatteleva voima

Tärkeät ja elämää kannattelevat kumppanuuskokemukset ja niiden rakentumisten tavat ovat tutkimukseni mukaan hyvin moninaisia. Ne voivat olla hienovaraisia ja muuttuvia kokemuksia, joita on hankala kehystää parisuhteen ja normatiivisen elämänkulun virstanpylväiden tapaan elämän merkittävimmiksi kysymyksiksi.

Yksinasuminen ja elämä ilman parisuhdetta ja ydinperhettä ovat viime aikoina olleet kasvussa Suomessa. Muuttuvassa yhteiskunnassa on hyvä ymmärtää kumppanuuskokemusten moninaisuutta sekä niiden hyvinvointia ja kuulumisen tunnetta rakentavia ulottuvuuksia. Arjen rytmisyyksien analysointi on yksi näkökulma siihen, millä tavoin nämä kokemukset muodostuvat.

Tutkimukseni havainnollistaa, miten kumppanuus sisältää muutakin kuin ihmisten tietoisia läheissuhteisiin liittyviä päätöksiä ja valintoja. Ympäröivän yhteiskunnan kulttuuriset mallit voivat antaa aihetta epäillä, voiko jokin tietyllä tavalla koettu kumppanuus olla tärkeää tai merkityksellistä. Perinteisten suhdemuotojen rinnalle mahtuu kuitenkin monenlaista elämän jakamista, joka sisältää valtaisaa elämää kannattelevaa voimaa.

YTM Tuuli Innola on väitöskirjatutkija Tampereen yliopiston yhteiskuntatutkimuksen yksikössä. Innolan väitöskirjatutkimus käsittelee kumppanuuden kokemuksellisuutta ja moninaisuutta.

Kuvat: Unsplash

Aikuisten sitkeät ja merkitykselliset sisarussuhteet

Posted on 30 marraskuun, 2024 by Aino Luotonen

Lukuaika: 3 min.

Tuore tutkimus osoittaa, että sisarussuhteet kiinnittyvät monin tavoin muihin läheissuhteisiin, jotka voivat osaltaan kannatella niitä. Sisarussuhteille annettuja merkityksiä muovaavat myös yhteiset muistot ja jaetut kokemukset.

Perhe- ja läheissuhteita koskevassa yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa sisarussuhteet ovat jääneet sukupolvien välisten suhteiden, kuten lasten ja vanhempien suhteiden, varjoon. Sisarussuhteet kuitenkin koskettavat ja kiehtovat monia. Esimerkiksi kuuluisten sisarusten välisten yhtäläisyyksien ja eroavaisuuksien pohdinta kiinnostaa, ja sisarussuhteiden dynamiikan tarkastelu on populaarikulttuurissa melko tavanomainen aihe.

Tarkastelin tutkimuksessani 26–41-vuotiaiden suomalaisten sisarussuhteita. Tutkimuksessa selvisi, että sisarussuhteen läheisyyden, yhteydenpidon ja suhteelle annettujen merkitysten kannalta myös muilla läheissuhteilla on väliä. Vanhemmilla, muilla sisaruksilla, omalla puolisolla, sisaruksen puolisolla ja omilla tai sisarusten lapsilla on merkitystä sille, millaisiksi sisarussuhteet muodostuvat aikuisuudessa.

Perhe- ja sukuyhteisö voi kannatella sisarussuhteita

Aikuisuudessa sisarussuhteet voivat läheisyydestä huolimatta olla jännitteisiä. Vanhemmat saattavat kuitenkin auttaa sisaruksia ylläpitämään neutraaleja välejä ja esimerkiksi tarjota sisaruksille mahdollisuuksia tavata toisiaan ilman, että näiden on itse järjestettävä tapaamista. Vanhemmat voivat olla laajemman sukulaisten välisen yhteydenpidon alullepanijoita ja sukuyhteisön kannattelijoita. Vanhemmat saattavat myös hoitaa sovittelijan roolia sisarusten välisissä ristiriitatilanteissa.

Joskus sisarussuhteiden ylläpidon keskeinen paikka oli vielä kolmikymppisillekin vanhempien koti, usein oma lapsuudenkoti. Tutkimukseni osallistujista monet kertoivat, että vanhemmilla oli suuri merkitys aikuisten sisarussuhteiden ylläpitämisessä. Kääntöpuolena on, että jos vanhempia ja heidän ympärilleen rakentuvaa laajempaa sukuyhteisöä ei ole, jää sisarussuhteen ylläpito täysin sisarusten omaksi tehtäväksi.

Kaksi naista pyöräilee maantiellä vierekkäin — Kuva: Pixabay

Tällaisessa tilanteessa ei ole sukujuhlia tai muita kolmansien osapuolten järjestämiä tilaisuuksia, joissa sisarusta tapaisi vaan yhteydenpito on omalla vastuulla. Kun sisarussuhde on tällä tavalla heikommin kiinni muissa suhteissa, tai näitä muita jaettuja suhteita ei juuri ole, tekee se sisarussuhteesta hauraamman ja katkoksille alttiin.

Muutokset muissa suhteissa muuttavat myös sisarussuhteita

Sisarussuhteiden yhteys muihin perhe- ja sukulaissuhteisiin näkyy myös siinä, että muuttuva perheyhteisö muovaa myös sisarussuhdetta. Esimerkiksi tutkimukseen haastateltu ”Asta” kuvailee, kuinka suhteet hänen sisaruksiinsa muuttuivat täysin, kun yksi veljistä eron jälkeen löysi uuden kumppanin:

“Ollin ero ja Jessikan tulo Ollin elämään on lähentäny koko meijän sisarusporukkaa aivan järkyttävän paljon. Jessika on ollu semmonen ihana uus ihminen, kehen oon tutustunu. Ja se on ollu jotenki jännää, miten paljon nyt vietetään aikaa. Mun sisarukset on melkein 10 vuotta vanhempia, niin tavallaan se ikäero on nyt tasaantunu, elämäntilanne-erot on tasaantunu. Aika usein järjestetään et mennään Ollille ja Jessikalle yhtä aikaa […] sit istutaan iltaa pitkään ja lapset leikkii […] me parannetaan maailmaa ja syödään hyvin. Ja se on ollu tosi kivaa.”

Perheyhteisöön tuleva uusi ihminen muuttaa perhesuhteiden dynamiikkaa. Astan tapauksessa se sai sisarukset lähentymään keskenään. Heidän välilleen kehittyi ystävyys, johon kuuluvat myös sisarusten puolisot ja lapset.

Ajatus sisarussuhteista laajemman suhdemuodostelman osana auttaa ymmärtämään sitä, miten monenlaiset muutokset perhe- ja sukuyhteisössä voivat vaikuttaa myös sisarussuhteeseen.

Esimerkki havainnollistaa myös sitä, että sisarussuhteet muuttuvat elämänkaaren aikana. Esimerkiksi lapsuudessa ja vielä nuorena aikuisena suurelta tuntuva ikäero saattaakin menettää merkityksensä, jos sisarukset aikuisena elävät samankaltaisessa elämäntilanteessa tai kokevat siirtymiä esimerkiksi vanhemmuuteen samaan aikaan.

Muistot yhteisestä lapsuudesta ovat merkityksellisiä aikuisuudessakin

Monille tutkimushaastatteluun osallistuneelle kysymys sisarussuhteen läheisyydestä ei ollut lainkaan helppo. Jotkut, kuten edellä mainittu ”Asta” olivat lähentyneet uudella tavalla sisarustensa kanssa aikuisuudessa. Toiset taas eivät juuri pitäneet yhteyttä tai jakaneet asioita sisaruksensa kanssa, mutta pitivät sisarussuhdetta tavallaan läheisenä.

Kaksi ihmistä pyöräilee autiossa maisemassa meren äärellä. — Kuva: Pixabay

Sisarussuhteita ja myös pohdittiin suhteessa toisiinsa, vaikka niitä ei välttämättä suoraan vertailtukaan. Tämä tulee esiin tavassa, jolla ”Arttu” pohtii suhdetta yhtäältä siskoonsa ja toisaalta veljeensä ”Iiroon”:

Mun isosisko on sisaruksista ainoa jolla on myös lapsia, että ilman muuta se että ollaan samassa tilanteessa niin kyl se lähensi. […] Ja sitten toisaalta voi ajatella että suhteessa Iiroon se on ehkä tietyllä tapaa etäännyttänyt se kun Iirolla ei oo lapsia. Se ei oo niin yksioikoinen asia Iiron kanssa kanssa, me ollaan lapsena oltu, pelattu paljon yhdessä ja tiiviisti vietetty aikaa yhdessä.

Artun sisko asuu maantieteellisesti kaukana ja he pitävät yhteyttä toisiinsa harvakseltaan. Emotionaalista läheisyyttä lisää kuitenkin se, että he ainoina sisaruksina jakavat kokemuksen vanhemmuudesta. Sen sijaan suhteessa veljeen läheisyyttä tuovat jaetut lapsuusmuistot: tiivis yhdessäolo ja yhteiset pelit. Sisarussuhteelle merkityksellistä onkin myös mennyt aika, erityisesti yhteiset lapsuusmuistot.

Sisarussuhteet saavat merkityksensä suhteessa toisiinsa ja suhteessa muihin perhesuhteisiin. Lisäksi niissä on ajallisia kerrostumia, jolloin menneisyydellä voi olla suuri vaikutus siihen, miten sisarussuhde tällä hetkellä koetaan.

Sisarussuhteet ovat ajallisesti kerrostuneita ja sitkeitä

Sisarussuhteita tutkinut sosiologi Katherine Davies kuvaa sisarussuhteita ”tahmeiksi”. Tahmeudella hän tarkoittaa sitä, että sisarussuhteet kuuluvat kiinteästi ihmisten elämään, ja niitä on vaikeaa karistaa, vaikka joskus näin haluaisikin tehdä. Sisarussuhteiden tahmeus perustuu siihen, että ne ovat monenlaisilla sidoksilla kiinnittyneitä muihin läheisiin perhe- ja sukulaissuhteisiin. Niissä on useimmiten sekä verisiteen ulottuvuus että sosiaalinen ulottuvuus ja lisäksi pitkä yhteinen historia.

Sisarussuhteet kestävät usein lähes koko eliniän ja ne muuttuvat elämänkaaren eri vaiheissa. Niissä on ajallisia kerrostumia, joiden kautta ne kytkeytyvät laajempaan perhe- ja sukuyhteisöön ja sen historiaan. Sisarussuhteet eivät aina ole yksinkertaisia tai mutkattomia, mutta usein ne ovat syvästi merkityksellisiä ja sitkeitä.

Bridgerton-sarja ja aateliston tärkeät sisarussuhteet

Posted on 7 kesäkuun, 2024 by Aino Luotonen

Lukuaika: 4 min.

Historiallisissa pukudraamoissa vilisee autoritaarisia vanhimpia veljiä, asemansa tuntevia siskoja ja seikkailunhaluisia pikkusiskoja ja -veljiä. Mutta mitä esimerkiksi suosittu Bridgerton-sarja kertoo siitä, millainen merkitys sisarussuhteilla entisaikaan oli ihmisen elämänkululle?

Sisarussuhteet ovat vakioaiheita kirjallisuudessa, lehtijutuissa, elokuvissa ja sarjoissa. Fiktio tarjoaa kiinnostavia ikkunoita siihen, millaisia merkityksiä sisarussuhteilla on ollut eri aikakausina. Suosittuja ovat esimerkiksi pukudraamat, joissa kuvataan brittiläisen aateliston ponnisteluja sopivan puolison löytämiseksi. Tällainen on Bridgerton (2020-), Julia Quinnin romaaneihin perustuva Netflix-sarja, joka kuvaa kahdeksan sisaruksen vaiheita Lontoon seurapiireissä hovin liepeillä 1800-luvun alussa.

Bridgerton-sarjan ensimmäinen tuotantokausi keskittyi tyttäristä vanhimman, Daphnen, puolison etsintään. Aktiivisia etsinnässä ovat erityisesti äiti ja muut seurapiirin mahtirouvat sekä vanhin isoveli Anthony eli varakreivi Bridgerton. Puolison löytämisessä ei suinkaan ole kyse vain yksilön onnellisuuden takaamisesta, vaan koko sisarussarjan tulevaisuudesta. Sopivan puolison löytäminen takasi kodin, elintason sekä kunniallisen ja vaikutusvaltaisen aseman yhteisössä. Tämä kiteytyy Daphnen repliikissä sisaruksilleen heti ensimmäisessä jaksossa: ”Menestykseni vaikuttaa teidän kaikkien tulevaisuudennäkymiin.”

Serkusavioliitot vahvistivat myös sisarussuhteita

Historiantutkija ja sosiologi Leonor Davidoff kuvaa sisarussuhteiden suurta merkitystä porvariston ja aateliston keskuudessa 1800- ja 1900-luvuilla. Sisarukset ja serkut muodostivat keskeisen sosiaalisen verkoston, jonka jäsenet olivat kytköksissä toisiinsa varallisuuden, vastuun, puolison etsinnän ja yhä enemmän myös tunnesuhteiden kautta. Nämä kytkökset säilyivät yleensä läpi aikuiselämän.

Sisarukset olivat usein kiinteästi mukana toistensa sosiaalisessa elämässä. Sisarukset ja serkut perheineen muodostivat välittömän viiteryhmän, jonka kanssa oltiin tiiviisti tekemisissä, johon tukeuduttiin kriiseissä, ja jolta tarvittaessa lainattiin rahaa. Aatelisten sisarusten oli suorastaan pakko tulla toimeen keskenään, sillä he olivat toisiinsa sidoksissa koko eliniän.

Sisarusten ja serkusten merkityksen kasvu liittyi laajempaan murrokseen, joka oli käynnissä eurooppalaisessa sukulaisuusjärjestelmässä. Sukulaisuutta tutkineet historioitsijat Christopher Johnson ja David Sabean paikantavat tämän murroksen vuosien 1750 ja 1850 väliselle vuosisadalle.

Avioliittojen solmiminen oli keskeinen tapa ylläpitää sukulaisuusjärjestelmää. Avioliittoja solmittiin aluksi pikkuserkkujen ja sitten serkkujen kanssa. Verisukulaisten joukon lisäksi puoliso saattoi löytyä samoista sosiaalisista ympyröistä, kuten sisarusten ystävistä. Sukulaisten kanssa solmittujen avioliittojen avulla perheet säilyttivät asemansa ja omaisuutensa. Serkusavioliittojen myötä sisarukset pysyivät samassa sukuyhteisössä, ehkä jopa samassa paikallisyhteisössä.

Joku sisarusparvesta saattoi edelleen mennä naimisiin lähipiirin ulkopuolisen kanssa, millä perhe vahvisti sosiaalista asemaansa paikallisesti ja hankki uusia liittolaisia. Avioliitot eivät kuitenkaan olleet täysin järjestettyjä. 1800-luvulla alkoi olla aiempaa tärkeämpää, että avioliitot perustuivat tunnesiteisiin.

Sisarussuhteet olivat usein lämpimiä, mutta eivät tasa-arvoisia

Sisarusten välisten suhteiden laatu riippui muun muassa ikäjärjestyksestä sukupuolesta. Perimysjärjestys ja omaisuudenjako vaikuttivat varallisuuteen ja siten suoraan avioitumismahdollisuuksiin. Eri puolilla Eurooppaa, jopa eri alueilla saman valtion sisällä, oli erilaisia perimyskäytäntöjä. Vanhin poika saattoi periä isänsä omaisuuden, arvonimen ja liikekumppanit, muille sisaruksille saatettiin maksaa osittaista kompensaatiota. Omaisuus siirtyi perijälle usein vasta kuoleman jälkeen, joten tämä saattoi avioitua nuorempia sisaruksiaan myöhemmin. Toisaalta sisarusten saatettiin usein olettaa avioituvan ikäjärjestyksessä. Sisarusten tasa-arvoisempi periminen alkoi myös yleistyä.

Sukulaisuuden murros merkitsi siirtymää isäjohtoisesta järjestyksestä tasavertaisempaan, sisaruksia korostavaan järjestykseen 1800-luvulle tultaessa. Siitä huolimatta veljillä oli huomattavaa valtaa siskoihinsa nähden. Isän kuoltua vanhin veli oli perheen pää, jolla oli päätösvaltaa erityisesti siskojensa asioihin. Naimattomat siskot olivat usein myös riippuvaisia perheen pään taloudellisesta tuesta.

Osa Bridgerton-sarjan viehätystä on sisarusten välisten suhteiden dynamiikka. Perheen pää Anthony, veljeksistä vanhin, on sisaruksilleen välillä etäinen ja totinen kipuillessaan vastuunsa ja omien tunteidensa välillä. Toisaalta hän on eräänlainen isähahmo ilman isää kasvaneille nuorimmille sisaruksilleen. Avioitumisiässä olevien vanhimpien siskojen näyttää olevan helpompi luoda luottamuksellinen suhde muihin veljiin, joita ei perheen pään vastuu paina.

Historioitsija Christopher Johnson kuvailee, kuinka aateliston ja porvariston kirjeenvaihtoa tutkimalla on voitu päätellä sisarusten välisten suhteiden olleen 1800-luvulla erilaisia kuin heitä edeltäneen sukupolven sisaruksilla. Kun edeltävän sukupolven sisarukset olivat olleet muodollisissa ja etäisissä väleissä, 1800-luvun alkupuolella sisarukset kirjoittivat toisilleen kirjeitä, joista voi päätellä suhteiden olleen läheisiä.

Vastuun ja vallan lisäksi kuitenkin myös tunneilmaisu jakautui usein epätasaisesti. Sisaret olivat usein omistautuneempia veljilleen kuin toisin päin. Siskot ilmaisivat tunteita erityisesti keskenään, mutta myös veljilleen. Tunteiden ilmaisusta tuli osa neuvottelua siitä, millainen suhde sisarussuhde oli: siskot olivat veljistä riippuvaisia ja olivat usein aktiivisempia kirjeenvaihdossa, ilmaisten veljiään useammin kiintymyksen ja ystävyyden tunteita.

Miltä 2020-luvun sisarussuhteet näyttävät historiallisella jatkumolla?

2020-luvulla elävien näkökulmasta 1800-luvun sisarussuhteet saattavat näyttää aivan toisenlaisilta kuin nykyään. Omassa elämässämme esimerkiksi avioliiton solmiminen tai elämänkumppanin löytäminen harvoin riippuu suoraan sisarusten elämäntilanteista tai parisuhdetilanteista, vaikka usein puoliso samasta sosiaalisesta piiristä löytyykin. Olemme kuitenkin tottuneet ajattelemaan, että teemme näitä valintoja yksilöllisesti ilman, että ne kytkeytyvät sisaruksiin tai laajempaan sukulaisten piiriin.

Samaan aikaan sisarukset saattavat kuitenkin olla kytköksissä toisiinsa taloudellisin sidoksin, jotka puolestaan kietoutuvat tunnesuhteisiin. Tämä tulee näkyviin esimerkiksi tilanteissa, joissa perinnönjakoon sisarusten kesken sisältyy jännitteitä tai konflikteja.

Sosiologi Katherine Davies kuvaa, kuinka sekä verisiteellä että sosiaalisesti rakentuneella suhteella on merkitystä sisaruudelle. Toisinaan nämä kaksi ulottuvuutta voivat olla keskenään ristiriitaisiakin. Vaikka sisaruuteen liitetään normatiivisia odotuksia koskien hoivaa ja vastuuta, yhteydenpidon suhteen sisarussuhteita koskevat kulttuuriset odotukset ovat väljiä. Joissain sisarussuhteissa yhteydenpito on tiivistä, joissain vähäistä tai lähes olematonta. Toisaalta sisarus voi olla myös läheinen ystävä. Eletyn elämän sisarussuhteet ovat monenlaisia, useimmiten ihmisen elämän pisimpiin ihmissuhteisiin kuuluvia, ja merkityksellisiä läpi elämän.

Bridgerton-sarjan sisarusparvi kiehtoo meitä myös siksi, että se saa meidät ajattelemaan sisarusten yhtäläisyyksiä ja eroja, sisarussuhteiden dynamiikkaa ja niiden muutosta elämänkaarella. Sisarussuhde on erityinen, ristiriitoja sisältävä suhde, jonka kuvauksista voi löytää jotain universaalia myös 1800-luvun aatelistoa kuvaavassa viihdesarjassa.

Lähteet:

Davidoff, Leonore (2013) Thicker than Water. Siblings and their Relations, 1780–1920. Oxford University Press.

Davies, Katherine (2023) Siblings and Sociology. Manchester University Press.

Johnson, Christopher H. (2011) Siblinghood and emotional dimensions of new kinship system. In Johnson, Christopher H. & Sabean, David Warren (toim.): Sibling Relations and the Transformations of European Kinship, 1300–1900. Berghahn Books, ss. 189–220.

Johnson, Christopher H. ja Sabean, David Warren (2011) (toim.) Sibling Relations and the Transformations of European Kinship, 1300–1900. Berghahn Books.

Brasilian kaduilla olevien lasten ja nuorten perhesuhteet

Posted on 26 lokakuun, 202326 lokakuun, 2023 by Kitti Suoranta

Lukuaika: 4 min.

Uhreja, orpoja, hylättyjä? Mielikuvia Brasilian ’katulapsista’ on monenlaisia. Nämä lapset ja nuoret eivät kuitenkaan ole täysin irrallaan. Suurimmalla osalla heistä on perhe ja koti katuelämän ohella. Brasilian Recifen kadulla olevat lapset ja nuoret kuvasivat perhesuhteitaan merkityksellisinä mutta jännitteisinä.

Laajalti käytetyn määritelmän mukaan ’katulapset’ ovat alle 18-vuotiaita lapsia ja nuoria, jotka ovat riittämättömästi suojeltuja tai valvottuja ja joille ’kadusta’ on tullut koti tai paikka, jossa tienata elantoa. (Thomas de Benítez, 2011).

Tutkimukseni (Lehtonen 2021; Lehtonen 2023) aiheena on brasilialaisen Recifen kaupungin kadulla olevien lasten ja nuorten perhesuhteet. Vuosina 2018–2019 kuljin paikallisen kansalaisjärjestön matkassa tehden etnografista tutkimusta, ja haastattelin tutkimukseeni kymmentä kadulla olevaa lasta ja nuorta.

Kaikilla tutkimukseni osallistujilla oli side sekä ainakin yhteen perheenjäseneen että katuelämään. Nämä siteet olivat kuitenkin erilaisia. Osa vietti kadulla myös öitä, osa oleskeli kadulla päivisin mutta palasi perheensä luo yöksi. Jotkut olivat kadulla perheenjäsentensä kanssa. Myös samalla lapsella tai nuorella katu- ja perhetilanne saattoi vaihdella.

Lasten ja nuorten elämää määritti kiertokulku paitsi kadun ja auttajatahojen, myös eri perheenjäsenten välillä. Lapsilla ja nuorilla oli siten elämässään useita merkityksellisiä paikkoja ja ihmisiä, joiden välillä he liikkuivat joustavasti ja itsenäisesti.

Vastavuoroisuutta, tukea, yhteisiä unelmia ja haastavia tunteita

Tutkimukseen osallistuneilla lapsilla ja nuorilla oli monimuotoisia perhetaustoja, mutta yhteistä oli, että he kokivat perhesiteensä tärkeinä. Lasten perhesuhteita määrittivät toisistaan riippuvat vastuut, huoli ja haastavat tunteet, sekä yhteiset unelmat ja tuki. Näiden kautta perheet pyrkivät selviytymään vaikeissa elinolosuhteissaan.

Tutkimukseen osallistunut 12-vuotias Bruno kuvasi haluaan osallistua perhe-elämän ylläpitoon: ”Kun olin nuorempi, olin äitini kanssa asemalla, kun hän oli siellä kerjäämässä. Myin myös purkkaa. Myyn edelleen, ja kerjään. Haluan rahaa itselleni, mutta joskus vien sitä äidilleni. Hän ei pakota minua, mutta haluan auttaa häntä.”

Monet lasten ja nuorten kuvaukset perheistään olivat ristiriidassa ihanteeseen, jonka mukaan perheiden tulisi yksinomaan huolehtia lapsistaan eikä toisin päin. Perhesuhteet olivat vastavuoroisia, ja lapset ja nuoret osallistuivat aktiivisesti perheidensä hyvinvoinnin edistämiseen. (Lehtonen, 2023).

17-vuotias Larissa taas kuvasi äitinsä huolta sekä hänen perheensä toiveita: ”Viime päivinä olin kadulla paljon. Nukuin kadulla ja hän (äiti) tuli hakemaan mut kotiin. Joskus menen hänen kanssaan, joskus en. Mutta tällä kertaa menin koska ikävöin häntä. Hän on ollut kadulla ennen, hän tietää kuinka vaarallista siellä on. […] Perheeni toivoo, että palaisin kotiin.”

Kysyin Larissalta millaisia muita toiveita hänen perheellään on Larissaa kohtaan, ja hän vastasi: ”Siskoni haluaa, että lopettaisin liiman ja tupakan. Äitini toivoo että menisin kouluun, hän puhuu siitä aina. […] Palaan vielä kouluun. Jos Jumala haluaa.”

Tutkimukseen osallistuneet lapset ja nuoret kuvasivat omia unelmiaan samanlaisiksi, kuin mitä he arvelivat heidän perheenjäsentensä toivovan heille. Lapset ja nuoret kertoivat haluavansa oman perheen, kouluttautua ja saada työpaikan, sekä lopettaa päihteidenkäytön ja kadulla olon. Monet eivät kuitenkaan kokeneet näitä unelmia mahdollisiksi siinä todellisuudessa, jossa he elivät.

Toisinaan perhesuhteet olivat haastavia ja jännitteisiä, kuten 17-vuotias Gabriel kuvasi: ”Äitini heitti mut ulos kotoa isäpuoleni takia. Kun hän on isäpuoleni kanssa, hän on erilainen, hän muuttui paljon. Ja heitti mut ulos. […] Mutta en välitä enää. Nukun mieluummin kadulla. […] En halua heidän kanssaan parempaa suhdetta.”

Jotkut perhetilanteet olivat hyvin monimutkaisia, ja niihin saattoi sisältyä väkivaltaa ja konflikteja. Perheestä puhuminen oli haastavaa monille lapsille. Keskeistä näin haavoittuvassa asemassa olevien lasten ja nuorten kanssa on herkistyä heidän yksilöllisille tarpeilleen ja antaa heille aikaa kertoa tilanteestaan sitten, kun he ovat siihen valmiita.

Mahdollisista ristiriitaisista tunteista ja konflikteista huolimatta perhesuhteet olivat lapsille ja nuorille merkityksellisiä. Lasten ja nuorten hyvinvointi oli sidoksissa heidän läheistensä hyvinvointiin – mutta myös perheet ovat huolenpidon tarpeessa.

Hylättyjen lasten sijaan tulisi puhua hylätyistä perheistä

Mitä kadulla olevien lasten ja nuorten tilanteen edistämiseksi voidaan tehdä? Lapsiin ja nuoriin ei tulisi suhtautua irrallaan perheistään kadulla olevina saarekkeina. Perhetilanne tulisi aina pyrkiä selvittämään ja perheiden rooli tulisi tunnistaa, jotta lapsille, nuorille ja heidän perheilleen voidaan tarjota tukea.

Lapset ja nuoret ilmaisivat toistuvasti halua parantaa yhteyttä perheisiinsä. Osa oli palannut perheidensä luokse, vaikka olisivat olleet kadulla pitkään. Monissa tapauksissa perheiden jälleenyhdistämisen tulisi olla työskentelyn keskeinen tavoite. On kuitenkin tilanteita, joissa tämä ei ole lapsen tai nuoren edun mukaista. Tällöin tulisi tavoitella perheenyhdistämistä sukulaisille, tai muita vaihtoehtoisia ratkaisuja.

Lapsia ja nuoria ei tulisi nähdä mustavalkoisesti perheidensä laiminlyöminä tai hylkääminä orpoina. On huomionarvoista, että katuelämä on usein ylisukupolvista. Monet lapset ja nuoret ovat alkaneet viettää aikaa kadulla perheenjäsentensä kanssa. Osalla on perheenjäseniä, joilla on ollut lapsesta asti side katuelämään.

Sen sijaan, että lasten tilanteesta syytetään heidän perheitään ja perheet leimataan itsestään selvästi kyvyttömiksi huolehtimaan lapsista, tulisi ilmiötä tarkastella laajemmin. Äärimmäinen köyhyys, eriarvoisuus, ja Brasilian valtion kyvyttömyys auttaa näitä perheitä ovat juurisyitä lasten ja nuorten kadulla oloon.

Osallistujien nimet on muutettu. Sitaatit ovat alun perin portugalinkielisiä.

Lähteet

Lehtonen, Annika (2021) ”They wish I would come back home”: An ethnographic study of street children’s family relations in Recife, Brazil. Pro gradu -tutkielma, Tampereen yliopisto. https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202104142967.

Lehtonen, Annika (2023). ‘She does not make me do it, but I want to help her’: Relational family interdependence of street-connected youth in Recife, Brazil. Childhood, 0(0). https://doi.org/10.1177/09075682231200792

Thomas de Benítez, Sarah (2011) State of the World’s Street Children: Research. London: Consortium for Street Children.

Annika Lehtonen (YTM) on sosiaalityön väitöskirjatutkija Tampereen yliopistossa. Väitöstutkimuksen aiheena on kadulla olevien lasten ja nuorten perhesuhteet sekä liikkuvuus kadun ja perheen välillä Brasilian Recifessä ja Salvadorissa.

Aaveileva heteronormatiivisuus ja suru sateenkaarieroissa

Posted on 22 helmikuun, 2023 by Annukka Lahti

Lukuaika: 3 min.

Heteronormatiivisuuden haamu kummittelee sateenkaari-ihmisten eroissa ja syventää suhteiden päättymisen aiheuttamaa surua

Läheiset tai ammattilaiset eivät aina osaa tunnistaa sateenkaarieroon liittyvää surua ja muita vaikeita tunteita, tai ottaa niitä tarpeeksi vakavasti[1].

Sateenkaari-ihmisten perhe- ja läheissuhteita koskevassa tutkimuksessa on kiinnitetty huomiota siihen, miten heteronormatiivinen perhekäsitys vaikuttaa suremisen ja surun arvottamiseen[2]. Kaikkien menetyksiä – esimerkiksi ystävän, samaa sukupuolta olevan kumppanin tai lemmikin menetystä – ei tunnisteta ja tunnusteta samalla tavalla[3].

Eronneiden tunnekokemusten vähättely asettaa heidät eriarvoiseen asemaan heteromuotoisista suhteista eronneiden kanssa, joiden ajatellaan käyvän läpi merkittävän stressaavaa elämäntapahtumaa[4].

Suhteen päättymisen aiheuttamassa surussa ei ole kyse yksittäisestä tapahtumasta, johon joko saa tukea tai ei. Tarkastelen eroja prosesseina, joissa suru ilmaantuu ja voimistuu (tai lievenee) yksittäisten selittävien tekijöiden sijaan monien tekijöiden yhteisvaikutuksena. Erot eivät ole vain (kahden) ihmisten välisiä, vaan eroja voi tarkastella myös sommittumina [5].

Niihin kietoutuvat esimerkiksi muut ihmiset (lapset, ystävät, sukulaiset, työkaverit), eläimet (esimerkiksi lemmikit), yhteiskunnalliset valtasuhteet ja ideaalit (esimerkiksi suhdenormit, LHBTIQ+ suhteiden status yhteiskunnassa, heteronormatiivisuus), materiaaliset ja ei-materiaaliset elementit (esimerkiksi asumisjärjestelyt, yhteinen koti, erilaiset substanssit, lainsäädäntö) sekä suhdehaaveet ja -ideaalit, joiden menettämistä usein myös surraan.

Vaikka voimakkaimmat tunnekokemukset liittyvät eroissa usein kumppanin menettämiseen, heteronormatiiviset ja syrjivät käsitykset LHBTIQ+ ihmisistä kietoutuvat eroihin monin, ajallisesti muuttuvin tavoin ja syventävät surua.

Erosta kertoessaan haastateltavani toivat usein esiin aiempia, esimerksi kaapista ulos tulemiseen liittyviä jännitteitä vanhempiensa kanssa. Tilanne oli kuitenkin saattanut ajan mittaan parantua ja kumppanista tulla osa perheyhteisöä. Menneet kokemukset siitä, ettei ole tullut täysin hyväksytyksi, saattoivat kuitenkin jäädä ”aaveilemaan” suhteiden yllä ja tulla uudestaan pintaan eron hetkellä.

Martta, 50-vuotias nainen, kertoo, miten hänen entisen kumppaninsa vanhemmat olivat suhtautuneet aluksi kielteisesti ja loukkaavalla tavalla lapsensa homoseksuaalisuuteen: ‘eheyttämiskurssille-tyyppisesti’. Martta ei ollut kuitenkaan kokenut enää heidän suhteensa aikana, ettei olisi tervetullut perheen pariin: ‘Ei mitään sellasta, että tuohon kotiin ei sitten voida mennä. … Päinvastoin … tottakai meille voi tulla kylään ja olla.’

Martalla oli kuitenkin tunne, ettei tärkeiden perheenjäsenten käsitys oikeanlaisesta perheestä ollut vuosienkaan myötä täysin muuttunut: ‘Siellä ihan perimmällä taustalla on semmonen [heteronormatiivinen käsitys perheestä]. Mikä tulee enemmän … ku puhutaan yleisellä tasolla tai … pariskunnista, avioliitoista, lapsista, tämmösistä’.

Myöhemmin haastattelussa Martta kuvaa, miten häntä on loukannut se, että hänen ex-kumppaninsa perhe ei ole kysynyt kertaakaan eron jälkeen, mitä hänelle kuuluu, vaikka hän oli osa perheyhteisöä monien vuosien ajan. Samantyyppistä yhteyden katkeamista tapahtuu varmasti myös heteroparien eroissa. Martan surua ex-kumppanin perheen katoamisesta hänen elämästään voimistaa aaveileva tunne siitä, että hänen ja hänen ex-kumppaninsa suhde ei ollut perheen silmissä aivan samanarvoinen kuin heteroseksuaaliset suhteet.

Heteronormatiivisuuden ”haamu” saattoikin tulla kummittelemaan eron hetkellä kummallisuuksina tai hiljaisuuksina. 30-vuotias Laura kuvaa:

Mun äitille se oli tosi vaikee paikka, että se oli nainen, kenen kanssa olin yhessä. Mut sitte hän, vuosien mit- … täysin tai ainaki musta tuntu sillon, että täysin hyväksyy. Mut sitten tuli se ero, niin sitten hän … anto ymmärtää et hyvä, että erositte. Se oli mun mielestä … mä pidin sitä ihan pöyristyttävänä, mutta en sanonu mitään.

Sateenkaarieroon liittyvä suru on monisyistä. Siihen kytkeytyy erilaisia tekijöitä, jotka saattavat voimistaa toistensa vaikutuksia. Kipeät menneisyyden kokemukset siitä, että ei ole tullut hyväksytyksi LHBTIQ+ ihmisenä saattavat tulla kummittelemaan eron hetkellä, syventäen surua nykyhetkessä.

[1] Lahti 2020, Lahti & Kolehmainen 2020

[2] Alasuutari 2020

[3] Alasuutari 2020

[4] Kolehmainen & Juvonen, 2018; Lahti & Kolehmainen, 2020

[5] Suomen Akatemian rahoittama tutkijatohtorihanke ‘Kun sateenkaaren päässä on ero: sateenkaarierojen prosessit’ (Projekti 349408)

Lähteet

Alasuutari, Varpu (2020). Death at the End of the Rainbow: Rethinking Queer Kinship, Rituals of Remembrance and the Finnish Culture of Death. Turku: University of Turku.

Kolehmainen, Marjo & Juvonen, Tuula (2018). Introduction: Thinking with and through Affective Inequalities. Teoksessa T. Juvonen & M. Kolehmainen (Toim.) Affective Inequalities in Intimate Relationships, 2–15. London: Routledge.

Lahti, Annukka (2020). Sateenkaarierot suomessa. Teoksessa A. Lahti, K. Aarnio, A. Moring, & J. Kerppola (Toim.), Perhe- ja läheissuhteet sateenkaaren alla. Helsinki: Gaudeamus.

Lahti, Annukka & Kolehmainen, Marjo (2020). LGBTIQ+ break-up assemblages: At the end of the rainbow. Journal of Sociology 56(4), 608-628.

Aikuisten sisarussuhteet ovat samaan aikaan läheisiä ja jännitteisiä

Posted on 23 maaliskuun, 2022 by Aino Luotonen

Lukuaika: 3 min.

Sisarussuhde on monille elämän pisin ihmissuhde, johon mahtuu monenlaisia vaiheita. Sisarussuhteet voivat kestää voimakkaitakin jännitteitä, sillä niihin liittyy odotus jatkuvuudesta.

Lapsuudessa sisarussuhteiden ajatellaan yleensä olevan merkityksellisiä. Ne ovat usein läheisiä ja ehkä riitaisiakin, mutta joka tapauksessa lapsen elämässä keskeisiä. Aikuisuudessa sisarussuhteilla ei ole itsestään selvää asemaa. Useimmille ne ovat kuitenkin pitkäaikaisesti läsnä joko taustalla tai arkielämään keskeisesti kuuluvina ihmissuhteina. Yhdelle suhde voi tarkoittaa voimavarojen ja ilon lähdettä, toiselle huolia ja surua.

Sisarussuhde on usein ihmisen pisimpiä ihmissuhteita, joka saattaa kestää koko elämän. Lisäksi sillä on muita erityisiä ominaisuuksia: sisaruksilla on usein yhteiset vanhemmat ja yhteisiä kokemuksia lapsuudenkodista. Kokemusta siitä, millaisessa perheessä on kasvanut, voi tuskin kenenkään kanssa jakaa siinä määrin kuin toisen samojen vanhempien lapsen tai samassa kodissa kasvaneen sisaruksen kanssa. Kokemukset voivat toki myös poiketa toisistaan, mikä voi tuottaa jännitteitä.

Aikuisten sisarussuhteet ovat tutkimuksissa jääneet lasten sisarussuhteita vähemmälle huomiolle. Oma käynnissä oleva tutkimukseni tuo uutta tietoa siitä, millaisilla tavoilla sisarussuhteet asettuvat osaksi aikuisten ihmisten elämää ja arkea.

Joillekin haastattelemilleni ihmisille sisarus on lisäksi läheinen ystävä, jonka kuitenkin tuntee lapsuusajan jaettujen kokemusten kautta vielä paremmin kuin ystävän. Toisilla taas ei ole paljoakaan yhteistä sisaruksen kanssa ja tapaamiset rajoittuvat sukujuhliin.

Sisarussuhteen laatu voi muuttua elämänkaaren aikana

Elämäntapahtumat aikuisuudessa voivat tuoda sisaruksia lähemmäksi toisiaan: sisarusten välinen suhde on lapsuudessa voinut olla etäinen, mutta aikuisuudessa se saattaakin kehittyä ystävyydeksi. Aiemmin suurelta tuntunut ikäero voi menettää merkitystään aikuisuudessa, etenkin, jos sisarukset elävät samankaltaista elämänvaihetta samaan aikaan.

Yhteydenpitoa voi motivoida myös se, että omien ja sisarusten lasten, keskenään serkusten, halutaan tulevan läheisiksi. Lisäksi esimerkiksi yhteiselle juhlapyhien vietolle voi helposti ammentaa mallia omasta lapsuudesta.

Myös muilla ihmisillä on merkitystä aikuisten sisarussuhteelle. Esimerkiksi vanhemmilla voi olla tapana kutsua aikuisia lapsiaan koolle, ehkäpä puolisoiden ja lasten kanssa. Näin he paitsi vahvistavat perheen ja suvun yhteisöllisyyttä, myös kannattelevat sisarusten välisiä suhteita. Tai jos esimerkiksi sisarusten puolisot ystävystyvät, se voi lisätä myös sisarusten yhteydenpitoa ja asettaa sisarussuhteen pariskuntien tai perheiden välisen ystävyyden kontekstiin.

Janet Finch ja Jennifer Mason (1) tutkivat 1990-luvulla auttamista ja vastuun jakautumista aikuisten sukulaisten kesken. He havaitsivat, että käytännöt ja vastuut sen suhteen, kuka tarjosi sukulaisille apuaan, muotoutuivat vähitellen vuosikymmenien aikana, usein ikään kuin huomaamatta. Samaan tapaan sisarussuhteiden käytännöt, yhteydenpito ja läheisyys muovautuvat hitaasti elämänkulun aikana, monien pienten ja huomaamattomien muutosten kautta.

Sisarussuhteet ovat samaan aikaan sekä läheisiä että jännitteisiä

Erilaiset elämänkulut aikuisuudessa voivat tuoda sisarusten väliseen suhteeseen etäisyyttä. Se ei kuitenkaan yleensä tarkoita, että suhdetta ei pidettäisi merkityksellisenä. Aiemmassa tutkimuksessamme (2) perhekäsityksistä pyysimme tutkimukseen osallistuneita määrittelemään, keitä heidän perheeseensä kuuluu. Puolison ja lasten lisäksi perheenjäseninä saatettiin pitää esimerkiksi omia vanhempia, sisaruksia tai jotakuta ystävää. Jotkut haastatelluista katsoivat sisaruksen kuuluvan omaan perheeseensä, vaikka eivät pitäneet suhdetta erityisen läheisenä.

Sisarussuhteet kestävät monenlaisia jännitteitä, sillä suhteisiin liittyy voimakas oletus jatkuvuudesta. Tässä ne eroavat esimerkiksi ystävyyssuhteista, jotka hiipuvat usein helpommin erimielisyyksien ja riitojen seurauksena. Sisarussuhteisiin sen sijaan kohdistuu kulttuurissamme odotus siitä, että väleissä on hyvä olla, vaikka yhteydenpito ei aktiivista olisikaan.

Tutkimukseni osoittaa, että nimenomaan sisarussuhteissa ristiriidat ja toisaalta kokemus merkityksellisyydestä tai jopa läheisyydestä esiintyvät usein rinnakkain. Usein sisarussuhteessa on jännitteistä huolimatta kokemus toisen tuntemisesta läpikotaisin. Juuri läheisyyden ja jännitteiden samanaikainen läsnäolo tekee sisarussuhteesta erityislaatuisen.

Lähteet:

(1) Finch, Janet ja Mason, Jennifer (1993) Negotiating Family Responsibilities. Lontoo: Tavistock/ Routledge.

(2) Luotonen, Aino ja Castrén, Anna-Maija (2018) Understandings of family among wives and husbands: Reconciling emotional closeness and cultural expectations. European Societies, 20(5), 743–763.

Suvussa kulkeva käyttöesine luo sukulaisuuden tunnetta

Posted on 18 joulukuun, 202018 joulukuun, 2020 by Aino Luotonen

Lukuaika: 4 min.

Vanhoilla, sukulaisilta saaduilla käyttöesineillä on tunnearvoa. Mitä tunnearvolla oikeastaan tarkoitetaan? Miksi vanhoja tavaroita tai vaatteita säilytetään, ja kuka niitä saa käyttää?

Viime vuosina on tullut suosituksi ajatella kodin esineistöä konmarituksen näkökulmasta: turhasta tavarasta on syytä päästä eroon. Sisustusohjelmat ja -blogit ovat tehneet kodin sisustamisesta projektin, jossa myös kodin esineistöä arvioidaan kriittisesti. Millainen paikka ja merkitys on kodin käyttöesineillä, joita ei ole itse valittu vaan ne ovat siirtyneet sukulaiselta toiselle?

Aino: “Minulla on vanha vohvelirauta, nykyaikaisiin rautoihin verrattuna raskas ja hankalan muotoinen kaartuvine jalkoineen. Siinä ei ole säätönappulaa vaan rautaa kuumennetaan yksinkertaisesti laittamalla töpseli seinään. Kun vohvelit paistamisen loppuvaiheessa alkavat tummua liikaa, on aika vetää töpseli seinästä hetkeksi.

Rauta on sellainen kuin monet laadukkaat vanhat käyttöesineet tapaavat olla: luotettava, sitkeä ja konstailematon. Rauta kuului mummolleni, ja hänen kuolemansa jälkeen viitisentoista vuotta sitten sain raudan isältäni. Otin sen vastaan siksi, että arvelin haluavani paistaa vohveleita. En osannut arvata, että vohvelirauta toisi mukanaan myös eläviä muistoja.”

Ella: “Äitini kuoli kesän alussa. Kesäkuukaudet menivät surun sumussa. Yhtenä syksyn viikonloppuna ryhdistäydyimme siskoni kanssa ja tyhjensimme haikein mielin äidin vaatekaapit. Tehtävä oli vaikea, mutta liian raskas jätettäväksi lesken harteille. Äidillä oli paljon hyvin säilyneitä vaatteita, joista jotkut sopivat myös meille.

Osan vaatteista laitoimme kierrätykseen. Tuntui helpommalta lahjoittaa meille sopimattomat vaatteet tuntemattomille kuin tarjota äidin vaatteita tuttaville. Pohdin siskolle, että häntä lukuun ottamatta en halua nähdä ketään muuta äidin vaatteissa. Siskoni nyökkäili ja vastasi, että pelkää sitä, ettei kukaan muu osaisi kantaa vaatteita sillä arvokkuudella, jonka äiti ansaitsee. Paljon laitoimme pois, mutta paljon myös säästimme meille sopivia vaatteita.”

Esineet tuovat jatkuvuutta sukupolvien välille

Sosiologista tutkimusta perimisestä on tehty jonkin verran, mutta tutkimukset ovat usein keskittyneet esimerkiksi luokan ja sukupuolierojen uusintamiseen perimiskäytännöissä. Helen Holmes sen sijaan tarkastelee tuoreessa tutkimuksessaan esineiden siirtymistä suvussa erilaisten käytäntöjen kautta sekä sitä, millaisia uusia käyttötarkoituksia esineet saavat.

Joskus eteenpäin luovutettavat esineet voivat olla arvokkaita, joko symbolisessa tai rahallisessa merkityksessä, kuten hyllyjen päälle koristeeksi päätyvät suvun perintöesineet. Usein eteenpäin luovutetaan kuitenkin tavanomaisia ja arkisia käyttöesineitä, jolloin esineiden tunnearvo sulautuu yhteen niiden käytettävyyden kanssa. Esineet toimivat edelleen, tai kuten Holmes asian ilmaisee: ‘they still do the job’.

Holmesin mukaan esineiden eteenpäin luovuttaminen sukulaiselta toiselle sekä niiden käyttö ovat tapoja luoda sukulaisuuden tunnetta. Ajatus perustuu perhesosiologiassa keskeiseen, David Morganin kehittelemään ajatukseen perhesuhteista käytäntöinä: perhe, tai suku, ei ole yksikkö, vaan perhettä ja sukulaisuutta ‘tehdään’ aktiivisesti toiminnan eli erilaisten käytäntöjen kautta. Holmesin tutkimuksessa sukulaisuutta luovien käytäntöjen keskiössä on subjektin sijaan objekti, suvussa kulkeva esine.

Ella: “Äidin vaatteita läpi käydessämme siskon mieleen muistui äidin nuoruudenaikainen tummanvihreä mokkahame, jonka löysin nuorena mummon vintiltä. Vihreä mokkahame on kaunis ja huokuu 1970-luvun röyhkeää muotimaailmaa. Hame teki minuun suuren vaikutuksen ja pyysin äidiltä lupaa ottaa hame käyttööni. Harmikseni mokkahame pyöri auttamattomasti lanteillani, mutta oli sopiva minua pidemmälle siskolle, jonka vaatekaapissa hame on näihin päiviin asti säilynyt.

Mokkahame on edelleen täysin käyttökelpoinen, ompeleet ovat napakat ja mokkapinta moitteeton. Se on kuitenkin käynyt siskolle liian pieneksi. Sisko tarjosi hametta minulle. Olin kasvanut mekolle sopivan kokoiseksi – äidiltä minulle, minulta siskolle, siskolta minulle.”

Vanhojen esineiden käyttö herättää muistot eloon

Käytettävyyden ja esteettisyyden kaltaisten ominaisuuksien lisäksi liitämme esineisiin tunteita, vaikka nykyisen konmaritus-ajattelun aikana emme ehkä ole tottuneet tunnistamaan niitä. Usein kuulee sanottavan, että jollakin esineellä on ’tunnearvoa’, mutta mitä sillä oikeastaan tarkoitetaan? Yksi esineiden tunneulottuvuus on yhteenkuuluvuus perheeseen tai sukuun. Tunne ei kuitenkaan liity välttämättä vain itse esineeseen vaan nimenomaan sen käyttöön.

Sukulaisuuden tunteen vahvistaminen esineiden kautta liittyy ajatukseen siitä, että läheissuhteet muotoutuvat tapaamisen ja yhteydenpidon lisäksi myös silloin, kun muistelemme yhteisiä aikoja, ajattelemme toista ihmistä sekä kuvittelemme ja suunnittelemme tulevaisuuden kohtaamisia. Jennifer Mason käsittelee kirjassaan aistikokemusten merkitystä muistojen syntymiselle ja niiden merkitystä läheissuhteille. Käyttöesineet herättävät eloon muistot ja niihin liittyvät aistikokemukset.

Janet Finch ja Jennifer Mason ovat aiemmin tuoneet esiin, miten tunteet, muistot ja kokemus sukulaisuudesta kietoutuvat perimiseen. Holmes puolestaan osoittaa tutkimuksessaan, kuinka muistot esineen edeltävästä omistajasta sekä tähän liitetyt tunteet sulautuvat yhteen esineen käyttöarvon kanssa. Esineen käytön kautta voimistetaan ja uudistetaan yhteenkuuluvuutta sukuun ja perheeseen.

Aino: “Kun nykyään paistan mummon vanhalla raudalla vohveleita, mieleeni palautuvat vuosien ajalta kertyneet muistot vohvelikesteistä. Muistoissa yhdistyvät vohvelihetken ja mummolan tunnelma: vohvelien tuoksu ja niiden paistamisesta sakea huoneilma, mummon pieni ja vahva, yhdeksääkymmentä lähestyessä hauraammaksi käyvä olemus, suorasukainen puhetapa, vaalea nahkanojatuoli, jossa istuin lukemassa vohvelien paistuessa, raanu seinällä, pienen kodin suuri kirjahylly.

Vohvelirautani toimii erinomaisesti ja se on karulla tavalla kaunis keittiöväline, jonka käyttäminen tuo elävästi mieleeni kerrostuneita muistoja – jollakin tapaa konkreettisemmin kuin esimerkiksi valokuvien katselu. Hetkittäin myös pohdin, vieläkö tulee yksi sukupolvi sukumme lapsia, jotka syövät tällä raudalla paistettuja vohveleita ja antavat raudan kannettavaksi taas yhden kerroksen muistoja.”