Brasilian kaduilla olevien lasten ja nuorten perhesuhteet

Lukuaika: 4 min.

Uhreja, orpoja, hylättyjä? Mielikuvia Brasilian ’katulapsista’ on monenlaisia. Nämä lapset ja nuoret eivät kuitenkaan ole täysin irrallaan. Suurimmalla osalla heistä on perhe ja koti katuelämän ohella. Brasilian Recifen kadulla olevat lapset ja nuoret kuvasivat perhesuhteitaan merkityksellisinä mutta jännitteisinä.

Laajalti käytetyn määritelmän mukaan ’katulapset’ ovat alle 18-vuotiaita lapsia ja nuoria, jotka ovat riittämättömästi suojeltuja tai valvottuja ja joille ’kadusta’ on tullut koti tai paikka, jossa tienata elantoa. (Thomas de Benítez, 2011).

Tutkimukseni (Lehtonen 2021; Lehtonen 2023) aiheena on brasilialaisen Recifen kaupungin kadulla olevien lasten ja nuorten perhesuhteet. Vuosina 2018–2019 kuljin paikallisen kansalaisjärjestön matkassa tehden etnografista tutkimusta, ja haastattelin tutkimukseeni kymmentä kadulla olevaa lasta ja nuorta.

Kaikilla tutkimukseni osallistujilla oli side sekä ainakin yhteen perheenjäseneen että katuelämään. Nämä siteet olivat kuitenkin erilaisia. Osa vietti kadulla myös öitä, osa oleskeli kadulla päivisin mutta palasi perheensä luo yöksi. Jotkut olivat kadulla perheenjäsentensä kanssa. Myös samalla lapsella tai nuorella katu- ja perhetilanne saattoi vaihdella.

Lasten ja nuorten elämää määritti kiertokulku paitsi kadun ja auttajatahojen, myös eri perheenjäsenten välillä. Lapsilla ja nuorilla oli siten elämässään useita merkityksellisiä paikkoja ja ihmisiä, joiden välillä he liikkuivat joustavasti ja itsenäisesti.

 

Vastavuoroisuutta, tukea, yhteisiä unelmia ja haastavia tunteita

Tutkimukseen osallistuneilla lapsilla ja nuorilla oli monimuotoisia perhetaustoja, mutta yhteistä oli, että he kokivat perhesiteensä tärkeinä. Lasten perhesuhteita määrittivät toisistaan riippuvat vastuut, huoli ja haastavat tunteet, sekä yhteiset unelmat ja tuki. Näiden kautta perheet pyrkivät selviytymään vaikeissa elinolosuhteissaan.

Tutkimukseen osallistunut 12-vuotias Bruno kuvasi haluaan osallistua perhe-elämän ylläpitoon: ”Kun olin nuorempi, olin äitini kanssa asemalla, kun hän oli siellä kerjäämässä. Myin myös purkkaa. Myyn edelleen, ja kerjään. Haluan rahaa itselleni, mutta joskus vien sitä äidilleni. Hän ei pakota minua, mutta haluan auttaa häntä.”

Monet lasten ja nuorten kuvaukset perheistään olivat ristiriidassa ihanteeseen, jonka mukaan perheiden tulisi yksinomaan huolehtia lapsistaan eikä toisin päin. Perhesuhteet olivat vastavuoroisia, ja lapset ja nuoret osallistuivat aktiivisesti perheidensä hyvinvoinnin edistämiseen. (Lehtonen, 2023).

17-vuotias Larissa taas kuvasi äitinsä huolta sekä hänen perheensä toiveita: ”Viime päivinä olin kadulla paljon. Nukuin kadulla ja hän (äiti) tuli hakemaan mut kotiin. Joskus menen hänen kanssaan, joskus en. Mutta tällä kertaa menin koska ikävöin häntä. Hän on ollut kadulla ennen, hän tietää kuinka vaarallista siellä on. […] Perheeni toivoo, että palaisin kotiin.”

Kysyin Larissalta millaisia muita toiveita hänen perheellään on Larissaa kohtaan, ja hän vastasi: ”Siskoni haluaa, että lopettaisin liiman ja tupakan. Äitini toivoo että menisin kouluun, hän puhuu siitä aina. […] Palaan vielä kouluun. Jos Jumala haluaa.”

Tutkimukseen osallistuneet lapset ja nuoret kuvasivat omia unelmiaan samanlaisiksi, kuin mitä he arvelivat heidän perheenjäsentensä toivovan heille. Lapset ja nuoret kertoivat haluavansa oman perheen, kouluttautua ja saada työpaikan, sekä lopettaa päihteidenkäytön ja kadulla olon. Monet eivät kuitenkaan kokeneet näitä unelmia mahdollisiksi siinä todellisuudessa, jossa he elivät.

Toisinaan perhesuhteet olivat haastavia ja jännitteisiä, kuten 17-vuotias Gabriel kuvasi: ”Äitini heitti mut ulos kotoa isäpuoleni takia. Kun hän on isäpuoleni kanssa, hän on erilainen, hän muuttui paljon. Ja heitti mut ulos. […] Mutta en välitä enää. Nukun mieluummin kadulla. […] En halua heidän kanssaan parempaa suhdetta.”

Jotkut perhetilanteet olivat hyvin monimutkaisia, ja niihin saattoi sisältyä väkivaltaa ja konflikteja. Perheestä puhuminen oli haastavaa monille lapsille. Keskeistä näin haavoittuvassa asemassa olevien lasten ja nuorten kanssa on herkistyä heidän yksilöllisille tarpeilleen ja antaa heille aikaa kertoa tilanteestaan sitten, kun he ovat siihen valmiita.

Mahdollisista ristiriitaisista tunteista ja konflikteista huolimatta perhesuhteet olivat lapsille ja nuorille merkityksellisiä. Lasten ja nuorten hyvinvointi oli sidoksissa heidän läheistensä hyvinvointiin – mutta myös perheet ovat huolenpidon tarpeessa.

 

Hylättyjen lasten sijaan tulisi puhua hylätyistä perheistä

Mitä kadulla olevien lasten ja nuorten tilanteen edistämiseksi voidaan tehdä? Lapsiin ja nuoriin ei tulisi suhtautua irrallaan perheistään kadulla olevina saarekkeina. Perhetilanne tulisi aina pyrkiä selvittämään ja perheiden rooli tulisi tunnistaa, jotta lapsille, nuorille ja heidän perheilleen voidaan tarjota tukea.

Lapset ja nuoret ilmaisivat toistuvasti halua parantaa yhteyttä perheisiinsä. Osa oli palannut perheidensä luokse, vaikka olisivat olleet kadulla pitkään. Monissa tapauksissa perheiden jälleenyhdistämisen tulisi olla työskentelyn keskeinen tavoite. On kuitenkin tilanteita, joissa tämä ei ole lapsen tai nuoren edun mukaista. Tällöin tulisi tavoitella perheenyhdistämistä sukulaisille, tai muita vaihtoehtoisia ratkaisuja.

Lapsia ja nuoria ei tulisi nähdä mustavalkoisesti perheidensä laiminlyöminä tai hylkääminä orpoina. On huomionarvoista, että katuelämä on usein ylisukupolvista. Monet lapset ja nuoret ovat alkaneet viettää aikaa kadulla perheenjäsentensä kanssa. Osalla on perheenjäseniä, joilla on ollut lapsesta asti side katuelämään.

Sen sijaan, että lasten tilanteesta syytetään heidän perheitään ja perheet leimataan itsestään selvästi kyvyttömiksi huolehtimaan lapsista, tulisi ilmiötä tarkastella laajemmin. Äärimmäinen köyhyys, eriarvoisuus, ja Brasilian valtion kyvyttömyys auttaa näitä perheitä ovat juurisyitä lasten ja nuorten kadulla oloon.

Osallistujien nimet on muutettu. Sitaatit ovat alun perin portugalinkielisiä.

Lähteet

Lehtonen, Annika (2021) ”They wish I would come back home”: An ethnographic study of street children’s family relations in Recife, Brazil. Pro gradu -tutkielma, Tampereen yliopisto. https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202104142967.

Lehtonen, Annika (2023). ‘She does not make me do it, but I want to help her’: Relational family interdependence of street-connected youth in Recife, Brazil. Childhood, 0(0). https://doi.org/10.1177/09075682231200792

Thomas de Benítez, Sarah (2011) State of the World’s Street Children: Research. London: Consortium for Street Children.

 

 

Annika Lehtonen (YTM) on sosiaalityön väitöskirjatutkija Tampereen yliopistossa. Väitöstutkimuksen aiheena on kadulla olevien lasten ja nuorten perhesuhteet sekä liikkuvuus kadun ja perheen välillä Brasilian Recifessä ja Salvadorissa.

Aaveileva heteronormatiivisuus ja suru sateenkaarieroissa

Lukuaika: 3 min.

Heteronormatiivisuuden haamu kummittelee sateenkaari-ihmisten eroissa ja syventää suhteiden päättymisen aiheuttamaa surua

Läheiset tai ammattilaiset eivät aina osaa tunnistaa sateenkaarieroon liittyvää surua ja muita vaikeita tunteita, tai ottaa niitä tarpeeksi vakavasti[1].

Sateenkaari-ihmisten perhe- ja läheissuhteita koskevassa tutkimuksessa on kiinnitetty huomiota siihen, miten heteronormatiivinen perhekäsitys vaikuttaa suremisen ja surun arvottamiseen[2]. Kaikkien menetyksiä – esimerkiksi ystävän, samaa sukupuolta olevan kumppanin tai lemmikin menetystä – ei tunnisteta ja tunnusteta samalla tavalla[3].

Eronneiden tunnekokemusten vähättely asettaa heidät eriarvoiseen asemaan heteromuotoisista suhteista eronneiden kanssa, joiden ajatellaan käyvän läpi merkittävän stressaavaa elämäntapahtumaa[4].

Suhteen päättymisen aiheuttamassa surussa ei ole kyse yksittäisestä tapahtumasta, johon joko saa tukea tai ei. Tarkastelen eroja prosesseina, joissa suru ilmaantuu ja voimistuu (tai lievenee) yksittäisten selittävien tekijöiden sijaan monien tekijöiden yhteisvaikutuksena. Erot eivät ole vain (kahden) ihmisten välisiä, vaan eroja voi tarkastella myös sommittumina [5].

Niihin kietoutuvat esimerkiksi muut ihmiset (lapset, ystävät, sukulaiset, työkaverit), eläimet (esimerkiksi lemmikit), yhteiskunnalliset valtasuhteet ja ideaalit (esimerkiksi suhdenormit, LHBTIQ+ suhteiden status yhteiskunnassa, heteronormatiivisuus), materiaaliset ja ei-materiaaliset elementit (esimerkiksi asumisjärjestelyt, yhteinen koti, erilaiset substanssit, lainsäädäntö) sekä suhdehaaveet ja -ideaalit, joiden menettämistä usein myös surraan.

Vaikka voimakkaimmat tunnekokemukset liittyvät eroissa usein kumppanin menettämiseen, heteronormatiiviset ja syrjivät käsitykset LHBTIQ+ ihmisistä kietoutuvat eroihin monin, ajallisesti muuttuvin tavoin ja syventävät surua.

Erosta kertoessaan haastateltavani toivat usein esiin aiempia, esimerksi kaapista ulos tulemiseen liittyviä jännitteitä vanhempiensa kanssa. Tilanne oli kuitenkin saattanut ajan mittaan parantua ja kumppanista tulla osa perheyhteisöä. Menneet kokemukset siitä, ettei ole tullut täysin hyväksytyksi, saattoivat kuitenkin jäädä ”aaveilemaan” suhteiden yllä ja tulla uudestaan pintaan eron hetkellä.

Martta, 50-vuotias nainen, kertoo, miten hänen entisen kumppaninsa vanhemmat olivat suhtautuneet aluksi kielteisesti ja loukkaavalla tavalla lapsensa homoseksuaalisuuteen: ‘eheyttämiskurssille-tyyppisesti’. Martta ei ollut kuitenkaan kokenut enää heidän suhteensa aikana, ettei olisi tervetullut perheen pariin: ‘Ei mitään sellasta, että tuohon kotiin ei sitten voida mennä. … Päinvastoin … tottakai meille voi tulla kylään ja olla.’

Martalla oli kuitenkin tunne, ettei tärkeiden perheenjäsenten käsitys oikeanlaisesta perheestä ollut vuosienkaan myötä täysin muuttunut: ‘Siellä ihan perimmällä taustalla on semmonen [heteronormatiivinen käsitys perheestä]. Mikä tulee enemmän … ku puhutaan yleisellä tasolla tai … pariskunnista, avioliitoista, lapsista, tämmösistä’.

Myöhemmin haastattelussa Martta kuvaa, miten häntä on loukannut se, että hänen ex-kumppaninsa perhe ei ole kysynyt kertaakaan eron jälkeen, mitä hänelle kuuluu, vaikka hän oli osa perheyhteisöä monien vuosien ajan. Samantyyppistä yhteyden katkeamista tapahtuu varmasti myös heteroparien eroissa. Martan surua ex-kumppanin perheen katoamisesta hänen elämästään voimistaa aaveileva tunne siitä, että hänen ja hänen ex-kumppaninsa suhde ei ollut perheen silmissä aivan samanarvoinen kuin heteroseksuaaliset suhteet.

Heteronormatiivisuuden ”haamu” saattoikin tulla kummittelemaan eron hetkellä kummallisuuksina tai hiljaisuuksina. 30-vuotias Laura kuvaa:

Mun äitille se oli tosi vaikee paikka, että se oli nainen, kenen kanssa olin yhessä. Mut sitte hän, vuosien mit- … täysin tai ainaki musta tuntu sillon, että täysin hyväksyy. Mut sitten tuli se ero, niin sitten hän … anto ymmärtää et hyvä, että erositte. Se oli mun mielestä … mä pidin sitä ihan pöyristyttävänä, mutta en sanonu mitään.

Sateenkaarieroon liittyvä suru on monisyistä. Siihen kytkeytyy erilaisia tekijöitä, jotka saattavat voimistaa toistensa vaikutuksia. Kipeät menneisyyden kokemukset siitä, että ei ole tullut hyväksytyksi LHBTIQ+ ihmisenä saattavat tulla kummittelemaan eron hetkellä, syventäen surua nykyhetkessä.

 

[1] Lahti 2020, Lahti & Kolehmainen 2020

[2] Alasuutari 2020

[3] Alasuutari 2020

[4] Kolehmainen & Juvonen, 2018;  Lahti & Kolehmainen, 2020

[5] Suomen Akatemian rahoittama tutkijatohtorihanke ‘Kun sateenkaaren päässä on ero: sateenkaarierojen prosessit’ (Projekti 349408)

 

Lähteet

Alasuutari, Varpu (2020). Death at the End of the Rainbow: Rethinking Queer Kinship, Rituals of Remembrance and the Finnish Culture of Death. Turku: University of Turku.

Kolehmainen, Marjo & Juvonen, Tuula (2018). Introduction: Thinking with and through Affective Inequalities. Teoksessa T. Juvonen & M. Kolehmainen (Toim.) Affective Inequalities in Intimate Relationships, 2–15. London: Routledge.

Lahti, Annukka (2020). Sateenkaarierot suomessa. Teoksessa A. Lahti, K. Aarnio, A. Moring, & J. Kerppola (Toim.), Perhe- ja läheissuhteet sateenkaaren alla. Helsinki: Gaudeamus.

Lahti, Annukka & Kolehmainen, Marjo (2020). LGBTIQ+ break-up assemblages: At the end of the rainbow. Journal of Sociology 56(4), 608-628.

Aikuisten sisarussuhteet ovat samaan aikaan läheisiä ja jännitteisiä

Lukuaika: 3 min.

Sisarussuhde on monille elämän pisin ihmissuhde, johon mahtuu monenlaisia vaiheita. Sisarussuhteet voivat kestää voimakkaitakin jännitteitä, sillä niihin liittyy odotus jatkuvuudesta.

Lapsuudessa sisarussuhteiden ajatellaan yleensä olevan merkityksellisiä. Ne ovat usein läheisiä ja ehkä riitaisiakin, mutta joka tapauksessa lapsen elämässä keskeisiä. Aikuisuudessa sisarussuhteilla ei ole itsestään selvää asemaa. Useimmille ne ovat kuitenkin pitkäaikaisesti läsnä joko taustalla tai arkielämään keskeisesti kuuluvina ihmissuhteina. Yhdelle suhde voi tarkoittaa voimavarojen ja ilon lähdettä, toiselle huolia ja surua.

Sisarussuhde on usein ihmisen pisimpiä ihmissuhteita, joka saattaa kestää koko elämän. Lisäksi sillä on muita erityisiä ominaisuuksia: sisaruksilla on usein yhteiset vanhemmat ja yhteisiä kokemuksia lapsuudenkodista. Kokemusta siitä, millaisessa perheessä on kasvanut, voi tuskin kenenkään kanssa jakaa siinä määrin kuin toisen samojen vanhempien lapsen tai samassa kodissa kasvaneen sisaruksen kanssa. Kokemukset voivat toki myös poiketa toisistaan, mikä voi tuottaa jännitteitä. 

Kuva: Pixabay

Aikuisten sisarussuhteet ovat tutkimuksissa jääneet lasten sisarussuhteita vähemmälle huomiolle. Oma käynnissä oleva tutkimukseni tuo uutta tietoa siitä, millaisilla tavoilla sisarussuhteet asettuvat osaksi aikuisten ihmisten elämää ja arkea. 

Joillekin haastattelemilleni ihmisille sisarus on lisäksi läheinen ystävä, jonka kuitenkin tuntee lapsuusajan jaettujen kokemusten kautta vielä paremmin kuin ystävän. Toisilla taas ei ole paljoakaan yhteistä sisaruksen kanssa ja tapaamiset rajoittuvat sukujuhliin.

 

Sisarussuhteen laatu voi muuttua elämänkaaren aikana

Elämäntapahtumat aikuisuudessa voivat tuoda sisaruksia lähemmäksi toisiaan: sisarusten välinen suhde on lapsuudessa voinut olla etäinen, mutta aikuisuudessa se saattaakin kehittyä ystävyydeksi. Aiemmin suurelta tuntunut ikäero voi menettää merkitystään aikuisuudessa, etenkin, jos sisarukset elävät samankaltaista elämänvaihetta samaan aikaan.

Yhteydenpitoa voi motivoida myös se, että omien ja sisarusten lasten, keskenään serkusten, halutaan tulevan läheisiksi. Lisäksi esimerkiksi yhteiselle juhlapyhien vietolle voi helposti ammentaa mallia omasta lapsuudesta. 

Myös muilla ihmisillä on merkitystä aikuisten sisarussuhteelle. Esimerkiksi vanhemmilla voi olla tapana kutsua aikuisia lapsiaan koolle, ehkäpä puolisoiden ja lasten kanssa. Näin he paitsi vahvistavat perheen ja suvun yhteisöllisyyttä, myös kannattelevat sisarusten välisiä suhteita. Tai jos esimerkiksi sisarusten puolisot ystävystyvät, se voi lisätä myös sisarusten yhteydenpitoa ja asettaa sisarussuhteen pariskuntien tai perheiden välisen ystävyyden kontekstiin.

Kuva: Pixabay

Janet Finch ja Jennifer Mason (1) tutkivat 1990-luvulla auttamista ja vastuun jakautumista aikuisten sukulaisten kesken. He havaitsivat, että käytännöt ja vastuut sen suhteen, kuka tarjosi sukulaisille apuaan, muotoutuivat vähitellen vuosikymmenien aikana, usein ikään kuin huomaamatta. Samaan tapaan sisarussuhteiden käytännöt, yhteydenpito ja läheisyys muovautuvat hitaasti elämänkulun aikana, monien pienten ja huomaamattomien muutosten kautta.

 

Sisarussuhteet ovat samaan aikaan sekä läheisiä että jännitteisiä

Erilaiset elämänkulut aikuisuudessa voivat tuoda sisarusten väliseen suhteeseen etäisyyttä. Se ei kuitenkaan yleensä tarkoita, että suhdetta ei pidettäisi merkityksellisenä. Aiemmassa tutkimuksessamme (2) perhekäsityksistä pyysimme tutkimukseen osallistuneita määrittelemään, keitä heidän perheeseensä kuuluu. Puolison ja lasten lisäksi perheenjäseninä saatettiin pitää esimerkiksi omia vanhempia, sisaruksia tai jotakuta ystävää. Jotkut haastatelluista katsoivat sisaruksen kuuluvan omaan perheeseensä, vaikka eivät pitäneet suhdetta erityisen läheisenä.

Sisarussuhteet kestävät monenlaisia jännitteitä, sillä suhteisiin liittyy voimakas oletus jatkuvuudesta. Tässä ne eroavat esimerkiksi ystävyyssuhteista, jotka hiipuvat usein helpommin erimielisyyksien ja riitojen seurauksena. Sisarussuhteisiin sen sijaan kohdistuu kulttuurissamme odotus siitä, että väleissä on hyvä olla, vaikka yhteydenpito ei aktiivista olisikaan.

Tutkimukseni osoittaa, että nimenomaan sisarussuhteissa ristiriidat ja toisaalta kokemus merkityksellisyydestä tai jopa läheisyydestä esiintyvät usein rinnakkain. Usein sisarussuhteessa on jännitteistä huolimatta kokemus toisen tuntemisesta läpikotaisin. Juuri läheisyyden ja jännitteiden samanaikainen läsnäolo tekee sisarussuhteesta erityislaatuisen.

 

Lähteet:

(1) Finch, Janet ja Mason, Jennifer (1993) Negotiating Family Responsibilities. Lontoo: Tavistock/ Routledge. 

(2) Luotonen, Aino ja Castrén, Anna-Maija (2018) Understandings of family among wives and husbands: Reconciling emotional closeness and cultural expectations. European Societies, 20(5), 743–763.

Suvussa kulkeva käyttöesine luo sukulaisuuden tunnetta

Lukuaika: 4 min.

Vanhoilla, sukulaisilta saaduilla käyttöesineillä on tunnearvoa. Mitä tunnearvolla oikeastaan tarkoitetaan? Miksi vanhoja tavaroita tai vaatteita säilytetään, ja kuka niitä saa käyttää? 

Viime vuosina on tullut suosituksi ajatella kodin esineistöä konmarituksen näkökulmasta: turhasta tavarasta on syytä päästä eroon. Sisustusohjelmat ja -blogit ovat tehneet kodin sisustamisesta projektin, jossa myös kodin esineistöä arvioidaan kriittisesti. Millainen paikka ja merkitys on kodin käyttöesineillä, joita ei ole itse valittu vaan ne ovat siirtyneet sukulaiselta toiselle? 

Aino: “Minulla on vanha vohvelirauta, nykyaikaisiin rautoihin verrattuna raskas ja hankalan muotoinen kaartuvine jalkoineen. Siinä ei ole säätönappulaa vaan rautaa kuumennetaan yksinkertaisesti laittamalla töpseli seinään. Kun vohvelit paistamisen loppuvaiheessa alkavat tummua liikaa, on aika vetää töpseli seinästä hetkeksi. 

Rauta on sellainen kuin monet laadukkaat vanhat käyttöesineet tapaavat olla: luotettava, sitkeä ja konstailematon. Rauta kuului mummolleni, ja hänen kuolemansa jälkeen viitisentoista vuotta sitten sain raudan isältäni. Otin sen vastaan siksi, että arvelin haluavani paistaa vohveleita. En osannut arvata, että vohvelirauta toisi mukanaan myös eläviä muistoja.”

Ella: “Äitini kuoli kesän alussa. Kesäkuukaudet menivät surun sumussa. Yhtenä syksyn viikonloppuna ryhdistäydyimme siskoni kanssa ja tyhjensimme haikein mielin äidin vaatekaapit. Tehtävä oli vaikea, mutta liian raskas jätettäväksi lesken harteille. Äidillä oli paljon hyvin säilyneitä vaatteita, joista jotkut sopivat myös meille. 

Osan vaatteista laitoimme kierrätykseen. Tuntui helpommalta lahjoittaa meille sopimattomat vaatteet tuntemattomille kuin tarjota äidin vaatteita tuttaville. Pohdin siskolle, että häntä lukuun ottamatta en halua nähdä ketään muuta äidin vaatteissa. Siskoni nyökkäili ja vastasi, että pelkää sitä, ettei kukaan muu osaisi kantaa vaatteita sillä arvokkuudella, jonka äiti ansaitsee. Paljon laitoimme pois, mutta paljon myös säästimme meille sopivia vaatteita.”

 

Esineet tuovat jatkuvuutta sukupolvien välille

Sosiologista tutkimusta perimisestä on tehty jonkin verran, mutta tutkimukset ovat usein keskittyneet esimerkiksi luokan ja sukupuolierojen uusintamiseen perimiskäytännöissä. Helen Holmes sen sijaan tarkastelee tuoreessa tutkimuksessaan esineiden siirtymistä suvussa erilaisten käytäntöjen kautta sekä sitä, millaisia uusia käyttötarkoituksia esineet saavat. 

Kuva: Pixabay

Joskus eteenpäin luovutettavat esineet voivat olla arvokkaita, joko symbolisessa tai rahallisessa merkityksessä, kuten hyllyjen päälle koristeeksi päätyvät suvun perintöesineet. Usein eteenpäin luovutetaan kuitenkin tavanomaisia ja arkisia käyttöesineitä, jolloin esineiden tunnearvo sulautuu yhteen niiden käytettävyyden kanssa. Esineet toimivat edelleen, tai kuten Holmes asian ilmaisee: ‘they still do the job’. 

Holmesin mukaan esineiden eteenpäin luovuttaminen sukulaiselta toiselle sekä niiden käyttö ovat tapoja luoda sukulaisuuden tunnetta. Ajatus perustuu perhesosiologiassa keskeiseen, David Morganin kehittelemään ajatukseen perhesuhteista käytäntöinä: perhe, tai suku, ei ole yksikkö, vaan perhettä ja sukulaisuutta ‘tehdään’ aktiivisesti toiminnan eli erilaisten käytäntöjen kautta. Holmesin tutkimuksessa sukulaisuutta luovien käytäntöjen keskiössä on subjektin sijaan objekti, suvussa kulkeva esine.

Ella: “Äidin vaatteita läpi käydessämme siskon mieleen muistui äidin nuoruudenaikainen tummanvihreä mokkahame, jonka löysin nuorena mummon vintiltä. Vihreä mokkahame on kaunis ja huokuu 1970-luvun röyhkeää muotimaailmaa. Hame teki minuun suuren vaikutuksen ja pyysin äidiltä lupaa ottaa hame käyttööni. Harmikseni mokkahame pyöri auttamattomasti lanteillani, mutta oli sopiva minua pidemmälle siskolle, jonka vaatekaapissa hame on näihin päiviin asti säilynyt. 

Mokkahame on edelleen täysin käyttökelpoinen, ompeleet ovat napakat ja mokkapinta moitteeton. Se on kuitenkin käynyt siskolle liian pieneksi. Sisko tarjosi hametta minulle. Olin kasvanut mekolle sopivan kokoiseksi – äidiltä minulle, minulta siskolle, siskolta minulle.”

 

Vanhojen esineiden käyttö herättää muistot eloon

Käytettävyyden ja esteettisyyden kaltaisten ominaisuuksien lisäksi liitämme esineisiin tunteita, vaikka nykyisen konmaritus-ajattelun aikana emme ehkä ole tottuneet tunnistamaan niitä. Usein kuulee sanottavan, että jollakin esineellä on ’tunnearvoa’, mutta mitä sillä oikeastaan tarkoitetaan? Yksi esineiden tunneulottuvuus on yhteenkuuluvuus perheeseen tai sukuun. Tunne ei kuitenkaan liity välttämättä vain itse esineeseen vaan nimenomaan sen käyttöön. 

Kuva: Pixabay

Sukulaisuuden tunteen vahvistaminen esineiden kautta liittyy ajatukseen siitä, että läheissuhteet muotoutuvat tapaamisen ja yhteydenpidon lisäksi myös silloin, kun muistelemme yhteisiä aikoja, ajattelemme toista ihmistä sekä kuvittelemme ja suunnittelemme tulevaisuuden kohtaamisia. Jennifer Mason käsittelee kirjassaan aistikokemusten merkitystä muistojen syntymiselle ja niiden merkitystä läheissuhteille. Käyttöesineet herättävät eloon muistot ja niihin liittyvät aistikokemukset.

Janet Finch ja Jennifer Mason ovat aiemmin tuoneet esiin, miten tunteet, muistot ja kokemus sukulaisuudesta kietoutuvat perimiseen. Holmes puolestaan osoittaa tutkimuksessaan, kuinka  muistot esineen edeltävästä omistajasta sekä tähän liitetyt tunteet sulautuvat yhteen esineen käyttöarvon kanssa. Esineen käytön kautta voimistetaan ja uudistetaan yhteenkuuluvuutta sukuun ja perheeseen. 

Aino: “Kun nykyään paistan mummon vanhalla raudalla vohveleita, mieleeni palautuvat vuosien ajalta kertyneet muistot vohvelikesteistä. Muistoissa yhdistyvät vohvelihetken ja mummolan tunnelma: vohvelien tuoksu ja niiden paistamisesta sakea huoneilma, mummon pieni ja vahva, yhdeksääkymmentä lähestyessä hauraammaksi käyvä olemus, suorasukainen puhetapa, vaalea nahkanojatuoli, jossa istuin lukemassa vohvelien paistuessa, raanu seinällä, pienen kodin suuri kirjahylly. 

Vohvelirautani toimii erinomaisesti ja se on karulla tavalla kaunis keittiöväline, jonka käyttäminen tuo elävästi mieleeni kerrostuneita muistoja – jollakin tapaa konkreettisemmin kuin esimerkiksi valokuvien katselu. Hetkittäin myös pohdin, vieläkö tulee yksi sukupolvi sukumme lapsia, jotka syövät tällä raudalla paistettuja vohveleita ja antavat raudan kannettavaksi taas yhden kerroksen muistoja.”

 

Muut Aino Luotosen artikkelit:

Muut Ella Sihvosen artikkelit: