Työn ja perheen yhdistäminen koskee myös yksinasuvia

Väestöliiton tutkimusprofessori Osmo Kontula on tutkinut suomalaisia jo vuosikymmenien ajan. Nyt hänellä on tuoretta tietoa siitä, millaisia ovat suomalaisten yksinasuvien tarpeet sekä perheellisten toiveet poliitikoille.

 

Osmo Kontula, mitkä aiheet ovat suomalaisessa perhepolitiikassa pinnalla juuri nyt?

Suomalainen perhepolitiikka käsittää erilaisia yhteiskunnallisia perheille suunnattuja tulonsiirtoja ja yhteiseen aikaan liittyviä järjestelyjä. Poliitikot ovat keskittyneet puhumaan perhevapaauudistuksesta, jossa on nähty tarpeellisena siirtää vastuuta lastenhoidosta enemmän myös isille.

Sen sijaan kansalaisten näkemys on hieman toisenlainen. Vuonna 2018 tehdyssä Perhebarometri-tutkimuksessa selvisi, että suomalaisten tärkeimpänä toiveena on työn joustavuuden lisääminen. Isyysloman pidentäminen on sekin kansalaisten toivelistalla, mutta ei yllä tärkeimpien toiveiden joukkoon.

Tutkimukseen vastanneiden toiveissa oli, ettei tarvitsisi olla niin kaavamaisesti joko päätoimisesti töissä tai vaihtoehtoisesti kotona hoitamassa lasta. Tilausta olisi erilaisille osa-aikatyön malleille, työajan jaksottamiselle ja muunlaisille järjestelyille, joita nykyisen politiikan ei nähdä tukevan kylliksi.

 

Mitä kysymyksiä yksinhuoltajuuteen liittyy?

Vanhempien erotilanteessa yleisimmin päädytään lasten yhteishuoltajuuteen, mutta käytännössä jompikumpi vanhemmista ottaa tai joutuu ottamaan lapsesta päävastuun. Yhteishuoltajuuden aikana nykyinen tukijärjestelmä ei tunnista, että lapsen hoidon kulut kohdistuvat tosiasiallisesti molemmille vanhemmille. Tuen maksaminen on mahdollista vain yhdelle vanhemmalle. Vanhemmat joutuvat neuvottelemaan, kuinka lapsen hoitoon ja kustannuksiin osallistutaan.

On tietysti heitäkin, jotka päättävät hankkia lapsen yksin. Yksinhuoltajuuden valinneita on kuitenkin paljon vähemmän kuin tilanteeseen yllättäen joutuneita.

Yhden ansaitsijan taloudessa elävät yksinhuoltajat kokevat muita vanhempia enemmän taloudellisia vaikeuksia, sillä yksin on vaikeampi selvitä kaikista niistä kustannuksista, joita lapsen ja perheen hoitamiseen liittyy.

Kuva: Sonya Mantere / perheyhteiskunta.fi

 

Mikä yksinasuvien kokemuksissa puhutteli sinua erityisesti?

Yksineläjiä koskevassa tutkimuksessa päällimmäisenä nousi esiin henkisen avun ja tuen tarve. Vaikka vastaajat korostivat omaa pärjäämistään, he kaipasivat elämäänsä ihmistä, joka kuuntelisi ja tukisi tarvittaessa. Ihmiselle on usein tärkeää päästä keskustelemaan jonkun kanssa asioista, jotka mieltä painavat

Myös konkreettisen avun tarve nousi selvityksessä esiin. On asioita, joita yksinasuvat eivät pysty itse hoitamaan, mutta apua ei välttämättä kuitenkaan helposti löydy.  Apua voidaan tarvita esimerkiksi lääkärikäyntiin tai jonkin muun arkirutiinista poikkeavan asian hoitamiseen. Erityisesti iäkkäämpien keskuudessa konkreettisen avun tarve näyttäytyi isona huolena. Politiikassa ja olemassa olevissa tukijärjestelmissä ei huomioida kylliksi tällaisia yksinasuvien tarpeita.

 

Miten yhteiskuntamme yksinasuvat voitaisiin paremmin huomioida?

Yksinasuvat kokivat, että heidän olemassaolonsa unohtuu esimerkiksi silloin, kun vaalien alla puhutaan vain perheiden tarpeista ja ongelmista.

Toinen tutkimuksessa esiin tullut seikka liittyy työelämään. Yksineläjät kokevat usein olevansa huonommassa asemassa, kun työyhteisössä neuvotellaan ylitöistä ja lomien ajoittamisesta. Usein perheellisten tarpeita huomioidaan paremmin ja yksinasuvat joutuvat joustamaan. Yleinen ajattelumalli tuntuu olevan, että yksineläjillä on paremmin aikaa tehdä ylitöitä tai mahdollisuus järjestää lomansa silloin, kun se perheellisille sopii.

Kun puhutaan työn ja perheen yhdistämisestä, sen pitäisi koskea samalla tavalla myös yksinasuvia. Pohjimmiltaan on kysymys oikeudenmukaisuuden kokemuksesta ja tasa-arvoisuudesta ja millä tavalla siihen päästään.

 

Sinulla on takanasi pitkä tutkijanura, yli 400 julkaisua ja 50 tietokirjaa. Mitkä tutkimuskohteet ovat olleet sinulle kaikkein rakkaimmat?

Palkitsevinta on, jos pystyy tutkimalla löytämään jotakin uutta ja olemaan mukana muovaamassa yleistä mielikuvaa siitä, mitä täällä maailmassa oikeasti tapahtuu. Ehkä se tuottaa suurinta tyydytystä, jos voi lyödä faktat pöytään ja oikoa julkisuudessa olevaa väärää käsitystä jostakin asiasta. Esimerkki tästä oli, kun raportoin, että 1990-luvun laman yhteydessä Suomessa nähtiin oikeasti nälkää. Leipäjonot ilmestyi katukuvaan vasta myöhemmin.