“Lapsia saadaan, eikä tehdä”, muistuttavat lapsettomuuden kanssa kamppailleet ihmiset. Silti lapsen saamiseen hedelmöityshoitojen avulla liittyy myös “tekeminen”, joka tarkoittaa naisruumiiseen kohdistuvia kliinisiä hoitotoimenpiteitä sekä esimerkiksi alkionviljelyä ja -valintaa, jonka seurauksena lapsi saa alkunsa. Mutta onko äitiys jollakin tavalla erilaista hedelmöityshoitojen jälkeen kuin ilman niitä? 

”Oletteko ajatelleet tehdä lapsia” on kysymys, joka loukkaa suurta osaa tahattomasti lapsettomista ihmisistä. Kohdatessani ja haastatellessani väitöstutkimustani varten hedelmöityshoidoissa käyneitä ihmisiä kuulin toistuvasti, kuinka epäoikeudenmukaiselta utelut lapsista tuntuvat, kun itse toivoo lasta vimmatusti, mutta tuloksetta. Lapsia saadaan, eikä tehdä. 

Omassa tutkimuksessani olen kuitenkin keskittynyt nimenomaan lasten  “tekemiseen” – vaikkakin hieman erilaisesta näkökulmasta ja nimenomaan hedelmöityshoidoissa. Taloudellisten resurssien lisäksi hedelmöityshoidoissa käyminen vaatii emotionaalista ja ruumiillista työtä. 

Kuva: Pexels.

Äitiys hoitokokemuksen jälkeen

Hedelmöityshoidot ovat tärkeitä, koska ne ovat yksi tapa mahdollistaa vanhemmuus muillekin kuin heteropareille, ja myös niille ihmisille, joiden lapsettomuuteen liittyy lääketieteellisiä syitä. 

Yleisin hedelmöityshoidoista on koeputkihedelmöitys (IVF), jossa hedelmöitys tapahtuu petrimaljalla naisruumiin ulkopuolella. Hedelmöityshoidot voivat olla myös ”kevyempiä”, esimerkiksi sisältää ainoastaan tarkasti kohdennettua hormonilääkitystä tietyssä vaiheessa kuukautiskiertoa. Osa hedelmöityshoidoista mahdollistuu luovutettujen sukusolujen avulla. 

Tutkimukseni alkuaikoina vuonna 2014 istuin osallistuvaa havainnointia tekevänä etnografina lääketieteen ja lisääntymisbiologian ammattilaisille suunnatussa kokouksessa. Kuuntelin keskustelua siitä, minkälaisia erityispiirteitä juontuu äitiyteen siitä, että hartaasti odotettu lapsi on saanut alkunsa luovutetusta munasolusta. 

Kuten luovutetuista sukusoluista puhuttaessa herkästi käy, keskustelua käytiin siitä, mitä munasolun merkitsemän ”geneettisen siteen” puuttuminen lapseen tarkoittaa äitiydelle.

Oma huomioni kiinnittyy kuitenkin toisaalle. Tutkimuksessani olen osoittanut, että hedelmöityshoitojen tekniset yksityiskohdat kirjautuvat hedelmöityshoidoissa käyneiden ihmisten kokemuksiin lisääntymisestä, lapsettomuudesta ja itsestään sukupuolisena olentona (1).

Vaikka hedelmöityshoidot johtaisivat toivottuun lapsilukuun, hoidoissa käyneet ihmiset saattavat vielä pitkään hoitojen loputtuakin kantaa harteillaan tietoa siitä, että heidän sukusolunsa eivät täytä elinvoimaisuuden lääketieteellisiä kriteereitä.

“Säälisiirtojen” onnistuminen osoittaa alkionvalintaan liittyvän yllätyksellisyyden ja epävarmuuden

Vaikutusyhteys ei ole kuitenkaan yksisuuntainen siten, että kliiniset hoitokäytännöt vaikuttaisivat ainoastaan lasta yrittävään ihmiseen.

Alkionviljely ja -valinta on tärkeä osa IVF-laboratorion toimintaa. Alkionviljely tarkoittaa ajanjaksoa hedelmöityksestä siihen, kun alkio siirretään kohtuun, jotta raskaus voisi alkaa. Tuon ajan alkio viettää viljelykaapissa, ja laboratorion henkilökunta tarkkailee sen toimintaa. 

Mikäli suotuisalla tavalla kehittyneitä alkioita on yhden potilaan (tai parin) kohdalla useampia, henkilökunta tekee valinnan siitä, mikä niistä kannattaisi siirtää – toisin sanoen, mikä alkioista on elinvoimaisin.

Elinvoimaisimman alkion valintaan liittyy paljon epävarmuutta, joka kuitenkin on itsestään selvä ja tavallinen osa laboratorioiden toimintaa. Päätöksiä alkioiden siirroista ei myöskään tehdä puhtaasti lääketieteellisin tai biologisin perustein, jotka nekin toki ovat tietyssä määrin kiisteltyjä. (1, 2)

Kuva: Pexels.

Kerätessäni aineistoa tutkimukseeni ammattilaisia haastattelemalla ja havainnoimalla lääketieteellistä työtä, tutustuin niin sanotun ”säälisiirron” käsitteeseen. Käsite viittaa siihen, että joskus pidetään parempana vaihtoehtona siirtää myös elinkelpoisuudeltaan heikoksi arvioitu alkio, kuin jättää alkionsiirto ja siten edes pienen pieni mahdollisuus raskauteen käyttämättä. 

Havaintojeni mukaan säälisiirrot herättävät sekä ammattilaisissa että potilaissa erimielisyyttä ja pohdintaa: onko parempi herättää ”turhaa toivoa” siirtämällä heikolta vaikuttava alkio, kuin luopua toivosta kokonaan hävittämällä se kaikesta alkion syntymiseksi nähdystä vaivasta huolimatta?

Tutkimukseni tietolähteet kertoivat minulle kuitenkin myös siitä, että joskus potilaan toiveesta tehdyt säälisiirrot johtavat ammattilaisten yllätykseksi raskauteen ja kaivatun vauvan syntymään. Tällaiset tilanteet saavat ammattilaiset harkitsemaan uudelleen sitä, miten alkioita itse asiassa pitäisi arvioida ja luokitella. Samalla lääketieteellinen käytäntö jatkaa uudelleenmuotoutumistaan.

Erilainen äiti – vai erityisellä tavalla äidiksi tullut?

Palataan vielä munasolun luovutukseen ja erityisiin äiteihin. Luovutetun sukusolun avulla äidiksi tullut ihminen ei nähdäkseni ole ”erilainen äiti” – vaikka osa haastattelemistani naisista itsensä sellaisiksi kokivat. Hän on ainoastaan tehnyt erityisiä asioita äidiksi tullakseen, esimerkiksi omaksunut valtavan tietomäärän omaan lisääntymisbiologiaansa liittyviä asioita hedelmöityshoidoissa käydessään ja elimistönsä toimintaa tarkkaillessaan. 

Nämä asiat eivät välttämättä katoa mihinkään, vaikka se kaikkein hartain toive täyttyisikin.

 

Perheet ovat aina olleet monimuotoisia ja lapsia on saapunut perheisiin erilaisia reittejä. Vaikka uudenlaiset tavat saada lapsia jättävät merkkejään vanhemmuuteen, hoiva on säilynyt perhe-elämän keskiössä. Perhe 2.0 -kirjoitussarjassa pohditaan lapsiperheellistymisen uudempia muotoja ja vanhemmuuksien tulevaisuutta. 

Sarja tuotetaan yhteistyössä Lisääntymisen tulevaisuus -hankkeen kanssa. Hankkeen kaikille avoin webinaari “Tulevaisuuden perhe – Miltä se näyttää?” järjestetään 3.11.2020.

Lähteet

(1) Helosvuori, Elina (2020) Lingering technological entanglements: Experiences of childlessness after IVF. European Journal of Women’s Studies 27(3): 267–281. 

(2) Helosvuori, Elina (2019) Assembling Viability: The Art of Mundane Embryo Selection in IVF. BioSocieties 14(1): 1–22.

(3) Helosvuori, Elina & Homanen, Riikka (tulossa) When Craft Kicks Back: Embryo Culture as Knowledge Production in the Context of Transnational Fertility Industry.

VTM Elina Helosvuori työskentelee väitöskirjatutkijana Tampereen yliopistossa. Hän viimeistelee parhaillaan sosiologian alan väitöskirjaansa.

Sarjan muut kirjoitukset

Siru Lehto: Psykososiaalinen tuki jää lapsettomuuden hoidossa lisääntymisteknologian jalkoihin

Petteri Eerola: Muuttuvan isyyden jäljillä

Elli Lehikoinen: Fiktion valta ja lisääntyminen

Tiia Sudenkaarne: Kuka saa lisääntyä?

Jaa artikkeli: