Avainsana: vuoroasuminen | Perheyhteiskunta

Miksi lasten vuoroasuminen ei näy perhetilastoissa?

Posted on 25 maaliskuun, 202425 maaliskuun, 2024 by Ella Sihvonen

Lukuaika: 3 min.

Vanhempien avio- ja avoerot vaikeuttavat perheiden tilastointia erityisesti silloin kun lapsi asuu vuorotellen kummankin vanhemman luona. Suomessa voi olla kirjoilla vain yhdessä väestörekisterijärjestelmän mukaisessa osoitteessa. Empiiriset tutkimukset tavoittavat tilastoja paremmin perheiden eletyn elämän monipaikkaisuutta. Vuoropuhelu tilastojen ja tutkimuksen välillä on tärkeää, jotta esimerkiksi lapsen vuoroasumiseen liittyviä etuja ja haittoja voidaan tunnistaa.

Tilastokeskuksen mukaan valtaosa suomalaisista lapsista elää avio- tai avopariperheissä. Vuoden 2022 lopussa tällaisten perheiden määrä oli 76 prosenttia kaikista lapsiperheistä. Loput lapsiperheistä oli asuntokuntia, joissa asuu äiti ja lapsia (20 %) tai isä ja lapsia (4 %).

Valtaosa suomalaisista asuntokunnista on kuitenkin yksinasuvien muodostamia. Vuoden 2022 lopussa yksinasuvia oli 1,3 miljoonaa, joka on noin 46 prosenttia kaikista asuntokunnista. Seuraavaksi suurin ryhmä on ilman lapsia asuvat avio- tai avoparit, joita oli vuoden 2022 lopussa noin 27 prosenttia. Tilastojen mukaan näissä asuntokunnissa ei siis asu lapsia, eikä niitä luokitella lapsiperheiksi. Tilastot eivät kuitenkaan tavoita koko totuutta. Esimerkiksi pariskuntien muodostamissa asuntokunnissa ja yksin asuvien asuntokunnissa voi asua lapsia, vaikka nämä lapset eivät näy tilastoissa.

Lapsen vuoroasumisen tilastointi on vaativaa

Vanhempien avio- ja avoerot vaikeuttavat perheiden tilastointia erityisesti silloin kun lapsi vuoroasuu eli asuu suunnilleen yhtä paljon molempien vanhempien luona. Vuoroasuminen on yleistynyt Suomessa ja muualla Euroopassa vanhempien eron jälkeisenä lasten asumisen järjestämisen tapana. Tutkimusten mukaan Suomessa hieman alle 30 prosenttia eroperheiden lapsista vuorosuu molempien vanhempien luona.

Koska Suomessa henkilöllä voi olla vain yksi väestörekisterijärjestelmän mukainen virallinen osoite ja koti, vuoroasuva lapsi voi samaan aikaan kuulua vain yhden vanhemman asuntokuntaan.

Lasten vuoroasuminen vaikeuttaa myös uusperheiden tilastointia. Uusperheissä ainakin toisella vanhemmista on lapsia edellisestä tai edellisistä liitoista, ja lapset asuvat vanhemman ja tämän puolison kanssa samassa asuntokunnassa. Avio- tai avopari, jonka luona ei virallisesti asu lapsia voi tosiasiallisesti olla myös uusperhe, jossa lapset asuvat esimerkiksi vuoroviikoin. Samalla tavalla myös yksin asuva henkilö voi olla vanhempi, jonka luona asuu lapsia. Vanhemman perhemuoto ei kuitenkaan tule tilastoissa luokitelluksi lapsiperheeksi, jos lasten virallinen osoite on toisen vanhemman luona.

Tutkimukset paljastavat perheen määritelmien moninaisuuden

Erilaisissa tutkimuksissa voidaan selvittää rekisteritietoja monipuolisemmin, keitä samassa kotitaloudessa asuu ja viettää arkeaan. Lisäksi tutkimusten avulla voidaan selvittää, millainen ymmärrys perheestä ihmisillä itsellään on.

Sveitsissä tehdyssä tutkimuksessa huomattiin, että uusperheen äidin ymmärrys perheestä – eli keitä hänen perheeseensä kuuluu – poikkesi sekä hänen kumppaninsa että hänen lastensa perheymmärryksestä. Tutkijat ovatkin havainneet, että näkemykset siitä, ketkä kuuluvat perheeseen, voivat vaihdella jopa naimisissa olevien puolisoiden välillä .

Tanskalaisessa osallistuvaan havainnointiin perustuvassa tutkimuksessa on tehty kiinnostavia lasten vuoroasumiseen ja perhemääritelmiin liittyviä huomioita. Yhdellä havainnointikäynnillä tutkimukseen osallistuneen perheen kymmenvuotias lapsi sanoi ystävälleen: En voi nyt leikkiä kanssasi. Osallistun tutkimukseen, koska olen “eroperheen lapsi”. Lapsen sanavalinta oli hänen äitinsä mielestä hämmentävä, sillä lapsen vanhemmat eivät olleet eronneet. Asiasta syntyi kiinnostava keskustelu äidin ja lapsen välille: lapsen mielestä oli ilmiselvää, että hän on “eroperheen lapsi”, sillä vanhempien edellisistä liitoista olevat isosiskot vuoroasuivat eli asuivat ainoastaan puolet ajasta hänen kanssaan. Pikkuveli joutui siis olemaan “erossa” isosiskoistaan.

Vuoropuhelu tilastojen ja tutkimuksen välillä on tärkeää

Perhetilastot ovat tärkeitä. Niiden avulla voidaan esimerkiksi seurata perherakenteissa tapahtuvia pitkän aikavälin muutoksia ja tarkastella erilaisia trendejä. Tarvitsemme kuitenkin yhtäältä laadullisia tutkimuksia ja toisaalta laajoihin kyselyaineistoihin perustuvia tutkimuksia, joiden avulla voidaan kuvata perhe-elämän ja -rakenteiden monimuotoisuutta. Tämä jää tilastoissa pimentoon.

Vuoropuhelu tilastojen ja tutkimuksen välillä on tärkeää myös, jotta epätasa-arvoa aiheuttavia rakenteellisia tekijöitä voidaan tunnistaa ja nimetä. Esimerkiksi vuoroasuvan lapsen vanhemmat joutuvat päättämään, kumpi lapsen vanhemmista on niin sanottu “lähivanhempi” eli vanhempi, jonka luona on lapsen virallinen osoite ja kumpi niin sanottu “etävanhempi”. Tämä johtuu pääasiassa kotikuntalaissa ja laissa lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta olevista kirjauksista. Kun lapsi vuoroasuu, lähi- ja etävanhemmuus asettaa lapsen vanhemmat epätasa-arvoiseen asemaan ja vaikuttaa esimerkiksi palveluiden saatavuuteen ja sosiaaliturvaetuuksien määräytymiseen.

Perhesuhteet haastavat lakeja muuttumaan

Posted on 4 lokakuun, 20214 lokakuun, 2021 by Kitti Suoranta

Lukuaika: 3 min.

Perheitä koskeva lainsäädäntö laahaa monimuotoisen todellisuuden jäljessä. Lakien ydinperhelähtöinen logiikka ei tunnista perheiden erilaisia tilanteita ja tärkeät lakimuutokset törmäävät liian usein poliittisen tahdon tai ohjauksen puutteeseen.

Perhesuhteita koskevalla lainsäädännöllä on perinteisesti nähty kolme rinnakkaista tehtävää: 1) Tiettyjen suhteiden sääntely, jonka avulla perustetaan oikeudellinen perhesuhde, esimerkiksi vanhemmuuden vahvistaminen tai avioliitto. 2) Taloudellisten suhteiden ja tulonsiirtojen sääntely, esimerkiksi perintöoikeus ja sosiaaliturva. 3) Heikompien osapuolten suojaaminen hyväksikäytöltä ja taloudelliselta ahdingolta, esimerkiksi avio-oikeus puolison omaisuuteen tai rintaperillisen lakiosa.

Työssäni Monimuotoiset perheet -verkostossa olen havainnut, että lainsäädäntö yhtäältä ohjaa perheitä tekemään tietynlaisia ratkaisuja, ja toisaalta hankaloittaa perheiden elämää silloin, kun ne eivät sovi sääntelyn raameihin.

Lain logiikka ja muutoksen moninaisuus

Elämme tilanteessa, jossa yhdenvertaisuusajattelun vahvistumisen myötä on vaikea säätää uusia lakeja ilman, että niissä huomioidaan perheiden monimuotoisuus. Perhelainsäädännön logiikka perustuu kuitenkin edelleen oletukselle kahdesta eri sukupuolta olevasta vanhemmasta ja heidän lapsistaan. Tämä vaikuttaa myös siihen, millaisia perhesuhteita lait tunnistavat.

Lainsäädäntötyössä lähdetään liikkeelle olemassa olevasta sääntelystä. Esimerkiksi avoliittoja vastaava logiikka löytyy avioliitosta. Sen sijaan monisuhteiden suojaaminen on vaikeampaa, koska niille ei nykylaissa ole kunnollista vertailukohtaa. Myöskään useamman kuin kahden vanhemman juridinen vahvistaminen lapselle ei sovi sellaisenaan nykyiseen lainsäädäntöön.

Lisäksi lainsäädäntö asettaa haasteita arkisissa tilanteissa. Esimerkiksi vanhempien eron jälkeen kahdessa eri kunnassa vuoroasuva lapsi voi saada palveluja vain kotikunnastaan, akuuttia sairaanhoitoa lukuunottamatta.

Muualla kirjoilla olevaa lasta ei myöskään katsota osaksi vanhempansa ruokakuntaa. Siksi asumistukea ei voida maksaa kuin toiselle vanhemmista, vaikka tilantarve on molemmissa kodeissa. Sisarusalennuksia esimerkiksi päivähoitomaksuista ei myönnetä, jos lapset eivät virallisesti asu samassa osoitteessa.

Kun lakia lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta muutettiin, selvitettiin mahdollisuutta siihen, että lapsi voisi olla kirjoilla kahdessa osoitteessa. Tämä tyrmättiin sillä perusteella, että kotikuntalain muutosta ei voida tehdä vain alaikäisten osalta, vaan se vaatisi kaksoiskuntalaisuuden selvittämistä laajemmin.

Perheiden näkökulmasta on turhauttavaa, että kesämökkiläisten kaksoiskuntalaisuus seisoo sen tiellä, että vuoroasuva lapsi voitaisiin tunnistaa osaksi molempia kotikuntiaan.

Lainsäädännön on muututtava – mutta mihin suuntaan?

Työssäni olen päivittäin tekemisissä niiden haasteiden kanssa, joita perheen jäykkä määritelmä lainsäädännössä aiheuttaa. Suurimmat ongelmat liittyvät sosiaaliturvan rakenteisiin. Perheiden väärintunnistaminen sosiaaliturvajärjestelmässä voi pahimmillaan synnyttää riippuvuustilanteita, jotka altistavat taloudelliselle hyväksikäytölle.

Esimerkiksi erotilanteessa asumistuen tiukat rajat voivat nostaa kynnystä erota lapsen toisesta vanhemmasta. Toisaalta yksinhuoltaja, jonka uusi puoliso muuttaa samaan talouteen, menettää osan omasta ja lapsensa sosiaaliturvasta, koska uuden puolison tulot vaikuttavat ruokakunnan tuloihin. Uusi puoliso ei kuitenkaan ole vastuussa puolisonsa lapsen toimeentulosta, mikä voi ajaa lapsen vanhemman taloudellisesti ahtaalle.

Kun lainsäädännön logiikka ei taivu monimuotoisuuden tunnistamiseen, jo käynnissä olevat lakimuutokset jäävät helposti torsoiksi. Esimerkiksi valmisteilla olevassa vanhemmuuslaissa tarve oikeudellisen vanhemmuuden uudelleen ajattelemiseen on ilmeinen niin sateenkaariperheiden, uusperheiden kuin huostaanoton seurauksena sijoitettujen lasten kannalta.

Lakia on kuitenkin lähdetty rakentamaan teknisenä uudistuksena, jossa yhdistetään äitiyslaki ja isyyslaki ilman suurempia sisältömuutoksia. Vaikka järjestöt ja asiantuntijat ovat toistuvasti tuoneet esiin tarpeen tosiasiallisten vanhemmuussuhteiden juridiselle tunnistamiselle, ilman oikeusministerin mandaattia lainvalmistelu joudutaan tekemään suppeasta lähtökohdasta.

Parhaillaan on siis valmistumassa laki, josta jo etukäteen tiedetään, ettei se tule toimimaan.

Etsintäkuulutus: ennakkoluulottomuus

Minkä pitäisi muuttua, jotta kaikkien perheiden olennaiset perhesuhteet ja tuen tarve tunnistettaisiin?

Palaan ajatukseen lainsäädännön logiikasta. Tähän mennessä perheiden monimuotoisuus on haluttu tunnistaa ja tunnustaa osana nykyisen lainsäädännön puitteita. Tässä ollaan jo melko pitkällä. On enää vähän lakeja, jotka kohtelevat kahta verrannollisessa tilanteessa olevaa perhettä eri tavoin.

Seuraavaksi pitää ottaa ne askeleet, jotka vievät perhelainsäädäntöä kohti sitä, että sääntelyn logiikka poikkeaa kahden eri sukupuolta olevan vanhemman ja heidän lastensa perheestä.

Voisiko esimerkiksi perinnön lakiosaa laajentaa rintaperillisten ohella uusperheen bonuslapsille? Voisiko lapsella olla enemmän kuin kaksi juridista vanhempaa? Voisiko vanhemman sukupuolikirjaus väestörekisterissä olla se, minkä tämä kokee oikeaksi? Voisiko ulkomailta muuttaneella perheenyhdistäjällä olla oikeus tuoda mukanaan oman määritelmänsä mukainen perhe?

Kun lainsäädäntöä mietitään uudelleen, tulee ratkaistavaksi monia kysymyksiä, joista osa on myös taloudellisia. Asumistuen maksaminen vuoroasuvasta lapsesta kahteen kotiin ei ole ilmaista, ei myöskään sosiaaliturvan perhekäsityksen laajentaminen. Lähtökohdaksi on kuitenkin otettava se, että perhesuhteiden tunnistaminen saa maksaa, koska niiden tunnistamatta jättäminen maksaa vielä enemmän.

Nykyjärjestelmä asettaa erilaiset perheet eriarvoiseen asemaan. Lainsäädäntöön sisältyvä ydinperheen normi tarkoittaa, että järjestelmä tukee ennen kaikkea niitä perheitä, joissa vanhempia on kaksi ja he asuvat samassa taloudessa. Tämä huonontaa jo ennestään hauraissa perhetilanteissa elävien ihmisten asemaa.

Ajattelen, että yhteiskunta on olemassa perheitä varten, ei toisinpäin. Jos tämä hyväksytään lähtökohdaksi, on perheet pystyttävä tunnistamaan kaikessa monimuotoisuudessaan. Sen on tarkoitettava paitsi lainsäädännön ydinperhelogiikasta poikkeamista, myös rahallisia panostuksia perheiden tukemiseen kaikissa elämäntilanteissa. Se on pidemmällä tähtäimellä myös yhteiskunnan etu.

FT Anna Moring on johtava asiantuntija Monimuotoiset perheet -verkostossa. Hän on tarkastellut tutkimuksissaan perheihanteita, sukulaisuuteen liittyviä normeja ja viimeksi suomalaisten perhevapaiden historiaa monimuotoisten perheiden näkökulmasta.

Kuva: Pixabay

Pysykää kotona! Missä niistä?

Posted on 8 toukokuun, 202017 kesäkuun, 2020 by Anna-Maija Castrén

Lukuaika: 2 min.

Vuoroasuminen tarkoittaa lasten jatkuvaa siirtymistä kodista toiseen. Poikkeusoloissa tähän sisältyy tartuntariski, jonka arvioimisen ei pitäisi jäädä lasten ja nuorten harteille.

Kotona pysyminen on nyt hyve. Tiedotusvälineet pursuavat ohjeita viihtymiseen: askartelua, siivousvinkkejä, neuvoja niiden tilanteiden varalle, kun neljän seinän sisälle suljetut perheenjäsenet käyvät toistensa hermoille. Näissä ohjeissa koteja on yksi ja se on paikka, jossa kaikki perheenjäsenet asuvat yhdessä.

Vanhempien eron jälkeen suurin osa lapsista ja nuorista elää kahdessa kodissa ja liikkuu kotien väliä erilaisilla aikatauluilla. Joku vaihtaa kotia 3-4 päivän vuoroissa, toinen viikoittain, kolmas joka toinen viikonloppu. Yhteistä on jatkuva liikkeellä oleminen.

Lapset eivät liiku vain rakennusten ja asuntojen välillä, vaan myös erilaisten perhekokoonpanojen välillä. Vanhemmilla voi olla uusia kumppaneita, uusia lapsia ja lapsia kumppanin aiemmista liitoista.

Epidemia-arjessa kahteen osoitteeseen jakaantunut perhe tarkoittaa pitkiä suhdeketjuja ja tekee näkyväksi toisiinsa kytkeytyvien ihmisten rihmaston. Kotien väliä kulkeva lapsi on siis silta kahden perheverkoston välissä. Sosiaalisten kontaktien kautta leviävälle virukselle lapsi on myös lenkki tartuntaketjussa, vaikka tutkimustieto lapsista tartuttajina on toistaiseksi moninaista.

Tartunnan vaara nostaa vuoroasumisen uudenlaiseen valoon. Millaisia riskejä lasten liikkumiseen liittyy? Kuka saa arvioida, milloin riski on niin suuri, että kenties kivuliaiden neuvottelujen tuloksena syntynyttä järjestelyä ei tarvitsekaan noudattaa? Voiko tartunnan vaaraa käyttää tekosyynä tapaamisten välttelyyn?

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos korostaa ohjeissaan lapsen oikeutta tavata molempia vanhempiaan myös poikkeusoloissa. Vanhempia kehotetaan yhteistyössä sopimaan muutoksista. Neuvo on järkevä mutta hyödytön, jos suhteet vanhempien välillä ovat jännittyneet ja yhteisymmärrys hauras.

Lasten ja nuorten sopeutumista vanhempien eroon arvioidaan usein sillä, miten hyvin alituiset siirtymät ja elämä kahdessa kodissa sujuvat. Suostuminen mitä erikoisempiin järjestelyihin on kuitenkin myös lasten ja nuorten keino ehkäistä vanhempien riitoja.

Poikkeusolot nostavat esiin yhteiskunnan haavoittuvuuksia. Yksi sellainen on viranomaisten suuri luottamus vanhempien kykyyn sopia lapsen asioista. Tämä voi jättää lapsen ja nuoren yksin tasapainoilemaan liikkeessä olemisen ja paikoillaan pysymisen välillä. Mennäkö toiseen kotiin, vaikka huolestuttaa? Vai jättääkö menemättä senkin uhalla, että ratkaisusta syntyy suukopua vanhempien kesken? Asemalleen perheverkostojen silloittajana hän ei voi mitään, oli riski tartuntaan sitten suuri tai pieni.

Koronakriisiä seuranneet rajoitukset vaikuttavat ihmisten läheissuhteisiin eri tavoin, riippuen esimerkiksi iästä, elämäntilanteesta, asumisjärjestelyistä sekä läheissuhteiden määrästä. Läheissuhteet poikkeustilassa -sarjan teksteissä tarkastellaan pandemian seurauksia ihmisten väliselle kanssakäymiselle erilaisissa elämänvaiheissa.