Kategoria: Ystävyys | Perheyhteiskunta

Ystäväporukan sitoo yhteen kollektiivinen muisti

Posted on 10 kesäkuun, 2025 by Aino Luotonen

Lukuaika: 3 min.

Mikä sitoo yhteen ystäväporukan, jonka jäsenet ovat tunteneet toisensa pitkään? Yhteisistä kokemuksista ja niiden yhdessä muistelusta rakentuu ystäviä kiinni pitävä kollektiivinen muisti. Se on yhteenkuulumisen tunteen ytimessä.

Kohtaus The Four Seasons -sarjasta (2025): Viisikymppisistä koostuva vanha ystäväporukka on kokoontunut viettämään uutta vuotta hulppeaan vuokramökkiin samaan tapaan kuin kolme ystäväpariskuntaa ovat jo vuosia tavanneet tehdä. Tällä kertaa joukosta kuitenkin puuttuu Nick, joka on aiemmin jättänyt vaimonsa Annen. Juhlijat alkavat nauraen muistella vuosien takaiselta uudelta vuodelta tapausta, jossa porealtaan korjaaja asettui taloksi työnsä hoidettuaan ja siemaili mökkeilijöiden viinoja ilman lupaa. Juttua kerrotaan kuten vanhoissa ystäväporukoissa on usein tapana: yksi aloittaa lauseen, toinen lopettaa. Yksi muistaa jonkun yksityiskohdan, toinen toisen. Korjaajan nimeä ei muista kukaan. Ystävykset ovat tikahtua nauruun muistellessaan.

Samaan aikaan Nick viettää vuoden vaihtumista toisella mökillä kolmekymppisen naisystävänsä ja tämän ystävien kanssa. Jutun juurta keksiäkseen Nick alkaa kertoa seurueelle porealtaan korjaajasta. Kohtaus poikkeaa täysin edellä kuvatusta. Nickin kertoessa juttua hänen yleisönsä kuuntelee hämmentyneenä, vailla huvituksen häivääkään. He eivät ole kokeneet tapausta, eivät tunne tarinaa eivätkä siis voi osallistua muisteluun.

Näissä kahdessa toisiinsa lomittuvassa kohtauksessa konkretisoituu, kuinka merkityksellisiä yhteiset kokemukset ja muistot ovat ystävyydelle. Merkityksellistä on myös kokemusten muistelu yhdessä. Katsojalle syntyy vaikutelma, että juttua porealtaan korjaajasta ei muistella ensimmäistä kertaa vaan ehkäpä tapaukselle nauraminen kuuluu olennaisena osana ystävysten uuden vuoden viettoon.

Läjä mustavalkoisia kuvia ihmisistä — Kuva: Pixabay

Kohtaukset tuovat esiin, kuinka jaetut muistot ja niiden kertominen yhdessä ovat keino kokea ja vahvistaa ystäväporukan keskinäistä yhteenkuuluvuuden tunnetta. Yhteisiä kokemuksia muistelemalla syntyy ystäväporukan kollektiivinen muisti.

Kollektiivinen muisti rakentuu vuorovaikutuksessa muiden kanssa

Kollektiivisen muistin käsitteen toi sosiologiaan ranskalainen sosiologi ja filosofi Maurice Halbwachs (1877–1945). Kollektiivisella muistilla tarkoitetaan minkä tahansa ryhmän jäsenten – esimerkiksi ystäväporukan – jaettuja, yhteisiä muistoja. Se pitää sisällään yksilöiden muistoja, mutta on kuitenkin niistä erillinen.

Kollektiivinen muisti perustuu ryhmän jäsenten yhteisiin kokemuksiin ja tarinoihin, ja sitä rakennetaan ja vahvistetaan muistelemalla yhdessä. Juuri tällaisesta kollektiivisen muistin vahvistamisesta oli kyse edellä kuvatussa The Four Seasons -sarjan kohtauksessa. Tilanne perustui aiempaan yhteiseen kokemukseen, ja tarinaa siitä rakennettiin yhdessä, tiiviissä vuorovaikutuksessa. Yhteenkuuluvuuden kokemusta alleviivasi jaettu huumori. Kyse ei ollut jutusta tai sen sisällöstä sinänsä vaan nimenomaan sen yhteisestä muistelusta.

Muistot vahvistuvat tapaamisten syklissä

Halbwachsin ajattelun mukaan kollektiivinen muisti on yhteydessä ryhmän koossa pysymiseen. Ystäväporukan sisäisten suhteiden jatkuvuus riippuu siitä, millä tavoin ryhmän kollektiivista muistia vaalitaan ja vahvistetaan.

Mustavalkoisia valokuvia hujan hajan puutasolla — Kuva: Pixabay

The Four Seasons -sarjan ystäväporukka nähdään viettämässä yhteisiä viikonloppuja ja ulkomaanmatkoja pitkin vuotta. Myös omassa tutkimuksessani kävi ilmi, että monilla ystäväporukoilla on tapana viettää vaikkapa juhannusta, uutta vuotta, pikkujouluja tai syntymäpäiviä tietyllä, joskus juuri kyseiselle ryhmälle ominaisella tavalla vuodesta toiseen.

Ystäväporukoille voi muodostua tietynlainen tapaamisten sykli, jossa tapaamiset toistuvat samaa kaavaa noudattaen vuodesta toiseen. Tällainen syklinen rytmi auttaa ylläpitämään ystävyyssuhteita, jotka eivät muuten olisi helposti sovitettavissa kiireisen arkielämän rytmeihin. Säännöllisissä tapaamisissa vahvistetaan ystävysten kollektiivista muistia.

Kollektiivinen muisti on yhteenkuulumisen ytimessä

Yhteisten kokemusten hankkiminen, jo koettujen sattumusten ja vastoinkäymisten muisteleminen, yhteisistä hetkistä ja retkistä puhuminen ja yhdessä tekeminen ovat kaikki tapoja vaalia kollektiivista muistia. Kollektiivinen muisti vahvistuu siis elettyä elämää jakamalla.

Kollektiivinen muisti piirtää esimerkiksi ystäväporukan tietoisuuteen sen, keitä he ryhmänä ovat. Niinpä ystävyyden jatkumisen ja vahvistumisen kannalta on tärkeää, että yhteisiä tarinoita rakennetaan, että tavataan, ja uusia muistoja kertyy vanhojen päälle.

The Four Seasonsin ystäväporukan kollektiivinen muisti vahvistuu ilman Nickiäkin, mutta ei ihan samalla tavalla kuin ennen. Yksilön muistot täydentävät kollektiivista muistia: Nick on ainoa, joka muistaa porealtaan korjaajan nimen.

Asunnot, ihmiset ja paikat maahanmuuttaneiden läheissuhteita muotoilemassa

Posted on 13 toukokuun, 202513 toukokuun, 2025 by Kitti Suoranta

Lukuaika: 3 min.

Erilaiset infrastruktuurit, kuten asunnot, arkiset elämisen paikat ja toiset ihmiset muotoilevat maahanmuuttaneiden läheissuhteita yllätyksellisiksi. Epävarmoissa tilanteissa läheissuhteet muodostuvat luoviksi, tilapäisiksi ja ristiriitaisiksi.

Infrastruktuureilla tarkoitetaan usein rakenteita, jotka mahdollistavat yhteiskunnan toiminnan. Sellaisia voivat olla esimerkiksi liikenne, teknologia ja lämmitysjärjestelmä. Tutkimuksessani olen pohtinut, kuinka asunnot, arkiset elämisen paikat ja ihmiset toimivat infrastruktuurien tavoin, mahdollistaen ja muotoillen läheissuhteita.

Havainnoin erityisesti sitä, kuinka matalapalkkaisissa töissä työskentelevien maahanmuuttaneiden ihmisten läheissuhteet eivät järjesty vain ihmisten välillä. Sen sijaan ei-inhimilliset infrastruktuurit ja materiaaliset tekijät, kuten asunnot osallistuvat aktiivisesti läheisyyksien tuottamiseen.

Analysoin tutkimuksessani, miten näkemykset infrastruktuureista passiivisina, näkymättöminä rakenteina kyseenalaistuvat Suomessa työskentelevien siirtolaisten haastatteluissa. Niissä infrastruktuureista tulee aktiivisia, näkyviä ja intiimejä muodostelmia.

Intiimit infrastruktuurit tulevat näkyviksi erityisesti silloin, kun ihmiset etsivät tapoja tehdä elämästä mielekästä. Eräs mies kertoi minulle hyvin tyypillisen tarinan Suomen sisällä muuttamisen syistä:

Suurin osa ystävistäni muutti Helsinkiin opiskelujensa jälkeen. Vain minä ja kaksi tai kolme muuta opiskelijaa, jotka tulivat kanssani, olemme edelleen täällä, muut Helsingissä. […] Heillä menee hyvin, heidän palkkansa on parempi. […] Ja tietysti siellä on enemmän ihmisiä […]. Ja liikenne on siellä myös helpompaa.

Haastateltava rinnastaa kiinnostavasti ihmiset, työn ja liikenteen toisiinsa eräänlaisina infrastruktuureina, jotka houkuttelevat siirtolaisia kaupunkeihin. Yhdessä nämä tekijät muodostavat ihmissuhteita laajemman läheisyyksien verkoston, joka mahdollistaa haastateltavan ystäville paremmat mahdollisuudet tulla toimeen Suomessa. Talouden näkökulmasta intiimit infrastruktuurit myös mahdollistavat työvoiman saatavuuden kaupungeissa.

Prekaarit elämät, muuttuvat läheissuhteet

Infrastruktuurit, kuten asuminen, voivat toimia myös välittäjinä väliaikaisille läheissuhteille. Yli kymmenen vuotta Suomessa asunut nainen kertoi suhteestaan työkaveriinsa, jonka kanssa hän jakoi asunnon ja huoneen:

Viime vuosi oli rankka, koska yksi entisistä kämppiksistäni kuoli […]. Se oli todella rankkaa. Siksi viime vuosi oli huono vuosi, mutta nyt olen päässyt siitä yli. […] Hän oli kämppikseni edellisessä asunnossani: [meillä oli] yksi huone, yksi asui huoneen toisella puolella ja toinen toisella puolella. Kävin paperit läpi hänen tyttärensä kanssa, toimin tulkkina, koska hänen tyttärensä asuvat Virossa eivätkä osaa suomea. Minä olin tukena kaikissa pankkiasioissa ja muissa asioissa.

Haastatteluesimerkki osoittaa, miten naisten välinen suhde voi näyttäytyä ensin vain työn perusteella solmitulta suhteelta. Tarkemmin analysoituna työkavereiden kimppa-asunto osoittautuikin intensiiviseksi ja läheisyyttä muotoilevaksi infrastruktuuriksi, joka toi huoneen jakaneet ihmiset lähemmäs toisiaan.

Matalapalkkaisten siirtolaisten prekaareissa – epävarmoissa ja toisinaan tilapäisissä – elämäntilanteissa asunnot ja muut infrastruktuurit ovat osa verkostoja, jotka kannattelevat, aiheuttavat turhautumista sekä tuovat iloa ja surua maahanmuuttaneiden elämään. Epävarmassa tilanteessa siirtolaiset ovat usein muuttuvien verkostojensa armoilla.

Prekaarissa elämäntilanteessa epävarmat työmarkkinat, muuttuvat suhteet ja erilaiset infrastruktuurit myös muovaavat toisiaan: asunnoista tulee kimppakämppiä, kauppakeskuksista monikulttuurisia kohtaamispaikkoja, ja kulloinkin läsnä olevista ihmisistä tukiverkostoja.

Suolainen merivesi läheissuhteista muistuttamassa

Myös erilaiset luontoympäristöt, kuten vesistöt, muotoilevat läheisyyden tunnetta toisiin ihmisiin ja uusiin arjen elämisen paikkoihin. Eräs nuori naishaastateltavani kuvaili, miten ei ensin tuntenut oloaan kotoisaksi Suomessa, kunnes uusi asunto vesistön lähellä muutti tilanteen:

Täällä minulla on vain yksi asia, jota rakastan, ja se on poikaystäväni. Kotona minulla on vanhemmat, ystäväni, meri, joka on suolavettä, ja meillä on aaltoja ja ääniä, mutta täällä ei ole tätä. […] Ja meri, olin meressä kaksi tai kolme päivää sitten uimassa – ei, se ei ole rentouttavaa, se ei ole sama asia. Se ei ole niin suolaista – oletat sen olevan, kun saat vettä suuhusi, mutta se ei tietenkään maistu samalta. Se ei ole koti. (…) [Sitten] Tulimme tänne, ja rakastuin tähän kauniiseen järveen ja kauniiseen näköalaan.’

Arjessa muotoutuu yllättäviä läheisyyksiä

Tutkimukseni osoittaa, että arkisten paikkojen, asuntojen ja ihmisten tarkastelu intiimeinä infrastruktuureina paljastaa monimuotoisen joukon läheisyyksien muotoja. Infrastruktuurien ajattelu läheisyyttä tuottavina ja välittävinä prosesseina voi tuoda esiin, kuinka maahanmuuttaneiden läheissuhteet muotoutuvat epävarmoissa elämäntilanteissa luovina, tilapäisinä ja ristiriitaisina tapoina elää yhdessä toisten kanssa.

Esimerkiksi yhteiskunnassa vallitseva rasismi, pienet tulot ja oleskelulupajärjestelmä vaativat siirtolaisilta luovuutta asumisen ja työnteon järjestämisessä. Heidän suhdemuodostelmissaan, esimerkiksi erilaisissa kimppakämpissä ja läheissuhdeverkostoissa on usein jotain, mitä tutkimuksessa on kuvailtu sanalla ’queer’: ne muotoutuvat toisinaan yllättävillä tavoilla eivätkä aina mahdu vallitseviin käsityksiin siitä, millaiset suhteet ja paikat ovat ihmisille läheisiä. Näissä läheisyyksien muodostelmissa matalapalkkaiset siirtolaiset tekevät kuitenkin elämästään elettävää.

YTT Laura Mankki työskentelee tutkijatohtorina Itä-Suomen yliopistossa. Hän tutkii muun muassa siirtolaisuutta ja uuden työn muotoja.

Kumppanuuden kokemukset rakentuvat arjen rytmeissä

Posted on 22 tammikuun, 202522 tammikuun, 2025 by Kitti Suoranta

Lukuaika: 4 min.

Tärkeät elämänkumppanuudet voivat syntyä perinteisten perhe- ja parisuhteiden ulkopuolella, esimerkiksi ystävän tai lemmikkieläimen kanssa. Kumppanuuden kokemukset rakentuvat arkisessa jakamisessa, kuten toistuvien yhteisten kahvihetkien tai harrastusten myötä. Arkiset ja pienetkin kumppanuuden käytännöt voivat muodostua vahvaksi elämää kannattelevaksi voimaksi.

Elämää kannattelevien kumppanuuden kokemusten ajatellaan usein kehkeytyvän parisuhteissa ja muissa sitoutuneissa kahdenvälisissä ihmissuhteissa. Mutta entä jos elämänkumppani onkin esimerkiksi eläinkumppani, kämppis, ystävä tai ex-parisuhdekumppani? Muunlaiset tärkeät kumppanuudet voivat jäädä huomaamatta parisuhdekeskeisessä kulttuurissa, eikä niiden ymmärtämiseen ole juurikaan vielä sanastoa ja kuvastoa.

Väitöstutkimukseni valottaa erilaisten kumppanuuden kokemusten muotoutumista arjessa. Havaitsin tutkimuksessani, että kumppanuuden arkiset rytmit, kuten yhteiset kävelyt tai kahvihetket, rakentavat yhdessäolon ja kuuluvuuden tunnetta. Nämä arkiset rytmit ja toistuvuudet kannattelevat myös tilanteissa, joissa kumppanuuteen liittyy muutoksia ja epävarmuuksia. Myös hetkelliset, satunnaiset ja muuttuvat yhteydet voivat muotoutua elämää kannatteleviksi rytmeiksi.

Haastattelin tutkimukseeni 20 ihmistä, jotka kertoivat elämän jakamisesta muiden kuin parisuhdekumppanien kanssa. Pyysin haastateltavia kertomaan heille tärkeistä arkisen jakamisen kokemuksistaan. Kumppanuus-käsitteen sisälle mahtuu monenlaisia suhdemuotoja ja tutkittavat saivat itse määrittää, mitä tarkoittivat kumppanuudella ja elämän jakamisella.

Haastatteluissa puhuttiin esimerkiksi siitä, millä tavoin kumppanuus on osa haastateltavien elämää ja miten kumppanuus toteutuu arjessa. Haastatteluja kerätessäni myös selvensin, että haastateltavien ei tarvitse itse käyttää kumppanuus-termiä omista elämän jakamisen kokemuksistaan.

Kumppanuuden arkiset rytmit

Tutkimusaineistossani esiintyy monia sellaisia kumppanuuksien arjessa tärkeitä asioita, joita ei välttämättä ensisilmäyksellä ajattelisi ”syvällisen” yhteyden olennaisina rakennusaineina. Voiko esimerkiksi yhdessä kahvittelu olla tärkeää kumppanuuden kokemuksessa? Rytmisyyden ja toistuvuuden näkökulma avaa mahdollisuuksia ymmärtää arjen kuuluvuuden ja yhteyden kokemuksia kehollisuuden ja materiaalisuuden kautta.

Kahvin juominen toistuu Nellan ja Paulan haastattelussa:

MINÄ: Mikä olis joku sellanen tyypillinen päivä, et mitä niinku teette yhdessä?

NELLA: Juodaan kahvia. [naurua]

PAULA: Niin. [naurua]

Kahvinjuonnista puhumisen voi tulkita hieman humoristisena vertauskuvana, jonka avulla Nella ja Paula kuvaavat arkisia hetkiä ja kahvin ääressä käytyjen keskustelujen merkityksellisyyttä.

Rytmisyyden näkökulmasta kahvi ei kuitenkaan ole vain vertauskuva jostakin muusta, vaan sillä on itsessään merkitystä. Kahvinjuonti on kehollinen kokemus. Kahvinjuonti järjestää kehoja toistensa läheisyyteen, tuo virkeyttä ja jaettua aistinautintoa. Kahvinjuontihetket rytmittävät yhdessä olemista nykyhetkessä. Lisäksi näihin hetkiin kiinnittyy menneiden kokemusten muistoja sekä odotuksia tulevasta.

Kumppanuuden arkiset rytmit voivat olla hyvää tekeviä hemmotteluhetkiä, kuten yllä kuvatut yhteiset kahvihetket. Toisaalta myös kiireeseen ja arjen paineisiin liittyvät toisteisuudet ovat nekin osa kumppanuutta.

Tomi kertoo haastattelussa koiran kanssa elämisestä ja arjen jakamiseen liittyvistä huolenpitoon, ajankäytöllisiin jännitteisiin ja valtasuhteisiin liittyvistä seikoista. Koiran ja ihmisen toiminnan rytmit ovat usein erilaisia, ja inhimillinen tapa ymmärtää kiirettä ja kellonaikoja voi rajoittaa tärkeiksi koettuja yhteisiä hetkiä. Sellaiset hetket, kun kiire lakkaa määrittämästä yhdessä olemisen ehtoja, rakentavat Tomin mukaan erityistä yhteyttä hänen ja Rekun välillä.

TOMI: Rekku vie minua uusiin paikkoihin ja opettaa uusia tapoja olla ja viestiä, mut ehkä ennen kaikkee… hän todella vie minut sinne niinkun suuren metsän keskimmäiselle puulle.

Rekku ohjaa Tomia ja opettaa häntä kohtaamaan sekä kumppaninsa että ympäröivän maailman uusin tavoin. Nämä hetket eivät poista ihmiskeskeistä ajan hallintaan liittyvää valtaa tai arjen pyörittämisen stressiä. Kumppanuus muodostuu monenlaisten ajallisuuksien yhteen lomittumisesta. Tämä rytminen syke pitää sisällään niin jännitteiset ja tylsätkin rutiinit kuin mitattavan ajan väistymisen intensiivisessä jaetussa kokemuksessa. Nämä rytmit voivat pitää sisällään pieniä arkisia asioita, joista lopulta koostuu merkityksellistä ja elämää kannattelevaa hoivaamisen ja jakamisen kokemusta.

Verkostomainen ja muuttuva kumppanuuskokemus

Kumppanuuden kokeminen erilaisten kohtaamisten ja käytäntöjen sykkeenä haastaa perinteistä ajatusta kumppanuudesta. Tutkimukseni osoittaa, että kumppanuuden kokemukset eivät muotoudu pelkästään saman kumppanin kanssa vähitellen syventyvänä suhteena.

ULLA-MAIJA: Ennen mä olisin varmaan ajatellu et joku semmonen et yhdessä käydään lenkillä tai mennään uimaan tai muuta, ettei se nyt voi olla niin syvällinen tai jotain, mut ne vaan sit, jotenkin ne on sit kuitenki … niinku pitää tietyin paikoin elossa ja sillai.

Haastattelemani Ulla-Maija kertoo, miten arkiset rutiinit, kuten kävelylenkit tai uimassa käyminen useamman eri ystävän kanssa tuovat hänelle täydeksi tulemisen tunnetta. Kokemus uimahetkistä yhden ja lenkkeilystä toisen ystävän kanssa rakentavat kumppanuuskokemuksen rytmistä kokonaisuutta. Näiden yhdessä tekemisten toistuvuus ja jatkuvuus arjessa on tärkeää. Samalla se on myös joustavaa: kokemus kumppanuudesta muotoutuu verkostomaisessa kokonaisuudessa, jossa eri tekijät voivat vaihdella ja muuttua. Tämä jatkuvuuden ja muutoksen kokonaisuus tuottaa Ulla-Maijalle elämää ylläpitävää merkityksellisyyttä arjessa.

Tärkeässä kumppanuuskokemuksessa voi olla kyse myös sellaisista kohdatuksi tulemisen tavoista ja ruumiillisista toistuvuuksista, jotka eivät ole sidottuja pelkästään kahdenvälisten suhteiden kehittymiseen.

Moninaisten kumppanuuskokemusten elämää kannatteleva voima

Tärkeät ja elämää kannattelevat kumppanuuskokemukset ja niiden rakentumisten tavat ovat tutkimukseni mukaan hyvin moninaisia. Ne voivat olla hienovaraisia ja muuttuvia kokemuksia, joita on hankala kehystää parisuhteen ja normatiivisen elämänkulun virstanpylväiden tapaan elämän merkittävimmiksi kysymyksiksi.

Yksinasuminen ja elämä ilman parisuhdetta ja ydinperhettä ovat viime aikoina olleet kasvussa Suomessa. Muuttuvassa yhteiskunnassa on hyvä ymmärtää kumppanuuskokemusten moninaisuutta sekä niiden hyvinvointia ja kuulumisen tunnetta rakentavia ulottuvuuksia. Arjen rytmisyyksien analysointi on yksi näkökulma siihen, millä tavoin nämä kokemukset muodostuvat.

Tutkimukseni havainnollistaa, miten kumppanuus sisältää muutakin kuin ihmisten tietoisia läheissuhteisiin liittyviä päätöksiä ja valintoja. Ympäröivän yhteiskunnan kulttuuriset mallit voivat antaa aihetta epäillä, voiko jokin tietyllä tavalla koettu kumppanuus olla tärkeää tai merkityksellistä. Perinteisten suhdemuotojen rinnalle mahtuu kuitenkin monenlaista elämän jakamista, joka sisältää valtaisaa elämää kannattelevaa voimaa.

YTM Tuuli Innola on väitöskirjatutkija Tampereen yliopiston yhteiskuntatutkimuksen yksikössä. Innolan väitöskirjatutkimus käsittelee kumppanuuden kokemuksellisuutta ja moninaisuutta.

Kuvat: Unsplash

Aikuisten sitkeät ja merkitykselliset sisarussuhteet

Posted on 30 marraskuun, 2024 by Aino Luotonen

Lukuaika: 3 min.

Tuore tutkimus osoittaa, että sisarussuhteet kiinnittyvät monin tavoin muihin läheissuhteisiin, jotka voivat osaltaan kannatella niitä. Sisarussuhteille annettuja merkityksiä muovaavat myös yhteiset muistot ja jaetut kokemukset.

Perhe- ja läheissuhteita koskevassa yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa sisarussuhteet ovat jääneet sukupolvien välisten suhteiden, kuten lasten ja vanhempien suhteiden, varjoon. Sisarussuhteet kuitenkin koskettavat ja kiehtovat monia. Esimerkiksi kuuluisten sisarusten välisten yhtäläisyyksien ja eroavaisuuksien pohdinta kiinnostaa, ja sisarussuhteiden dynamiikan tarkastelu on populaarikulttuurissa melko tavanomainen aihe.

Tarkastelin tutkimuksessani 26–41-vuotiaiden suomalaisten sisarussuhteita. Tutkimuksessa selvisi, että sisarussuhteen läheisyyden, yhteydenpidon ja suhteelle annettujen merkitysten kannalta myös muilla läheissuhteilla on väliä. Vanhemmilla, muilla sisaruksilla, omalla puolisolla, sisaruksen puolisolla ja omilla tai sisarusten lapsilla on merkitystä sille, millaisiksi sisarussuhteet muodostuvat aikuisuudessa.

Perhe- ja sukuyhteisö voi kannatella sisarussuhteita

Aikuisuudessa sisarussuhteet voivat läheisyydestä huolimatta olla jännitteisiä. Vanhemmat saattavat kuitenkin auttaa sisaruksia ylläpitämään neutraaleja välejä ja esimerkiksi tarjota sisaruksille mahdollisuuksia tavata toisiaan ilman, että näiden on itse järjestettävä tapaamista. Vanhemmat voivat olla laajemman sukulaisten välisen yhteydenpidon alullepanijoita ja sukuyhteisön kannattelijoita. Vanhemmat saattavat myös hoitaa sovittelijan roolia sisarusten välisissä ristiriitatilanteissa.

Joskus sisarussuhteiden ylläpidon keskeinen paikka oli vielä kolmikymppisillekin vanhempien koti, usein oma lapsuudenkoti. Tutkimukseni osallistujista monet kertoivat, että vanhemmilla oli suuri merkitys aikuisten sisarussuhteiden ylläpitämisessä. Kääntöpuolena on, että jos vanhempia ja heidän ympärilleen rakentuvaa laajempaa sukuyhteisöä ei ole, jää sisarussuhteen ylläpito täysin sisarusten omaksi tehtäväksi.

Kaksi naista pyöräilee maantiellä vierekkäin — Kuva: Pixabay

Tällaisessa tilanteessa ei ole sukujuhlia tai muita kolmansien osapuolten järjestämiä tilaisuuksia, joissa sisarusta tapaisi vaan yhteydenpito on omalla vastuulla. Kun sisarussuhde on tällä tavalla heikommin kiinni muissa suhteissa, tai näitä muita jaettuja suhteita ei juuri ole, tekee se sisarussuhteesta hauraamman ja katkoksille alttiin.

Muutokset muissa suhteissa muuttavat myös sisarussuhteita

Sisarussuhteiden yhteys muihin perhe- ja sukulaissuhteisiin näkyy myös siinä, että muuttuva perheyhteisö muovaa myös sisarussuhdetta. Esimerkiksi tutkimukseen haastateltu ”Asta” kuvailee, kuinka suhteet hänen sisaruksiinsa muuttuivat täysin, kun yksi veljistä eron jälkeen löysi uuden kumppanin:

“Ollin ero ja Jessikan tulo Ollin elämään on lähentäny koko meijän sisarusporukkaa aivan järkyttävän paljon. Jessika on ollu semmonen ihana uus ihminen, kehen oon tutustunu. Ja se on ollu jotenki jännää, miten paljon nyt vietetään aikaa. Mun sisarukset on melkein 10 vuotta vanhempia, niin tavallaan se ikäero on nyt tasaantunu, elämäntilanne-erot on tasaantunu. Aika usein järjestetään et mennään Ollille ja Jessikalle yhtä aikaa […] sit istutaan iltaa pitkään ja lapset leikkii […] me parannetaan maailmaa ja syödään hyvin. Ja se on ollu tosi kivaa.”

Perheyhteisöön tuleva uusi ihminen muuttaa perhesuhteiden dynamiikkaa. Astan tapauksessa se sai sisarukset lähentymään keskenään. Heidän välilleen kehittyi ystävyys, johon kuuluvat myös sisarusten puolisot ja lapset.

Ajatus sisarussuhteista laajemman suhdemuodostelman osana auttaa ymmärtämään sitä, miten monenlaiset muutokset perhe- ja sukuyhteisössä voivat vaikuttaa myös sisarussuhteeseen.

Esimerkki havainnollistaa myös sitä, että sisarussuhteet muuttuvat elämänkaaren aikana. Esimerkiksi lapsuudessa ja vielä nuorena aikuisena suurelta tuntuva ikäero saattaakin menettää merkityksensä, jos sisarukset aikuisena elävät samankaltaisessa elämäntilanteessa tai kokevat siirtymiä esimerkiksi vanhemmuuteen samaan aikaan.

Muistot yhteisestä lapsuudesta ovat merkityksellisiä aikuisuudessakin

Monille tutkimushaastatteluun osallistuneelle kysymys sisarussuhteen läheisyydestä ei ollut lainkaan helppo. Jotkut, kuten edellä mainittu ”Asta” olivat lähentyneet uudella tavalla sisarustensa kanssa aikuisuudessa. Toiset taas eivät juuri pitäneet yhteyttä tai jakaneet asioita sisaruksensa kanssa, mutta pitivät sisarussuhdetta tavallaan läheisenä.

Kaksi ihmistä pyöräilee autiossa maisemassa meren äärellä. — Kuva: Pixabay

Sisarussuhteita ja myös pohdittiin suhteessa toisiinsa, vaikka niitä ei välttämättä suoraan vertailtukaan. Tämä tulee esiin tavassa, jolla ”Arttu” pohtii suhdetta yhtäältä siskoonsa ja toisaalta veljeensä ”Iiroon”:

Mun isosisko on sisaruksista ainoa jolla on myös lapsia, että ilman muuta se että ollaan samassa tilanteessa niin kyl se lähensi. […] Ja sitten toisaalta voi ajatella että suhteessa Iiroon se on ehkä tietyllä tapaa etäännyttänyt se kun Iirolla ei oo lapsia. Se ei oo niin yksioikoinen asia Iiron kanssa kanssa, me ollaan lapsena oltu, pelattu paljon yhdessä ja tiiviisti vietetty aikaa yhdessä.

Artun sisko asuu maantieteellisesti kaukana ja he pitävät yhteyttä toisiinsa harvakseltaan. Emotionaalista läheisyyttä lisää kuitenkin se, että he ainoina sisaruksina jakavat kokemuksen vanhemmuudesta. Sen sijaan suhteessa veljeen läheisyyttä tuovat jaetut lapsuusmuistot: tiivis yhdessäolo ja yhteiset pelit. Sisarussuhteelle merkityksellistä onkin myös mennyt aika, erityisesti yhteiset lapsuusmuistot.

Sisarussuhteet saavat merkityksensä suhteessa toisiinsa ja suhteessa muihin perhesuhteisiin. Lisäksi niissä on ajallisia kerrostumia, jolloin menneisyydellä voi olla suuri vaikutus siihen, miten sisarussuhde tällä hetkellä koetaan.

Sisarussuhteet ovat ajallisesti kerrostuneita ja sitkeitä

Sisarussuhteita tutkinut sosiologi Katherine Davies kuvaa sisarussuhteita ”tahmeiksi”. Tahmeudella hän tarkoittaa sitä, että sisarussuhteet kuuluvat kiinteästi ihmisten elämään, ja niitä on vaikeaa karistaa, vaikka joskus näin haluaisikin tehdä. Sisarussuhteiden tahmeus perustuu siihen, että ne ovat monenlaisilla sidoksilla kiinnittyneitä muihin läheisiin perhe- ja sukulaissuhteisiin. Niissä on useimmiten sekä verisiteen ulottuvuus että sosiaalinen ulottuvuus ja lisäksi pitkä yhteinen historia.

Sisarussuhteet kestävät usein lähes koko eliniän ja ne muuttuvat elämänkaaren eri vaiheissa. Niissä on ajallisia kerrostumia, joiden kautta ne kytkeytyvät laajempaan perhe- ja sukuyhteisöön ja sen historiaan. Sisarussuhteet eivät aina ole yksinkertaisia tai mutkattomia, mutta usein ne ovat syvästi merkityksellisiä ja sitkeitä.

Kommuunisuhteiden tulevaisuutta punnitaan parisuhdekeskeisessä kulttuurissa

Posted on 14 toukokuun, 202414 toukokuun, 2024 by Anna Heinonen

Lukuaika: 3 min.

Ystävien ja kämppisten kanssa asuminen liitetään kulttuurissamme nuoruuteen. Aikuisuudessa elämän ajatellaan puolestaan muotoutuvan parisuhteen ja perhe-elämän ympärille. Tavanomaista polkua on mahdollista vastustaa, mutta parisuhdekeskeinen kulttuuri hankaloittaa tulevaisuuden rakentamista ystävyys- ja kämppissuhteissa.

Kimppakämpissä ja kommuuneissa elämistä pidetään luontevana osana nuoruutta ja opiskeluaikaa. Kimppa-asumisella on kuitenkin sosiaalisesti jäsentynyt aikaraja, ja sen odotetaan jossain vaiheessa väistyvän parisuhteen ja perhe-elämän tieltä elämän kulkiessa ”eteenpäin”.

Voiko tällaista ajallista käsikirjoitusta vastustaa päättämällä elää aikuisuutensa kommuunisuhteissa? Tarkastelen väitöstutkimukseeni liittyvässä tutkimusartikkelissa, onko kommuuniasukkaiden mahdollista kuvitella tulevaisuuttaan kommuunien ystävyys- ja kämppissuhteissaan ja näin vastustaa elämänkaaren parisuhteelle antamaa ensisijaista asemaa.

Haastattelin tutkimukseeni 31 suomalaisten kommuunien ja kimppakämppien asukasta heidän suhteistaan. Haastateltavat asettuivat iältään reilun 20 ikävuoden ja vajaan 70 vuoden välille. Eri ikäisten haastateltavien kokemuksissa nuoruus, aikuisuus, keski-ikäisyys ja vanhuus hahmottuivat toisistaan erilaisina, joskaan ei tarkasti rajattuina ajallisina vaiheina elämänkaaren varrella. Eri vaiheisiin puolestaan liittyy erilaisia odotuksia elämän sisällöstä.

Elämänkaarta voikin tarkastella sosiaalisena rakenteena, joka ohjaa ihmisten eri elämänvaiheisiin liittämiä odotuksia. Elämänkaaren rakenne on kytköksissä sekä instituutioiden toimintaan että yksilöiden kokemuksiin ja eri elämänvaiheiden mittatikkuna toimii ikä. Instituutioiden tasolla esimerkiksi koulutus, työelämä ja erilaiset ikäsidonnaiset lait ohjaavat eri ikäisten ihmisten elämää eri tavoin. Henkilökohtaisella tasolla ihmiset jäsentävät kokemuksiaan suhteessa käsityksiinsä elämänkaaresta ja vertailemalla omia kokemuksiaan muihin samanikäisiin.

Elämänkaaren kulussa on nykyään yhä enemmän hajontaa, kun esimerkiksi koulutuspolut pitenevät ja ihmissuhteiden muodot monipuolistuvat. Toisaalta käsitykset eri elämänvaiheisiin kuuluvista asioista ovat edelleen melko vakiintuneita.

Parisuhde avaa polun ”oikeaan aikuisuuteen”

Kommuuniasukkaiden haastattelut paljastavat, miten voimakkaasti parisuhde on edelleen kytkeytynyt kulttuuriseen käsitykseen aikuisuuden saavuttamisesta. 30 vuoden ikä näyttäytyi monesti merkkipaaluna, jonka lähestyessä yhteisöasujat alkoivat hiljalleen kokea elämäntapansa tavanomaisesta poikkeavaksi. He huomasivat ystäviensä jättävän yhteisöasumisen taakseen ja kokivat, että kommuunielämässä pysymistä tulee perustella sekä muille että itselleen entistä tarmokkaammin.

Erityisesti tällainen kokemus korostui niiden haastateltavien puheessa, jotka eivät asuneet parisuhdekumppanin kanssa tai joilla ei ollut lapsia. Osa haastateltavista koki sisäistä painetta elämäntapansa hyväksyttävyydestä.

Iina, 29, kertoi: “[Mun työkaveri] on mun semmonen, niinku, esikuva tämmösessä elämisessä. Se on ainaki mun silmissä sellanen aikuinen ihminen joka asuu jossain kommuunissa, ja se on tosi hyvä työssään ja jotenki tosi itsevarman oloinen, niin jotenki fiilaan sitä et toiki voi elää noin, niin ehkä mäki voin […] Ei kukaan oo mitään ihmetelly, mut kyl must tuntuu et mua pidetään [töissä] jotenki tosi nuorena […]”

Tämänkaltaiset pohdinnat osoittavat, että kommuunisuhteita ei kulttuurissamme nähdä ”aikuisen elämän” suhdeodotusten mukaisina. Kun ihmiset elivät yhteisössä parisuhteessa tai lapsiperheessä, kommuunisuhteet näyttäytyivät hyväksyttävämpinä, sillä niiden voitiin nähdä täydentävän parisuhteen ja perheen palettia.

Parisuhteen kytkös aikuisuuden elämänvaiheeseen toimiikin kaksisuuntaisena yhteytenä. Toisaalta ikääntyminen yli sen, mitä kulttuurissamme pidetään nuoruutena, vaatii parisuhteen ensisijaistamista, toisaalta parisuhteessa eläminen avaa sosiaalisen väylän ”oikeaan aikuisuuteen”. Lasten saaminen tai suunnitteleminen vahvistaa tätä yhteyttä, sillä parisuhde näyttäytyy kulttuurissamme normaalina paikkana lisääntymiselle.

Kiinnostavaa kyllä, haastateltavien puheessa toinen reitti aikuisuuteen hahmottui yksin asumisen kautta. Kommuunista muuttaminen omaan, kenties itse omistettuun asuntoon, tulkittiin sosiaalisesti hyväksytyksi aikuistumisen merkiksi. Aikuisuus, varallisuus ja erilaiset suhdemuodot kietoutuvatkin yhteen monimutkaisin tavoin. Sinkkuus omistusasunnossa saattoi näyttäytyä “aikuisempana” vaihtoehtona kuin ystävyys vuokra-asunnossa.

Parisuhdekeskeinen kulttuuri jäsentää myös ystävyyttä

Haastattelemani yhteisöasujat vastustivat normatiivisia odotuksia, jotka liittyivät elämänkaaren vaiheisiin. Samalla he kyseenalaistivat elämänkaaren ajallista rakennetta. Tällainen vastarinta voi avata luovia ja omaleimaisia reittejä tulevaisuuteen. Samaan aikaan haastateltavat joutuivat ottamaan huomioon muiden ihmisten odotukset ja valinnat. Esimerkiksi ystävien ja kämppisten poismuuttaminen kommuunista vaikutti haastateltavien mahdollisuuksiin jatkaa yhteisöasumista.

Parisuhdekeskeisyys näkyikin haastatteluissa myös ystävyyttä ohjaavana normina. Yhdessä asuvien ystävysten itsenäisyys pysyi kommuunisuhteissa korkeana ja sitoutuminen rajattiin pari- ja perhesuhteisiin: ihmiset eivät yleensä uhranneet omaa henkilökohtaista vapauttaan kommuunisuhteisiin sitoutumisen vuoksi. Tämä puolestaan vaikeutti tulevaisuuden kuvittelemista yhteisessä kodissa ja tuotti toisinaan pettymyksiä ihmisille, jotka toivoivat tulevaisuutta kommuunikodissa.

Parisuhde- ja perhekeskeisessä kulttuurissa ystävyys järjestyy omanlaisensa ajallisen logiikan mukaan. Se ei ohjaile elämänkaaren kulkua, vaan sopeutuu joustavasti parisuhteen ja perheen asettamiin raameihin.

Millaisia kommuunitulevaisuuksia voi kuvitella?

Kommuunitulevaisuuksien epävarmuudesta huolimatta yhteisöasujat haastoivat suhteiden vakiintunutta järjestystä kuvittelemalla toisenlaisia elämänkulkuja. He herättivät eloon ideoita toisenlaisista suhteiden muodoista, vaikka niiden toteuttaminen ei aina onnistunutkaan.

Lisäksi he esittivät tarkkojakin kuvitelmia esimerkiksi asunnoista, joissa kommuunisuhteiden tulevaisuus saisi paremmat mahdollisuudet. Esimerkiksi Santeri, 32, kertoi suunnitelleensa “monta vuotta jotain sellasta yhteisasumisen ja -tekemisen kollektiivia, missä vois olla vaikka tietty määrä vakiasukkaita, plus sitten jotain työtiloja, tai kesäasukkeja, tai jotain muuta sellasta”.

Suhteiden uusien muotojen kuvitteleminen on erityisen ajankohtaista nyt, kun ydinperhemalli avautuu ja ihmiset etsivät uusia tapoja elää yhdessä. Tutkimuksessa ja julkisessa keskustelussa on väläytelty, että ystävyydestä olisi tulossa ihmisille yhä keskeisempi suhdemuoto. Tutkimus aiheesta on kuitenkin toistaiseksi vähäistä.

Suhteiden ajallisten ja tilallisten järjestysten tutkimusta kaivataan lisää, jotta väite saa lihaa luidensa ympärille. Asuinpaikat, muut sitoumukset ja elämänvalinnat vaikuttavat siihen, mitä ystäviltä voi odottaa erilaisissa elämäntilanteissa. Ystävyyden uudenlainen priorisoiminen taas vaikuttaa vastavuoroisesti siihen, mitä muille sitoumuksille ja elämänvalinnoille käy.

Haastateltavien nimet on muutettu

Kuva: Allef Vinicius / Unsplash

Ajan ulottuvuudet avaavat uudenlaisen ikkunan ystävyyden ajatteluun

Posted on 15 syyskuun, 2022 by Aino Luotonen

Lukuaika: 4 min.

Ystävyyssuhteilla ei ole virallista määritelmää, ja ne voivat asettua osaksi elämää monenlaisilla tavoilla. Tarkastelu ajan ulottuvuuksien kautta auttaa ymmärtämään ystävyyssuhteiden moninaisuutta.

Aikuisten ystävyyssuhteilla ei ole virallista asemaa tai määritelmää. Ystävyyssuhde muodostuu siis vapaasti siinä olevien yksilöiden toiveiden ja pyrkimysten mukaan – ainakin periaatteessa. Ystävyyden ajattelun ytimessä ovat tasa-arvoisuus ja vastavuoroisuus.

Moderni länsimainen ystävyyden ideaali perustuu ajatukselle kahdenvälisestä luottamuksellisesta ja emotionaalisesti läheisestä suhteesta, jossa osapuolet ovat vapaaehtoisesti, pyrkimättä hyötymään toisistaan.

Käytännön elämässä ystävyys kuitenkin muovautuu aina tietynlaisissa olosuhteissa, joihin vaikuttavat yksilöiden toiveiden ja tarpeiden lisäksi myös esimerkiksi heidän elämäntilanteensa, muut ihmiset sekä läheissuhteita koskevat kulttuuriset käsitykset.

Esimerkiksi suhdetta puolisoon on totuttu ajattelemaan ensisijaisena ihmissuhteena ja läheinenkin ystävyyssuhde on tavallisesti hierarkiassa parisuhdetta alempana. Elämänkulun käännekohdat kuten parisuhde, lapsen syntymä tai muutto asettavat ystävät tilanteeseen, jossa on löydettävä uudenlaisia tapoja ylläpitää ystävyyssuhdetta.

Tarkastelin tutkimuksessani aikuisten läheisiä ystävyyssuhteita ja sitä, millaisilla tavoilla ne asettuvat osaksi ihmisten arkielämää ja toisaalta elämää arjen ulkopuolella. Tutkimuksen osallistujat olivat tietynlaisessa elämänvaiheessa olevia pääkaupunkiseutulaisia: he olivat heteroavioliitossa olevia naisia ja miehiä, ja monilla oli yksi tai useampia pieniä lapsia. Molemmat puolisot osallistuivat tutkimukseen, mutta jokaista osallistujaa haastateltiin erikseen.

Tutkimuksessani tuli esiin, että ystävyyssuhteet kietoutuvat arkielämään monin eri tavoin. Myös läheisyys syntyy ystävyyssuhteissa tällöin erilaisia reittejä. Tarkastelin ystävyyssuhteita erityisesti ajan ulottuvuuksien näkökulmasta.

Arkinen ystävyys tässä ja nyt

Naapuruussuhteita pidetään usein suhteina, joissa pyritään pitämään etäisyyttä ja kunnioittamaan toisen yksityisen elämän ja kodin rajoja. Tutkimuksessani kuitenkin tuli esiin, että naapureiden kanssa voi syntyä jopa läheisiä ystävyyssuhteita. Näin oli tapahtunut monille niistä, jotka viettivät pienten lastensa aikaa pihalla ja lähiympäristössä. Useimmiten ystävyys syntyi samankaltaisessa elämäntilanteessa olevan kanssa.

Tällaisissa ystävyyssuhteissa soitetaan ovikelloa ja lainataan sokeria, työkaluja tai tuoleja sekä tavataan pihalla lasten leikkiessä. Kylässä käydään sen kummemmin suunnittelematta, pihalla grillataan yhdessä, ja myös lastenhoitoapua annetaan puolin ja toisin. Saatetaan juhlia yhdessä syntymäpäiviä, vuoden vaihtumista tai vappua.

Ystävyyssuhteet kietoutuvat kokonaisten perheiden arkielämään ja kiinnittyvät myös tiettyyn fyysiseen ympäristöön: koteihin ja niiden välittömään lähiympäristöön. Arjen tiivis jakaminen ja yksityisen kodin rajojen ylittäminen spontaanisti tuovat näihin ystävyyssuhteisiin läheisyyttä, ja ystävyys voi kehittyä nopeasti merkitykselliseksi.

Tällaisia naapurustossa kehittyneitä, arkeen kiinnittyneitä ystävyyssuhteita eletään tässä ja nyt. Ajan ulottuvuuksien näkökulmasta ystävyys kiinnittyy voimakkaasti nykyhetkeen, ja menneisyys ja tulevaisuus eivät ole suhteelle kovin merkityksellisiä.

Ystävyys syklisessä ajassa

Kaikki ystävyyssuhteet eivät kuitenkaan asetu luontevaksi osaksi arkielämää vaan niitä pidetään yllä vakiintuneiden tapaamisten kautta. Useimmat meistä tunnistavat ystäväporukat, joilla on säännölliset saunaillat tai ravintolaillat tai tapa käydä tiettynä iltana pelailemassa jalkapalloa. Yhtä lailla vakiintunut tapa voi olla kahdella ystävyksellä, jotka käyvät viikoittaisella sauvakävelyllä yhdessä.

Tutkimushaastatteluissani kuvailtiin myös ystävysten itse kehittämiä perinteitä, joita oli vaalittu vuosikausia. Yksi ystäväporukka oli esimerkiksi jo neljäntoista vuoden ajan juhlistanut itsenäisyyspäivää kokoontumalla tietyllä tavalla järjestämälleen illalliselle.

Ystävyyssuhteen ylläpito tällä tavoin vaatii kalenterien koordinointia ja suunnittelua, mutta tapaamisten muoto on kaikille selvä. Ystäväporukoiden vakiintuneet perinteet muodostavat toistuessaan rakenteen, joka kannattelee ystävyyssuhdetta ja takaa sen jatkuvuuden. Samalla tuttuina toistuvat tapaamiset tarjoavat mahdollisuuden luoda ja vahvistaa ystävysten yhteisiä muistoja.

Ajallisuutta tutkineen sosiologi Eviatar Zerubavelin mukaan aika voi samaan aikaan olla lineaarista eli eteenpäin menevää ja syklistä. Yksilöiden arjen rytmit ovat erilaisia ja ne kiinnittyvät myös elämän muihin rytmeihin. Ystävysten tapaamiset ovat ikään kuin pisteitä, joissa nämä monet rytmit kohtaavat. Kerta toisensa jälkeen toistuvat tapaamiset muodostavat vähitellen oman, syklisen rytminsä.

Ystävyyssuhdetta eletään tässä syklisessä rytmissä, jossa ystävyyden menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus kietoutuvat yhteen.

Ystävyyssuhde voi haastaa arkisen kokemuksen lineaarisesta ajankulusta

Usein kuulee sanottavan, että tosi ystävyys kestää aikaa. Tutkimuksessani tuli esiin, että ’kestämisellä’ tarkoitettiin sitä, että ystävyys säilyi läheisenä ja merkityksellisenä myös sellaisina ajanjaksoina, jolloin ystävykset eivät tavanneet tai juurikaan pitäneet yhteyttä.

Ystävän tapaaminen pitkän erossaolon jälkeen kuvattiin merkitykselliseksi, tunteita herättäväksi hetkeksi. Haastateltavat kuvasivat jälleennäkemisiä siten, että niissä tuntui kuin ystävykset eivät olisi olleet erossa lainkaan.

Sosiologi Jennifer Masonin mukaan voimakkaat yhteenkuulumisen hetket, joissa tietoisuus erossa vietetystä ajasta häviää silmänräpäyksessä, haastavat tavanomaisen kokemuksemme ajan lineaarisesta kulusta ja asettuvat sen sijaan erilaiselle ajan ulottuvuudelle. Haastateltavani kuvailivat juuri tällaisia voimakkaan yhteenkuulumisen hetkiä.

Tapaamisia ja niiden tunnelatausta muisteltiin ja vaalittiin, ja tulevia kohtaamisia pohdittiin ja odotettiin. Niistä muodostui merkityksellisiä hetkiä sellaisissa emotionaalisesti läheisissä, pitkäaikaisissa ystävyyssuhteissa, joissa yhteydenpito oli vähäistä ja tapaamiset esimerkiksi maantieteellisen etäisyyden vuoksi harvinaisia.

Ystävyyssuhteen läheisyyden ja yhteen kuulumisen tunteen syntymisessä ja jatkumisessa keskeisiä olivat jälleennäkemisen hetket. Näiden lineaarisen ajan ulkopuolella olevien hetkien vaaliminen omassa mielessä toimi ystävyyttä ylläpitävänä voimana. Yhteenkuulumisen hetkiä paitsi muisteltiin myös ennakoitiin ja odotettiin.

Ystävyyden perustana oli pitkä jaettu historia, jonka kautta ystävyyttä yhä tulkittiin, mutta samalla se kietoutui sekä nykyisyyteen että tulevaisuuteen.

Ajan ulottuvuudet avaavat ystävyyden moninaisuutta

Tutkimuksessani tuli esiin, että haastateltavat eivät asettaneet erilaisia ystävyyssuhteita hierarkkiseen järjestykseen. Ystävyyssuhteet saattoivat nivoutua osaksi arkista perhe-elämää tässä ja nyt. Toisaalta ne saattoivat tarjota samankaltaisina tapaamisina toistuvan jatkumon, jossa läsnä olivat niin menneisyys, tämä hetki kuin tulevaisuuskin.

Mutta ystävyyssuhteet saattoivat myös olla merkityksellisiä nimenomaan arkielämän ulkopuolella, kahdenvälisenä suhteena, joka vain harvoin realisoitui yhteydenpitona tai tapaamisina. Näissä ystävyyssuhteissa merkityksellistä oli vahva yhteinen historia, mutta lisäksi myös lineaarisen ajan haastavat voimakkaat yhteenkuulumisen hetket sekä niiden muistelu ja ennakointi.

Ystävyyssuhteiden tarkastelu ajan ulottuvuuksien näkökulmasta auttaa ymmärtämään, miten monilla tavoilla ystävyys voi asettua osaksi arkielämää tai toisaalta arkielämän ulkopuolelle. Samalla se tekee näkyväksi, että ihmisillä on monenlaisia tapoja pitää kiinni ystävistä esimerkiksi silloin, kun perhe-elämän uusien vaatimusten myötä ystävyyssuhteita on järjestettävä uudelleen.

Lähteet:

Luotonen, Aino (2022) Temporalities of Friendship: Adults’ Friends in Everyday Family Life and Beyond, Sociology. https://journals.sagepub.com/doi/full/10.1177/00380385221090863

Mason, Jennifer (2018) Affinities: Potent Connections in Personal Life. Cambridge: Polity Press.

Zerubavel, Eviatar (2003) Time Maps: Collective Memory and the Social Shape of the Past. Chicago ja Lontoo: The University of Chicago Press.

Aikuisten sisarussuhteet ovat samaan aikaan läheisiä ja jännitteisiä

Posted on 23 maaliskuun, 2022 by Aino Luotonen

Lukuaika: 3 min.

Sisarussuhde on monille elämän pisin ihmissuhde, johon mahtuu monenlaisia vaiheita. Sisarussuhteet voivat kestää voimakkaitakin jännitteitä, sillä niihin liittyy odotus jatkuvuudesta.

Lapsuudessa sisarussuhteiden ajatellaan yleensä olevan merkityksellisiä. Ne ovat usein läheisiä ja ehkä riitaisiakin, mutta joka tapauksessa lapsen elämässä keskeisiä. Aikuisuudessa sisarussuhteilla ei ole itsestään selvää asemaa. Useimmille ne ovat kuitenkin pitkäaikaisesti läsnä joko taustalla tai arkielämään keskeisesti kuuluvina ihmissuhteina. Yhdelle suhde voi tarkoittaa voimavarojen ja ilon lähdettä, toiselle huolia ja surua.

Sisarussuhde on usein ihmisen pisimpiä ihmissuhteita, joka saattaa kestää koko elämän. Lisäksi sillä on muita erityisiä ominaisuuksia: sisaruksilla on usein yhteiset vanhemmat ja yhteisiä kokemuksia lapsuudenkodista. Kokemusta siitä, millaisessa perheessä on kasvanut, voi tuskin kenenkään kanssa jakaa siinä määrin kuin toisen samojen vanhempien lapsen tai samassa kodissa kasvaneen sisaruksen kanssa. Kokemukset voivat toki myös poiketa toisistaan, mikä voi tuottaa jännitteitä.

Aikuisten sisarussuhteet ovat tutkimuksissa jääneet lasten sisarussuhteita vähemmälle huomiolle. Oma käynnissä oleva tutkimukseni tuo uutta tietoa siitä, millaisilla tavoilla sisarussuhteet asettuvat osaksi aikuisten ihmisten elämää ja arkea.

Joillekin haastattelemilleni ihmisille sisarus on lisäksi läheinen ystävä, jonka kuitenkin tuntee lapsuusajan jaettujen kokemusten kautta vielä paremmin kuin ystävän. Toisilla taas ei ole paljoakaan yhteistä sisaruksen kanssa ja tapaamiset rajoittuvat sukujuhliin.

Sisarussuhteen laatu voi muuttua elämänkaaren aikana

Elämäntapahtumat aikuisuudessa voivat tuoda sisaruksia lähemmäksi toisiaan: sisarusten välinen suhde on lapsuudessa voinut olla etäinen, mutta aikuisuudessa se saattaakin kehittyä ystävyydeksi. Aiemmin suurelta tuntunut ikäero voi menettää merkitystään aikuisuudessa, etenkin, jos sisarukset elävät samankaltaista elämänvaihetta samaan aikaan.

Yhteydenpitoa voi motivoida myös se, että omien ja sisarusten lasten, keskenään serkusten, halutaan tulevan läheisiksi. Lisäksi esimerkiksi yhteiselle juhlapyhien vietolle voi helposti ammentaa mallia omasta lapsuudesta.

Myös muilla ihmisillä on merkitystä aikuisten sisarussuhteelle. Esimerkiksi vanhemmilla voi olla tapana kutsua aikuisia lapsiaan koolle, ehkäpä puolisoiden ja lasten kanssa. Näin he paitsi vahvistavat perheen ja suvun yhteisöllisyyttä, myös kannattelevat sisarusten välisiä suhteita. Tai jos esimerkiksi sisarusten puolisot ystävystyvät, se voi lisätä myös sisarusten yhteydenpitoa ja asettaa sisarussuhteen pariskuntien tai perheiden välisen ystävyyden kontekstiin.

Janet Finch ja Jennifer Mason (1) tutkivat 1990-luvulla auttamista ja vastuun jakautumista aikuisten sukulaisten kesken. He havaitsivat, että käytännöt ja vastuut sen suhteen, kuka tarjosi sukulaisille apuaan, muotoutuivat vähitellen vuosikymmenien aikana, usein ikään kuin huomaamatta. Samaan tapaan sisarussuhteiden käytännöt, yhteydenpito ja läheisyys muovautuvat hitaasti elämänkulun aikana, monien pienten ja huomaamattomien muutosten kautta.

Sisarussuhteet ovat samaan aikaan sekä läheisiä että jännitteisiä

Erilaiset elämänkulut aikuisuudessa voivat tuoda sisarusten väliseen suhteeseen etäisyyttä. Se ei kuitenkaan yleensä tarkoita, että suhdetta ei pidettäisi merkityksellisenä. Aiemmassa tutkimuksessamme (2) perhekäsityksistä pyysimme tutkimukseen osallistuneita määrittelemään, keitä heidän perheeseensä kuuluu. Puolison ja lasten lisäksi perheenjäseninä saatettiin pitää esimerkiksi omia vanhempia, sisaruksia tai jotakuta ystävää. Jotkut haastatelluista katsoivat sisaruksen kuuluvan omaan perheeseensä, vaikka eivät pitäneet suhdetta erityisen läheisenä.

Sisarussuhteet kestävät monenlaisia jännitteitä, sillä suhteisiin liittyy voimakas oletus jatkuvuudesta. Tässä ne eroavat esimerkiksi ystävyyssuhteista, jotka hiipuvat usein helpommin erimielisyyksien ja riitojen seurauksena. Sisarussuhteisiin sen sijaan kohdistuu kulttuurissamme odotus siitä, että väleissä on hyvä olla, vaikka yhteydenpito ei aktiivista olisikaan.

Tutkimukseni osoittaa, että nimenomaan sisarussuhteissa ristiriidat ja toisaalta kokemus merkityksellisyydestä tai jopa läheisyydestä esiintyvät usein rinnakkain. Usein sisarussuhteessa on jännitteistä huolimatta kokemus toisen tuntemisesta läpikotaisin. Juuri läheisyyden ja jännitteiden samanaikainen läsnäolo tekee sisarussuhteesta erityislaatuisen.

Lähteet:

(1) Finch, Janet ja Mason, Jennifer (1993) Negotiating Family Responsibilities. Lontoo: Tavistock/ Routledge.

(2) Luotonen, Aino ja Castrén, Anna-Maija (2018) Understandings of family among wives and husbands: Reconciling emotional closeness and cultural expectations. European Societies, 20(5), 743–763.

Kommuuni, kimppakämppä, yhteisö vai ihan vaan koti?

Posted on 11 marraskuun, 202111 marraskuun, 2021 by Kitti Suoranta

Lukuaika: 3 min.

Yhteisölliseen asumiseen viitataan monella nimellä, mutta millaisia merkityksiä eri nimityksiin liittyy? Suurimmat erot löytyvät yhdessä asumiseen liittyvistä pyrkimyksistä ja toiveista.

”Mä kysyin monilta ihmisiltä, kun ihmiset puhuu kommuunista ja kimppakämpästä, niin mä kysyin että mikä niiden ero on. Kaikki sano että ei mikään. Mä en usko sitä. Nyt kun mä oon asunu täällä ja tutustunu eri juttuihin, niin mä en usko että kommuunin ja kimppakämpän välillä ei oo eroa.”

Haastattelin väitöstutkimukseeni suomea vieraana kielenä puhuvaa Tommya, 26, joka oli yrittänyt selvittää suomalaisilta, mikä on kommuunin ja kimppakämpän ero. Suomenkieliset tuttavat olivat järjestelmällisesti vastanneet kommuunin ja kimppakämpän olevan sama asia, mutta vastaus ei vakuuttanut.

Tommy oli lopulta etsinyt kodikseen vain kimppakämpäksi kutsuttuja paikkoja, sillä hän ei halunnut asumaan kommuuniin. Tommyn lähtömaassa kommuuni-sana yhdistettiin hippiyteen ja oletukseen, että kommuunin asukkaat muodostavat keskenään elämänsä keskeisimmän sosiaalisen verkoston. Tätä hän ei toivonut.

Tommyn epäilys suomalaisten tuttavien kertomaan paljastaa hienovaraisen epätietoisuuden yhteisöllistä asumista kuvaavan sanaston kohdalla. Juuri tätä kysymystä myös minulta kysytään usein, kun puhun tutkimuksestani julkisesti: mitä eroa on kimppäkämpällä, kommuunilla ja yhteisöllä?

Niin, onko niillä eroa? Kuka on oikeassa, Tommy vai Tommyn suomalaiset tuttavat?

Olen haastatellut suomalaisten kommuunien ja kimppakämppien läheissuhteita käsittelevään väitöstutkimukseeni yli kolmeakymmentä yhteisöasujaa. Kysyin haastateltaviltani, millä sanalla he kuvaavat kotiaan. Osa päätyi pohtimaan pitkästikin eri sanojen sisältämiä merkityksiä. Merkityksissä oli paljon yksilöllistä vaihtelua, mutta joitakin laajempia yhdistäviä teemoja pohdinnoista nousi esiin.

Samanlaisia käytäntöjä, mutta erilaisia toiveita

Käytännössä kodin suhteet ja arjen järjestelyt olivat samankaltaisia haastateltavieni kodeissa riippumatta siitä, millä nimellä he kotiaan kutsuivat. Haastateltavat arvostivat kämppisten kanssa yhdessä vietettyä aikaa, mutta olivat tarkkoja jokaisen oikeudesta yksityisyyteen ja omaan tilaan.

Suhteet kämppiksiin puolestaan olivat vaihtelevia – samassa taloudessa saattoi asua sekä läheisiä ystäviä että toisilleen vieraampia ihmisiä. Useimmat iloitsivat siitä, että seuraa löytyi halutessa lähietäisyydeltä ja arkisia asioita pystyi jakamaan toisten kanssa spontaanisti.

Yleensä asukkailla oli oma yhden hengen ruokataloutensa, mutta kämppisten ruokia lainattiin ja omia tarjottiin muille satunnaisesti. Siivoamista ja muita käytännön velvollisuuksia, kuten laskujen maksua, jaettiin yleensä erilaisilla kiertävillä vuoroilla ja jaetuilla vastuualueilla. Sosiaalisiin suhteisiin liittyvät vastuut, kuten kodin ilmapiiristä ja ihmisten välisistä suhteista huolehtiminen, olivat hankalammin sanallistettavissa ja jakautuivat yleensä epätasaisesti.

Toiveiden ja pyrkimysten tasolla yhteisöllisen asumisen nimityksissä oli sen sijaan eroja. Ihmiset, jotka kutsuivat kotiaan kommuuniksi tai yhteisöksi, toivoivat enemmän yhteisiä asioita kodin elämään. Tällaisia olivat esimerkiksi yhteiset ruokahetket, yhteinen tekeminen ja harrastukset, jaetut arvot ja ideologiat sekä jaettu ruokatalous.

Myös yhteisöasujien välisiltä suhteilta toivottiin enemmän kuin saman katon alla olemista. Uusia asukkaita pyrittiin valitsemaan sillä perusteella, että heidän kanssaan voisi mahdollisesti syntyä henkilökohtainen ja tärkeä suhde.

Sanat kommuuni ja yhteisö siis yhdistyivät tiettyihin yhteisöllistä asumista koskeviin odotuksiin, jotka eivät kuitenkaan käytännössä aina toteutuneet.

Kimppakämpän joustavat merkitykset

Haastateltavieni tulkinnoissa kimppakämppä-sanan merkitykset viittasivat vaihtelevasti joko läheisempiin tai etäisimpiin suhteisiin kämppisten kanssa. Tommy selitti omia kimppakämppä-sanaan liittyviä käsityksiään vertaamalla sitä muihin yhteisöasumista kuvaaviin sanoihin. Hänelle kimppakämppä merkitsi solun ja kommuunin välimallia, jossa kämppiksiin muodostetaan jonkinlainen suhde, mutta ystävyys ei ollut välttämätöntä.

Solu edusti monille yhteisöasumisen epäsosiaalisinta muotoa, jossa kämppissuhteilta ei välttämättä odotettu mitään yhteisiä tai yhdistäviä asioita. Kukaan haastateltavistani ei kokenut asuvansa solussa.

Susannalle, 29, kimppakämppä puolestaan merkitsi kommuunia vakaampia ihmissuhteita. Hänelle kämppikset olivat erittäin tärkeitä ystäviä ja hänen suhteissaan olikin huomattavan paljon sellaisia yhteisöllisiä elementtejä, joita monet kommuuni- ja yhteisö-sanoja käyttävät kaipasivat omaan kotiinsa.

Susanna ja jotkut muut haastateltavat myös ajattelivat, ettei pienilukuinen ihmisjoukko voisi muodostaa kommuunia, vaan se vaatisi enemmän asukkaita. Yhteisö- ja kimppakämppä -sanojen etuina pidettiin sitä, etteivät ne herättäneet odotuksia ihmisten suuresta lukumäärästä.

Kommuuni-sanasta kuuluvat menneisyyden kaiut

Vaikka sanat kommuuni ja yhteisö sisälsivät molemmat toiveen kodin yhteisöllisyydestä, myös niiden väliltä löytyi merkityseroja.

Kommuuni toi joidenkin haastateltavieni mieliin kaikuja 1960- ja 70-lukujen kommuuniliikehdinnästä. Kommuuni-sanaan liitettiin juhliminen, pilven polttaminen ja vapaat seksisuhteet. Sanan saatettiin myös ajatella herättävän tällaisia mielleyhtymiä toisissa ihmisissä. Pirjo, 60, kertoikin käyttävänsä sanaa ilkikurisesti silloin, kun halusi hieman provosoida ikätovereitaan.

Yksittäiset ihmiset suhtautuivat yllä mainittuihin asioihin tietysti eri tavoin. Siinä missä toisille mielikuvat pilven polttelusta ja moninaisista seksisuhteista olivat neutraaleja tai positiivisia seikkoja, toiset halusivat erottautua niistä. Saija, 36, teki eroa päihteiden käyttöön puhumalla kodistaan yhteisönä ja nosti positiivisena piirteenä esiin yhteisön jaetut ekologiset arvot:

”Et mun mielestä tää yhteisö on enemmän niinku semmonen moderni termi. Tai kuvaa sitä minkälaisii yhteisöt on nykyään. […] Mun mielestä se jotenki, se liittyy kivasti siihen yhteisöllisyyteen, ja sit meilläki vähäpäihteisyys on semmonen tärkee arvo, ja kaikki tää ekologisuus ja kierrätys.”

Kodista puhuminen korostaa suhteiden läheisyyttä

Jotkut haastateltavistani myös korostivat sitä, että asuinpaikka oli heille ensisijaisesti koti. Toiset käyttivät mieluummin ilmausta ”asun kämppisten kanssa” kuin mitään yksittäistä sanaa. Jotkut käyttivät myös perheeseen viittaavia ilmaisuja, kuten ”kämppisperhe” tai ”asumme kuin siskot ja veljet”.

Näillä sanavalinnoilla haastateltavat korostivat suhteidensa keskinäistä läheisyyttä. He kokivat, etteivät sanat yhteisö, kimppakämppä tai kommuuni tavoittaneet tätä suhteiden syvää merkitystä.

Se, mitä kotien käytännöissä ja suhteissa konkreettisesti tapahtuu, ei siis lopulta selitä merkityseroja asumismuodosta käytettyjen sanojen välillä. Pikemminkin kyse on niistä toiveista ja pyrkimyksistä, joita ihmisillä on kotinsa suhteen – siitä, millaisia ominaisuuksia kotinsa elämästä he haluavat korostaa sekä siitä, miten ihmiset suhtautuvat yhteisöllisen asumisen historiaan.

Merkitykset olivat kuitenkin liukuvia, päällekkäisiä ja yksilöllisiä. Ihmist myös käyttivät huolettomasti useita sanoja rinnakkain. Yhteisöllinen asuminen onkin luonteeltaan monimuotoista. Toiveiden ja niiden käytännön toteutumisen välillä on yleensä aina eroa, mihin yhteisöasujat suhtautuvat joustavasti.

Sanaston mukautuvuuden voi nähdä osaltaan kuvastavan tätä yhteisöllisen asumisen kulttuurisesti vakiintumatonta luonnetta, jossa käytännöt, toiveet, historiat ja suhteet risteävät yhä uusin tavoin.

Haastateltavien nimet on muutettu

Anna Heinonen (YTM) on sukupuolentutkimuksen väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa. Hän tutkii läheissuhteita suomalaisissa kommuuneissa.

Kuva: Ma7eo/Unsplash

Ystävien virtuaalisista illanistujaisista jää puuttumaan jotain tärkeää

Posted on 14 toukokuun, 202017 kesäkuun, 2020 by Aino Luotonen

Lukuaika: 2 min.

Pandemiarajoitusten aikana ystäviä tavataan yhä useammin etäyhteyksien avulla. Tapaamiset antavat paljon, mutta kokemus yhdessäolosta jää vajavaiseksi.

Tänä keväänä olen monena perjantai-iltana valmistautunut ystävien tapaamiseen: kaatanut itselleni kupin teetä tai lasin viiniä, asettunut kotona mukavasti työpöydän ääreen ja klikannut läppäriltäni zoom-linkkiä. Luullakseni näin toimii moni muukin.

Ennen koronaa tapasin läheisimpiä ystäviäni kahvilassa, baarissa, uimahallissa tai jonkun kotona. Näimme vaivaa ystävyyden ylläpitämiseksi. Juotiin, uitiin, kokattiin tai syötiin, tapaamisen tärkein anti oli aina keskustelussa, ei niinkään tekemisessä.

Kun koronarajoitukset astuivat voimaan, ajattelin hiukan välinpitämättömästi, että siirtyminen kasvokkaisista kohtaamisista verkkoon tuskin radikaalisti muuttaa kokemusta yhteydestä ystävien kanssa. Olin väärässä.

Ystäväporukoideni videotapaamisissa on puhuttu samoista aiheista kuin ennenkin. Ystäväni kuuntelevat, vastaavat, kysyvät, argumentoivat ja nauravat tuttuun tapaan ja näyttävät ruudulla kutakuinkin samanlaisilta kuin kasvokkain tavatessa.

Hämmästyksekseni olen kuitenkin huomannut kaipaavani läheisimpien ystävieni fyysistä olemusta. Enkä nyt tarkoita kosketusta, vaikka meillä onkin ollut tapana halata tervehdykseksi. Tarkoitan esimerkiksi yhden ystäväni tapaa ottaa tilaa elekielen ja voimakkaan äänen avulla, toisen ryhdikkään eleganttia olemusta, kolmannen naurunpyrskähdysten valloittavaa spontaaniutta. Videotapaamisessa näistä ominaisuuksista ja olemisen tavoista välittyy vain pieni osa.

Yksi näkökulma asiaan avautui, kun karanteeniajan lukemiseksi osui brittisosiologi Jennifer Masonin kirja, jonka keskeinen ajatus on, että läheissuhteissa on kyse myös monista näkymättömistä ja vaikeasti kuvailtavista asioista. Tällaisia ovat esimerkiksi aistikokemukset kasvokkain tavatessa. Masonin mukaan olemme sekä arkielämässä että tutkimuksessa pitäneet näitä sivuseikkoina. En itsekään tiennyt ystävien fyysiseen olemukseen liittyvien ominaispiirteiden olevan merkityksellinen osa vuorovaikutustamme – ennen kuin ne siirtyivät kalpeiksi aavistuksiksi itsestään, tietokoneen ruudulle.

Masonin mukaan vaikutelmilla ja aistikokemuksilla on tärkeä rooli siinä, keiden kanssa koemme yhteenkuuluvuutta tai läheisyyttä. Tärkeitä ihmissuhteessa ovat myös lyhyet, välähdyksenomaiset hetket, jotka pistämme kyllä merkille ja joita pidämme kiehtovina, mutta joiden merkitystä on vaikea pukea sanoiksi. Itse esimerkiksi koen erään ystäväni kanssa usein voimakkaan, leimahtavan yhteenkuuluvuuden tunteen, kun juuri samalla hetkellä puhkeamme hersyvään nauruun, kyeten hämmästyttävän nopeasti siirtymään naurusta vakavasävyiseen keskusteluun.

Mason kuvaa kirjassaan havainnollisesti, kuinka aistituntemukset vaikuttavat siihen, millaiset hetket jäävät muistiimme. Jäin miettimään, miten aistikokemukset ja yhteenkuuluvuuden tunteet ystävyyssuhteissani kerrostuvat ja muuttuvat muistoiksi. Lapsuudenystäväni on esimerkiksi niin tuttu myös olemukseltaan, että häntä ajatellessani muistan tarkasti hänen kätensä: voimakkaat, viileät ja näppärät.

Aistikokemukset eivät pelkästään herätä muistoa yksittäisestä tilanteesta tai asiasta vaan voivat saada meidät muistamaan kokonaisen ajanjakson, viedä meidät ajatuksissamme kokonaan toiseen hetkeen ja aikaan. Kun ajattelen lapsuudenystävääni, koen elävästi mielessäni ystävän kodin tunnelman, joka erosi oman kotini tunnelmasta. En siis ajattele vain ystävääni (ja hänen tuttuja käsiään) vaan kokonaisvaltaisesti yhdessäoloa, miljöötä, ääniä, tuoksuja ja tunnelmia.

Kun poikkeustila on joskus ohi, mahtaako satunnainen videokokous ystävien kanssa muistuttaa minua koronakeväästä? Ehkä ystävien näkeminen ruudulla palauttaa mieleen koko tämän ajan tunnelman: hektisen pandemiauutisoinnin, tehohoitopotilaiden lukumäärän seuraamisen, huolen iäkkäistä läheisistä, sykäyksittäisen työnteon lasten etäkoulun luotsaamisen keskellä, epävarmuuden tulevasta. Sekä sen, miten samassa kaupungissa asuvien ystävien ilmestyminen videotapaamiseen oli valonpilkahdus eristäytyneessä arjessa, vaikka nuo tapaamiset tuntuivatkin latistavan yhdessäolomme kaksiulotteiseksi, vajaaksi.

Toivottavasti koronapandemian jälkeen yhteydenpitoni läheisten kanssa palautuu ennalleen. Sen ainakin tiedän, että kun ystävien tapaaminen samassa tilassa on mahdollista, osaan arvostaa sitä kokonaisvaltaisena, kaikkia aisteja ruokkivana hetkenä.

Kuva: Perheyhteiskunta.fi / Janita Vilkman

Koronakriisiä seuranneet rajoitukset vaikuttavat ihmisten läheissuhteisiin eri tavoin, riippuen esimerkiksi iästä, elämäntilanteesta, asumisjärjestelyistä sekä läheissuhteiden määrästä. Läheissuhteet poikkeustilassa -sarjan teksteissä tarkastellaan pandemian seurauksia ihmisten väliselle kanssakäymiselle erilaisissa elämänvaiheissa.

Sarjan muut kirjoitukset

Kitti Suoranta: Orgiat ruton jälkeen?

Kaisa Kuurne & Johanna Sarlio-Nieminen: Synnytysosastojen koronarajoitukset paljastavat synnyttäjien ja sairaalan näkökulmaerot

Mia Niemi: Ikääntyneiden ongelmat kasaantuvat eristyksessä

Anna Heinonen: Kommuunikodissa kämppis voi olla lähellä mutta vieras

Ella Sihvonen: Koronakeväänä etätyö ja perhe-elämä sulautuvat yhteen

Anna-Maija Castrén: Pysykää kotona! Missä niistä?

Heidi Ruohio: Poikkeustila vaikuttaa kansainvälisiin adoptioihin

Anu Kinnunen: Takaisin kotiin

Vaula Tuomaala: Vauvan kanssa välitilassa

Takaisin kotiin

Posted on 28 huhtikuun, 202017 kesäkuun, 2020 by Anu Kinnunen

Lukuaika: 2 min.

Pandemia on pakottanut tutkijoita palamaan kotimaihinsa. Yksineläviä tutkiva Anu Kinnunen keskeytti tutkijavaihdon Portugalissa ja järjesti oman arkensa yksinelävänä uusiksi.

“Hi! I moved to Finland for unlimited period, stay safe!”

Korona katkaisi tutkijavierailuni Portugaliin. Palaan kotimaahan ja karanteeniin maaliskuun puolivälissä.

Kansainvälistyminen on akateemisessa maailmassa tärkeää. Kansainväliset kontaktit ja tutkimukseen perehtyminen ulkomailla ovat keskeinen osa tutkijaksi kasvamista. Näin ajattelevat myös tutkimusten rahoittajat. Koronan vuoksi vaihto-opiskelijat on nyt kutsuttu kotiin ja useat kansainväliset konferenssit siirtyvät vuodella, koska online-tapahtumiksi nämä satojen tai tuhansien osallistujien tapahtumat eivät helposti taivu.

Omalla kohdallani tutkijavierailun keskeytyminen vaikuttaa myös uudessa maassa orastaneisiin ihmissuhteisiin. Paikalliset verkostoni Portugalissa koostuivat tutkijakollegoista ja Tinder/Bumble-tuttavista. Newton-kissa kehräsi luonani päivittäin, mutta nyt sekin on lentänyt Brasiliaan kämppikseni mukana.

“Hi! I moved to Finland for unlimited period, stay safe!”

Sama viesti lähtee moneen suuntaan. Korona huojuttaa vahvasti tuoreita ystävyyssuhteitani. Tai ehkä se olenkin minä, joka suuntaa nyt huomionsa toisaalle. Vanhojen, pitkäaikaisten suhteiden luotettavuus korostuu kriisin kynnyksellä.

Suomessa karanteenissa minulla on aikaa pohtia, mikä on minun koronaperheeni. Iäkkäitä vanhempia en ainakaan aio alkuun tavata. Niin rakas kuin oma koti onkin, linnoittautuminen sinne tuntuu yksinäiseltä. Päätän muuttaa ystäväni luokse ennalta määräämättömäksi ajaksi.

Ystäväni lisäksi en tapaa ensimmäisen kahden viikon aikana ketään, mutta en koe itseäni kovinkaan eristäytyneeksi. Ajatus siitä, että voin joka aamu liittyä online-meditaatioon tai osallistua alone-together-tansseihin, rauhoittaa. Netissä on nyt juuri sellaista pöhinää, jota ensimmäisten viikkojen aikana Portugalissa kaipasin. Yhteisöt, joihin kuulun, ovat yht’äkkiä saatavilla helpommin kuin koskaan aikaisemmin. Väitöskirjan tekeminen karanteenissa luonnistuu hyvin. Oikeastaan päivittäinen tekeminen ei kovin paljoa poikkea työskentelystäni Portugalilaisessa kirjastossa.

Yksin elävän ihmisen kohdalla korona-aika nostaa esiin elämän merkitykselliset ihmissuhteet erityisellä tavalla. Jos voin tavata vain yhtä henkilöä, kenet valitsen? Parisuhteessa elävillä vastaus on usein varsin helppo. Sinkkujen kohdalla tilanne voi olla toinen. Monilla sinkuilla on erilaisia verkostoja ja kaveriporukoita, muttei välttämättä yhtä niin läheistä ihmistä, jonka luokse voisi muuttaa. Toisaalta pitkään yksin asuneelle toisen luokse muuttaminen voi tuntua ahdistavalta. Meillä on usein ajatus, että yksin pitää pärjätä.

Yksilökeskeisessä maailmankuvassa yksilö nähdään kaiken keskipisteenä ja vastuullisena omista olosuhteistaan ja valinnoistaan. Korona herättää meidät keskinäisestä kilpailusta kollektiiviseen toimintaan ja ajatteluun, kuten tutkija Timo Miettinenkin on huomauttanut.

Torikokoukset on kielletty, mutta kollektiivisuudella tarkoitankin itseä laajempaa huomiointia ja välittämistä. Kuinka voin osaltani edesauttaa kaikkien parasta mahdollista selviämistä tässä tilanteessa? Tekojen ei aina tarvitse olla suuren suuria. Voi vaikka kutsua ystävän kävelylle, joko turvavälillä tai puhelinyhteyden välityksellä, tai kysyä, miten sukulaiset ja tuttavat ovat eristyksissä pärjänneet.

Yksineläviä korona varmastikin herättää pohtimaan, miten jatkossa voi varautua tilanteeseen, jossa suositellaan sosiaalista eristäytymistä. Ehkä etukäteen sopiminen siitä, keneen tällaisissa tilanteissa voi turvautua, yleistyy.

Miten käy tutkijavaihtoni? Jätin lakanakassin odottamaan Portugaliin ja suunnittelen palaavani Coimbraan vielä syksyllä. Tuskin kukaan vielä tietää, millainen kolaus korona lopulta on kansainvälisyyteen kannustavalle tutkijayhteisölle. Palataanko takaisin siihen, miten toimittiin ennen, vai muuttuuko akateemisessa työssä jokin pysyvästi?