Sateenkaarevia perhetarinoita -näyttely tekee sateenkaariperheiden arkea näkyväksi

Lukuaika: 4 min.

Museot osallistuvat toiminnallaan yhteiskunnallisiin keskusteluihin siitä, millaisena perhe ymmärretään tänä päivänä. Suomessa sateenkaariperheet tulivat museoiden kaapista ulos ensimmäistä kertaa Sateenkaarevia perhetarinoita -näyttelyssä. Mitä näyttely kertoo sateenkaariperheiden arjesta?

Tamperelainen Työväenmuseo Werstas teki suomalaista sateenkaarihistoriaa luomalla Sateenkaarevia perhetarinoita -näyttelyn sateenkaariperheiden arjesta 2020-luvun Suomessa. 

Ei ole yllättävää, että museo on juuri Werstas, sillä se on sosiaalihistorian valtakunnallinen vastuumuseo, jonka tallennusvastuuseen kuuluvat sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt. Näin ollen Werstaalla on Suomen ainoa LHBTIQ+-museokokoelma. Myös Sateenkaarevia perhetarinoita -näyttelyssä esillä olevat valokuvat liitetään osaksi kokoelmaa.

Näyttelyssä piirtyy näkymä kolmen erilaisen sateenkaariperheen jokapäiväiseen elämään, jota he ovat dokumentoineet kuuden kuukauden ajan.

Esille asetettu kokonaisuus on rakennettu perheiden ottamien dokumentaaristen kuvien ja kuraattorina toimineen valokuvaaja Meeri Koutaniemen toteuttamien muotokuvien ympärille. Valokuvien lisäksi perheiden arjesta kertovat perheiden valitsemat arkiset esineet, kuten maalipensselit, piirustukset ja lelut. Perheiden arkea avataan näyttelyssä myös tekstin muodossa.

 

Arjen perhekäytäntöjä

Perheiden ottamat kuvat näyttävät harrastuksia, aamu- ja iltatoimia ja ruokailuhetkiä. Lisäksi kuviin on tallennettu kotoilua, leikkiä ja pusuja, hassuttelua, perheenjäseniä ja ulkoiluretkiä. Kuvissa liikutaan jokapäiväisten rutiinien parissa sekä kodin sisäisessä maailmassa että kodin ulkopuolella.

Kuva: Aino Elme

Sosiologi David Morgan on kirjoittanut perhekäytännöistä, joita perheenjäsenet toteuttavat arjessaan. Morganin mukaan näillä arkisilla käytännöillä tehdään perhettä, luodaan suhteita ja ylläpidetään yhteenkuuluvuutta.

Perheiden ottamien kuvien voi ajatella olevan dokumentteja heidän arjen perhekäytännöistään, joilla he luovat perhettään. 

Myös kuvaaminen kuuden kuukauden ajan itsessään on ollut perhekäytäntö, joka on osoittanut sen, miten näyttelyyn osallistuneet ihmiset ovat määritelleet ja käsitteellistäneet omaa perhettään. Kuvissa jäsentyvät heidän subjektiiviset eli koetut näkemyksensä perheestään. Samalla kuvat valottavat niitä elettyjä arjen paikkoja, joissa kuvien ihmiset rakentavat perhesuhteitaan.

 

Tavallista arkea ja “opettelun pakkoa”

Kuvissa esiintyvät Jenna, Kia ja Leon Norrstam ovat kirjoittaneet arjestaan: 

“Olisi ihanaa, että muut tietäisi sateenkaariperheistä sen, että me eletään ihan tavallista lapsiperhearkea. Halutaan viestiä ihmisille myös sitä, että perhe on laajempi käsite kuin vain heteronormatiivinen ydinperhe. Ystävät ovat meille tärkeä osa arkea. Me toivotaan, että näistä kuvista näkyy rakkaus. Ja ehkä myös jotain, jonka tunnistat omaksesi.”

Kuva: Sanni Lämsä

Norrstamien perheen tekstissä korostuu tavallinen lapsiperhearki, joka on teemana näkynyt myös väitöskirjani aineistossa. Aiemmassa tutkimuksessakin on huomattu perheen tavallisuudesta puhuminen. Tavallisuutta saatetaan korostaa, sillä jokapäiväinen elämä ja sen rutiinit halutaan nähdä samanlaisina riippumatta siitä, millainen perheen kokoonpano on. Vaihdetaan vaippoja, syötetään soseita ja luetaan kirjoja, niin kuin haastateltavani Anu luetteli. [1] Toisaalta on kuitenkin huomattava, että tavallisuuden liiallinen korostaminen voi häivyttää sateenkaariperheiden yhteiskunnallisesti haavoittuvaa asemaa.

Elämäänsä dokumentoineet Elina, Eelia, Aino, Mikko, Mari ja Topi-koira ovat kommentoineet: 

“Vaikka elämme rakastavaa ja turvallista arkea, kohtaamme yhä vähemmistöstressiä ja ulkopuolisuuden hetkiä. Nämä kokemukset satuttavat ja uuvuttavat. Samalla ne muistuttavat siitä, miksi on tärkeää kertoa, näkyä ja jakaa.”

Vähemmistöstressi tarkoittaa ylimääräistä kroonista stressiä, joka kumpuaa vähemmistöasemasta. Sen taustalla ovat yhteiskunnassa vallitsevat normatiiviset oletukset heteroseksuaalisuudesta ja cissukupuolisuudesta. Näiden oletusten mukaan heterous on ainoa ja oikea seksuaalinen suuntautuminen, sukupuoli kaksinapainen ja sukupuolten ajatellaan täydentävän toisiaan. Nämä oletukset altistavat mahdollisesti väkivallalle, syrjinnälle ja häirinnälle.

Myös näyttelyprojektissa mukana olleen Sannin kirjoittamassa tarinassa sivutaan tällaisia kokemuksia: 

“Voi kunpa maailma kohtaisi meidät hyvin
Kunpa yhteiskunta ei ottaisi askeleita taaksepäin
[…]
Kunpa lapsi uskaltaisi kertoa ylpeänä tuleville koulukavereilleen millainen hänen perheensä on
Toisipa elämä rakkautta ja ilon hetkiä
ilman kapeakatseisuutta.”

Perheet elävät tavanomaista lapsiperhearkea, mutta koska he ovat sateenkaariperheitä, heidän arkeensa saattaa kuulua erityisiä kipukohtia. Nämä juontuvat yhteiskunnassa vallitsevista käytännöistä, jotka asettavat sateenkaariperheet eriarvoiseen tilanteeseen.

Kulttuurintutkija Sara Ahmedin mukaan “opettelun pakko” erottaa sateenkaariperheet muista perheistä. Tällä Ahmed tarkoittaa sitä, että sateenkaariperheet ovat joutuneet opettelemaan elämään sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvien normatiivisten oletusten muovaamassa maastossa. [2] Opettelun pakko on siis se, mikä tekee heistä erityisiä.

Näyttelyyn osallistuneiden perheiden arki on siis tasapainoilua tavallisuuden ja erityisyyden välillä.

 

Kaappien ovet aukesivat

Museoilla on kriittinen rooli toimia tässä ajassa yhteiskunnallisten keskustelujen avaajina. Tähän rooliin kytkeytyy myös kysymys siitä, ketkä tulevat nähdyiksi museon tiloissa. Sateenkaaripoliittisesta näkökulmasta katsottuna onkin merkityksellistä, että museoiden kaappien ovet aukesivat vihdoin sateenkaariperheille.

Kuva: Jenna Norrstam

Kaapilla sateenkaarikulttuurissa tarkoitetaan kysymystä siitä, voiko olla avoin omasta itsestään. Puhutaan kaapista tulemisesta ja sen jatkumosta [3]. Tässä yhteydessä tarkoitan kaapista tulemisella sitä, että museoiden kontekstissa tunnistetaan ja tunnustetaan näyttelyiden tasolla sateenkaariperheiden olemassaolo.

Sateenkaarevia perhetarinoita tekee kuitenkin vain pienen katsauksen sateenkaariperheiden maailmaan. Sateenkaariperheitä on monenmuotoisia ja tässä näyttelyssä nähtiin vain kolme esimerkkiä siitä, millaista on elää sateenkaarevassa perheessä. 

Museot osallistuvat tiedon, vallan ja kulttuuristen merkitysten rakentamiseen, kuten sosiologi Tony Bennett on todennut. Siksi on hyvä pysähtyä pohtimaan, millaisia perhemuotoja museot tuovat esiin. 

Toivottavasti tulevaisuudessa näemme monta uutta museonäyttelyä, jotka avaavat sateenkaarevaa perhe-elämää ja tekevät sateenkaari-ihmisten perhe- ja läheissuhteita entistä näkyvämmiksi.

 

Sateenkaarevia perhetarinoita
Työväenmuseo Werstas
20.9.2025 – 5.4.2026

 

[1] Haastateltavan nimi on muutettu
[2] Ahmed 2018, 202
[3] Kosofsky Sedgwick 2008

 

Lähteet

Ahmed, Sara (2018) Tunteiden kulttuuripolitiikka. Suomentanut Elina Halttunen-Riikonen. [Cultural Politics of Emotion, 2004]. Tampere: Niin & Näin.

Kosofsky Sedgwick, Eve (2008) The Epistemology of the Closet. Updated with a new preface. Berkeley and Los Angeles: University of California Press.

 

1. kuva Aino Elme / Lehdistökuva / Työväenmuseo Werstas

2. kuva Sanni Lämsä / Lehdistökuva / Työväenmuseo Werstas

3. kuva Jenna Norrstam / Lehdistökuva / Työväenmuseo Werstas

Sateenkaariperheet törmäyskurssilla yhteiskunnan palvelujärjestelmän kanssa

Lukuaika: 3 min.

Sateenkaariperheiden vanhemmat törmäävät perhemuotoaan koskeviin normatiivisiin oletuksiin. Törmäykset voivat satuttaa, mutta ne voivat myös johtaa arjen vastarintaan.

Cis- ja heteronormatiivisella ydinperheellä tarkoitetaan perhettä, jonka muodostavat yksi isä, yksi äiti ja heidän yhteiset geneettis-biologiset lapsensa. Ydinperhe vastaa usein sitä, mitä perheen ajatellaan palvelujärjestelmässä tarkoittavan.

Yhteiskunnassa on vasta viime aikoina alettu tunnistaa paremmin perheiden monimuotoisuutta. Sateenkaariperheiden asema ei kuitenkaan ole täysin yhdenvertainen ydinperheiden kanssa. Esimerkiksi suomalainen lainsäädäntö ei aina tunnista sateenkaariperheiden kaikkia vanhempia eikä sateenkaariperheitä myöskään tueta palveluissa ja sosiaaliturvassa yhdenvertaisesti. (1)

Tämä teksti perustuu sukupuolentutkimuksen maisterintutkielmaani, jota varten haastattelin viittä sateenkaariperheen vanhempaa vuosina 2020–2021.

Haastateltavani Anun mukaan suomalaisen yhteiskunnan epäkohtien takia sateenkaariperheet joutuvat tilanteisiin ”missä joutuu yhteiskunnan kanssa törmäyskurssille”.

Salla taas kertoi ”törmäävänsä viikoittain” cis- ja heteronormatiivisiin oletuksiin itsestään, perheestään ja entisestä puolisostaan: ”mä törmään viikoittain kun ihmiset tekee oletuksen siitä että me oltais heterosuhteessa tai mun exän kanssa et me oltais oltu lesbosuhteessa vaikka hän ei ole nainen et jos mä haluun avata mun asioita [viranomaisille ja] ammattilaisille niin sitten täytyy ne kumota ne heidän oletuksensa [ensin]”.

Helena mainitsi erityisesti lastenvalvojan ja perheneuvolan paikkoina, joissa hän on joutunut törmäämään normatiivisiin oletuksiin itsestään ja perhemuodostaan.

Vanhempien kokemukset ovat samankaltaisia kuin aiemmassa tutkimuksessa on tullut esiin. (2) Haastattelemani vanhemmat esittivät toiveen siitä, että lomakkeissa olisi tilaa määritellä itsensä ja perhesuhteensa, jotka muuten jäävät näkymättömiin. Erityisesti sosiaaliset vanhemmat kokevat itsensä näkymättömiksi. Heitä ei tunnisteta ja tunnusteta vanhemmiksi perhepalveluissa, vaikka he ovat tosiallisesti ja aktiivisesti mukana lapsen arjessa.

 

Kenelle yhteiskunnan palvelut on suunnattu?

Viranomaisilla ja ammattilaisilla voi olla oletuksia siitä, millainen on tyypillinen perhe ja ketkä perheen voivat perustaa. Oletukset voivat johtua työntekijöiden asenteista ja tietämättömyydestä. Toisaalta esimerkiksi lainsäädäntö ei aina tunnista perheiden moninaisuutta. (3)

Sateenkaariperheiden kohdalla törmääminen normatiivisiin oletuksiin perheestä paljastaa yhteiskunnallisen epätasa-arvoisuuden. Tämä tulee haastatteluaineistostani selkeästi esiin: haastattelemani vanhemmat joutuvat jopa viikoittain korjaamaan cis- ja/tai heteronormatiivisia oletuksia, joita heidän perheistään tehdään.

Suomalaiseen yhteiskuntaan on ikään kuin sisäänrakennettu olettama cis- ja heteronormatiivisesta ydinperheestä, jolle kaikki palvelut ja tukitoimet on suunnattu. Olettama sulkee ulos ja toiseuttaa sateenkaariperheitä.

Tilastojen mukaan vuonna 2019 Suomessa asui noin 900 sateenkaarevaa lapsiperhettä. Määrät tosin ovat todellisuudessa suurempia, sillä tilastot eivät ota huomioon perhesuhteiden kirjoa. (4)

Sateenkaariperheissä elävillä on oikeus saada kunnioittavaa palvelua ja apua tarvittaessa, eikä heidän tulisi joutua selittelemään perhemuotoaan esimerkiksi neuvolassa tai lääkärissä – tai joutua pohtimaan sitä, millaisiin asenteellisiin kysymyksiin tällä kertaa törmää. Selittely ja oletusten korjaaminen on kuormittavaa ja vie paljon vanhempien voimavaroja.

 

Törmäämisestä vastarintaan

Yhteiskunnan cis- ja heteroydinperheolettama on kuin muuri, johon sateenkaariperheet törmäävät, kun he eivät solahda tai mahdu olemassa olevaan olettamaan perheestä.

Törmääminen on helposti visualisoitavissa oleva kielikuva. Ei ole vaikeaa kuvitella, kuinka sateenkaariperhe voi törmätä edessä olevaan muuriin, ja miltä tuo törmääminen saattaa tuntua. Törmääminen saattaa satuttaa tai aiheuttaa epävarmuutta ja törmäystilanteita voi etukäteen pelätä.

Anu toi esiin ”et ku törmää jatkuvasti ja toistuvasti se sit niinku rupee ärsyttämään jossain vaiheessa”. Ärsyyntymisen takia hän on myös antanut palautetta huonosta kohtelusta, cis- ja heteronormatiivisista lomakkeista ja infolapuista.

Hän kertoi muun muassa vaatineensa neuvolassa lomakkeita, joissa ei puhuta ”isästä ja äidistä” vaan sukupuolineutraalisti ”vanhemmista”. Näissä tapauksissa törmääminen on johtanut arjen vastarintaaan, vikurointiin cis- ja heteronormatiivisia oletuksia ja rakenteita vastaan arjessa.

Haastateltavani Anu ei jäänyt törmäyksen jälkeen paikoilleen vaan nousi vastarintaan. Tällainen toiminta kenties mahdollistaa sen, että tulevat sateenkaariperheet voivat kulkea samasta paikasta ilman törmäystä.

Ei ole kuitenkaan tarkoituksenmukaista vaatia kaikkia sateenkaariperheitä kapinoimaan ja ryhtymään arjen vastarintaan. Sen sijaan yhteiskunnan tulee muuttua siten, ettei edellä mainitun kaltaisia törmäyksiä pääse syntymään; että kaikki voivat luovia elämässään eteenpäin ilman suurempia törmäyksiä.

Haastateltavien nimet on muutettu.

 

[1] Koulu ym. 2023; Kerppola 2020; Moring 2020

[2] Kerppola 2020; Koulu ym. 2023: 142

[3] Koulu ym. 2023

[4] Koulu ym. 2023: 32–43, 49–51

 

Lähteitä:

Kerppola, Jenni (2020) Sateenkaarivanhemman osallisuus lasten ja perheiden palveluissa. Teoksessa Annukka Lahti, Kia Aarnio, Anna Moring & Jenni Kerppola (toim.) Perhe- ja läheissuhteet sateenkaaren alla. Helsinki: Gaudeamus, 90–103.

Koulu, Sanna, Sihvonen, Ella, Aarnio, Kia & Moring, Anna (2023) Laki ja perheiden monimuotoisuus. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2023: 22. Valtioneuvoston kanslia: Helsinki.

Moring, Anna (2020) Sateenkaarevat perhe- ja läheissuhteet lainsäädännössä. Teoksessa Annukka Lahti, Kia Aarnio, Anna Moring & Jenni Kerppola (toim.). Perhe- ja läheissuhteet sateenkaaren alla. Helsinki: Gaudeamus, 115–131.

Setälä, Esa (2021) Sateenkaariperheet Suomessa: arki, kokemukset, oma ääni: sateenkaariperheiden haastattelujen affektiivis-diskursiivinen analyysi. Pro gradu -tutkielma. Helsinki: Helsingin yliopisto.

 

Esa Setälä (FM) on sukupuolentutkimuksen väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa. Hän tutkii sateenkaariperheissä elävien vanhempien arjen kokemuksia. Hänen tutkimustaan ovat rahoittaneet Kansan Sivistysrahasto ja OLVI-säätiö.

Aaveileva heteronormatiivisuus ja suru sateenkaarieroissa

Lukuaika: 3 min.

Heteronormatiivisuuden haamu kummittelee sateenkaari-ihmisten eroissa ja syventää suhteiden päättymisen aiheuttamaa surua

Läheiset tai ammattilaiset eivät aina osaa tunnistaa sateenkaarieroon liittyvää surua ja muita vaikeita tunteita, tai ottaa niitä tarpeeksi vakavasti[1].

Sateenkaari-ihmisten perhe- ja läheissuhteita koskevassa tutkimuksessa on kiinnitetty huomiota siihen, miten heteronormatiivinen perhekäsitys vaikuttaa suremisen ja surun arvottamiseen[2]. Kaikkien menetyksiä – esimerkiksi ystävän, samaa sukupuolta olevan kumppanin tai lemmikin menetystä – ei tunnisteta ja tunnusteta samalla tavalla[3].

Eronneiden tunnekokemusten vähättely asettaa heidät eriarvoiseen asemaan heteromuotoisista suhteista eronneiden kanssa, joiden ajatellaan käyvän läpi merkittävän stressaavaa elämäntapahtumaa[4].

Suhteen päättymisen aiheuttamassa surussa ei ole kyse yksittäisestä tapahtumasta, johon joko saa tukea tai ei. Tarkastelen eroja prosesseina, joissa suru ilmaantuu ja voimistuu (tai lievenee) yksittäisten selittävien tekijöiden sijaan monien tekijöiden yhteisvaikutuksena. Erot eivät ole vain (kahden) ihmisten välisiä, vaan eroja voi tarkastella myös sommittumina [5].

Niihin kietoutuvat esimerkiksi muut ihmiset (lapset, ystävät, sukulaiset, työkaverit), eläimet (esimerkiksi lemmikit), yhteiskunnalliset valtasuhteet ja ideaalit (esimerkiksi suhdenormit, LHBTIQ+ suhteiden status yhteiskunnassa, heteronormatiivisuus), materiaaliset ja ei-materiaaliset elementit (esimerkiksi asumisjärjestelyt, yhteinen koti, erilaiset substanssit, lainsäädäntö) sekä suhdehaaveet ja -ideaalit, joiden menettämistä usein myös surraan.

Vaikka voimakkaimmat tunnekokemukset liittyvät eroissa usein kumppanin menettämiseen, heteronormatiiviset ja syrjivät käsitykset LHBTIQ+ ihmisistä kietoutuvat eroihin monin, ajallisesti muuttuvin tavoin ja syventävät surua.

Erosta kertoessaan haastateltavani toivat usein esiin aiempia, esimerksi kaapista ulos tulemiseen liittyviä jännitteitä vanhempiensa kanssa. Tilanne oli kuitenkin saattanut ajan mittaan parantua ja kumppanista tulla osa perheyhteisöä. Menneet kokemukset siitä, ettei ole tullut täysin hyväksytyksi, saattoivat kuitenkin jäädä ”aaveilemaan” suhteiden yllä ja tulla uudestaan pintaan eron hetkellä.

Martta, 50-vuotias nainen, kertoo, miten hänen entisen kumppaninsa vanhemmat olivat suhtautuneet aluksi kielteisesti ja loukkaavalla tavalla lapsensa homoseksuaalisuuteen: ‘eheyttämiskurssille-tyyppisesti’. Martta ei ollut kuitenkaan kokenut enää heidän suhteensa aikana, ettei olisi tervetullut perheen pariin: ‘Ei mitään sellasta, että tuohon kotiin ei sitten voida mennä. … Päinvastoin … tottakai meille voi tulla kylään ja olla.’

Martalla oli kuitenkin tunne, ettei tärkeiden perheenjäsenten käsitys oikeanlaisesta perheestä ollut vuosienkaan myötä täysin muuttunut: ‘Siellä ihan perimmällä taustalla on semmonen [heteronormatiivinen käsitys perheestä]. Mikä tulee enemmän … ku puhutaan yleisellä tasolla tai … pariskunnista, avioliitoista, lapsista, tämmösistä’.

Myöhemmin haastattelussa Martta kuvaa, miten häntä on loukannut se, että hänen ex-kumppaninsa perhe ei ole kysynyt kertaakaan eron jälkeen, mitä hänelle kuuluu, vaikka hän oli osa perheyhteisöä monien vuosien ajan. Samantyyppistä yhteyden katkeamista tapahtuu varmasti myös heteroparien eroissa. Martan surua ex-kumppanin perheen katoamisesta hänen elämästään voimistaa aaveileva tunne siitä, että hänen ja hänen ex-kumppaninsa suhde ei ollut perheen silmissä aivan samanarvoinen kuin heteroseksuaaliset suhteet.

Heteronormatiivisuuden ”haamu” saattoikin tulla kummittelemaan eron hetkellä kummallisuuksina tai hiljaisuuksina. 30-vuotias Laura kuvaa:

Mun äitille se oli tosi vaikee paikka, että se oli nainen, kenen kanssa olin yhessä. Mut sitte hän, vuosien mit- … täysin tai ainaki musta tuntu sillon, että täysin hyväksyy. Mut sitten tuli se ero, niin sitten hän … anto ymmärtää et hyvä, että erositte. Se oli mun mielestä … mä pidin sitä ihan pöyristyttävänä, mutta en sanonu mitään.

Sateenkaarieroon liittyvä suru on monisyistä. Siihen kytkeytyy erilaisia tekijöitä, jotka saattavat voimistaa toistensa vaikutuksia. Kipeät menneisyyden kokemukset siitä, että ei ole tullut hyväksytyksi LHBTIQ+ ihmisenä saattavat tulla kummittelemaan eron hetkellä, syventäen surua nykyhetkessä.

 

[1] Lahti 2020, Lahti & Kolehmainen 2020

[2] Alasuutari 2020

[3] Alasuutari 2020

[4] Kolehmainen & Juvonen, 2018;  Lahti & Kolehmainen, 2020

[5] Suomen Akatemian rahoittama tutkijatohtorihanke ‘Kun sateenkaaren päässä on ero: sateenkaarierojen prosessit’ (Projekti 349408)

 

Lähteet

Alasuutari, Varpu (2020). Death at the End of the Rainbow: Rethinking Queer Kinship, Rituals of Remembrance and the Finnish Culture of Death. Turku: University of Turku.

Kolehmainen, Marjo & Juvonen, Tuula (2018). Introduction: Thinking with and through Affective Inequalities. Teoksessa T. Juvonen & M. Kolehmainen (Toim.) Affective Inequalities in Intimate Relationships, 2–15. London: Routledge.

Lahti, Annukka (2020). Sateenkaarierot suomessa. Teoksessa A. Lahti, K. Aarnio, A. Moring, & J. Kerppola (Toim.), Perhe- ja läheissuhteet sateenkaaren alla. Helsinki: Gaudeamus.

Lahti, Annukka & Kolehmainen, Marjo (2020). LGBTIQ+ break-up assemblages: At the end of the rainbow. Journal of Sociology 56(4), 608-628.

Sateenkaariperheen alkuvaiheessa neuvotellaan lapsen hankkimisen oikeutuksesta, rahasta ja sukusolujen luovuttajasta

Lukuaika: 3 min.

Lasta haluavat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat joutuvat sopimaan monista asioista sekä perheen sisällä että ulkopuolisten kanssa. Perheytymisprosessi käynnistyy lapsitoiveesta ja johtaa harkinnan, suunnittelun, erilaisten neuvotteluiden ja käytännön toimien kautta lopulta lapsen saapumiseen. Haluttu perhemuoto ja lapsen saamisen tapa vaikuttavat siihen, mistä kaikesta ja keiden kanssa prosessissa neuvotellaan.

’’Meillä oli luovuttajan kanssa selvät sävelet: hän oli vain luovuttaja ja ei missään tekemisissä perheemme kanssa. Sovittiin, että voidaan moikata jos kadulla tavataan. Sovimme myös, että hinta on parikymppiä. Hän ei olisi halunnut ottaa rahaa, mutta halusin maksaa. Se tuntui jotenkin selvemmältä.’’

Yksin lapsen hankkinut sateenkaariperheen äiti Nella kuvailee näin sukusolujen luovuttajan kanssa sopimiaan asioita. Nella halusi yrittää saada lapsen koti-inseminaatiolla ja oli etsinyt sukusolujen luovuttajaa internetin keskusteluryhmän kautta. Hän oli miettinyt etukäteen asiat, joista halusi sopia ja valinnut lopulta kahdesta ehdokkaasta sen, jonka kanssa oli päässyt haluamaansa lopputulokseen.

Nella on yksi väitöskirjatutkimukseeni liittyvään kyselyyn vastanneista. Hänen lisäkseen 73 sateenkaariperheen vanhempaa vastasi avoimiin kysymyksiin lapsen hankkimisesta. Vastaajien yleisin perhemuoto oli naisparin lapsiperhe. Muita perhemuotoja olivat yhden vanhemman sateenkaariperhe, miesparin lapsiperhe, kumppanuusvanhemmuus kahden ystävän välillä sekä kolmi- ja neliapilaperhe. Suurin osa lapsista oli syntynyt perheisiin – muita tapoja saapua perheeseen olivat ulkoinen adoptio ja lapsen sijoittaminen perheeseen.

 

Olemmeko valmiita saamaan lapsen – ja onko maailma tarpeeksi valmis?

’’Emme olleet kaikesta samaa mieltä. Mietimme, miten miespari otetaan vastaan eri yhteyksissä, kun mies hoivan antajana on monelle melko tuntematon asia. Meillä oli paljon keskusteluja siitä, kuinka voisimme suojella lasta ennakkoluuloilta. Mietimme jopa, onko oikein hankkia lapsi. Olisiko hänen elämänsä liian vaikeaa?’’

Janne kuvailee pohdintaa, jota he olivat käyneet puolisonsa kanssa toiveistaan saada lapsi. Osa kyselyyn vastaajista kertoi neuvotelleensa kumppaninsa kanssa jopa useita vuosia lapsen hankkimisesta. Toiveet saada lapsi olivat olleet voimakkaita, mutta samalla pelko ympäröivän maailman suhtautumisesta sateenkaariperheen lapseen oli aiheuttanut huolta. Pelot syrjinnästä tai lapsen kiusatuksi tulemisesta olivat kuitenkin osoittautuneet turhiksi.

 

Sukusoluja tutulta, tuntemattomalta vai joltain siitä väliltä?

Osa kyselyyn vastanneista naispareista ja itsellisesti lapsen hankkineista naisista oli halunnut käyttää nimenomaan tunnetun luovuttajan sukusoluja. Osa oli etsinyt Nellan tavoin luovuttajaa, jonka henkilöllisyys olisi tiedossa, mutta joka ei ollut tuttu entuudestaan. Toiset taas olivat halunneet tutun luovuttajan lähipiiristään.

Osalle vastaajista oli myös ollut alusta alkaen selvää, että he haluavat käyttää täysin anonyymin luovuttajan sukusoluja, kun taas toiset olivat päätyneet täysin anonyymiin luovuttajaan harkinnan jälkeen tai siinä tapauksessa, ettei sopivaa tuttua luovuttajaa ollut löytynyt.

Naisparit olivat keskustelleet siitä millaisia ominaisuuksia he toivoivat luovuttajalta ja millainen rooli tunnetulla luovuttajalla olisi perheen elämässä. Lapseen liittyvistä oikeuksista ja velvollisuuksista tai niiden puuttumisesta oli myöhemmin sovittu mahdollisten luovuttajien kanssa. Naisparien keskinäiset neuvottelut olivat osalla liittyneet siihen, kumpi yrittäisi tulla raskaaksi ja synnyttäisi lapsen. He olivat myös sopineet mitä kautta tarvittavat sukusolut hankittaisiin ja käytettäisiinkö hedelmöityshoitoklinikan palveluja vai koti-inseminaatiota.

 

Miten paljon lapsi saa maksaa?

Lähes kaikki vastaajat olivat neuvotelleet rahasta lapsen hankinnan yhteydessä. Tunnetun sukusolujen luovuttajan kanssa oli saatettu sopia siitä, maksetaanko siittiöistä korvausta. Yksityisen hedelmöityshoitoklinikan palveluja käyttäneet olivat pohtineet, miten pitkään hoitoja jatkettaisiin ja paljonko niihin oltaisiin valmiita käyttämään rahaa. Osa vastaajista oli käynyt myös lainaneuvotteluja pankin tai lähipiiriinsä kuuluvan henkilön kanssa hoitojen rahoituksesta. Lapseen liittyvien kustannusten jakamisesta oli neuvoteltu erityisesti niissä sateenkaariperheissä, jotka muodostuivat useammasta kuin yhdestä kotitaloudesta.

Monien osapuolten kanssa käydyt neuvottelut käsittelivät käytännön seikkojen ohella lapsen perheyhteisössä noudatettavia perinteitä ja lapsen kasvatusta. Lapsuudenperheen, muiden sukulaisten ja ystävien kanssa oli sovittu etukäteen tuesta ja käytännön avusta, jota he voisivat antaa vanhemmille lapsen saavuttua perheeseen.

 

Kaikkien osallisten on hyvä tietää, mitä haluavat

Arkielämä ja vanhempien keskinäiset suhteet olivat lapsen saavuttua perheeseen sujuneet sitä paremmin, mitä varhaisemmassa vaiheessa ja perusteellisemmin kaikki mukana olleet olivat päässeet sopimaan asioista keskenään. Neuvotteluja yhdessä lasta hankkivien osapuolten välillä pystyttiin käymään reilusti vain silloin, kun kaikki osalliset tiesivät, mitä haluavat.

Lasta haluavien olisikin hyvä ensin miettiä omalta osaltaan, millaiset asiat ovat heille tärkeitä vanhemmuuteen liittyen ja mistä he eivät ole valmiita tinkimään. Näiden pohdintojen merkitys kasvoi entisestään, jos lapsen saamiseen liittyi enemmän kuin kaksi aikuista ja/tai useampi kuin yksi kotitalous.

 

Väitöskirjatutkija Sonja Anttila (KM, KtaO, lo) tarkastelee tutkimuksessaan sateenkaariperheellisten perheytymisprosesseja neuvotteluiden, taloudellisten resurssien ja moninaisten läheissuhteiden merkitysten kautta. Hän työskentelee tällä hetkellä yliopisto-opettajana Helsingin yliopistossa. Väitöstutkimusta ovat rahoittaneet Home economics education for diversities-tutkimushanke, Elli Sunisen & Rachel Trobergin säätiö, Suomalainen Konkordialiitto ja Tampereen talouskoulun säätiö.

Kuvat: Pexels

Transparent-sarja avaa ikkunan perheiden tulevaisuuteen

Lukuaika: 4 min.

Palkittu amerikkalainen Transparent on hienointa ja koskettavinta televisiota pitkään aikaan. Sarja kuvaa mestarillisesti perheiden ja identiteettien monimuotoistumista yhä vapaamman seksuaalimoraalin maailmassa.

Sarah: ”Siis aiotko nyt ruveta pukeutumaan kuin nainen, ihan koko ajan?”
Mort/Maura: ”Ei kulta. Olen koko elämäni pukeutunut mieheksi. Tämä on se, mitä olen oikeasti.”

Transparent-sarjan alussa seitsemääkymppiä lähestyvä emeritusprofessori Mort Pfefferman joutuu vahingossa tyttärensä Sarahin kiihkeän suudelman todistajaksi. Sarah on naimisissa oleva keski-ikäinen perheenäiti ja suudelman toinen osapuoli hänen entinen tyttöystävänsä. Mutta Mort itse on tyttärelleen selityksen velkaa, sillä hänellä on naisen vaatteet päällään. Mort kertoo olevansa transnainen, uudelta nimeltään Maura (1).

Transparent seuraa Mauran transprosessia ja sen käynnistämiä mullistuksia Mauran ex-vaimon sekä aikuisten lasten identiteeteissä ja keskinäisissä suhteissa. Sarja kuvaa tarkkanäköisesti seksuaali- ja yksityiselämän murroksia, joista akateeminen tutkimus on yrittänyt saada selkoa koko 2000-luvun.

Transparentin on toteuttanut palkittu käsikirjoittaja ja tuottaja Jill Soloway tiimeineen. Soloway kuuli oman isänsä transsukupuolisuudesta muutama vuosi sitten puhelinkeskustelussa ja tajusi saman tien, että aiheesta tulisi loistava tv-sarja

Soloway halusi tarinaansa toimijoiksi ihmisiä, jotka on televisiossa usein esitetty lähinnä toiseuden ja poikkeavuuden edustajina. Transparent astuu keskelle sukupuolen, seksuaalisuuden ja perhesuhteiden monimuotoisuutta, jota on suomalaisessa yhteiskunnassa ja mediassa vasta alettu käsitellä.

 

Irti kaksinapaisesta sukupuolesta ja seksuaalisuudesta

Transparent on osuva esitys maailmastamme, jossa perheen ja sukulaisuuden määritelmät sekä tosiasialliset perhesiteet ovat joustavampia kuin vielä vähän aikaa sitten voitiin kuvitella. Mitä perhe- ja läheissuhteille tapahtuu, kun perheenjäsenten identiteetit irtoavat totutuista kahtiajaoista, kuten nainen-mies tai hetero-homo? Millaisiksi perhe ja lähisuku muodostuvat, jos perheenjäsenet eivät mahdukaan näiden pysyviksi oletettujen sukupuoli- ja seksuaalikategorioiden sisään?

Sukupuolen ja seksuaalisuuden kerroksellisuus ja ajallinen muutos tulevat esiin henkilöhahmojen tarinoiden kautta. Esimerkiksi Mauran monimutkaisessa ja ristiriitaisessa henkilöhahmossa transsukupuolisuus on vain yksi piirre. Sarah taas kulkee mieheensä Leniin kyllästyneen kotiäidin roolista lesbosuhteeseen, siitä maksullisen dominan alistettavaksi ja lopulta takaisin parisuhteeseen ex-miehensä kanssa. Sarah ei ole hetero tai lesbo eikä ehkä edes bi, vaan ylipäänsä seksuaalinen ja jatkuvassa etsinnän tilassa.

Mauran toinen tytär Ali on puolestaan sarjan alussa pilveä polttava haahuilija, joka harrastaa irtosuhteita miesten kanssa. Alin identiteettimatka kulkee käsi kädessä poliittisen ja yhteiskunnallisen heräämisen kanssa. Hän opiskelee sukupuolentutkimusta ja tajuaa olevansa lesbo. Myöhemmin matkalla Israelissa Ali tutustuu palestiinalaisiin aktivisteihin ja ymmärtää olevansa sittenkin muunsukupuolinen.

 

Perheen rajat liikkuvat mutta rakkaus säilyy

Sarjassa vietetyt Sarahin isot, romanttiset lesbohäät juutalaisrituaaleineen voi nähdä kuvauksena ydinperheen rajojen laventumisesta. Länsimaisessa kulttuurissa samaa sukupuolta olevien vanhempien perheitä ei enää pidetä epätavallisina, vaan ydinperhe käsitteenä on avautunut ottamaan ne sisäänsä. Suomessakin uuden äitiyslain myötä naisparit lapsineen ovat lain edessä samalla viivalla heteroparien kanssa. Aiemmin naisparin toisen puolison piti adoptoida lapsi, jonka hänen puolisonsa oli synnyttänyt, mutta pian juridiseksi vanhemmaksi rekisteröinti hoituu neuvolassa.

Maura puhuu läheisimmistä ystävistään valittuna perheenään. Termi tuli yleiseen tietoisuuteen 1990-luvun alussa antropologi Kath Westonin homojen ja lesbojen sukulaisuutta käsittelevän tutkimuksen myötä (2). Tuolloin kaapista ulos tuleminen tarkoitti usein siteiden katkeamista lapsuuden perheeseen ja sukulaisiin. Koska perhesuhteiden jatkuvuuteen ei voinut luottaa, pysyvistä ystävyyssuhteista tuli sitäkin tärkeämpiä. Westonin haastattelemille ihmisille perheenjäsenyyden kriteerit olivat ystävyyssuhteiden pitkä kesto ja keskinäinen rakkaus.

Transparent sijoittuu hetkeen, jossa tärkeimpien suhteiden nimeäminen valituksi perheeksi on ainakin Amerikassa leviämässä valtavirtaan. Chicagossa ja Los Angelesissa voi nykyään käyttää palkallisia sairaslomapäiviä siihen, että hoitaa itselleen läheistä ihmistä, ei vain perhelainsäädännön tunnistamaa perheenjäsentä. Valitut perheet eivät enää kuvaa vain lesbojen ja homojen läheisimpien piirejä, vaan ylipäänsä ihmisten yksilöllisiä läheissuhteiden muodostelmia.

Vaikka moni voi kokea sarjan henkilöhahmojen väliset suhteet itselleen vieraina, kuvaus perheestä ja lähisuvusta huolenpidon ja rakkauden tyyssijana on varmasti kaikille tunnistettavaa kulttuurista kuvastoa. Mauran läheisimpien piiri on hyväksyvä ja sisäänsä sulkeva perheyhteisö. Juhlapyhinä ja perhejuhliin kokoonnutaan yhteen, ja paikalla ovat Mauran omat ja lasten eksät ja nyksät, uudelleen löytyneet sukulaiset ja tärkeimmät ystävät.

 

Marginaalista nousee uusi perhe?

Uusimmissa jaksoissa Transparent astuu perheiden ja seksisuhteiden kuvauksessaan vielä vähemmän kartoitetulle maaperälle. Eronneet ja takaisin yhteen päätyneet Sarah ja Len ryhtyvät yhdessä suhteeseen nuoremman naisen kanssa. Katsojalle vihjataan, että Sarahin ja Lenin tyttöystävä saattaa tulla raskaaksi. Ovi jätetään auki yksiavioisesta parisuhteesta irronneen vanhemmuuden käsittelylle.

Sarahin tarinan myötä Transparent hyppää kulttuuriselle aallolle, jossa kahden henkilön väliselle romanttiselle rakkaudelle perustuva parisuhde alkaa purkautua itsestään selvänä intiimielämän järjestämisen mallina. Vastuullinen monisuhteisuus eli samanaikaiset seurustelusuhteet useamman henkilön kanssa ovat Suomessakin tulleet tutummiksi. Suomalaista tutkimusta aiheesta ei ole, mutta viidesosa amerikkalaisista sinkuista on harjoittanut vastuullista monisuhteisuutta.

Kenties perhe-elämän uudet suunnat nousevat esiin ydinperheideaalin katvealueilta, monisuhteisuudesta, polyamorisista perheistä tai kumppanuusvanhemmuudesta, joka ei pohjaa vanhempien parisuhteelle. Jo tällä hetkellä Kaliforniassa on mahdollista rekisteröidä lapselle useampi kuin kaksi vanhempaa. Suomessakin tv-kanava etsii osallistujia ohjelmaan, jossa saatetaan yhteen kumppanuusvanhemmuudesta kiinnostuneita ihmisiä.

Transparent levittää eteemme maailman, jossa sukupuolten kirjo, seksuaalisuuden eri muodot sekä perhesuhteiden moninaisuus on tavanomaista elettyä elämää, niin arjessa kuin juhlassa. Soloway on kertonut halunneensa tehdä sarjan rakkaudenosoitukseksi omalle vanhemmalleen. Tässä hän on todellakin onnistunut. Kaikesta inhimillisestä itsekeskeisyydestään huolimatta Transparentin henkilöhahmot rakastavat ja kannattelevat perhettään ja toisiaan ehdoitta.

 

Kirjoittaja: Kitti Suoranta
Kuvat: Sony Pictures Television

Transparent on katsottavissa Amazon Primessä ja Viaplayssa. Katso Transparentin traileri tästä.

Lähteet

(1) Transparentissa Mauran roolia näytellyt Jeffrey Tambor on sittemmin hyllytetty sarjasta seksuaaliseen häirintään liittyvien syytösten vuoksi.

(2) Weston, Kath (1991) Families We Choose. Lesbians, Gays, Kinship. New York: Columbia University Press.