Ikääntyneiden perheissä tuen tarve on koronakriisin aiheuttamien poikkeusolojen vuoksi lisääntynyt. Tukipalveluja on kuitenkin käytettävissä vähemmän kuin aiemmin. Millainen todellisuus odottaa hoivayksiköiden ja kotien suljettujen ovien takana?

Koronaviruksen leviämistä ehkäisevät rajoitukset sulkivat monien ikääntyneiden käyttämät palvelut. Samalla myös sulkeutuivat kotien ovet, koska suosituksissa korostettiin sosiaalisten kontaktien välttämistä ja eristäytymistä yli 70-vuotiaiden kohdalla. Kodeissa on sen jälkeen yritetty selvitä mitä erilaisimmissa elämäntilanteissa. Moni ikääntynyt on jäänyt vaille sellaista tukea, joka on kannatellut arjessa ja vaikeissa tilanteissa.

Tästä yksi esimerkki ovat ikääntyneet omaishoitoperheet, joissa tyypillisesti puoliso toimii hoivanantajana kotioloissa. Nämä perheet tarvitsevat usein tuekseen esimerkiksi lyhytaikaisia hoitojaksoja ja viikoittaista päivätoimintaa. Nyt näitä kodin ulkopuolisia hoivapalveluja on erittäin rajoitetusti saatavilla. Osa iäkkäistä on itse lopettanut tai keskeyttänyt säännöllisiä, tapaamiseen perustuvia palveluja tautiriskin vuoksi, tai palvelut ovat keskeytyneet palvelujärjestelmään tehtyjen rajoitusten takia. Kotihoitoa on mahdollista saada, mutta vaihtuvat hoitajat kotitilassa saattavat näyttäytyä tartuntavaarana. Kun ammatilliset kontaktit poikkeusoloissa puuttuvat, ikääntyneiden kasaantuvat ongelmat saattavat jäädä huomaamatta.

Keskusteluissani Helsingissä gerontologista sosiaalityötä tekevien kanssa ilmeni, että ikääntyneiden tuen tarpeet ovat kuitenkin todennäköisesti poikkeusolojen aikaan kasvaneet: päihteiden käytön ongelmat ovat lisääntyneet ja taloudellinen tilanne on asiointipelon ja asioinnin sähköistymisen vuoksi heikentynyt. Pelko ja sosiaalisen elämän puute ovat kasvattaneet erityisesti mielenterveysongelmista kärsivien turvattomuutta. Nämä ongelmat, tuen puute sekä aiemmat sosiaaliset vaikeudet lisäävät myös kaltoinkohtelun riskiä ikääntyneiden perheissä. Elämänpiirin kaventuessa, kodin seinien sisällä tilanteet voivat kärjistyä.

Ikääntyneiden perhe- ja läheissuhteiden tukeminen ja niissä ilmeneviin hyvinvointia vaarantaviin ongelmiin puuttuminen on yksi gerontologisen sosiaalityön tehtävistä. Usein vuosikymmenien aikana muodostuneiden sosiaalisten ongelmien purkaminen edellyttää pitkiä ja toistuvia tapaamisia, sekä läheisverkostojen että viranomaistoimijoiden välillä. Koronan vuoksi sosiaalityöntekijöiden on kuitenkin täytynyt tasapainoilla ikääntyneiden terveyden suojaamisen sekä tukemisen keinojen välillä. Käyntien rinnalle ovat tulleet erilaiset etäyhteydet, joiden varassa perheiden tilanteita täytyy nyt toisinaan arvioida. Tilanne edellyttää myös uudenlaista eettistä harkintaa. Sekä sairastumisen että tartuttamisen riskiä tulee punnita esimerkiksi pohtiessa kumpi on asiakkaan kannalta parempi ratkaisu, jäädä kotiin jaksamisensa rajoilla sinnittelevän omaishoitajan kanssa vai siirtyä kriisipaikalle hoivayksikköön.

Monet vanhenemisen tutkijat ovat myös pohtineet, mitä eristäminen ja suljetut ympäristöt ovat merkinneet joidenkin ikääntyneiden elämäntilanteille. Koronakriisi on jättämässä kipeitä kokemuksia ikääntyviin perheisiin, johtuen läheisten hoivakotikuolemista sekä vierailurajoituksien estämästä yhdessäolosta elämän loppuvaiheessa.

Odotettavissa on, että poikkeusolojen kuormittuneesta elämänvaiheesta johtuvat kärjistyneet ongelmat tulevat kunnolla  näkyville vasta kun suljettujen hoivapalvelujen ja ikääntyneiden kotien ovet jälleen avautuvat. On syytä kohdentaa katsetta viruksen torjunnan ohella myös näihin iäkkäiden uusiin avun tarpeisiin. Koronarajoitusten jälkeisessä ajassa on hoivan ja kuntoutuksen lisäksi kasvanut sosiaalisen tuen ja sosiaalityön tarve.

Koronakriisiä seuranneet rajoitukset vaikuttavat ihmisten läheissuhteisiin eri tavoin, riippuen esimerkiksi iästä, elämäntilanteesta, asumisjärjestelyistä sekä läheissuhteiden määrästä. Läheissuhteet poikkeustilassa -sarjan teksteissä tarkastellaan pandemian seurauksia ihmisten väliselle kanssakäymiselle erilaisissa elämänvaiheissa.

Mia Niemi (YTM, KM) on sosiaalityöntekijä ja tohtorikoulutettava Helsingin yliopiston sosiaalitieteiden tohtoriohjelmassa. Hän tarkastelee sosiaalityön väitöstutkimuksessaan gerontologinen sosiaalityön asiakkaina olevien ikääntyneiden perhesuhteiden merkityksiä sekä perhe-elämässä ilmeneviä sosiaalisia ongelmia.

Sarjan muut kirjoitukset

Kitti Suoranta: Orgiat ruton jälkeen?

Kaisa Kuurne & Johanna Sarlio-Nieminen: Synnytysosastojen koronarajoitukset paljastavat synnyttäjien ja sairaalan näkökulmaerot

Anna Heinonen: Kommuunikodissa kämppis voi olla lähellä mutta vieras

Ella Sihvonen: Koronakeväänä etätyö ja perhe-elämä sulautuvat yhteen

Aino Luotonen: Ystävien virtuaalisista illanistujaisista jää puuttumaan jotain tärkeää

Anna-Maija Castrén: Pysykää kotona! Missä niistä?

Heidi Ruohio: Poikkeustila vaikuttaa kansainvälisiin adoptioihin

Anu Kinnunen: Takaisin kotiin

Vaula Tuomaala: Vauvan kanssa välitilassa

Jaa artikkeli: