Kommuunisuhteiden tulevaisuutta punnitaan parisuhdekeskeisessä kulttuurissa

Lukuaika: 3 min.

Ystävien ja kämppisten kanssa asuminen liitetään kulttuurissamme nuoruuteen. Aikuisuudessa elämän ajatellaan puolestaan muotoutuvan parisuhteen ja perhe-elämän ympärille. Tavanomaista polkua on mahdollista vastustaa, mutta parisuhdekeskeinen kulttuuri hankaloittaa tulevaisuuden rakentamista ystävyys- ja kämppissuhteissa.

Kimppakämpissä ja kommuuneissa elämistä pidetään luontevana osana nuoruutta ja opiskeluaikaa. Kimppa-asumisella on kuitenkin sosiaalisesti jäsentynyt aikaraja, ja sen odotetaan jossain vaiheessa väistyvän parisuhteen ja perhe-elämän tieltä elämän kulkiessa ”eteenpäin”.

Voiko tällaista ajallista käsikirjoitusta vastustaa päättämällä elää aikuisuutensa kommuunisuhteissa? Tarkastelen väitöstutkimukseeni liittyvässä tutkimusartikkelissa, onko kommuuniasukkaiden mahdollista kuvitella tulevaisuuttaan kommuunien ystävyys- ja kämppissuhteissaan ja näin vastustaa elämänkaaren parisuhteelle antamaa ensisijaista asemaa.

Haastattelin tutkimukseeni 31 suomalaisten kommuunien ja kimppakämppien asukasta heidän suhteistaan. Haastateltavat asettuivat iältään reilun 20 ikävuoden ja vajaan 70 vuoden välille. Eri ikäisten haastateltavien kokemuksissa nuoruus, aikuisuus, keski-ikäisyys ja vanhuus hahmottuivat toisistaan erilaisina, joskaan ei tarkasti rajattuina ajallisina vaiheina elämänkaaren varrella. Eri vaiheisiin puolestaan liittyy erilaisia odotuksia elämän sisällöstä.

Elämänkaarta voikin tarkastella sosiaalisena rakenteena, joka ohjaa ihmisten eri elämänvaiheisiin liittämiä odotuksia. Elämänkaaren rakenne on kytköksissä sekä instituutioiden toimintaan että yksilöiden kokemuksiin ja eri elämänvaiheiden mittatikkuna toimii ikä. Instituutioiden tasolla esimerkiksi koulutus, työelämä ja erilaiset ikäsidonnaiset lait ohjaavat eri ikäisten ihmisten elämää eri tavoin. Henkilökohtaisella tasolla ihmiset jäsentävät kokemuksiaan suhteessa käsityksiinsä elämänkaaresta ja vertailemalla omia kokemuksiaan muihin samanikäisiin.

Elämänkaaren kulussa on nykyään yhä enemmän hajontaa, kun esimerkiksi koulutuspolut pitenevät ja ihmissuhteiden muodot monipuolistuvat. Toisaalta käsitykset eri elämänvaiheisiin kuuluvista asioista ovat edelleen melko vakiintuneita.

 

Parisuhde avaa polun ”oikeaan aikuisuuteen”

Kommuuniasukkaiden haastattelut paljastavat, miten voimakkaasti parisuhde on edelleen kytkeytynyt kulttuuriseen käsitykseen aikuisuuden saavuttamisesta. 30 vuoden ikä näyttäytyi monesti merkkipaaluna, jonka lähestyessä yhteisöasujat alkoivat hiljalleen kokea elämäntapansa tavanomaisesta poikkeavaksi. He huomasivat ystäviensä jättävän yhteisöasumisen taakseen ja kokivat, että kommuunielämässä pysymistä tulee perustella sekä muille että itselleen entistä tarmokkaammin.

Erityisesti tällainen kokemus korostui niiden haastateltavien puheessa, jotka eivät asuneet parisuhdekumppanin kanssa tai joilla ei ollut lapsia. Osa haastateltavista koki sisäistä painetta elämäntapansa hyväksyttävyydestä.

Iina, 29, kertoi: “[Mun työkaveri] on mun semmonen, niinku, esikuva tämmösessä elämisessä. Se on ainaki mun silmissä sellanen aikuinen ihminen joka asuu jossain kommuunissa, ja se on tosi hyvä työssään ja jotenki tosi itsevarman oloinen, niin jotenki fiilaan sitä et toiki voi elää noin, niin ehkä mäki voin […] Ei kukaan oo mitään ihmetelly, mut kyl must tuntuu et mua pidetään [töissä] jotenki tosi nuorena […]”

Tämänkaltaiset pohdinnat osoittavat, että kommuunisuhteita ei kulttuurissamme nähdä ”aikuisen elämän” suhdeodotusten mukaisina. Kun ihmiset elivät yhteisössä parisuhteessa tai lapsiperheessä, kommuunisuhteet näyttäytyivät hyväksyttävämpinä, sillä niiden voitiin nähdä täydentävän parisuhteen ja perheen palettia.

 

 

Parisuhteen kytkös aikuisuuden elämänvaiheeseen toimiikin kaksisuuntaisena yhteytenä. Toisaalta ikääntyminen yli sen, mitä kulttuurissamme pidetään nuoruutena, vaatii parisuhteen ensisijaistamista, toisaalta parisuhteessa eläminen avaa sosiaalisen väylän ”oikeaan aikuisuuteen”. Lasten saaminen tai suunnitteleminen vahvistaa tätä yhteyttä, sillä parisuhde näyttäytyy kulttuurissamme normaalina paikkana lisääntymiselle.

Kiinnostavaa kyllä, haastateltavien puheessa toinen reitti aikuisuuteen hahmottui yksin asumisen kautta. Kommuunista muuttaminen omaan, kenties itse omistettuun asuntoon, tulkittiin sosiaalisesti hyväksytyksi aikuistumisen merkiksi. Aikuisuus, varallisuus ja erilaiset suhdemuodot kietoutuvatkin yhteen monimutkaisin tavoin. Sinkkuus omistusasunnossa saattoi näyttäytyä “aikuisempana” vaihtoehtona kuin ystävyys vuokra-asunnossa.

 

Parisuhdekeskeinen kulttuuri jäsentää myös ystävyyttä

Haastattelemani yhteisöasujat vastustivat normatiivisia odotuksia, jotka liittyivät elämänkaaren vaiheisiin. Samalla he kyseenalaistivat elämänkaaren ajallista rakennetta. Tällainen vastarinta voi avata luovia ja omaleimaisia reittejä tulevaisuuteen. Samaan aikaan haastateltavat joutuivat ottamaan huomioon muiden ihmisten odotukset ja valinnat. Esimerkiksi ystävien ja kämppisten poismuuttaminen kommuunista vaikutti haastateltavien mahdollisuuksiin jatkaa yhteisöasumista.

Parisuhdekeskeisyys näkyikin haastatteluissa myös ystävyyttä ohjaavana normina. Yhdessä asuvien ystävysten itsenäisyys pysyi kommuunisuhteissa korkeana ja sitoutuminen rajattiin pari- ja perhesuhteisiin: ihmiset eivät yleensä uhranneet omaa henkilökohtaista vapauttaan kommuunisuhteisiin sitoutumisen vuoksi. Tämä puolestaan vaikeutti tulevaisuuden kuvittelemista yhteisessä kodissa ja tuotti toisinaan pettymyksiä ihmisille, jotka toivoivat tulevaisuutta kommuunikodissa.

Parisuhde- ja perhekeskeisessä kulttuurissa ystävyys järjestyy omanlaisensa ajallisen logiikan mukaan. Se ei ohjaile elämänkaaren kulkua, vaan sopeutuu joustavasti parisuhteen ja perheen asettamiin raameihin.

 

Millaisia kommuunitulevaisuuksia voi kuvitella?

Kommuunitulevaisuuksien epävarmuudesta huolimatta yhteisöasujat haastoivat suhteiden vakiintunutta järjestystä kuvittelemalla toisenlaisia elämänkulkuja. He herättivät eloon ideoita toisenlaisista suhteiden muodoista, vaikka niiden toteuttaminen ei aina onnistunutkaan.

Lisäksi he esittivät tarkkojakin kuvitelmia esimerkiksi asunnoista, joissa kommuunisuhteiden tulevaisuus saisi paremmat mahdollisuudet. Esimerkiksi Santeri, 32, kertoi suunnitelleensa “monta vuotta jotain sellasta yhteisasumisen ja -tekemisen kollektiivia, missä vois olla vaikka tietty määrä vakiasukkaita, plus sitten jotain työtiloja, tai kesäasukkeja, tai jotain muuta sellasta”.

Suhteiden uusien muotojen kuvitteleminen on erityisen ajankohtaista nyt, kun ydinperhemalli avautuu ja ihmiset etsivät uusia tapoja elää yhdessä. Tutkimuksessa ja julkisessa keskustelussa on väläytelty, että ystävyydestä olisi tulossa ihmisille yhä keskeisempi suhdemuoto. Tutkimus aiheesta on kuitenkin toistaiseksi vähäistä.

Suhteiden ajallisten ja tilallisten järjestysten tutkimusta kaivataan lisää, jotta väite saa lihaa luidensa ympärille. Asuinpaikat, muut sitoumukset ja elämänvalinnat vaikuttavat siihen, mitä ystäviltä voi odottaa erilaisissa elämäntilanteissa. Ystävyyden uudenlainen priorisoiminen taas vaikuttaa vastavuoroisesti siihen, mitä muille sitoumuksille ja elämänvalinnoille käy.

Haastateltavien nimet on muutettu

 

Kuva: Allef Vinicius / Unsplash

Kommuuni, kimppakämppä, yhteisö vai ihan vaan koti?

Lukuaika: 3 min.

Yhteisölliseen asumiseen viitataan monella nimellä, mutta millaisia merkityksiä eri nimityksiin liittyy? Suurimmat erot löytyvät yhdessä asumiseen liittyvistä pyrkimyksistä ja toiveista.

”Mä kysyin monilta ihmisiltä, kun ihmiset puhuu kommuunista ja kimppakämpästä, niin mä kysyin että mikä niiden ero on. Kaikki sano että ei mikään. Mä en usko sitä. Nyt kun mä oon asunu täällä ja tutustunu eri juttuihin, niin mä en usko että kommuunin ja kimppakämpän välillä ei oo eroa.”

Haastattelin väitöstutkimukseeni suomea vieraana kielenä puhuvaa Tommya, 26, joka oli yrittänyt selvittää suomalaisilta, mikä on kommuunin ja kimppakämpän ero. Suomenkieliset tuttavat olivat järjestelmällisesti vastanneet kommuunin ja kimppakämpän olevan sama asia, mutta vastaus ei vakuuttanut.

Tommy oli lopulta etsinyt kodikseen vain kimppakämpäksi kutsuttuja paikkoja, sillä hän ei halunnut asumaan kommuuniin. Tommyn lähtömaassa kommuuni-sana yhdistettiin hippiyteen ja oletukseen, että kommuunin asukkaat muodostavat keskenään elämänsä keskeisimmän sosiaalisen verkoston. Tätä hän ei toivonut.

Tommyn epäilys suomalaisten tuttavien kertomaan paljastaa hienovaraisen epätietoisuuden yhteisöllistä asumista kuvaavan sanaston kohdalla. Juuri tätä kysymystä myös minulta kysytään usein, kun puhun tutkimuksestani julkisesti: mitä eroa on kimppäkämpällä, kommuunilla ja yhteisöllä?

Niin, onko niillä eroa? Kuka on oikeassa, Tommy vai Tommyn suomalaiset tuttavat?

Olen haastatellut suomalaisten kommuunien ja kimppakämppien läheissuhteita käsittelevään väitöstutkimukseeni yli kolmeakymmentä yhteisöasujaa. Kysyin haastateltaviltani, millä sanalla he kuvaavat kotiaan. Osa päätyi pohtimaan pitkästikin eri sanojen sisältämiä merkityksiä. Merkityksissä oli paljon yksilöllistä vaihtelua, mutta joitakin laajempia yhdistäviä teemoja pohdinnoista nousi esiin.

 

Samanlaisia käytäntöjä, mutta erilaisia toiveita

Käytännössä kodin suhteet ja arjen järjestelyt olivat samankaltaisia haastateltavieni kodeissa riippumatta siitä, millä nimellä he kotiaan kutsuivat. Haastateltavat arvostivat kämppisten kanssa yhdessä vietettyä aikaa, mutta olivat tarkkoja jokaisen oikeudesta yksityisyyteen ja omaan tilaan.

Suhteet kämppiksiin puolestaan olivat vaihtelevia – samassa taloudessa saattoi asua sekä läheisiä ystäviä että toisilleen vieraampia ihmisiä. Useimmat iloitsivat siitä, että seuraa löytyi halutessa lähietäisyydeltä ja arkisia asioita pystyi jakamaan toisten kanssa spontaanisti.

Yleensä asukkailla oli oma yhden hengen ruokataloutensa, mutta kämppisten ruokia lainattiin ja omia tarjottiin muille satunnaisesti. Siivoamista ja muita käytännön velvollisuuksia, kuten laskujen maksua, jaettiin yleensä erilaisilla kiertävillä vuoroilla ja jaetuilla vastuualueilla. Sosiaalisiin suhteisiin liittyvät vastuut, kuten kodin ilmapiiristä ja ihmisten välisistä suhteista huolehtiminen, olivat hankalammin sanallistettavissa ja jakautuivat yleensä epätasaisesti.

Toiveiden ja pyrkimysten tasolla yhteisöllisen asumisen nimityksissä oli sen sijaan eroja. Ihmiset, jotka kutsuivat kotiaan kommuuniksi tai yhteisöksi, toivoivat enemmän yhteisiä asioita kodin elämään. Tällaisia olivat esimerkiksi yhteiset ruokahetket, yhteinen tekeminen ja harrastukset, jaetut arvot ja ideologiat sekä jaettu ruokatalous.

Myös yhteisöasujien välisiltä suhteilta toivottiin enemmän kuin saman katon alla olemista. Uusia asukkaita pyrittiin valitsemaan sillä perusteella, että heidän kanssaan voisi mahdollisesti syntyä henkilökohtainen ja tärkeä suhde.

Sanat kommuuni ja yhteisö siis yhdistyivät tiettyihin yhteisöllistä asumista koskeviin odotuksiin, jotka eivät kuitenkaan käytännössä aina toteutuneet.

 

Kimppakämpän joustavat merkitykset

Haastateltavieni tulkinnoissa kimppakämppä-sanan merkitykset viittasivat vaihtelevasti joko läheisempiin tai etäisimpiin suhteisiin kämppisten kanssa. Tommy selitti omia kimppakämppä-sanaan liittyviä käsityksiään vertaamalla sitä muihin yhteisöasumista kuvaaviin sanoihin. Hänelle kimppakämppä merkitsi solun ja kommuunin välimallia, jossa kämppiksiin muodostetaan jonkinlainen suhde, mutta ystävyys ei ollut välttämätöntä.

Solu edusti monille yhteisöasumisen epäsosiaalisinta muotoa, jossa kämppissuhteilta ei välttämättä odotettu mitään yhteisiä tai yhdistäviä asioita. Kukaan haastateltavistani ei kokenut asuvansa solussa.

Susannalle, 29, kimppakämppä puolestaan merkitsi kommuunia vakaampia ihmissuhteita. Hänelle kämppikset olivat erittäin tärkeitä ystäviä ja hänen suhteissaan olikin huomattavan paljon sellaisia yhteisöllisiä elementtejä, joita monet kommuuni- ja yhteisö-sanoja käyttävät kaipasivat omaan kotiinsa.

Susanna ja jotkut muut haastateltavat myös ajattelivat, ettei pienilukuinen ihmisjoukko voisi muodostaa kommuunia, vaan se vaatisi enemmän asukkaita. Yhteisö- ja kimppakämppä -sanojen etuina pidettiin sitä, etteivät ne herättäneet odotuksia ihmisten suuresta lukumäärästä.

 

Kommuuni-sanasta kuuluvat menneisyyden kaiut

Vaikka sanat kommuuni ja yhteisö sisälsivät molemmat toiveen kodin yhteisöllisyydestä, myös niiden väliltä löytyi merkityseroja.

Kommuuni toi joidenkin haastateltavieni mieliin kaikuja 1960- ja 70-lukujen kommuuniliikehdinnästä. Kommuuni-sanaan liitettiin juhliminen, pilven polttaminen ja vapaat seksisuhteet. Sanan saatettiin myös ajatella herättävän tällaisia mielleyhtymiä toisissa ihmisissä. Pirjo, 60, kertoikin käyttävänsä sanaa ilkikurisesti silloin, kun halusi hieman provosoida ikätovereitaan.

Yksittäiset ihmiset suhtautuivat yllä mainittuihin asioihin tietysti eri tavoin. Siinä missä toisille mielikuvat pilven polttelusta ja moninaisista seksisuhteista olivat neutraaleja tai positiivisia seikkoja, toiset halusivat erottautua niistä. Saija, 36, teki eroa päihteiden käyttöön puhumalla kodistaan yhteisönä ja nosti positiivisena piirteenä esiin yhteisön jaetut ekologiset arvot:

”Et mun mielestä tää yhteisö on enemmän niinku semmonen moderni termi. Tai kuvaa sitä minkälaisii yhteisöt on nykyään. […] Mun mielestä se jotenki, se liittyy kivasti siihen yhteisöllisyyteen, ja sit meilläki vähäpäihteisyys on semmonen tärkee arvo, ja kaikki tää ekologisuus ja kierrätys.”

 

Kodista puhuminen korostaa suhteiden läheisyyttä

Jotkut haastateltavistani myös korostivat sitä, että asuinpaikka oli heille ensisijaisesti koti. Toiset käyttivät mieluummin ilmausta ”asun kämppisten kanssa” kuin mitään yksittäistä sanaa. Jotkut käyttivät myös perheeseen viittaavia ilmaisuja, kuten ”kämppisperhe” tai ”asumme kuin siskot ja veljet”.

Näillä sanavalinnoilla haastateltavat korostivat suhteidensa keskinäistä läheisyyttä. He kokivat, etteivät sanat yhteisö, kimppakämppä tai kommuuni tavoittaneet tätä suhteiden syvää merkitystä.

Se, mitä kotien käytännöissä ja suhteissa konkreettisesti tapahtuu, ei siis lopulta selitä merkityseroja asumismuodosta käytettyjen sanojen välillä. Pikemminkin kyse on niistä toiveista ja pyrkimyksistä, joita ihmisillä on kotinsa suhteen – siitä, millaisia ominaisuuksia kotinsa elämästä he haluavat korostaa sekä siitä, miten ihmiset suhtautuvat yhteisöllisen asumisen historiaan.

Merkitykset olivat kuitenkin liukuvia, päällekkäisiä ja yksilöllisiä. Ihmist myös käyttivät huolettomasti useita sanoja rinnakkain. Yhteisöllinen asuminen onkin luonteeltaan monimuotoista. Toiveiden ja niiden käytännön toteutumisen välillä on yleensä aina eroa, mihin yhteisöasujat suhtautuvat joustavasti.

Sanaston mukautuvuuden voi nähdä osaltaan kuvastavan tätä yhteisöllisen asumisen kulttuurisesti vakiintumatonta luonnetta, jossa käytännöt, toiveet, historiat ja suhteet risteävät yhä uusin tavoin.

Haastateltavien nimet on muutettu

 

Anna Heinonen (YTM) on sukupuolentutkimuksen väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa. Hän tutkii läheissuhteita suomalaisissa kommuuneissa.

 

Kuva: Ma7eo/Unsplash

Kommuunikodissa kämppis voi olla lähellä mutta vieras

Lukuaika: 2 min.

Poikkeustilan aikana kodin ihmissuhteet saavat entistä suuremman merkityksen. Kommuunikodeissa fyysisesti lähellä olevaan kämppikseen saattaa kuitenkin olla etäinen suhde, mikä mutkistaa yhteiseloa pandemian aikaan.

Millaista on poikkeustilan aikainen arki kodeissa, joissa elää yhdessä monta aikuista? Erilaisissa yhteisöllisissä kodeissa eletään monenlaisissa järjestelyissä ja monenlaisissa suhteissa. Siinä missä osa yhdessä asuvista ihmisistä saattaa olla parhaita ystäviä keskenään, osa kokee hädin tuskin tuntevansa asuinkumppaneitaan. 

Jotkut suhteet siis perustuvat yksinomaan yhdessä asumiseen, kun taas toisiin kuuluu myös kaveruutta, ystävyyttä tai vaikkapa yhteisten projektien toteuttamista. Lisäksi kommuuneissa eletään parisuhteissa ja lapsiperheissä.

Yhteisöllisissä kodeissa käydään neuvottelua siitä, missä määrin ihmiset vastaavat vain omista asioistaan ja missä määrin taas ihmisistä muodostuu yhtenäinen, toisistaan riippuvainen joukko. Joistain asioista, kuten ruokatalouden järjestämisestä tai yksityisyyttä koskevista säännöistä, voidaan sopia selväsanaisesti. 

Jotkut käytännöt sen sijaan muotoutuvat ilman tietoista sopimista arjen tilanteissa: voinko koputtaa kämppiksen suljettuun oveen, voinko lainata kämppiksen ruokia, jos minulta puuttuu jotakin, uskallanko kertoa kämppiksille suruistani ja huolistani, hoidanko yhteisistä tiloista omat jälkeni, vai siivoanko myös muiden sotkuja?

Koronaeristyksen aikana kämppiksistä on monille tullut ihmisiä, joiden kanssa viettää väistämättä eniten aikaa. Sellaisissa suhteissa, joissa ajan, tilan ja seuran jakaminen on mieluisaa, kämppikset ovat monelle onni ja turva. Kun suhde kämppiksiin on fyysisestä läheisyydestä huolimatta etäinen, tilanne voi olla hankala. 

Normaalitilanteessa yhteisyyttä ja erillisyyttä rajataan muun muassa omaan huoneeseen vetäytymisellä, ajan viettämisellä poissa kotoa tai erilaisilla arjen koreografioilla, joissa mahdollisesti törmäyksiä aiheuttavien paikkojen, kuten keittiön käyttöä porrastetaan. Kun kaikki ovat kotona koko ajan, kämppiksiä on vaikea paeta mihinkään. 

Erillisyyttä ja yhteisyyttä koettelee koronatilanteessa myös tartuntariski. Kodin tilallisen läheisyyden vuoksi virusten leviämistä asukkaiden kesken on todennäköisesti hyvin hankala rajoittaa. 

Poikkeusarjessa korostuukin se kommuunisuhteisiin liittyvä ristiriita, että ihmiset eivät välttämättä koe olevansa läheisiä niiden ihmisten kanssa, joiden kanssa he jakavat arkielämää. Uskonkin, että useimmat yhteisöasujat joutuvat tällä hetkellä pohtimaan, ovatko kämppikset eristystä ja turvavälejä vaativia ”muita ihmisiä” vai hoivaa ja kosketusta jakavia läheisiä, joiden kanssa ollaan valmiita sairastamaan samat taudit.

Ei ole itsestään selvää, että kämppikset rajoittaisivat muita sosiaalisia suhteitaan samankaltaisesti. Kommuuneista avautuu laaja suhdeverkosto ystäviin, seurustelukumppaneihin, perheenjäseniin ja edelleen toisiin kimppakämppiin. Koska kämppiksillä ei oletusarvoisesti ole määräysvaltaa toistensa toimiin, jää sen arviointi, ketä kodin ulkopuolella on soveliasta tavata, helposti jokaisen itsenäisesti harkittavaksi. Kämppiksille voi olla epäselvää, kuinka suuri kodin piirissä vaikuttava ihmissuhteiden verkosto ja sitä kautta tuleva tartuntariski on.

Vaikka kaikki pyrkisivät käyttäytymään kämppissuhteissa vastuullisesti epidemian aikana, kokemus suhteen laadusta ja läheisyyden asteesta vaikuttavat siihen, tuntuuko turvallisemmalta pitää fyysistä etäisyyttä, vai olla lähellä. Kämppiksillä voi olla keskenään eriävät näkemykset asiasta.

Yhteisöasujat ovat pääosin taitavia neuvottelijoita, mikä on varmasti eduksi myös poikkeustilanteeseen sopeutumisessa. On kuitenkin selvää, että ihmissuhteiden keskittyminen kotiin vaikuttaa myös yhteisöllisiin koteihin. Luoko koronatilanne jonkinlaista muuttoliikettä kommuuneihin ja pois? Ainakin olen ollut havaitsevinani, että monelle nyt yksinasuvalle koronakevään eristäytyneisyys on ollut sysäys alkaa etsiä kotia, jossa olisi myös muita ihmisiä.

Koronakriisiä seuranneet rajoitukset vaikuttavat ihmisten läheissuhteisiin eri tavoin, riippuen esimerkiksi iästä, elämäntilanteesta, asumisjärjestelyistä sekä läheissuhteiden määrästä. Läheissuhteet poikkeustilassa -sarjan teksteissä tarkastellaan pandemian seurauksia ihmisten väliselle kanssakäymiselle erilaisissa elämänvaiheissa.

Anna Heinonen (YTM) on sukupuolentutkimuksen väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa. Väitöstutkimuksessaan Heinonen tutkii läheissuhteita suomalaisissa kommuuneissa.

Sarjan muut kirjoitukset

Kitti Suoranta: Orgiat ruton jälkeen?

Kaisa Kuurne & Johanna Sarlio-Nieminen: Synnytysosastojen koronarajoitukset paljastavat synnyttäjien ja sairaalan näkökulmaerot

Mia Niemi: Ikääntyneiden ongelmat kasaantuvat eristyksessä

Ella Sihvonen: Koronakeväänä etätyö ja perhe-elämä sulautuvat yhteen

Aino Luotonen: Ystävien virtuaalisista illanistujaisista jää puuttumaan jotain tärkeää

Anna-Maija Castrén: Pysykää kotona! Missä niistä?

Heidi Ruohio: Poikkeustila vaikuttaa kansainvälisiin adoptioihin

Anu Kinnunen: Takaisin kotiin

Vaula Tuomaala: Vauvan kanssa välitilassa