Kategoria: Koti

Takaisin kotiin

Posted on by Anu Kinnunen
Lukuaika: 2 min.

Pandemia on pakottanut tutkijoita palamaan kotimaihinsa. Yksineläviä tutkiva Anu Kinnunen keskeytti tutkijavaihdon Portugalissa ja järjesti oman arkensa yksinelävänä uusiksi.

“Hi! I moved to Finland for unlimited period, stay safe!”

Korona katkaisi tutkijavierailuni Portugaliin. Palaan kotimaahan ja karanteeniin maaliskuun puolivälissä.

Kansainvälistyminen on akateemisessa maailmassa tärkeää. Kansainväliset kontaktit ja tutkimukseen perehtyminen ulkomailla ovat keskeinen osa tutkijaksi kasvamista. Näin ajattelevat myös tutkimusten rahoittajat. Koronan vuoksi vaihto-opiskelijat on nyt kutsuttu kotiin ja useat kansainväliset konferenssit siirtyvät vuodella, koska online-tapahtumiksi nämä satojen tai tuhansien osallistujien tapahtumat eivät helposti taivu.

Omalla kohdallani tutkijavierailun keskeytyminen vaikuttaa myös uudessa maassa orastaneisiin ihmissuhteisiin. Paikalliset verkostoni Portugalissa koostuivat tutkijakollegoista ja Tinder/Bumble-tuttavista. Newton-kissa kehräsi luonani päivittäin, mutta nyt sekin on lentänyt Brasiliaan kämppikseni mukana.

“Hi! I moved to Finland for unlimited period, stay safe!”

Sama viesti lähtee moneen suuntaan. Korona huojuttaa vahvasti tuoreita ystävyyssuhteitani. Tai ehkä se olenkin minä, joka suuntaa nyt huomionsa toisaalle. Vanhojen, pitkäaikaisten suhteiden luotettavuus korostuu kriisin kynnyksellä.

Suomessa karanteenissa minulla on aikaa pohtia, mikä on minun koronaperheeni. Iäkkäitä vanhempia en ainakaan aio alkuun tavata. Niin rakas kuin oma koti onkin, linnoittautuminen sinne tuntuu yksinäiseltä. Päätän muuttaa ystäväni luokse ennalta määräämättömäksi ajaksi.

Ystäväni lisäksi en tapaa ensimmäisen kahden viikon aikana ketään, mutta en koe itseäni kovinkaan eristäytyneeksi. Ajatus siitä, että voin joka aamu liittyä online-meditaatioon tai osallistua alone-together-tansseihin, rauhoittaa. Netissä on nyt juuri sellaista pöhinää, jota ensimmäisten viikkojen aikana Portugalissa kaipasin. Yhteisöt, joihin kuulun, ovat yht’äkkiä saatavilla helpommin kuin koskaan aikaisemmin. Väitöskirjan tekeminen karanteenissa luonnistuu hyvin. Oikeastaan päivittäinen tekeminen ei kovin paljoa poikkea työskentelystäni Portugalilaisessa kirjastossa.

Yksin elävän ihmisen kohdalla korona-aika nostaa esiin elämän merkitykselliset ihmissuhteet erityisellä tavalla. Jos voin tavata vain yhtä henkilöä, kenet valitsen? Parisuhteessa elävillä vastaus on usein varsin helppo. Sinkkujen kohdalla tilanne voi olla toinen. Monilla sinkuilla on erilaisia verkostoja ja kaveriporukoita, muttei välttämättä yhtä niin läheistä ihmistä, jonka luokse voisi muuttaa. Toisaalta pitkään yksin asuneelle toisen luokse muuttaminen voi tuntua ahdistavalta. Meillä on usein ajatus, että yksin pitää pärjätä.

Yksilökeskeisessä maailmankuvassa yksilö nähdään kaiken keskipisteenä ja vastuullisena omista olosuhteistaan ja valinnoistaan. Korona herättää meidät keskinäisestä kilpailusta kollektiiviseen toimintaan ja ajatteluun, kuten tutkija Timo Miettinenkin on huomauttanut.

Torikokoukset on kielletty, mutta kollektiivisuudella tarkoitankin itseä laajempaa huomiointia ja välittämistä. Kuinka voin osaltani edesauttaa kaikkien parasta mahdollista selviämistä tässä tilanteessa? Tekojen ei aina tarvitse olla suuren suuria. Voi vaikka kutsua ystävän kävelylle, joko turvavälillä tai puhelinyhteyden välityksellä, tai kysyä, miten sukulaiset ja tuttavat ovat eristyksissä pärjänneet.

Yksineläviä korona varmastikin herättää pohtimaan, miten jatkossa voi varautua tilanteeseen, jossa suositellaan sosiaalista eristäytymistä. Ehkä etukäteen sopiminen siitä, keneen tällaisissa tilanteissa voi turvautua, yleistyy.

Miten käy tutkijavaihtoni? Jätin lakanakassin odottamaan Portugaliin ja suunnittelen palaavani Coimbraan vielä syksyllä. Tuskin kukaan vielä tietää, millainen kolaus korona lopulta on kansainvälisyyteen kannustavalle tutkijayhteisölle. Palataanko takaisin siihen, miten toimittiin ennen, vai muuttuuko akateemisessa työssä jokin pysyvästi?

Koronakriisiä seuranneet rajoitukset vaikuttavat ihmisten läheissuhteisiin eri tavoin, riippuen esimerkiksi iästä, elämäntilanteesta, asumisjärjestelyistä sekä läheissuhteiden määrästä. Läheissuhteet poikkeustilassa -sarjan teksteissä tarkastellaan pandemian seurauksia ihmisten väliselle kanssakäymiselle erilaisissa elämänvaiheissa.

Sarjan muut kirjoitukset

Kitti Suoranta: Orgiat ruton jälkeen?

Kaisa Kuurne & Johanna Sarlio-Nieminen: Synnytysosastojen koronarajoitukset paljastavat synnyttäjien ja sairaalan näkökulmaerot

Mia Niemi: Ikääntyneiden ongelmat kasaantuvat eristyksessä

Anna Heinonen: Kommuunikodissa kämppis voi olla lähellä mutta vieras

Ella Sihvonen: Koronakeväänä etätyö ja perhe-elämä sulautuvat yhteen

Aino Luotonen: Ystävien virtuaalisista illanistujaisista jää puuttumaan jotain tärkeää

Anna-Maija Castrén: Pysykää kotona! Missä niistä?

Heidi Ruohio: Poikkeustila vaikuttaa kansainvälisiin adoptioihin

Vaula Tuomaala: Vauvan kanssa välitilassa

Hävitetäänkö konmarituksen mukana muutakin kuin tavaraa?

Posted on by Aino Peltokangas
Lukuaika: 3 min.

Esineet ovat keskeinen osa kodin arkea. Mutta miksi turhaksikin käyneestä tavarasta voi olla vaikeaa luopua? 

Katselin kesälomalla suoratoistopalvelu Netflixissä pyörivää reality-sarjaa Marie Kondo: Kodit järjestykseen. Sarjassa tavararunsauden keskellä asuvat amerikkalaisperheet yrittävät saada kodin kaaosta haltuunsa. Apunaan heillä on Konmari-siivousmenetelmän kehittänyt ja suositun oppaan kirjoittanut ammattijärjestäjä Marie Kondo. 

Konmari-menetelmän tarkoituksena on opettaa ihmisille kodin siivoamista tavaramääriä karsimalla ja oikeaoppisella järjestämisellä. Taustalla on ajatus siitä, että ihmiset pohtisivat suhdettaan tavaroihin ja niiden tarpeellisuutta: onko jokin esine oikeasti ilon aihe sen hetkisessä elämässä vai ei? Keskeistä on, että tavaroita ei saisi olla liikaa, jotta niiden äärelle pääsisi arkielämässä helposti. Näin ollen turhista tavaroista olisi hyvä päästä eroon.

Sosiologi Veera Kinnunen huomasi väitöskirjatutkimuksessaan, että ihmisten on usein helppo nimetä itselleen muutamia tärkeimpiä kodin esineitä, joihin heillä on vahva tunneside ja joita he mielellään ottavat esimerkiksi muuton yhteydessä mukaansa uuteen kotiinsa. Muutto on Kinnusen mukaan sellainen tapahtuma, jossa omaa suhdetta kodin tavaroihin tulee käytyä läpi, sillä tavarat ovat silloin eri tavalla esillä kuin normaalisti. 

Usein esineiden merkitykset jäävät kuitenkin arkielämässä piiloon, kuten sosiologi Turo-Kimmo Lehtonen on tuonut esille. Vaikka tavaroita on ympärillämme enemmän kuin koskaan, olemme Lehtosen mukaan etääntyneet monista niiden arkielämään liittyvistä merkityksistä. Elämänmuotomme kestämättömyyteen liittyvän huolen keskellä  tavarat voivat tuntua helposti pelkästään ylimääräisiltä ja toisarvoisilta. Esineillä on kuitenkin, Lehtosen hyödyntämän uusmaterialistisen näkökulman mukaan, myös tärkeä vuorovaikutuksellinen rooli arkielämässä. Esineet muun muassa välittävät toisillemme tietoa arvostuksistamme. Lehtosen mukaan ihmisten välisiä vuorovaikutussuhteita olisikin mahdollisuus ymmärtää entistä paremmin kysymällä, miten yhdessä oleminen rakentuu esineiden kanssa. 

 

Esineet tuovat perheenjäseniä yhteen ja kertovat perheen tarinaa

Amber Eppin ja Linda Pricen mukaan kodin tavarat ja perhesuhteet ovat monella tapaa yhteydessä toisiinsa. Esineet voivat esimerkiksi sitoa perhettä osaksi perhehistoriaa. Niihin voi yhdistyä muistoja ihmisistä ja tapahtumista tai tärkeitä arvoja. Lisäksi esineet voivat tuoda konkreettisesti perheenjäseniä ja läheisiä kotona yhteen, ohjata yhdessä olemisen tapoja ja tukea yhteistä tekemistä.

Eppin ja Pricen tutkimukseen osallistuneelle kuusihenkiselle lapsiperheelle yksi tärkeimmistä kodin esineistä oli suuri ruokapöytä. Pöytään liittyi rakkaita muistoja lapsuudenkodista, perheen ja suvun yhdessäolosta ja juhlahetkistä, sillä se oli peritty lasten isovanhemmilta. 

Pöytä oli joka päivä ahkerassa käytössä ja perhe kokoontui usein ruokailemaan ja viettämään yhdessä aikaa sen ympärille. Sen äärellä esitettiin näytelmiä, luettiin ja toteutettiin paljon erilaisia kädentaitoihin liittyviä harrastus- ja työprojekteja. Tämän lisäksi pöytä oli keskeisessä asemassa erilaisissa juhlatilanteissa. Perheenjäsenet kertoivat, että pöydän korvautuminen muuton yhteydessä uudella pöydällä oli jopa vähentänyt yhteistä tekemistä ja yhdessäolon tunnelmaa.

 

Merkitysten taustalla on yhteisiä ihanteita

Vaikka kodin sisustamisesta on tullut 1950-luvulta lähtien yhä yksilöllisempää, on monien tavaroiden merkitysten taustalla yhä edelleen myös jaettuja ihanteita. Ajatus esimerkiksi pöydän ja muun kodin esineistön merkityksestä perheyhteyttä tukevana elementtinä ei ole uusi, kuten suomalaista esinehistoriaa ja kulutuskulttuuria tutkinut Minna Sarantola-Weiss on tuonut tutkimuksessaan esille.

Eurooppalaiset perheihanteet muuttuivat 1800-luvun aikana ydinperhettä korostavaksi. Tämän myötä myös kodin fyysiseen ympäristöön liittyvät odotukset kiinnittyivät yhä enemmän perheeseen, perheen hyvinvointiin ja perheenjäsenten yhdessäoloon. Kodin toiminnallisuutta, kuten tilojen ja esineiden soveltuvuutta arkikäyttöön pidettiin entistä tärkeämpänä. 

Annie Spratt

Suomessa kotitalouksien vaurastuminen ja huonekalujen massatuotantoon siirtyminen 1960-luvulla vaikuttivat siihen, että esimerkiksi aikaisemmin ylellisenä pidetystä sohvasta tuli tärkeä osa kodin esineistöä ja siitä muodostui myös perheen yhdessäolon symboli.

 

Suhde esineisiin voi rakentua aina uudelleen

Esineillä on paljon erilaisia tärkeitä, pitkällekin ulottuvia, yksilöllisiä ja jaettuja merkityksiä. Ei ole mikään ihme, että Marie Kondon Kodit järjestykseen -ohjelman perheet ovat ajoittain aika ihmeissään käydessään läpi tavaroitaan ja miettiessään, ovatko ne tarpeeksi arvokkaita säilytettäväksi vai eivät. 

Eppin ja Pricen mukaan esineiden ja tavaroiden merkitykset ovat kodin arjessa kuitenkin aina aikaan ja paikkaan sidottuja ja näin ollen muuttuvia. Tärkeänäkin pidetyn ja ahkerassa käytössä olevan esineen merkitys saattaa muuttua perhesuhteissa tai kodin fyysisessä ympäristössä tapahtuvien muutosten takia.

Tutkimustiedon valossa on  helppo ymmärtää, miksi turhaksi käyneestä esineestä voi olla joskus vaikea luopua. Veera Kinnusen tutkimuksesta käy ilmi, että tunnearvoa sisältävä esine halutaan usein pitää luopumisen jälkeen lähellä, perheessä tai suvussa. 

Eppin ja Pricen tutkimuksen perhe yritti muuton jälkeen mahduttaa suurta ruokapöytäänsä ensin ruokahuoneeseen ja sitten muihin kodin tiloihin siinä onnistumatta. Vaikka pöytä ei sopinut enää suuren kokonsa takia arkikäyttöön, se päätettiin säilyttää, jotta se voitiin ottaa esille erilaisia erityisiä tilanteita, kuten tärkeitä kouluprojekteja ja juhlatilaisuuksia varten. Perhe ryhtyi jopa suunnittelemaan keittiön laajennusta, jotta pöytä saataisiin takaisin omalle ja arvoiselleen paikalle perheen elämässä. 

Tällaisista vaihtoehdoista ei Marie Kondon tehokkaissa opeissa hiiskuta ollenkaan.

 

Johdatus ystävyyden ajattelemiseen

Posted on by Kaisa Kivipuro
Lukuaika: 5 min.

Ystävyydet ovat on usein ihmisille tärkeitä, läheisiä ja pitkäaikaisia ihmissuhteita. Tarkemmin katsottuna ystävyys kuitenkin pakenee selkeitä määrittelyitä. Mistä kaikesta ystävyydessä on oikein kysymys?

Mikä on ystävä? Miten se eroaa kaverista, tuttavasta, kollegasta, seurustelukumppanista, elämänkumppanista, naapurista, perheenjäsenestä ja sukulaisesta, joista kaikkia saatamme toisinaan nimittää ystäviksemme? 

Havahduin keväällä siihen, etten oikeastaan osaa kuvitella ystävyyksiä. Osaan kyllä ajatella omia ystävyyksiäni, mutta en osaa kuvitella laajemmin, miten ystävyydet syntyvät, mitä ystävyyksissä tapahtuu ja miten ystävyydet kehittyvät. En myöskään ole tarkemmin pohtinut, miten ystävyyssuhteisiin vaikuttavat vaikkapa sukupuoli, ikä, elämänvaihe – tai sitä, millaista on sitoutuminen ystävyyssuhteissa.

Vaikka ystävyys on ihmisille merkittävä tuen, hyväksynnän ja hyvän olon lähde, se on jäänyt läheissuhteiden tutkimuksessa ja poliittisessa keskustelussa marginaaliin. Ystävyyden merkitys nousee otsikoihin lähinnä silloin, kun siitä on pulaa. 

Oman kokemukseni perusteella toisten ihmisten ystävyydet jäävät helposti sivuun myös arkisissa keskusteluissa. Vai milloin viimeksi kysyit tuttavaltasi hänen mainitessaan ystävän, josta et ollut ennen kuullut: ”Ai kukas se on? Missä te tapasitte? Mistä sä kiinnostuit siinä?”

Kuva: Karoliina Paappa, Series: Die-Cut, At Her Table, 2011.

Ystävyys on hankala luokiteltava, sillä se pakenee määrittelyjä, huomauttavat brittisosiologit Liz Spencer ja Ray Pahl. He jaottelevat ystävyydet suuntaa antavasti kahdeksanportaiselle asteikolle. Asteikko sisältää muun muassa yksinkertaisen (työ)toveruuden, hauskanpitoystävän ja lohduttajan sekä monipuolisen ja syvän sielunkumppanuuden. 

Ystävyydet voivat Spencerin ja Pahlin mukaan asettua yhteen tai useampaan näistä kategorioista, tai ystävyydet voivat liikkua kategoriasta toiseen. Ihmiset myös kaipaavat elämäänsä erilaisia ystäviä, eikä kaikista suhteista odoteta syntyvän syviä sielunkumppanuuksia. Myös hauskanpidolla on arvonsa. (1.)

 

Ystävyyden ja parisuhteen erot

Koska ystävyyden ei tarvitse edetä valmiiksi kirjoitetun kaavan mukaan, tai edetä ollenkaan, suhde on melko vapaasti neuvoteltavissa ja järjestettävissä juuri siten kuin ystävyyden osapuolille sopii. Sosiologi Harry Blatterer on kutsunut tätä ystävyyssuhteen institutionaaliseksi vajaukseksi. Käsitteellä Blatterer viittaa sosiologiseen ajatukseen instituutioista sosiaalisten suhteiden järjestelminä tai suhteita koskevina käyttäytymissääntöinä. Verrattuna esimerkiksi parisuhteeseen, joka kiinnittyy avioliiton ja romanttisen rakkauden instituutioihin, institutionaalisesti vajaana suhteena ystävyys on vapaa valmiiksi kirjoitetuista suhteen kaavoista ja sillä on kenties potentiaalia haastaa suhteisiin sisältyviä normatiivisia oletuksia. Toisaalta sama vajaus luo ystävyyssuhteille rajoituksia (2). 

Valtioinstituutioissa, kuten avio- ja avoliittoa koskevassa lainsäädännössä tai Kelan asumistukipolitiikassa, ihmisten välisiä suhteita määritellään parisuhde- ja perhekeskeisesti. Toisin kuin ystävyyssuhteella, avio- tai avoliitolla on vaikutusta muun muassa toimeentuloon, verotukseen, perimykseen ja mahdollisuuteen virallistaa suhteita. Ystävyys on parisuhteeseen nähden toissijaista myös suhteiden kulttuurisessa hierarkiassa eli siinä, mitä suhteita kulttuurissamme pidetään arvossa. 

Ystävyyden arvottaminen parisuhteisiin nähden toissijaisiksi vaikuttaa siihen, miten ystävyyteen esimerkiksi sitoudutaan. Ystävyydessä ei pidetä normaalina sitä, että suhteen odotettaisiin etenevän kohti yhteen muuttamista, tai että suhde haluttaisiin lainvoimaisesti virallistaa. Harva myöskään asettaa ystävyyttä parisuhteen edelle tehdessään elämänvalintoja.

Intiimien suhteiden alueella ystävyyden rajat määrittyvät usein parisuhteesta käsin. Keskeisesti ystävyyden ja parisuhteen välistä rajaa määrittää seksi. Koska seksi kuuluu kulttuurissamme oletuksena romanttisiin suhteisiin, ystävyyksien odotetaan vastakohtaisesti olevan ei-seksuaalisia. Jos ystävyyteen kaikesta huolimatta kuuluu seksiä, suhdetta joudutaan tarkkailemaan ja hallinnoimaan, jottei siitä vahingossa tule ”enemmän kuin ystävyyttä”, eli rakkaussuhdetta. 

 

Ystävyyden yksityiset ja julkiset tilat

Ystävyys yhdistyy ambivalentisti sekä yksityiseen että julkiseen: samalla kun se on selvästi henkilökohtainen ja intiimi suhde, sen ei oleteta tapahtuvan yksityisen kodin tilassa, tai ainakaan rakentavan sitä. 

Kodin rakentaminen ystävyydelle haastaa osaltaan tätä (keinotekoista) julkisen ja yksityisen jaottelua. Käynnissä olevassa väitöstutkimuksessani haastattelen kommuuneissa asuvia ihmisiä heidän suhteistaan. Jaetulla kodin tilalla on vaikutuksensa ystävyyteen. Monet haastateltavistani kertovat, että yhteinen koti syventää ystävyyttä, tehden siitä ”perheen kaltaista”. Samaan aikaan uusi läheisyys ystäväkämppisten kanssa saattaa myös tuntua kiusalliselta, sillä tilallinen läheisyys ja yhdessä vietetyn ajan runsaus paljastaa ihmisistä enemmän kuin ystävyyksissä on ollut tapana.

Sitä vastoin ystävät on totuttu liittämään julkiseen tilaan. Ystävien tapaaminen kaljalla, kahvilla tai ulkona syömässä on tuttu näky kulttuurisessa kuvastossamme. Ajatelkaa vaikka Sinkkuelämää-tv-sarjan brunssilla istuvia ystäviä, tai brittisarjojen pubeissa tapaavia miehiä. Kaljan, kahvin, ruuan ja jaetun pöydän yli on hyvä harjoittaa ”vastavuoroista avautumista”, jota pidetään nyky-yhteiskunnassamme yhtenä merkittävänä suhteiden tekemisen tapana. Ajatuksista ja tunteista kertominen vastavuoroisesti synnyttää avoimuuteen ja luottamukseen perustuvaa suhdetta keskustelukumppanin kanssa.

Kysyin Facebook-seinälläni, mitä ihmiset tekevät ystäviensä kanssa.  Vastausten perusteella ystävien kanssa ollaan usein aktiivisia: esimerkiksi urheillaan, käydään erilaisissa tapahtumissa ja paikoissa, juhlitaan ja pelataan pelejä. Monesti tekeminen on sellaista, että mahdollisuus keskustelulle omista asioista, muista ihmisistä tai yhteiskunnallisista teemoista säilyy.

Toisinaan ystävät köllöttelevät yhdessä. Kuva: Nicola Anderson / Unsplash.

Mutta ystävyyssuhteissa tapahtuu kuitenkin myös asioita, jotka eivät sovi omasta elämästä kahvin ääressä kertomisen mielikuvaan. Kommentoijien mukaan ystävien kanssa ollaan hiljaa, istutaan ja makoillaan sohvilla ja lattioilla, rukoillaan. Erään kommentoijan mukaan ”parasta on, jos on samojen kavereiden kanssa hieman pidemmän aikaa samassa tilassa (esim. viikonlopun yli), niin voi vaan päämäärättömästi hengata”. Toinen kertoo, että ”tietyt kaverit tulee mun luo pitämään seuraa kun siivoon tai toisinpäin”. 

Ystävyys ei siis aina jäsennykään lyhyinä, ajallisesti rajattuina kahvihetkinä julkisilla paikoilla, vaan usein ihmisten kodeissa ja muissa yksityisissä tiloissa ajallisesti pitkäkestoisena olemisena. Näissä hetkissä ei niinkään kertoilla muualla tapahtuvasta elämästä, vaan elellään yhdessä ilman sen kummempaa päämäärää. Ystävyyksiin liittyy myös paljon arkista huolenpitoa ja hoivaa, joka voi olla hauskaa yhdessä olemista – vaikka ruoanlaittoa  yhdessä, tai toisen auttamista, kuten tämä kommentti paljastaa: 

[…] saman kaverin kanssa kierrettiin ekotorit ja Ikea, että löydettiin pöytiä ja hyllyjä molempien tarpeisiin. Sitten roudattiin ne sisälle ja tehtiin välissä ruokaa. Ensi viikolla ajetaan autolla Baltian läpi Puolaan ja haetaan sen koira kotiin, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan.

 

Miten paljon ystävyys joustaa?

Yksi ystävyyden keskeinen piirre lienee ajatus siitä, että ystävyys joustaa sekä ajallisesti että tilallisesti: ystävyys säilyy myös etäisyyden päästä. Tätä voidaan ajatella jälleen ystävyyden institutionaalisen vajauksen kautta sekä vapautta tuovana, että normatiivisesti ystävyyttä rajoittavana tekijänä.

Tutkimushaastatteluissani on käynyt ilmi, että ystävyys antaa myöten sellaisille elämänmuutoksille, kuin yhteisestä kodista pois muuttaminen, tai toiseen kaupunkiin lähteminen. Ystäviä ei myöskään menetä, vaikka heitä ei aina ehtisi näkemään. Toisaalta etäisyys saattaa harmittaa, mutta normatiivinen ajatus siitä, että ystävyyttä ei suhteena priorisoida, voi tehdä yhteistä aikaa koskevien vaatimusten esittämisen hankalaksi.

Ja vaikka ystävyys voi säilyä ajallisesta tai maantieteellisestä etäisyydestä huolimatta,  on kiinnostavaa ajatella myös sitä, miten ystävyys joustaa läheisyyden suhteen. Käsitykset riittävästä, sopivasta tai oikeanlaisesta läheisyydestä ystävyydessä saattavat myös kiusaannuttaa esimerkiksi yhteisessä kodissa asuvia ystävyksiä, kuten tutkimushaastatteluni ovat osoittaneet.

Ystävyyssuhteiden erityisyys, vapaudet ja rajoitukset tarjoavat uusia näkökulmia ihmissuhteiden ajattelemiseen niin tutkimuksessa kuin arjessa. Ystävyyden käytännöissä ja sen muotoutumisessa erilaisissa suhteissa, elämänvaiheissa, paikoissa, kulttuureissa ja rakenteissa riittää vielä rutkasti tutkittavaa.

Tuodaksemme näkyviin läheissuhteiden moninaisuutta ja rikkautta voisimme ottaa ystävyyden useammin huomioon myös arkisissa keskusteluissamme ja kysyä: ”Ai kukas se on? Missä te tapasitte? Mistä sä kiinnostuit siinä?” 

 

Anna Heinonen (YTM) on sukupuolentutkimuksen väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa. Väitöstutkimuksessaan Heinonen tutkii läheissuhteita suomalaisissa kommuuneissa.

 

Lähteet

(1) Spencer, Liz & Pahl, Ray  (2006) Rethinking Friendship, Hidden Solidarities Today. New Jersey: Princeton University Press.

(2) Blatterer, Harry (2015) Everyday Friendships, Intimacy as Freedom in a Complex World. Basingstoke: Palgrave Macmillan.

 

Lue aiheesta lisää

Perhe vai ystävät – vai molemmat?

Kenelle ovi avataan? Yksityisen kodin sosiaaliset rajat

Transparent-sarja avaa ikkunan perheiden tulevaisuuteen

Kotivara on osa arjen hallintaa

Posted on by Kaisa Kivipuro
Lukuaika: 4 min.

Kun yhteiskunnan perustoiminnot jostain syystä häiriintyvät, vastuunkantoa tilanteesta odotetaan myös kansalaisilta. Suomalaisia kannustetaan pärjäämään häiriötilanteissa kolmen vuorokauden ajan omin avuin ja huolehtimaan myös apua tarvitsevista läheisistään.

Keväällä 2018 Ruotsissa jaettiin joka kotiin valtion julkaisema ohjekirjanen, jossa annetaan käytännön ohjeita häiriö- ja poikkeustilanteiden varalle. Häiriötilanteita ovat esimerkiksi sääilmiöistä kuten myrskyistä johtuvat sähkökatkot ja tietoturvahyökkäykset, poikkeustilanteita puolestaan sotilaalliset kriisit.

Suomessa ei ole toteutettu samanlaista joka kotiin kohdistuvaa kampanjaa, vaan kotitalouksien omatoimisesta varautumisesta on viestitty muilla tavoin paljolti järjestöjen toimesta. Valtio on lisäksi julkaissut kansalaisviestintää sähkökatkoihin varautumisesta ja sähkönjakelun keskeisyydestä yhteiskunnan toiminnan kannalta.

Sekä Suomessa että Ruotsissa asukkailta odotetaan arjen katkaisevissa häiriötilanteissa ensi alkuun pärjäämistä omin avuin. Näin viranomaisilla on aikaa reagoida tilanteeseen, hoitaa tärkeimpiä tehtäviään ja järjestää apua, kuten vedenjakelua. Suomessa viestitään, että kotitalouksilla tulisi olla kolmen vuorokauden kotivara, eli niiden tulisi pärjätä omillaan häiriötilanteen alussa 72 tuntia.

Kuva: Suomen Pelastusalan keskusjärjestö

 

Häiriötilanne tuo näkyväksi arjen rutiinit ja toistot

Kotivara tarkoittaa riittävää määrää pullotettua tai säiliöissä olevaa vettä, säilyviä ruokia, käteistä rahaa, paristoja, patteriradiota ja muita varmuusvarastoja, joilla pärjää esimerkiksi sähkökatkon aikana. Martat, yksi Suomen vanhimmista kotitalousneuvontajärjestöistä, korostaa arkista näkökulmaa: kotivaralla pärjää, jos vaikka sairastuu ja ei muutamaan päivään pääse ruokakauppaan. Suomen pelastusalan keskusjärjestö puolestaan viestii 72 tunnin pärjäämisestä omin avuin ja painottaa enemmän yhteiskunnallisia häiriötilanteita. Keskeistä järjestöjen viestinnässä on, että kotivarasta huolehtiminen on osa arjen hallintaa ja kulutustarpeisiin varautumista.

Kotitalouksien varautuminen häiriötilanteisiin on aihepiiri, jossa kiteytyy monta yhteiskuntatieteellisesti mielenkiintoista teemaa. Häiriötilanteiden harjoittelemisen kautta tulevat näkyväksi arjen rutiinit ja toistot, joiden varassa kulutus, tuotanto, arjen uusintaminen sekä sosiaaliset suhteemme ja läheisverkostomme lepäävät. Häiriötilanteisiin varautumiseen liittyvät myös infrastruktuurin rytmit, eli yhteiskunnan toimimisen kannalta olennaiset palveluiden ja rakenteiden järjestelmät ja niiden aikataulut.

Kuva: Helsingin kaupunginmuseo / Foto Roos

Kotitalouksien varautumisen muodot riippuvat paljon sijainnista ja infrastruktuurista: tutkimuksen mukaan haja-asutusalueilla ollaan usein paremmin varautuneita kuin kaupungeissa. Haja-asutusalueilla kotivaraa löytyy useammin valmiina, koska ei ole tavatonta, että myrskyt, tykkylumi tai muut syyt, yleensä luonnonilmiöt, aiheuttavat sähkökatkoja ja arjen rutiinien ja rytmien katkeamista. Saman tutkimuksen mukaan miehet ovat tietoisempia varautumisesta ja paremmin varusteltuja arjen häiriötilanteisiin kuin naiset. Toisaalta naiset ovat elintarvikehuollon osalta paremmin varautuneita.

Suomessa useat eri järjestöt järjestävät vapaa-ajan turvallisuuskursseja, joista osa on suunnattu erityisesti naisille. Aloitin hiljattain etnografisen tutkimuksen naisille suunnatusta valmius- ja turvallisuuskoulutuksista, joissa järjestäjänä toimii Naisten valmiusliitto. Liitto on perustettu 1990-luvun lopulla ja siihen kuuluu yksitoista jäsenjärjestöä. Tämä järjestötoiminnan osa-alue heijastaa osaltaan kansalaisten välistä sukupuolen mukaan järjestäytynyttä yhteiskunnallista työnjakoa suomalaisessa yhteiskunnassa.

 

Turvallisuustyönjaon sukupuolittunut luonne

Miesten yleisen asevelvollisuuden ja siihen kuuluvan koulutuksen vuoksi on kansalaisten välinen yhteiskunnallinen turvallisuustyönjako Suomessa vahvasti sukupuolittunut. Miespuoliset Suomen kansalaiset on velvoitettu suorittamaan ase- tai siviilipalvelus 30 ikävuoteen mennessä.

Alle 30-vuotiailla aikuisilla naisilla on puolestaan mahdollisuus hakeutua vapaaehtoiseen asepalvelukseen. Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana naisten vapaaehtoinen asepalvelus on tuottanut yhteiskunnallista muutosta, ja jako miespuolisiin reserviläisiin ja naispuolisiin siviileihin ei ole yhtä selkeä kuin ennen 1990-luvun puoliväliin asti.

Maanpuolustusorientoituneen kansalaistoiminnan kentällä kansalaisille on tarjolla erilaisia kouluttautumisen ja osallistumisen muotoja, jotka jäsentyvät pitkälti asepalveluksen suorittamisen, sukupuolen ja iän mukaan. Järjestökentällä tapahtuvaa vapaaehtoistoimintaa on kaikenikäisille aikuisille, sekä naisille että miehille, joskin osa tästä toiminnasta on suunnattu naisille osallistumiskynnyksen madaltamiseksi. Valtio tukee maanpuolustussuuntautunutta kansalaisjärjestötoimintaa ja esimerkiksi antaa käyttöön tiloja ja varusteita.

 

Naiset turvallisuustaitoja kartuttamassa

Naisten valmiusliiton koulutuksia on järjestetty parinkymmenen vuoden ajan ja ne  ovat olleet suosittuja jo pitkään. Koulutusviikonloppujen aihepiirien valikoima on laaja: kursseja on maastossa pärjäämisestä ja ensiaputaidoista sähköttä selviämiseen ja kyberturvallisuuteen. Osallistujat ovat eri ikäisiä suomalaisia naisia eri puolilta maata, painottuen keski-ikäisiin ja sitä iäkkäämpiin naisiin.

Kursseille osallistuminen on koulutettaville yhtäältä vapaa-ajalla tapahtuvaa harrastustoimintaa, toisaalta turvallisuus- ja kansalaistaitojen kartuttamista. Kurssit järjestetään vapaaehtoisvoimin, joten niiden järjestäminen on myös vapaaehtoinen johtamisharjoitus. Kurssien käytännöt ja aineellinen maailma luovat useimpien osallistujien arjesta erillisen ympäristön ja samankaltaisuutta osallistujien välille: kurssit järjestetään useimmiten varuskunta-alueilla ja niiden ajaksi pukeudutaan Puolustusvoimilta lainaksi saatuihin maastopukuihin ja muihin varusteisiin.

Kuva: Suomen Pelastusalan keskusjärjestö

Eräs useita kertoja toteutettu kurssi käsittelee pärjäämistä pitkittyneen sähkökatkon aikana. Olin havainnoimassa tällaista kurssia, jossa paneuduttiin kotitalouksien omatoimiseen varautumiseen. Aihetta käsiteltiin viikonlopun aikana noin 30 kurssilaisen kesken. Ohjelma oli tiivis: kahden vuorokauden ajan oli tietoiskuja, ryhmätöitä ja käytännön harjoituksia. Puhujina olivat muiden muassa varautumisjärjestön asiantuntija ja lähellä sijaitsevan suurehkon kaupungin riskienhallinnasta vastaava viranomainen. Ryhmätöissä käsittelimme esimerkiksi kotivaran koostumusta. Harjoittelimme myös alkusammutusta sekä trangian ja aggregaatin käyttöä.

 

Kyvykkään kansalaisen vastuu toisista

Läheisverkostojen ja huolenpidon teema liittyy myös kotitalouksien varautumiseen. Havainnoimallani kurssilla käsiteltiin omatoimisen varautumisen ja kotivaran ylläpitämisen lisäksi vastuuta kanssaihmisistä. Kurssin keskusteluissa oman kotitalouden jäsenistä huolehtimista pidettiin itsestään selvänä. Tämän lisäksi keskusteluissa nousivat esiin työpaikan, esimerkiksi hoivalaitoksen asukkaat sekä kuvitteellinen, kenen tahansa naapurissa yksin asuva iäkäs henkilö, ”naapurin Hilma”, jonka pärjäämistä tulisi myös pitää silmällä.

Häiriötilanteisiin liittyvään huolenpitoon kiinnitetään huomiota niin ikään järjestökentän julkaisussa (s. 21):

Omatoiminen varautuminen ei ole omaan kotiin linnoittautumista kotivaran äärelle, vaan siihen voidaan ajatella kuuluvan erilaisia taitoja ja soveltamiskykyä.  Omatoiminen varautuminen on myös auttamisen osaamista ja toisista välittämistä. Häiriötilanteen tullen jokaisella on vähintäänkin moraalinen velvollisuus auttaa myös muita.

Näissä näkökulmissa korostuu toimintakykyisten aikuisten velvollisuus olla jättämättä heitteille esimerkiksi ikänsä tai terveytensä puolesta toimintakyvyltään rajoittuneita.

Vapaaehtoisen maanpuolustuksen piirissä annettava koulutus sekä arjen turvallisuuteen liittyvä kansalaisviestintä sisältävät ihanteen kyvykkäästä kansalaisesta. Mahdollisessa häiriötilanteessa arjen perustoiminnot sekä yhteiskunnan haavoittuvimmista jäsenistä kuten lapsista ja vanhuksista huolehtiminen ovat tällaisten toimintakykyisten aikuiskansalaisten varassa. Naisjärjestöjen koulutuksissa korostuvat arkiset turvallisuustaidot, kuten kotivara ja ensiapu, ja lisäksi niissä on esillä hoivan, huollon ja henkisen tuen kaltaisia naistyypillisiä osaamisalueita.

Havainnoimissani koulutuksissa pääsin tarkastelemaan lähietäisyydeltä yhtä yhteiskunnan turvallisuustyönjaon ilmentymää, naisjärjestöjen turvallisuuskoulutusta naisille. Koulutuksissa ja materiaaleissa välittyy ajattelutapa, jonka mukaan aikuisen yksilön elämänkulussa kartuttama  osaaminen ja oma kyvykkyys velvoittavat huolehtimaan toisista: toimintakykyiset ja pärjäävät kansalaiset ovat viime kädessä vastuussa muista. Toimiva ja palautumiskykyinen yhteiskunta edellyttää siis kykyä yhteistoimintaan sekä huolenpitoa toisista ihmisistä.

 

Linda Hart (VTT) työskentelee tutkijana TAHTO2-tutkimushankkeessa Maanpuolustuskorkeakoulun johtamisen ja sotilaspedagogiikan laitoksessa. Sähköpostiosoite: linda.hart[at]alumni.helsinki.fi

 

Lähteitä

Jalas, M., Rinkinen, J. ja Silvast. A. (2015) Infrastruktuurit järjestävät aikaa. Teoksessa Anttila, A-H., ym: Ajassa kiinni ja irrallaan: Yhteisölliset rytmit 2000-luvun Suomessa.

Tallberg, T. (2017) Yhteiskunnallinen turvallisuustyönjako: Miten tutkia maanpuolustusta toimintana ja sosiaalisina suhteina? Teoksessa Tallberg T,. ym. (toim.): Puolustuslinjalla. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura.

Kenelle ovi avataan? Yksityisen kodin sosiaaliset rajat

Posted on by Aino Peltokangas
Lukuaika: 3 min.

Kodin yksityisyyttä pidetään tärkeänä asiana. Kodin sosiaaliset rajat ovat kuitenkin muuttuneet joustavammiksi ja koteja esitellään esimerkiksi lifestyle-blogeissa avoimesti.

Olen usein miettinyt kadulla kävellessäni, millaisia koteja suljettujen ovien ja ikkunoiden taakse kätkeytyy. Koti, sellaisena kuin sen tunnemme, on aina kuitenkin pyrkinyt vierailta katseilta suojaan.

Kotiin kohdistunutta tarkastelua ja kodin henkilökohtaisia ja intiimejä piirteitä on jäsennetty monissa tutkimuksissa määrittelemällä yksityisen ja julkisen tilan välisiä eroja. Yksityisyyttä pidetään yhtenä tärkeimpänä kodin ominaisuutena. Kodin ovet ovat kuitenkin avautuneet aiempaa enemmän myös ulkopuolisille ihmisille etenkin mediassa.

Sosiologi Graham Allanin mukaan kodin sosiaalisia rajoja määritellään arjessa jatkuvasti esimerkiksi tulijan, vierailun tarkoituksen tai sen mukaan, miten ajattelemme kodin vastaavan käsitystä “tavallisesta elämästä”.  Allan on tarkastellut työssään esimerkiksi sitä, millaiset sosiaaliset suhteet jäävät yleensä kodin ulkopuolelle ja millä tavalla kodin tilaa suojataan.

 

Kodin yksityisyyttä on vaalittu pitkään

Kodin yksityisten rajojen muodostuminen on seurannut erilaisia yhteiskunnallisia muutoksia, kuten kaupungistumista, työelämän muuttumista ja kotitalouksien vaurastumista. Historioitsija John Gillisin mukaan yksityisen kodin piirteet alkoivat muodostua 1800-luvun lopussa, kun perhettä koskevat ihanteet alkoivat muuttua.

Ajatus ydinperheestä ihanteellisena perhemuotona vahvistui 1950-luvulla. Kodin ei enää ajateltu vastaavan laajan joukon, kuten sukulaisten, palvelusväen tai kylässä käyneiden tarpeisiin. Sen sijaan sen odotettiin vastaavan perheen omiin tarpeisiin ja tarjoavan asukkailleen yhä enemmän paitsi oman tilan myös paikan, johon samaistua. Samalla kotia ryhdyttiin suojaamaan entistä enemmän ulkopuolisilta ja kotiin pääsyä ruvettiin kontrolloimaan.

Christian Koch / Unsplash

Moderni koti onkin perinteisesti kuulunut perheelle ja tämän lisäksi myös tietyille läheisille ihmisille, kuten sukulaisille ja ystäville. Mitä vieraampi ulkopuolinen tulija on ollut, sitä enemmän on yleensä käytetty erilaisia kontrolloimisen keinoja, kuten arkielämän jälkien siivoamista pois näkyviltä. Vierasta henkilöä ei ole myöskään välttämättä päästetty kaikkiin kodin huoneisiin. Kotia on harvoin näytetty kenellekään ulkopuoliselle ihan sellaisenaan. Vielä 1950-luvulla ulkopuolisten vastaanottaminen kotona on ollut usein aika harvinaista tai ainakin hyvin muodollista. 2000-luvulla kodin rajoja on piirretty uusiksi ja kodista on tullut entistä näkyvämpi paikka.

 

Mediassa koti avataan ventovieraillekin

Koti on nykyään paljon esillä populaarikulttuurissa ja mediassa. Televisio-ohjelmissa esitellään kodin sisustamista ja remontointiprojekteja tai tutustutaan eri henkilöiden elämään käymällä heillä kylässä. Viime vuosina myös kotia käsittelevät blogit ovat tulleet yhä suositummiksi. Näistä yksi on omasta kodistaan ja perhe-elämästään kirjoittava Lähiömutsi.

Lähiömutsi käsittelee laajasti perhettä, kasvatusta, kodin sisustamista sekä elämäntyyliä ja tarttuu aiheisiin kertomalla aina myös omakohtaisista kokemuksistaan. Myös kodin arki tuodaan esille. Blogissa on viikottain arkisia kuvia Lähiömutsista ja perheen lapsista, esimerkiksi syömässä aamupalaa keittiön pöydän äärellä, siivoamassa lasten huonetta tai pesemässä vessassa hampaita.

Kuvien tarkoitus on esittää arkielämän tilanteet sellaisenaan tai siloittelematta, kuten Lähiömutsi itse kertoo. Blogin henkilökohtainen tyyli poikkeaa perinteisestä tavasta suojella kodin sosiaalisia rajoja: sen lisäksi, että kodin ovi avataan vieraille ihmisille, sallitaan myös pääsy eri tiloihin ja esitellään kodin arkea hyvin avoimella tavalla.

 

Sosiaalisten rajojen määrittely on yhä yksilöllisempää

Kodin sosiaalisten rajojen kontrolloimista on pidetty aiemmin tärkeänä keinona suojata yksityisyyttä ja lisätä yksilön hyvinvointia. Graham Allanin mukaan kodin sosiaaliset rajat ovat kuitenkin muuttuneet viime vuosikymmenien aikana joustavammiksi myös arkielämässä. Kotiin kutsutaan sukulaisten lisäksi yhä laajemmin myös muita ulkopuolisia, sillä kodista on tullut tärkeä paikka esimerkiksi ystävyyssuhteiden vaalimiseen. Kyläily on usein myös epämuodollisempaa kuin aiemmin.

Jisu Han / Unsplash

Samalla ulkopuolisten kutsuminen on kuitenkin muuttunut entistä suunnitelmallisemmaksi. Perheiden kulttuurihistoriaa tutkineen Ilana Aallon mukaan yhä useammat karttavat esimerkiksi arkielämän jälkien ja kodin sotkuisuuden näyttämistä ulkopuolisille. Tämä on vaikuttanut  etenkin spontaanin kyläilyn vähenemiseen.

Voidaan ajatella, että kodin sosiaalisten rajojen määrittely onkin sidoksissa eri elämäntilanteisiin. Allanin mukaan joustoa löytyy etenkin silloin, kun elämä on keskittynyt kotiin, kuten lasten ollessa pieniä. Tällöin kotiin ja kodin arkiseen ympäristöön saatetaan ottaa vastaan normaalia lyhyemmällä varoitusajalla vieraampiakin tuttavuuksia, jotka jakavat saman elämäntilanteen.

Viime vuosina tapahtuneet kodin yksityisyyttä koskevat muutokset ihmisten arjessa ja mediassa kertovat siitä, että kodin sosiaalisten rajojen määrittely on yhä useammin yksilöllinen prosessi. Tutkimuksessa olisikin syytä katsoa yhä tarkemmin yksityisyyteen liittyviä odotuksia sekä niitä keinoja, joilla sosiaalisia rajoja arkielämässä kontrolloidaan.