Lukuaika: 4 min.

Transsukupuolisuus on ollut viime aikoina esillä kirjallisuudessa ja valokuvissa. Selja Ahavan romaanissa puolison yllättävä transsukupuolisuus ajaa pariskunnan erilleen, Niina Doddin valokuvat kertovat puolestaan transnuorten tarinoita. Kaksijakoisen sukupuolikäsityksen ulkopuolelle jäävien on helpompi kertoa kokemuksestaan läheisille, jos sukupuolen moninaisuus hyväksytään laajemmin.

Hän oli mies, hänessä eli nainen.
Hän kuoli pois, hän alkoi syntyä.
Hän tiesi mutta salasi, hän ei tiennyt salaavansa.
Hän oli niin avoin kuin osasi, hän ei kertonut itsestään mitään.
Meillä oli rakkautta, me elimme valheessa.
Me elimme yhdessä, me emme koskaan tunteneet toisiamme.
Hän petti ja valehteli, hän rakasti.
Hän oli ja meni, häntä ei koskaan ollutkaan.

Selja Ahavan romaani Ennen kuin mieheni katoaa (Gummerus) käsittelee parisuhdekriisiä ja eroa. Parisuhteet päättyvät monenlaisista syistä ja vaikka jokainen erotarina on omanlaisensa, niistä voidaan tunnistaa myös yhteisiä piirteitä. Omaelämänkerrallisista aineksista ponnistavassa Ahavan romaanissa naispäähenkilön puoliso, joka on aikuisuuteen saakka yrittänyt olla mies, ottaa ensi askeliaan naissukupuolisena. Tarinasta muodostuu kipeä kertomus siitä, miten toinen ei ollutkaan sitä, mitä toinen oli alun perin luullut.

Koska romaani kertoo ainoastaan vaimon näkökulman, se antaa äänen heteronormatiiviselle cis-sukupuolisuudelle, mistä kirjaa on myös kritisoitu. Transpuolison näkökulmasta tarina olisi ollut toisenlainen. Vaimon tarinassa korostuu luopuminen ja menetys, mutta myös kokemus väärin tulkitsemisesta, mitä kuvataan Kristoffer Kolumbuksen Intiaan tähtäävien mutta Amerikkaan päätyvien löytöretkien avulla.

Luopumisen myötä Ahavan teoksen kertoja takertuu kiinni kaikkeen entiseen ja erityisesti entisen miehensä maskuliinisiin piirteisiin. Miehiset keholliset ominaisuudet saavat puolison naisistumisen myötä uuden, huomattavan korostuneen merkityksen. Miehen muuttuminen naiselliseksi naiseksi on romaanin päähenkilölle liikaa – siihen hänen rakkautensa ei taivu. Tässä mielessä romaanin rakkaustarinassa on parisuhteen päättymiselle tyypillisiä piirteitä. Parisuhteessa toinen tai molemmat puolisot muuttuvat ja se, mihin kerran rakastuimme, ei ole enää olemassa.

Romaani perustuu kirjoittajan henkilökohtaiseen kokemukseen, jolloin sitä voi käsitellä kaunokirjallisen teoksen ohella myös todellisuuteen pohjautuvana erotarinana. Eron osapuolten kokemukset erosta voivat olla hyvin erilaisia. Parisuhteen kariutuessa yhteisrintama murtuu. Suhdetta ylläpitävä sidos katkeaa ja jättää jälkeensä kaksi omaa identiteettiään etsivää yksilöä.

 

Kahden sukupuolen yhteiskunnassa moninaisuus jää piiloon

Ahavan romaanissa sukupuolen moninaisuudelle tai transsukupuolisuuden ymmärrykselle on vähän tilaa, koska romaani kertoo luopumisesta sekä rakkauden ja parisuhteen rikkoutumisesta. Erotarinan kietoutuminen transsukupuolisuuden ympärille tekee aiheesta kuitenkin yhteiskunnallisesti kiinnostavan.

Ahavan teos herättää pohtimaan, millainen on yhteiskunta, joka saa ihmiset kieltämään muilta ja itseltään todellisen sukupuolensa vuosikymmeniksi, ehkä koko elämänsä ajaksi. Entä millä tavoin ihmisten oikeutta sukupuoli-identiteettiä koskevaan itsemäärittelyyn voitaisiin vahvistaa?

Viime aikoina tätä keskustelua on käyty Suomessa myös translasten ja -nuorten näkökulmasta. Ahavan teoksessakin käsitellään transpuolison lapsuutta ja perhesuhteita, minkä tulkitsen yritykseksi ymmärtää puolison transsukupuolisuutta. Puolison lapsuuden kuvaukset jäävät kuitenkin huokoisiksi ja ymmärrys ohueksi.

Samoin ohuelta tuntuu ymmärrys silloin, kun asiantuntija ohjeistaa mekkoon pukeutuvaa poikalasta jättämään roolileikit kotiin, koska muuten voi joutua kiusatuksi. Näin binääriseen eli kaksijakoiseen sukupuolikäsitykseen takertuen halutaan piilottaa sukupuolikokemukseltaan toisenlaiset lapset kodin seinien sisäpuolelle.

 

Oikeaksi koetussa sukupuolessa eläminen lisää transnuorten hyvinvointia

Suomessa kuitenkin on translapsia ja -nuoria, jotka elävät oikeaksi kokemassaan sukupuolessa myös kodin ulkopuolella. Nina Doddin valokuvanäyttelyssä neljän transnuoren arjesta välittyi tukahdutettujen sukupuoli-identiteettien sijaan nuorten elämännälkä, syvä usko itseensä ja oikeus olla olemassa.

Doddin kuvaamien nuorten ja heidän vanhempiensa tarinoista oli helppo löytää yhteinen eetos. Niissä korostui kamppailu, jota nuoret perheineen joutuvat käymään erilaisten instituutioiden kanssa hakiessaan tukea nuorten tilanteeseen. Transsukupuolisilta lapsilta ja varhaisnuorilta puuttuvat kaikki etukäteen määritellyt hoitopolut, joten he ovat institutionaalisessa mielessä näkymättömiä.

Doddin valokuvien nuoret saavat tukea perheiltään ja he elävät sosiaalisesti poikina tai tyttöinä, vaikka olisivat syntyneet toisen sukupuolen kehoon. Esimerkiksi tytön kehoon syntynyt transpoika tulee kutsutuksi pojaksi niin koulussa kuin kotonakin ja hänet sukupuolitetaan ulkoisen habituksensa puolesta kokemaansa sukupuoleen.

Tutkimusten mukaan transnuorilla on korkea riski masentua ja sairastua mielenterveysongelmiin, mutta vertaileva tutkimus osoittaa, että lähipiiristään tukea saavien ja oikeaksi kokemassaan sukupuolessa elävien translasten ja -nuorten hyvinvoinnissa ei ole merkittävää eroa vertailuryhmiin (1).

Lähiyhteisön tuki ja mahdollisuus elää kokemansa sukupuolen mukaista elämää näyttää tutkimusten mukaan lisäävän lasten ja nuorten hyvinvointia. Lähiyhteisön tuen lisäksi tarvitaan myös yhteiskunnallisia tekoja, kuten sukupuolen vahvistamista sääntelevän lainsäädännön uudistamista, jotta sukupuoli-identiteettiä koskevan itsemäärittelyn oikeus toteutuisi. Esimerkiksi Norjassa translakia uudistettiin siten, että juridisen sukupuolen korjaamiseksi riittää oma ilmoitus. Uusi laki koskee myös lapsia ja nuoria.

Sukupuolen moninaisuuden näkyväksi tekeminen on kaikkien etu

Ahavan romaania lukiessa jäin miettimään, miten tällaisilta surullisilta erotarinoilta voisi välttyä. Olisiko hyväksyvämpi yhteiskunnallinen ilmapiiri auttanut Ahavan puolisoa kertomaan transsukupuolisuudestaan ex-puolisolleen aikaisemmin?

Sukupuolikokemuksesta vaikenemisen syyt eivät ole ainoastaan yksilöistä johtuvia, vaan ne ovat mitä suurimmissa määrin yhteiskunnallisia. Yhteiskunta, jossa juridisen sukupuolen vahvistamiseksi on käytävä läpi pitkät lääketieteelliset tutkimukset ja täytettävä lisääntymiskyvyttömyysvaatimus, ei tue avointa ja hyväksyvää ilmapiiriä.

Aihetta käsittelevillä valokuvilla ja muilla kulttuurituotteilla on taiteellisten ansioiden lisäksi yhteiskunnallista merkitystä, koska ne tekevät näkyväksi transsukupuolisuutta ja sukupuolen moninaisuutta: ne antavat äänen, kannustavat rohkeuteen ja toimivat esikuvina.

Ahavan romaani ja Doddin valokuvat havahduttavat huomaamaan, kuinka sukupuolen moninaisuus voi puolisosuhteen tai vanhemmuuden kautta koskettaa ketä tahansa. Sukupuolen moninaisuuden näkyväksi tekeminen on siten kaikkien etu, myös heidän, joiden oman sukupuolikokemuksen sanoitukseen kaksijakoinen sukupuolikäsitys riittää.

 

Kirjoittaja: Ella Sihvonen
Kuvat: Nina Dodd

Lähteet

(1) Oslon, Kristina R., Durwood, Lily, DeMeules, Madelaine & McLaughlin, Katie A. (2016) Mental health of transgender children who are supported in their identities. Pediatrics 137:3, 1–18.

Jaa artikkeli:

Muut kirjoittajan artikkelit: