Avioliittolaki ei turvaa lapselle äitiä ja isää
Aito avioliitto -kansalaisaloite etenee täysistuntokäsittelyyn. Aloitteen tavoitteena on pitää avioliitto miehen ja naisen välisenä sekä taata lapsen oikeus äitiin ja isään. Tosiasiassa lainsäädännöllä on kovin vähän tekemistä sen kanssa, kuinka monen vanhemman kanssa lapsi kasvaa.
Tasa-arvoinen avioliittolaki hyväksyttiin eduskunnassa 17.2.2016 ja se tulee voimaan maaliskuussa 2017. Ensi keväänä avioliiton solmivat puolisot voivat olla juridiselta sukupuoleltaan samaa tai eri sukupuolta. Lakiuudistus lähti liikkeelle kansalaisaloitteesta, joka nopeassa aikataulussa keräsi yli 150 000 allekirjoitusta.
Avioliittolain uudistus herätti tunteikkaita vastareaktioita ja pian myös uuden kansalaisaloitteen, jolla lakimuutos pyritään kumoamaan.
Aito avioliitto -kampanja perustelee pyrkimystään muun muassa lapsen edulla ja lapsen oikeudella kahteen, eri sukupuolta olevaan vanhempaan, äitiin ja isään. Taustalla on seuraava ajatus: koska tasa-arvoinen avioliittolaki sallii avioliiton samaa sukupuolta olevien kesken, viedään puolisoiden jälkeläisiltä oikeus kahteen eri sukupuolta olevaan vanhempaan. Tämä nähdään siis ongelmaksi ja lapsen edun vastaiseksi.
Mikä ajatuksessa ontuu? Monikin seikka, mutta tärkeimpänä se, että lisääntyminen kiinnitetään siinä avioliittoon. Tämä ei vastaa eikä ole vastannut pitkään aikaan suomalaisen yhteiskunnan väestökehitystä.
Yli puolet ensimmäisistä lapsista ei synny avioliittoon
Vuonna 2014 peräti 56 prosenttia ensimmäisistä lapsista ja 43 prosenttia kaikista suomalaislapsista syntyi naiselle, joka ei ollut naimisissa (Suomen virallinen tilasto 2014).
Suuri osa näistä lapsista syntyi eri sukupuolta olevien puolisoiden avoliittoon, mutta eivät suinkaan kaikki. Vuoden 2015 synnytystilastojen mukaan 223 lasta syntyi rekisteröidyssä parisuhteessa eläville ja peräti noin joka kymmenes vauva syntyi naiselle, jolla ei ole asuinkumppania tai jonka parisuhdetilanteesta ei ole tietoa (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2016).
Helsingissä vanhempien avio- tai avoliitto ohjaa syntyvyyttä tätäkin vähemmän, sillä noin joka viides naimattomalle naiselle syksyllä 2015 syntynyt lapsi kotiutui synnytyssairaalasta kotitalouteen, jossa ei äidin lisäksi asunut vakituisesti toista aikuista.
Aikuisten suhteen institutionalisoitumisen aste ei siis enää määritä lapsen perhettä eikä lainsäädännöllä juurikaan voida vaikuttaa siihen, millaisia suhteita ihmiset solmivat ja millaisissa kokoonpanoissa elävät. Tähän ja moniin muihin nykyperhe-elämän piirteisiin on viitattu tutkimuksen piirissä perheen purkautumisena (Nätkin 2004) ja avautumisena (Castrén & Högbacka 2014).
Seksuaalisuutta ilmaistaan ja lisääntymistä tapahtuu muuallakin kuin naisen ja miehen vakiintuneessa liitossa. Aikuiset voivat elää parisuhteissa samaa tai eri sukupuolta olevan kumppanin kanssa ilman suhteen virallistamista ja useissa peräkkäisissä tai rinnakkaisissa suhteissa.
Vanhemmuuteen on monta tietä
Aikuisista ja lapsista koostuvia perheitä muodostuu muutoinkin kuin naisen ja miehen elinikäiseksi tarkoitetun avioliiton ympärille. Vanhemmaksi voi tulla uuden liiton, adoption tai sijaisperhetoiminnan kautta, tai hedelmöityshoidoissa saadun luovutetun sukusolun avustamana.
Kaikkialla Euroopassa vanhemmuus ja liittojen solmiminen ovat yhä vähemmän sidoksissa toisiinsa (Hart 2016). Yhden ”oikean” isän tai äidin määrittäminen voi siis olla hyvin hankalaa.
Viranomainen määrittelee lainsäädännön nojalla lapsen juridiset vanhemmat, joilla on kasvatus- ja elatusvastuu. Toisaalta lääkäri voi jossain tilanteessa olla kiinnostunut lapsen geneettisestä perimästä, esimerkiksi puntaroidessaan lapsen riskiä sairastua johonkin perinnölliseen tautiin. Kumpi näistä on “oikea” vanhempi silloin, kun oikeudellinen ja lääketieteellinen ymmärrys osoittavat kahteen eri henkilöön?
Nykyiseen avioliittolakiin sisältyvän isyysolettaman mukaan lapsen synnyttäneen naisen aviomies on lapsen isä. Tämä on kuitenkin vain olettama, sillä mitään varmuutta geneettisen ja juridisen isyyden asettumisesta samaan henkilöön ei luonnollisesti voi olla ilman geneettisen sukulaisuuden testaamista.
Nainen ja mies, joiden sukusoluista lapsi on saanut alkunsa, ovat lapsen geneettiset vanhemmat. Itsestään selvästi kumpikaan heistä ei kuitenkaan ole juridinen vanhempi. Mutta mikä tärkeintä, juridinen ja/tai geneettinen vanhempi, oli hän sitten sukupuoleltaan mitä tahansa, ei välttämättä ole se henkilö, joka pitää lapsesta huolta.
Kuka sitoutuu lapsen hoivaan?
Lapsella voi olla elämässään useita tärkeitä aikuisia, jotka ovat sitoutuneet hänen hyvinvointiinsa ja vanhemmuuteen.
Hänellä voi olla kahdet vanhemmat esimerkiksi vanhempien eron ja uudelleen avioitumisen seurauksena, sijaisperheessä eletyn lapsuuden johdosta tai sellaisessa avoimeen adoptioon perustuvassa perheessä, jossa ylläpidetään yhteyttä lapsen ensimmäisiin vanhempiin.
Lapsella voi olla kahdet vanhemmat myös perheissä, joissa nais- ja miespari yhdessä ottavat vastuun lapsesta, jonka on synnyttänyt toinen naisparin puolisoista.
Toisaalta kaksi vanhempaakaan ei ole mikään itsestäänselvyys. Edelleen osa lapsista menettää yhteyden toiseen vanhempaansa esimerkiksi vanhempien eron seurauksena. Ja vaikka lapsen hylkääminen on Suomessa harvinaista, ei se valitettavasti ole täysin tavatonta; lapsia päätyy myös sukulaisten ja yhteiskunnan huostaan.
Perinteinen avioliitto ei takaa lapselle äitiä ja isää
Ihmislajin lisääntymisen reunaehdot sanelevat sen, että lapset kehittyvät alkioista sikiöiksi naisen ruumiissa ja toistaiseksi vain naiset voivat lapsia synnyttää. Siihen, miten sukusolujen hedelmöittyminen tapahtuu – naisen ja miehen aviollisen kanssakäymisen seurauksena, satunnaisessa seksisuhteessa tai laboratorio-olosuhteissa – tai ketkä lapsesta syntymän jälkeen lopulta huolehtivat, ei avioliittolailla voida vaikuttaa.
Itse asiassa suomalaisten tavoilla elää perheenä ja heidän lisääntymiskäyttäytymisellään ei ole mitään tekemistä avioliittolain sisällön kanssa.
Eri sukupuolta olevien puolisoiden väliseksi määritelty avioliitto ei takaa lapselle äitiä ja isää. Avioliittolailla voidaan korkeintaan vaikuttaa siihen, kenelle juridinen vanhemmuus ja sen nojalla syntyvä elatus- ja kasvatusvastuu lankeavat.
Lainsäädäntö, joka huomioi mahdollisimman tarkasti ihmisten moninaiset tavat elää perheenä, tukee lasten keskinäistä tasavertaisuutta. Kahta eri sukupuolta olevaa vanhempaa, jotka lapsesta huolehtivat ja joiden rakkaudessa lapsi saa kasvaa, laki ei kuitenkaan takaa. Eihän avioliittolaki, oli se millainen tahansa, pysty takaamaan lapselle yhden yhtäkään tosiasiallista vanhempaa.
Teksti: Anna-Maija Castrén
Kuvitus: Sonya Mantere / perheyhteiskunta.fi
Lähteet:
Castrén, Anna-Maija & Högbacka, Riitta (2014) Avautuuko perhe? Eksklusiivisuuden ja inklusiivisuuden dynamiikka perhesidoksissa. Sosiologia 51:2, 106–122.
Hart, Linda (2016) Relational Subjects: Family relations, law and gender in the European Court of Human Rights. Valtiotieteellisen tiedekunnan julkaisuja 9/2016.
Nätkin, Ritva (2004) Moninaiset perhemuodot ja lapsen hyvä. Teoksessa Hannele Forsberg Hannele & Ritva Nätkin (toim.) Perhe murroksessa. Kriittisen perhetutkimuksen jäljillä. Helsinki: Gaudeamus, 16–38.
Suomen virallinen tilasto: Perheet 2014. Saatavissa: http://www.stat.fi/til/perh/2014/02/perh_2014_02_2015-11-27_kat_003_fi.html
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (2016) Perinataalitilasto – synnyttäjät, synnytykset ja vastasyntyneet 2015. Tilastoraportti 16/2016. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Saatavissa: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2016101024921