Avainsana: Parisuhteettomuus

Sinkkuus murtaa parisuhdenormia

Posted on by Anu Kinnunen
Lukuaika: 3 min.

Parisuhdenormi sisältää oletuksen parisuhteesta ainoana oikeana tapana elää aikuiselämää. Yleistyvä sinkkuus haastaa elämänkulkuun liittyvän kulttuurisen käsikirjoituksemme parisuhdekeskeisyyden.

11.11. vietetään sinkkujen päivää. Kiinalaisessa nettikaupassa se tarkoittaa vuoden suurinta päivämyyntiä. Vuonna 2021 kyseisenä päivänä ostoksia tehtiin 13,6 miljardin euron edestä. Sinkkujen päivää vietetään maailmalla ostospäivänä, jolloin sinkut voivat ostaa itselleen mukavia asioita. Voisiko sinkkupäivä olla muutakin? Voisiko se olla esimerkiksi ilon ja juhlan päivä sille, että on täysin hyväksyttävää elää myös ilman kumppania tai lapsia? 

Lähdin tekemään tutkimusta sinkkuudesta tehtyäni useamman vuoden terapiatyötä sinkkujen kanssa. Tuntui, että monilla oli tarve löytää kumppani. Sinkkuus koettiin usein haastavana, mutta monet elävät kuitenkin mieluummin yksin kuin huonossa parisuhteessa.

Sinkkujen määrästä ei ole käytettävissä tilastotietoa, mutta tämän ryhmän suuruutta voi arvioida yksinasuvien tilastojen perusteella. Kaikki sinkut eivät kuitenkaan asu yksin eivätkä kaikki yksinasuvat ole sinkkuja. Tutkimuksessani olen rajannut sinkuiksi henkilöt, joilla ei ole tutkimushetkellä vakituista kumppania. Sinkuilla on siten voinut olla aikaisempia seurustelusuhteita, avoliittoja ja/tai avioliittoja, ja he voivat asua joko yksin, yhteisöissä tai lastensa kanssa. Sinkuiksi olen laskenut tutkimuksessa mukaan myös lesket tai muutoin kumppaninsa menettäneet. 

Vaikka kyseessä on verraten suuri väestöryhmä, sinkkujen hyvinvoinnista tiedetään varsin vähän. Sinkkujen hyvinvointiin vaikuttaa yksilöllisten ominaisuuksien lisäksi sinkkuuden hyväksyminen yhtenä tavanomaisena tapana elää aikuiselämää. Parisuhteen ajatellaan usein olevan normaali, luonnollinen ja toivottu tapa elää aikuisuutta (1) ja tätä kuvataan tutkimuskirjallisuudessa parisuhdenormin käsitteellä. Normi näkyy arkielämässä monenlaisina oletuksina, odotuksina ja toiveina. Normi vaikuttaa myös tiedostamattomalla tasolla arvostuksiin, valintoihin ja tekoihin. 

 

Parisuhdenormi säätelee hyväksyttyä elämäntapaa

EU:n Intimate citizenship –tutkimushankkeessa (1) selvitettiin eurooppalaisissa yhteiskunnissa vallitsevaa parisuhdeajattelua ja tunnistettiin parisuhdenormin ilmenemismuotoja. Parisuhdenormi liittyy läheisesti sinkkujen kumppanitoiveisiin ja kokemukseen sinkkuudesta. On esimerkiksi tärkeää, että perhe hyväksyy valitun kumppanin. Ajatus siitä, että nykypäivänä kumppanin valinta ei olisikaan puhtaasti yksityisasia, voi tuntua monesta sinkusta yllättävältä. Tarve sille, että muut hyväksyvät oman kumppanin, on kuitenkin yleisesti jaettu.

Toinen normin ilmenemismuoto on toive siitä, että kumppanilla olisi jokseenkin samanlainen tausta kuin itsellä. Tällä viitataan erilaisiin kulttuurisiin, etnisiin ja uskonnollisiin taustoihin, joiden oletetaan  olevan yhtenäiset. Sen ohella, että toivotaan oman perheen hyväksyvän kumppaniehdokkaan, voi normi ilmetä myös sisäistettynä ajattelumallina siitä, millainen kumppani on itselle sopiva. 

Avioliitto tai elämän mittainen sitoutuminen on osa parisuhdenormia ja liittää sen yhteen heteronormatiivisen ydinperheajattelun kanssa. Pitkittynyt sinkkuus ja avio-/avoerot näyttäytyvät näin ajateltaessa epäonnistumisina, kuten myös lyhyemmät suhteet niiden sisällöllisestä annista riippumatta. Seksin tulisi olla parisuhdeseksiä. Parisuhteen ulkopuoliset tai esimerkiksi sinkkujen seksisuhteet eivät mahdu tällaiseen ajatteluun. Sinkun mahdollinen omakohtainen kokemus lyhyemmistä suhteista merkityksellisinä ja antoisina mitätöityy. 

Parisuhdenormi sisältää ajatuksen romanttisesta rakkaudesta ja sellaista varmaan moni sinkkukin toivoo kohdalleen. Myös sitoutuminen vaivannäköön on parisuhdenormin ilmenemismuoto: suhteen eteen tulee ponnistella vaikeuksista huolimatta. Ulkopuolisen avun hakeminen ennen lopullista eropäätöstä on osa työtä, jota parisuhteen eteen kuuluu tehdä. (1)

Koska parisuhdenormiin kuuluu kumppaniin sitoutuminen varhaisella aikuisiällä, asettuu sinkkuus nuoruuteen sijoittuvaksi elämänvaiheeksi ennen vakituisen kumppanin löytymistä. Tässä parisuhdenormi kytkeytyy ajatukseen oletetusta elämänkulusta (2), jossa nuoruutta ja opiskelua seuraa työelämään siirtyminen, parisuhteeseen asettuminen ja lasten saaminen. Nuoruusaikaa pidemmälle ulottuva sinkkuus, suhteiden katkeamiset, terveyden aiheuttamat haasteet parisuhteille tai kumppanin ennenaikainen kuolema istuvat kaikki huonosti tällaiseen ajattelumalliin.

 

Onko vastavirtaan kulkeminen mahdollista?

Parisuhdenormatiivisuutta uusinnetaan lainsäädännössä ja erilaisissa sosiaalisissa käytännöissä. Vaikka lainsäädäntöä on Suomessa muutettu sallimaan moninaisempia perhemuotoja, pariskunnat ja lapsiperheet saavat yhä useita etuuksia yksinasuviin verrattuna (esimerkiksi työmarkkinatuen tulorajan kohdalla). 

Sinkkuuden ymmärtämisen kannalta on tärkeää tarkastella yksittäisten yksilöiden kokemusten lisäksi myös laajempaa yhteiskunnallista keskustelua, arvomaailmaa ja toimintaympäristöä. Media voi osaltaan joko purkaa tai vahvistaa yhteiskunnan normeja ja vaikuttaa näin myös sinkkujen hyvinvointiin ja käsityksiin oman elämän hyväksyttävyydestä. Omaan elämään haitallisesti vaikuttavien normien tappotalkoissa voi olla mukana pitämällä huolta itsestään ja elämällä oman näköistä elämää. 

 

Lähteet

(1) Roseneil Sasha, Crowhurst Isabel, Hellesund Tone, Santos Ana Cristina & Stoilova Mariya (2020) The Tenacity of the Couple-Norm: Intimate citizenship regimes in a changing Europe. London: UCL Press.

(2) Beck, Ulrich (1992) Risk Society: Towards new modernity. London: Sage.

(3) Ahmed, Sara (2010) The Promise of Happiness. London: Duke University Press.

(4) Sihto Tiina, Lahti Annukka, Elmgren Heidi & Jurva Raisa (2018) Naisvalitus ja parisuhteen epätasa-arvot. Teoksessa Petteri Eerola & Pirskanen Henna  (toim.) Perhe ja tunteet. Helsinki: Gaudeamus.

Kuva: Matti Pikkujämsä

 

Anu Kinnusen väitöskirja Sinkkuus Suomessa – Monimenetelmäinen tutkimus parisuhdenormatiivisuudesta ja hyvinvointitekijöistä tarkastettiin Tampereen yliopiston Yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa 19.11.2021. Vastaväittäjänä toimi professori Kimmo Jokinen Jyväskylän yliopistosta ja kustoksena professori Piia Jallinoja Tampereen yliopistosta. Väitöskirja löytyy kokonaisuudessaan täältä.

 

 

Ihmissuhteet ja terveys tuovat mies- ja naissinkuille eri tavoin onnea

Posted on by Anu Kinnunen
Lukuaika: 3 min.

Sosiaaliset suhteet lisäävät ihmisten onnellisuutta. Suomalaisia sinkkuja koskevan tuoreen tutkimuksen perusteella etenkin naisten onnellisuus on vahvasti kytköksissä sosiaalisiin suhteisiin. Sinkkumiehillä terveellinen elämä luo pohjaa onnellisuudelle.

Onnellisuutta tarkastelevissa väestökyselyissä Suomi pärjää loistavasti, mutta aurinko ei paista samalla lailla kaikille. Onnellisuus jakautuu epätasaisesti myös sinkkujen keskuudessa. Tässä tekstissä luen sinkkuihin naimattomien lisäksi eronneet ja lesket. Sinkku on siis asumismuodostaan riippumatta henkilö, jolla ei ole vakituista kumppania. Sinkulla voi olla kanssaan tai muualla asuvia lapsia.

Suomalaisessa seksuaalisuutta, hyvinvointia ja asenteita tarkastelevassa FINSEX-tutkimuksessa kysytään onnellisuudesta. Tässä kirjoituksessa tarkastelen FINSEX-kyselyaineiston analyysiin pohjaten, millaisista tekijöistä sinkkumiesten ja -naisten onnellisuus muodostuu. Sinkuilta kysyttiin tutkimuksen yhteydessä “Millaisena pidätte elämäänne juuri nyt?” Vastausvaihtoehtoina oli viisiportainen asteikko hyvin onnellisesta hyvin onnettomaan. Tutkimuksessa selvisi, että onnellisuus on yhteydessä moniin eri tekijöihin. (1).

 

Yksinäisyys vähentää sinkkujen onnellisuutta

Tutkimuksemme mukaan sinkkunaiset ovat sinkkumiehiä huomattavasti onnellisempia. Naisista 60 prosenttia vastasi olevansa onnellinen, kun vastaava prosentti miesten kohdalla oli vain 40 (ikäryhmä 25-64 -vuotiaat sinkut vuosina 1992-2015, N=944). (1)

Tutkimuksessamme sinkkunaisilla keskeinen onnellisuustekijä oli vähäiseksi koettu yksinäisyys, joka liittyy riittäviksi koettuihin sosiaalisiin suhteisin. Aikaisemman tutkimuksen perusteella naisten ja miesten tiedetään kokevan yksinäisyyttä hieman eri tavoin. Naisille on tyypillisempää  yksinäisyyden kytkeytyminen sosiaalisiin suhteisiin: yksinäinen nainen kokee sosiaalisen verkostonsa heikoksi eikä tunne kuuluvansa mihinkään ryhmään. (2)

Näyttää siltä, että sinkkunaiset pystyvät sinkkumiehiä paremmin luomaan sellaisia sosiaalisia suhteita, joihin he ovat tyytyväisiä. Jos näitä suhteita ei jostain syystä ole, naiset kokevat itsensä huomattavasti sinkkumiehiä useammin onnettomiksi. (1)

Sinkkunaisten yksinäisyyden kokemukseen liittyvää vähäisempää onnellisuutta saattavat osaltaan vahvistaa kulttuuriset odotukset, joiden mukaan naisten kuuluu olla erityisen kykeneviä luomaan sosiaalisia suhteita. Kun nämä odotukset eivät omalla kohdalla täyty, voi yksinäisyys tuntua erityisen raskaalta.

Tutkimusten mukaan miehille tyypillisempää on kokemus emotionaalisesta yksinäisyydestä. Ihmisiä on ehkä ympärillä, mutta läheiset ja luottamukselliset suhteet puuttuvat. (2) Sinkkumiehet olivat  sinkkunaisia useammin yksinäisiä, ja vain alle viidennes miehistä ei kokenut itseään lainkaan yksinäiseksi. (1).

FINSEX-tutkimukseen vastanneiden sinkkujen kanssa asui usein myös lapsia. Lapset eivät kuitenkaan merkittävästi vähentäneet yksinäisyyden kokemuksia tai lisänneet sinkkujen onnellisuutta (1). Näyttääkin siltä, että yksinäisyyden kokemuksen kannalta merkittävää on juuri toisten aikuisten seura.

Kuva: Perheyhteiskunta.fi / Janita Vilkman

Terveyden lisäksi onnellisuutta liikunnasta ja henkisyydestä

Tutkimuksessamme havaitsimme, että sinkkumiehet kokivat naisia useammin vaikeuksia kumppanin löytämisessä, ja että naisten joukosta löytyi enemmän sinkkuja, jotka eivät kaivanneet kumppania lainkaan (1). Aikaisemmassa tutkimuksessa on todettu, että osa sinkkumiesten psykosomaattisesta oireilusta, kuten unettomuudesta, ahdistuneisuudesta ja painajaisista, liittyy toteutumattomiin parisuhdetoiveisiin (2). Miehet siis toivoivat parisuhdetta naisia useammin, mutta samalla kokivat kumppanin löytämisen vaikeammaksi, ja sen seurauksena osa heistä oireili psykosomaattisesti. Vähäinen psykosomaattinen oireilu oli sekä sinkkumiehillä että -naisilla yhteydessä onnellisuuteen.

Miesten kohdalla onnellisuus oli positiivisesti yhteydessä terveyden lisäksi liikunnallisuuteen ja raittiuteen. Naissinkut liikkuivat miehiä enemmän, mutta miehillä liikunta asettui selkeämmin onnellisuutta ennustavaksi tekijäksi. Naisten onnellisuutta puolestaan ennusti uskonnon kokeminen omassa elämässä tärkeäksi.

Tutkimus osoittaa sinkkujen onnen olevan yhteydessä moniin eri tekijöihin. Naisilla korostui uskonnollisuus, miehillä puolestaan liikunnallisuus ja kohtuus alkoholin käytössä. Vaikka sinkkumiesten ja -naisten välillä on eroja, omasta terveydestä huolehtiminen ja sosiaalisiin suhteisiin panostaminen lisäävät onnellisuutta niin naisilla kuin miehillä. (1). Tekojen ei tarvitse olla suuren suuria, mutta tärkeää on, että niitä on.

 

Lähteet

(1) Kinnunen, Anu & Kontula, Osmo (2021) Suhteetonta elämää – Parisuhteettomien onnellisuustekijät. Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön tutkimuksen aikakauslehti Janus 29 (2), 153–159.

(2) Junttila, Niina & Kainulainen, Sakari & Saari, Juho (2015) Mapping the lonely landscape: Assessing loneliness and its consequences. The Open Psychology Journal 8 (1), 89–96.

(3) Kinnunen, Anu & Kontula, Osmo (2018) Miesten parisuhteettomuuden yhteys hyvinvointiin. Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti 55 (1), 22–34.

Kuva: Perheyhteiskunta.fi / Janita Vilkman

Sinkkuhäissä juhlitaan itseä

Posted on by Anu Kinnunen
Lukuaika: 3 min.

Sinkkuhäät lisäävät suosiotaan maailmalla wellness-kulttuurin ilmentymänä, mutta taustalla on myös sinkkujen halu viettää omaa merkityksellistä juhlapäivää. Sukupuolentutkimuksen professori Kinneret Lahad on tutkinut sinkkuhäitä eri maissa. 

”Jumalan edessä ja näiden ystävien läsnä ollessa kysyn sinulta, tahdotko ottaa itsesi aviopuolisoksesi, olla itsellesi uskollinen ja rakastaa itseäsi hyvinä ja pahoina päivinä, aina kuolemaan asti?”

Yhä useampi maailmalla vastaa tahdon. Itsensä kanssa naimisiin menoa, self marriagea, on alkanut näkyä etenkin yli kolmekymppisten naisten keskuudessa. Sinkkuhäihin kuuluvien valojen ja lupausten kautta tehdään näkyväksi halua sitoutua oman sisäisen totuuden noudattamiseen, itsemyötätuntoon ja itsearvostukseen.

Kinneret Lahad kertoo puhelinhaastattelussa, mitä itsensä kanssa naimisiinmeno tarkoittaa. “Kyseessä on joukko hieman toisistaan poikkeavia rituaaleja. Naimisiin mennään näyttävästi julkisissa tiloissa, kaupungintalolla ja kattoterasseilla, mutta myös joukkotapahtumissa erilaisilla festivaaleilla.”

Sinkkuhäät eivät ole virallinen avioliittoon vihkiminen vaan vapaamuotoinen vihkiseremonia. Rituaaliin voi kuulua valan lisäksi jokin symboli, esimerkiksi sormus. Seremoniassa on usein myös muita häille tyypillisiä elementtejä, kuten kaunis juhlapaikka, juhlavieraita ja tarjottavaa, valokuvaajaa unohtamatta. Häiden vuosipäivää juhlitaan myös tulevina vuosina.

Lahad sanoo, että ennen asiaan perehtymistä hän ei arvannut, kuinka laaja ilmiö on. Aineistoa kerätessään Lahad ja tutkimuksen toinen tekijä, antropologi Michal Kravel-Tovi löysivät nettikeskusteluita ainakin USA:sta, Englannista, Australiasta, Japanista, Taiwanista, Italiasta, Hollannista ja Saksasta. Markkinoille tulee koko ajan lisää juhlien järjestäjiä ja muiden kaupallisten palveluiden ja tuotteiden tarjoajia. Netistä löytyy kursseja ja pakkauksia rituaalin järjestämiseen.

 

Sinkkuhäissä ei ole sulhasta

Suurin osa nettikeskusteluihin osallistuneista sinkkuhäiden pohtijoista on keskiluokkaisia 30–40-vuotiaita naisia. Naimisiin itsensä kanssa menevät niin ikisinkut kuin eronneet. Lahad kertoo, että halu muodolliseen itsensä sitoutumiseen on joillekin seurausta elämän kriisistä, toisille omat häät juhlistavat jo pitkään jatkunutta itsetutkiskelua. Naimisiinmeno näyttäytyy sekä aikaisemman itsestään huolehtimisen jatkumona että haluna kääntää elämässä uusi lehti.

Lahad tarkentaa, että avioliitto-sanalla halutaan korostaa sitoutuneisuutta ja yhteenkuuluvuutta, ei niinkään rinnastaa puolisoiden väliseen avioliittoon. Sinkkuhäät eivät ole vähemmistön liikehdintää avioliittoa vastaan, vaan wellness-kulttuuriin läheisesti linkittyvää itsetutkiskelua ja itsen hyväksymistä, itseen ja omaan hyvinvointiin sitoutumista. Itsensä kanssa naimisiin menemisellä ei kuitenkaan sitouduta ikisinkkuuteen, vaan kumppani voi löytyä myöhemmin.

Tutkijoita yllätti, kuinka naisten tarinat ja koko aiheesta käytävä keskustelu keskittyy vahvasti hyvinvointiin. Parisuhteettomiin kohdistuvasta syrjinnästä tai yhteiskunnallisista epäkohdista ei puhuta näissä keskusteluissa lainkaan.

Kuva: edoughty.com, Eleanor Doughty

 

Sinkkujen oma rituaali 

Sinkkuhäät-ilmiötä tekee ymmärrettäväksi myös elämänkulkuun liittyvien rituaalien uusi suosio. Varsinkin Amerikassa järjestetään eroseremonioita, juhlia lapsen sukupuolen paljastumisen kunniaksi, munasolujen jäädyttämisjuhlia ja näyttäviä kihlajaisia. Sosiaalinen media on vahvasti mukana rituaalien leviämisessä.

Myös suomalainen juhlakulttuuri rakentuu pitkälti (ydin)perhekeskeisen elämäntavan varaan. Parin löytymistä juhlitaan tupaantuliaisin, kihlajaisin ja polttarein, häiden seuratessa huipentumana. Ennen lapsen syntymää järjestetään vauvakutsut vaippakakkuineen tai uutena ilmiönä äidin juhla, jossa siunataan odottavaa äitiä. Tämän jälkeen siirrytään juhlimaan ristiäisiä, lasten syntymäpäiviä, ripille pääsyä ja erilaisia valmistujaisia häiden vuosipäivää unohtamatta.

Lapsettomalla sinkulla ei ole vastaavia valmiita juhlinnan malleja. Omien 38-vuotissyntymäpäivien juhlinta ei välttämättä tunnu vieraiden kutsumisen arvoiselta. Jotkut pitävät Mää-juhlat, ihan vain juhlistaakseen hyviä vuosia sinkkuna. Siinä missä Mää-juhlissa itseä juhlitaan kertaluontoisesti, itsensä kanssa naimisiin menemiseen liittyy ajatus pitkäkestoisemmasta sitoutumisesta. Sinkkuhäiden vuosipäivää voi juhlistaa jatkossakin.

Lahad arvelee, että osa sinkuista tuntee, ettei kukaan juhli heitä. Nämä naiset löytävät sinkkuhäistä niin tavan juhlia omaa itseään kuin tulla samalla näkyviksi muille. Sinkkunaiset asetetaan yhteiskunnassa helposti odottavaan asemaan. Omat häät ovat sinkkuuden haltuunottamista, ja näkyväksi tuleminen oman rituaalin avulla vapauttaa. “Elämä ei ole heille sulhasen odottamista vaan itsensä toteuttamista ja rakastamista varten.”

 

Lähteet

Lahad, Kinneret & Kravel-Tovi, Michal (2019) Happily-ever after: Self-marriage, the claim of wellness, and temporal ownership. Sociological Review 1-16.

http://www.selfmarriageceremonies.com/

 

Lue lisää aiheesta:

Mariia Koistinen: Näiden todistajien läsnä ollessa kysyn teiltä: Tahdotteko säilyttää avioliittoinstituution?

Anu Kinnunen: Vapauden varjopuoli – sinkku kohtaa asenteellisuutta ja leimaamista

Vapauden varjopuoli – sinkku kohtaa asenteellisuutta ja leimaamista

Posted on by Anu Kinnunen
Lukuaika: 3 min.

Ilman parisuhdetta elävä ihminen joutuu väistämättä kohtaamaan kulttuurissamme vallitsevan aikuisena elämisen mallin ja oman sopimattomuutensa siihen. Jos yhteiskunnan rakenteet suosivat parisuhteessa eläviä, voidaan puhua singlismistä eli parisuhteettomien syrjinnästä.

Iäkkäiden yksinäisyyttä tutkiva Elisa Tiilikainen esitti blogissamme toiveen siitä, että lapsettomana eläminen muuttuisi nuorempien sukupolvien kohdalla vähitellen hyväksytymmäksi. Yhteiskunnassamme vallitsee edelleen normatiivinen ajattelutapa, jossa parisuhde nähdään osana odotettua elämänkulkua ja vanhemmuus ”normaalina”. Ilman parisuhdetta elävä asettuu olemassaolollaan tätä järjestystä vastaan. Hän on ikään katsomatta poikkeama normista etenkin, jos ei edes toivo parisuhdetta.

Parisuhteettomuuteen johtavat polut ovat yksilöllisiä ja kokemukset vaihtelevia. Tutkimuksissa on kartoitettu esimerkiksi sitä, miten parisuhteettomat kokevat tilanteensa ja miten yksin eläminen vaikuttaa heidän käsityksiin itsestään.

 

Parisuhde oletusarvona

Arja Mäkinen (2008) tarkasteli sosiaalityön väitöskirjassaan yksin elävien naisten tapoja kohdata naiseuteen liittyviä odotuksia. Luodakseen itsestään mielikuvan normaalina aikuisena naisena, haastatellut pyrkivät esittämään itsensä ”oikeanlaisena” työntekijänä, seksikumppanina ja puolisoehdokkaana sekä äidin tehtäviä hoitamaan kykenevänä naisena.

Tutkimuksessa nousi selvästi esille se, kuinka naiset vertasivat itseään parisuhteessa oleviin. Vertaamalla he pyrkivät vakuuttamaan, ettei heissä ole mitään vikaa, vaikka kumppania ei olekaan.

Jill Reynolds ja Margaret Wetherel (2007) tutkivat puolestaan ilman parisuhdetta elävien naisten identiteettejä. He tunnistivat naisten kertomuksista erilaisia lähestymistapoja sinkkuuteen. Puutteen identiteetistä käsin parisuhteettomuuden nähtiin johtuvan ensisijaisesti yksilön puutteellisuudesta, kelpaamattomuudesta parisuhteeseen. Sosiaalisen kuulumattomuuden luokassa keskeistä oli naisten kokemus siitä, että heidät oli suljettu pariskuntien muodostaman sosiaalisen verkoston ulkopuolelle. Myönteisissä tulkinnoissa parisuhteettomuus nähtiin itsenäisyytenä ja vapautena sekä mahdollisuutena itsensä toteuttamiseen.

Parisuhde toimii usein linkkinä muihin sosiaalisiin suhteisiin, mikä voi vahvistaa parisuhteettoman tunnetta ulkopuolisuudesta. Kaisa Ketokiven (2012) lähisuhdeverkostoja koskevassa tutkimuksessa tuli esille, kuinka parisuhteessa elävien sosiaalisia verkostoja määritti juuri pariskuntana eläminen; sosiaalisten suhteiden piiri rakentui eräänlaisen pariskuntasosiaalisuuden varassa ilman yksilöiden omia ponnisteluja. Parisuhteettomilla sen sijaan läheisten suhteiden piirin rakentaminen vaati henkilökohtaista aktiivisuutta ja joustavuutta perhekäsityksissä.

anun-kuva

 

Singlismin teoria ja käytäntö

Parisuhteettoman kokemukseen tilanteestaan vaikuttanee osaltaan myös aikaisempi parisuhdehistoria sekä se, onko parisuhteettomuus väliaikaista ja itse valittua vai pitkittynyttä ja ei-toivottua. Lisäksi kokemukseen vaikuttavat  sinkun elämänpiiriin kuuluvat ihmiset.

Yhdysvaltalainen tutkija Bella DePaulo (2011) kutsuu ilman parisuhdetta elävien syrjintää singlismiksi. Yksityiselämän lähisuhteissa tämä voi ilmetä siten, että parisuhteeton tulee leimatuksi vanhaksipiiaksi, peräkammarinpojaksi tai liian hankalaksi ihmiseksi, tai hänet voidaan kokea uhaksi muiden parisuhteille.

Singlismi voi ilmetä myös rakenteellisella tasolla yhteiskunnan normistossa ja lainsäädännössä. Erilaisten tukien ja veroista tehtävien vähennysten määrittelyssä yksineläjät joutuvat avoliitossa asuvia huonompaan asemaan. Esimerkiksi työmarkkinatukea saavien kohdalla pääomatuloille asetetaan erilaiset rajat riippuen siitä, onko tuensaaja avoliitossa vai ei. Myös kotitalousvähennyksen henkilösidonnaisuutta voi pitää kahden hengen talouksia suosivana. Avio- tai avoparin kotitalouden maksimivähennys on siis kaksinkertainen yksin asuviin verrattuna.

On ilahduttavaa, että yksin asuvien tilanteeseen on alettu kiinnittää yhä enemmän huomiota. Helsingin kaupunki kokoaa Yksin kaupungissa -hankkeessaan tietoa yksinasuvien tilanteesta ja Yksinasuvat ry pyrkii ajamaan yksin elävien etuja. Parisuhteettomilla ei ole vielä omaa etujärjestöään, tosin useat heistä myös asuvat yksin ja hyötyisivät yksinasuvien tilanteen paremmasta huomioimisesta.

Elisa Tiilikaisen tavoin toivon kulttuurimme muokkautuvan pikkuhiljaa sellaiseksi, jossa yksilöt ovat vapaampia tekemään omaa elämäänsä koskevia valintoja ilman leimautumisen pelkoa. Toivottavaa olisi myös yksin asuvien näkökulman huomioiminen päätöksenteossa tasavertaisena perheiden näkökulman rinnalla.

 

Teksti: Anu Kinnunen
Kuvitus: Sonya Mantere / perheyhteiskunta.fi

Lähteet:

DePaulo, Bella (2011) Singlism: What It Is, Why It Matters, and How to Stop It. Lexington: DoubleDoor Books.

Ketokivi, Kaisa (2012) The Intimate Couple, Family and the Relational Organization of Close Relationships. Sociology 46:3, 473–489.

Mäkinen, Arja (2008) Oikeesti aikuiset. Puheenvuoroja yksineläjänaisen normaaliudesta, hyväksyttävyydestä ja aikuisuudesta. Tampere: Tampereen yliopisto.

Reynolds, Jill & Wetherell, Margaret (2003) The Discursive Climate of Singleness: The Consequences for Women’s Negotiation of a Single Identity. Feminism & Psychology 13:4, 489–510.