Avainsana: lapsiperheellistyminen

Mitä kaikkea on kumppanuusvanhemmuus?

Posted on 4 syyskuun, 20264 syyskuun, 2026 by Esa Setälä

Lukuaika: 4 min.

Kumppanuusvanhemmuudesta puhutaan nykyään aiempaa enemmän: se on esillä lehdissä, sosiaalisessa mediassa ja televisiossa. Tutkimustietoa on kuitenkin toistaiseksi hyvin vähän. Mitä kumppanuusvanhemmuudella oikeastaan tarkoitetaan ja millaista kumppanuusvanhemmuus on?

Kumppanuusvanhemmuudesta puhutaan usein yhtenä perhemuotona, vaikka todellisuudessa sen alle mahtuu monia erilaisia tapoja toteuttaa vanhemmuutta ja elää perhe-elämää. Se on monimuotoista, eikä termi itsessään kerro vanhemmista tai perheestä paljoakaan. Kumppanuusvanhemmuus tulisikin nähdä kattokäsitteenä eikä tarkkarajaisena perhemuodon määritelmänä.

Mitä on kumppanuusvanhemmuus?

Kumppanuusvanhemmuus on vanhemmuuden ja perheen elämisen tapa, jossa (kaikki) vanhemmat eivät ole keskenään romanttisessa suhteessa. Vanhemmat jakavat lapsen hoiva- ja kasvatusvastuun ja ovat toisilleen vanhemmuuskumppaneita. Kumppanuusvanhemmuus perustuu yhteiseen lapsitoiveeseen ja suunnitelmallisuuteen. Se on ollut tavanomainen lapsiperheellistymisen tapa sateenkaari-ihmisten keskuudessa jo pitkään, mutta nykyään kumppanuusvanhemmuutta suunnittelevat ja toteuttavat yhä useammin myös cis-heterot [1]. Cis-heterolla tarkoitetaan henkilöä, jonka sukupuoli vastaa hänelle syntymässä määriteltyä sukupuolta ja jonka romanttinen ja/tai seksuaalinen mielenkiinto kohdistuu pääsääntöisesti henkilöihin, jotka ovat eri sukupuolta kuin hän itse.

Kumppanuusperheiden kokoonpanot, perherakenteet ja arjen järjestämisen tavat ovat moninaisia. Myös syyt kumppanuusvanhemmuuden valitsemiselle ovat erilaisia.

Kumppanuusvanhemmuutta on kuvattu toissijaisena vanhemmuuden vaihtoehtona. Usein siihen päädytään, kun ensisijainen toive romanttisesta suhteesta ja ydinperheestä jää täyttymättä. Toisaalta se voi olla myös keino haastaa tavanomaisina pidettyjä perhe-elämän tapoja. [2.] Kumppanuusvanhemmuus kyseenalaistaakin normatiivisia oletuksia perheistä ja vanhemmuudesta. Se purkaa käsityksiä siitä, että vanhemmuutta edeltää aina romanttinen suhde tai että perheen perustaminen olisi mahdollista vain romanttisen kumppanin kanssa.

Kumppanuusvanhemmuutta voidaankin hahmottaa kahden eri tason kautta. Sitä voidaan tarkastella suhteessa yhteiskunnallisiin perhenormeihin sekä perhemuodon sisäiseen monimuotoisuuteen.

Monimuotoiset perheet ja moninaiset toiveet

Haastattelin pro gradu -tutkielmaani varten seitsemää kumppanuusvanhempaa kuudesta eri kumppanuusperheestä. Kahdessa kumppanuusperheessä vanhemmat asuivat samassa kodissa, kahdessa samalla paikkakunnalla mutta eri kodeissa. Kahdessa perheessä vanhemmat asuivat eri paikkakunnilla.

Jotkut kumppanuusvanhemmista olivat tahoillaan parisuhteessa ja toiset taas elivät vapaaehtoisesti ilman romanttista suhdetta. Jotkut puolestaan toivoivat löytävänsä romanttisen kumppanin myöhemmin. Myös aikuisten lukumäärä kumppanuusperheissä vaihteli. Kumppanuusperheissä voikin olla useita tosiasiallisia vanhempia. Lisäksi perheisiin voi kuulua vanhempien puolisoita, joilla ei kuitenkaan ole varsinaista vanhemman roolia.

Joissakin kumppanuusperheissä oli läsnä myös aiempia lapsia – joko haastateltavan omia, hänen puolisonsa, vanhemmuuskumppaninsa tai vanhemmuuskumppanin puolison lapsia. Näin myös sisarussuhteet saattavat olla hyvin monimuotoisia.

Haastateltavat olivat pohtineet erilaisia perheen perustamisen tapoja ennen kumppanuusvanhemmuuden valitsemista. Haastatteluissa korostuivat erityisesti pohdinnat itsellisen äitiyden ja kumppanuusvanhemmuuden välillä. Kumppanuusvanhemmuus valittiin usein vastuunjaon, jaksamisen ja taloudellisen turvan vuoksi. Myös toisen vanhemman läsnäolo lapsen elämässä koettiin merkityksellisenä.

Jotkut haastateltavista olivat yrittäneet myös sovittaa lapsitoivetta aiempiin parisuhteisiin. Suhteiden päätyttyä he olivat tutustuneet kumppanuusvanhemmuuteen. Kumppanuusvanhemmuudessa heitä kiehtoi erityisesti vanhemmuuden ja romanttisen suhteen erillisyys. Joillekin se mahdollisti vapaaehtoisesti suhteettoman elämän ja toisille taas antoi mahdollisuuden etsiä romanttista kumppania myöhemmin. Parisuhteessa elävät kumppanuusvanhemmat puolestaan totesivat kumppanuusvanhemmuuden keventävän pikkulapsiarkea sekä mahdollistavan myös laadukkaan parisuhdeajan puolison kanssa.

Erilaisia tapoja, erilaisia kokemuksia

Kumppanuusvanhemmuus on perhemuoto, jota yhteiskunnassamme ei aina osata odottaa. Tämän vuoksi kumppanuusvanhemmat kohtaavat erityisesti palvelujärjestelmässä väärintunnistamisen tilanteita. Kumppanuusvanhemmuus saatetaan väärintunnistaa esimerkiksi ydinperheeksi, sateenkaariperheeksi, eroperheeksi tai itselliseksi vanhemmuudeksi. Myös vanhempien tuttavapiiri saattaa hämmästellä tai jopa kyseenalaistaa vanhemmuussuhteen tosiasiallista laatua. Jotkut vanhemmista olivat kohdanneet oletuksia siitä, että vanhemmuuskumppanuus tulisi johtamaan vanhempien väliseen romanttiseen suhteeseen.

Kumppanuusperheen kokoonpano vaikuttaa siihen, millaisia väärintunnistamisia kumppanuusperheeseen ja vanhemmuussuhteeseen kohdistuu. Cis-heteronaisen ja -miehen perustama kahden vanhemman kumppanuusperhe kohtaa erilaisia oletuksia ja väärintunnistamisen tilanteita kuin useamman vanhemman tai kahden naisen kumppanuusvanhemmuusjärjestely.

Myös kokemukset kumppanuusvanhemmuuden yhteiskunnallisesta tunnistamisesta ovat yhteydessä siihen, millaisista kokoonpanoista kumppanuusperheet koostuvat ja miten he arkeaan elävät. Erityiset ristiriitaisuudet liittyivät kokemuksiin hedelmöityshoidosta ja perhevapaauudistuksesta.

Siinä missä hedelmöityshoidot ovat oillekin kumppanuusvanhemmuuden toteutumisen mahdollistaja, toisille niiden saatavuuteen ja hintoihin liittyvät seikat muodostuvat lapsiperheellistymistä rajoittavaksi tai hidastavaksi tekijäksi. Tällä hetkellä julkinen sektori ei pääsääntöisesti tarjoa hedelmöityshoitoja kumppanuusvanhemmille. Lisäksi hedelmöityshoitoja lahjoitetuilla sukusoluilla (eli lahjasoluhoitoja) annetaan vain itsellisille naisille tai pareille, jotka elävät avioliitossa, rekisteröidyssä parisuhteessa tai avioliitonomaisissa olosuhteissa [3]. Toisaalta voi pohtia, voisiko kumppanuusvanhemmuuden käsittää avioliitonomaisena olosuhteena tilanteissa, jossa vanhemmuuskumppanit asuvat (tai aikovat asua) samassa kodissa.

Myös perhevapaauudistuksen myötä voimaan astuneet aiempaa tasapuolisemmat vanhempainvapaakiintiöt koettiin eri tavoin. Myös kokemukset vanhempainvapaiden jakamisesta sekä aiheesta käydyistä neuvotteluista olivat erilaisia. Samassa kodissa asuvat kumppanuusvanhemmat jakoivat niin hoivan, vanhemmuuden vastuut kuin vanhempainvapaat eri kodeissa asuvia vanhempia tasaisemmin. Samassa kodissa asuvat vanhemmat myös aikoivat pitää vanhempainvapaat lähtökohtaisesti puoliksi.

Sen sijaan eri kodeissa asuvissa kumppanuusperheissä lähivanhempana toimiva äiti oli käyttänyt kaikki käytettävissä olevat vanhempainvapaat. Vastaavasti etävanhemman asemassa olevat isät olivat luovuttaneet äideille kaikki luovutettavissa olevat päivät. Joillekin äideistä toisen vanhemman luovuttamat vanhempainrahapäivät olivat myös kumppanuusvanhemmuuden toteutumisen edellytys. Vanhempainvapaiden jakaminen ja siihen liittyvät odotukset oli nostettu esille jo heti tutustumisvaiheessa.

Jotkut kumppanuusvanhemmat kokivat kiintiöidyt perhevapaat haastavina ja vanhemmuuden toteuttamista rajoittavina. Imetyssuositukset ja kiintiöidyt vanhempainvapaat nähtiin ristiriitaisena yhdistelmänä. Niiden yhtäaikainen toteuttaminen koettiin haastavana perheissä, joissa vanhemmat asuvat eri kodeissa.

Yksin asuvia lähivanhempia kuormittivat myös kuulumisten raportointi, arjen koordinointi ja hoivavastuun kokonaisvaltaisuus. Näiden nähtiin ajoittain myös tuottavan ”ekstravaivaa” vanhemmuuteen. Tällaisia kertomuksia ei puolestaan saman kodin vanhemmilta välittynyt. He puolestaan kokivat kumppanuusvanhemmuuden mahdollistavan aidosti tasa-arvoisen vanhemmuuden toteuttamisen.

Miten kohdata kumppanuusvanhemmuus?

Kumppanuusvanhemmuuden alle lukeutuu useita erilaisia perherakenteita, ihmissuhteita ja perheen elämisen tapoja. Termi ei kerro miksi perheen perustamisen tavaksi on valittu kumppanuusvanhemmuus, millaista kumppanuusvanhemmuus on tai keitä perheeseen kuuluu.

Se ei myöskään kerro millaisia kumppanuusvanhemmuuden kokemukset ovat. Jotkut kumppanuusvanhemmat kokevat sellaisia haasteita, jotka eivät toisia kumppanuusperheitä kosketa lainkaan. Silti – tai ehkä enemminkin juuri sen vuoksi – kaikki kertomukset ja kokemukset ovat yhtä tosia ja tärkeitä.

Tämän vuoksi kumppanuusvanhempia ei tule pyrkiä sijoittamaan vain tietynmuotoiseen kumppanuusvanhemmuuden kategoriaan. Sen sijaan olennaista on kysyä, millaisista suhteista ja arjen elämisen tavoista kukin kumppanuusvanhemmuusjärjestely koostuu.

Lähteet

[1] Jadva, V., Freeman, T., Tranfield, E., & Golombok, S. (2015). “Friendly allies in raising a child”: A survey of men and women seeking elective co-parenting arrangements via an online connection website. Human Reproduction, 30(8), 1896–1904.

[2] Bower-Brown, S., Foley, S., Jadva, V., & Golombok, S. (2024). Grappling with tradition: The experiences of cisgender, heterosexual mothers and fathers in elective coparenting arrangements. Journal of Family Studies, 30(1), 82–103.

[3] Laki hedelmöityshoidoista 22.12.2006/1237. Finlex.

Roosa Suonpää (YTM, sairaanhoitaja AMK) on Tampereen yliopiston väitöskirjatutkija. Hän tarkastelee väitöstutkimuksessaan kumppanuusvanhemmuutta sekä siihen liittyviä vanhemmuuden ulottuvuuksia ja yhteiskunnallisen tunnistamisen kokemuksia.

Sateenkaariperheen alkuvaiheessa neuvotellaan lapsen hankkimisen oikeutuksesta, rahasta ja sukusolujen luovuttajasta

Posted on 3 kesäkuun, 20223 kesäkuun, 2022 by Kitti Suoranta

Lukuaika: 3 min.

Lasta haluavat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat joutuvat sopimaan monista asioista sekä perheen sisällä että ulkopuolisten kanssa. Perheytymisprosessi käynnistyy lapsitoiveesta ja johtaa harkinnan, suunnittelun, erilaisten neuvotteluiden ja käytännön toimien kautta lopulta lapsen saapumiseen. Haluttu perhemuoto ja lapsen saamisen tapa vaikuttavat siihen, mistä kaikesta ja keiden kanssa prosessissa neuvotellaan.

’’Meillä oli luovuttajan kanssa selvät sävelet: hän oli vain luovuttaja ja ei missään tekemisissä perheemme kanssa. Sovittiin, että voidaan moikata jos kadulla tavataan. Sovimme myös, että hinta on parikymppiä. Hän ei olisi halunnut ottaa rahaa, mutta halusin maksaa. Se tuntui jotenkin selvemmältä.’’

Yksin lapsen hankkinut sateenkaariperheen äiti Nella kuvailee näin sukusolujen luovuttajan kanssa sopimiaan asioita. Nella halusi yrittää saada lapsen koti-inseminaatiolla ja oli etsinyt sukusolujen luovuttajaa internetin keskusteluryhmän kautta. Hän oli miettinyt etukäteen asiat, joista halusi sopia ja valinnut lopulta kahdesta ehdokkaasta sen, jonka kanssa oli päässyt haluamaansa lopputulokseen.

Nella on yksi väitöskirjatutkimukseeni liittyvään kyselyyn vastanneista. Hänen lisäkseen 73 sateenkaariperheen vanhempaa vastasi avoimiin kysymyksiin lapsen hankkimisesta. Vastaajien yleisin perhemuoto oli naisparin lapsiperhe. Muita perhemuotoja olivat yhden vanhemman sateenkaariperhe, miesparin lapsiperhe, kumppanuusvanhemmuus kahden ystävän välillä sekä kolmi- ja neliapilaperhe. Suurin osa lapsista oli syntynyt perheisiin – muita tapoja saapua perheeseen olivat ulkoinen adoptio ja lapsen sijoittaminen perheeseen.

Olemmeko valmiita saamaan lapsen – ja onko maailma tarpeeksi valmis?

’’Emme olleet kaikesta samaa mieltä. Mietimme, miten miespari otetaan vastaan eri yhteyksissä, kun mies hoivan antajana on monelle melko tuntematon asia. Meillä oli paljon keskusteluja siitä, kuinka voisimme suojella lasta ennakkoluuloilta. Mietimme jopa, onko oikein hankkia lapsi. Olisiko hänen elämänsä liian vaikeaa?’’

Janne kuvailee pohdintaa, jota he olivat käyneet puolisonsa kanssa toiveistaan saada lapsi. Osa kyselyyn vastaajista kertoi neuvotelleensa kumppaninsa kanssa jopa useita vuosia lapsen hankkimisesta. Toiveet saada lapsi olivat olleet voimakkaita, mutta samalla pelko ympäröivän maailman suhtautumisesta sateenkaariperheen lapseen oli aiheuttanut huolta. Pelot syrjinnästä tai lapsen kiusatuksi tulemisesta olivat kuitenkin osoittautuneet turhiksi.

Sukusoluja tutulta, tuntemattomalta vai joltain siitä väliltä?

Osa kyselyyn vastanneista naispareista ja itsellisesti lapsen hankkineista naisista oli halunnut käyttää nimenomaan tunnetun luovuttajan sukusoluja. Osa oli etsinyt Nellan tavoin luovuttajaa, jonka henkilöllisyys olisi tiedossa, mutta joka ei ollut tuttu entuudestaan. Toiset taas olivat halunneet tutun luovuttajan lähipiiristään.

Osalle vastaajista oli myös ollut alusta alkaen selvää, että he haluavat käyttää täysin anonyymin luovuttajan sukusoluja, kun taas toiset olivat päätyneet täysin anonyymiin luovuttajaan harkinnan jälkeen tai siinä tapauksessa, ettei sopivaa tuttua luovuttajaa ollut löytynyt.

Naisparit olivat keskustelleet siitä millaisia ominaisuuksia he toivoivat luovuttajalta ja millainen rooli tunnetulla luovuttajalla olisi perheen elämässä. Lapseen liittyvistä oikeuksista ja velvollisuuksista tai niiden puuttumisesta oli myöhemmin sovittu mahdollisten luovuttajien kanssa. Naisparien keskinäiset neuvottelut olivat osalla liittyneet siihen, kumpi yrittäisi tulla raskaaksi ja synnyttäisi lapsen. He olivat myös sopineet mitä kautta tarvittavat sukusolut hankittaisiin ja käytettäisiinkö hedelmöityshoitoklinikan palveluja vai koti-inseminaatiota.

Miten paljon lapsi saa maksaa?

Lähes kaikki vastaajat olivat neuvotelleet rahasta lapsen hankinnan yhteydessä. Tunnetun sukusolujen luovuttajan kanssa oli saatettu sopia siitä, maksetaanko siittiöistä korvausta. Yksityisen hedelmöityshoitoklinikan palveluja käyttäneet olivat pohtineet, miten pitkään hoitoja jatkettaisiin ja paljonko niihin oltaisiin valmiita käyttämään rahaa. Osa vastaajista oli käynyt myös lainaneuvotteluja pankin tai lähipiiriinsä kuuluvan henkilön kanssa hoitojen rahoituksesta. Lapseen liittyvien kustannusten jakamisesta oli neuvoteltu erityisesti niissä sateenkaariperheissä, jotka muodostuivat useammasta kuin yhdestä kotitaloudesta.

Monien osapuolten kanssa käydyt neuvottelut käsittelivät käytännön seikkojen ohella lapsen perheyhteisössä noudatettavia perinteitä ja lapsen kasvatusta. Lapsuudenperheen, muiden sukulaisten ja ystävien kanssa oli sovittu etukäteen tuesta ja käytännön avusta, jota he voisivat antaa vanhemmille lapsen saavuttua perheeseen.

Kaikkien osallisten on hyvä tietää, mitä haluavat

Arkielämä ja vanhempien keskinäiset suhteet olivat lapsen saavuttua perheeseen sujuneet sitä paremmin, mitä varhaisemmassa vaiheessa ja perusteellisemmin kaikki mukana olleet olivat päässeet sopimaan asioista keskenään. Neuvotteluja yhdessä lasta hankkivien osapuolten välillä pystyttiin käymään reilusti vain silloin, kun kaikki osalliset tiesivät, mitä haluavat.

Lasta haluavien olisikin hyvä ensin miettiä omalta osaltaan, millaiset asiat ovat heille tärkeitä vanhemmuuteen liittyen ja mistä he eivät ole valmiita tinkimään. Näiden pohdintojen merkitys kasvoi entisestään, jos lapsen saamiseen liittyi enemmän kuin kaksi aikuista ja/tai useampi kuin yksi kotitalous.

Väitöskirjatutkija Sonja Anttila (KM, KtaO, lo) tarkastelee tutkimuksessaan sateenkaariperheellisten perheytymisprosesseja neuvotteluiden, taloudellisten resurssien ja moninaisten läheissuhteiden merkitysten kautta. Hän työskentelee tällä hetkellä yliopisto-opettajana Helsingin yliopistossa. Väitöstutkimusta ovat rahoittaneet Home economics education for diversities-tutkimushanke, Elli Sunisen & Rachel Trobergin säätiö, Suomalainen Konkordialiitto ja Tampereen talouskoulun säätiö.

Kuvat: Pexels

Voiko ilmastohuoli vaikuttaa syntyvyyteen?

Posted on 10 huhtikuun, 201917 marraskuun, 2021 by Kitti Suoranta

Lukuaika: 3 min.

Suomalaisten lastensaanti on vähentynyt vuosi vuodelta. Samalla nuorten huoli maapallon tulevaisuudesta on kasvanut. Valitsevatko ilmastohuolen painamat nuoret pian sankoin joukoin lapsettomuuden?

Suomessa on talven ja kevään aikana huolestuttu historiallisen pienistä syntyvyysluvuista. Vuonna 2018 syntyvyys laski kahdeksatta vuotta peräkkäin, ja kokonaishedelmällisyysluku oli 1,40 – matalampi kuin koskaan aiemmin.

Lisäksi nuoret aikuiset haluavat aiempaa vähemmän lapsia, jos ollenkaan. Kolmasosa 30–39-vuotiaista lapsettomista pitää nollaa lasta ihanteellisena lapsilukuna, 20–29-vuotiaista lähes neljäsosa.

Lapsettomuus tietoisena valintana

Tutkimusten mukaan lapsettomaksi päätymisen taustalla on usein parisuhteettomuutta ja elämäntilanteeseen sekä yhteiskunnalliseen asemaan kytkeytyvää epävarmuutta. Nuorten naisten kohdalla aikomus siirtää lastenhankintaa tai pysyä lapsettomana liittyy Väestöliiton tutkimuksen perusteella mataliin resursseihin: ne, jotka päättävät siirtää lastenhankintaa tai pysyä lapsettomina, ovat useammin työttömiä, matalasti koulutettuja ja pienituloisia.

Lisäksi nuorten aikuisten mielikuvissa korostuvat vaativa ja vastuullinen suhtautuminen vanhemmuuteen ja negatiiviset käsitykset lapsiperhe-elämästä: lasten saamiseen liitetään luopuminen perustavanlaatuisista asioista kuten nukkumisesta, terveydestä, parisuhteesta, työstä ja rahasta.

Erityisesti naiset pelkäävät oman elämän ja itsensä toteuttamisen menettämistä. Niiden naisten osuus, joille muiden kiinnostavien asioiden tekeminen ja nykyinen elämäntyyli ovat hyvin tärkeitä syitä siirtää lastenhankintaa tai pysyä lapsettomana, onkin kolminkertaistunut vajaassa vuosikymmenessä.

Vaikuttaa siis siltä, että elämä ilman lapsia näyttää houkuttelevammalta kuin aiemmin. Lapsettomuus itse valittuna elämäntapana on kiteytymässä yhdeksi vaihtoehdoksi muiden rinnalle. Aihetta käsittelevät myös useat äskettäin ilmestyneet kirjat, uusimpina Niku Hoolin ja Anna-Sofia Niemisen Aikuisten perhe ja Heini Maksimaisen Vauvattomuusbuumi.

Kuvakaappaus Ilmastoahdistuksen Instagram-tililtä.

Ilmastonmuutos ja vapaaehtoinen lapsettomuus

Väestöliiton julkaisemissa perhebarometreissa on viime vuosina pureuduttu syntyvyyden vähenemiseen. Niissä ei kuitenkaan ole tutkittu lainkaan ympäristösyiden yhteyttä lastenhankintaan. Tutkija Venla Bergin mukaan aiemmissa laajoissa kyselytutkimuksissa juuri kukaan ei ole perustellut päätöstään lapsettomuudesta ilmastosyillä.

Mutta asenteet ovat ehkä muuttumassa, erityisesti maailman ilmastopaneelin lokakuisen raportin jälkeen. Sen mukaan kasvihuonepäästöjen radikaaliin vähentämiseen on vain kymmenisen vuotta aikaa, jos lämpeneminen halutaan pitää siedettävänä. Suurten australialaisten ympäristöjärjestöjen tuoreessa jäsenkyselyssä ilmastomuutoksesta johtuva turvaton tulevaisuus oli valtaosalle alle 30-vuotiaista naisjäsenistä syy olla hankkimatta (lisää) lapsia. Myös mediasta, tuoreesta kirjallisuudesta ja tutkimuksesta löytyy nuoria aikuisia, jotka perustelevat ilmastosyillä päätöstään olla hankkimatta lapsia.

Erään tutkimuksen mukaan puolet maailman alle 30-vuotiaista pitää ilmastonmuutosta ja ympäristön tuhoutumista vakavimpana kansainvälisenä uhkana. Suomessa kaksi kolmasosaa nuorista kokee erittäin tai melko paljon turvattomuutta ja epävarmuutta ilmastonmuutoksen takia, ja osuus on kasvanut kymmenessä vuodessa huomattavasti.

Voiko kasvussa olevan huolen planeetan tulevaisuudesta pian laskea yhdeksi tekijäksi alhaisen syntyvyyden taustalla? Ainakin asia on hyvä nostaa tutkimusten ja politiikan agendalle, sillä ilmastoliikehdintä nuorten keskuudessa on saanut ennennäkemättömiä mittasuhteita.

Ilmastoliikehdintä sukupolvikokemuksena

Tuoreen kyselyn mukaan suomalaiset yläkouluikäiset haluavat vaikuttaa päätöksentekoon nykyistä enemmän ja pitävät ilmastonmuutosta seuraavan vaalikauden tärkeimpänä teemana. Kolme viikkoa sitten yli puolitoista miljoonaa lasta ja nuorta ympäri maailman oli koululakossa ilmaston puolesta. Nuorten liikehdintää on jo verrattu Yhdysvaltain 1960-luvun ihmisoikeusliikkeeseen. Uusi liike on aktivoimassa teini-ikäiset ruohonjuuritasolta nousevaan kollektiiviseen toimintaan tavalla, jollaista ei ole aiemmin nähty.

Ilmastoahdistuksesta ja siihen reagoinnista saattaa muodostua nuorille sukupolveen kytkeytyvä avainkokemus – ikäpolven yhteen sitova maailmankuvaa ja tulevaisuudensuunnitelmia määrittävä asia, joka vaikuttaa tulevaisuudessa myös päätöksiin hankkia tai olla hankkimatta lapsia.

Ilmastonmuutos, luonnon monimuotoisuuden romahtaminen ja maapallon tulevaisuuden asettuminen vaakalaudalle tuovat uudenlaisen epävarmuuden myös korkeasti koulutettujen ja taloudellisesti hyvässä asemassa olevien nuorten tulevaisuuden näkymiin. Uskaltavatko nämä epävarmuuden eetoksessa varttuneet vastuulliset ilmastolakkoilijat 15 vuoden päästä ryhtyä lapsentekoon, kun ilmaston lämpenemisen pysäyttämiseen tarvittava aika on loppunut? Kenties syntyvyydestä huolissaan olevien poliitikkojen kannattaisi todellakin ottaa puheet ilmastovaaleista tosissaan.