Av(i)oliitoissa syntyy sanallisia ja sanattomia sopimuksia siitä, miten rahat liitossa jaetaan. Pariskunnat määrittelevät yhteistä ja yksityistä taloutta usein tilanteessa, jossa toinen puoliso tienaa enemmän.
Eräässä tutkimuksessa kuvattiin tilannetta, jossa pariskunnan mies halusi lähteä puolisonsa kanssa lomamatkalle. Puoliso oli periaatteessa kiinnostunut lomasta, mutta hänellä ei ollut siihen varaa, joten hän ehdotti loman siirtämistä kunnes saisi säästettyä tarpeeksi. Kun mies ehdotti maksavansa molempien matkan, nainen kieltäytyi. Hänelle oli tärkeää elää omilla rahoillaan. Toisaalla kuulemassani tarinassa mies sen sijaan lähti lomalle yksin, koska kotihoidon tuella elävällä puolisolla ei ollut varaa lähteä mukaan. Mielikuvissamme perheet kuitenkin lomailevat yhdessä ja aurinko paistaa.
Teollistuneen yhteiskunnan perheihanne rakentui sukupuolittuneiden perheroolien varaan: miehen vastuulla oli ansiotyössä käyminen ja perheen elättäminen naisen toimiessa kodin ja lasten hoitajana. Oletus oli, että mies käyttää rahansa perheen hyväksi, ehkä jopa puolisonsa kanssa neuvotellen. Nykyisin yhä useampi liitto perustuu tehtävien ja vastuiden tasaisempaan jakautumiseen, jopa niin, että ideaalina on symmetrinen parisuhde.
Taloudellisten vastuiden tasaista jakamista helpottaa, jos puolisot ansaitsevat suunnilleen saman verran. Puolisoiden väliset tuloerot ovat kuitenkin tavallisia, vaikka suomalaisilla onkin taipumus valita puoliso samasta sosioekonomisesta ryhmästä (Mäenpää 2015). Rahan jakamisen käytäntöjä ratkotaan suomalaisissa perheissä monenlaisissa tilanteissa, joissa tuloerot johtuvat sekä työmarkkinoista että perheen sisällä tehdyistä vastuiden jakamisten tavoista.
Kysymys puolisoiden taloudellisesta yhteisvastuusta ja toisaalta erillisyydestä tulee erityisen selvästi esille, kun toisen tulot jäävät pois tai alenevat ratkaisevasti esimerkiksi työttömyyden tai pitkäaikaisen sairauden vuoksi, tai kun keskustellaan siitä, voiko toinen jäädä pois töistä hoitamaan yhteistä lasta. Ansiotasojen eroja voi kasvattaa myös toisen puolison opiskelu tai vuorotteluvapaa, tai se, että muuttopäätöksiä tehdään vain toisen uraa silmällä pitäen. Lisäksi henkilökohtaisista ratkaisuista riippumatta palkkatasot eri ammateissa vaihtelevat, eikä työlle omistautuminen näy aina palkan suuruudessa. Edellä luetellut käytännön tilanteet voivat, pariskunnasta riippuen, näyttäytyä talouden näkökulmasta joko yksityisinä tai yhteisinä asioina.
Yhteisen talouden voidaan ajatella symboloivan perheen yhteisyyttä. Pitkään yhdessä olleilla ja naimisissa olevilla pareilla yhteinen talous on yleisempi kuin muilla pareilla (Raijas 2011). Australialainen tutkija Carole B. Burgyone on tutkinut puolisoiden välistä rahankäyttöä omistajuuden ja hallinnan näkökulmasta. Hän on tullut siihen tulokseen, että sopimus rahojen yhteisyydestä ja niiden ohjaaminen yhteiselle tilille ei kuitenkaan välttämättä johda av(i)oparien kesken tasa-arvoiseen kuluttamiseen. Psykologisesti ansaitseminen liitetään niin vahvasti omistajuuteen, että rahan kokee omakseen nimenomaan se, jonka työllä se on perheeseen ansaittu. Se, joka ei ansaitse yhtä paljoa, voi kokea, että raha on hieman vähemmän hänen, ja siksi hän ehkä myös kuluttaa varovaisemmin. Burgoynen (1990) mukaan yksilölliset kulutuserot tasoittuvat varmimmin, jos yhteiseltä tililtä erotetaan kummallekin yhtä paljon rahaa yksityistä kulutusta varten.
Yhteisen ja erillisen rahan käytännöllä voidaan siis varmistaa, että tietty osa rahoista jää yksityiseen käyttöön. Tällainen rahan hallinnan käytäntö on myös suhteellisen yleinen Suomessa (ks. myös Raijas 2011). Käytännössä näin toimivien parien ratkaistavaksi jää edelleen se, kuinka paljon kumpikin siirtää tuloistaan yhteiselle tilille. Siirretäänkö yhteiselle tilille molemmilta joka kuukausi sama summa? Vai siirretäänkö sinne tulojen mukaan määräytyvä prosenttiosuus, jolloin tuloeroa tasoitetaan puolisojen välillä? Vai tulisiko kulutusmahdollisuuksien ero perheen sisällä poistaa kokonaan? Tällöin yhteisen tilin kartuttaminen tapahtuisi ansiotason mukaan niin, että kummallekin jää kuukausittain yksityiselle tililleen yhtä paljon rahaa. Tässä mallissa kulutusmahdollisuuksien tasa-arvoisuus ylittäisi taloudellisen riippumattomuuden periaatteen.
Voidaan ajatella, että yhteisyyden ja erillisyyden välinen jännite tulee näkyväksi pariskuntien rahan jakamisen tavoissa. Tämän jännitteen äärellä ollaan myös, kun av(i)osuhteessa ratkaistaan, millainen kuluttaminen on yhteistä ja millainen yksityistä. Lopulta mikään ei näytä olevan täysin yksityistä, jos puolisoita sitovat toisiinsa yhteiset taloudelliset vastuut. Yksityinen kulutus vähentää mahdollisuuksia yhteiseen kulutukseen ja päinvastoin.
Minkäänlaista perheen talouden yleissopimusta, johon pariskunta voisi yhteistuumin sitoutua, ei ole olemassa – lukuun ottamatta avioliittoon sisältyvää väljää muotoilua puolisoiden keskinäisestä elatusvelvollisuudesta. Yksittäisissä perheissä kehitellään omia taloudellisia käytäntöjä joko avoimesti neuvotellen tai sanattomasti toisten perheenjäsenten toimintaan vastaten. Rahasta puhuminen puolisoiden kesken saatetaan kokea vaikeaksi (Raijas 2011; Repo 2003) eikä perheen raha-asioista välttämättä puhuta kovin tarkkaan ystävienkään kanssa.
Rahan jakamisen perustuminen yksiselitteiselle mallille tuskin olisikaan mahdollista, koska perheiden vaiheet ja kokoonpanot sekä osapuolten käsitykset hyvistä jakamisen tavoista ovat moninaisia. Ihanteellisessa tapauksessa yhteisyyden ja erillisyyden välisessä jännitteessä löydetty ratkaisu koetaan molemmin puolin oikeudenmukaisena.
Kirjoittaja: Anne Mattila
Kuva: StockSnap.io
Lähteet:
Burgoyne, Carole B. (1990) Money in marriage: How patterns of allocation both reflect and conceal power. Sociological Review 38:4, 634–665.
Ludwig-Mayerhofer, Wolfgang; Allmendinger, Jutta; Hirseland, Andreas & Schneider, Werner (2011) The power of money in dual-earner couples: A comparative study. Acta Sociologica 54:4, 367–383.
Mäenpää, Elina (2015) Socio-economic homogamy and its effects on the stability of cohabiting unions. Finnish Yearbook of Population Research, Supplement. Helsinki: Väestöliitto.
Raijas, Anu (2011) Money management in blended and nuclear families. Journal of Economic Psychology 32, 556–563.
Repo, Katja (2003) Perheen sisäisen rahatalouden jännitteitä. Teoksessa Hannele Forsberg ja Ritva Nätkin (toim.) Perhe murroksessa. Kriittisen perhetutkimuksen jäljillä. Helsinki: Gaudeamus, 64–85.
