Helsinkiläisten äitien käsitykset vastasyntyneen lapsen perheestä ulottuvat kotitalouden ulkopuolelle. Hyvin usein lapsen perheenjäseneksi nimetään myös isovanhempia, erityisesti isoäiti äidin puolelta. Tuoreen tutkimuksen tulokset herättävät pohtimaan, pitäisikö lainsäädännön turvata lapsen oikeus tavata isovanhempaa tai muuta tärkeää läheistä vanhempien eron tai kuoleman jälkeen.
Virallisiin tilastoihin perustuvassa tutkimuksessa lasten perheitä luokitellaan vanhempien määrän ja vanhempien liiton luonteen mukaan: puhutaan esimerkiksi yhden vanhemman perheistä ja avo- tai aviopariperheistä. Oikeudellisesti tunnustetut perhesuhteet ja yhdessä asuminen ovat myös usein perheistä käytävän keskustelun taustalla. Tämä näkökulma jättää kuitenkin pimentoon muut lapsen elämässä merkitykselliset ihmiset.
Johtamani tutkimushankkeen tuoreessa raportissa tarkastellaan sellaisten helsinkiläislasten perheitä, joiden äiti ei lapsen syntymän aikaan ollut avioliitossa. Väestörekisteritietojen rinnalla tutkimuksessa käytettiin kyselylomakeaineistoa, jossa äideiltä kysyttiin, ketkä heidän henkilökohtaisen käsityksensä mukaan kuuluvat vastasyntyneen perheeseen.
Rekisteriaineistosta kävi ilmi, että syksyllä 2015 lähes joka viides avioliiton ulkopuolella syntynyt helsinkiläislapsi saapui synnytyslaitokselta kotiin, jossa ei vakituisesti asunut äidin lisäksi toista aikuista. Yhden aikuisen kotitalouksia oli erityisesti nuorten ja iäkkäämpien äitien kohdalla, kun taas noin kolmekymppisten äitien ryhmässä kahden aikuisen kotitaloudet olivat yleisempiä. Keskimäärin äitien kotitalouksiin kuului äiti mukaanlukien 3,65 henkilöä.
Yhden aikuisen kotitaloudet olivat yleisempiä muualla kuin Suomessa syntyneiden äitien kohdalla. Yhden ja kahden aikuisen kotitalouksien lisäksi pieni osuus lapsista kotiutui kolmen sukupolven talouksiin tai ”kommuunikotitalouksiin”, joissa asui äidin lisäksi useampi samaan ikäluokkaan kuuluva henkilö.
Lasten perhesuhteet ulottuvat kotitalouden ulkopuolelle
Kyselylomakkeeseen äidit (199 vastaajaa) listasivat henkilöt, jotka heidän henkilökohtaisen käsityksensä mukaan kuuluivat vastasyntyneen perheeseen. Aineisto osoitti lasten perheiden usein laajenevan kotitalouden ulkopuolelle. Lasten perheet sisälsivät keskimäärin seitsemän henkilöä äidin ja vauvan lisäksi. Tämä on paljon verrattuna siihen, että lomakevastaajien kotitalouksista 61 prosenttia oli kolmen hengen talouksia.
Äidit nimesivät lapsen perheenjäseniksi laajasti ihmisiä usein kolmesta perhesukupolvesta: lapsen isän, sisaruksia, isovanhempia, tätejä, setiä ja serkkuja. Perhekokoonpanoissa korostuivat äidin puoleiset sukulaiset ja muut äidille läheiset henkilöt. Lapsen isovanhemmat nimettiin hyvin usein perheeseen kuuluviksi. Yli 80 prosentissa kokoonpanoista oli mainittu lapsen isoäiti äidin puolelta.
Millaisia suhteita olisi tuettava vanhempien eron tai kuoleman jälkeen?
Lakia lapsen huollosta ja tapaamisesta uudistetaan. Taustalla on pyrkimys tukea parhaalla mahdollisella tavalla lasten perhesuhteiden jatkuvuutta erityisesti vanhempien eron yhteydessä.
Nykyisin voimassa olevan lain mukaan tapaamisoikeus voidaan vahvistaa oikeudellisesti sitovasti vain lapsen ja tämän vanhemman välille. Uudistustyössä pohditaan kuitenkin nyt myös sitä, pitäisikö tapaamisoikeutta laajentaa koskemaan sellaista lapselle läheistä henkilöä, jolla on ollut merkittävä rooli lapsen elämässä. Voisiko siis mummi tai ukki, äiti- tai isäpuoli, tai muu läheinen aikuinen olla lapselle vanhempaan verrattavissa oleva perheenjäsen, jonka tapaamisoikeus tulisi vahvistaa laissa esimerkiksi vanhempien eron yhteydessä tai kuolemantapauksen sattuessa?
Helsingin Sanomien artikkelissa tuotiin esiin isovanhempien suru siitä, että ero saattaa katkaista yhteyden lastenlapsiin. Jutussa huomioitiin perheiden monimuotoistuminen ja näkemys siitä, että yhteys isovanhempaan tai muuhun tärkeään aikuiseen lapsen elämässä saattaa olla merkittävä hyvinvointia tukeva seikka. Toisaalta tuotiin esiin huoli siitä, että riitaisissa eroissa tapaamissopimuksen vahvistaminen useiden eri henkilöiden kanssa saattaa poikia pitkittyneitä oikeustaisteluja.
Läheisiä ja merkityksellisiä ihmissuhteita on vaikeaa, ellei mahdotonta ohjata lainsäädännöllä. Artikkeliin haastateltu Suomen sovittelufoorumin Vaula Haavisto korostaakin sovittelun merkitystä konfliktien purkamisessa. Kunnat ovat velvollisia tarjoamaan sovittelua ja vaikeiden erokiistojen selvittelyssä on otettu käyttöön muitakin keinoja viime vuosina. Sovittelussa ääneen pääsevät kuitenkin lähinnä lapsen viralliset huoltajat. Isovanhempia tai muita lapsen elämässä tärkeitä aikuisia (esimerkiksi äiti- tai isäpuolia) ei itsestään selvästi pidetä asianosaisina.
Keinoksi perhesuhteiden kartoittaminen
Olisiko lapsen suhdetta isovanhempaan tai muuhun hänelle läheiseen henkilöön mahdollista tukea viranomaiskäytäntöjä muuttamalla? Voitaisiinko lapsen asioita ratkova viranomainen velvoittaa perehtymään siihen elettyjen läheissuhteiden muodostelmaan, jonka ympäröimänä lapsi on elänyt ja jossa saanut hoivaa ja huolenpitoa?
Helsinkiläisvauvojen perhesuhteita on edellä mainitussa tutkimuksessa kartoitettu äitien henkilökohtaisten käsitysten näkökulmasta. Koska monien vastaajien kohdalla oli kyse ensimmäisestä ja vielä kovin pienestä lapsesta, perhekokoonpanot luultavasti ilmentävät myös äitien toiveita lapsen elämässä tärkeistä ihmisistä. Joka tapauksessa perheen ulottuminen mitä moninaisimpiin suhteisiin kotitalouden ja juridisesti vahvistetun vanhemmuuden ulkopuolella kertoo, että monet ymmärtävät perheen varsin laajaksi.
Isovanhemmat saattavat edustaa lapsen elämässä pysyvyyttä, kun aikuisten parisuhdepolut mutkittelevat. Lapsen hyvinvoinnin turvaamiseksi olisi hyödyllistä ryhtyä suhtautumaan muihinkin kuin lain tunnustamiin vanhempiin lapsen mahdollisina perheenjäseninä.
Kaikki mummit ja ukit eivät ole lapsen elämässä aktiivisesti läsnä huolehtimassa, hoivaamassa ja kasvattamassa. Mutta monet ovat. Jos lapsen elämässä merkitykselliset suhteet kartoitetaan huolellisesti, tarpeettomalta suhteiden katkeamiselta vanhempien eron tai kuoleman yhteydessä voidaan välttyä. Viranomaistyössä tähän voitaisiin turvautua konfliktitilanteissa ja silloin, kun ilmenee huoli lapsen hyvinvoinnista.
Kirjoittaja: Anna-Maija Castrén
Kuvat: Pixabay
