Kumppanuuden kokemukset rakentuvat arjen rytmeissä

Lukuaika: 4 min.

Tärkeät elämänkumppanuudet voivat syntyä perinteisten perhe- ja parisuhteiden ulkopuolella, esimerkiksi ystävän tai lemmikkieläimen kanssa. Kumppanuuden kokemukset rakentuvat arkisessa jakamisessa, kuten toistuvien yhteisten kahvihetkien tai harrastusten myötä. Arkiset ja pienetkin kumppanuuden käytännöt voivat muodostua vahvaksi elämää kannattelevaksi voimaksi. 

Elämää kannattelevien kumppanuuden kokemusten ajatellaan usein kehkeytyvän parisuhteissa ja muissa sitoutuneissa kahdenvälisissä ihmissuhteissa. Mutta entä jos elämänkumppani onkin esimerkiksi eläinkumppani, kämppis, ystävä tai ex-parisuhdekumppani? Muunlaiset tärkeät kumppanuudet voivat jäädä huomaamatta parisuhdekeskeisessä kulttuurissa, eikä niiden ymmärtämiseen ole juurikaan vielä sanastoa ja kuvastoa.

Väitöstutkimukseni valottaa erilaisten kumppanuuden kokemusten muotoutumista arjessa. Havaitsin tutkimuksessani, että kumppanuuden arkiset rytmit, kuten yhteiset kävelyt tai kahvihetket, rakentavat yhdessäolon ja kuuluvuuden tunnetta. Nämä arkiset rytmit ja toistuvuudet kannattelevat myös tilanteissa, joissa kumppanuuteen liittyy muutoksia ja epävarmuuksia. Myös hetkelliset, satunnaiset ja muuttuvat yhteydet voivat muotoutua elämää kannatteleviksi rytmeiksi.

Haastattelin tutkimukseeni 20 ihmistä, jotka kertoivat elämän jakamisesta muiden kuin parisuhdekumppanien kanssa. Pyysin haastateltavia kertomaan heille tärkeistä arkisen jakamisen kokemuksistaan. Kumppanuus-käsitteen sisälle mahtuu monenlaisia suhdemuotoja ja tutkittavat saivat itse määrittää, mitä tarkoittivat kumppanuudella ja elämän jakamisella.

Haastatteluissa puhuttiin esimerkiksi siitä, millä tavoin kumppanuus on osa haastateltavien elämää ja miten kumppanuus toteutuu arjessa. Haastatteluja kerätessäni myös selvensin, että haastateltavien ei tarvitse itse käyttää kumppanuus-termiä omista elämän jakamisen kokemuksistaan.

 

Kumppanuuden arkiset rytmit

Tutkimusaineistossani esiintyy monia sellaisia kumppanuuksien arjessa tärkeitä asioita, joita ei välttämättä ensisilmäyksellä ajattelisi ”syvällisen” yhteyden olennaisina rakennusaineina. Voiko esimerkiksi yhdessä kahvittelu olla tärkeää kumppanuuden kokemuksessa? Rytmisyyden ja toistuvuuden näkökulma avaa mahdollisuuksia ymmärtää arjen kuuluvuuden ja yhteyden kokemuksia kehollisuuden ja materiaalisuuden kautta.

Kahvin juominen toistuu Nellan ja Paulan haastattelussa:

MINÄ: Mikä olis joku sellanen tyypillinen päivä, et mitä niinku teette yhdessä?

NELLA: Juodaan kahvia. [naurua]

PAULA: Niin. [naurua]

Kahvinjuonnista puhumisen voi tulkita hieman humoristisena vertauskuvana, jonka avulla Nella ja Paula kuvaavat arkisia hetkiä ja kahvin ääressä käytyjen keskustelujen merkityksellisyyttä.

Rytmisyyden näkökulmasta kahvi ei kuitenkaan ole vain vertauskuva jostakin muusta, vaan sillä on itsessään merkitystä. Kahvinjuonti on kehollinen kokemus. Kahvinjuonti järjestää kehoja toistensa läheisyyteen, tuo virkeyttä ja jaettua aistinautintoa. Kahvinjuontihetket rytmittävät yhdessä olemista nykyhetkessä. Lisäksi näihin hetkiin kiinnittyy menneiden kokemusten muistoja sekä odotuksia tulevasta.

Kumppanuuden arkiset rytmit voivat olla hyvää tekeviä hemmotteluhetkiä, kuten yllä kuvatut yhteiset kahvihetket. Toisaalta myös kiireeseen ja arjen paineisiin liittyvät toisteisuudet ovat nekin osa kumppanuutta.

Tomi kertoo haastattelussa koiran kanssa elämisestä ja arjen jakamiseen liittyvistä huolenpitoon, ajankäytöllisiin jännitteisiin ja valtasuhteisiin liittyvistä seikoista. Koiran ja ihmisen toiminnan rytmit ovat usein erilaisia, ja inhimillinen tapa ymmärtää kiirettä ja kellonaikoja voi rajoittaa tärkeiksi koettuja yhteisiä hetkiä. Sellaiset hetket, kun kiire lakkaa määrittämästä yhdessä olemisen ehtoja, rakentavat Tomin mukaan erityistä yhteyttä hänen ja Rekun välillä.

TOMI: Rekku vie minua uusiin paikkoihin ja opettaa uusia tapoja olla ja viestiä, mut ehkä ennen kaikkee… hän todella vie minut sinne niinkun suuren metsän keskimmäiselle puulle.

Rekku ohjaa Tomia ja opettaa häntä kohtaamaan sekä kumppaninsa että ympäröivän maailman uusin tavoin. Nämä hetket eivät poista ihmiskeskeistä ajan hallintaan liittyvää valtaa tai arjen pyörittämisen stressiä. Kumppanuus muodostuu monenlaisten ajallisuuksien yhteen lomittumisesta. Tämä rytminen syke pitää sisällään niin jännitteiset ja tylsätkin rutiinit kuin mitattavan ajan väistymisen intensiivisessä jaetussa kokemuksessa. Nämä rytmit voivat pitää sisällään pieniä arkisia asioita, joista lopulta koostuu merkityksellistä ja elämää kannattelevaa hoivaamisen ja jakamisen kokemusta.

 

Verkostomainen ja muuttuva kumppanuuskokemus

Kumppanuuden kokeminen erilaisten kohtaamisten ja käytäntöjen sykkeenä haastaa perinteistä ajatusta kumppanuudesta. Tutkimukseni osoittaa, että kumppanuuden kokemukset eivät muotoudu pelkästään saman kumppanin kanssa vähitellen syventyvänä suhteena.

ULLA-MAIJA: Ennen mä olisin varmaan ajatellu et joku semmonen et yhdessä käydään lenkillä tai mennään uimaan tai muuta, ettei se nyt voi olla niin syvällinen tai jotain, mut ne vaan sit, jotenkin ne on sit kuitenki … niinku pitää tietyin paikoin elossa ja sillai.

Haastattelemani Ulla-Maija kertoo, miten arkiset rutiinit, kuten kävelylenkit tai uimassa käyminen useamman eri ystävän kanssa tuovat hänelle täydeksi tulemisen tunnetta. Kokemus uimahetkistä yhden ja lenkkeilystä toisen ystävän kanssa rakentavat kumppanuuskokemuksen rytmistä kokonaisuutta. Näiden yhdessä tekemisten toistuvuus ja jatkuvuus arjessa on tärkeää. Samalla se on myös joustavaa: kokemus kumppanuudesta muotoutuu verkostomaisessa kokonaisuudessa, jossa eri tekijät voivat vaihdella ja muuttua. Tämä jatkuvuuden ja muutoksen kokonaisuus tuottaa Ulla-Maijalle elämää ylläpitävää merkityksellisyyttä arjessa.

Tärkeässä kumppanuuskokemuksessa voi olla kyse myös sellaisista kohdatuksi tulemisen tavoista ja ruumiillisista toistuvuuksista, jotka eivät ole sidottuja pelkästään kahdenvälisten suhteiden kehittymiseen.

 

Moninaisten kumppanuuskokemusten elämää kannatteleva voima

Tärkeät ja elämää kannattelevat kumppanuuskokemukset ja niiden rakentumisten tavat ovat tutkimukseni mukaan hyvin moninaisia. Ne voivat olla hienovaraisia ja muuttuvia kokemuksia, joita on hankala kehystää parisuhteen ja normatiivisen elämänkulun virstanpylväiden tapaan elämän merkittävimmiksi kysymyksiksi.

Yksinasuminen ja elämä ilman parisuhdetta ja ydinperhettä ovat viime aikoina olleet kasvussa Suomessa. Muuttuvassa yhteiskunnassa on hyvä ymmärtää kumppanuuskokemusten moninaisuutta sekä niiden hyvinvointia ja kuulumisen tunnetta rakentavia ulottuvuuksia. Arjen rytmisyyksien analysointi on yksi näkökulma siihen, millä tavoin nämä kokemukset muodostuvat.

Tutkimukseni havainnollistaa, miten kumppanuus sisältää muutakin kuin ihmisten tietoisia läheissuhteisiin liittyviä päätöksiä ja valintoja. Ympäröivän yhteiskunnan kulttuuriset mallit voivat antaa aihetta epäillä, voiko jokin tietyllä tavalla koettu kumppanuus olla tärkeää tai merkityksellistä. Perinteisten suhdemuotojen rinnalle mahtuu kuitenkin monenlaista elämän jakamista, joka sisältää valtaisaa elämää kannattelevaa voimaa.

 

YTM Tuuli Innola on väitöskirjatutkija Tampereen yliopiston yhteiskuntatutkimuksen yksikössä. Innolan väitöskirjatutkimus käsittelee kumppanuuden kokemuksellisuutta ja moninaisuutta.

Kuvat: Unsplash

Ystävien virtuaalisista illanistujaisista jää puuttumaan jotain tärkeää

Lukuaika: 2 min.

Pandemiarajoitusten aikana ystäviä tavataan yhä useammin etäyhteyksien avulla. Tapaamiset antavat paljon, mutta kokemus yhdessäolosta jää vajavaiseksi.

Tänä keväänä olen monena perjantai-iltana valmistautunut ystävien tapaamiseen: kaatanut itselleni kupin teetä tai lasin viiniä, asettunut kotona mukavasti työpöydän ääreen ja klikannut läppäriltäni zoom-linkkiä. Luullakseni näin toimii moni muukin.

Ennen koronaa tapasin läheisimpiä ystäviäni kahvilassa, baarissa, uimahallissa tai jonkun kotona. Näimme vaivaa ystävyyden ylläpitämiseksi. Juotiin, uitiin, kokattiin tai syötiin, tapaamisen tärkein anti oli aina keskustelussa, ei niinkään tekemisessä. 

Kun koronarajoitukset astuivat voimaan, ajattelin hiukan välinpitämättömästi, että siirtyminen kasvokkaisista kohtaamisista verkkoon tuskin radikaalisti muuttaa kokemusta yhteydestä ystävien kanssa. Olin väärässä.

Ystäväporukoideni videotapaamisissa on puhuttu samoista aiheista kuin ennenkin. Ystäväni kuuntelevat, vastaavat, kysyvät, argumentoivat ja nauravat tuttuun tapaan ja näyttävät ruudulla kutakuinkin samanlaisilta kuin kasvokkain tavatessa. 

Hämmästyksekseni olen kuitenkin huomannut kaipaavani läheisimpien ystävieni fyysistä olemusta. Enkä nyt tarkoita kosketusta, vaikka meillä onkin ollut tapana halata tervehdykseksi. Tarkoitan esimerkiksi yhden ystäväni tapaa ottaa tilaa elekielen ja voimakkaan äänen avulla, toisen ryhdikkään eleganttia olemusta, kolmannen naurunpyrskähdysten valloittavaa spontaaniutta. Videotapaamisessa näistä ominaisuuksista ja olemisen tavoista välittyy vain pieni osa.

Yksi näkökulma asiaan avautui, kun karanteeniajan lukemiseksi osui brittisosiologi Jennifer Masonin kirja, jonka keskeinen ajatus on, että läheissuhteissa on kyse myös monista näkymättömistä ja vaikeasti kuvailtavista asioista. Tällaisia ovat esimerkiksi aistikokemukset kasvokkain tavatessa. Masonin mukaan olemme sekä arkielämässä että tutkimuksessa pitäneet näitä sivuseikkoina. En itsekään tiennyt ystävien fyysiseen olemukseen liittyvien ominaispiirteiden olevan merkityksellinen osa vuorovaikutustamme – ennen kuin ne siirtyivät kalpeiksi aavistuksiksi itsestään, tietokoneen ruudulle.

Masonin mukaan vaikutelmilla ja aistikokemuksilla on tärkeä rooli siinä, keiden kanssa koemme yhteenkuuluvuutta tai läheisyyttä. Tärkeitä ihmissuhteessa ovat myös lyhyet, välähdyksenomaiset hetket, jotka pistämme kyllä merkille ja joita pidämme kiehtovina, mutta joiden merkitystä on vaikea pukea sanoiksi. Itse esimerkiksi koen erään ystäväni kanssa usein voimakkaan, leimahtavan yhteenkuuluvuuden tunteen, kun juuri samalla hetkellä puhkeamme hersyvään nauruun, kyeten hämmästyttävän nopeasti siirtymään naurusta vakavasävyiseen keskusteluun. 

Mason kuvaa kirjassaan havainnollisesti, kuinka aistituntemukset vaikuttavat siihen, millaiset hetket jäävät muistiimme. Jäin miettimään, miten aistikokemukset ja yhteenkuuluvuuden tunteet ystävyyssuhteissani kerrostuvat ja muuttuvat muistoiksi. Lapsuudenystäväni on esimerkiksi niin tuttu myös olemukseltaan, että häntä ajatellessani muistan tarkasti hänen kätensä: voimakkaat, viileät ja näppärät. 

Aistikokemukset eivät pelkästään herätä muistoa yksittäisestä tilanteesta tai asiasta vaan voivat saada meidät muistamaan kokonaisen ajanjakson, viedä meidät ajatuksissamme kokonaan toiseen hetkeen ja aikaan. Kun ajattelen lapsuudenystävääni, koen elävästi mielessäni ystävän kodin tunnelman, joka erosi oman kotini tunnelmasta. En siis ajattele vain ystävääni (ja hänen tuttuja käsiään) vaan kokonaisvaltaisesti yhdessäoloa, miljöötä, ääniä, tuoksuja ja tunnelmia.

Kun poikkeustila on joskus ohi, mahtaako satunnainen videokokous ystävien kanssa muistuttaa minua koronakeväästä? Ehkä ystävien näkeminen ruudulla palauttaa mieleen koko tämän ajan tunnelman: hektisen pandemiauutisoinnin, tehohoitopotilaiden lukumäärän seuraamisen, huolen iäkkäistä läheisistä, sykäyksittäisen työnteon lasten etäkoulun luotsaamisen keskellä, epävarmuuden tulevasta. Sekä sen, miten samassa kaupungissa asuvien ystävien ilmestyminen videotapaamiseen oli valonpilkahdus eristäytyneessä arjessa, vaikka nuo tapaamiset tuntuivatkin latistavan yhdessäolomme kaksiulotteiseksi, vajaaksi. 

Toivottavasti koronapandemian jälkeen yhteydenpitoni läheisten kanssa palautuu ennalleen. Sen ainakin tiedän, että kun ystävien tapaaminen samassa tilassa on mahdollista, osaan arvostaa sitä kokonaisvaltaisena, kaikkia aisteja ruokkivana hetkenä.

Kuva: Perheyhteiskunta.fi / Janita Vilkman

Koronakriisiä seuranneet rajoitukset vaikuttavat ihmisten läheissuhteisiin eri tavoin, riippuen esimerkiksi iästä, elämäntilanteesta, asumisjärjestelyistä sekä läheissuhteiden määrästä. Läheissuhteet poikkeustilassa -sarjan teksteissä tarkastellaan pandemian seurauksia ihmisten väliselle kanssakäymiselle erilaisissa elämänvaiheissa.

Sarjan muut kirjoitukset

Kitti Suoranta: Orgiat ruton jälkeen?

Kaisa Kuurne & Johanna Sarlio-Nieminen: Synnytysosastojen koronarajoitukset paljastavat synnyttäjien ja sairaalan näkökulmaerot

Mia Niemi: Ikääntyneiden ongelmat kasaantuvat eristyksessä

Anna Heinonen: Kommuunikodissa kämppis voi olla lähellä mutta vieras

Ella Sihvonen: Koronakeväänä etätyö ja perhe-elämä sulautuvat yhteen

Anna-Maija Castrén: Pysykää kotona! Missä niistä?

Heidi Ruohio: Poikkeustila vaikuttaa kansainvälisiin adoptioihin

Anu Kinnunen: Takaisin kotiin

Vaula Tuomaala: Vauvan kanssa välitilassa