Yhteiskunnallinen isyyskeskustelu on jo pitkään kytkeytynyt työn ja hoivan jakoon kahden vanhemman heteroperheissä sekä havaintoon hoivaavien isyyksien yleistymisestä. Mistä muusta isyyden muutoksessa on kyse?
Laaja kokoelma suomalaista ja kansainvälistä tutkimuskirjallisuutta kuvaa, kuinka kulttuuriset käsitykset ja ideaalit isyydestä ovat muuttuneet viimeisten vuosikymmenten aikana. Ennen kaikkea kyse on ollut siitä, että hoivaavasta ja vanhemmuutta jakavasta isyydestä on tullut sekä kulttuurista valtavirtaa että osa monen perheen arkisia käytäntöjä. Muun muassa brittiläinen sosiologi Esther Dermott (1) ja suomalainen isyystutkija-emeritus Jouko Huttunen (2) ovat kuvanneet, kuinka miehet ovat viime vuosituhannen loppupuolelta alkaen lähestyneet perheen emotionaalista keskiötä.
Toiseksi ymmärrys isyyden erilaisista muodoista on kasvanut. Nykypäivänä isyyden ymmärretään voivan olla luonteeltaan niin biologista, juridista, sosiaalista kuin psykologistakin (3). Joskus isyyden erilaiset muodot nivoutuvat yhteen saman henkilön vanhemmuudessa, joskus eivät.
Myös isäksi tulon moninaiset muodot ja isyyden toteutuminen heteromuotoisten suhteiden ulkopuolella on tullut aiempaa näkyvämmäksi itsellisten miesten, kumppanuusvanhemmuuden, miesparien, apilaperheiden ja lapsensa synnyttäneiden miesten myötä. Toisaalta syntyvyyden laskiessa yhä harvemmasta miehestä tulee ylipäätänsä isä.
Samaan aikaan kun käsitykset miehuudesta ja miehenä olosta ovat moninaistuneet ja muuttuneet aiempaa sallivammiksi, miesten herkkyyden, haurauden ja haavoittuvuuden kaltaiset tabut ovat hiljalleen purkautumassa. Tämän myötä entistä useampi isä uskaltaa hakea apua ja tukea esimerkiksi masennukseen tai muihin elämän kipukohtiin.
Vanhempien työnjako ja isyys identiteettinä muuttuvat hitaasti
Aiempaa moninaisemman isyysymmärryksen rinnalla on havaittavissa myös monenlaisia jatkumoita. Esimerkiksi hoivaavan isyyden yleistymisestä huolimatta niin ajankäyttötutkimukset, perhevapaatilastot, vanhempien omat kuvaukset kuin myös arkiset havainnot äideistä lastensa asioiden ensisijaisina hoitajina kertovat pinttyneistä sukupuolittuneista jakolinjoista lasten hoidossa ja hoivassa.
Toinen keskeinen pysyvyys on isyyden käsitteen kuin kiveen kirjoitettu sidoksellisuus miessukupuoleen. Vaikka ymmärrys sukupuolten moninaisuudesta on laajentunut yhteiskunnassamme, vanhemmuutta kuvaavat käsitteet muistuttavat edelleen binäärisestä sukupuolikäsityksestä.
Siinä missä vanhemmuuden käytännöt ymmärretään nykyään useimmiten sukupuolesta riippumattomaksi, niin identiteettikategorioina isyys ja äitiys ovat pitäneet pintansa. Tutkimusten mukaan isänä olo on monille miehille tärkeä ja keskeinen osa identiteettiä. Yhteiskunnallisesti tärkeää kuitenkin on että isyys – ja yhtälailla äitiys – nähdään joustavina käsitteinä, joita kuka tahansa voi käyttää itsestään juuri haluamallaan tavalla.
Isyyttä pitää tutkia myös heteroperheiden ulkopuolella
Entä mikä on tieteen rooli isyyden muutoksen paikantamisessa? Jo nyt tutkimus on nostanut esiin tärkeitä havaintoja niin hoivaavan isyyden lisääntymisestä kuin sukupuolittuneiden käytäntöjen pysyvyydestä.
Jotta ilmiötä ymmärrettäisiin paremmin, on tärkeää tarkastella isyyden muutosta ja sen moninaisuutta myös heteromuotoisen perheen ulkopuolella. Yhteiskuntaluokan, sukupuolen ja etnisyyden kaltaiset risteävät erot huomioiva isyyden tutkimus loistaa suomessa poissaolollaan ja on vähäistä myös kansainvälisesti.
Isyyden tulevat muutokset ovat vielä hämärän peitossa. Hiljaisia signaaleja on vaikea tulkita, ja esimerkiksi koronapandemian pitkän ajan seurauksia vanhemmuudelle ja tasa-arvolle voi vasta arvailla, vaikka useimmat veikkaukset ovatkin olleet varsin pessimistisiä.
Positiivisesta näkökulmasta katsottuna aiempaa moninaisemmissa elämäntilanteissa elävät miehet voivat tulla isiksi. Yhä useammat miehet purkavat stereotyyppisiä käsityksiä vanhemmuudesta ja sukupuolesta. He luovat herkkyyden ja hoivan avulla emotionaalisesti entistä läheisempiä suhteita lapsiinsa. Nämä ovat lasten ja perheiden hyvinvoinnin ja tasa-arvon kannalta myönteisiä kehityskulkuja, joiden soisi vahvistuvan myös jatkossa.
Perheet ovat aina olleet monimuotoisia ja lapsia on saapunut perheisiin erilaisia reittejä. Vaikka uudenlaiset tavat saada lapsia jättävät merkkejään vanhemmuuteen, hoiva on säilynyt perhe-elämän keskiössä. Perhe 2.0 -kirjoitussarjassa pohditaan lapsiperheellistymisen uudempia muotoja ja vanhemmuuksien tulevaisuutta.
Sarja tuotetaan yhteistyössä Lisääntymisen tulevaisuus -hankkeen kanssa. Hankkeen kaikille avoin webinaari “Tulevaisuuden perhe – Miltä se näyttää?” järjestettiin 3.11.2020.
Lähteet
(1) Dermott, Esther (2008). Intimate fatherhood. London: Routledge.
(2) Huttunen, Jouko (2001). Isänä olemisen uudet suunnat. Hoiva-isiä, etä-isiä ja ero-isiä. Jyväskylä: PS-Kustannus.
(3) Huttunen, Jouko (2014). Isyyden muutos ja tulevaisuus Teoksessa Petteri Eerola & Johanna Mykkänen (toim.), Isän kokemus. Helsinki: Gaudeamus, 178-196.
KT, YTM Petteri Eerola työskentelee yliopistonopettajana Jyväskylän yliopistossa ja tutkijatohtorina Tampereen yliopistossa. Eerola on tutkinut perheitä, vanhemmuutta ja miesten isyyskokemuksia vuodesta 2009 alkaen.
Sarjan muut kirjoitukset
Siru Lehto: Psykososiaalinen tuki jää lapsettomuuden hoidossa lisääntymisteknologian jalkoihin
Elina Helosvuori: Hedelmöityshoidot ovat erityinen tapa tulla vanhemmaksi
Elli Lehikoinen: Fiktion valta ja lisääntyminen
Tiia Sudenkaarne: Kuka saa lisääntyä?