Tekijä: Anna Heinonen

Rahapeliongelma koettelee läheissuhteita – osallistu tutkimukseen

Posted on by Anna Heinonen
Lukuaika: 3 min.

Mitä perheenjäsenten välisille suhteille, kiintymykselle ja vuorovaikutukselle tapahtuu, kun yhdellä heistä on rahapeliongelma? Perheelle yllätyksenä tuleva rahapeliongelma on kuin kutsumaton vieras perheen elämässä. Rahapeliongelma kietoutuu perheessä usein menetyksen ja vieraantumisen tunteisiin, mutta myös toivon pilkahduksia ja mahdollisuuksia rakentaa yhteyttä uudelleen voi löytyä. Kutsumme rahapelaajien läheisiä osallistumaan tutkimukseemme kertomalla kokemuksistaan. Osallistumisohjeet kirjoituksen lopussa.

Suomessa elää satoja tuhansia henkilöitä, joiden läheisellä on rahapeliongelma. Sosiaalisia, taloudellisia ja (mielen)terveydellisiä haittoja aiheuttava rahapelaaminen on koko perheen ongelma. Parisuhteeseen ja vanhemmuuteen liittyvät ristiriidat ovat rahapeliongelman kanssa kipuilevissa perheissä yleisiä. Pelaava puoliso ei välttämättä pysty sitoutumaan perheen elämään, koska rahapelaaminen vaikuttaa hänen käyttäytymiseensä ja hallitsee hänen ajatuksiaan. Rahapeliongelmaan liittyy usein salailua, häpeää ja syyllisyyden tunteita, jotka estävät rahapelaajaa kertomasta läheisilleen taloudellisesta tilanteestaan tai velkaantumisestaan.

Perheen ongelmat voivat vaikuttaa erityisesti kotona asuviin alaikäisiin lapsiin. Lapset voivat masentua, surra ja suuttua vanhemman rahapelaamisen vuoksi. Vanhemmat voivat purkaa turhautumistaan lapsiinsa, mutta toisaalta he voivat myös suhtautua lapsiinsa ajoittain välinpitämättömästi etsiessään ratkaisuja parisuhdevaikeuksiinsa tai perheen taloudelliseen tilanteeseen. Perheen lapset voivat myös joutua huolehtimaan sisaruksistaan tai pohtimaan perheen taloudelliseen tilanteen vaikutuksia omaan elämäänsä.

Vähemmän tiedetään aikuisista lapsista, jotka joutuvat huolehtimaan rahapelaavasta vanhemmasta, ja vanhemmista, jotka huolehtivat rahapelaavasta aikuisesta lapsestaan. Aikuisten lasten kohdalla lasten ja vanhempien roolit voivat mennä sekaisin, kun aikuiset lapset joutuvat auttamaan pelaavaa vanhempaansa selviytymään taloudellisesti ja huolehtimaan hänen hyvinvoinnistaan. Toisaalta vanhempien rooli huolehtijoina voi pitkittyä, kun aikuinen lapsi ei pysty hallitsemaan rahapelaamistaan ja tarvitsee vanhempiensa taloudellisen avun lisäksi heidän henkistä tukeaan.

 

Rahapeliongelma vieraana perheessä

Ajatus vieraasta perheessä on lähtöisin perhesosiologi Riitta Jallinojalta, joka viittaa vieraalla johonkuhun tai johonkin, joka ei kuulu perheeseen ja joka on epätoivottuna torjuttava. Esimerkiksi alkoholismi voi olla vieras, joka saa perheenjäsenet reagoimaan siihen kuin uhkaan. Läheisen ongelma voi saada muut perheenjäsenet turhautumaan, pelkäämään ja pohtimaan keinoja, joilla ongelmasta voisi päästä eroon. 

Toisaalta ongelma saatetaan myös salata muilta sukulaisilta ja ystäviltä, jotta läheiseen tai perheeseen ei suhtauduttaisi kielteisesti. Pahimmillaan ongelma voi vieraannuttaa perheenjäsenet toisistaan. Ongelman kanssa kamppailevasta läheisestä tulee outo vieras, johon ei enää tunneta yhteyttä, ja joka halutaan sulkea perheen ulkopuolelle esimerkiksi päättämällä parisuhde. 

Läheisestä, jolla on ongelma, voi tulla kuvaannollisesti jopa muukalainen, joka joutuu neuvottelemaan paikastaan perheessä ja suvussa. Muukalaisella on edelleen oma paikkansa perheessä ja suvussa, koska hän on jonkun puoliso, vanhempi, sisarus, lapsi ja lapsenlapsi, mutta häneen voidaan suhtautua toisin kuin ennen. Ongelmansa takia läheinen ei välttämättä pysty täyttämään häneen kohdistuvia odotuksia, jolloin muut perheenjäsenet pettyvät häneen. Ongelmasta on kuitenkin mahdollista selviytyä ja luoda uudelleen yhteys perheenjäsenten välille.

Erik McLean/Unsplash

Läheisen rahapeliongelmaan liittyvät menetyksen tunteet

Rahapelaavan läheisen kanssa eläminen sisältää usein menetyksen tunteita. Vaikka läheiset suhteet ovat yksilölle kiintymyksen, rakkauden ja tuen lähde, ne voivat tuoda mukanaan myös menetyksiä. Läheisen rahapeliongelma voi aiheuttaa perheenjäsenille surua perheen tai parisuhteen yhtenäisyyden järkkymisestä.

Alaikäisten lasten kokemuksia vanhemman rahapeliongelmasta on kutsuttu läpitunkevaksi menetykseksi. Tällaisella menetyksellä viitataan vanhemman käyttäytymiseen, sukulaissuhteiden hiipumiseen, turvallisuuden tunteen ja luottamuksen horjumiseen sekä perheen kokemiin taloudellisiin vaikeuksiin. Rahapeliongelman takia vanhempi voi vaikuttaa poissaolevalta tai on usein poissa, ja lapsilla ei välttämättä ole kunnollista suhdetta isovanhempiin, joilta ongelmaa yritetään salata.

Vaikeissa ja ristiriitaisissa elämäntilanteissa tunteet voivat kuitenkin olla sekä myönteisiä että kielteisiä. Erilaisten tunteiden yhteen kietoutumista kuvaavat hyvin esimerkiksi sellaiset ajanjaksot, jolloin rahapelaaja ei pelaa ja keskinäistä luottamusta on mahdollista rakentaa uudelleen. Pelaava läheinen voi ongelmastaan huolimatta olla myös rakastava puoliso ja hyvä vanhempi.

 

Uusi tutkimus rahapelaajien läheisistä ja heidän perhesuhteistaan

Rahapeliongelman vaikutuksista läheisten perhesuhteisiin on tutkittu vasta vähän Suomessa. Uudessa tutkimushankkeessamme haluamme selvittää, mitä perhesuhteille, kiintymykselle ja vuorovaikutukselle tapahtuu, kun perheenjäsenellä on rahapeliongelma. Olemme kiinnostuneita erityisesti siitä, miten perheenjäsenet – vanhemmat, puolisot ja lapset – kokevat tilanteen, millaisia tunteita se herättää, ja miten perheen dynamiikka muuttuu rahapeliongelman myötä. Lisää tietoa tutkimushankkeestamme löytyy verkkosivuiltamme.

Toivomme rahapelaajien läheisten kirjoittavan meille omin sanoin, kuinka he ovat kokeneet rahapeliongelman vaikutukset, minkälaisia tunteita läheisen rahapelaaminen on herättänyt heissä, miten rahapeliongelma on vaikuttanut vanhemmuuteen ja lasten asemaan perheessä, ja miten rahapeliongelmasta voi selvitä.

Jos innostuit kirjoittamaan, voit kirjoittaa Webropol-sivuston kautta tai lähettää kirjoituksesi sähköpostiosoitteeseen: VIMERA-hanke[at]thl.fi.

 

Dosentti Johanna Järvinen-Tassopoulos toimii tutkimuspäällikkönä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella. Hän tutkii rahapelaamisen kielteisiä seurauksia lapsiperheissä 

Dosentti Henna Pirskanen toimii apulaisprofessorina Lapin yliopistossa. Hän tutkii lasten ja nuorten surua perhe- ja läheissuhteissa.

Lapsen käytösoireilu vaatii eri ammattialojen yhteistyötä

Posted on by Anna Heinonen
Lukuaika: 3 min.

Lapsen käytösoire on ilmiö, jonka ratkaisemiseksi tarvitaan palveluita sekä lapselle että perheelle. Käytöksellä oireilevan lapsen kotikasvatus vaatii tukea vanhemmalle, jotta hän pystyisi ohjaamaan lasta kohti myönteistä käyttäytymistä. Yhtäaikainen monen palvelun tarve kuormittaa valmiiksi uupuneita perheitä lisää. Palveluiden koordinointia ei pitäisi jättää perheen tehtäväksi, vaan palvelut tulisi sovittaa yhteen sosiaalihuollon, terveydenhuollon ja perusopetuksen yhteistyönä.

Harva lapsi haluaa tahallaan olla hankala tai epäonnistua ihmissuhteissaan. Useimmiten lapsi haluaa toimia oikein, mutta häneltä puuttuu itsesäätelyn taito. Uhmakkaan tai tulistuvan käytöksen taustatekijöinä voi olla monenlaisia lapsen terveydentilasta, kasvuympäristöstä, kasvatuksen tavoista tai perheen elämäntilanteesta johtuvia tekijöitä.

Haasteena perheen kanssa työskenteleville ammattilaisille, kuten opettajille, lääkäreille tai sosiaalityöntekijöille on se, että käytökseen vaikuttavia taustatekijöitä ei voi tunnistaa suoraan käyttäytymisen perusteella. Lapsen käytös voi vaikuttaa aikuisista tahalliselta. Kyseessä voi kuitenkin olla esimerkiksi reaktio liian vahvaan aistiärsykkeeseen tai tilanne, jossa lapsi ei hahmota, mitä häneltä odotetaan. Seurauksena purkautuva kiukku näyttää aikuisesta silti aina samalta. Haaste voi myös juontaa juurensa kokonaan toisesta ympäristöstä ja purkautua kiukkuna toisessa.

Moninaisten aiheuttajien vuoksi käytöshaasteesta syntyy yhtä aikaa tarve sosiaalihuollon, terveydenhuollon ja perusopetuksen hallinnonalojen palveluille. Käytösoireilu vaatii eri ammattialojen yhteistyötä: yhteistä ymmärrystä käytöshaasteen syistä ja onnistunutta tiedonkulkua. Laaja-alaista pulmaa ei voida ratkaista pistemäisillä, yksittäisiin asioihin kohdistuvilla palveluilla, vaan palvelut on koottava yhteen perhettä parhaiten palvelevaksi kokonaisuudeksi.

Koulussa näkyvä käyttäytymisen säätelyn haaste saattaa kieliä koulunkäynnin tuen tarpeesta tai hoidon ja kuntoutuksen tarpeesta, mutta myös kotikasvatuksen tuen tarpeista. Kotona näkyvä tulistuminen taas saattaa olla kuormitusoire, joka johtuu samoista tarpeista: se muuttuu näkyväksi vasta kotona, kun lapsi ei enää jaksa ponnistella tunnesäätelyn kanssa.

Koulun opiskeluhuollossa sosiaalihuolto, terveydenhuolto ja oppimisen tuki kohtaavat lapsen omassa arjessa, missä ammattilaiset pystyvät arvioimaan eri elämänalueiden palvelutarpeita yhdessä perheen kanssa. Monialaisessa yksilökohtaisessa opiskeluhuoltoryhmässä lapsen asiat tulevat helposti samaan pöytään perheen luvalla.

 

Arkiympäristön muokkaaminen tukee lasta

Käytöshaasteisten lasten säätelytaitoja ja myönteisiä toimintamalleja voidaan vahvistaa paitsi erilaisten terveydenhuollon vastuulle kuuluvien terapeuttisten ohjelmien, lyhytpsykoterapian ja toimintaterapian avulla, myös panostamalla arkiympäristöön. Sopivassa ympäristössä lapsi kuormittuu vähemmän ja pystyy paremmin säätelemään tunteitaan ja toimintaansa, jolloin sosiaalisissa tilanteissa syntyy onnistumisia. Paikoin tämä tarkoittaa fyysisen ympäristön muokkaamista, joskus taas vanhemman tai opettajan toiminnan muutosta.

Myös ympäristön muutos vaatii moniammatillista työtä. Käytökseen vaikuttavien syiden, kuten hahmottamisen tai aistisäätelyn pulmien selvittäminen terveydenhuollossa auttaa opettajia ja vanhempia muokkaamaan ympäristöä sellaiseksi, että lapsi pystyisi onnistumaan siellä paremmin.

Sosiaalihuollon kasvatus- ja perheneuvonta taas tarkastelee vuorovaikutusta, perheen keskinäistä olemisen tapaa ja tukee vanhempien toimintaa niin, että se ottaisi paremmin huomioon lapsen erityistarpeet. Sosiaalihuolto on vastuussa myös niistä palveluista, jotka turvaavat perheen jaksamista. Sosiaalityö tarvitsee kuitenkin tuekseen terveydenhuollon tutkimuksia erityistarpeisiin liittyen.

 

Cardia Gong / Unsplash

Palveluiden tavoitteet perhearjessa

Kaikki ammatillinen toiminta sekä sosiaali- että terveydenhuollossa ja perusopetuksessa on tavoitteellista toimintaa. Ammattilaiset asettavat lapselle ja perheelle tavoitteita, jotka tähtäävät parempaan arjessa pärjäämiseen. Perheen aikuisten ja lasten tulee harjoitella näitä tavoitteita arjen toiminnoissa. Ilman kotikasvattajia salissa tehdyn terapian tulokset tai luokassa harjoitellut sosiaaliset taidot eivät siirry lapsen vapaa-aikaan ja päivittäiseen arkeen. Vanhemmilla on keskeinen rooli taitojen harjoittelussa.

Palveluita tulisi sovittaa yhteen niin, että perheet saavat tarvitsemansa avun harjoiteltavien taitojen juurruttamiseen. Lisäksi eri alojen ammattilaisten on huolehdittava, että kasvattajilla on tieto kunkin palvelun tavoitteesta, ymmärrys lapsen haasteista ja osaamista harjoitella vaikeitakin asioita kotona.

Erilaisia palveluja yhteen sovittaessa on tärkeää varmistaa, etteivät eri ammattilaiset kohdista perheeseen liikaa päällekkäisiä vaatimuksia samaan aikaan. On liikaa odottaa, että vanhemmat, joita uhmakas lapsi haastaa arjessa, jaksavat harjoitella yhtä aikaa toimintaterapian kiukunhillintäkeinoja sekä erilaisten vanhemmuustaito-ohjelmien tilanteiden ennakointia. Uupunut vanhempi ei pysty tukemaan arjessa parhaalla tavalla lapsen ja ammattilaisen tekemää työtä. Lapsiperheiden ja oppilashuollon palveluiden saatavuudessa on kuitenkin ollut merkittäviä ongelmia, jolloin yhteensovittaminen on entistä tärkeämpää.

Käytöksellä oireilevat lapset perheineen ovat paljon puhutun sote-integraation erityisryhmä, jossa palveluiden yhteensovittaminen on erityisen haastavaa ja muutokset perheiden tilanteissa nopeita. Kuormittuneet perheet tulee tunnistaa ajoissa ja tutkimuksia sekä palveluita myöntää varhaisessa vaiheessa ongelmien kasaantumisen ehkäisemiseksi. Systeemin tulee reagoida ketterästi perheiden tarpeisiin, minkä vuoksi kaikkien yhteistyössä mukana olevien ammattilaisten tulee olla tietoisia toistensa toiminnasta. Tätä koko verkoston vaikuttavuutta ei saada aikaan hallinnonalojen siiloista yksin kurkistellen.

 

Kati Saurula (KM, sosionomi AMK) on Itä-Suomen yliopiston sosiaalioikeuden väitöskirjatutkija, joka tutkii käytöksellä oireilevan lapsen ja hänen perheensä peruspalveluiden yhteensovittamista. Saurula lähestyy lapsiperheiden palveluita monitieteisesti ja on kiinnostunut käytöshaasteisiin liittyvien peruspalveluiden moniammatillisesta yhteistyöstä.

Heteronaisten ja homomiesten ystävyydestä

Posted on by Anna Heinonen
Lukuaika: 3 min.

Ylen hittisarja Aikuiset esitteli yleisölle Oonan ja Artun, joiden ystävyydestä tuli nopeasti ikoninen suhdekuvaus suomalaisessa tv-viihteessä. Aikuiset haastaa televisiofiktion keskittymistä romanttisiin suhteisiin, mutta mitä se kertoo sukupuolta ja seksuaalisuutta koskevista kulttuurisista käsityksistä, että sarjan päähenkilöiden ystävyys tapahtuu heteronaisen ja homomiehen välillä?

Ylen muutaman vuoden takainen hittisarja Aikuiset kuvaa kaksikymppisten bestisten Oonan ja Artun ystävyyttä Helsingin kesässä. Oonan ja Artun tarinasta muodostui nopeasti yksi suomalaisen televisioviihteen ikonisimmista ystävyyden kuvauksista.

Aikuiset onnistuu virkistävästi kertomaan tarinoita itse ystävyydestä typistämättä ystäviä statisteiksi tarinoihin, joissa pääasiallinen kertomus rakentuu romanttisten suhteiden varaan. Oona ja Arttu painiskelevat ongelmiensa kanssa, kohtaavat pelkojaan (Punavuoren kaupunginosan), pakenevat ongelmiaan (Kokkolaan ja Sunny Car Centeriin), viettävät ystävyyteensä vuosipäivää, sulautuvat toistensa perheisiin, riitelevät ja sopivat.

Ilahduttavaa on myös, että sarja kuvaa sydänystävyyttä nais- ja mieshahmon välillä. Vaikka sukupuolieron ylittäviä ystävyyksiä esiintyy televisiosarjoissa toisinaan, on harvinaista, että sellainen on tarinan keskeisin suhdemuoto.

Tutkimuksessa onkin pitkään väitelty siitä, ovatko naisten ja miesten ystävyydet oleellisesti erilaisia. Naisten ystävyyksiä on esimerkiksi pidetty intiimimpinä ja miesten toimintakeskeisempinä. Näitä käsityksiä on myös kritisoitu siitä, että ne tuottavat stereotyyppisiä käsityksiä sukupuolesta, eivätkä tarkastele ystävyyttä tarpeeksi moniulotteisesti.

 

Heteronaisten ja homomiesten ystävyys väistää seksuaalisen jännitteen

Sen lisäksi että Oonan ja Artun hahmot ovat nainen ja mies, he ovat heteronainen ja homomies. Oona ja Arttu asettuvat jatkumoon, jossa esimerkiksi Sinkkuelämää-sarjan Carrie ja Stanford, Will & Grace -sarjan nimihahmot ja Girls-sarjan Hannah ja Elijah ovat näytelleet edellisiä osia.

Miksi heteronaisen ja homomiehen ystävyydestä on tullut näinkin toistettu tarina? Naisten ja miesten välisen ystävyyden kuvauksessa parituksella on yksi selkeä etu: hahmojen välille ei oletuksena synny seksuaalista jännitettä. Artun homous tarkoittaa, että Oonan ja Artun seksuaaliset intohimot kohdistuvat sarjassa muihin hahmoihin, eikä tarina anna olettaa, että ystävyydestä rakentuisi ”jotakin enemmän”.

Asetelma paljastaa, ettei ystävyys ole irrallista seksuaalisuudesta, vaikka ystävyyttä pidetään kulttuurissamme nimenomaan ei-seksuaalisena suhteena. Seksuaalisuus on erottamattomasti osa ystävyyttä nimenomaan siten, että sen poissaolo on niin oleellista.

Heteronormatiivisessa kulttuurissa ystävyys naisten ja miesten välillä ei ole oletus, sillä heteroseksuaalisen logiikan mukaan naiset ja miehet tuntevat seksuaalista halua toisiaan kohtaan. Näin heteroseksuaalisuus ohjailee myös ystävyyttä. Esimerkiksi sosiologi Leoni Linek osoittaa tutkimuksessaan, että heteronaisten ja -miesten välisessä ystävyydessä osapuolten täytyy tehdä itselleen selkoa seksuaalisen halun mahdollisuudesta luodakseen tilaa ei-seksuaaliselle suhteelle. 

Aikuisissa Oonan ja Artun yhteensopimattomat seksuaaliset suuntautumiset ratkaisevat tämän oletuksen ikään kuin automaattisesti.

Aikuiset, Yle, kuvaaja Hayley Le, rooleissa Anna Airola ja Elias Salonen.

Heterokulttuuriin kesytetyt homomiehet

Toinen etu hahmojen seksuaalisuudessa on moninaisuuden tuominen heteronormatiiviseen tv-perinteeseen. Yllä mainittujen sarjojen homohahmoja on kuitenkin kritisoitu siitä, että ne toimivat ennemmin sivuhenkilöinä päähenkilön tarinassa kuin näyttäytyisivät itsessään kokonaisina, kehittyvinä hahmoina.

Sarjojen homohahmot ovat myös keränneet kritiikkiä niiden kesyttämisestä heterokulttuuriin sopiviksi. Myöskään Arttu ei deittaile Grindr-sovelluksen avulla tai bailaa homobaareissa, vaan jännittää ekaa kertaa ihastuksensa kanssa samalla, kun ostaa tälle rahkapullaa perinneleipomosta. Artun suhdekuviot ovatkin sarjassa hyvin samankaltaisia Oonan suhteiden kanssa – kenties vielä pehmeämpiä ja romanttisempia.

Toisaalta sarja kuvaa nimenomaan 2020-lukulaista Kallion kaupunginosaa nuorten aikuisten perspektiivistä. Liberaalin kaupunkikuplan seksuaalikulttuurien erot ovat kenties loiventuneet menneistä vuosikymmenistä. On kohtalaisen helppo uskoa kalliolaisten millenniaalien pyörimiseen samoissa bileissä, baareissa ja festareilla. Ehkä pehmeän mieshahmon luominen on ollut sarjan käsikirjoittaja Anna Brotkinille myös tietoinen tavoite.

 

Heteromiehen seksuaalisuutta koskevat kuvitelmat ystävyyden tiellä

Homomiehen ja heteronaisen paritus herättää pohtimaan, onko nimenomaan heteromieheys este naisten ja miesten välisen ystävyyden kuvauksille tv-fiktiossa. Kenties kulttuurinen oletus aina seksuaalisesti halukkaasta heteromiehestä ei jätä tarpeeksi tilaa kuvitelmille platonisesta läheisyydestä.

Mikäli sarjoissa kuvattaisiin heteronaisen ja heteromiehen ystävyyttä ilman seksuaalista himoa, tarinoilla olisi mahdollisuus haastaa automaattista halun oletusta naisten ja miesten välillä. Sellaiset tarinat voivat luoda tilaa kuvitella toisenlaisia läheisyyden, yhteisymmärryksen ja yhteenkuuluvuuden muotoja.

Lesbonaisen ja heteromiehen ystävyys puolestaan toisi ruutuun lisää lesbohahmoja, jotka ovat jääneet homoseksuaalisuuden kuvauksessa paitsioon. Asetelmaan liittyy kuitenkin erikoinen jännite: tuskin odotamme Oonan heterouden vaikuttavan Artun seksuaalisuuteen, mutta syntyisikö päinvastaiseen asetelmaan odotus lesbonaisen joustavasta suuntautumisesta vastustamattoman heteromiehen läheisyydessä?

 

Monimutkainen sukupuoli ja seksuaalisuus ystävyydessä

Ystävyydestä kertovissa tarinoissa sukupuoli ja seksuaalisuus kietoutuvat yhteen monimutkaisin tavoin. Tarinat kertovat väistämättä jotakin sukupuolieron ylittämisestä, seksuaalisen halun heteronormatiivisista oletuksista, sukupuolten valta-asemista ja eri sukupuolia ja seksuaalisuuksia koskevista käsityksistä.

Sukupuoli ja seksuaalisuus sekä niitä ohjaileva heteroseksuaalinen oletus on kirjattu myös ystävyyden kuvauksiin, eikä ole yhdentekevää, millaisia ystävyksiä kohtaamme meille kerrotuissa tarinoissa. Tarinat auttavat kuvittelemaan moninaisia suhteiden muotoja ja sitä kautta haastamaan sukupuolen ja seksuaalisuuden vakiintuneita asetelmia. Sukupuolen moninaisuuden huomioiminen monimutkaistaa näitä asetelmia entisestään.

Oona ja Arttu osoittavat samaistuttavalla tavalla ystävien merkityksen arkipäiväisen elämän kumppaneina, ilon lähteinä ja tukipilareina elämän käänteissä. Tarvitsemme lisää Arttuja ja Oonia erilaisina sukupuolen ja seksuaalisuuden yhdistelminä.

 

Kuvat: Aikuiset, Yle, kuvaaja Hayley Le.

Kommuunisuhteiden tulevaisuutta punnitaan parisuhdekeskeisessä kulttuurissa

Posted on by Anna Heinonen
Lukuaika: 3 min.

Ystävien ja kämppisten kanssa asuminen liitetään kulttuurissamme nuoruuteen. Aikuisuudessa elämän ajatellaan puolestaan muotoutuvan parisuhteen ja perhe-elämän ympärille. Tavanomaista polkua on mahdollista vastustaa, mutta parisuhdekeskeinen kulttuuri hankaloittaa tulevaisuuden rakentamista ystävyys- ja kämppissuhteissa.

Kimppakämpissä ja kommuuneissa elämistä pidetään luontevana osana nuoruutta ja opiskeluaikaa. Kimppa-asumisella on kuitenkin sosiaalisesti jäsentynyt aikaraja, ja sen odotetaan jossain vaiheessa väistyvän parisuhteen ja perhe-elämän tieltä elämän kulkiessa ”eteenpäin”.

Voiko tällaista ajallista käsikirjoitusta vastustaa päättämällä elää aikuisuutensa kommuunisuhteissa? Tarkastelen väitöstutkimukseeni liittyvässä tutkimusartikkelissa, onko kommuuniasukkaiden mahdollista kuvitella tulevaisuuttaan kommuunien ystävyys- ja kämppissuhteissaan ja näin vastustaa elämänkaaren parisuhteelle antamaa ensisijaista asemaa.

Haastattelin tutkimukseeni 31 suomalaisten kommuunien ja kimppakämppien asukasta heidän suhteistaan. Haastateltavat asettuivat iältään reilun 20 ikävuoden ja vajaan 70 vuoden välille. Eri ikäisten haastateltavien kokemuksissa nuoruus, aikuisuus, keski-ikäisyys ja vanhuus hahmottuivat toisistaan erilaisina, joskaan ei tarkasti rajattuina ajallisina vaiheina elämänkaaren varrella. Eri vaiheisiin puolestaan liittyy erilaisia odotuksia elämän sisällöstä.

Elämänkaarta voikin tarkastella sosiaalisena rakenteena, joka ohjaa ihmisten eri elämänvaiheisiin liittämiä odotuksia. Elämänkaaren rakenne on kytköksissä sekä instituutioiden toimintaan että yksilöiden kokemuksiin ja eri elämänvaiheiden mittatikkuna toimii ikä. Instituutioiden tasolla esimerkiksi koulutus, työelämä ja erilaiset ikäsidonnaiset lait ohjaavat eri ikäisten ihmisten elämää eri tavoin. Henkilökohtaisella tasolla ihmiset jäsentävät kokemuksiaan suhteessa käsityksiinsä elämänkaaresta ja vertailemalla omia kokemuksiaan muihin samanikäisiin.

Elämänkaaren kulussa on nykyään yhä enemmän hajontaa, kun esimerkiksi koulutuspolut pitenevät ja ihmissuhteiden muodot monipuolistuvat. Toisaalta käsitykset eri elämänvaiheisiin kuuluvista asioista ovat edelleen melko vakiintuneita.

 

Parisuhde avaa polun ”oikeaan aikuisuuteen”

Kommuuniasukkaiden haastattelut paljastavat, miten voimakkaasti parisuhde on edelleen kytkeytynyt kulttuuriseen käsitykseen aikuisuuden saavuttamisesta. 30 vuoden ikä näyttäytyi monesti merkkipaaluna, jonka lähestyessä yhteisöasujat alkoivat hiljalleen kokea elämäntapansa tavanomaisesta poikkeavaksi. He huomasivat ystäviensä jättävän yhteisöasumisen taakseen ja kokivat, että kommuunielämässä pysymistä tulee perustella sekä muille että itselleen entistä tarmokkaammin.

Erityisesti tällainen kokemus korostui niiden haastateltavien puheessa, jotka eivät asuneet parisuhdekumppanin kanssa tai joilla ei ollut lapsia. Osa haastateltavista koki sisäistä painetta elämäntapansa hyväksyttävyydestä.

Iina, 29, kertoi: “[Mun työkaveri] on mun semmonen, niinku, esikuva tämmösessä elämisessä. Se on ainaki mun silmissä sellanen aikuinen ihminen joka asuu jossain kommuunissa, ja se on tosi hyvä työssään ja jotenki tosi itsevarman oloinen, niin jotenki fiilaan sitä et toiki voi elää noin, niin ehkä mäki voin […] Ei kukaan oo mitään ihmetelly, mut kyl must tuntuu et mua pidetään [töissä] jotenki tosi nuorena […]”

Tämänkaltaiset pohdinnat osoittavat, että kommuunisuhteita ei kulttuurissamme nähdä ”aikuisen elämän” suhdeodotusten mukaisina. Kun ihmiset elivät yhteisössä parisuhteessa tai lapsiperheessä, kommuunisuhteet näyttäytyivät hyväksyttävämpinä, sillä niiden voitiin nähdä täydentävän parisuhteen ja perheen palettia.

 

 

Parisuhteen kytkös aikuisuuden elämänvaiheeseen toimiikin kaksisuuntaisena yhteytenä. Toisaalta ikääntyminen yli sen, mitä kulttuurissamme pidetään nuoruutena, vaatii parisuhteen ensisijaistamista, toisaalta parisuhteessa eläminen avaa sosiaalisen väylän ”oikeaan aikuisuuteen”. Lasten saaminen tai suunnitteleminen vahvistaa tätä yhteyttä, sillä parisuhde näyttäytyy kulttuurissamme normaalina paikkana lisääntymiselle.

Kiinnostavaa kyllä, haastateltavien puheessa toinen reitti aikuisuuteen hahmottui yksin asumisen kautta. Kommuunista muuttaminen omaan, kenties itse omistettuun asuntoon, tulkittiin sosiaalisesti hyväksytyksi aikuistumisen merkiksi. Aikuisuus, varallisuus ja erilaiset suhdemuodot kietoutuvatkin yhteen monimutkaisin tavoin. Sinkkuus omistusasunnossa saattoi näyttäytyä “aikuisempana” vaihtoehtona kuin ystävyys vuokra-asunnossa.

 

Parisuhdekeskeinen kulttuuri jäsentää myös ystävyyttä

Haastattelemani yhteisöasujat vastustivat normatiivisia odotuksia, jotka liittyivät elämänkaaren vaiheisiin. Samalla he kyseenalaistivat elämänkaaren ajallista rakennetta. Tällainen vastarinta voi avata luovia ja omaleimaisia reittejä tulevaisuuteen. Samaan aikaan haastateltavat joutuivat ottamaan huomioon muiden ihmisten odotukset ja valinnat. Esimerkiksi ystävien ja kämppisten poismuuttaminen kommuunista vaikutti haastateltavien mahdollisuuksiin jatkaa yhteisöasumista.

Parisuhdekeskeisyys näkyikin haastatteluissa myös ystävyyttä ohjaavana normina. Yhdessä asuvien ystävysten itsenäisyys pysyi kommuunisuhteissa korkeana ja sitoutuminen rajattiin pari- ja perhesuhteisiin: ihmiset eivät yleensä uhranneet omaa henkilökohtaista vapauttaan kommuunisuhteisiin sitoutumisen vuoksi. Tämä puolestaan vaikeutti tulevaisuuden kuvittelemista yhteisessä kodissa ja tuotti toisinaan pettymyksiä ihmisille, jotka toivoivat tulevaisuutta kommuunikodissa.

Parisuhde- ja perhekeskeisessä kulttuurissa ystävyys järjestyy omanlaisensa ajallisen logiikan mukaan. Se ei ohjaile elämänkaaren kulkua, vaan sopeutuu joustavasti parisuhteen ja perheen asettamiin raameihin.

 

Millaisia kommuunitulevaisuuksia voi kuvitella?

Kommuunitulevaisuuksien epävarmuudesta huolimatta yhteisöasujat haastoivat suhteiden vakiintunutta järjestystä kuvittelemalla toisenlaisia elämänkulkuja. He herättivät eloon ideoita toisenlaisista suhteiden muodoista, vaikka niiden toteuttaminen ei aina onnistunutkaan.

Lisäksi he esittivät tarkkojakin kuvitelmia esimerkiksi asunnoista, joissa kommuunisuhteiden tulevaisuus saisi paremmat mahdollisuudet. Esimerkiksi Santeri, 32, kertoi suunnitelleensa “monta vuotta jotain sellasta yhteisasumisen ja -tekemisen kollektiivia, missä vois olla vaikka tietty määrä vakiasukkaita, plus sitten jotain työtiloja, tai kesäasukkeja, tai jotain muuta sellasta”.

Suhteiden uusien muotojen kuvitteleminen on erityisen ajankohtaista nyt, kun ydinperhemalli avautuu ja ihmiset etsivät uusia tapoja elää yhdessä. Tutkimuksessa ja julkisessa keskustelussa on väläytelty, että ystävyydestä olisi tulossa ihmisille yhä keskeisempi suhdemuoto. Tutkimus aiheesta on kuitenkin toistaiseksi vähäistä.

Suhteiden ajallisten ja tilallisten järjestysten tutkimusta kaivataan lisää, jotta väite saa lihaa luidensa ympärille. Asuinpaikat, muut sitoumukset ja elämänvalinnat vaikuttavat siihen, mitä ystäviltä voi odottaa erilaisissa elämäntilanteissa. Ystävyyden uudenlainen priorisoiminen taas vaikuttaa vastavuoroisesti siihen, mitä muille sitoumuksille ja elämänvalinnoille käy.

Haastateltavien nimet on muutettu

 

Kuva: Allef Vinicius / Unsplash