Esineet ovat keskeinen osa kodin arkea. Mutta miksi turhaksikin käyneestä tavarasta voi olla vaikeaa luopua?
Katselin kesälomalla suoratoistopalvelu Netflixissä pyörivää reality-sarjaa Marie Kondo: Kodit järjestykseen. Sarjassa tavararunsauden keskellä asuvat amerikkalaisperheet yrittävät saada kodin kaaosta haltuunsa. Apunaan heillä on Konmari-siivousmenetelmän kehittänyt ja suositun oppaan kirjoittanut ammattijärjestäjä Marie Kondo.
Konmari-menetelmän tarkoituksena on opettaa ihmisille kodin siivoamista tavaramääriä karsimalla ja oikeaoppisella järjestämisellä. Taustalla on ajatus siitä, että ihmiset pohtisivat suhdettaan tavaroihin ja niiden tarpeellisuutta: onko jokin esine oikeasti ilon aihe sen hetkisessä elämässä vai ei? Keskeistä on, että tavaroita ei saisi olla liikaa, jotta niiden äärelle pääsisi arkielämässä helposti. Näin ollen turhista tavaroista olisi hyvä päästä eroon.
Sosiologi Veera Kinnunen huomasi väitöskirjatutkimuksessaan, että ihmisten on usein helppo nimetä itselleen muutamia tärkeimpiä kodin esineitä, joihin heillä on vahva tunneside ja joita he mielellään ottavat esimerkiksi muuton yhteydessä mukaansa uuteen kotiinsa. Muutto on Kinnusen mukaan sellainen tapahtuma, jossa omaa suhdetta kodin tavaroihin tulee käytyä läpi, sillä tavarat ovat silloin eri tavalla esillä kuin normaalisti.
Usein esineiden merkitykset jäävät kuitenkin arkielämässä piiloon, kuten sosiologi Turo-Kimmo Lehtonen on tuonut esille. Vaikka tavaroita on ympärillämme enemmän kuin koskaan, olemme Lehtosen mukaan etääntyneet monista niiden arkielämään liittyvistä merkityksistä. Elämänmuotomme kestämättömyyteen liittyvän huolen keskellä tavarat voivat tuntua helposti pelkästään ylimääräisiltä ja toisarvoisilta. Esineillä on kuitenkin, Lehtosen hyödyntämän uusmaterialistisen näkökulman mukaan, myös tärkeä vuorovaikutuksellinen rooli arkielämässä. Esineet muun muassa välittävät toisillemme tietoa arvostuksistamme. Lehtosen mukaan ihmisten välisiä vuorovaikutussuhteita olisikin mahdollisuus ymmärtää entistä paremmin kysymällä, miten yhdessä oleminen rakentuu esineiden kanssa.
Esineet tuovat perheenjäseniä yhteen ja kertovat perheen tarinaa
Amber Eppin ja Linda Pricen mukaan kodin tavarat ja perhesuhteet ovat monella tapaa yhteydessä toisiinsa. Esineet voivat esimerkiksi sitoa perhettä osaksi perhehistoriaa. Niihin voi yhdistyä muistoja ihmisistä ja tapahtumista tai tärkeitä arvoja. Lisäksi esineet voivat tuoda konkreettisesti perheenjäseniä ja läheisiä kotona yhteen, ohjata yhdessä olemisen tapoja ja tukea yhteistä tekemistä.
Eppin ja Pricen tutkimukseen osallistuneelle kuusihenkiselle lapsiperheelle yksi tärkeimmistä kodin esineistä oli suuri ruokapöytä. Pöytään liittyi rakkaita muistoja lapsuudenkodista, perheen ja suvun yhdessäolosta ja juhlahetkistä, sillä se oli peritty lasten isovanhemmilta.
Pöytä oli joka päivä ahkerassa käytössä ja perhe kokoontui usein ruokailemaan ja viettämään yhdessä aikaa sen ympärille. Sen äärellä esitettiin näytelmiä, luettiin ja toteutettiin paljon erilaisia kädentaitoihin liittyviä harrastus- ja työprojekteja. Tämän lisäksi pöytä oli keskeisessä asemassa erilaisissa juhlatilanteissa. Perheenjäsenet kertoivat, että pöydän korvautuminen muuton yhteydessä uudella pöydällä oli jopa vähentänyt yhteistä tekemistä ja yhdessäolon tunnelmaa.
Merkitysten taustalla on yhteisiä ihanteita
Vaikka kodin sisustamisesta on tullut 1950-luvulta lähtien yhä yksilöllisempää, on monien tavaroiden merkitysten taustalla yhä edelleen myös jaettuja ihanteita. Ajatus esimerkiksi pöydän ja muun kodin esineistön merkityksestä perheyhteyttä tukevana elementtinä ei ole uusi, kuten suomalaista esinehistoriaa ja kulutuskulttuuria tutkinut Minna Sarantola-Weiss on tuonut tutkimuksessaan esille.
Eurooppalaiset perheihanteet muuttuivat 1800-luvun aikana ydinperhettä korostavaksi. Tämän myötä myös kodin fyysiseen ympäristöön liittyvät odotukset kiinnittyivät yhä enemmän perheeseen, perheen hyvinvointiin ja perheenjäsenten yhdessäoloon. Kodin toiminnallisuutta, kuten tilojen ja esineiden soveltuvuutta arkikäyttöön pidettiin entistä tärkeämpänä.
Suomessa kotitalouksien vaurastuminen ja huonekalujen massatuotantoon siirtyminen 1960-luvulla vaikuttivat siihen, että esimerkiksi aikaisemmin ylellisenä pidetystä sohvasta tuli tärkeä osa kodin esineistöä ja siitä muodostui myös perheen yhdessäolon symboli.
Suhde esineisiin voi rakentua aina uudelleen
Esineillä on paljon erilaisia tärkeitä, pitkällekin ulottuvia, yksilöllisiä ja jaettuja merkityksiä. Ei ole mikään ihme, että Marie Kondon Kodit järjestykseen -ohjelman perheet ovat ajoittain aika ihmeissään käydessään läpi tavaroitaan ja miettiessään, ovatko ne tarpeeksi arvokkaita säilytettäväksi vai eivät.
Eppin ja Pricen mukaan esineiden ja tavaroiden merkitykset ovat kodin arjessa kuitenkin aina aikaan ja paikkaan sidottuja ja näin ollen muuttuvia. Tärkeänäkin pidetyn ja ahkerassa käytössä olevan esineen merkitys saattaa muuttua perhesuhteissa tai kodin fyysisessä ympäristössä tapahtuvien muutosten takia.
Tutkimustiedon valossa on helppo ymmärtää, miksi turhaksi käyneestä esineestä voi olla joskus vaikea luopua. Veera Kinnusen tutkimuksesta käy ilmi, että tunnearvoa sisältävä esine halutaan usein pitää luopumisen jälkeen lähellä, perheessä tai suvussa.
Eppin ja Pricen tutkimuksen perhe yritti muuton jälkeen mahduttaa suurta ruokapöytäänsä ensin ruokahuoneeseen ja sitten muihin kodin tiloihin siinä onnistumatta. Vaikka pöytä ei sopinut enää suuren kokonsa takia arkikäyttöön, se päätettiin säilyttää, jotta se voitiin ottaa esille erilaisia erityisiä tilanteita, kuten tärkeitä kouluprojekteja ja juhlatilaisuuksia varten. Perhe ryhtyi jopa suunnittelemaan keittiön laajennusta, jotta pöytä saataisiin takaisin omalle ja arvoiselleen paikalle perheen elämässä.
Tällaisista vaihtoehdoista ei Marie Kondon tehokkaissa opeissa hiiskuta ollenkaan.
