Sateenkaarevia perhetarinoita -näyttely tekee sateenkaariperheiden arkea näkyväksi
Museot osallistuvat toiminnallaan yhteiskunnallisiin keskusteluihin siitä, millaisena perhe ymmärretään tänä päivänä. Suomessa sateenkaariperheet tulivat museoiden kaapista ulos ensimmäistä kertaa Sateenkaarevia perhetarinoita -näyttelyssä. Mitä näyttely kertoo sateenkaariperheiden arjesta?
Tamperelainen Työväenmuseo Werstas teki suomalaista sateenkaarihistoriaa luomalla Sateenkaarevia perhetarinoita -näyttelyn sateenkaariperheiden arjesta 2020-luvun Suomessa.
Ei ole yllättävää, että museo on juuri Werstas, sillä se on sosiaalihistorian valtakunnallinen vastuumuseo, jonka tallennusvastuuseen kuuluvat sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt. Näin ollen Werstaalla on Suomen ainoa LHBTIQ+-museokokoelma. Myös Sateenkaarevia perhetarinoita -näyttelyssä esillä olevat valokuvat liitetään osaksi kokoelmaa.
Näyttelyssä piirtyy näkymä kolmen erilaisen sateenkaariperheen jokapäiväiseen elämään, jota he ovat dokumentoineet kuuden kuukauden ajan.
Esille asetettu kokonaisuus on rakennettu perheiden ottamien dokumentaaristen kuvien ja kuraattorina toimineen valokuvaaja Meeri Koutaniemen toteuttamien muotokuvien ympärille. Valokuvien lisäksi perheiden arjesta kertovat perheiden valitsemat arkiset esineet, kuten maalipensselit, piirustukset ja lelut. Perheiden arkea avataan näyttelyssä myös tekstin muodossa.
Arjen perhekäytäntöjä
Perheiden ottamat kuvat näyttävät harrastuksia, aamu- ja iltatoimia ja ruokailuhetkiä. Lisäksi kuviin on tallennettu kotoilua, leikkiä ja pusuja, hassuttelua, perheenjäseniä ja ulkoiluretkiä. Kuvissa liikutaan jokapäiväisten rutiinien parissa sekä kodin sisäisessä maailmassa että kodin ulkopuolella.
Sosiologi David Morgan on kirjoittanut perhekäytännöistä, joita perheenjäsenet toteuttavat arjessaan. Morganin mukaan näillä arkisilla käytännöillä tehdään perhettä, luodaan suhteita ja ylläpidetään yhteenkuuluvuutta.
Perheiden ottamien kuvien voi ajatella olevan dokumentteja heidän arjen perhekäytännöistään, joilla he luovat perhettään.
Myös kuvaaminen kuuden kuukauden ajan itsessään on ollut perhekäytäntö, joka on osoittanut sen, miten näyttelyyn osallistuneet ihmiset ovat määritelleet ja käsitteellistäneet omaa perhettään. Kuvissa jäsentyvät heidän subjektiiviset eli koetut näkemyksensä perheestään. Samalla kuvat valottavat niitä elettyjä arjen paikkoja, joissa kuvien ihmiset rakentavat perhesuhteitaan.
Tavallista arkea ja “opettelun pakkoa”
Kuvissa esiintyvät Jenna, Kia ja Leon Norrstam ovat kirjoittaneet arjestaan:
“Olisi ihanaa, että muut tietäisi sateenkaariperheistä sen, että me eletään ihan tavallista lapsiperhearkea. Halutaan viestiä ihmisille myös sitä, että perhe on laajempi käsite kuin vain heteronormatiivinen ydinperhe. Ystävät ovat meille tärkeä osa arkea. Me toivotaan, että näistä kuvista näkyy rakkaus. Ja ehkä myös jotain, jonka tunnistat omaksesi.”
Norrstamien perheen tekstissä korostuu tavallinen lapsiperhearki, joka on teemana näkynyt myös väitöskirjani aineistossa. Aiemmassa tutkimuksessakin on huomattu perheen tavallisuudesta puhuminen. Tavallisuutta saatetaan korostaa, sillä jokapäiväinen elämä ja sen rutiinit halutaan nähdä samanlaisina riippumatta siitä, millainen perheen kokoonpano on. Vaihdetaan vaippoja, syötetään soseita ja luetaan kirjoja, niin kuin haastateltavani Anu luetteli. [1] Toisaalta on kuitenkin huomattava, että tavallisuuden liiallinen korostaminen voi häivyttää sateenkaariperheiden yhteiskunnallisesti haavoittuvaa asemaa.
Elämäänsä dokumentoineet Elina, Eelia, Aino, Mikko, Mari ja Topi-koira ovat kommentoineet:
“Vaikka elämme rakastavaa ja turvallista arkea, kohtaamme yhä vähemmistöstressiä ja ulkopuolisuuden hetkiä. Nämä kokemukset satuttavat ja uuvuttavat. Samalla ne muistuttavat siitä, miksi on tärkeää kertoa, näkyä ja jakaa.”
Vähemmistöstressi tarkoittaa ylimääräistä kroonista stressiä, joka kumpuaa vähemmistöasemasta. Sen taustalla ovat yhteiskunnassa vallitsevat normatiiviset oletukset heteroseksuaalisuudesta ja cissukupuolisuudesta. Näiden oletusten mukaan heterous on ainoa ja oikea seksuaalinen suuntautuminen, sukupuoli kaksinapainen ja sukupuolten ajatellaan täydentävän toisiaan. Nämä oletukset altistavat mahdollisesti väkivallalle, syrjinnälle ja häirinnälle.
Myös näyttelyprojektissa mukana olleen Sannin kirjoittamassa tarinassa sivutaan tällaisia kokemuksia:
“Voi kunpa maailma kohtaisi meidät hyvin
Kunpa yhteiskunta ei ottaisi askeleita taaksepäin
[…]
Kunpa lapsi uskaltaisi kertoa ylpeänä tuleville koulukavereilleen millainen hänen perheensä on
Toisipa elämä rakkautta ja ilon hetkiä
ilman kapeakatseisuutta.”
Perheet elävät tavanomaista lapsiperhearkea, mutta koska he ovat sateenkaariperheitä, heidän arkeensa saattaa kuulua erityisiä kipukohtia. Nämä juontuvat yhteiskunnassa vallitsevista käytännöistä, jotka asettavat sateenkaariperheet eriarvoiseen tilanteeseen.
Kulttuurintutkija Sara Ahmedin mukaan “opettelun pakko” erottaa sateenkaariperheet muista perheistä. Tällä Ahmed tarkoittaa sitä, että sateenkaariperheet ovat joutuneet opettelemaan elämään sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvien normatiivisten oletusten muovaamassa maastossa. [2] Opettelun pakko on siis se, mikä tekee heistä erityisiä.
Näyttelyyn osallistuneiden perheiden arki on siis tasapainoilua tavallisuuden ja erityisyyden välillä.
Kaappien ovet aukesivat
Museoilla on kriittinen rooli toimia tässä ajassa yhteiskunnallisten keskustelujen avaajina. Tähän rooliin kytkeytyy myös kysymys siitä, ketkä tulevat nähdyiksi museon tiloissa. Sateenkaaripoliittisesta näkökulmasta katsottuna onkin merkityksellistä, että museoiden kaappien ovet aukesivat vihdoin sateenkaariperheille.
Kaapilla sateenkaarikulttuurissa tarkoitetaan kysymystä siitä, voiko olla avoin omasta itsestään. Puhutaan kaapista tulemisesta ja sen jatkumosta [3]. Tässä yhteydessä tarkoitan kaapista tulemisella sitä, että museoiden kontekstissa tunnistetaan ja tunnustetaan näyttelyiden tasolla sateenkaariperheiden olemassaolo.
Sateenkaarevia perhetarinoita tekee kuitenkin vain pienen katsauksen sateenkaariperheiden maailmaan. Sateenkaariperheitä on monenmuotoisia ja tässä näyttelyssä nähtiin vain kolme esimerkkiä siitä, millaista on elää sateenkaarevassa perheessä.
Museot osallistuvat tiedon, vallan ja kulttuuristen merkitysten rakentamiseen, kuten sosiologi Tony Bennett on todennut. Siksi on hyvä pysähtyä pohtimaan, millaisia perhemuotoja museot tuovat esiin.
Toivottavasti tulevaisuudessa näemme monta uutta museonäyttelyä, jotka avaavat sateenkaarevaa perhe-elämää ja tekevät sateenkaari-ihmisten perhe- ja läheissuhteita entistä näkyvämmiksi.
Sateenkaarevia perhetarinoita
Työväenmuseo Werstas
20.9.2025 – 5.4.2026
[1] Haastateltavan nimi on muutettu
[2] Ahmed 2018, 202
[3] Kosofsky Sedgwick 2008
Lähteet
Ahmed, Sara (2018) Tunteiden kulttuuripolitiikka. Suomentanut Elina Halttunen-Riikonen. [Cultural Politics of Emotion, 2004]. Tampere: Niin & Näin.
Kosofsky Sedgwick, Eve (2008) The Epistemology of the Closet. Updated with a new preface. Berkeley and Los Angeles: University of California Press.
1. kuva Aino Elme / Lehdistökuva / Työväenmuseo Werstas
2. kuva Sanni Lämsä / Lehdistökuva / Työväenmuseo Werstas
3. kuva Jenna Norrstam / Lehdistökuva / Työväenmuseo Werstas
