Sateenkaarevat isät, näkymättömät vanhemmat?
Isyys on edelleen tiukasti sidottu oletukseen, jonka mukaan isä on cismies heteroperheessä. Kysymys siitä, kuka saa olla isä ja kenen isyys tunnistetaan, kytkeytyy tiiviisti lainsäädäntöön, yhteiskunnalliseen hyväksyntään ja kulttuurisiin käsityksiin perheestä.
Mitä tarkoittaa olla isä sateenkaarevassa perheessä? Voiko isä olla transsukupuolinen tai homo? Kuka saa olla isä ja kenen isyys tunnistetaan?
Sateenkaareva isyys jää usein yhteiskunnallisessa keskustelussa vaille näkyvyyttä. Väitöskirjatutkimusta varten tekemässäni haastattelussa Tuomas totesi seuraavasti:
”Usein tuntuu että se miesnäkökulma ja sateenkaari-isät [unohdetaan]. Toivonkin, että sateenkaari-isien asemaa edistetään. Tuntuisi tärkeältä, että [vanhemmuuden ja perheiden] kirjo tulisi esille: Täällä on myös sateenkaari-isiä.”
Huoli siitä, ettei sateenkaariperheiden isien ääni kuulu yhteiskunnassamme on tunnistettu myös tutkimuksessa. Sateenkaariperheiden isistä on toistaiseksi varsin vähän tutkimustietoa eikä isiä saada helposti mukaan tutkimuksiin [1].
Sateenkaarevien isien kokemuksia on kuitenkin kuultu kulttuurituotteissa. Esimerkiksi ex-kansanedustaja, näyttelijä ja tanssija Jani Toivola on puhunut isyydestä sosiaalisen median kanavillaan, kirjoissaan ja teatterin lavalla. Myös vuonna 2023 julkaistussa YLEn dokumenttisarjassa Suomi on Queer erilaiset isät ja isähahmot pääsevät ääneen.
Kaksi viime vuonna julkaistua teosta avaavat poikkeuksellisella tavalla sateenkaarevien isien kokemuksia. Nooa Sammalkäpy kuvaa dokumenttisarjassa transmiehen matkaa isäksi ja Kaj Korkea-aho kertoo kirjassaan kumppanuusvanhemmuudesta.
Yksin isäksi: transmiehen matka kohti itsellistä vanhemmuutta
Dokumenttisarjassa kuvataan Sammalkävyn matkaa itselliseksi isäksi. Sammalkäpy on transmies. Hän käyttää testosteronihoitoja, jotka on laitettava tauolle raskauden käynnistämiseksi.
Transihmisille avautui vuonna 2023 voimaan astuneen translain myötä uudenlaisia tapoja lapsiperheellistyä. Uudessa laissa erotettiin juridinen ja lääketieteellinen sukupuolenkorjaus. Samalla sterilisaatiovaatimus poistettiin ja juridisen sukupuolimerkinnän vahvistaminen helpottui. Henkilölle voidaan nyt antaa hedelmöityshoitoja riippumatta oikeudellisesta sukupuolesta. Tämä edistää transihmisten mahdollisuuksia vanhemmuuteen.
Ruotsalainen sosiaalipsykologi Anna Malmquist on tutkinut transmiehiä, jotka muodostavat cismiehen kanssa lapsiperheen. Malmquistin haastattelemat synnyttäneet transmiehet, isät, ovat joutuneet tasapainoilemaan monien sukupuoleen ja perheellistymiseen liittyvien jännitteiden keskellä. Isät ovat joutuneet miettimään identiteettiään ja maskuliinisuuttaan, suhdetta kumppaniinsa ja ympäröivään yhteiskuntaan.
Dokumentissa kuvattu Sammalkävyn matka on samankaltainen kuin Malmquistin haastattelemien isien kokemukset. Sammalkävyn täytyy navigoida hormonien aiheuttamien tunnemyrskyjen ja ympäristön ennakkoluulojen keskellä. Hänen on pohdittava vaihtoehtoja ja varauduttava hedelmöityshoitojen korkeisiin kustannuksiin. Dokumentin kuvaaja on Sammalkävyn poikaystävä, joka ei jaa lapsihaavetta kumppaninsa kanssa. Tämä aiheuttaa hankauksia ja kitkaa suhteeseen.
Äitiä etsimässä: cishomomiesparin tarina kumppanuusvanhemmuudesta ja lapsiperheellistymisestä
Korkea-aho kuvaa kirjassaan hänen ja puolisonsa yritystä löytää henkilö, joka haluaisi äidiksi heidän lapselleen. Tietokirjan ja autofiktion välimaastoon sijoittuva kirja sai alkunsa tarpeesta herättää keskustelua vaietusta aiheesta: miespareista, jotka haaveilevat isyydestä kumppanuusvanhemmuuden kautta. Kumppanuusvanhemmuudella tarkoitetaan vanhemmuuden jakamista ilman vanhempien välistä rakkaussuhdetta. Se on sopimiseen, yhteiseen haluun ja toiveeseen perustuvaa suunnitelmallista vanhemmuutta.
Tutkimuksessa on huomattu, että sateenkaari-ihmiset joutuvat pohtimaan lapsiperheellistymistä muita enemmän ja sopimaan esimerkiksi taloudellisista vastuista ennen lapsen syntymää. Haluttu perhemuoto ja lapsen saamisen tapa vaikuttavat siihen, mistä kaikesta ja keiden kanssa prosessissa neuvotellaan. Korkea-aho kirjoittaakin, että ”vanhemmuuden idea oli niin monien mahdottomuuksien takana, etten innostunut siitä koskaan tosissani”.
Adoptointi on käytännössä mahdollista vain niille harvoille, joilla on käytössään poikkeuksellisen hyvät taloudelliset resurssit. Sijaissynnytys on Suomessa tällä hetkellä kiellettyä. Perheen ulkopuolisia tai kansainvälisiä adoptioita ei myöskään tehdä samaa sukupuolta oleville pareille juuri lainkaan [2]. Cissukupuolisten miesparien ja itsellisten cismiesten yleisin lapsiperheellistymisen muoto onkin kumppanuusvanhemmuus.
Korkea-aho toteaa kirjassaan joutuneensa ”koko ikänsä maleksimaan yhteiskunnan ja juridiikan harmaavyöhykkeellä”. Hän viittaa siihen, että homoseksuaalisuus oli rikos vuoteen 1971 ja sairaus vuoteen 1981 saakka. Vuonna 1971 voimaan tullut kehotuskielto oli voimassa vuoteen 1999. Tasa-arvoinen avioliittolakikin astui voimaan vasta vuonna 2017. Ei siis ole ihme, että isyyys ja lapsen saaminen näyttivät 80-luvun alussa syntyneelle Korkea-aholle saavuttamattomilta, jopa kielletyiltä tavoitteilta elämässä.
Vaikka sateenkaari-ihmisten elämän sääntelyssä on siirrytty “rikoslaista kohti perhelainsäädäntöä” [3], nykyjärjestelmä asettaa edelleen perheet eriarvoiseen asemaan. Lainsäädäntöön sisältyvä ydinperheen normi tarkoittaa, että järjestelmä tukee ennen kaikkea niitä perheitä, joissa on kaksi samassa taloudessa asuvaa vanhempaa. Esimerkiksi kumppanuusvanhemmat joutuvat pohtimaan, mikä lapsen osoite on, sillä lapsella voi olla vain yksi virallinen osoite ja tämän perusteella maksetaan erilaisia tukia. On myös varmistettava, että kaikki lapseen liittyvä tieto kulkeutuu terveydenhuollosta kaikille vanhemmille.
Sateenkaareva isyys osana muuttuvaa perhekuvaa
Yksin isäksi ja Äitiä etsimässä tekevät näkyväksi isyyden ja lapsiperheellistymisen monimuotoisuutta. Ne kertovat siitä, mitä tutkimus ei aina onnistu tavoittamaan.
Sateenkaareva isyys voi toteutua monin tavoin ja monia eri reittejä pitkin. Sammalkävyn ja Korkea-ahon tarinat tarjoavat kaksi esimerkkiä. Sateenkaareva isyys ei kuitenkaan ole selviö, vaan vaatii resursseja, neuvottelua, juridista ja yhteiskunnallista kamppailua sekä tunteiden käsittelemistä tilanteissa, joihin ei aina ole valmista mallia.
Isyyden moninaisuutta käsittelevää tutkimusta tarvitaan lisää. Yhteiskunnan, vanhemmuuden ja perheiden monimuotoistuessa tutkimuksella on keskeinen rooli siinä, kenen kokemukset tulevat kuulluiksi ja ymmärretyiksi.
[1] Aarnio ym. 2020a; Koskela ym. 2023
[2] Moring 2020
[3] Aarnio ym. 2020b
Lähteet
Aarnio, Kia, Lahti, Annukka, Kerppola, Jenni, Moring, Anna (2020b) Johdanto: Moninaisia perheitä ja läheisiä sateenkaaren alla. Teoksessa Annukka Lahti, Kia Aarnio, Anna Moring, & Jenni Kerppola (toim.) Perhe- ja läheissuhteet sateenkaaren alla. Helsinki: Gaudeamus, 9–27.
Aarnio, Kia, Moring, Anna, Kerppola, Jenni, Lahti, Annukka (2020a) Lopuksi. Teoksessa Annukka Lahti, Kia Aarnio, Anna Moring, & Jenni Kerppola (toim.) Perhe- ja läheissuhteet sateenkaaren alla. Helsinki: Gaudeamus, 275–278.
Koskela, Miia, Ikonen, Riikka, Kylmä, Jari (2023) “Missä äiti on?”: Sateenkaariperheiden isien elämää – systemaattinen kirjallisuuskatsaus. Yhteiskuntapolitiikka 88 (4), 383–391.
Moring, Anna (2020) Sateenkaarevat perhe- ja läheissuhteet lainsäädännössä. Teoksessa Annukka Lahti, Kia Aarnio, Anna Moring, & Jenni Kerppola (toim.) Perhe- ja läheissuhteet sateenkaaren alla. Helsinki: Gaudeamus, 115–131.
1. kuva Ante Hamersmit / Unsplash
2. kuva Tim Mossholder / Unsplash
