Lukuaika: 3 min.

Vanhempien avio- ja avoerot vaikeuttavat perheiden tilastointia erityisesti silloin kun lapsi asuu vuorotellen kummankin vanhemman luona. Suomessa voi olla kirjoilla vain yhdessä väestörekisterijärjestelmän mukaisessa osoitteessa. Empiiriset tutkimukset tavoittavat tilastoja paremmin perheiden eletyn elämän monipaikkaisuutta. Vuoropuhelu tilastojen ja tutkimuksen välillä on tärkeää, jotta esimerkiksi lapsen vuoroasumiseen liittyviä etuja ja haittoja voidaan tunnistaa.    

Tilastokeskuksen mukaan valtaosa suomalaisista lapsista elää avio- tai avopariperheissä. Vuoden 2022 lopussa tällaisten perheiden määrä oli 76 prosenttia kaikista lapsiperheistä. Loput lapsiperheistä oli asuntokuntia, joissa asuu äiti ja lapsia (20 %) tai isä ja lapsia (4 %). 

Valtaosa suomalaisista asuntokunnista on kuitenkin yksinasuvien muodostamia. Vuoden 2022 lopussa yksinasuvia oli 1,3 miljoonaa, joka on noin 46 prosenttia kaikista asuntokunnista. Seuraavaksi suurin ryhmä on ilman lapsia asuvat avio- tai avoparit, joita oli vuoden 2022 lopussa noin 27 prosenttia. Tilastojen mukaan näissä asuntokunnissa ei siis asu lapsia, eikä niitä luokitella lapsiperheiksi. Tilastot eivät kuitenkaan tavoita koko totuutta. Esimerkiksi  pariskuntien muodostamissa asuntokunnissa ja yksin asuvien asuntokunnissa voi asua lapsia, vaikka nämä lapset eivät näy tilastoissa.  

     

Lapsen vuoroasumisen tilastointi on vaativaa

Vanhempien avio- ja avoerot vaikeuttavat perheiden tilastointia erityisesti silloin kun lapsi vuoroasuu eli asuu suunnilleen yhtä paljon molempien vanhempien luona.  Vuoroasuminen on yleistynyt Suomessa ja muualla Euroopassa vanhempien eron jälkeisenä lasten asumisen järjestämisen tapana.  Tutkimusten mukaan Suomessa hieman alle 30 prosenttia eroperheiden lapsista vuorosuu molempien vanhempien luona. 

Koska Suomessa henkilöllä voi olla vain yksi väestörekisterijärjestelmän mukainen virallinen osoite ja koti, vuoroasuva lapsi voi samaan aikaan kuulua vain yhden vanhemman asuntokuntaan.

Lasten vuoroasuminen vaikeuttaa myös uusperheiden tilastointia. Uusperheissä ainakin toisella vanhemmista on lapsia edellisestä tai edellisistä liitoista, ja lapset asuvat vanhemman ja tämän puolison kanssa samassa asuntokunnassa. Avio- tai avopari, jonka luona ei virallisesti asu lapsia voi tosiasiallisesti olla myös uusperhe, jossa lapset asuvat esimerkiksi  vuoroviikoin. Samalla tavalla myös yksin asuva henkilö voi olla vanhempi, jonka luona asuu lapsia. Vanhemman perhemuoto ei kuitenkaan tule tilastoissa luokitelluksi lapsiperheeksi, jos lasten virallinen osoite on toisen vanhemman luona.  

 

Kuva: Pixabay

 

Tutkimukset paljastavat perheen määritelmien moninaisuuden

Erilaisissa tutkimuksissa voidaan selvittää rekisteritietoja monipuolisemmin, keitä samassa kotitaloudessa asuu ja viettää arkeaan. Lisäksi tutkimusten avulla voidaan selvittää, millainen ymmärrys perheestä ihmisillä itsellään on.

Sveitsissä tehdyssä tutkimuksessa huomattiin, että uusperheen äidin ymmärrys perheestä – eli keitä hänen perheeseensä kuuluu – poikkesi sekä hänen kumppaninsa että hänen lastensa perheymmärryksestä. Tutkijat ovatkin havainneet, että näkemykset siitä, ketkä kuuluvat perheeseen, voivat vaihdella jopa naimisissa olevien puolisoiden välillä

Tanskalaisessa osallistuvaan havainnointiin perustuvassa tutkimuksessa on tehty kiinnostavia lasten vuoroasumiseen ja perhemääritelmiin liittyviä huomioita. Yhdellä havainnointikäynnillä tutkimukseen osallistuneen perheen kymmenvuotias lapsi sanoi ystävälleen: En voi nyt leikkiä kanssasi. Osallistun tutkimukseen, koska olen “eroperheen lapsi”. Lapsen sanavalinta oli hänen äitinsä mielestä hämmentävä, sillä lapsen vanhemmat eivät olleet eronneet. Asiasta syntyi kiinnostava keskustelu äidin ja lapsen välille: lapsen mielestä oli ilmiselvää, että hän on “eroperheen lapsi”, sillä vanhempien edellisistä liitoista olevat isosiskot vuoroasuivat eli asuivat ainoastaan puolet ajasta hänen kanssaan. Pikkuveli joutui siis olemaan “erossa” isosiskoistaan. 

 

Vuoropuhelu tilastojen ja tutkimuksen välillä on tärkeää

Perhetilastot ovat tärkeitä. Niiden avulla voidaan esimerkiksi seurata perherakenteissa tapahtuvia pitkän aikavälin muutoksia ja tarkastella erilaisia trendejä. Tarvitsemme kuitenkin yhtäältä  laadullisia tutkimuksia  ja toisaalta laajoihin kyselyaineistoihin perustuvia tutkimuksia, joiden avulla voidaan kuvata perhe-elämän ja -rakenteiden monimuotoisuutta. Tämä jää tilastoissa pimentoon. 

Vuoropuhelu tilastojen ja tutkimuksen välillä on tärkeää myös, jotta epätasa-arvoa aiheuttavia rakenteellisia tekijöitä voidaan tunnistaa ja nimetä. Esimerkiksi vuoroasuvan lapsen vanhemmat joutuvat päättämään, kumpi lapsen vanhemmista on niin sanottu “lähivanhempi” eli vanhempi, jonka luona on lapsen virallinen osoite ja kumpi niin sanottu “etävanhempi”. Tämä johtuu pääasiassa kotikuntalaissa  ja laissa lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta olevista kirjauksista. Kun lapsi vuoroasuu, lähi- ja etävanhemmuus asettaa lapsen vanhemmat epätasa-arvoiseen asemaan ja vaikuttaa esimerkiksi palveluiden saatavuuteen ja sosiaaliturvaetuuksien määräytymiseen.

Jaa artikkeli:

Muut kirjoittajan artikkelit: