Lukuaika: 4 min.

Kaupungissa naapurin elämä kantautuu seinien läpi, mutta tiivis asuminen ei välttämättä tuota läheisiä suhteita. Sosiologian dosentti Antti Kouvo kertoi meille naapuriyhteisöllisyyden ehdoista ja siitä, miten suomalaiset reagoivat häiriötilanteisiin naapurustossa.

Antti Kouvo, mihin ihminen tarvitsee naapuria?

Naapuruussuhteet ovat laadullisesti erilaisia suhteita kuin vaikkapa perhe- tai työelämäsuhteet, jotka liittyvät tiettyyn elämänpiiriin. Nämä keskenään erilaiset suhteet kilpailevat ihmisten ajankäytöstä ja voivat olla toisiaan poissulkevia.

Mutta jos naapurisuhteet toimivat ja ihmiset haluavat niihin panostaa, niiden merkitys voi olla hyvin samanlainen kuin muilla tärkeillä suhteilla. Myös naapurit voivat vastata ihmisen sosiaalisuuteen liittyviin perustarpeisiin.

Ideaalisessa tapauksessa naapuruussuhteet lisäävät yksilön ja yhteisön hyvinvointia. Sen lisäksi naapurisuhteet voivat täyttää hyvin konkreettisia tarpeita, liittyen vaikkapa tavaroiden lainaamiseen tai yhteisen ympäristön hoitamiseen.

Miksi suhteet naapurien kanssa tuntuvat herättävän jonkunlaista hämmennystä tai vaivaantuneisuutta?

Hämmennys liittyy todennäköisesti naapurisuhteiden erityisyyteen. Naapurit ovat eräänlaisia hyvänpäiväntuttuja, eivät ihan vieraita mutta eivät myöskään täysin tuttuja. Naapurustossa hyvänpäiväntutut asuvat lähellä toisiaan ja kuulevat ja havainnoivat tahtomattaan paljon asioita, joiden pitäisi kuulua pelkästään yksityiseen sfääriin.

Erään brittiläisen tutkimuksen mukaan naapureiden valitukset toisistaan tiivistyvät kolmeen asiaan ylitse muiden: sex, drugs and rock ’n roll. Nämä ovat kaikki aika henkilökohtaiseen elämään liittyviä asioita.

Keskiluokkaisilla asuinalueilla naapurisuhteiden erityisyyttä on kuvattu termillä moraalinen minimalismi. Tämä tarkoittaa sitä, että suhde saattaa sisältää vaatimuksen ystävällisyydestä, mutta samaan aikaan kynnys puuttua naapurin yksityisen alueelle kuuluviin asioihin on hyvin korkealla.

Naapurisuhteissa liikutaan siis privaatin ja julkisen välimaastossa, ja naapurisuhteisiin liittyvä hankaus syntyy tästä.

Miksi joissain naapurustoissa syntyy yhteisöllisyyttä ja luottamuksellisia suhteita ja toisissa taas ei?

Naapurustossa syntyvä yhteisöllisyys on spontaania ja siihen liittyy paljon vaihtelua. Naapuriyhteisöllisyyteen ei voida pakottaa, mutta sen syntymistä voidaan pyrkiä mahdollistamaan pienillä asioilla.

Monien aiempien tutkimusten pohjalta yhteisöllisyyden naapurustossa voi nähdä portaittaisena ilmiönä. Vähimmäisvaatimuksena on se, että naapurit voivat ylipäätään kohdata jossain tilassa, yhteisellä pihalla tai rappukäytävässä. Seuraava taso on se, että kohtaamisiin liittyy jonkinlaista vuorovaikutusta ja yhteistä tekemistä, jonka kautta syntyy selkeää vastavuoroisuutta. Suhteista pitää olla iloa tai hyötyä – turha säätö ei saa viedä energiaa suhteessa hyötyihin.

Yhteisöllisyys vaatii myös ajallisia edellytyksiä. Sillä on merkitystä, miten ajankäyttö synkronisoituu toisten naapureiden kanssa ja kuinka paljon aikaa halutaan investoida naapurustossa olemiseen tai naapurisuhteisiin.

Sosiologi voisi sanoa, että tässä on taustalla homofiliana tunnettu ilmiö: asiaan voi vaikuttaa se, että naapurilla on samankaltaisia mielenkiinnon kohteita tai resursseja, joita arvostetaan. Samankaltaisten ihmisten kanssa on kenties enemmän juteltavaa ja tällöin todennäköisyys, että näihin suhteisiin käytetään aikaa, on suurempi.

Yhteisiä intressejä voi synnyttää sama tulotaso tai koulutus, mutta yhtä lailla jaettu elämänvaihe tai vaikkapa yhteisen aitaleikkurin tarve.

Olet tutkinut kollegoidesi kanssa naapuruston suhteiden dynamiikkaa häiriötilanteiden näkökulmasta. Miksi tämä on kiinnostavaa?

Kun naapuruston suhteet joutuvat jonkin häiriön vuoksi testiin, tämä tuo esiin näissä suhteissa vallitsevia kirjoittamattomia sääntöjä ja sosiaalista dynamiikkaa. Tarkastelemalla naapurustossa olevia häiriötilanteita, pääsemme myös käsiksi siihen, miten häiriöihin naapurustossa suhtaudutaan (1).

Löysitte tutkimuksessanne eroja siinä, miten suomalaiset sopeutuvat tai puuttuvat naapuruston häiriöihin. Kerro tästä tarkemmin.

Sopeutuminen ja puuttuminen ovat asenneulottuvuuksia, jotka on tunnistettu aiemmassa naapurisuhteiden dynamiikkaa koskevassa laadullisessa tutkimuksessa.

Analysoimme tältä pohjalta tutkittavien arvioita itsestään suhteessa naapuruston häiriötilanteisiin, kuten meluhaittoihin, parveketupakointiin tai yhteisten tilojen epäjärjestykseen. Tarkastelimme toisaalta ihmisten halukkuutta puuttua mahdollisiin häiriöihin ja toisaalta ymmärrystä erilaisista elämäntilanteista johtuvia häiriöitä kohtaan, eli sopeutumista.

Tunnistimme analyysissa neljä erilaista naapurityyppiä. Pihapoliisi puuttuu herkästi naapuruston asioihin ja sopeutuu heikommin. Myös miljöönhoitajat puuttuvat häiriöihin matalalla kynnyksellä, mutta sopeutuminen naapurustoon on heidän kohdallaan vahvaa. Puistovahdit sopeutuvat hyvin, mutta eivät puutu herkästi. Aidanrakentaja on naapurityyppinä puolestaan sellainen, joka välttää puuttumista ja sopeutuu myös heikosti.

Mitä näiden tyyppien avulla voidaan sanoa suomalaisista naapureina?

Tutkimus antoi viitteitä siitä, että kerrostaloissa asuu usein pihapoliiseja. Puistovahteja taas löytyy tyypillisesti omakotitaloalueilta. Omakotitaloalueilla kiistanaiheita ei välttämättä ole niin paljoa ja ihmiset todennäköisesti mieltävät itsensä helposti sopeutuviksi. Kerrostaloyhtiöissä taas nousee paljon enemmän tilanteita, joissa naapurin asioihin joudutaan puuttumaan.

Meidät yllätti se, että emme löytäneet Suomesta esimerkiksi selkeää urbaanin naapuruuden kulttuuria, siis sellaista ilmiötä, että naapuruussuhteiden dynamiikka olisi kaupunkiympäristössä jotenkin erityistä. Suomalaisen naapuruuden sosiaalisessa dynamiikassa on siis enemmänkin kyse rakennuskannasta eli siitä, asutaanko kerros- vai omakotitalossa.

Miten vastaajien taustatekijät liittyivät naapurityyppeihin?

Meillä on olemassa aika stereotyyppinen kuva pihapoliisimummosta, joka ei juuri tee muuta kuin kyttäilee muita. Mutta tutkimuksemme perusteella näyttää siltä, että pikemminkin keski-ikäinen ja suurempituloinen omistusasuja on selkeämmin pihapoliisi, jolla puuttumiskynnys on matalalla ja sopeutuminen samaan aikaan vähäistä. Elämän ruuhka-aika ja suuri investointi asumiseen voi tuottaa stressiäkin, jolloin sietokynnys väärin parkkeerattua autoa tai parveketupakointia kohtaan madaltuu.

Ilmiö voisi olla siinä mielessä suomalainen, että meillä on poikkeuksellisen paljon omistusasumista. Jopa alemmasta tuloviidenneksestä erittäin merkittävä osa on omistusasujia ja monelle asunto on elämän suurin hankinta.

Toisaalta korkeampi ikä ja pidempi asumisen kesto olivat yhteydessä siihen, mielsikö vastaaja itsensä selkeämmin sopeutuvaksi tyypiksi. Vanhempien naisten kohdalta löytyi paljon miljöönhoitajia, joilla sopeutuminen oli vahvaa ja puuttumiskynnys matalalla, mutta puuttumisen tapa oli kenties vähän rakentavampi kuin pihapoliiseilla.

Yhteisöllisyyden rapautumisesta ja katoamisesta ollaan aika ajoin huolissaan. Miltä naapurisuhteet näyttävät tästä näkökulmasta?

Nykyisin ihmisillä on varmasti aiempaa enemmän kilpailevia verkostoja. Toisaalta sosiaalisessa mediassa moni kuuluu johonkin naapurustoryhmään, mikä saattaa lisätä naapuruston merkitystä ja yhteisöllisyyttä. Mutta onko virtuaalisessa yhteisössä kyse jostain erityisestä? Kun somea ei ollut, naapurit soittelivat toisilleen puhelimella.

Suomessa eläkeläisten määrä lisääntyy tällä hetkellä radikaalisti. Joillekin ihmisille voi siten lähitulevaisuudessa olla erityisen merkityksellistä se, millaista yhteisöllisyyttä ja verkostoja naapurustossa on. Hollantilaisissa tutkimuksissa naapuruston merkityksen lisääntyminen eläkeläisten keskuudessa on jo havaittu.

Myös etätyön suosion lisääntyminen voi vaikuttaa siihen, että ihmiset viettävät enemmän aikaa naapurustossa.

Jos saisit resursseja tutkia mitä tahansa naapurisuhteisiin liittyvää asiaa, mihin keskittyisit?

Haaveenani on naapuriverkostoja ja naapurityyppien tutkiminen asuinaluekohtaisesti. Olisi kiinnostavaa tarkastella esimerkiksi sitä, onko jokin sopeutumisen ja puuttumisen orientaatio tyypillisempää jossain naapurustossa.

Naapurustokohtaisesti olisi myös mahdollista tutkia yhteisöllisyyttä tai naapurisuhteiden ajallista kehitystä. Tähän asti meillä on ollut käytössämme vain yksilötason dataa.

 

Teksti: Vaula Tuomaala
Kuvat: Pixabay ja Antti Kouvo

Antti Kouvo on yliopistotutkija (VTT) ja Kuopion hyvinvointitutkimuskeskuksen johtaja. Kouvo on tutkinut ihmisten välistä luottamusta ja kehittänyt uusia tapoja mitata sitä. Viimettäin hän on tarkastellut esimerkiksi luonnollisen kokeen tapaan luottamuksen romahtamista Kreikassa. Tutkijana Kouvoa kiinnostavat yhteisölliset ja pehmeät ilmiöt, jotka ovat samaan aikaan kovia ja merkittäviä. Naapurisuhteet tai ihmisten välinen luottamus ovat esimerkkejä näistä.

Lähteet

(1) Kouvo, Antti & Haverinen, Risto (2017) Dealing with Disturbances – Intervention and Adaptation in Finnish Neighbourhoods. Urban Studies.

 

 

Jaa artikkeli:

Muut kirjoittajan artikkelit: